OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Vastaajaa oli syytetty käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta, liikennerikkomuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Vastaaja oli haastettu käräjäoikeuden pääkäsittelyyn uhalla, että juttu voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta ja tällöin voidaan rangaistukseksi tuomita sakkorangaistus tai enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistus. Esitutkinnassa vastaaja oli kiistänyt epäilyt syyllistymisestään rikoksiin. Kun vastaaja ei ollut saapunut pääkäsittelyyn, käräjäoikeus oli katsonut kirjallisten todisteiden, valokuvien ja asianomistajan kertomuksen perusteella näytetyksi, että vastaaja oli syyllistynyt liikennerikkomukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Rattijuopumusta koskevan syytteen käräjäoikeus oli hylännyt.

Hovioikeus, jonne vastaaja valitti, tutki omasta aloitteestaan sen, oliko asia voitu tutkia ja ratkaista poissaolokäsittelyssä. Hovioikeus katsoi päätöksestä ilmenevillä perusteilla, että asia ei liikennerikkomusta ja huumausaineen käyttörikosta koskevien syytekohtien osalta ollut laadultaan sellainen, että se olisi voitu käräjäoikeudessa tutkia ja ratkaista vastaajan poissa ollessa. Oikeudenkäyntivirheen johdosta käräjäoikeuden tuomio oli kumottava ja asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tuomion kumoamisen ja jutun palauttamisen laajuutta arvioidessaan, että poissaolokäsittelyä koskevassa sääntelyssä on kysymys vastaajan eduksi vaikuttavasta suojanormista eikä sellaisesta oikeudenkäynnin ehdottomasta edellytyksestä, jonka rikkominen ulottaa vaikutuksensa koko tuomioon. Poissaolokäsittely ei rattijuopumusta koskevan syytteen osalta ollut vaarantanut vastaajan oikeusturvaa tai muutoin johtanut siihen, että ratkaisutoiminnan varmuustavoite olisi hänen poissaolonsa vuoksi vaarantunut. Lisäksi käräjäoikeuden tuomion kumoamisen ja jutun palauttamisen seurauksena asian uudelleen käsittelyssä käräjäoikeudessa olisi tältä osin käsillä varteenotettava vaara siitä, että vastaaja joutuisi valituksensa johdosta huonompaan asemaan kuin hän olisi tuomioon tyytyessään ollut. Hovioikeus katsoi näin ollen, että käräjäoikeuden tuomio oli kumottava ja asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi liikennerikkomusta ja huumausaineen käyttörikosta koskevan syyksilukemisen, vastaajalle tuomitun yhteisen rangaistuksen sekä rikosuhrimaksun ja todistelukustannusten korvausvelvollisuuden osalta. Käräjäoikeuden tuomio jäi noudatettavaksi siltä osin kuin syyte rattijuopumuksesta oli lainvoimaisesti hylätty.

Lainkohdat:

ROL 11 luku 8 § 1 momentti

KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 12.3.2020 NRO 110807

Syyttäjä N

Vastaaja A

Asianomistaja B

Asia Rattijuopumus

Syyttäjän rangaistusvaatimukset

1. Rattijuopumus
5680/R/0091383/19
Rikoslaki 23 luku 3 §

29.09.2019 Jyväskylä

A on kuljettanut henkilöautoa Martikaisentiellä käytettyään huumausaineiksi luokiteltavia lääkeaineita niin, että A:n veressä on ollut ajon aikana tai sen jälkeen oksatsepaamia, tematsepaamia ja kodeiinia.

2. Liikennerikkomus
5680/R/0091383/19
Tieliikennelaki 103 §
Ajoneuvoverolaki 66 §

29.09.2019 Jyväskylä

A on tahallaan tai huolimattomuudesta rikkonut tieliikennelakia taikka sen nojalla annettuja säännöksiä Martikaisentiellä kuljettaessaan maksamattoman ajoneuvoveron vuoksi käyttökiellossa ollutta henkilöautoa - - - jättämällä noudattamatta olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. A on törmännyt parkkialueella B:n omistamaan mustaan henkilöautoon - - - siten, että B:n autoon on tullut vaurioita vasemman puolen takaosaan.

3. Huumausaineen käyttörikos
5680/R/0091383/19
Rikoslaki 50 luku 2a §

29.09.2019 Jyväskylä

A on laittomasti käyttänyt huumausaineiksi luokiteltavia lääkeaineita eli oksatsepaamia, tematsepaamia ja kodeiinia.

- - -

Vastaus

Vastaaja on esitutkinnassa myöntänyt kuljettaneensa katsastattomuuden vuoksi käyttökiellossa olevaa omistamaansa henkilöauto - - -.Vastaaja on esitutkinnassa muilta osin kiistänyt syytteet kokonaisuudessaan.

Todistelu

Henkilötodistelu

Syytekohta 2/ syyttäjä

Asianomistaja B

Kirjalliset todisteet

Syytekohta 1/ syyttäjä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto (esitutkintapöytäkirjan liite 2)
Lasku (esitutkintapöytäkirjan liite 2)

Syytekohta 2/ syyttäjä
Valokuvaliite (esitutkintapöytäkirjan liite 1)

Syytekohta 3/ syyttäjä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto (esitutkintapöytäkirajn liite 2)

Tuomion perustelut

Syyksilukeminen ja syytteen osittainen hylkääminen

Vastaaja A on menettelyllään syyllistynyt syytekohtien 2 ja 3 osalta niihin liikennerikkomukseen ja huumausaineen käyttörikokseen, joista syyttäjä on vaatinut hänelle rangaistusta.

Syytekohdan 1 osalta käräjäoikeus on hylännyt syytteen koskien rattijuopumusta. Samoin käräjäoikeus on hylännyt syyttäjän vaatimuksen koskien päihdetutkimuskustannuksia.

Vastaaja on haastettu ja kutsuttu pääkäsittelyyn uhalla, että juttu voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta ja tällöin voidaan rangaistukseksi tuomita sakkorangaistus tai enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistus. Haaste ja kutsu pääkäsittelyyn on annettu vastaajalle tiedoksi 15.2.2020.

Syyksilukemisen ja hylkäämisen perustelut

Näyttö

Vastaaja A on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. A on kiistänyt kuljettaneensa omistamaansa henkilöautoa - - - huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena. A on kertonut ottaneensa tapahtumapäivänä Diapamia, mutta hänellä olevan resepti kyseiseen lääkevalmisteeseen. Muiden lääkeaineiden osalta A on kiistänyt syyllistyneensä huumausaineen käyttörikokseen. A on myös kiistänyt osuneensa omistamallaan henkilöautolla pysäköitynä olleeseen henkilöautoon - - - (etpk s. 10-11).

Syyttäjän kirjalliseksi todisteeksi nimeämästä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnosta (etpk liite 2) on käynyt ilmi, että vastaajan verestä on ajon jälkeen todettu oksatsepaamia, tematsepaamia ja kodeiinia. Vastaajalla ei ole ollut reseptiä kyseisiin lääkeaineisiin. Vastaajan verestä on todettu myös muita lääkeaineita, mutta näiden osalta hänellä on ollut voimassaoleva resepti.

Syyttäjä on nimennyt kirjalliseksi todisteeksi lisäksi valokuvaliitteen (etpk liite 1), jossa olevista kuvista on ollut todettavissa, että asianomistajan sekä vastaajan autoissa on ollut törmäykseen sopivia jälkiä. Asiaomistajan autoon on tarttunut vastaajan auton väritykseen sopivaa väriä ja molempien autojen vauriot ovat sijaintinsa puolesta sijainneet törmäykseen sopivilla kohdilla. Vastaajan auton oikeasta etukulmasta on lisäksi löytynyt asianomistajan auton rikkinäiseen takavaloon sopivia palasia.

Todistelutarkoituksessa kuultu asianomistaja B on kertonut, että hän on tapahtumapäivän aamuna saapunut tyttärensä luo ja parkkipaikalla havainnut tyttärensä käytössä olevan henkilöauton - - - vasemman takavalon olevan rikki. B on kysynyt asiasta tyttäreltään ja tämä on kertonut auton olleen kunnossa vielä illalla. B ja hänen tyttärensä ovat havainneet, että tyttären naapurin A:n autossa - - - on ollut vastaavia jälkiä, jotka ovat sopineet sijainniltaan B:n henkilöautossa - - - havaittuihin. Naiset ovat yrittäneet selvittää asiaa A:lta ja käyneet hänen asuntonsa ovella, mutta tämän käytös on ollut sekavaa ja paikalle on päätetty kutsua poliisi. B:n tytär on kertonut B:lle, että oli havainnut A:n tulleen autonsa suunnalta saman päivän aamuna.

Oikeudellinen arvio

Syytekohdan 1 rattijuopumuksen osalta näyttönä on ollut THL:n lausunto. Lausunnosta on selvinnyt, että A on käyttänyt useita huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita, joihin hänellä ei ole ollut reseptiä. Asiassa ei ole kuitenkaan saatu selvitystä, onko vastaaja kuljettanut omistamaansa henkilöautoa ennen vai jälkeen kyseisten lääkeaineiden nauttimista. Asianomistaja B:n kertomus ei ole myöskään selventänyt tilannetta tältä osin. On ollut mahdollista, että vastaaja on nauttinut lääkeaineet vasta ajon päätyttyä, joten syyte rattijuopumuksesta on hylättävä. Sitä vastoin syytekohdan 3 huumausaineen käyttörikoksen osalta syyte on tullut näytetyksi toteen.

Liikennerikkomuksen osalta syyttäjän todisteena esittämät valokuvat sekä asianomistaja B:n kertomus ovat osoittaneet, että vastaaja on jossain vaiheessa tapahtumapäivää edeltäneen illan ja tapahtumapäivän aamun välillä henkilöautollaan törmännyt asianomistajan omistamaan henkilöautoon ja aiheuttanut siihen vaurioita. Kyseiset vauriot eivät selity millään muulla tavalla eikä vastaajan syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Tältä osin vastaajan syyksi luetaan syytteen mukaisesti liikennerikkomus.

Seuraamukset

Rangaistusseuraamus

Vastaaja tuomitaan hänelle syyksi luetuista rikoksista yhteiseen sakkorangaistukseen rikoslain 7 luvun 3 §:n 1 momentin ja 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi käräjäoikeus on ottanut huumausaineen käyttörikoksen, josta olisi tuleva ankarin rangaistus. Yhteisen rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettavat periaatteet ja yleinen rangaistuskäytäntö huomioiden oikeudenmukaisena pidettävä seuraamus on 25 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus.

Päiväsakon rahamäärä on laskettu vastaajan vuoden 2018 verotuksessa vahvistettujen tulotietojen perusteella.

- - -

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Vastaaja

A

Hylätty syyte

1. Rattijuopumus
29.09.2019

Syyksi luetut rikokset

2. Liikennerikkomus
29.09.2019
Tieliikennelaki 103 §
Ajoneuvoverolaki 66 §

3. Huumausaineen käyttörikos
29.09.2019
Rikoslaki 50 luku 2a §

Rangaistusseuraamukset

Yhteinen rangaistus
Syyksi luetut rikokset 2-3
25 päiväsakkoa à 27,00 euroa = 675,00 euroa

- - -

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjänotaari Pekka Tiensuu.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on vaatinut, että syyte liikennerikkomuksesta kohdassa 2 ja huumausaineen käyttörikoksesta kohdassa 3 hylätään ja että hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta valtiolle. A ei ole kohdassa 2 törmännyt ajoneuvoon eikä kohdassa 3 syyllistynyt huumausaineen käyttörikokseen.

Vastaus

Vastausta ei ole pyydetty.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian ratkaiseminen poissaolokäsittelyssä

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

A:n valituksen kohteena oleva tuomio on annettu oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 8 luvun 11 §:n 1 momentin tarkoittamassa, niin sanotussa poissaolokäsittelyssä. Hovioikeus on ottanut viran puolesta tutkittavakseen sen, onko asia voitu ratkaista sanotussa menettelyssä.

Lainkohdat ja muut oikeusohjeet

ROL 8 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan asianosainen määrätään saapumaan käräjäoikeudessa pidettävään pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti sakon uhalla, jollei katsota, ettei hänen henkilökohtainen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ole tarpeen.

Lain esitöissä (HE 82/1995 vp s. 109-110) on todettu, että ehdotetun säännöksen mukaan pääsääntö olisi se, että asianosainen määrätään saapumaan rikosasian pääkäsittelyyn sakon uhalla henkilökohtaisesti. Ehdotettu säännös koskisi pääkäsittelyä käräjäoikeudessa. Asianosaisen henkilökohtainen läsnäolo pääkäsittelyssä on tärkeätä ensinnäkin sen vuoksi, että asianosainen itse on yleensä jutun selvittämisen kannalta paras tietolähde, koska hän tietää parhaiten juttuun liittyvistä yksityiskohdista. Kun pääkäsittely pyritään järjestämään keskitetyksi, on jo asianosaisia tuomioistuimeen kutsuttaessa kiinnitettävä huomiota siihen, että luodaan mahdollisimman hyvät edellytykset asian ratkaisemiselle oikein. Pykälään ehdotetun säännöksen mukaan asianosaista ei kuitenkaan tarvitsisi määrätä saapumaan henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn, jos hänen henkilökohtainen läsnäolonsa ei ole asian selvittämiseksi tarpeen. Sellainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun riitainen kysymys oikeudenkäynnissä koskee ainoastaan oikeuskysymystä tai pelkästään sellaista seikkaa, josta asianosainen ei voi tietää mitään.

ROL 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan vastaajaa ei voida tuomita rangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu tai häntä ole edustanut oikeudenkäyntiasiamies pääkäsittelyssä. Lainkohdan 2 momentin mukaan vastaajan on kuitenkin oltava henkilökohtaisesti käräjäoikeuden tai hovioikeuden pääkäsittelyssä läsnä siltä osin kuin tuomioistuin katsoo hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi tai muusta syystä tarpeelliseksi.

ROL 8 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan sen estämättä, mitä saman luvun 3 §:ssä säädetään, asia voidaan tutkia ja ratkaista vastaajan poissaolosta huolimatta, jos hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ei ole tarpeen ja hänet on sellaisella uhalla kutsuttu tuomioistuimeen. Tällöin voidaan tuomita rikesakko, sakkorangaistus tai enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistus ja enintään 10.000 euron suuruinen menettämisseuraamus.

ROL 8 luvun 11 §:n esitöissä (HE 82/1995 vp s. 114-115) on todettu, että vastaajan henkilökohtaisella läsnäololla rikosasian selvittämisessä on korostettu merkitys. Kuitenkin esimerkiksi silloin, kun vastaaja on esitutkinnassa tunnustanut tehneensä syytteessä tarkoitetun teon, asia voidaan usein luotettavasti selvittää ilman vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa. Silloin, kun käsiteltävänä olevasta rikoksesta on vakiintunut normaalirangaistus ja kun asiassa ratkaistavat muutkin kysymykset ovat sellaisia, että vastaajan läsnäolo ja kannanotot eivät juurikaan vaikuta siihen, miten tuomioistuin voi asian ratkaista, asia voidaan tutkia ja ratkaista vaikka vastaajaa ei oikeudenkäynnin aikana oltaisikaan kuultu. Edellytyksenä asian tutkimiselle ja ratkaisemiselle vastaajan poissaolosta huolimatta on, että vastaaja on todisteellisesti saanut tiedon siitä, että tuomioistuin voi tutkia ja ratkaista asian vastaajan poissaolosta huolimatta. Tuomioistuimen tulisi jokaisessa rikosasiassa erikseen harkita se, milloin vastaaja voidaan kutsua tuomioistuimeen käsiteltävänä olevassa pykälässä tarkoitetulla uhalla.

Arvio ja johtopäätökset menettelyn oikeellisuudesta

A on haastettu 15.2.2020 tiedoksi annetulla haasteella Keski-Suomen käräjäoikeuden pääkäsittelyyn 12.3.2020 uhalla, että juttu voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta ja tällöin voidaan rangaistukseksi tuomita sakkorangaistus tai enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistus.

A ei ole saapunut pääkäsittelyyn. Käräjäoikeus on ottanut näyttönä vastaan muun ohella A:n poliisille 11.12.2019 antaman esitutkintakertomuksen.

A on esitutkinnassa tunnustanut ajaneensa omistamaansa henkilöautoa syytteessä ilmoitettuna tekopäivänä 29.9.2019 noin kello 11 aikaan aamupäivällä. A ei kertomansa mukaan ollut nauttinut lääkkeitä ennen ajoon lähtöä, vaan vasta tultuaan kotiin. A on kiistänyt kolaroineensa henkilöautollaan parkkipaikalla pysäköitynä ollutta toista henkilöautoa. A on kertonut, että hän oli 29.8.2019 törmännyt mustaan autoon, jonka rekisterinumeron hän on esitutkinnassa ilmoittanut, ja kertonut, että asiasta oli sovittu toisen osapuolen kanssa ja vakuutusyhtiölle oli tehty tapahtuneesta ilmoitus. Tästä tapahtumasta A:n henkilöautoon oli tullut sellaisia vaurioita, jotka olivat 29.9.2019 olleet havaittavissa hänen valkoisesta autostaan mustina jälkinä. Henkilöautonsa oikeanpuoleisen etukulman vaurioista A on lisäksi todennut, että hän ei ollut törmännyt ajoneuvoon. Hän olisi havainnut mahdollisen törmäyksen. A on edelleen kertonut, että hänen autossaan on joka puolelle parkkeeraustunnistimet, jotka näyttävät, jos autolla ajaa liian lähelle. Vielä A on kertonut, että hänellä on reseptit lääkkeisiin, joiden vaikuttavia aineita hänelle tehdyssä huumausainepikatestissä on voinut olla. A oli nauttinut lääkkeitä reseptin mukaisesti eikä tarkoituksella yli hoitoalueen.

Käräjäoikeus on katsonut syyttäjän kirjalliseksi todisteeksi nimeämällä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) lausunnolla näytetyksi sen, että A:n verestä oli ajon jälkeen todettu oksatsepaamia, tematsepaamia ja kodeiinia, joihin hänellä ei ole ollut reseptiä. Lisäksi A:n verestä oli todettu sellaisia lääkeaineita, joihin hänellä on ollut voimassaoleva resepti.

Käräjäoikeus on lisäksi todennut, että syyttäjän kirjalliseksi todisteeksi nimeämästä valokuvaliitteestä on ollut todettavissa, että asianomistajan ja A:n autoissa oli ollut törmäykseen sopivia jälkiä. Asianomistajan autoon oli tarttunut A:n auton väritykseen sopivaa väriä, ja molempien autojen vauriot olivat sijainneet törmäykseen sopivilla kohdilla. A:n auton oikeasta etukulmasta oli lisäksi löytynyt asianomistajan auton rikkinäiseen takavaloon sopivia palasia.

Lisäksi asianomistaja oli todistelutarkoituksessa kertonut saapuneensa tapahtumapäivän aamuna tyttärensä luo ja havainneensa tämän käytössä olleen henkilöauton vasemman takavalon olleen rikki. Asianomistaja oli kysynyt asiasta tyttäreltään, joka oli kertonut auton olleen vielä illalla kunnossa. Asianomistaja ja hänen tyttärensä olivat havainneet, että vastaajan autossa oli ollut vastaavia jälkiä, jotka olivat sopineet sijainniltaan asianomistajan tyttären henkilöautossa havaittuihin jälkiin. Asianomistaja ja hänen tyttärensä olivat yrittäneet selvittää asiaa A:lta, jonka asunnon ovella he olivat käyneet, mutta A:n käytös oli ollut sekavaa ja paikalle oli päätetty kutsua poliisi. Asianomistajan tytär oli kertonut asianomistajalle, että hän oli havainnut A:n tulleen autonsa suunnalta saman päivän aamuna.

Käräjäoikeus on johtopäätöksinään näytöstä todennut, että asiassa ei ollut saatu selvitystä siitä, oliko A kuljettanut omistamaansa henkilöautoa ennen vai jälkeen sen, kun hän oli nauttinut THL:n lausunnosta ilmenneitä lääkeaineita. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen rattijuopumuksesta kohdassa 1 katsoen olevan mahdollista, että A oli nauttinut lääkeaineet vasta ajon päätyttyä. Sitä vastoin huumausaineen käyttörikoksen kohdassa 3 käräjäoikeus on katsonut tulleen näytetyksi toteen, samoin kuin liikennerikkomuksen kohdassa 2. Käräjäoikeus on todennut, että valokuvat ja asianomistajan kertomus olivat osoittaneet, että A oli jossakin vaiheessa tapahtumapäivää edeltäneen illan ja tapahtumapäivän aamun välillä henkilöautollaan törmännyt asianomistajan omistamaan henkilöautoon ja aiheuttaneen siihen vaurioita. Kyseiset vauriot eivät selittyneet muulla tavalla eikä vastaajan syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Hovioikeus toteaa, että tässä tapauksessa liikennerikkomuksen syyksilukeminen on perustunut valokuvista ja asianomistajan kertomuksista ilmenneisiin aihetodisteisiin. A on esitutkinnassa kiistänyt teon ja perustellut kiistämistään muun ohella kuukausi ennen syytteen tekoaikaa ajamallaan kolarilla, josta oli hänen mukaansa aiheutunut hänen henkilöautolleen valokuvista ilmenneitä vaurioita. A on esitutkinnassa lisäksi yksilöinyt kyseisessä tapauksessa osallisena olleen toisen ajoneuvon rekisterinumeron ja ilmoittanut, että asiasta oli tehty vakuutusyhtiölle ilmoitus. Hovioikeus katsoo, että näissä olosuhteissa asia ei ole ollut kohdassa 2 laadultaan sellainen, että käräjäoikeus olisi voinut tutkia ja ratkaista sen ROL 8 luvun 11 §:n 1 momentin nojalla ilman A:n läsnäoloa. Lisäksi A:n kuulemista on voitu pitää tarpeellisena myös huumausaineen käyttörikosta koskevassa kohdassa 3, sillä A on toimittanut esitutkinnassa poliisille erinäisiä reseptejä, mutta ei sellaisista lääkeaineista, jotka ovat sisältäneet syytteen teonkuvauksessa mainittuja oksatsepaamia, tematsepaamia ja kodeiinia. A:lla olisi ollut mahdollisuus vielä pääkäsittelyssä esittää kiistämisensä tueksi kyseisiä lääkeaineita koskevat reseptit, jos hänellä on sellaiset ollut. Käräjäoikeuden ei olisi pitänyt mainituilla perusteilla haastaa A:ta pääkäsittelyyn ratkaisun uhalla (ks. KKO 2006:50). Käräjäoikeuden oikeudenkäyntivirhe on siten vaikuttanut jutun lopputulokseen. Oikeudenkäyntivirheen johdosta käräjäoikeuden tuomio on kumottava ja asia on palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Käräjäoikeuden tuomion kumoamisen ja jutun palauttamisen laajuus

Kysymyksenasettelu

Asian jatkokäsittelyn kannalta harkittavaksi tulee se, onko käräjäoikeuden tuomio kumottava ja asia palautettava käräjäoikeuteen liikennerikkomusta koskevan kohdan 2 ja huumausaineen käyttörikosta koskevan kohdan 3 lisäksi myös rattijuopumusta koskevan kohdan 1 osalta, jonka käräjäoikeus on hylännyt. Kun käräjäoikeuden tuomioon ei ole tuossa kohdassa haettu säädetyssä järjestyksessä muutosta, tuomio on jäänyt osittain lainvoimaiseksi (ks. KKO 2014:46, kohta 31 ja KKO 2019:72, kohta 12).

Sovellettavat oikeusohjeet

Jutun palauttamisesta ei ole laissa erityisiä säännöksiä. Palauttaminen ja sitä koskevat oikeusohjeet perustuvat oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin (ks. KKO 2012:80, kohta 6 ja KKO 2015:78, kohta 20).

Oikeuskäytännössä asia on vanhastaan palautettu alioikeuteen siltäkin osin, kuin se on muutoksenhakemuksen perusteella jäänyt lainvoimaiseksi, jos kysymys on sellaisesta oikeudenkäyntivirheestä, joka on otettava huomioon viran puolesta ja joka on vaikuttanut koko asiaan (ks. KKO 2015:78, kohta 19 ja KKO 1948 II 435). Jutun palauttamista koskevassa arvioinnissa merkitystä on tilanteen mukaan katsottu olevan muun ohella jutun tarkoituksenmukaista käsittelyä koskevalla harkinnalla (ks. KKO 2015:78, kohta 20).

Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että tuomion poistamisen laajuutta koskevassa harkinnassa tulisi kiinnittää huomiota kysymyksessä olevan virheen laatuun. Mikäli kysymys on sellaisesta tuomiovirheestä, jonka perusteella lainvoimainen tuomio voitaisiin kanteluteitse poistaa, tuomion poistaminen myös lainvoiman saaneelta osalta olisi pääsääntöisesti luvallista. Edellytyksenä olisi, että virhe rasittaa paitsi muutoksenhaunalaista, myös tuomion muuta osaa (ks. Jyrki Virolainen: Reformatio in pejus -kiellosta. Tutkimus tuomioistuimen tutkimisvallan laajuudesta yksipuolisessa muutoksenhaussa erityisesti rikosprosessia silmällä pitäen. 1977 s. 290).

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2011:109 ottanut kantaa muun ohessa kysymykseen siitä, oliko hovioikeus saanut jättää osan syyttäjän jo aikaisemmin oikeudenkäynnissä esittämistä vaatimuksista tutkimatta, kun asian käsittely oli palauttamisen jälkeen aloitettu uudestaan hovioikeudessa. Hovioikeus oli kyseisessä tapauksessa palautettua asiaa käsitellessään päättänyt jättää rikosasian vastaajan ja hänen myötäpuoltensa vaatimuksesta tutkimatta ne syyttäjän rangaistus- ja muut vaatimukset sekä vaatimusten perusteet, jotka oli ylimääräisen muutoksenhaun kohteena olleessa, osin poistetussa ja osin puretussa tuomiossa kokonaan tai osittain hylätty.

Korkein oikeus lausui mainitussa ennakkopäätöksessään, että reformatio in peius -kielto eli huonontamiskielto liittyy sellaisiin muutoksenhakutilanteisiin, joissa tuomio on tullut vastapuolen osalta lainvoimaiseksi tämän tyydyttyä annettuun tuomioon. Muutoksenhakutuomioistuin tutkii alemman tuomioistuimen ratkaisun yleensäkin vain valituksessa vaaditussa laajuudessa ja vain valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedottujen seikkojen osalta. Säännönmukaisessa muutoksenhaussa tuomioistuimen on kuitenkin tutkittava omasta aloitteestaan, täyttyvätkö ehdottomat prosessinedellytykset ja onko asian aikaisemmassa tuomioistuinkäsittelyssä noudatettu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä sääntöjä. Muutoksenhakija ei voi omilla toimillaan rajoittaa tätä menettelyn laillisuuden tutkimisen alaa. Silloin, kun muutoksenhaun kohteena olevaa tuomiota rasittaa oikeudenkäynti- tai muu menettelyvirhe, virheen laadusta riippuu, voidaanko virhe korjata vielä muutoksenhakuvaiheessa vai onko ja miltä osin muutoksenhaun kohteena oleva tuomio poistettava ja palautettava alemman tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi (ks. KKO 2011:109, kohdat 21 – 22).

Se, poistetaanko ja palautetaanko alemman asteen tuomio kokonaan vai vain joiltakin osin, jää siis ylemmän tuomioistuimen virheen laadun pohjalta suorittamaan yksittäistapaukselliseen harkintaan. Jos oikeudenkäyntivirhe rasittaa perustavaa laatua olevalla tavalla koko tuomiota ja sen pohjana olevaa menettelyä, eikä virhe siis koske vain muutoksenhakijaa suojaavaa menettelysäännöstä, tuomio voidaan poistaa kokonaan ja asia palauttaa uudelleen käsiteltäväksi myös siltä osin kuin tuomio ei ole ollut muutoksenhakijalle vastainen. Uudessa oikeudenkäynnissä asianosaiset voivat tällöin esittää samat vaatimukset ja väitteet kuin kumotussa oikeudenkäyntimenettelyssä (ks. KKO 2011:109, kohta 23).

Arvio ja johtopäätökset käräjäoikeuden tuomion kumoamisen ja jutun palauttamisen laajuudesta

Hovioikeus toteaa, että edellä selostettujen oikeusohjeiden perusteella käräjäoikeuden tuomion kumoamisen ja jutun palauttamisen laajuutta harkittaessa arvioitavaksi tulee se, voidaanko käräjäoikeuden oikeudenkäyntivirheen katsoa rasittavan koko tuomiota ja sen pohjana olevaa menettelyä eikä vain vastaajaa suojaavaa menettelysäännöstä.

Poissaolokäsittelyä koskevalla sääntelyllä pyritään turvaamaan ensinnäkin parhaan todistusaineiston periaatetta, sillä vastaajan jäädessä pois teosta ei kuulla sitä henkilöä, joka tavanomaisesti tietää tapahtumainkulusta eniten. Myöskään menettelyn kontradiktorisuus ei poissaolokäsittelyssä toteudu samassa laajuudessa kuin täysitutkintaisessa oikeudenkäynnissä, kun vastaajan omaan näkemykseen perustuvat ja ehkä vain hänen tiedossaan olevat, syytteelle vastakkaiset näkemykset jäävät esittämättä. Edelleen niissä tilanteissa, joissa poissaolokäsittelyssä otetaan vastaan syyttäjän nimeämää henkilötodistelua, vaarana on, että vastaajan eduksi vaikuttavat tosiseikat jäävät vaille riittävää selvitystä. Toisaalta poissaolokäsittelyllä turvataan myös oikeudenkäyntimenettelyn toteutumista, toisin sanoen sitä, että oikeudenkäynnistä muodostuisi mahdollisimman tarkoituksenmukainen (ks. tämän johdosta esim. Pekka Koponen: Poissaolokäsittelyn edellytyksistä rikosasiassa alioikeudessa. Lakimies 1998 s. 410 – 433, s. 411).

Hovioikeus toteaa, että monet edellä mainitut näkökohdat pohjautuvat oikeudenkäynnin kantaviin tavoitteisiin ja periaatteisiin, mikä sinänsä puoltaisi tässä tapauksessa käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja jutun palauttamista myös lainvoimaisesti hylätyn syytekohdan osalta.

Toisaalta poissaolokäsittelyn rajoituksilla pyritään turvaamaan ennen muuta sitä, että rikosasian vastaajan oikeus tulla kuulluksi häntä koskevaa syytettä oikeudenkäynnissä käsiteltäessä toteutuu asianmukaisesti. Tässä mielessä poissaolokäsittelyä koskevassa sääntelyssä on kysymys pikemminkin vastaajan eduksi vaikuttavasta suojanormista eikä sellaisesta oikeudenkäynnin ehdottomasta edellytyksestä, jonka rikkominen ulottaa vaikutuksensa koko tuomioon. Tässä tapauksessa käräjäoikeus on lisäksi viran puolesta ottanut huomioon A:n esitutkintakertomuksesta ilmenneen, hänen edukseen vaikuttaneen vastatosiseikan, jonka perusteella syyte on kohdassa 1 päädytty hylkäämään. Syyttäjä ei ole hakenut tältä osin muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun. Poissaolokäsittely ei ole kohdan 1 osalta vaarantanut A:n oikeusturvaa, eikä sen voida olettaa myöskään muutoin johtaneen siihen, että ratkaisutoiminnan varmuustavoite olisi A:n poissaolon vuoksi tältä osin vaarantunut. Nämä seikat puoltavat varsin vahvasti sellaista tulkintaa, että käräjäoikeuden tuomiota ei ole perusteltua kumota eikä asiaa palauttaa käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi lainvoimaisesti hylätyn kohdan 1 osalta.

Sitä, että käräjäoikeuden tuomiota ei kumota eikä asiaa palauteta lainvoimaisesti hylätyn kohdan 1 osalta, puoltaa vahvasti myös se, että mikäli näin meneteltäisiin, asian uudelleenkäsittelyssä käräjäoikeudessa olisi käsillä varteenotettava vaara siitä, että A joutuisi oman valituksensa johdosta huonompaan asemaan kuin hän olisi tuomioon tyytyessään ollut. Tämä olisi vastoin reformatio in peius- eli huonontamiskiellon yleisiä tarkoitusperiä, toisin sanoen sitä, että asianosaiselle on turvattava mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen (ks. kiellon tarkoitusperistä KKO 2011:109, kohta 20 ja KKO 2019:72, kohta 13).

Johtopäätöksenään hovioikeus toteaa, että käräjäoikeuden tuomio on kumottava ja asia on palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi siltä osin kuin A:n syyksi on luettu liikennerikkomus kohdassa 2 ja huumausaineen käyttörikos kohdassa 3 sekä A:lle tuomittua yhteistä rangaistusta, rikosuhrimaksua ja todistelukustannusten korvausvelvollisuutta koskevilta osilta. Sitä vastoin käräjäoikeuden tuomiota ei ole kumottava siltä osin kuin käräjäoikeus on lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla hylännyt syytteen rattijuopumuksesta kohdassa 1.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A:n syyksi on luettu liikennerikkomus kohdassa 2 ja huumausaineen käyttörikos kohdassa 3 sekä A:lle tuomitun yhteisen rangaistuksen, rikosuhrimaksun ja todistelukustannusten korvausvelvollisuuden osalta. Asia palautetaan sanotuilta osilta uudelleen käsiteltäväksi Keski-Suomen käräjäoikeuteen, jonka tulee hovioikeuden päätöksen saatua lainvoiman omasta aloitteestaan tai asianosaisten suostumuksella jo ennen sitä ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palautuksen syy siinä laillisesti menetellä.

Käräjäoikeuden tuomio jää noudatettavaksi siltä osin kuin syyte rattijuopumuksesta kohdassa 1 on lainvoimaisesti hylätty.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Petteri Korhonen, Timo Saranpää ja Mika Kinnunen.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.

+

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Käräjäoikeus oli ratkaisssut ulosottovalituksen kirjallisen aineiston perusteella toimittamatta suullista käsittelyä. A Oy on hovioikeudessa pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja asian palauttamista käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus ei ollut ennen asian ratkaisemista selvittänyt, olivatko ratkaisun perusteena käytetyistä sivullisselvityksestä ja ulosottoselvityksestä ilmenevät seikat riitaisia vai riidattomia. Käräjäoikeus oli myös perustanut ratkaisunsa sivullisselvityksestä ja ulosottoselvityksestä ilmeneviin B:n ja C:n kertomuksiin kuulematta heitä henkilökohtaisesti. Asia palautettiin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Pohjanmaan käräjäoikeuden päätös 6.3.2019 nro 3159

Asia

Ulosottovalitus

Valittaja

A Oy

Kuultava

Ulosottovirasto

Velallinen / Valittaja

B

SELOSTUS ASIASTA

Valituksen kohteena olevat päätökset

- - -

Ulosottovirasto on 31.8.2018 antamassaan päätöksessään 3472/6800/18 katsonut, että ulosottovelallinen B tekee työtä yrityksessä A Oy:ssä selvästi pienempää korvausta vastaan kuin mitä sellaisesta työstä yleisesti maksetaan. Ulosottovirasto on päätöksessään arvioinut velallisen B:n kohtuulliseksi työpalkan rahamääräksi 3.300,00 euroa kuukaudessa ja on määrätty, että ulosmittaus toimitetaan tästä määrästä kuten palkasta. Päätöksen mukaan tilitettäväksi määräksi muodostuu velallisen suojaosuus huomioon ottaen 1.100,00 euroa, mikä määrä on määrätty tilitettäväksi kuukausittain ulosottovirastoon 1.9.2018 alkaen.

- - -

Ulosottovirasto on 31.8.2018 antamassaan päätöksessään 3469/6800/18 katsonut, että maksukiellon saaja, A Oy, on tiedoksiannetun maksukiellon vastaisesti maksanut koko palkan ulosottovelalliselle B:lle. Ulosottovirasto on sen takia määrännyt maksukiellon saajalle, A Oy:lle, velvollisuus maksaa ulosottomiehelle maksamatta oleva erääntynyt rahamäärä, 41.680,96 euroa.

A Oy:n valitus

A Oy on pyytänyt, että käräjäoikeus kumoaa ulosottoviraston päätökset - - - virheellisinä.

A Oy:n perusteet

Yhtiön päätoimialana on rakennuspaikan valmistelutyöt. Yhtiöllä ei ole kiinteitä toimitiloja, vaan toiminta tapahtuu eri rakennuspaikoilla ympäri Suomea. Yhtiön kotipaikkana on yrityksen vastuuhenkilön ja omistajan C:n kotiosoite. B on yhtiön työntekijä.

- - -

Yhtiön ja velallisen yhdenmukaisen kannan mukaan velallinen on palkattu yhtiöön työntekijäksi, mistä johtuen velallisen palkka on määritetty (13 e/h) vastaamaan sitä, mitä vastaavista töistä yleisesti maksetaan maa- ja vesirakennusalalla. Ulosottoviranomaisen arvio nettopalkasta (3.300 e) tarkoittaisi, että maansiirtotöistä pitäisi maksaa n. 4.552 euron bruttopalkkaa kuukaudessa, mikä on ylimitoitettu ollessaan n. 2-2,5 kertainen verrattuna alan palkkatasoon. Maansiirtoalalla ei notorisesti makseta vastaavan suuruisia palkkoja. Ulosottoviranomaisen näkemys ei ole kestävällä pohjalla suhteessa käytännön elämään.

- - -

Yksittäisen työntekijän asema voi notorisesti muutaman työntekijän yhtiössä vaikuttaa tavanomaista keskeisemmältä, kun työ on itsenäistä. On luonnollista, että työntekijää hyödynnetään tarvittaessa myös sellaisten yksittäisten tehtävien hoitamiseen, joihin hänellä on kompetenssia. C:n ja velallisen mukaan velallisella ei ole tosiasiallista roolia yhtiön johdossa eikä velallinen käytä yhtiössä määräysvaltaa tai osallistu päätöksentekoon eikä hänellä ole yrittäjälle kuuluvaa taloudellista riskiä.

- - -

C:n ja velallisen välillä sopimuksessa on sovittu mm. tuntipalkasta, kilometrikorvauksista omalla autolla suoritetuista työajoista sekä päivärahasta ja siitä, että kilometrit ja ajon tarkoitus on kirjattava ylös. Niitä on työsuhteen alkamisesta asti noudatettu. Käytäntönä on ollut että velallinen ilmoittaa tekemistään tuntimääristä, ajamistaan kilometreistä sekä päivärahaan oikeuttavista päivistä. Varsinaista työskentelypaikkaa työssä ei ole, joten siitä ei olisi edes voitu sopia eikä velallisella ole ollut milloinkaan muutoinkaan huomautettavaa siihen, mitä ulosottoviranomainen viitannut mm. eri lisistä, vuosilomista tai työaikakorvauksista.

- - -

Esitetyn perusteella ulosottoviranomaisen päätökset tulee kumota, koska ne perustuvat asian ratkaisemisen kannalta relevanttien tapahtumien virheellisiin tulkintoihin ja oletuksiin sekä sitä kautta väärään kokonaisarvioon. Olisi virheellistä arvioida B:n palkan määrää ulosottoviranomaisen esittämällä tavalla sen pohjalta, minkä verran B on saanut yhtiöltä rahavaroja nettomääräisesti kokonaisuudessaan vuosi-/kuukausitasolla, koska tällainen menettely johtaisi väärään lopputulokseen. Niin ollen yhtiön maksettavaksi ei tule koitua takautuvasti 41.680,96 euron määräisiä maksuja.

B:n valitus

B on pyytänyt, että käräjäoikeus kumoaa ulosottoviraston päätökset - - - virheellisinä.

B:n perusteet

B on valituksessaan 31.10.2018 todennut, että hänen valituksensa on samanlainen kuin A Oy:n valitus. Lisäksi B on lausumassaan 10.1.2019 todennut seuraavaa:

- - -

Mielestäni ulosottoviranomaisella on halu vääristää työnkuvaani jotta saataisiin tehdä ulosottopidätys saamistani ja minulle kuuluvista päivärahoista ja kilometrikorvauksista. Mikäli ulosottoviranomaisen vaatima kohtuullinen palkka määrättäisiin joudun vaihtamaan työpaikkaa koska palkka olisi aivan kohtuuttoman suuri työhöni nähden.

Ulosottoviraston lausunto

Ylitarkastaja on antanut seuraavan lausunnon asiassa.

- - -

Päätös 3469/6800/18 periminen maksukiellon saajalta

- - -

Asiassa on kyse velallisen ja yhtiön välisestä järjestelystä, jossa kyse ei ole mistään normaalista työsuhteesta vaan varsin poikkeuksellisesta järjestelystä ulosoton välttämiseksi ja omaisuuden pitämiseksi mahdollisimman suurelta osin velkojien ulottumattomissa, ja jossa velalliselle on verottomien matkustamiskustannusten korvauksen verukkeella tosiasiallisesti maksettu palkkaa. Yhtiön toiminnassa on laiminlyöty laajasti erilaisia lakisääteisiä velvoitteita työnantaja-asemaan liittyen. Yhtiön edustaja C on täytynyt olla tietoinen järjestelystä.

- - -

Vaatimukset päätöksen kumoamisesta tulee hylätä.

Päätös 3472/6800/18 palkan arvioinnista

- - -

Vaatimus päätöksen kumoamisesta tulee hylätä.

Kirjalliset todisteet

Ulosottovirasto

1. Sivullisselvitys 11.4.2018 A Oy / C (22 sivua)
2. Ulosottoselvitys 4.5.2018 B (20 sivua)
3. A Oy:n kaupparekisteriote (2 sivua)
4. B:n Nordea pankin pankkitilille A Oy:ltä vuosina 2015-2018 tulleet rahavarat (3 sivua)
5. B:n palkkalaskelmat 4/2018-12/2014 (37 sivua)
6. Verotustiedot A Oy:n maksamista palkoista ja matkustamiskustannusten korvauksista (1 sivu)
7. B:n ajopäiväkirjat 2/2018-11/2017, 9/2017-1/2016, 7/2015, 6/2015, 1-2/2015 (29 sivua)
8. B:n verotuspäätös 2016 (2 sivua)
9. Yhteenveto B:n huoltoasemakäynneistä (8 sivua)
10. Tulosteet ajoneuvotietojärjestelmästä B:n ajoneuvoista (12 sivua)
11. Trafin selvitys ajoneuvosta (4 sivua)
12. A Oy:n ajoneuvot (1 sivu)
13. Poliisilta saadut tiedot B:n käyttämistä ajoneuvoista (4 sivua)

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Käsittelystä

Osapuolet eivät ole pyytäneet suullista käsittelystä. Tämän vuoksi ja koska pääkäsittelyn toimittaminen on tarpeetonta, käräjäoikeus on katsonut, että asia voidaan ratkaista kirjallisen aineiston perusteella.

- - -

Perustelut pääasioiden osalta

Ulosottovirasto on 31.8.2018 antamassaan päätöksessään 3472/6800/18 katsonut, että ulosottovelallinen B tekee työtä selvästi pienempää korvausta vastaan kuin mitä sellaisesta työstä yleisesti maksetaan. Ulosottovirasto on päätöksessään arvioinut velallisen B:n kohtuulliseksi työpalkan rahamääräksi 3.300,00 euroa kuukaudessa ja on määrätty, että ulosmittaus toimitetaan tästä määrästä kuten palkasta. Päätöksen mukaan työnantajan on tilittävä 1.100,00 euroa kuukaudessa ulosottomiehelle.

Ulosottoviraston päätös perustuu ulosottokaaren 4 luvun 47 §:n 1 momentin säännökseen, jonka mukaan "jos velallinen työskentelee sivulliselle kuuluvassa yrityksessä ilmeisesti ulosmittausta välttääkseen palkatta tai selvästi pienempää korvausta vastaan kuin mitä paikkakunnalla yleisesti sellaisesta työstä maksetaan, ulosottomies saa päättää, mikä on velallisen kohtuullisen työpalkan rahamäärä. Ulosmittaus toimitetaan tästä määrästä kuten palkasta. Palkka saadaan arvioida, jollei hakijan saatavaa todennäköisesti muuten saada velalliselta kohtuullisessa ajassa perityksi."

Ulosottovirasto on 31.8.2018 antamassaan päätöksessään 3469/6800/18 katsonut, että maksukiellon saaja, A Oy, on tiedoksiannetun maksukiellon vastaisesti maksanut koko palkan ulosottovelalliselle B:lle. Ulosottovirasto on sen takia määrännyt maksukiellon saajalle, A Oy:lle, velvollisuus maksaa ulosottomiehelle 41.680,96 euroa.

Ulosottoviraston päätös perustuu tältä osin ulosottokaaren 4 luvun 68 §:n 1 momentin säännökseen, jonka mukaan "Jollei maksukiellon saaja noudata todistettavasti tiedoksi saamaansa maksukieltoa, joka koskee palkkaa tai toistuvaa elinkeinotuloa, ulosottomies saa ulosmitata maksukiellon saajalta määrän, joka on maksamatta ulosottomiehelle. Ulosmittaus edellyttää, että maksukiellon saajan maksuvelvollisuus on selvä."

Asiakirjoista ilmenee, että A Oy on rekisteröity kaupparekisteriin 7.4.2014. Yhtiössä toimii kaupparekisteritietojen mukaan hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä C ja hallituksen varajäsenenä C:n aviopuoliso D, joka on B:n sisko. Yhtiön kotipaikkana ja osoitteena on C:n koti osoitteessa. Yhtiön liikevaihto on tällä hetkellä n. 400.000 euroa vuodessa.

On myös ilmennyt, että B on aloittanut työskentelyn yhtiössä vuoden 2014 loppupuolella ja että hän on tuolloin itse ollut liiketoimintakiellossa. B:llä on ollut asioita ulosottoperinnässä ainakin vuodesta 2002 lukien ja ulosottovelkojen määrä ylittää 300.000 euroa.

On ilmennyt, että C ja B ovat ulosottoviraston kuulemistilaisuudessa kertoneet, että B vastaa yhtiön työmailla töiden käytännön pyörittämisestä. B:n tehtäviin kuuluu muun muassa yhtiön dumppereiden, kaivinkoneen ja puskukoneen käyttäminen, koneiden korjaaminen, polttoaineiden ja varaosien hankkiminen sekä yhtiön työntekijöiden rekrytointiin liittyvien tehtävien hoitaminen. Lisäksi B hankki silloin tällöin yhtiölle työkohteita. C:n mukaan yhtiön toiminta on hänen osaltaan vain sivutoimi.

Käräjäoikeus yhtyy ulosottoviraston näkemykseen siitä, että B:n asemaa yhtiön toiminnassa ja tulonmuodostuksessa on pidettävä hyvin merkittävänä ja keskeisenä. Yhtiön olemassaolo on B:lle tärkeä, koska hänellä ei ole muuta työtä, kun taas C:n osalta kyse on ainoastaan sivutoimesta.

Käräjäoikeus yhtyy ulosottoviraston näkemykseen, että velallisen ja yhtiön kesken ei vallitse normaalia työsuhdetta, mikä ilmenee erityisesti siitä, että mitään kirjallista työsopimusta ei ole, työajasta ei ole sovittu mitään, velallisen vuosilomista ei ole sovittu mitään ja velallinen ei ole pitänyt vuosilomia eikä hänelle ole maksettu vuosilomapalkkaa tai vuosilomarahaa, velalliselle ei ole maksettu tuntipalkan lisäksi työehtosopimuksen mukaisia lisiä eikä ylityökorvauksia ja velallinen ilmoittaa hänelle korvattavat määrät suoraan tilitoimistolle maksamista varten.

B:n erikoisasema yhtiössä ilmenee myös siitä, että yhtiö on ulosottomyynnissä ostanut B:n ja hänen puolisonsa omakotitalon ja antanut talon vuokralle B:n perheelle.

On huomioitava, että vaikka B:n palkkatuloja on vuosina 2014 - 2018 ulosmitattu niin velkojien saamisille on kertynyt ainoastaan 2.258,87 euroa, vaikka yhtiö on ajalla 1.1.2015 - 30.4.2018 maksanut B:n pankkitilille yhteensä n. 148.000 euroa.

Käräjäoikeus yhtyy ulosottoviraston näkemykseen siitä, että kyse ei ole normaalista työsuhteesta vaan varsin poikkeuksellisesta järjestelystä ulosoton välttämiseksi ja omaisuuden pitämiseksi mahdollisimman suurelta osin velkojien ulottumattomissa. Yhtiön hallituksen ainoa varsinainen jäsen ja velallisen lanko C:n on täytynyt olla täysin tietoinen järjestelystä.

B:n palkan määrä voidaan sen takia arvioida sen pohjalta minkä verran hän on saanut yhtiöltä rahavaroja nettomääräisesti.

Ulosottoviraston arviointi kohtuullisen nettopalkan määrästä, 3.300,00 euroa kuukaudessa, on perustunut siihen mitä velallinen on todellisuudessa vähintään saanut yhtiöstä pankkitililleen kuukaudessa ottaen huomioon sen, että velalliselle suoritetut korvaukset oman auton käytöstä on kokonaisuudessaan ja kokopäivärahoista 2/3 luettu velallisen palkaksi.

Käräjäoikeus hyväksyy ulosottoviraston perustelut ja johtopäätökset suoritettujen päivärahojen osalta. Esitetyn selvityksen perusteella on kohtuullista, että 2/3 kokopäivärahoista luetaan B:n palkaksi.

Käräjäoikeus yhtyy myös ulosottoviraston näkemykseen, että B:n ilmoittamia työhönsä liittyviä ajoja omalla autolla, joista yhtiö on suorittanut korvausta ei voida pitää uskottavana. On todennäköistä, että B on osittain käyttänyt yhtiön omistamaa pakettiautoa ja yhtiön polttoainetta. Käräjäoikeuden mukaan ei voida esitetyn selvityksen perusteella kokonaan sulkea pois, että B on voinut osittain olla oikeutettu kilometrikorvauksiin. Varsinkin kun otetaan huomioon, että B työn luonne edellyttää paljon matkustamista. Sen takia käräjäoikeus on arvioinut että 1/3 kunkin palkkalaskelman mukaisista kilometrikorvauksista ajalta 1.2.2015 - 30.4.2018 ovat hyväksyttävissä ja loppuosa, eli 2/3 on luettava palkaksi. Ajanjakson aikana B:lle on maksettu kilometrikorvauksia yhteensä 51.869,98 euroa, josta määrästä 17.289,99 euroa hyväksytään ja loppuosa 34.579,99 luetaan palkaksi. Näin ollen ulosottomaksukiellon saajan maksuvelvollisuus alenee 5.763,33 eurolla. (1/3 x 17.289,99)

Ulosottoviraston päätös 3469/6800/18 muutetaan siten, että maksukiellon saajan maksuvelvollisuus alennetaan 41.680,96 eurosta 35.917,63 euroon.

Vastaavasti ulosottoviraston päätös 3472/6800/18 muutetaan siten, että velallisen kohtuulliseksi nettotyöpalkan rahamääräksi määrätään 2.900 euroa kuukaudessa, josta määrästä työnantaja on velvollinen tilittämään ulosottomiehelle 966,67 euroa (1/3) kerran kuukaudessa.

Päätöslauselma

- - -

A Oy:n valitus koskien Ulosottoviraston päätöstä 3469/6800/18 hyväksytään osittain. Ulosottoviraston päätöstä muutetaan siten, että maksukiellon saajan maksuvelvollisuus alennetaan 41.680,96 eurosta 35.917,63 euroon. Muut määräykset pysyvät voimassa muuttumattomina.

B:n ja A Oy:n valitus koskien Ulosottoviraston päätöstä 3472/6800/18 hyväksytään osittain. Ulosottoviraston päätöstä muutetaan siten, että velallisen kohtuulliseksi nettotyöpalkan rahamääräksi määrätään 2.900 euroa kuukaudessa. Työnantaja on velvollinen tilittämään ulosottomiehelle 966,67 euroa kerran kuukaudessa. Muut määräykset pysyvät voimassa muuttumattomina.

Lainkohdat

Ulosottokaari 4 luku 47 §, 4 luku 68 §, 11 luku 1 §, 11 luku 5 §

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Johan Karlais.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

- - -

Valitus ja sen täydennys

Vaatimukset

A Oy (jäljempänä myös yhtiö) on vaatinut, että B:n kohtuullisen nettopalkan määrää alennetaan enintään 2.000 euroon kuukaudessa ja palkaksi katsottavien kustannusten korvausten kanssa enintään 2.250 euroon kuukaudessa. Lisäksi A Oy on vaatinut, että B:n saamat kokopäivärahat ja kilometrikorvaukset katsotaan ensisijaisesti kokonaan ulosoton ulkopuolelle jääviksi verovapaiksi kustannusten korvauksiksi ja toissijaisesti 2/3-osan osalta verovapaiksi, jolloin ulosottoon tulisi maksaa enintään 3.861,20 euroa kokopäivärahoista ja 5.763,33 euroa kilometrikorvauksista. Vielä A Oy on vaatinut, että asiassa järjestetään hovioikeudessa pääkäsittely, jossa kuullaan B:tä ja A Oy:n edustajaa C:tä.

Perusteet

B:n kohtuullisen palkan määrä on arvioitu liian korkeaksi. B:n asema yhtiössä ei ole ollut merkittävä tai keskeinen, vaan se on vastannut tavallisen työntekijän asemaa ja hänen työsuhteensa on ollut normaali työsuhde. B:n ja yhtiön sopima tuntipalkan määrä on ollut työehtosopimuksen mukainen. B:llä on ollut oikeus yhtiön hänelle maksamiin päivärahoihin ja kilometrikorvauksiin.

Suullisen käsittelyn toimittaminen on asiassa tarpeen, koska asia on asianosaisten kannalta erityisen merkityksellinen. Näytön arvioinnin oikeellisuudesta on jäänyt varteenotettava epäilys. Käräjäoikeuden ratkaisu pakottaisi A Oy:n päättämään B:n työsuhteen. Työsuhteen päättämisuhkaan ei ole voitu vedota käräjäoikeudessa, koska tämä seikka ei ole ollut vielä silloin yhtiön tiedossa.

- - -

Ulosottoviraston lausuma

Ulosottovirasto on vaatinut, että valitus hylätään perusteettomana. Käräjäoikeuden ratkaisu on oikea.

Käräjäoikeudessa ei ole vaadittu suullisen käsittelyn järjestämistä eikä nimetty henkilötodistelua. A Oy ei voi enää vedota uusiin todisteisiin hovioikeudessa. A Oy:n tiedossa on ollut jo ulosottomenettelyn aikana, että yhtiön toiminta voidaan joutua lopettamaan ja työntekijät irtisano-maan, jos ulosottoviranomaisen näkemys asiassa toteutuu.

Hovioikeuden lausumapyyntö ja yhtiön lausuma

Hovioikeus on varannut A Oy:lle tilaisuuden lausua ulosottoviraston lausumasta. A Oy on viitannut valitukseensa ja sen täydennykseen sekä lisäksi todennut, että nimenomaan B:n työsuhdetta kos-keva päättämisuhka ei ole ollut aikaisemmin yhtiön tiedossa.

Välitoimi

Hovioikeus on 9.10.2019 tiedustellut A Oy:n kantaa siihen, tulisiko asia palauttaa käräjäoikeuteen henkilötodistelun vastaanottamiseksi vai voidaanko asia käsitellä hovioikeudessa, mikäli hovioikeus katsoo, että B:tä ja C:tä voidaan kuulla asiassa oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin estämättä.

A Oy on ilmoittanut kantanaan, että asia tulisi palauttaa käräjäoikeuteen todistelun vastaanottamiseksi, koska suullinen todistelu on välttämätöntä asian selvittämiseksi ja se olisi järkevintä tehdä käräjäoikeudessa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Ulosottokaaren 11 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan valituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 8 luvun säännöksiä.

Oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 3 §:n mukaan hakemusasia käsitellään kirjallisesti kansliassa tai suullisesti hakemusasian istunnossa. Hakemusasia on käsiteltävä hakemusasian istunnossa, jos asiassa kuullaan asiaan osallista tai todistajaa taikka muuta henkilöä henkilökohtaisesti. Riitainen hakemusasia on käsiteltävä hakemusasian istunnossa, jos asiaan osallinen sitä vaatii tai käräjäoikeus asian tai sen osan selvittämiseksi pitää asian käsittelyä hakemusasian istunnossa tarpeellisena.

Ulosottovalitusasiat rinnastetaan riitaisiin hakemusasioihin (Jokela, Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu. Oikeudenkäynti II, 2012, s. 497). Käräjäoikeuden ei lähtökohtaisesti voida edellyttää kuulevan asiaan osallisia käsittelymuodon valinnasta, koska suullinen käsittely edellyttää aktiivista vaatimusta asiaan osalliselta eikä tuomioistuimelle ole asetettu velvollisuutta kysyä asiaan osallisen suostumusta kirjalliseen käsittelyyn. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksesta saattaa kuitenkin seurata, että tuomarin tulee prosessinjohtotoimin huolehtia siitä, että asiaan osalliset tulevat tällaisesta mahdollisuudesta tietoiseksi. (Linna, Hakemuslainkäyttö, 2009, s. 155). Asianosaiselle kuuluva oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin saattaa myös joissakin tilan-teissa edellyttää, että hänelle varataan tilaisuus esittää asiansa tuomioistuimelle suullisesti, vaikka häntä ei kuultaisikaan todistelutarkoituksessa (Jokela 2012, s. 497).

Oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 13 §:n mukaan hakemusasian käsittelystä on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä riita-asian käsittelystä säädetään.

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 19 §:n 1 ja 2 kohdissa on tuomioistuimelle asetettu nimenomainen velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet sekä riitaiset seikat tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Tuomioistuimen toiminnan tulee täydentää asianosaisten prosessitoimia oikeasuhtaisella tavalla. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 21 §:n 2 momentissa tuomioistuimelle on asetettu epäselvien asiakysymysten selvittämiseksi paitsi kyselyoikeus myös kyselyvelvollisuus. Jos asianosaisen esitys tai lausuma havaitaan epäselväksi, epätäydelliseksi tai puutteelliseksi, tuomioistuimen on tehtävä hänelle riitakysymysten selvittämistä varten tarpeelliset kysymykset.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä, paitsi jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää.

Käräjäoikeuden menettely ja sen arviointi

Käräjäoikeus on ratkaissut ulosottovalitusasian kirjallisesti. Asiassa ei ole toimitettu suullista käsittelyä, koska asiaan osalliset eivät ole sitä pyytäneet ja käräjäoikeus on pitänyt sen toimittamista tarpeettomana.

Käräjäoikeuden ratkaisu asiassa on perustunut ulosottoviraston esittämiin kirjallisiin todisteisiin, joiden joukossa ovat olleet ulosottomenettelyssä laaditut sivullisselvitys ja ulosottoselvitys. Käräjäoikeus ei ole ennen asian ratkaisemista selvittänyt, ovatko sivullisselvityksestä ja ulosottoselvityksestä ilmenevät seikat riitaisia vai riidattomia, vaikka käräjäoikeudella olisi vasta tämän selvitettyään ollut edellytykset ratkaista, voidaanko asia käsitellä kirjallisesti vai tulisiko se käsitellä suullisesti hakemusasian istunnossa.

Käräjäoikeus on ratkaisussaan arvioinut sivullisselvityksestä ja ulosottoselvityksestä ilmeneviä C:n ja B:n ulosottomenettelyssä antamia kertomuksia kuulematta heitä henkilökohtaisesti. Ulosottomenettelyssä pöytäkirjattuja lausumia ei tässä tapauksessa olisi saanut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin perusteella käyttää todisteena asiassa, vaan käräjäoikeuden olisi tullut järjestää asiassa hakemusasian istunto ja kuulla C:tä ja B:tä henkilökohtaisesti.

A Oy on hovioikeuden tiedustelun johdosta ilmoittanut kantanaan, että asia tulisi palauttaa käräjäoikeuteen. Oikeusastejärjestyksen periaatteen ja muutoksenhakumahdollisuuden toteutumiseksi asia on A Oy:n osalta palautettava käräjäoikeuteen siellä uudelleen käsiteltäväksi. B on tyytynyt käräjäoikeuden ratkaisuun, joten hänen osaltaan käräjäoikeuden päätös on lainvoimainen.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan A Oy:tä koskevilta osin. Asia palautetaan Pohjanmaan käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet presidentti Tapani Vasama, hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen ja asessori Heini Hakala.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.

+

A oli saapunut matkakumppaninsa kanssa 5.1.2018 Suomeen Venäjältä pakettiautolla. Pakettiauto oli läpivalaistu, eikä sieltä ollut löytynyt savukkeita. A oli matkakumppaneineen suunnannut pakettiautolla Viroon ja sieltä edelleen muualle Baltiaan. A:n palatessa matkakumppaneineen Virosta Suomeen pakettiautosta oli löydetty 94.500 Valko-Venäjän veromerkein varustettua savuketta kätkettyinä pakettiauton rakenteisiin. Savukkeet oli takavarikoitu Suomen tulliviranomaisten toimesta. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä veropetoksesta tullivelan, arvonlisäveron ja valmisteveron osalta.

Hovioikeus katsoi, että Suomi oli toimivaltainen jäsenvaltio perimään asiassa tullivelan tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan perusteella sekä valmisteveron valmisteverolain 7 §:n, 8 §:n 2 kohdan sekä 75 §:n 1 momentin perusteella. Sen sijaan hovioikeus ei katsonut Suomen olevan toimivaltainen jäsenvaltio perimään arvonlisäveroa. Näin ollen syyte hylättiin tältä osin.

Kysymys myös siitä, oliko Suomen valtiota / Tullia pidettävä valittajan vastapuolena, vaikka se ei ollut ollut läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä eikä siten ollut yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Hovioikeus oli pyytänyt Suomen valtiolta / Tullilta vastauksen A:n valitukseen sekä kutsunut Suomen valtion / Tullin pääkäsittelyyn. Pääkäsittelyssä syyttäjä oli luopunut syytteestä arvonlisäveron osalta, minkä johdosta Suomen valtio / Tulli oli esittänyt oman rangaistusvaatimuksen koskien arvonlisäveron osuutta ja lisäksi oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Hovioikeus katsoi, että Suomen valtio / Tulli oli vastaamalla valitukseen ja olemalla läsnä pääkäsittelyssä ilmoittautunut valittajan vastapuoleksi hovioikeudessa. Näin ollen Suomen valtiota / Tullia oli pidettävä asiassa valittajan vastapuolena, vaikka se ei ollut vaatinut A:lle rangaistusta käräjäoikeudessa.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 7.3.2018

Asia Törkeä veropetos

SELOSTUS ASIASTA

D ja C ovat yhdessä ja yksissä tuumin veron välttämistarkoituksessa laiminlyöneet verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle ja ovat yrittäneet aiheuttaa veron määräämättä jättämisen.

D ja C ovat yrittäneet tuoda maahan myyntitarkoituksessa Opel Vivaro-pakettiautoon (rekisterinumero O591PC47) kätkettynä 472,50 kartonkia (94.500 savuketta) savukkeita. Vastaajat ovat jättäneet tulliselvityksessä ilmoittamatta tulliviranomaiselle EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta peräisin olevista savukkeista ja ovat siten yrittäneet välttää veroa 33.238,61 euroa.

Veropetoksessa on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja teko on savukkeiden kätkemistapa huomioon ottaen tehty erityisen suunnitelmallisesti. Teko on suunnitelmallisuuden perusteella kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syyksilukeminen

Vastaaja D on syyllistynyt siihen rikokseen, josta hänelle on vaadittu rangaistusta.

Syytteen hylkääminen

Syyte on vastaaja C:n osalta hylätty.

Sovellettavista säännöksistä

Veropetoksesta tuomitaan rikoslain 29 luvun 1 §:n nojalla se, joka aiheuttaa veron määräämättä jäämisen, 1 kohdan mukaan antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta, 2 kohdan mukaan salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan, 3 kohdan mukaan veron välttämistarkoituksessa laiminlyömällä verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle, tai 4 kohdan mukaan muuten petollisesti.

Perustelut

Näyttö

Vastaajat ovat kiistäneet menetelleensä syytteessä tarkoitetulla tavalla. Molemmat vastaajat ovat kiistäneet olleensa tietoisia savukkeista tai niiden kätkemisestä ajoneuvoon. Asiassa on kysymys vastaajien tahallisuudesta ja tietoisuudesta ajoneuvoon kätketyistä savukkeista ja siitä ovatko vastaajat menettelyllään syyllistyneen veropetokseen. Lisäksi asiassa on kysymys siitä, onko vastaajien menettelyä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Vastaaja D ei ole halunnut tulla asiassa kuulluksi.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Tapahtumankulusta

Asiassa on tullut näytetyksi, että ajoneuvo oli ollut D:lle tuttu. D oli riidattomasti tehnyt ajoneuvolla 11 aikaisempaa matkaa Suomeen. Matkan tarkoituksena oli ollut C:n mukaan lomailu. D oli C:n tyttären aviomies. Vastaajat olivat tulleet Suomeen 5.1.2018, jolloin ajoneuvo oli läpivalaistu ja se oli ollut tuossa vaiheessa puhdas. Asianosaiset olivat matkustaneet Viroon ja Baltian maihin kyseisellä ajoneuvolla ja tulleet takaisin Suomeen 8.1.2018. Tullissa ajoneuvosta oli löytynyt yli 90.000 savuketta, jotka oli takavarikoitu. Savukkeita oli takavarikosta tehdyn pöytäkirjan mukaan löytynyt kätkettynä auton etupenkin alle ja ajoneuvon takaosaan penkit ja lattiarakenteet irrottamalla.

Näytön arviointi koskien rikoksen kohteena olleita savukkeita, kätkemistapaa ja savukkeiden alkuperää

Takavarikkopöytäkirja 9010/R/201/18/TVP/1 tukee syytettä savukkeiden määrän ja rikoksen kohteena olleiden savukkeiden laadun osalta. Savukkeiden merkit osoittavat, että ne on tuotu EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuoliselta alueelta. Savukemerkki oli Euroopan Unionin tulli- ja veroalueen ulkopuoliselta alueelta, savukkeissa oli Valko-Venäjän veromerkit. Takavarikkopöytäkirjasta oli myös havaittavissa tekoaika ja -paikka. Verolaskelma kolmansista maista tuoduista savukkeista osoitti savukkeiden määrän 472,50 kartonkia eli 94.500 savuketta. Vältetty tulli ja vero verolajeineen on ollut yhteensä 33.238,61 euroa eli 70,35 euroa per kartonki. Kirjallisena todisteena esitetty valokuvaliite osoitti savukkeiden kätkemistavan ja paikat ajoneuvon rakenteissa. Syyttäjän kirjalliset todisteet takavarikoiduista savukkeista sekä niiden veroista ja tullista tukevat syytettä.

Näytön arviointi vastaajien tietoisuudesta

D

D oli riidattomasti tehnyt 11 matkaa Suomeen aikaisemminkin kyseisellä ajoneuvolla. Ajoneuvo oli ollut tuttu. D oli käynyt Baltiassa, Vilnassa tai Riikassa. D oli tuonut savuketuotteita Euroopan Unionin tulli- ja veroalueen ulkopuolelta, mitä osoitti savukkeiden valko-venäläinen veromerkki. D oli tehnyt toistuvasti matkoja Suomeen.

Asiassa esitetty näyttö tukee sitä käsitystä, että D oli ollut tekijä ja tietoinen teon osatekijöistä. D oli määritellyt ajoreitin ja paluuajankohdan. Wiberissä käydyn keskustelun perusteella asianosaisten paluu oli yksilöity Turkuun. C:n kertomuksesta on käynyt ilmi, että D oli käynyt yksinään matkan aikana ravintolassa. C:n mukaan he eivät olleet tavanneet muita henkilöitä matkan aikana. Käräjäoikeus on katsonut, että tämä osoitti, että D:llä oli ollut aika ja tilaisuus savukkeiden kätkemiseksi ajoneuvon rakenteisiin. Käräjäoikeus on pitänyt mahdollisena, että kätkemisen oli tehnyt myös joku muu kuin D. Asiassa ei ole ollut silminnäkijätodistajia siitä, että D olisi kätkenyt tai nähnyt kätkettävän savukkeita.

Käräjäoikeus ei ole pitänyt kuitenkaan uskottavana kätkettyjen savukkeiden määrä ja kätkemistapa ja D:n auton hallinnointi ja omistajuus huomioon ottaen, että tämä olisi voinut tapahtua ilman D:n tietoisuutta kätkemisestä. D oli ollut ainakin tietoinen ajoneuvoon kätketystä tavarasta heidän saapuessa Suomeen. Savukkeista ei ollut tehty tulli-ilmoitusta.

D:n toiminta matkan aikana, matkan tarkoitus ja savukkeiden ammattimainen kätkemistapa huomioon ottaen asiassa ei jää järkevää epäilyä tekijästä ja syyllisyydestä. Varteenotettavaa vaihtoehtoista tapahtumankulkua ei ole esitetty. D:n menettely täyttää veropetoksen tunnusmerkistön.

Teon törkeysarviointi

Rikoksella on tavoiteltu huomattavaa yli 30.000 euron taloudellista hyötyä. Oikeuskäytännössä törkeän petoksen rajana on pidetty noin 20.000 euroa. Savukkeita on ollut yli 90.000 kappaletta ja ne on kätketty ajoneuvon rakenteisiin useampaan paikkaan ammattimaisesti. Tavoiteltu hyöty ja kätkemistapa huomioon ottaen tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Näillä perustein käräjäoikeus on katsonut syytteen törkeästä veropetoksesta toteennäytetyksi.

Rangaistusseuraamus

Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttumiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Mainitun luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Rikoslain 29 luvun 2 §:n mukaan törkeästä veropetoksesta on tuomittava vankeutta Vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Käräjäoikeus on arvioinut oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi 7 kuukautta vankeutta. Rikoksen kohteena olleet savukkeet on saatu takavarikoitua Tullin toimesta. Rikoksella tavoiteltu hyöty tullin laskelman mukaisesti 33.238,61 euroa ja tekotapana savukkeiden kätkeminen auton rakenteisiin huomioon ottaen menettelyä voidaan pitää suunnitelmallisena ja siten kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Koska vastaajaa ei ole aikaisemmin rikoksesta rekisteröity, eikä rikoksen vakavuus edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana, vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

……

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Veera Kankaanrinta.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 17.4.2020

Asian käsittely hovioikeudessa

D:lle on 17.5.2018 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Pääkäsittely on toimitettu 11.12.2019.

Hovioikeus on 11.12.2019 täydentänyt pääkäsittelyä lausumapyynnöllä. D on antanut pyydetyn lausuman 12.12.2019 ja Suomen valtio / Tulli 18.12.2019.

Valitus

D on vaatinut, että syyte törkeästä veropetoksesta ja korvausvaatimukset hylätään ja että hänet vapautetaan rikosuhrimaksusta. Toissijaisesti D on vaatinut, että hänen katsotaan törkeän veropetoksen asemesta syyllistyneen veropetokseen ja syyte enemmälti hylätään. Lisäksi D on vaatinut, että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja lievennetään.

D ei ollut ollut tietoinen hänen autoonsa kätketyistä savukkeista, eikä D:n menettely ollut ollut tahallista. Oli mahdollista, että savukkeet olivat olleet Suomessa jo ennen kuin D oli saapunut Suomeen, ja savukkeet oli kätketty autoon vasta Suomessa D:n tietämättä. D:n aiemmat matkat Suomeen eivät olleet liittyneet lainvastaiseen toimintaan. D oli esittänyt varteenotettavan vaihtoehtoisen tapahtumainkulun eli lomamatkailun Baltian maissa. Savukkeista tai kätköstä ei ollut tehty DNA- tai sormenjälkilöydöksiä. Tullin takavarikoimat savukkeet olivat huonolaatuisia valkovenäläisiä savukkeita, joilla ei ollut markkinoita Suomessa. Arvottomille savukkeille ei ollut mahdollista laskea maahantuontiveroa. Teko ei ollut myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistus oli liian ankara. Oikea rangaistus oli sakkorangaistus.

Vastaukset

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään. Syyttäjä on täsmentänyt syytettä lisäämällä sanat "tai muuten petollisesti" syytteen ensimmäiseen kappaleeseen ja luopunut syytteestä siltä osin kuin syyte on koskenut arvonlisäveroa. Vältettävän veron määrä oli ollut 25.666,76 euroa.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. D oli ollut 19.7.2017–5.1.2018 lukuisia kertoja liikkeellä kyseisellä pakettiautolla. D oli ollut tietoinen auton rakenteisiin rakennetuista kätköpaikoista. Lyhyttä matkaa talviaikana Baltiaan ei ollut tehty lomailutarkoituksessa, vaan tarkoituksena oli ollut suuren määrän savukkeita maahantuonti ammattimaisesti kätkettynä ja myyntitarkoituksessa yrittäen aiheuttaa veron määräämättä jättäminen. Väite siitä, että joku ulkopuolinen olisi kätkenyt savukkeet D:n tietämättä, ei ollut uskottava. Suomessa oli markkinoita valkovenäläisille savukkeille.

Oikeuskäytännössä törkeän veropetoksen tunnusmerkistön edellyttämänä huomattavana hyötynä oli pidetty noin 20.000 euroa. Tekoa oli pidettävä törkeänä myös sen suunnitelmallisuuden vuoksi.

Suomen valtio / Tulli on vaatinut, että valitus hylätään, ja että D velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 500 eurolla korkoineen. Suomen valtio / Tulli on vaatinut D:lle rangaistusta syyttäjän alkuperäisen syyteen mukaisesti koskien arvonlisäveroa.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Ajoneuvo oli ollut D:lle tuttu, ja hän oli tehnyt sillä useamman matkan Suomeen. Asiassa ei ollut jäänyt varteenotettavaa epäilystä siitä, että D oli tiennyt autoon kätketyistä savukkeista. Sillä seikalla, missä savukkeet oli kätketty autoon, ei ollut merkitystä. Myöskään savukkeiden laadulla tai määränpäällä ei ollut merkitystä asiassa, koska savukkeet oli tuotu joka tapauksessa laittomasti Suomeen, eikä niistä ollut maksettu maahantuontiveroja Suomessa. Jos maahantuoja ei esittänyt tavarasta kauppalaskua, tuontitulli määrättiin tilastoarvon perusteella. Savukkeille oli määrätty alhaisin savukkeille käytettävä tullausarvo 12,45 euroa kartongilta. Tupakkavero määrättiin tuotteen vähittäismyyntiarvosta. Säännösten vastaisesti maahantuotujen tupakkatuotteiden vähittäismyyntihintana pidettiin vastaavien tuotteiden vähittäismyyntihintaa Suomessa. Jollei vastaavia tuotteita ollut, verotusarvona oli verohallinnon vahvistama tuoteryhmän vähittäismyyntihinnan painotettu keskiarvo.

Lisälausumat

Suomen valtio / Tulli ei ollut ollut paikalla käräjäoikeuden pääkäsittelyssä eikä siten yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Näin ollen Suomen valtio / Tulli ei lähtökohtaisesti ollut valittajan vastapuoli hovioikeudessa. Hovioikeus oli 17.5.2018 pyytänyt Suomen valtiolta / Tullilta vastausta D:n valitukseen sekä kutsunut Suomen valtion / Tullin 11.12.2019 toimitettuun pääkäsittelyyn. Pääkäsittelyssä syyttäjä oli luopunut rangaistusvaatimuksestaan arvonlisäveron osalta, minkä johdosta Suomen valtio / Tulli oli esittänyt oman rangaistusvaatimuksensa koskien arvonlisäveron osuutta. Suomen valtio / Tulli oli vastauksessaan esittänyt lisäksi oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Hovioikeus on 11.12.2019 pääkäsittelyn päättymisen jälkeen täydentänyt pääkäsittelyä varaamalla asianosaisille tilaisuuden lausua siitä, tuliko Suomen valtion / Tullin pääkäsittelyssä esittämät vaatimukset mainituissa olosuhteissa tutkia.

D on lausumassaan 12.12.2019 vaatinut, että Suomen valtion / Tullin vaatimukset jätetään tutkimatta.

Suomen valtio / Tulli on lausumassaan 18.12.2019 vaatinut, että vaatimukset tutkitaan.

Asianomistajan oikeus vaatia rangaistusta hovioikeudessa ei ollut riippuvainen siitä, oliko asianomistaja käyttänyt puhevaltaa käräjäoikeudessa. Suomen valtiolla / Tullilla oli asianomistajana oikeus ottaa ajaakseen syyttäjän peruuttama syyte, eikä oikeutta ollut rajoitettu koskemaan alioikeuksia. Peruutetun syytteen ajettavaksi ottaminen ei edellyttänyt sitä, että asianomistaja olisi yhtynyt siihen ennen sen peruuttamista.

Asianomistajalla oli muutoksenhakuoikeus ratkaisuun siitä riippumatta, oliko hän käyttänyt asiassa puhevaltaa. Suomen valtion / Tullin oikeusturva edellytti, että se voi ottaa ajaakseen syyttäjän peruuttaman syytteen riippumatta puhevallan käyttämisestä käräjäoikeudessa. Suomen valtio / Tulli oli vastaamalla valitukseen ilmoittanut halustaan valittajan vastapuoleksi hovioikeudessa.

Syyttäjä ei ole antanut lausumaa.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

Muutoksenhakua hovioikeuteen koskevissa säännöksissä esiintyy useassa kohdassa käsite vastapuoli. Kun tuomitun valitus koskee vain rangaistusta, hovioikeuden pyytäessä kirjallista vastausta vastapuolelta tällaisena pidetään vakiintuneesti vain sitä, jonka vaatimuksesta rangaistus on tuomittu. Samoin menetellään kutsuttaessa valittajan vastapuoli pääkäsittelyyn, jos sellainen valituksen johdosta toimitetaan.

Eräissä tapauksissa vastapuolen asemaan oikeutettua henkilöä kohdellaan muutoksenhaussa valittajan vastapuolena vasta sen jälkeen, kun hän on itse ilmoittautunut muutoksenhakumenettelyyn. Esimerkiksi asianomistajaa, joka ei ole käräjäoikeudessa yhtynyt syyttäjän ajamaan syytteeseen eikä tehnyt asiassa muitakaan vaatimuksia, ei hovioikeudessa ainakaan heti alussa pidetä valituksen tehneen syytetyn vastapuolena, vaan tämä asema kuuluu yksin syyttäjälle. Asianomistajalla on kuitenkin oikeus tulla vastapuolen asemaan muutoksenhakumenettelyssä – samoin kuin hänellä olisi ollut oikeus valittaa itsekin tuomiosta – jos hän ilmoittaa halustaan valittajan vastapuoleksi hovioikeudelle. Edellytys vastapuoleksi tulemiselle on se, että asianomistajalla olisi ollut oikeus valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta, jos se olisi ollut hänelle epäedullinen. (Antti Jokela, Hovioikeusmenettely 2010, s. 177–178)

Tässä tapauksessa hovioikeus on pyytänyt Suomen valtiolta / Tullilta vastausta D:n valitukseen. Suomen valtio / Tulli on vastannut valitukseen ja ollut läsnä hovioikeuden pääkäsittelyssä. Näillä toimillaan se on ilmoittautunut valittajan vastapuoleksi hovioikeudessa. Hovioikeus katsoo, että Suomen valtio / Tulli on käsillä olevassa asiassa valittajan vastapuoli siitä huolimatta, ettei se ole vaatinut D:lle rangaistusta käräjäoikeudessa.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan asianomistajalla on oikeus ottaa ajaakseen syyte, jonka syyttäjä tai toinen asianomistaja on peruuttanut. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 82/1995 vp s. 44) on todettu, että siirryttäessä asianomistajan toissijaiseen syyteoikeuteen on tärkeää turvata se, ettei asianomistajan tarvitse yhtyä syyttäjän tai toisen asianomistajan nostamaan syytteeseen vain säilyttääkseen oman syyteoikeutensa sen varalta, että syyte peruutetaan. Myös Vuorenpää on katsonut, että peruutetun syytteen ajettavaksi ottaminen ei edellytä sitä, että asianomistaja olisi yhtynyt syytteeseen ennen sen peruuttamista (Mikko Vuorenpää, Asianomistajan oikeudet rikosprosessissa 2014, s. 54).

Hovioikeus toteaa, että asianomistajalla on lain esitöissä lausutuin perustein katsottava olevan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 15 §:n 1 momentin mukainen oikeus ottaa ajaakseen syyte myös silloin, kun syyttäjä on luopunut syytteestä tai rajoittanut sitä. Asianomistajan syyteoikeuden käyttäminen ei edellä todetusti edellytä sitä, että asianomistaja olisi yhtynyt syyttäjän nostamaan syytteeseen käräjäoikeudessa. Lisäksi hovioikeus toteaa, että D:llä on ollut mahdollisuus vastata asianomistajan syytteeseen, koska hänet on käräjäoikeudessa tuomittu asianomistajan rangaistusvaatimuksen mukaisesta teosta.

Näillä perusteilla hovioikeus tutkii Suomen valtion / Tullin hovioikeudessa esittämän rangaistusvaatimuksen sekä oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Pääasiaratkaisu

1. Asian tausta ja kysymyksenasettelu

D oli matkakumppaninsa kanssa 5.1.2018 saapunut Suomeen Venäjältä pakettiautolla. Pakettiauto oli tuolloin läpivalaistu eikä sieltä ollut löytynyt savukkeita. D oli matkakumppaneineen suunnannut pakettiautolla Viroon ja sieltä edelleen muualle Baltiaan, joko Latviaan tai Liettuaan. D:n palatessa matkakumppaneineen 8.1.2018 Virosta Suomeen pakettiautosta oli löydetty 94.500 Valko-Venäjän veromerkein varustettua savuketta kätkettyinä pakettiauton rakenteisiin. Savukkeet oli takavarikoitu Suomen tulliviranomaisten toimesta.

Asiassa ei ole edes väitetty, että savukkeet olisi tuotu Suomeen suoraan Euroopan unionin ulkopuolelta, vaan selvää on, että ne ovat tulleet Suomen alueelle toisen jäsenvaltion kautta. Tämän johdosta asiassa on ensin ratkaistava, onko Suomi toimivaltainen jäsenvaltio kantamaan tuontitullin, valmisteveron ja arvonlisäveron D:n kuljettamista savukkeista. Tämän jälkeen ratkaistavana on, onko D:n menettely ollut tahallista ja mikäli on, onko asiassa kysymys veropetoksesta vai törkeästä veropetoksesta.

Euroopan unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisussaan C-230/08 (kohta 102) todennut, että toimivaltaa tullien, valmisteveron ja arvonlisäveron osalta on arvioitava toisistaan erillään. Näin ollen hovioikeuden on ratkaistava Suomen toimivalta tullin, valmisteveron ja arvonlisäveron kantamiseen toisistaan erillään.

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 unionin tullikoodeksista (jälj. tullikoodeksi) 79 artiklan 1 kohdan mukaan tuontitullin alaisista tavaroista syntyy tuontitullivelka jokaisessa seuraavista tapauksista: a) kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee muiden kuin unionitavaroiden tuomista unionin tullialueelle, niiden siirtämistä pois tullivalvonnasta taikka kyseisten tavaroiden kuljetusta, jalostusta, varastointia, väliaikaista varastointia, väliaikaista maahantuontia tai niistä vapautumista kyseisellä alueella; b) kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee tavaroiden tiettyä käyttötarkoitusta unionin tullialueella; c) kun ei täytetä jotakin edellytystä, joka koskee muiden kuin unionitavaroiden asettamista tullimenettelyyn taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan tullivelka syntyy jompanakumpana seuraavista ajankohdista: a) ajankohta, jona velvollisuutta, jonka täyttämättä jättämisestä tullivelka syntyy, ei täytetä tai ei enää täytetä; b) ajankohta, jona hyväksytään tulli-ilmoitus tavaroiden asettamisesta tullimenettelyyn, jos myöhemmin todetaan, ettei jokin edellytys, joka koskee tavaroiden asettamista kyseiseen menettelyyn taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, tosiasiallisesti ollut täyttynyt.

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallisia ovat: a) henkilö, jonka oli täytettävä kyseiset velvollisuudet; b) henkilö, joka tiesi tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää, että tullilainsäädännön mukaista velvollisuutta ei täytetty, ja joka toimi sen henkilön lukuun, jonka piti täyttää velvollisuus, tai joka osallistui toimintaan, joka johti velvollisuuden täyttämättä jättämiseen; c) kyseiset tavarat hankkinut tai niitä hallussaan pitänyt henkilö, joka tavarat hankkiessaan tai vastaanottaessaan on tiennyt taikka jonka olisi tällöin kohtuudella pitänyt tietää, ettei tullilainsäädännön mukaista velvollisuutta täytetty.

Edelleen saman artiklan 4 kohdan mukaan edellä 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallisena on henkilö, jonka on täytettävä edellytykset, jotka koskevat tavaroiden asettamista tullimenettelyyn tai kyseiseen tullimenettelyyn asetettuja tavaroita koskevaa tulli-ilmoitusta taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella.

Tullikoodeksin 87 artiklan 1 kohdan mukaan tullivelka syntyy paikassa, jossa 77, 78 ja 81 artiklassa tarkoitettu tulli-ilmoitus tai jälleenvienti-ilmoitus annetaan. Kaikissa muissa tapauksissa tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa sen aiheuttavat tosiseikat ilmenevät. Jos kyseistä paikkaa ei voida määrittää, tullivelka syntyy paikassa, jossa tulliviranomaiset toteavat tavaroiden olevan sellaisessa tilanteessa, jossa tullivelka on syntynyt.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan, jos tavarat on asetettu tullimenettelyyn, jota ei ole päätetty, tai jos väliaikainen varastointi ei ole päättynyt asianmukaisesti eikä tullivelan syntypaikkaa voida määrittää erityisessä määräajassa 1 kohdan toisen tai kolmannen alakohdan mukaisesti, tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa tavarat on asetettu kyseiseen menettelyyn tai ne on tuotu unionin tullialueelle kyseiseen menettelyyn asetettuina taikka siinä paikassa, jossa ne olivat väliaikaisesti varastoituina.

Edelleen saman artiklan 3 kohdan mukaan, jos tulliviranomaiset voivat käytettävissään olevien tietojen perusteella todeta, että tullivelka voi olla syntynyt useassa paikassa, tullivelan on katsottava syntyneen paikassa, jossa se ensin syntyi.

Vielä saman artiklan 4 kohdan mukaan, jos tulliviranomainen toteaa, että tullivelka on syntynyt 79 tai 82 artiklan nojalla toisessa jäsenvaltiossa ja tullivelkaa vastaavan vienti- tai tuontitullin määrä on pienempi kuin 10.000 euroa, tullivelan on katsottava syntyneen siinä jäsenvaltiossa, jossa sen syntyminen on todettu.

Valmisteverotuslain 7 §:n mukaan veron suorittamisvelvollisuus syntyy, kun valmisteveron alainen tuote luovutetaan kulutukseen Suomessa, jollei tässä laissa tai asianomaisessa valmisteverolaissa muuta säädetä. Saman lain 8 §:n 2 kohdan mukaan kulutukseen luovutuksella tarkoitetaan muun ohella valmisteveron alaisten tuotteiden hallussapitoa väliaikaisen verottomuuden järjestelmän ulkopuolella, jos valmisteveroa ei ole suoritettu tämän lain tai asianomaisen valmisteverolain nojalla. Lain 12 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan valmisteverovelvollinen on muun muassa se, joka pitää hallussaan sellaisia valmisteveron alaisia tuotteita, joista ei ole valmisteveroja suoritettu Suomessa, tai osallistuu tällaisten tuotteiden hallussapitoon väliaikaisen verottomuuden järjestelmän ulkopuolella. Edelleen lain 75 §:n 1 momentin mukaan, jos toisessa jäsenvaltiossa kulutukseen luovutettuja valmisteveron alaisia tuotteita pidetään hallussa kaupallisessa tarkoituksessa Suomessa niiden täällä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten, niistä on kannettava valmistevero Suomessa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta etämyyntiä koskevien säännösten soveltamista.

Mainittu valmisteverotuslain 75 §:n 1 momentin säännös vastaa neuvoston direktiivin 20085/118/EY valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12/ETY kumoamisesta (jälj. valmisteverodirektiivi) 33 artiklan 1 kohdan säännöstä, jonka mukaan jos yhdessä jäsenvaltiossa kulutukseen jo luovutettuja valmisteveron alaisia tavaroita pidetään hallussa kaupallisessa tarkoituksessa toisessa jäsenvaltiossa niiden siellä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten, niistä on kannettava valmisteveroa, ja valmisteverosaatava syntyy kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 36 artiklan 1 kohdan soveltamista.

Arvonlisäverolain 86 §:n mukaan tavaran maahantuonnilla tarkoitetaan tavaran tuontia Yhteisöön. Yhteisöllä tarkoitetaan lain 1 a §:n 2 momentin mukaan Euroopan yhteisöjen lainsäädännön mukaista jäsenvaltion ja yhteisön arvonlisäveroaluetta. Edelleen 86 §:n mukaan tavaran maahantuontina ei kuitenkaan pidetä sellaisen tavaran tuontia, joka on muussa kuin 86 a §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa asetettu tullikoodeksin 227 artiklassa tarkoitettuun sisäiseen passitusmenettelyyn.

Arvonlisäverolain 86 a §:n 1 momentin mukaan tavaran maahantuonti tapahtuu Suomessa, jos tavara on Suomessa, kun se tuodaan Yhteisöön, ellei 2 momentissa toisin säädetä. Saman pykälän 2 momentin mukaan, kun tavara saatetaan sitä tullikoodeksin 4 artiklassa tarkoitetulle Euroopan unionin tullialueelle tuotaessa 3 momentissa tarkoitettuun menettelyyn, tavaran maahantuonti tapahtuu Suomessa, jos tavara on Suomessa, kun se lakkaa olemasta missään 3 momentissa tarkoitetussa menettelyssä. Pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitettuja menettelyjä ovat: 1) tullikoodeksin 144 artiklassa tarkoitettu väliaikainen varastointi; 2) tullikoodeksin 237 artiklassa tarkoitettu varastointimenettely; 3) tullikoodeksin 256 artiklassa tarkoitettu sisäinen jalostusmenettely; 4) tullikoodeksin 250 artiklassa tarkoitettu väliaikaisen maahantuonnin menettely kokonaan tuontitullitta; ja 5) tullikoodeksin 226 artiklassa tarkoitettu ulkoinen passitusmenettely. Pykälän 4 momentin mukaan mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös Euroopan unionin tullialueelta, mutta Yhteisön ulkopuolelta tuotavaan tavaraan, joka on asetettu tullikoodeksin 227 artiklassa tarkoitettuun sisäiseen passitusmenettelyyn tai johonkin 3 momentin 1–4 kohdassa tarkoitettuun menettelyyn.

Arvonlisäverolain 87 §:n mukaan veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohtaan sovelletaan, mitä tullivelan syntymisajankohdasta säädetään tullikoodeksin 77–80 ja 83–88 artiklassa.

3. Toimivalta

3.1. Tullivelka

Tullikoodeksin 79 artiklan nojalla tullivelka on lähtökohtaisesti syntynyt, kun savukkeet on tuotu Euroopan unionin alueelle. Käsillä olevassa asiassa on riidatonta, että savukkeet on tuotu Valko-Venäjältä unionin alueelle muun jäsenvaltion kuin Suomen kautta. Jäsenvaltio, jonka kautta savukkeet on tuotu unionin alueelle, ei ole tiedossa. Savukkeista ei ole annettu Suomessa jälleenvienti- tai tuonti-ilmoituksia, niitä ei ole asetettu tullimenettelyyn eivätkä ne ole olleet väliaikaisesti varastoituina. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-230/08 (kohta 104) katsonut, että tullivelan syntymispaikan määrittämisen perusteella voidaan määrittää jäsenvaltio, jolla on toimivalta kantaa tullit. Tuomioistuin on edelleen katsonut (kohta 107), että yhteisön ulkorajalla sijaitsevan jäsenvaltion, jonka kautta tavarat on tuotu säännösten vastaisesti yhteisön tullialueelle, viranomaiset ovat toimivaltaisia kantamaan tullivelan, ja näin on siitä huolimatta, että tämä tavaroiden säännösten vastainen tuonti olisi todettu myöhemmin toisen jäsenvaltion alueella. Näillä perusteilla Suomea ei voida katsoa tullivelan syntypaikaksi, eikä siten toimivaltaiseksi kantamaan tullivelkaa, edellä kerrotun tullikoodeksin 87 artiklan 1–3 kohtien nojalla.

Euroopan unionin tuomioistuin ei ole edellä mainitussa ratkaisussaan kuitenkaan ottanut kantaa tuolloin voimassa olleeseen Yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (N:o 2913/92) 215 artiklan 4 kohdan tulkintaan. Mainittu kohta vastasi asiasisällöltään nykyisen tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohtaa sillä poikkeuksella, että säännöksen mukainen raja-arvo oli 10.000 euron asemesta 5.000 euroa. Tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan mukaan alle 10.000 euron suuruisen tullivelan katsotaan syntyneen siinä jäsenvaltiossa, jossa sen syntyminen on todettu, vaikka tullivelka olisikin syntynyt toisessa jäsenvaltiossa.

Edellä todetusti käsillä olevassa tapauksessa tullivelan syntyminen on todettu Suomessa, jossa savukkeet on havaittu D:n kuljettamasta ajoneuvosta. Tullivelan määrä on ollut 3.388,39 euroa eli vähemmän kuin 10.000 euroa. Hovioikeus katsoo Suomen olevan tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan nojalla tullivelan syntymispaikka. Suomi on siten asiassa toimivaltainen unionin jäsenvaltio tullivelan osalta, joten syyte voidaan tältä osin tutkia.

3.2. Valmistevero

Edellä selostetun valmisteverotuslain 7 §:n nojalla valmisteveron suorittamisvelvollisuus syntyy lähtökohtaisesti, kun valmisteveron alainen tuote luovutetaan kulutukseen Suomessa. Kulutukseen luovutukseksi katsotaan lain 8 §:n 2 kohdan nojalla muun muassa valmisteveron alaisten tuotteiden hallussapito väliaikaisen verottomuuden järjestelmän ulkopuolella, jos tuotteista ei ole suoritettu valmisteveroa. Lain 75 §:n 1 momentin nojalla tuotteista on kannettava valmistevero Suomessa, jos toisessa jäsenvaltiossa kulutukseen luovutettuja valmisteveron alaisia tuotteita pidetään hallussa kaupallisessa tarkoituksessa Suomessa niiden täällä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-230/08 (kohta 116) katsonut, että asiasisällöltään valmisteverotuslain 75 §:n 1 momenttia vastaavaa valmisteverodirektiivin 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa (nykyinen valmisteverodirektiivin 33 artiklan 1 kohta) on tulkittava niin, että sen jäsenvaltion, jossa tavarat on havaittu ja takavarikoitu, viranomaiset ovat toimivaltaisia kantamaan valmisteverot, jos näitä tavaroita on pidetty hallussa kaupallisiin tarkoituksiin, vaikka tavarat olisivat saapuneet kyseiseen jäsenvaltioon toisen jäsenvaltion kautta.

Käsillä olevassa asiassa savukkeet eivät ole olleet väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä eikä niistä ole suoritettu valmisteveroa. Ne ovat saapuneet Suomeen toisesta jäsenvaltiosta, jossa niitä on pidetty hallussa eli jossa ne on luovutettu kulutukseen. Savukkeiden suuri määrä huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että niitä on pidetty hallussa kaupallisessa tarkoituksessa. Ottaen huomioon, että D on ajanut Venäjältä Suomen kautta Baltiaan palaten jälleen Suomeen, jossa savukkeet on takavarikoitu, hovioikeus katsoo, että savukkeita on pidetty hallussa niiden täällä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo Suomen olevan toimivaltainen jäsenvaltio kantamaan valmisteveron savukkeista.

3.3. Arvonlisävero

Arvonlisäverolain 86 a §:n 1 momentissa säädetyn pääsäännön mukaisesti tavaran tuonti tapahtuu Suomessa, jos tavara on Suomessa sen saapuessa unionin arvonlisäveroalueelle. Myös unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-230/08 (kohta 111) katsonut, että arvonlisäverosaatava syntyy siinä jäsenvaltiossa, jossa tavaroiden säännösten vastainen tuonti yhteisöön toteutuu, ja siten tämän jäsenvaltion viranomaiset ovat toimivaltaisia kantamaan tämän veron.

Arvonlisäverolaissa ei ole valmisteverotuslain 7 §:n, 8 §:n 2 kohtaa tai 75 §:n 1 momenttia vastaavia säännöksiä, joiden nojalla pelkkä verotettavan tuotteen hallussapito kaupallisessa tarkoituksessa voisi aiheuttaa veron suorittamisvelvollisuuden tilanteessa, jossa tuotteet ovat ylittäneet unionin ulkorajan jo aikaisemmin muussa kuin veron määräävässä jäsenvaltiossa, jossa tuotetta sittemmin pidetään hallussa. Savukkeiden hallussapito kaupallisessakaan tarkoituksessa ei siten sellaisenaan johda velvollisuuteen suorittaa arvonlisäveroa tilanteessa, jossa savukkeet eivät ole olleet Suomessa niiden saapuessa unionin arvonlisäveroalueelle.

Arvonlisäverolain 87 §:n sisältämä viittaus tullikoodeksin 77–80 ja 83–88 artiklan säännöksiin ei koske arvonlisäveron suorittamisvelvollisuutta sinänsä, vaan sanamuotonsa mukaan ainoastaan sen syntymisajankohtaa. Pykälän sanamuoto huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei ainoastaan mainitusta viittauksesta seuraa, että tullivelan syntypaikkaa koskevan tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan poikkeussäännöstä tullivelasta olisi sovellettava arvonlisäverovelvollisuuden osalta. Näin ollen, vaikka vältetyn arvonlisäveron määrä on käsillä olevassa asiassa 7.571,85 euroa eli pienempi kuin tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan poikkeussäännöksen mukainen 10.000 euroa, poikkeussäännöstä ei sovelleta arvonlisäveron osalta.

Savukkeet eivät ole olleet Suomessa niiden saapuessa yhteisöön. Savukkeet eivät myöskään ole ennen Suomeen saapumistaan tai sen aikana olleet arvonlisäverolain 86 a §:n 3 momentissa tarkoitetussa menettelyssä eivätkä tullikoodeksin 227 artiklassa tarkoitetussa sisäisessä passitusmenettelyssä. Näin ollen Suomi ei ole toimivaltainen kantamaan arvonlisäveroa. Suomen valtion / Tullin esittämä rangaistusvaatimus arvonlisäveron osalta hylätään.

4. Asiassa esitetty todistelu ja johtopäätökset

Kanssavastaaja C:n kuulemisen käräjäoikeustallenteelta käyvät ilmi käräjäoikeuden tuomioon kirjatut seikat. D:n, joka ei ole käräjäoikeudessa halunnut tulla asiassa kuulluksi, osalta syyttäjä on viitannut hänen lausumiinsa esitutkinnassa. D oli esitutkinnassa kertonut käyneensä ilman matkakumppaninsa C:n läsnäoloa vain wc:ssä (esitutkintapöytäkirjan s. 22). Kun D:lle oli ilmoitettu C:n kertoneen, että D oli lähtenyt omille teilleen 6.1.2018, D oli kertonut käyneensä hotellin baarissa ja juoneensa kaksi olutta siellä (esitutkintapöytäkirjan sivu 23).

D oli tehnyt noin kolmen vuorokauden matkan Venäjältä Suomen kautta Baltiaan ja takaisin Suomeen. Matkan lyhyt kesto huomioon ottaen hovioikeus ei pidä uskottavana sitä D:n puolesta esitettyä vaihtoehtoista tapahtumainkulkua, että kysymys olisi ollut lomamatkasta.

D oli matkan aikana hallinnoinut ja ajanut pakettiautoa, josta savukkeet oli löydetty. Ottaen huomioon, että savukkeet olivat olleet kätkettyinä pakettiauton rakenteisiin, ei ole uskottavaa, että ne olisi kätketty pakettiautoon D:n siitä tietämättä. Savukepaketeista on niiden merkintöjen perusteella ollut havaittavissa, että ne ovat peräisin Euroopan unionin ulkopuolelta.

Näillä ja lisäksi käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoo, että D oli ollut tietoinen savukkeista ja siitä, että ne olivat laittomasti Euroopan unionin tulli- ja veroalueen ulkopuolelta tuotuja. D on pitänyt savukkeita hallussaan Suomessa. D on ollut tällä perusteella tullikoodeksin 79 artiklan 3 kohdan nojalla velvollinen suorittamaan savukkeista tullivelan ja valmisteverotuslain 12 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla velvollinen suorittamaan niistä valmisteveron. Laiminlyödessään nämä velvollisuudet D on syyllistynyt veropetokseen.

Hovioikeus on edellä todennut, ettei Suomi ole toimivaltainen kantamaan arvonlisäveroa D:n kuljettamista savukkeista ja syyte on tältä osin hylätty. Hovioikeus katsoo D:n yrittäneen välttää tullivelkaa ja valmisteveroa yhteensä 25.666,76 euroa.

5. Törkeysarviointi

Rikoksella on tavoiteltu yhteensä 25.666,76 euron suuruista taloudellista hyötyä. Tavoiteltua hyötyä on pidettävä huomattavana. Savukkeita on ollut yhteensä 94.500 kappaletta, ja ne on kätketty ajoneuvon rakenteisiin. Kätkemistapa osoittaa teossa erityistä suunnitelmallisuutta.

Rikoksella tavoiteltu taloudellinen hyöty ylittää selkeästi oikeuskäytännössä huomattavana hyötynä pidetyn taloudellisen hyödyn määrän. Teko täyttää lisäksi kaksi kvalifiointiperustetta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo teon olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Käräjäoikeuden tuomiota teon törkeysarvioinnin osalta ei siten ole aihetta muuttaa.

6. Rangaistusseuraamus

Ottaen huomioon rikoksella tavoitellun hyödyn määrä ja tekotapa hovioikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus D:n syyksi luetusta teosta on kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistusta on siten alennettava.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin perustein vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

Puolustajan palkkio ja oikeudenkäyntikulut

D:n puolustajan asianajaja J:n lasku on oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen mukainen. Palkkio hovioikeuden pääkäsittelystä maksetaan pääkäsittelyn keston perusteella 2,5 tunnilta.

Arvonlisäverolain 69 h §:n mukaan 1 momentin mukaan muulle kuin elinkeinonharjoittajalle luovutettua immateriaalipalvelua ei ole myyty Suomessa, jos palvelu luovutetaan ostajalle, joka on sijoittautunut Yhteisön ulkopuolelle tai jonka kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Yhteisön ulkopuolella. Saman pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan 1 momentissa tarkoitettuja palveluja ovat muun muassa oikeudelliset palvelut.

D:n vakituinen asuinpaikka on Venäjä, joten oikeudellista palvelua ei ole arvonlisäverolain mukaisesti myyty Suomessa. Tämän vuoksi hänen puolustajansa J:n palkkiosta ei ole suoritettava arvonlisäveroa.

Asian näin päättyessä D on velvollinen korvaamaan Suomen valtiolle / Tullille sille aiheutuneet, määrältään riidattomat, oikeudenkäyntikulut.

Tuomiolauselma

Vastaaja D

Syyksi luettu rikos

1. Törkeä veropetos
Lainkohtia on tarkistettu.
Rikoslaki 29 luku 2 §
Valmisteverotuslaki 3 §, 7 §, 8 §, 12 §, 75 §

Rangaistusseuraamukset

Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
6 kuukautta vankeutta
Vapaudenmenetysaika 8.1.–7.3.2018
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä ja päättyy 6.3.2020.
Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

Rangaistusta on alennettu.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot

Valtion varoista maksetaan asianajaja J:lle palkkioksi 1.452 euroa ja korvauksena kuluista 19,78 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi D:n taloudelliset olot huomioon ottaen.

D velvoitetaan korvaamaan Suomen valtiolle / Tullille oikeudenkäyntikuluina 500 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt
Hovioikeudenneuvos Tiina Nurmimäki
Asessori Laura Kallioinen

Esittelijä:

Hovioikeuden esittelijä Annika Juvonen

Ratkaisu on yksimielinen.

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä lapsenraiskauksesta neljän vuoden kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että rangaistusta oli korotettava viideksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi vankeutta.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 24.9.2019

SELOSTUS ASIASTA

Käräjäoikeuden syyksilukeminen

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen törkeään lapsenraiskaukseen seuraavalla menettelyllä:

A oli 24.06.2019 pakottamalla, käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, ollut sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan B:n kanssa tavalla, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä.

A oli tarttunut ja kiskonut B:tä hiuksista kiinni, riisunut tämän housut ja alushousut, laittanut käden suun eteen ja ollut sukupuolielimellään emätinyhdynnässä takaapäin B:n kanssa. B oli yrittänyt päästä tilanteesta pois, mutta hän ei ollut päässyt, koska A oli pitänyt B:tä hiuksista kiinni ja estänyt jaloillaan tämän poispääsyn.

Teon kohteena oli ollut kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi, teko oli tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla ja teko oli ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeuden perusteluista

Selostettuaan rangaistuksen määräämiseen liittyviä oikeuslähteitä käräjäoikeus totesi, ettei korkein oikeus ole vielä antanut törkeää lapsenraiskausta koskevissa rikoksissa rangaistuksen mittaamiseen liittyviä ennakkopäätöksiä.

Käräjäoikeuden mukaan tässä tapauksessa asianomistaja ja vastaaja eivät olleet olleet tekoaikaan seurustelusuhteessa. He olivat tutustuneet kaveriporukassa joitakin viikkoja ennen tekoa, tavanneet joitakin kertoja ja viestitelleet. Tuttavuus oli ollut lähinnä kaverisuhde. Asianomistaja B oli ollut tekoaikaan 15 vuotta 10 kuukautta ja vastaaja A oli ollut 22 vuotta 3 kuukautta, jolloin heidän välinen ikäeronsa oli ollut 6 vuotta 5 kuukautta.

Teko oli kohdistunut B:hen varsin yllättäen A:n asunnossa, jossa oli ollut neljä muuta henkilöä paikalla ja samassa huoneessa kaksi muuta henkilöä hereillä. Asianosaisten välillä ei ollut aikaisemmin ollut seksuaalista kanssakäymistä, eikä tällaisesta ollut ollut mitään keskustelua illan kuluessa. Asianosaiset eivät olleet ennen tekoa olleet edes puheväleissä, eikä B ollut itse käynyt nukkumaan A:n viereen. B:llä oli kaverillisen tuttavuuden ja muiden henkilöiden läsnäolon perusteella ollut syy luottaa A:han.

Sängyllä A oli kääntänyt B:n ja sanonut raiskaavansa tämän, riisunut tämän housut ja alushousut sekä B:n vastustellessa sanallisesti ja fyysisesti pitänyt B:tä koko teon ajan hiuksista kiinni, laittanut käden tämän suun eteen ja jalat tämän jalkojen ympärille. Tämän jälkeen A oli ollut B:lle kipua aiheuttaneessa emätinyhdynnässä B:n kanssa. Yhdyntä oli ollut suojaamaton. Vastaaja oli lopettanut yhdynnän asunnossa olleiden kahden muun henkilön tultua vessasta. B oli ollut teon aikana lähes toimintakyvytön, eikä hän ollut kyennyt tai uskaltanut pyytää apua muilta huoneessa olevilta. B oli ollut myös illan ja yön aikana voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alainen. Hänellä oli aikaisempien illan tapahtumien perusteella ollut ilmeinen syy pelätä A:ta ja asunnossa ollutta toista henkilöä. Lisäksi A:n menettely osoitti, etteivät muut asunnossa olleet henkilöt tulisi puuttumaan hänen toimintaansa.

Käräjäoikeus katsoi, että kyse oli selvästi B:n hyväksikäytöstä ja alistamisesta. Kanssakäyminen B:n kanssa oli ollut ainoastaan seksuaaliseen tyydytykseen tähtäävää. Lisäksi yhdyntä oli ollut suojaamaton ja A oli sen aikana suhtautunut piittaamattomasti B:n tuntemaan kipuun, sukupuolitautien tartuntariskiin ja 15-vuotiaan B:n raskaaksi tulon mahdollisuuteen. Teko oli ollut B:n kannalta varsin nöyryyttävä myös muiden henkilöiden läsnäolon vuoksi.

Toisaalta käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että B oli ollut varsin lähellä suojaikärajaa, teolla ei ollut aiheutettu B:lle alavatsan ja päänahan kipua vakavampia vammoja eikä teko ollut ollut käytetyn väkivallan laadun, uhkauksen taikka kehoon tunkeutumistavan perusteella vielä erityisen nöyryyttävä. Myöskään näyttöä erityisen tuntuvasta henkisestä kärsimyksestä ei ollut esitetty eikä B ollut joutunut hakemaan ammattiapua trauman käsittelemiseksi. Asiassa oli jäänyt epäselväksi, oliko A saanut siemensyöksyn B:n emättimeen. Epäselväksi oli niin ikään jäänyt, kuinka päihtynyt B oli vielä aamuyöllä kello 4 aikaan ollut.

Käräjäoikeus katsoi, että huomioon ottaen, että yhdyntä oli toteutettu törkeän raiskauksen tunnusmerkistön täyttävällä väkivallan käytöllä tai sen uhalla, ja muutoinkin asianosaisten välinen 6 vuoden 5 kuukauden ikäero, suojaamattoman yhdynnän kohdistuminen emättimeen, B:n ilmeinen hyväksikäyttö sekä A:n piittaamaton suhtautuminen sukupuolitautien tartuntariskiin ja 15-vuotiaan B:n raskaaksi tulon mahdollisuuteen, A:n syyksi luettu rikos oli ollut lapsen kehityksen kannalta hyvin vahingollinen ja vaarallinen. A:n menettely oli siten ollut hyvin moitittavaa. Toisaalta teko ei omassa luokassaan ollut vaarallisimmasta päästä vaan rangaistuksen mittaamisen kannalta edelleen lähelle rangaistuksen alarajaa sijoittuva. Huomioon ottaen rikoksen yleinen laatu ja vahingollisuus, rangaistuskäytännön yhtenäisyys sekä A:n muu syyllisyys, käräjäoikeus harkitsi oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi neljä vuotta kaksi kuukautta vankeutta.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomari Mitja Korjakoff ja lautamiehet.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 11.9.2020

Muutoksenhaku hovioikeudessa

Syyttäjä valitti hovioikeuteen vaatien, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan. A vaati vastavalituksessaan, että syyte hylätään tai että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

Hovioikeuden ratkaisu

Hovioikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että A oli syyllistynyt menettelyllään törkeään lapsenraiskaukseen.

Rangaistusseuraamus

Rangaistuksen arvioinnin lähtökohdat ilmenevät käräjäoikeuden tuomiosta. Sen lisäksi, ettei korkein oikeus ole antanut vielä rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä törkeästä lapsenraiskauksesta, tiettävästi myöskään hovioikeuksissa ei ole annettu tästä rikosnimikkeestä kuin kaksi tuomiota. Hovioikeuksien antamat tuomiot koskevat tapauksia, joissa muutoksenhakuasetelma ei ole ollut avoin kaikkiin suuntiin rangaistuksen mittaamisen osalta. Rangaistuksen mittaamista ohjaavaa oikeuskäytäntöä ei siten ole vielä muodostunut.

Hovioikeus toteaa edelleen, että rikoslain rangaistussäännökset heijastavat yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä arvoista ja niiden tärkeysjärjestyksestä. Rikoslain kokonaisuudistuksessa tarkoituksena oli arvioida yhtenäisesti suojeltavia arvoja ja rangaistavia käyttäytymismuotoja (KM 1976:72 s. 43–44). Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on saanut 2000-luvulla yhä merkittävämmän arvon. Samalla tietoisuus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vahingollisuudesta on lisääntynyt (ks. esim. KKO 2018:60 kohta 14). Näitä muutoksia ilmentää se, että seksuaalirikoksia koskeviin säännöksiin on tehty useita rangaistusten ankaroittamiseen johtaneita muutoksia 1.1.1999 voimaan tulleen rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen jälkeen. Arvojen ja käsitysten muuttumista osoittaa konkreettisesti esimerkiksi, että 1.1.1999 voimaan tulleiden rangaistussäännösten perusteella sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa tuli lähtökohtaisesti arvioitavaksi lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä (rikoslain 20 luku 6 §, L 563/1998), josta voitiin tuomita rangaistukseksi vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään neljä vuotta. Mikäli teko sisälsi väkivaltaa tai sillä uhkaamista, teko täytti myös raiskauksen tunnusmerkistön (rikoslain 20 luvun 1 §, L 563/1998). Sen rangaistusasteikko oli vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta. Törkeissä tekomuodoissa, joiden soveltaminen edellytti nykyisin voimassa oleviin säännöksiin nähden merkittävästi suppeampien kvalifiointiperusteiden täyttymistä, voitiin tuomita vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta (rikoslain 20 luvun 2 ja 7 §, L 563/1998). Nykyisin sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa arvioidaan lähtökohtaisesti törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä, jonka rangaistusasteikko on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Sellainen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa, jossa on käytetty väkivaltaa tai sen uhkaa, tulee 15.4.2019 voimaan tulleiden säännösten perusteella lähtökohtaisesti arvioitavaksi törkeänä lapsenraiskauksena, jonka rangaistusasteikko on neljästä kahteentoista vuotta vankeutta. Tunnusmerkistön soveltaminen edellyttää sitä, että sekä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä että raiskausta on myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeinä. Viimeksi mainitun lainmuutoksen yhteydessä myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 6 §, L 486/2019) enimmäisrangaistusta nostettiin kuuteen vuoteen vankeutta. Sen piiriin kuuluvat muun ohella koskettelemalla tai muulla tavoin tehdyt alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistuneet vahingolliset seksuaaliset teot.

Törkeää lapsenraiskausta koskevan säännöksen säätämiseen johtaneen lain esitöissä (HE 212/2018 vp s. 22, ks. myös LaVM 24/2018 vp s. 13) todetuin tavoin rikosoikeudellinen suhteellisuusperiaate edellyttää, että rangaistuksen on oltava oikeudenmukaisessa suhteessa teon vahingollisuuteen ja moitittavuuteen. Periaate edellyttää niin ikään sitä, että eri rikoksia koskevien rangaistusasteikkojen on oltava oikeudenmukaisessa ja loogisessa suhteessa toisiinsa. Hallituksen esityksessä (s. 25–26) on edelleen todettu, että rangaistusasteikkojen muutoksilla lainsäätäjä voi ohjata rangaistuskäytäntöä tiettyyn suuntaan, jos käsitys teon rangaistusarvosta ja siihen liittyen paheksuttavuudesta on muuttunut. Hallituksen esityksestä (s. 28) ilmenee lisäksi, että törkeää lapsenraiskausta koskevan kriminalisoinnin säätämisen tavoitteena oli rangaistusten kiristäminen ja rangaistuskäytännön ankaroituminen vakavimmissa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Rikosnimikkeellä ja rangaistusasteikolla on tarkoitettu kuvata teon erityistä vahingollisuutta ja erityisen ankaraa suhtautumista kyseisiin seksuaalirikoksiin. Hallituksen esityksessä törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikon on todettu vastaavan terroristisessa tarkoituksessa tehtyä surmaa ja enimmäisrangaistuksen vastaavan taposta säädettyä enimmäisrangaistusta.

Rangaistuksen määräämisen osalta hallituksen esityksessä (s. 42) on todettu, että johtoa voitaisiin hakea nykyisestä törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta oikeuskäytännöstä. Rangaistuksen mittaaminen olisi kuitenkin sovitettava uuden rangaistusasteikon mukaiseksi siten, että ankarampi vähimmäisrangaistus tulisi otetuksi huomioon. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että jatkossa mitattaisiin kaavamaisesti kaksi vuotta nykyistä pidempiä rangaistuksia. Muutoksen on arvioitu pidentävän keskirangaistuksia noin puoli vuotta. Tässä yhteydessä hallituksen esityksessä on nostettu esiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus vuodelta 2009 ja todettu, että sen mukaan mikäli törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos, rikoksista tuomittiin keskimäärin 5 vuoden 11 kuukauden mittainen ehdoton vankeusrangaistus. Hallituksen esityksessä on edelleen mainittu, että kyseinen tutkimustieto on peräisin ajalta ennen aikaisempia, ankarampaan oikeuskäytäntöön johtaneita lainsäädäntömuutoksia. Hallituksen esityksessä on vielä katsottu, että lähimmäksi asteikon yläpäätä voitaisiin ajatella kuuluvan esimerkiksi sellaisia rikoksia, jotka ovat olleet tekoajaltaan pitkäkestoisia, joissa on ollut useita asianomistajia tai useita yksittäisiä samaan asianomistajaan kohdistuvia eri tekoja ja tekijänä on ollut asianomistajalle erityisen läheinen henkilö. Osasta esimerkkeinä mainituista tapauksista rangaistus määrätään yhteistä rangaistusta koskevalta asteikolta (4–15 vuotta vankeutta).

Lakivaliokunta on puolestaan lausunnossaan (LaVM 24/2018 vp s. 14) painottanut, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ja erityisesti seksuaalirikosten törkeimmät tekomuodot ovat hyvin vahingollisia ja vaarallisia rikoksia. Niistä voi aiheutua vakavia pitkäaikaisia haittoja lapsen terveydelle ja hänen kehitykselleen ja niillä on vahingollisia vaikutuksia myös lapsen perheelle ja yhteiskunnalle yleisemmin. Lapset ovat aikuiseen nähden haavoittuvassa asemassa. Myös lakivaliokunta on todennut, että suhtautuminen lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin on yleisesti ottaen entisestään tiukentunut. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten joukosta lakivaliokunta on pitänyt erityisen vakavina sukupuoliyhteyden sisältäviä ja pieniin lapsiin kohdistuvia tekoja.

Osa lakivaliokunnassa kuulluista asiantuntijoista oli kiinnittänyt huomiota siihen, että törkeän lapsenraiskauksen vähimmäisrangaistuksen säätäminen neljäksi vuodeksi vankeutta saattaa johtaa hyppäykseen rangaistusten määräämisessä ja vaikeuksiin lapsenraiskausrikosten ja muiden rikosten moitittavuuden oikeasuhtaisessa arvioinnissa. Lakivaliokunta kuitenkin katsoi, että uusi rikosnimike ja rangaistusasteikko kuvaavat hyvin teon erityistä vahingollisuutta ja erityisen ankaraa suhtautumista lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin. Valiokunnan mielestä ankara rangaistusuhka oli perusteltu ottaen huomioon, että kyse on vakavimmista lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista. Lakivaliokunnan mukaan arvioitaessa ehdotettua rangaistusasteikkoa suhteessa esimerkiksi väkivaltarikosten rangaistusasteikkoihin on myös otettava huomioon, että pitkään jatkuneet vakavat lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset luetaan usein syyksi yksittäisinä rikoksina, kun taas pitkään jatkunut väkivalta saatetaan yksiköidä useiksi rikoksiksi, jolloin teoista voidaan mitata yhteinen rangaistus, joka on yksittäisistä rikoksista tuomittavia rangaistuksia ankarampi (LaVM 24/2018 vp s. 17).

Lain säätämisen yhteydessä eduskunnan täysistunto hyväksyi yksimielisesti myös kaksi ponsilausumaa, joissa eduskunta muun ohella edellytti hallitusta ripeästi muutoinkin uudistamaan rikoslain 20 luvun säännökset koskien lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksia ja kiristämään lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö- ja raiskausrikosten rangaistuksia, erityisesti vähimmäisrangaistuksia, sekä käynnistämään rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen (EV 305/2018 vp s. 1).

Hovioikeus toteaa, että törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikko on säädetty tietoisesti selvästi ankarammaksi kuin muissa seksuaali- tai sellaisissa väkivaltarikoksissa, jotka eivät johda toisen kuolemaan. Esimerkiksi törkeän raiskauksen rangaistusasteikko (rikoslain 20 luvun 2 §) on kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 7 §) sekä törkeän pahoinpitelyn (rikoslain 21 luvun 6 §) rangaistusasteikko on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Tuomittavaa rangaistusta ei voida siten suoraan verrata muita väkivaltarikoksia koskevaan rangaistuskäytäntöön rangaistusasteikkojen poikkeavuuden vuoksi. Hallituksen esityksessä on edellä todetuin tavoin verrattu törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikkoa tahallisten henkirikosten rangaistusasteikkoihin, mikä osaltaan kuvaa yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä törkeän lapsenraiskauksen vakavuudesta. Edellä mainituista lainvalmisteluasiakirjoista ja laissa säädetystä muuhun rikoslainsäädäntöön nähden poikkeuksellisen ankarasta rangaistusasteikosta ilmenee selkeästi eduskunnan tahto ankaroittaa selvästi rangaistuskäytäntöä lapsiin kohdistuvissa raiskausrikoksissa.

Rangaistuksen määräämisen kannalta jossain määrin ongelmallista on, että seksuaalirikosten osalta rikoslainsäädännön uudistaminen on tällä hetkellä kesken eikä siten tiedossa ole, muuttuvatko esimerkiksi törkeän raiskauksen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikot ankarampaan suuntaan, mihin edellä mainittu eduskunnan vastaus kuitenkin antaa viitteitä. Tämä vaikeuttaa törkeästä lapsenraiskauksesta tuomittavan rangaistuksen suhteuttamista muihin seksuaalirikoksiin ja myös niitä koskeneeseen aikaisempaan rangaistuskäytäntöön. Törkeästä lapsenraiskauksesta tuomittavan rangaistuksen tulee kuitenkin olla johdonmukaisessa suhteessa samassa yhteydessä muutettuun lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan rangaistusasteikkoon ja siihen, miten tätä asteikkoa on tarkoitettu sovellettavaksi. Lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 24/2018 vp s. 16) ilmenee kyseisen rikosnimikkeen osalta, että sukupuoliyhteyden käsittävien tekojen lisäksi rangaistusasteikon ankarimpaan päähän voi sijoittua esimerkiksi yhteen asianomistajaan kohdistuneita, pitkään kestäneitä, toistuvia ja tekotavaltaan varsin olennaisia tekoja, joissa eivät kuitenkaan täyty törkeän tekomuodon edellytykset, kuten pitkäaikainen koskettelu.

Rangaistuksen määräämisen kannalta jossain määrin ongelmallisena voidaan pitää edelleen sitä, että hallituksen esityksessä on aikaisemmin todetuin tavoin arvioitu rangaistustason nousevan uuden rikosnimikkeen myötä aikaisempaan nähden noin puoli vuotta. Aikaisemmasta rangaistuskäytännöstä on erityisesti nostettu esiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus. Tähän viitaten keskimääräisen rangaistuksen on mainittu olleen viisi vuotta yksitoista kuukautta, jos törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos. Kyseisestä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta (Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, Tutkimustiedonantoja nro 92, 2009 s. 45) kuitenkin ilmenee, että näitä tapauksia oli tutkimusaineistossa kuusi kappaletta. Tätä määrää voidaan pitää varsin suppeana otantana. Tapausten mediaanirangaistus oli viisi vuotta kolme kuukautta vankeutta. Edelleen tutkimuksen aineisto koostui pääasiallisesti vuonna 2006 annetuista käräjä- ja hovioikeustuomioista sekä korkeimmassa oikeudessa vuosina 2000–2007 vireillä olleista valituslupa-asioista. Korkeimman oikeuden osalta tutkimuksessa todetuin tavoin aineistoa rasittaa valikoitumisharha eli aineisto ei kuvaa tuomioistuimissa käsiteltäviä hyväksikäyttörikoksia yleisesti, vaan niiden törkeintä osaa. Tämän vuoksi rangaistuskäytäntö näytti aineiston valossa ankarammalta kuin rikoslajin todellinen rangaistuskäytäntö kokonaisuutena (emt. s. 3–4). Tästä syystä hovioikeus katsoo, että suhteutettaessa nyt tuomittavaa rangaistusta aikaisempaan rangaistuskäytäntöön, on sitä tarkasteltava laajemman tilastollisen aineiston perusteella. Tässä tarkastelussa on huomattava rangaistuksiin vaikuttaneiden lainsäädäntömuutosten ohella, ettei tilastotiedoissa käytettävissä ole päärikosnimikkeen ja tuomitun rangaistuksen lisäksi muita, kuten tekotapoihin tai uhriin liittyviä tietoja. Törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tilastoja arvioitaessa on myös otettava huomioon, että tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä sukupuoliyhteyttä. Raiskausrikoksia arvioitaessa on puolestaan otettava huomioon, että sukupuoliyhteyden käsite on laaja: Sukupuoliyhteyden täyttää esimerkiksi sormella tunkeutuminen toisen sukupuolielimiin. Tällaisten tapausten teko-olosuhteet voivat käytännössä olla keskimääräistä vähemmän vakavia kuin sukupuolielintä käyttäen tapahtuneet tunkeutumiset, joskin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta on aina arvioitava kokonaisuutena (ks. KKO 2017:69 kohta 26).

Tilastokeskuksen ylläpitämistä tilastoista käräjäoikeuksien tuomitsemista rangaistuksista törkeistä raiskauksista vuosina 2009–2018 ilmenee, että keskimääräinen ehdoton vankeusrangaistus on vaihdellut noin kolmen vuoden viiden kuukauden ja viiden vuoden kahdeksan kuukauden välillä. Rangaistuksen mediaani kyseisenä ajanjaksona on vaihdellut kolmen vuoden ja viiden vuoden välillä. Rangaistusten alakvartiili on vaihdellut noin kahden vuoden kahdeksan kuukauden ja neljän vuoden välillä sekä yläkvartiili neljän vuoden ja seitsemän vuoden välillä. Vuosittaiset tapausmäärät ovat olleet siinä määrin pieniä, että yksittäisten tapausten merkitys on voinut tilastoissa korostua.

Vastaavista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista tilastoista ilmenee, että keskimääräinen rangaistus on vaihdellut noin kahden vuoden kymmenen kuukauden ja noin neljän vuoden välillä. Rangaistuksen mediaani on vaihdellut noin kahden vuoden neljän kuukauden ja kolmen vuoden kahden kuukauden välillä. Rangaistuksen alakvartiili on vaihdellut noin yhden vuoden seitsemän kuukauden ja kahden vuoden neljän kuukauden välillä sekä yläkvartiili noin kolmen vuoden neljän kuukauden ja viiden vuoden kolmen kuukauden välillä.

Hovioikeus katsoo, että edellä mainitut tilastotiedot viittaavat siihen, ettei hallituksen esityksessä mainittua viiden vuoden yhdentoista kuukauden keskimääräistä rangaistustasoa ole perusteltua käyttää sellaisenaan osoituksena aikaisemmasta rangaistuskäytännöstä, jota tulee ankaroittaa. Tätä johtopäätöstä tukee osaltaan esimerkiksi myös ratkaisu KKO 2017:50 (kohdat 30–32, 34–35, 37–39, 49, 58 ja 60), jossa oli kyse useita osatekoja sisältäneestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, johon ei kuitenkaan liittynyt pakottamista. Selvää kuitenkin on, että törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tilastoja tarkasteltaessa yksittäisten tekojen osalta jo aiemmin ankarimmin rangaistujen tekojen piiriin ovat kuuluneet ne teot, joissa on ollut kyse fyysistä väkivaltaa sisältäneestä, sukupuolielimellä tehdystä suojaamattomasta sukupuoliyhteydestä (ks. myös Ojala, Timo: Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, 2012, s. 195–200). Myös raiskausrikoksiksi tilastoiduista teoista jo aiemmin vakavimpien tekojen piiriin ovat kuuluneet lapsiin kohdistuneet teot.

Nyt käsillä olevaa tapausta arvioitaessa on otettava huomioon, että tekoaikaan 22-vuotias A on ollut alle 16-vuotiaan B:hen nähden sukupuolielimellään suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Teko on siten sukupuolitautien tartuntariskin ja raskaaksi tulon mahdollisuuden vuoksi lähtökohtaisesti vakavampi kuin esimerkiksi tyypillinen sormin tunkeutumalla tapahtunut raiskaus. A on kohdistanut B:hen teossa konkreettista fyysistä väkivaltaa, kuten hiuksista repimistä ja kiinnipitämistä, eikä esimerkiksi pelkästään uhkaillut väkivallalla. Teon nöyryyttävyyttä on korostanut muiden henkilöiden läsnäolo samassa tilassa raiskauksen tapahtuessa. A:n tahallisuutta korostaa, että hän ei ole ollut B:hen nähden minkäänlaisessa seurustelusuhteessa ja välittömästi ennen tekoa hän on sanonut B:lle raiskaavansa tämän. Käräjäoikeuden toteamin tavoin A on suhtautunut piittaamattomasti paitsi edellä todettuun sukupuolitautien tartuntariskiin ja 15-vuotiaan B:n raskaaksi tulon mahdollisuuteen, myös tämän kokemaan kipuun. Vailla yösijaa olleen päihtyneen alle 16-vuotiaan B:n voidaan katsoa olleen kyseisenä iltana ja yönä haavoittuvassa asemassa. Tekoon on siten liittynyt useita teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta sekä tekijän syyllisyyttä lisääviä piirteitä. Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, rangaistuksen tulee näistä syistä siten olla selvästi vähimmäisrangaistusta ankarampi. Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus ei myöskään vastaa lainsäätäjän tarkoitusta rangaistustason ankaroittamisesta aikaisempaan lapsiin kohdistuneita raiskausrikoksia koskevaan käytäntöön nähden. Siten käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta on korotettava.

Rangaistusta määrättäessä on toisaalta otettava huomioon se, että käytetty fyysinen väkivalta ei ole ollut erityisen voimakasta. B on ollut yli 15-vuotias. Kysymys on ollut kertaluonteisesta teosta eikä teon voida muutoinkaan katsoa sisältävän sellaisia piirteitä, joiden perusteella rangaistus tulisi aiemmin selostetut esityölausumat huomioon ottaen tuomita läheltä rangaistusasteikon yläpäätä. Hovioikeus katsoo edellä mainitut seikat huomioon ottaen, että rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin ja muuhun tekijän syyllisyyteen nähden oikeudenmukaisena seuraamuksena voidaan pitää 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

Rangaistusseuraamukset

Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Vapaudenmenetysaika 8.7.2019 - 10.9.2020
Rangaistusta on korotettu.
Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Taina Tuohino
Hovioikeudenneuvos Kaarlo Hakamies (puheenjohtaja)
Hovioikeudenneuvos Ville Laine

Valmistelija:

Hovioikeuden esittelijä Timo Kaksonen

Ratkaisu on yksimielinen.

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Metalliputkesta valmistettua ampuma-asetta ei ollut tarkoituksellisesti naamioitu muuksi tunnistettavaksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi. Kyseinen ampuma-ase ei ollut omiaan herättämään mielikuvaa ampuma-aseesta, mutta se ei ollut myöskään selvästi kynän näköinen tai kaltainen vaan ainoastaan malliltaan jossain määrin kynää muistuttava. Ampuma-asetta ei katsottu ampuma-aselain 9 §:n 3 kohdan mukaiseksi erityisen vaaralliseksi ampuma-aseeksi.

PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 24.1.2020

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Syyttäjän rangaistusvaatimukset

1. Törkeä ampuma-aserikos
- - -
Rikoslaki 41 luku 2 § 1
Ampuma-aselaki 9 §

11.08.2019 Tampere

A on ampuma-aselain vastaisesti pitänyt hallussaan muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi naamioitua ampuma-asetta, kynäpistoolia, sekä siihen sopivia 4 kappaletta .22 short-patruunaa. Poliisi on takavarikoinut ja hävittänyt aseen ja patruunat.

Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska A on kantanut asetta ja patruunoita mukanaan huoltoasemalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaus

Kohta 1

A on myöntänyt pitäneensä syytteenalaisena ajankohtana hallussaan niin sanottua tussaria, mutta katsonut syyllistyneensä menettelyllään perusmuotoiseen ampuma-aserikokseen törkeän tekomuodon asemesta. A:n mukaan kyse ei ole ollut laissa tarkoitetulla tavalla muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi naamioidusta ampuma-aseesta, jollainen esimerkiksi taskulampulta, sateenvarjolta tai kynältä näyttävät ampuma-aseet ovat.

Kyse on ollut pienoiskiväärin patruunalla sovitetusta aseesta, joka tuottaa vaaraa lähinnä ampujalle itselleen. Ottaen lisäksi huomioon, että jokainen laukaus täytyy erikseen ampua, ase ei voi olla laissa tarkoitetulla tavalla erityisen vaarallinen ampuma-ase. Ase on hidaskäyttöinen, eikä se lataa automaattisesti, kuten esimerkiksi tietyt pienoispistoolit tekevät. Kyse on yksinkertaisesta metalliputken pätkästä, jossa on iskuri. A:n käsityksen mukaan vastaavanlaisia tapauksia käsitellään oikeuskäytännössä tyypillisesti perusmuotoisina ampuma-aserikoksina.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Todistelu

Kirjalliset todisteet

Kohta 1

Ampuma-aselausunto 8.10.2019 valokuvaliitteineen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomion perustelut

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kohta 1

Syyte on toteennäytetty A:n tunnustaman menettelyn, kirjallisina todisteina esitettyjen valokuvien ja ampuma-aselausunnon sekä näistä suoritetun oikeudellisen arvion perusteella.

Asiassa on riidatonta, että syytteessä tarkoitettu ase patruunoineen on ollut A:n hallussa. Riidatonta on ollut myös, että hänellä ei ole ollut lupaa aseen tai patruunoiden hallussapitoon. Käräjäoikeuden ratkaistavana on näin ollen ollut kysymys riidattoman menettelyn oikeudellisesta arvioinnista eli siitä, onko asetta pidettävä rikoslain 41 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna erityisen vaarallisena ampuma-aseena ja mikäli näin katsottaisiin, onko rikosta pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Sovellettavista säännöksistä

Rikoslain 41 luvun 2 § 1 kohdan mukaan jos ampuma-aserikoksessa rikoksen kohteena on muun ohella erityisen vaarallinen ampuma-ase ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ampuma-aserikoksesta. Ampuma-aselain 9 §:n 3 kohdan mukaan erityisen vaarallisella ampuma-aseella tarkoitetaan muun muassa muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi naamioitua ampuma-asetta .

Lain esitöissä (hallituksen esitys HE 183/1997, s. 63) on todettu, että muun ohella kynäksi naamioitu pistooli on lainkohdassa tarkoitettu erityisen vaarallinen ampuma-ase.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Johtopäätökset

Käräjäoikeuden arvion mukaan kyse on ampuma-aselausunnon sekä myös valokuvista pääteltävissä olevan aseen olemuksen ja koon perusteella niin sanotusta kynäpistoolista, jota on erehdyttävän ulkomuotonsa vuoksi pidettävä ampuma-aselain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla erityisen vaarallisena ampuma-aseena.

Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n puolesta lausutun siitä, että kyse ei ole ollut muuksi tunnistettavaksi esineeksi tarkoituksellisesti ja varsinaisesti muokatusta ja naamioidusta esineestä, kuten esimerkiksi hallituksen esityksessä esimerkkeinä mainituista sateenvarjosta, kävelykepistä, taskulampusta tai salkusta. Kuitenkaan kyse ei ole ollut myöskään sen mielikuvan mukaisesta esineestä, jollaisen yleiskielen termi "ampuma-ase" on omiaan kuulijassa herättämään. Valokuvan perusteella kyse ei ole ollut esineestä, joka vailla erehtymisen mahdollisuutta olisi ulkomuotonsa tai muiden ominaisuuksiensa perusteella selkeästi tunnistettavissa ampuma-aseeksi. Riidatonta on lisäksi ollut, että A:n hallussa on ollut myös neljä kappaletta aseeseen sopivia patruunoita.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

- - - A:n menettelyä on tässä tapauksessa pidetty myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. - - -

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

- - -

Syyksi luetut rikokset

1. Törkeä ampuma-aserikos
11.08.2019
Rikoslaki 41 luku 2 § 1
Ampuma-aselaki 9 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Maiju Päivärinne

TURUN HOVIOIKEUS TUOMIO 10.9.2020

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Valittaja

A

Vastapuoli

Aluesyyttäjä - - -

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on vaatinut, että kohdan 1 teon syyksilukeminen lievennetään perusmuotoiseksi ampuma-aserikokseksi - - -.

Perusteinaan A on lausunut, että hänen hallussaan ollutta ampuma-asetta ei ollut ampuma-aselain 9 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla naamioitu muuksi esineeksi, joten se ei ollut ollut teonkuvauksessa väitetyllä tavalla erityisen vaarallinen ampuma-ase. Ainakaan teko ei ollut ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kyseessä ei ollut ollut kynäpistooli vaan omatekoinen kertalaukaistava pienikaliiberinen tussari, jonka tarkkuus ja tuhovoima oli ollut olematon. Se oli ollut vaarallinen lähinnä vain sen käyttäjälle. - - -

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään perusteettomana.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Erityisen vaarallisen ampuma-aseen määritelmä on ampuma-aselain 9 §:ssä. Sen nyt esillä olevan 3 kohdan mukaan erityisen vaarallisella ampuma-aseella tarkoitetaan muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi naamioitua ampuma-asetta.

Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n puolesta lausutun siitä, että kyse ei ole ollut muuksi tunnistettavaksi esineeksi tarkoituksellisesti ja varsinaisesti muokatusta ja naamioidusta ampuma-aseesta.

Käräjäoikeus on kuitenkin katsonut, että kyse ei ole ollut sellaisesta esineestä, jollaisen esineen mielikuvan yleiskielen termi "ampuma-ase" on omiaan kuulijassa herättämään. Käräjäoikeuden arvion mukaan kyse on ampuma-aselausunnon sekä valokuvista pääteltävissä olevan aseen olemuksen ja koon perusteella ollut niin sanotusta kynäpistoolista, jota on erehdyttävän ulkomuotonsa vuoksi pidettävä ampuma-aselain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla erityisen vaarallisena ampuma-aseena.

Hovioikeus toteaa käräjäoikeuden tavoin, että kysymyksessä olevaa esinettä ei ole tarkoituksellisesti naamioitu muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi. Valokuvista ilmenee, että esine on malliltaan jossain määrin kynää muistuttava mutta ei selvästi kynän näköinen tai kaltainen. Se, että ampuma-aseeksi tarkoitettu esine ei ole omiaan herättämään mielikuvaa ampuma-aseesta, ei itsessään anna aihetta tehdä päätelmää esineen olevan ampuma-aselain 9 §:n 3 kohdan mukainen muuksi kuin ampuma-aseeksi naamioitu ampuma-ase, jos esine ei selvästi muistuta jotain muuta esinettä. Sillä käräjäoikeuden mainitsemalla sinänsä riidattomalla seikalla, että A:n hallussa on ollut myös neljä kappaletta aseeseen sopivia patruunoita, ei ole merkitystä edellä mainitun lainkohdan edellytysten täyttymistä harkittaessa. Edellä lausutuin perustein hovioikeus päätyy siihen, että syytekohdassa 1 tarkoitettu ase ei ole ampuma-aselain 9 §:n mukainen erityisen vaarallinen ampuma-ase. Aseesta esitetty lausunto huomioon ottaen ase on kuitenkin ollut toimintakuntoinen. Teko on siten luettava syyksi perusmuotoisena ampuma-aserikoksena.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Vastaaja

A

Muutokset käräjäoikeuden tuomiolauselmaan

Syyksi luettu rikos

1. Ampuma-aserikos 11.08.2019
Rikoslaki 41 luku 1 § 1
Ampuma-aselaki 2 § 1
Ampuma-aselaki 18 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Asia on ratkaistu esittelystä.

Hovioikeudenlaamanni Asko Nurmi
Hovioikeudenneuvos Juha Karvinen, joka esitteli asian
Hovioikeudenneuvos Atso Sinervo

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

R oli toiminut U Oy:n huoltopäällikkönä ja tässä asemassa toisaalta jättänyt laskuttamatta U Oy:n asiakkaita ja toisaalta erehdyttänyt U Oy:n asiakkaita maksamaan U Oy:n laskuttamattomia huoltotöitä ja niihin liittyviä laitteita, tarvikkeita ja varaosia oman toiminimensä tilille. Laskuttamattomien U Oy:n saatavien osalta asiassa oli kysymys siitä, oliko R:llä U Oy:ssä rikoslain 36 luvun 5 §:ssä tarkoitettu luottamusasema ja oliko R syytteessä kuvatulla menettelyllään syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön jättäessään laskuttamatta U Oy:n asiakkaita. R:n oman toiminimensä tilille laskuttamien U Oy:n saatavien osalta kysymys oli siitä, oliko R:n erehdyttämillä U Oy:n asiakkailla ollut mahdollista määrätä rikoslain 36 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla U Oy:n taloudellisista eduista siten, että syytteessä kuvattu menettely täytti petoksen tunnusmerkistön. Lisäksi asiassa tuli arvioitavaksi, oliko R kavaltanut U Oy:n omaisuutta ja syyllistynyt myös yrityssalaisuuden rikkomiseen.

SATAKUNNAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 17.10.2018 NRO 144535

Syyttäjä Kihlakunnansyyttäjä S

Vastaaja R

Asianomistaja U Oy

Asia Törkeä petos

Syyttäjän rangaistusvaatimukset

1. Luottamusaseman väärinkäyttö

Rikoslaki 36 luku 5 §
01.01.2016 - 31.07.2017 Pori

R, jonka tehtävänä on ollut hoitaa U Oy:n huoltotöiden laskutusta, on väärinkäyttänyt luottamusasemaansa jättämällä tehtävänsä osaksi hoitamatta ja siten aiheuttanut vahinkoa U Oy:lle, jonka asioita hänen on tullut hoitaa. R on toiminut U Oy:n huoltopäällikkönä ja hän on vastannut yksin huoltotoiminnan laskutuksesta. R ei ole tehnyt kaikista huoltopöytäkirjoista laskuja, osaa asiakkaita on laskutettu liian vähän ja lisäksi laskutuksessa on havaittu muita virheellisyyksiä. R on merkinnyt toimituksia asiakkaille näyte- ja takuutoimituksiksi peittääkseen tässä haastehakemuksessa kuvattua toimintaansa. R:n menettelystä on aiheutunut U Oy:lle useiden kymmenien tuhansien eurojen taloudellinen vahinko.

2. Kavallus

Rikoslaki 28 luku 4 § 1-3
01.01.2016 - 31.07.2017 Ulvila

R on toimiessaan U Oy:n huoltopäällikkönä anastanut hallussaan ollutta U Oy:n omaisuutta seuraavasti:
- tilaamalla U Oy:n nimissä Makita-imurin ja ottamalla sen omaan käyttöönsä veneeseensä;
- hankkimalla omaan käyttöönsä ja U Oy:n laskuun muun muassa akkuvaraajia, UPS-hallintakortteja, energiamittarin ja lyijyakkuja;
- ottamalla omaan käyttöönsä U Oy:n irtainta omaisuutta eli johtokelan, työkalusarjan, työkalupakin, porakoneen, hylsyavaimen, 23 kpl suojaöljyspraytä, 24 kpl puhdistusspraytä, kaasupullon, erilaisia kaapeleita ja latureita, invertterin, monitorin, väri controllerin reikäsahan, 5 kpl liima/tiivistemassatuubeja, 3 kpl polymeeri-tiivistemassatuubeja, 10 kappaletta led-polttimia ja pölynimurin sekä
- myynyt oman yrityksensä kautta ES:lle edustajalle U Oy:n omistamia laitteita 760 eurolla, M:lle U Oy:n omistaman vaihtosuuntaajan ja E:lle U Oy:n omistaman vaihtosuuntaajan.

3. Törkeä petos

Rikoslaki 36 luku 2 § 1
25.05.2016 - 02.08.2017 Ulvila

R on hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt työnantajansa U Oy:n asiakkaita lähettämissään sähköposteissa ja laskuissa maksamaan U Oy:lle kuuluvat laskusuoritukset R:n omalle tilille. R on sähköpostitse ja laskuilla ilmoittanut yhteensä 24 asiakkaalle, että U Oy:n laskutus hoidetaankin yhteistyökumppanin kautta ja toimittanut tämän jälkeen asiakkaille laskun, jonka mukaan suoritus on tullut R:lle kuuluvalle toiminimelle, SR:lle. R on tällä tavoin laskuttanut 27 U Oy:n myyntiin kuuluvaa huoltotyötä yhteisarvoltaan 57.809,81 euroa saaden suoritukset omalle tililleen. R on myöhemmin palauttanut 16 asiakkaalle yhteensä 35.469 euroa hyvityslaskujen perusteella. R on menettelyllään aiheuttanut U Oy:lle 57.809 euron suuruisen taloudellisen vahingon.

Teko on törkeä, koska teolla on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon R:n asema laskutuksesta vastaavana huoltopäällikkönä.

4. Yrityssalaisuuden rikkominen

Rikoslaki 30 luku 5 § 1
01.08.2017 - 18.09.2017 Pori

R on hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä oikeudettomasti käyttänyt U Oy:lle kuuluvaa yrityssalaisuutta, jonka on saanut tietoonsa ollessaan U Oy:n palveluksessa huoltopäällikkönä, jonka tehtäviin on kuulunut laskutus huoltopöytäkirjojen mukaisesti. R on työsuhteen päättyessä ottanut haltuunsa U Oy:n huoltopöytäkirjat, joista ilmenee asiakkaan yhteystiedot, laitekantatiedot ja seuraavan huoltotarpeen päivämäärä. R on käyttänyt näitä tietoja hyväkseen tarjotessaan oman toiminimensä SR:n palveluja U Oy:n asiakkaille sekä pyrkiessään tekemään sopimuksen erään U Oy:n kilpailijan kanssa asiakashankinnasta.

Syyttäjän muut vaatimukset

- - -

Asianomistajan vaatimus

Asianomistajan korvausvaatimus syytekohdissa 1-4

U Oy yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati, että R velvoitetaan suorittamaan korvauksena:

1) syytekohdassa 1 rikosperusteisena vahingonkorvauksena yhteensä 70 836,02 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 31.7.2017 lukien,

2) syytekohdassa 2 rikosperusteisena vahingonkorvauksena yhteensä 6 800 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 31.7.2017 lukien,

3) syytekohdassa 3 rikosperusteisena vahingonkorvauksena yhteensä 38 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 2.8.2017 lukien ja

4) syytekohdassa 4 rikosperusteisena vahingonkorvauksena yhteensä 10 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 18.9.2017 lukien.

Lisäksi U Oy vaati, että R velvoitetaan korvaamaan sille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 24 990 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen alkaen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

Lisäksi U Oy vaati, että R velvoitetaan korvaamaan U Oy:lle asianosaiskuluina 25 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen alkaen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

Viisi U Oy:n palveluksessa olevaa henkilöä on käyttänyt huomattavan paljon työaikaa R:n menettelyn selvittämiseen ja R:n menettelyn seurauksena U Oy:lle aiheutuneen vahingon rajoittamiseen. U Oy:n vaatimus vastaa näiden henkilöiden yhteenlaskettua palkkakustannusta sivukuluineen siltä ajalta, jonka he käyttivät näihin R:n oikeudettomasta menettelystä johtuviin tehtäviin.

VAHINGONKORVAUSVAATIMUSTEN PERUSTELUT

Syytekohta 1 (luottamusaseman väärinkäyttö)

1.1 Korvausvaatimuksen keskeiset perusteet

R toimi U Oy:n tehoelektroniikkatuotteiden huoltopäällikkönä ja yksin hänen tehtävänään oli vastata siitä, että hänen alaisuudessaan työskennelleiden huoltoteknikoiden U Oy:n asiakkaiden hyväksi tekemä työ ja näille asiakkaille myydyt laitteet, tarvikkeet ja varaosat tulevat laskutetuiksi U Oy:n hyväksi.

Sanotusta huolimatta R jätti aikavälillä 1.1.2016 - 31.7.2017 kokonaan laskuttamatta huomattavan määrän sellaista U Oy:n työntekijöiden tekemää työtä ja heidän käyttämiään varaosia ja tarvikkeita, jotka R:n olisi tullut laskuttaa U Oy:n asiakkailta. Näin menettelemällä R aiheutti U Oy:lle huomattavaa vahinkoa. U Oy:n asiassa suorittamien vahingonrajoitustoimien jälkeen U Oy:n kärsimän vahingon määräksi jäi 70.836,02 euroa. Tätä määrää U Oy:n ei ollut mahdollista laskuttaa asiakkailtaan jälkikäteen. R:n menettelyn selvittyä U Oy pyrki rajoittamaan asiassa kärsimäänsä vahinkoa laskuttamalla asiakkailtaan jälkikäteen ne työsuoritteet, varaosat ja tarvikkeet, joiden osalta kunkin asiakkaan maksuvelvollisuus oli riittävällä tarkkuudella yksilöitävissä. Merkittävä osa hinnoitteluun vaikuttaneista seikoista (kuten asiakkaille annetuista tarjouksista ja muista R:n ja kunkin asiakkaan välillä sovituista seikoista) ei kuitenkaan ollut U Oy:n käytettävissä enää R:n menettelyn selvittyä. Tässä vaiheessa huoltotöiden suorittamisesta oli kulunut monessa tapauksessa yli vuosi. Lisäksi työn tilaaja (esimerkiksi isännöitsijä) oli monissa tapauksissa eri taho kuin U Oy:n laskun maksava asiakas, eikä laskuttamisen kannalta välttämättömiä seikkoja ollut mahdollista selvittää enää jälkikäteen työn tilaajan siirryttyä muihin tehtäviin.

Muun muassa näistä seikoista johtuen huomattavaa osaa R:n aiheuttamasta vahingosta ei ollut mahdollista korjata asianomistajan jälkikäteisin toimin.

R on esitutkinnassa väittänyt, että huoltotöiden laskuttamatta jääminen selittyisi sillä, että hän ei ollut saanut laskuttamisen perusteeksi tarvittavia huoltopöytäkirjoja alaisinaan työskennelleiltä huoltoteknikoilta. Poliisi kuitenkin löysi muun muassa nämä väitetysti puuttuneet huoltopöytäkirjat R:n henkilökohtaisilta tietovälineiltä suorittaessaan esitutkintaa R:n ja U Oy:n välisen työsuhteen jo päätyttyä. Huoltopöytäkirjojen on siksi ollut todellisuudessa oltava R:n käytettävissä jo osapuolten välisen työsuhteen aikana.

Syytekohta 2 (kavallus)

2.1 Korvausvaatimuksen keskeiset perusteet

2.2 Todistelu

R on anastanut U Oy:lle kuuluvaa omaisuutta syytteen teonkuvauksesta ilmenevällä tavalla. Lisäksi R on hankkinut oikeudettomasti omaisuutta U Oy:n laskuun, mutta henkilökohtaiseen käyttöönsä. R:n anastaman U Oy:n omaisuuden ja oikeudettomasti U Oy:n lukuun hankkiman omaisuuden yhteenlaskettu arvo on 6.800 euroa.

Poliisi toimitti osan edellä tarkoitetuista omaisuuseristä U Oy:lle sen jälkeen kun ne oli löydetty R:n hallusta. Nämä eivät kuitenkaan olleet U Oy:n liiketoiminnassa hyödyntämiskelpoisia, eikä niiden päätyminen U Oy:n haltuun ole rajoittanut U Oy:n asiassa kärsimää vahinkoa.

Syytekohta 3 (törkeä petos)

3.1 Korvausvaatimuksen keskeiset perusteet

Syytteen teonkuvauksessa esitetyllä ja Ruohosen esitutkinnassa myöntämällä tavalla Ruohonen ohjasi UTU:n asiakkaita tekemään UTU:lle kuuluvia maksusuorituksia UTU:n sijaan Ruohosen toiminimen tilille. Tästä aiheutui UTU:lle alun perin 57.809,81 euron suuruinen vahinko. UTU on sittemmin saanut laskutettua ko. asiakkailta osan puuttuneista suorituksista. UTU:n asiassa kärsimän vahingon yhteismäärä on siksi 38.000 euroa.

Asiassa on riidatonta, että Ruohonen on sittemmin palauttanut merkittävän osan UTU:n asiakkailta oikeudettomasti Iaskuttamastaan määrästä. Ruohonen on kuitenkin palauttanut suoritukset UTU:n asiakkaille, eikä asiassa vahingonkärsijänä olevalle UTU:Ile. Se, että Ruohonen on osaksikaan palauttanut puheena olevia varoja UTU:n asiakkaille, on tullut UTU:n tietoon vasta esitutkinnan aikana.

R tulee velvoittaa korvaamaan aiheuttamansa 38.000 euron vahinko rikosperusteisena vahingonkorvauksena.

Syytekohta 4 (yrityssalaisuuden rikkominen)

4.1 Korvausvaatimuksen keskeiset perusteet

U Oy katsoo R:n menetelleen syytteen teonkuvauksesta ilmenevällä tavalla ja hyödyntäneen U Oy:n yrityssalaisuuksia oikeudettomasti omassa elinkeinotoiminnassaan.

Syytteen teonkuvauksessa tarkoitetut U Oy:n huoltopöytäkirjoista ilmenevät U Oy:n asiakkaita koskevat tiedot (yhteystiedot yhdistettynä asiakkaan laitekantaa ja sen aiempia ja tulevia huoltotarpeita koskeviin tietoihin) ovat yrityssalaisuuksia. Kyse on tiedoista, jotka eivät ole yleisesti saatavilla. Näillä tiedoilla on tärkeä merkitys U Oy:n liiketoiminnassa ja U Oy:llä on siksi ollut liiketoimintansa suojaamiseksi sekä pyrkimys että intressi pitää tiedot salassa ulkopuolisilta.

R oli elo- ja syyskuussa 2017 lähestynyt sähköpostitse useita U Oy:n asiakkaina R:n työsuhteen aikana olleita organisaatiota pyrkien saamaan nämä toiminimensä SR:n tai muun osoittamansa palveluntarjoajan asiakkaiksi. Näiden yhteydenottojen välttämättömänä edellytyksenä on ollut se, että R hyödynsi huoltopöytäkirjoista ilmeneviä U Oy:lIe kuuluneita yrityssalaisuustietoja.

U Oy on menettänyt asiakkuuksia R:n menettelyn seurauksena. Tämän seurauksena U Oy menettää sen tuoton, jonka U Oy olisi ilman R:n oikeudetonta menettelyä saanut näille asiakkaille myymistään tavaroista ja palveluista.

Esimerkiksi EE Oy ilmoitti tapahtuneen seurauksena nimenomaisesti, ettei se ole enää jatkossa liikesuhteessa U Oy:hyn. U Oy:n ei ole mahdollista esittää kattavaa selvitystä niistä asiakas- ja tulomenetyksistä, joita R:n menettelystä aiheutui ja edelleen aiheutuu. Asiakkuuksien siirtyminen U Oy:ltä muiden yritysten hoidettaviksi on kuitenkin ollut R:n menettelyn ilmeinen tarkoitus ja osin hän tässä myös onnistui. U Oy katsoo, että sille on varovaisestikin arvioituna aiheutunut R:n menettelyn seurauksena liiketoiminnan tuoton vähentymisenä ilmenevä, vähintään 10.000 euron vahinko. R tulee velvoittaa korvaamaan aiheuttamansa 10.000 euron vahinko rikosperusteisena vahingonkorvauksena. Vahingonaiheutumismekanismista johtuen U Oy jättää vahingon määrän viime kädessä käräjäoikeuden arvioitavaksi (OK 17 luvun 2.3 §).

- - -

Vastaus

Syytekohta 1

R on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. R on kiistänyt teonkuvauksen. R on kiistänyt asianomistajan korvausvaatimuksen kokonaan perusteeltaan ja määrältään.

R ei ole väärinkäyttänyt asemaansa tai jättänyt tehtäviään hoitamatta tai aiheuttanut asianomistajalle vahinkoa. R on toiminut työssään saamiensa ohjeiden ja määräysten mukaan parhaan kykynsä mukaan.

Asianomistajan korvausvaatimus on kokonaisuudessaan perusteeton, yksilöimätön ja liiallinen. R ei ole aiheuttanut asianomistajalle mitään vahinkoa.

Syytekohta 2

R on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. R on kiistänyt teonkuvauksen. R on kiistänyt asianomistajan korvausvaatimuksen kokonaan perusteeltaan ja määrältään.

R ei ole anastanut mitään asianomistajan omaisuutta. R on hankkinut asianomistajalle ainoastaan asianomistajan tarvitsemia laitteita ja välineitä. R on ottanut itselleen ja myynyt ainoastaan poistettuja roskalavalta ottamiaan tuotteita. R on ilmoittanut palauttavansa kaikki työvälineet ja muutkin välineet asianomistajalle, mutta ei ole saanut kysymyksistään huolimatta vahvistusta mihin ja kenelle laitteet palautetaan. Laitteet ja välineet ovat odottaneet pakattuna palautusta, kun ne on noudettu R:ltä.

Asianomistajan korvausvaatimus on kokonaisuudessaan perusteeton ja yksilöimätön ja liiallinen. R ei ole aiheuttanut asianomistajalle mitään vahinkoa.

Syytekohta 3

R on myöntänyt teonkuvauksen pääosin oikeaksi. R on myöntänyt, että on toiminut petollisesti. R on kuitenkin oma-aloitteisesti ja tehokkaasti katunut tekoaan ja palauttanut petollisesti laskuttamansa varat siltä osin kuin on ehtinyt sen tehdä ennen kuin hänen varansa on takavarikoitu.

R on katsonut, että tehokas katuminen poistaa teon rangaistavuuden. Syyttäjän teonkuvaus vahingon määrän osalta ja asianomistajan korvausvaatimus ovat yksilöimättömiä ja liiallisia. R on laskuttanut petollisesti asiakkaita 57 809.81 eurolla. R on palauttanut asiakkaille 35 469 euroa. Oikea vahingon määrä on 22 340,81 euroa.

Syytekohta 4

R on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. R on kiistänyt teonkuvauksen. R on kiistänyt asianomistajan korvausvaatimuksen kokonaan perusteeltaan ja määrältään.

R ei ole hyödyntänyt asianomistajan yrityssalaisuuksia. R on asianomistajalla työskennellessään sitoutunut pitäytymään kilpailusta tuotteiden myynnin osalta. R:llä ei ole ollut kilpailukieltoa huoltotöiden osalta. R on asianomistajan palveluksesta lähdettyään suunnitellut aloittavansa huoltotoiminnan oman yrityksensä kautta. Näin ei ole tapahtunut. R ei ole käyttänyt asianomistajan salaista tietoa vaan ainoastaan alalla yleisesti olevaa tietoa.

Asianomistajan korvausvaatimus on kokonaisuudessaan perusteeton ja yksilöimätön ja liiallinen. R:n toiminnasta ei ole aiheutunut mitään vahinkoa asianomistajalle.

Koska syyte tulee hylätä, R on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa laillisine korkoineen.

Vastaus asianomistajan asianosaiskuluja koskevaan vaatimukseen

R on vaatinut, että asianomistajan vaatimukset oikeudenkäyntikuluista rajataan koskemaan sitä osuutta, joka syytekohdassa 3 vastoin R:n käsitystä ylittäisi R:n myöntämän. Muilta osin vaatimukset ovat perusteettomia. Koska muut vaatimukset tulee joka tapauksessa hylätä, oikeudenkäyntikuluja ei näiltä osin voida kohdistaa R:ään.

Asianomistajan asianosaiskuluja koskeva vaatimus tulee hylätä kokonaisuudessaan. Kaikki tieto, mikä koskee syytekohtaa 3, on R:n kertomaa. Muita syytekohtia koskevat tiedot olisi ollut saatavissa asianomistajan järjestelmistä muutamassa tunnissa, jos R:n toive siitä, että hän selvittää asiat asianomistajalle ennen työsuhteensa päättymistä, olisi kelvannut asianomistajalle ja mikäli yhtiöstä ei olisi irtisanottu tai irtisanoutunut järjestelmät hallitsevia henkilöitä samoihin aikoihin. Lisäksi asianomistajan esitutkintaankin toimittama aineisto on täysin virheellistä ja näiden virheiden ja asiaan täysin kuulumattomien seikkojen selvittäminen on epäilemättä kuluttanut asianomistajan resursseja. Se, mitä asianomistajan on joka tapauksessa tullut tehdä, on normaalia taloushallintoa, inventointia, laskuntarkastusta. Sellainen olisi pitänyt hoitaa yhtiössä aina, mutta yhtiön taloushallinto ja järjestelmäosaaminen on ollut puutteellista. Ei ole miltään osin R:n vika, jos asianomistajalta on puuttunut osaamista - etenkin, kun R on tarjonnut oman osaamisensa käyttöön ennen työsuhteensa päättymistä ja vielä työsuhteen päättymisestä ilmoitettuaan. Joka tapauksessa asianosaiskulujen määrä luokkaa viisi henkilöä täysipäiväisesti kuukauden ajan, on täysin ylimitoitettu.

Vastauksen yksityiskohtaisemmat perustelut kuhunkin syytekohtaan

1. Luottamusaseman väärinkäyttö

R on toiminut U Oy:ssä huoltopäällikkönä. Hänen on tullut kirjata saamiinsa työmääräykset järjestelmiin, jolloin ne ovat siirtyneet laskutettaviksi. R ei ole yksin vastaanottanut tilauksia eikä ole yksin vastannut laskutuksesta.

Tilauksia ovat vastaanottaneet myös muut yhtiön työntekijät. Laskutus on tapahtunut yhtiön tietojärjestelmistä automaattisesti. Järjestelmä on ollut sekava ja puutteellinen. Tästä R on useasti informoinut yhtiön muita työntekijöitä, taloushallinnosta vastaavia sekä omia esimiehiään. Yhtiön työntekijät eivät ole hallinneet järjestelmää riittävällä tavalla.

R on kaikessa toiminnassaan pyrkinyt noudattamaan hänelle annettuja ohjeita ja opastusta ja parhaansa mukaan pyrkinyt huolehtimaan siitä, että muutkin yhtiön työntekijät tekevät työtehtävänsä.

R:llä ei ole ollut mahdollisuutta valvoa, että kaikki huoltomiehet toimivat ohjeistuksen mukaan. Yhtiön taloushallinnosta vastaavilla ei esitutkinnan perusteella näytä olevan ymmärrystä, mikä on ollut yhtiössä normaali käytäntö tai sitä, mitä tuotteita asiakkaille on pitänyt lähettää takuusuorituksina, näytteinä tai mitkä ovat olleet käytöstä poistettuja tuotteita. Jopa se, että työn tilaaja on hyvin usein ollut eri taho kuin laskutettava asiakas, näyttää olevan yhtiön taloushallinnosta vastanneille vierasta. Sekin näyttää olleen vierasta, että sellaisia töitä, joita asiakas ei tilannut tai joita ei ole tehty, ei ole voitu laskuttaa. Sellaisia laitteita, jotka ovat rahdissa kadonneet, ei luonnollisesti myöskään ole voinut laskuttaa asiakkaalta.

Syyte luottamusaseman väärinkäytöstä näyttää perustuvan listaukseen, jonka perusteista R:llä ei ole täsmällistä tietoa. Listausta ei näyttäisi olevan rakennettu pöytäkirjojen perusteella. Tuotteiden hinnoittelulle ei näyttäisi olevan mitään perustetta.

Siltä osin, kun syyte perustuu R:n "koneelta löytyneisiin" huoltopöytäkirjoihin, R on toiminut juuri sillä tavoin, miten häneltä on edellytetty. R on touko-kesäkuussa 2017 pyytänyt huoltomiehiä varmistamaan, että hänelle on toimitettu kaikki pöytäkirjat. Näin hän on tehnyt, koska usein niitä on puuttunut. Touko-kesäkuussa huoltomiehet B ja N ovat koonneet pöytäkirjat muistitikulle ja N on toimittanut tikun R:lle. R on ladannut tiedostot koneeltaan pilvipalveluun asianomistajan järjestelmään.

Ennen kesälomaansa ja työsuhteensa päättymistä R ei ole ehtinyt tarkastaa pöytäkirjoja, mutta on silmäilylläkin havainnut, että niissä on ollut puutteita ja epäselvyyksiä. R on pyrkinyt oma-aloitteisesti ilmoittamaan yhtiön muille työntekijöille ja esimiehelleen, että jonkun on pöytäkirjat käytävä läpi ja kirjattava järjestelmiin oikein ja laskutettaviksi, koska on jäämässä pois yhtiön palveluksesta. Ei ole R:n vika, jos näin ei ole tapahtunut.

Sen enempää syytteen kuin asianomistajan vaatimuksille ei ole olemassa mitään perustetta, eikä sellaiseksi riitä yhtiön koonti jostakin tuotteista tai töistä ja niihin sattumanvaraisesti arvioitu hinnoittelu. Mikäli R:llä olisi pääsy yhtiön tietojärjestelmiin, hän pystyisi muutamassa tunnissa antamaan jokaiseen epäselvyyteen vastauksen, jolloin ilmenisi, että ainakaan hänen viakseen mitään epäselvyyksiä ei voi lukea. Muistinvaraisestikin R kykenee osoittamaan asianomistajan listauksen ja hinnoittelun lähes aukottomasti luetteloksi, jolla ei ainakaan voida osoittaa R:n syyllistyneen mihinkään moitittavaan tekoon tai laiminlyöntiin saati rikokseen. Listauksessa on muun muassa töitä ja tuotteita, joita ei ole toimitettu, jotka ovat näytteitä, joiden kanssa R:llä ei ole mitään tekemistä ja jotka on laskutettu toiselta taholta.

Erikseen on todettava, että näyttötaakka rikoksesta ja vahingosta on syyttäjällä ja asianomistajalla, joilla - toisin kuin R:llä - on pääsy kaikkiin yhtiön järjestelmiin.

2. Kavallus

R ei ole anastanut mitään asianomistajan omaisuutta. R on hankkinut asianomistajalle ainoastaan asianomistajan tarvitsemia laitteita ja välineitä.

Makita-imuri on tilattu yhtiön kahteen huoltoautoon, jotka eivät ole saapuneet ennen kuin R on jäänyt pois yhtiön palveluksesta. R on lainannut imuria ennen kuin autot ovat saapuneet. A Oy:lle toimitetut tuotteet on luovutettu näytteeksi neljään A Oy:n myymälään. Normaalit työkalut, mittarit ja varaosat ovat kuuluneet jokaisen huoltajan ja huoltoauton varustukseen. Kaikki nämä tuotteet on tilattu avoimesti yhtiön normaalin käytännön mukaan, eikä R:llä ole edes ollut oikeutta hyväksyä laskuja näistä tilauksista. Laskut on tarkastanut R:n esimies W. Tilauksissa tai laskuissa ei ole ollut mitään moitittavaa.

Pääosa syytteessä mainituista koneista ja laitteista ei ole ollut R:n hallussa työsuhteen päättyessä. Kun R:n työsuhde on päättynyt asianomistajan palveluksessa, hän on pakannut hallussaan olleen asianomistajan omaisuuden laatikoihin ja kysynyt esimieheltään sekä yhtiön muulta henkilöstöltä kenelle ja mihin nämä voi palauttaa. Hän ei ole saanut vastausta ennen kuin poliisi on "löytänyt" pakatut laatikot R:ltä. Se, että R on työsuhteensa aikana pitänyt hallussaan työntekoonsa olennaisesti kuuluvia laitteita ja työvälineitä ja oma-aloitteisesti pyrkinyt palauttamaan työnantajansa omaisuuden työsuhteen päättyessä, ei voi olla moitittavaa saati rikollista.

R on myynyt asianomistajan roskalavalta ottamiaan sinne vioittuneina palanneita "käytettyjä" toisin sanoen käytöstä poistuneita tuotteita syytteessä mainituille henkilöille. Nämä tuotteet ovat olleet sellaisia, jotka asiakkailta on kerätty pois, koska ne ovat olleet rikki tai niistä on puuttunut osia. Asianomistaja ei ole voinut näitä tuotteita epäkuranttiuden takia hyödyntää. Käyttöarvoa ja vähäistä taloudellista arvoa niillä on toki ollut. Näiden kierrätystuotteiden myynti edelleen ei täytä kavallusrikoksen tunnusmerkistöä.

Vaikka tapahtumainkulku on hyvinkin selkeä, tältäkin osin asianomistajan vaatimukset ovat paitsi perusteettomat, myös yksilöimättömät ja liialliset.

3. Törkeä petos

R on myöntänyt teonkuvauksen pääosin oikeaksi. R on myöntänyt, että on toiminut petollisesti. R on kuitenkin oma-aloitteisesti ja tehokkaasti katunut tekoaan ja palauttanut petollisesti laskuttamansa varat siltä osin kuin on ehtinyt sen tehdä ennen kuin hänen varansa on takavarikoitu. Kaikki palauttamattomat varat ovat olleet käyttämättömänä erillisellä tilillä.

R on katsonut, että tehokas katuminen poistaa teon rangaistavuuden. Koko tämä oikeudenkäynti on seurausta siitä, että R on itse syvästi katunut, ymmärtänyt tehneensä väärin ja päättänyt oikaista virheensä. Mikäli hän ei olisi näin tehnyt ja yrittänyt kaikin käytettävissään olevin keinoin näin tekemään, koko asia tuskin olisi tullut kenenkään tietoon. Kun asia on tullut asianomistajan ja viranomaisten tietoon, R:n omaisuutta on asetettu takavarikkoon. Mikäli näin ei olisi tapahtunut, R olisi palauttanut kaikki omaan yhtiöönsä laskuttamansa varat. Varat ovat yhä takavarikossa. R ei ole käyttänyt varoja missään vaiheessa.

Syyttäjän teonkuvaus vahingon määrän osalta ja asianomistajan korvausvaatimus ovat yksilöimättömiä ja liiallisia. R on laskuttanut petollisesti asiakkaita 57 809,81 eurolla. R on palauttanut asiakkaille 35 469 euroa. Oikea vahingon määrä on 22 340,81 euroa. Yhtiöt, joille R on palauttanut väärin perustein laskutetut varat, varmuudella myös U Oy:Ile ne suorittavat, jos niistä vain toimitetaan uusi lasku.

4. Yrityssalaisuuden rikkominen

R ei ole hyödyntänyt asianomistajan yrityssalaisuuksia. R on asiaomistajalla työskennellessään sitoutunut pitäytymään kilpailusta tuotteiden myynnin osalta. R:llä ei ole ollut kilpailukieltoa huoltotöiden osalta. R on asianomistajan palveluksesta lähdettyään suunnitellut aloittavansa huoltotoiminnan oman yrityksensä kautta. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.

R ei ole käyttänyt asianomistajan salaista tietoa vaan ainoastaan alalla yleisesti olevaa tietoa. R ei ole hyödyntänyt tai käyttänyt asianomistajan asiakasrekistereitä tai kontaktitietoja. R:n hallussa ei ole tällaista aineistoa.

Asianomistajan korvausvaatimus on kokonaisuudessaan perusteeton, yksilöimätön ja liiallinen. R:n toiminnasta ei ole aiheutunut mitään vahinkoa asianomistajalle.

- - -

Tuomion perustelut

Syyksilukeminen

1) R on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

2) R on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

3) R on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

4) R on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Perustelut

1) R on syytteen tarkoittamana aikana toiminut U Oy:n huoltopäällikkönä.

R on todennut, että hänen on tullut kirjata saamansa työmääräykset järjestelmiin, jolloin ne ovat siirtyneet laskutettavaksi. Hän ei ole yksin vastaanottanut tilauksia eikä ole yksin vastannut laskutuksesta.

Esitutkinnassa R on omasta asemastaan kertonut, että hänen työnsä oli ottaa vastaan asiakkailta erilaisia huolto- ja asennustöitä sekä myydä U Oy:n tuotteita. Hän oli ottanut työt vastaan, huolehtinut siitä, että huoltomiehet tekivät työnsä kohteessa ja sen jälkeen hän oli hoitanut laskutuksen yhtiön puolesta. R on todennut, että "koko ketju oli minun käsissäni, otin työt vastaan, hoidin työn tehdyksi ja lopuksi vielä hoidin laskutuksen sekä mahdollisen jälkipyykin, jos joku oli mennyt vikaan. Kukaan muu ei kontrolloinut sitä, oliko laskut maksettu vai ei, kaikki oli minun takanani".

Todistaja N, joka on toiminut ups-huoltoasentajana U Oy:llä on kertonut, että R oli antanut tehtävät huoltoasentajille. Asiakkaan luona tehdyistä huoltokäynneistä oli laadittu huoltopöytäkirja. Huoltopöytäkirja oli toimitettu R:lle laskutusta varten.

Käräjäoikeus toteaa, että todistaja N:n kertomus tukee R:n esitutkinnassa antamaa kertomusta. R:n esitutkintakertomusta hänen omasta asemastaan on pidettävä uskottavana. R:n esitutkintakertomuksen ja todistaja N:n kertomuksen nojalla on näytetty, että R on toimiessaan huoltopäällikkönä yksin vastannut huoltotoiminnan laskutuksesta. R:n tehtävänä on näin ollen ollut hoitaa U Oy:n taloudellisia asioita. Hänellä on ollut rikoslain 36 luvun 5 §:n tarkoittama luottamusasema.

R:n työsuhde on päättynyt 31.7.2017. Sitä ennen R on ollut heinäkuun kesälomalla.

Todistajana kuultu, U Oy:n talouspäällikkö J on kertonut, että huoltomiehet olivat heinäkuun 2017 alkupäivinä kysyneet oliko avoimia myyntitilauksia. Asiaa oli yritetty selvittää, mutta oli jääty odottamaan tuotepäällikön loman päättymistä. Kun tämä oli palannut lomaltaan ja myyntitilaukset oli ajettu, yhtiössä oli havaittu, että myyntitilaustiedot olivat muuttuneet. Myyntitilauksia oli hävinnyt järjestelmästä. Järjestelmän lokitiedoista oli ilmennyt, että muutokset oli tehty R:n käyttäjätunnuksella heinäkuun 2017 puolivälissä. Yhtiössä oli tämän jälkeen lähdetty selvittämään huoltotöiden laskuttamista. Kaikki huoltopöytäkirjat vuosilta 2016 ja 2017 oli kerätty manuaalisesti excel-taulukkoon detaljitietoineen. Laskutusjärjestelmästä oli tulostettu kaikki laskut, jonka jälkeen oli suoritettu monivaiheinen kohdistamistyö. Ensin oli kohdistettu asiakkaan nimen perusteella, sen jälkeen summan perusteella ja lopuksi akkujen tai muiden varaosien tietojen perusteella. Kohdistamisen jälkeen oli ilmennyt, että oli sellaisia huoltopöytäkirjoja, joista ei ollut lainkaan laskutettu. Ylimääräisiä, kohdistamattomia laskuja oli jäänyt vain muutama. Näiden osalta oli puuttunut huoltopöytäkirja. Yhtiölle ei ollut tullut suorituksia, jotka eivät olleet pohjautuneet laskutukseen, joten kaikki suoritetun laskutuksen mukaiset laskut olivat olleet tallessa. Yhtiöllä ei ollut käytössään mitään näytetilaustoimituksia. U Oy oli selvitystyön jälkeen pyrkinyt laskuttamaan asiakkaitaan siltä osin kuin laskutus oli jäänyt tekemättä. Yhtiö oli näin kyennyt laskuttamaan hieman alle 60 000 euroa asiakkailtaan. Aikaa oli kuitenkin jo kulunut pahimmillaan 1,5 vuotta ja yhtiö oli saanut kiukkuista palautetta asiakkailtaan eikä oikean asiakkaan selvittäminen ollut aina mahdollista, minkä vuoksi kaikkea ei ollut ollut mahdollista enää laskuttaa. Yhtiön vahingoksi oli jäänyt vähän yli 70 000 euroa. Yhtiön liikevaihdossa oli projektit pois lukien ollut tasainen trendi, mutta vuosina 2016 ja 2017 liikevaihto oli selvästi laskenut.

Todistaja N on kertonut, että huoltokäynneistä oli laadittu pöytäkirja, joka oli toimitettu R:lle. Pöytäkirjan laatiminen oli ollut myös huoltomiesten etu, koska tällöin oli asiakkaan laitteiden huoltohistoria ja huoltotarve sekä huoltomiesten suorittama työ ollut dokumentoituna.

R on kertonut, ettei yhtiön laatima selvitys pidä paikkaansa. Osaksi pöytäkirjoissa on ollut asiakkaana eri nimi kuin laskun todellinen maksaja. Osaksi hän ei ollut nähnyt kyseistä pöytäkirjaa lainkaan. Osaksi kyse oli ollut työstä, josta ei ollut pitänytkään laskuttaa. Osaksi R on kertonut laskuttaneensa asiakasta.

Esitutkinnassa R on kertonut suurimmaksi syyksi siihen, että laskutus ei ollut vastannut tehtyjä töitä, huonon järjestelmän ja sen että ehkä huoltomiehet olivat tahallaan jättäneet lähettämättä hänelle huoltopöytäkirjoja. Esitutkinnassa R on edelleen kertonut tilausvahvistuksista, joissa varastosta oli kuitattu tavaraa ulos joko näyte-perusteella tai takuu-perusteella, että kyseessä oli ollut hänen tekemänsä varastosaldon korjaus tilanteessa, jossa hän oli laskuttanut asiakasta (H Oy, S:n Osuuspankki ja D) omalla toiminimellään (syytekohta 3) ja syynä oli ollut se, että varasto olisi pysynyt lähempänä oikeaa saldoa.

Käräjäoikeus toteaa, että todistaja J:n kertomus laskuttamatta jääneistä huolloista on uskottava. Yhtiössä on tehty laaja selvitystyö, jolloin huoltopöytäkirjat on kohdistettu suoritettuun laskutukseen. Huomattava määrä huoltotöistä on jäänyt laskuttamatta. R on selittänyt poikkeavuutta eri tavalla esitutkinnassa ja oikeudessa. Hänen oikeudessa antamansa kertomus ei todistaja J:n kertomus huomioon ottaen ole uskottava. Todistaja N:n kertomus huomioon ottaen ei ole myöskään uskottavaa, että huoltomiehet olisivat jättäneet huoltopöytäkirjoja toimittamatta. Huoltomiehet käyttivät huoltopöytäkirjojen tietoja seuraavien huoltojen yhteydessä, joten huoltokirjojen toimitta jättäminen olisi vaikeuttanut heidän työtään. Todistaja J:n kertomus siitä, että asiakkailta on onnistuttu jälkeenpäin laskuttamaan melkein 60 000 euroa osoittaa osaltaan, että huoltotöitä oli jätetty laskuttamatta.

R on menetellyt syytteessä tarkoitetulla tavalla. R on menettelyllään osaksi peittänyt hänen syykseen kohdassa 3 luettua menettelyä. Hänen menettelynsä täyttää luottamusaseman väärinkäytön tunnusmerkistön.

2) Todistaja J:n kertomuksen nojalla on näytetty, että R on tilannut U Oy:n laskuun muun muassa akkuvaraajia, UPS-hallintakortteja, energiamittarin ja lyijyakkuja. R on tilausten yhteydessä merkinnyt tilattujen tavaroiden tulevan yhtiön omaan käyttöön. Tavarat eivät kuitenkaan tulleet yhtiön käyttöön vaan R:n omaan käyttöön.

Syytteessä mainittu Makita-imuri on 30.8.2017 takavarikoitu R:n veneestä. R:n autotallista on 28.8.2017 takavarikoitu johtokela, työkalupakki, porakone, hylsyavain, 23 kpl suojaöljyspraytä, 24 kpl puhdistusspraytä, kaasupullo, erilaisia kaapeleita ja latureita, invertteri, monitori, väricontrolleri, reikäsaha, 5 kpl liima/tiivistemassatuubeja, 3 kpl polymeeri-tiivistemassatuubeja, 10 kpl led-polttimia ja pölynimuri. Asiassa on riidatonta, että omaisuuden on omistanut U Oy.

Todistaja J:n kertomuksen nojalla on näytetty, että R on käynyt työpaikallaan 31.7. tai 1.8.2017 palauttamassa käytössään olleen tietokoneen ja puhelimen. Hän ei tuolloin ole maininnut hallussaan olleesta U Oy:n omistamasta omaisuudesta. Omaisuus on ollut R:n hallussa vielä neljä viikkoa työsuhteen päättymisen jälkeen. Ei ole uskottavaa, että R:n tarkoituksena oli ollut palauttaa omaisuus U Oy:lle ja että hän oli tätä asiaa myös tiedustellut yhtiöltä.

R:n ja ES:n sähköpostiviesteistä ilmenee, että ES on ollut kiinnostunut käytetyistä inverttereistä/latureista. R on tarjonnut erilaisia laitteita 1.5.2017 lähetetyssä sähköpostiviestissä ja todennut, että "Koko läjä halvalla, osa lähes uusia". ES:n kysyttyä "koko läjän" hintaa, R on vastannut 1600 alv 0 %. ES on ollut valmis maksamaan verollisena korkeintaan 1 000 euroa, jolloin R on 17.5.2017 vastannut, että hän joutuu asiaa vähän järjestelemään. Hän ostaa tuotteet ensiksi itselleen ja myy ne sitten ES:lle oman firman nimissä. Veroton hinta oli 760 euroa.

R:n ja MA:n välisistä sähköpostiviesteistä ilmenee, että R on 22.3.2017 ilmoittanut MA:lle, että löytyisi kolme käytettyä laitetta (24 v/3000). R on 6.4.2017 sähköpostiviestissä antanut oman tilinumeronsa maksua varten.

Todistaja J:n kertomuksella on näytetty, ettei R ollut maksanut U Oy:lle laitteista mitään. Todistajan kertomuksella on myös osoitettu, että käytetyillä laitteilla oli taloudellista arvoa U Oy:lle. Niitä ei sinänsä voitu myydä uusina eteenpäin, mutta niitä oli mahdollista myöhemmin hyödyntää.

R on edellä lausutuilla perusteilla menetellyt syytteessä tarkoitetulla tavalla. Hän on anastanut hallussaan ollutta U Oy:n omaisuutta. R:n menettely täyttää kavalluksen tunnusmerkistön.

3) R:n tunnustamisen ja todistaja J:n kertomuksen nojalla, R:n on näytetty menetelleen syytteessä tarkoitetulla tavalla. Kun U Oy:n asiakkaat ovat maksaneet laskut U Oy:n sijasta R:n tilille, U Oy:lle on aiheutunut 57 809 euron suuruinen vahinko.

R on sittemmin oma-aloitteisesti palauttanut syytteessä tarkoitetulla tavalla maksuja osalle U Oy:n asiakkaista. Tällä menettelyllään R ei ole rajoittanut U Oy:n vahinkoa.

Todistaja J:n kertomuksen nojalla on näytetty, että U Oy on kyennyt laskuttamaan asiakkailtaan osan syytteen tarkoittamista sille kuuluneista laskusuorituksista. Tämä seikka vähentää R:n vahingonkorvausvelvollisuutta U Oy:tä kohtaan. Todistaja J:n kertomuksen nojalla on näytetty, että U Oy:ltä on yhtiön laskutustoimien jälkeen jäänyt saamatta 38 000 euroa.

R:n petosrikos on täyttynyt kun U Oy:n asiakkaat ovat suorittaneet maksut R:n tilille. Rikoslain 5 luvun 2 §:ssä säädetään yrityksestä luopumisesta ja tehokkaasta katumisesta. Kun rikos on jo täyttynyt maksujen palauttamisessa ei ole kysymys lain tarkoittamasta tehokkaasta katumisesta. Maksujen palauttaminen ei poista teon rikosoikeudellista vastuuta. Sinänsä maksujen palauttamisella voi olla merkitystä rangaistuksen mittaamisessa.

R on tavoitellut teollaan huomattavaa hyötyä ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon R:n asema laskutuksesta vastaavana huoltopäällikkönä. R:n teko täyttää törkeän petoksen tunnusmerkistön.

4) R on kertonut, että hänellä oli työsuhteensa aikana ollut käytössään pilvipalvelu, jossa hänellä oli ollut henkilökohtaisia tiedostoja. Samassa kansiossa pilvipalvelussa oli ollut myös U Oy:n huoltopöytäkirjat. Ennen työsuhteensa päättymistä, R oli siirtänyt tiedot pilvipalvelusta omalle henkilökohtaiselle tietokoneelleen.

Todistaja N on kertonut, että R oli ennen kesälomalle jäämistään pyytänyt kaikki huoltopöytäkirjat itselleen. Todistaja oli hakenut huoltopöytäkirjat käytössään olleelta tietokoneelta ja toimittanut ne R:lle.

R:n oman ja todistaja N:n kertomuksen nojalla on näytetty, että R on ennen työsuhteensa päättymistä siirtänyt omalle tietokoneelleen U Oy:n huoltopöytäkirjat.

Huoltopöytäkirjoista on ilmennyt asiakkaiden yhteystiedot, laitekantatiedot, laitteiden huoltohistoria ja seuraava huoltotarve.

Yrityssalaisuudella tarkoitetaan rikoslain 30 luvun 11 §:n nojalla liike- tai ammattisalaisuutta taikka muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa joko hänelle tai toiselle elinkeinonharjoittajalle, joka on uskonut tiedon hänelle. Yrityssalaisuuden tunnusmerkkejä ovat lainkohdan esitöiden mukaan tiedon haltijan salassapitotahto ja salassapitointressi sekä tiedon tosiasiallinen salassapito (HE 66/1988 vp s. 92).

Käräjäoikeus toteaa, että huoltopöytäkirjat ovat sisältäneet sellaista U Oy:n elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka yritys on pitänyt salassa. Salassapidolle on ollut selvä intressi. Tietojen siirtyminen kilpailijoiden tietoon on ollut omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa. Huoltopöytäkirjat ovat siten sisältäneet U Oy:lle kuuluvaa yrityssalaisuutta.

R:n ajatuksena on ollut aloittaa huoltotoiminta oman yrityksensä kautta.

R on sähköpostitse ottanut 18.8.2017 toiminimensä SR:n nimissä yhteyttä U Oy:n asiakkaaseen EE Oy:öön ja todennut, että "teillä on hyvinkään tiloissa UPS laite, joka pitää laitteilla sähköä sähkökatkon aikana. Laitteen vuosihuollosta tulee muutaman kuukauden sisään vuosi. Laitteelle olisi hyvä tehdä huolto, sopiiko että palaan lähempänä ajankohtaa uudestaan". Asiakkaan kysymykseen ajankohdasta ja hinnasta R on vastannut: "Huollolla ei ole kova kiire, olisiko marras tai joulukuu hyvä? Kustannus perushuollosta on luokkaa 550 alv 0."

R on 16.8.2017 ottanut sähköpostitse yhteyttä oman yrityksensä nimissä U Oy:n asiakkaaseen Y:n kuntaan ja kirjoittanut: "Y:n terveyskeskuksen UPS. Laite on huollettu alkuvuodesta. Loppuvuodesta olisi hyvä suorittaa huoltokäynti. Laitetaanko ylös ja palataan lähempänä uudestaan." M Y:n kunnasta on vastannut viestiin myöntävästi.

R on 3.8.2017 lähettänyt yrityksensä nimissä sähköpostiviestin PY:hyn ja kirjoittanut tälle U Oy:n asiakkaalle: "PY:ssä on ups laitteita. Mitenkä tämän vuoden huollot? Viime vuosi taisi jäädä välistä, en muista ainakaan että olisi käyty. Itse olen ollut ups laitteiden huoltojen kanssa tekemisissä 10 vuotta."

Todistaja H on toiminut sähköautomaatio-osaston työnjohtajana U Oy:n asiakkaan S Oy:n palveluksessa. Todistaja on kertonut, että S Oy oli hankkinut ups-laitteet U Oy:ltä. R oli ollut yhteyshenkilö laskutusasioissa. Huollot todistaja oli tilannut suoraan U Oy:n työntekijältä LY:ltä. Syksyllä 2017 todistaja oli taas tilannut huollon LY:ltä. R:ltä oli sitten tullut sähköpostiviesti, jossa hän oli tarjonnut huoltopalvelua.

R on H:lle osoitetulla sähköpostiviestillä 12.9.2017 tarjonnut "ups huoltoja pitkällä kokemuksella. Teillä on useampia laitteita - - -. Näiden vuosihuolto lähenee. Toimin nykyään yksityisyrittäjänä, pystyn tarjoamaan ups huollot kokonaisedulliseen hintaan."

Todistaja S on toiminut IT-järjestelmäasiantuntijana V Oy:llä. Todistaja on kertonut, että yhtiön ups-huollot olivat tulleet U Oy:n kautta. Todistaja oli elokuussa 2017 yrittänyt soittaa R:n numeroon. R ei ollut vastannut todistajan soittoon, mutta lähettänyt tekstiviestin, että soittaa takaisin. R ei ollut soittanut takaisin ja todistaja oli soittanut R:lle seuraavana päivänä uudelleen ja kertonut R:lle huoltotarpeesta. R oli luvannut hoitaa asian. R ei ollut maininnut, ettei hän enää ollut U Oy:n palveluksessa. Noin viikon kuluttua todistaja oli lähettänyt R:lle sähköpostiviestin, johon oli tullut automaattinen vastaus, ettei R ole enää U Oy:n palveluksessa. Tämän jälkeen 11.9.2017 oli TR C Oy:stä ottanut yhteyttä ja kertonut saaneensa R:ltä tiedon huoltotarpeesta. C Oy olisi tarjonnut samaa työtä mitä U Oy oli tehnyt.

Todistaja SN on kertonut toimineensa C Oy:n ups-tuotepäällikkönä ja myyntipäällikkönä. R oli ottanut yhteyttä ja kysynyt olisiko C Oy ollut kiinnostunut ostamaan provisiota vastaan vihjeitä asiakkaista.

Käräjäoikeus toteaa, että edellä selostettu kirjallinen näyttö ja henkilötodistelu osoittaa, että R on pyrkinyt oman toiminimensä kautta saamaan U Oy:n asiakkaita omiksi asiakkaikseen ja lisäksi pyrkinyt tekemään sopimuksen erään U Oy:n kilpailijan C Oy:n kanssa asiakashankinnasta. R on toimissaan käyttänyt hyväkseen huoltopöytäkirjojen tietoja, eli asiakkaiden ja näiden yhteyshenkilöiden yhteystietoja, asiakkaiden laitekantatietoja, laitteiden huoltohistoriaa ja huoltotarvetta koskevia tietoja. Nämä tiedot ovat olleet U Oy:n yrityssalaisuutta. R on menetellyt syytteessä tarkoitetulla tavalla. R:n menettely täyttää yrityssalaisuuden rikkomisen tunnusmerkistön.

Korvausvelvollisuus

1) Todistaja J on kertonut U Oy:ssä tehdystä selvityksestä koskien yhtiön kärsimää vahinkoa. Huoltopöytäkirjoista, joista oli puuttunut vastaava lasku oli materiaalin ja varaosien osalta tiedetty hinnat kun taas huoltotyön osalta ei tiedetty, mitä asiakkaan kanssa oli sovittu. Tältä osin selvityksessä oli arvioitu työstä laskutettava määrä. U Oy:n oli onnistunut laskuttaa asiakkailtaan hieman alle 60 000 euroa. Yhtiön vahingoksi oli jäänyt 70 836,02 euroa.

Käräjäoikeus pitää todistaja J:n kertomusta ja U Oy:n laskelmia sille aiheutetusta vahingosta luotettavina. U Oy:lle luottamusaseman väärinkäytöstä aiheutuneen vahingon määrä on 70 836,02 euroa.

2) Todistaja J on kertonut, että U Oy:n tekemän selvityksen perusteella yhtiön R:n kavalluksen johdosta kärsimä vahinko oli 6 800 euroa. Huoltomiesten kanssa oli selvitetty mitä välineitä he käyttivät työssään ja suuri osa R:ltä palautuneesta omaisuudesta ei ollut hyödynnettävissä U Oy:n toiminnassa.

Käräjäoikeus pitää todistaja J:n selvitystä U Oy:lle aiheutuneesta vahingosta uskottavana. Kavalluksesta on yhtiölle aiheutunut 6 800 euron vahinko.

3) R on teollaan aiheuttanut U Oy:lle 57 809,81 euron suuruisen vahingon. U Oy on kyennyt pienentämään vahinkoaan laskuttamalla osaa asiakkaistaan.

Todistaja J:n kertomuksen nojalla on näytetty, että U Oy:ltä on R:n petosrikoksen seurauksena jäänyt saamatta 38 000 euroa. Tämän määrän R:n on korvattava U Oy:lle.

4) Käräjäoikeus toteaa, että R:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan asiakasmenetyksiä.

Todistaja J on kertonut, että U Oy:n tiedossa on yksi asiakasmenetys R:n menettelyn seurauksena.

U Oy ei ole esittänyt selvitystä siitä, minkälainen menetetty asiakassuhde oli ja miten suuresta laskutuksesta oli ollut kyse. Näissä olosuhteissa käräjäoikeus ei voi arvioida U Oy:n vahingon määrää. Korvausvaatimus yrityssalaisuuden rikkomisen osalta hylätään.

Asianosaiskulut

Todistaja J on kertonut, että U Oy:ssä tehty selvitystyö oli ollut erittäin työläs. Työhön oli tarvittu usean henkilön työpanos. Selitys oli tehty osaksi poliisia varten ja osaksi laskutusta varten. Selvitystyötä oli tehty elokuusta joulukuun puoliväliin 2017. Selvitystyöhön osallistuneilta henkilöiltä oli kysytty miten paljon he olivat käyttäneet työaikaansa työhön. Lisäksi oli otettu huomioon työhön osallistuneiden palkka sivukuluineen. Näin laskien U Oy:n selvittelytyöstä oli aiheutunut yhtiölle 25 000 euron kustannus.

Käräjäoikeus pitää todistaja J:n kertomusta selvitystyöstä ja asianosaiskuluista uskottavana. U Oy:lle on aiheutunut 25 000 euron selvittelykulut.

- - -

Rangaistusseuraamus

R tuomitaan teoistaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rangaistuksen mittaamisessa on vähäisessä määrin alentavana huomioitu se seikka, että R on kohdassa 3 oma-aloitteisesti palauttanut osan laskuttamistaan summista U Oy:n asiakkaille. Rangaistuksen mittaamisen osalta merkityksellisempää olisi ollut mikäli R olisi siirtänyt U Oy:n asiakkailta laskuttamansa varat U Oy:lle, jolloin hän olisi pienentänyt yhtiölle aiheuttamaansa vahinkoa.

- - -

Lopputulos

Tuomiolauselmalla.

Tuomiolauselma

Vastaaja

R

Syyksi luetut rikokset

1. Luottamusaseman väärinkäyttö
01.01.2016 - 31.07.2017
Rikoslaki 36 luku 5 §

2. Kavallus
01.01.2016 - 31.07.2017
Rikoslaki 28 luku 4 § 1-3

3. Törkeä petos
25.05.2016 - 02.08.2017
Rikoslaki 36 luku 2 § 1

4. Yrityssalaisuuden rikkominen
01.08.2017 – 18.09.2017
Rikoslaki 30 luku 5 § 1

Rangaistusseuraamukset

Yhteinen rangaistus
Syyksi luetut rikokset 1-4
11 kuukautta vankeutta
Vapaudenmenetysaika 28.- 31.8.2017
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika päättyy 16.10.2020

Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

- - -

Korvausvelvollisuus

R velvoitetaan suorittamaan U Oy:lle korvauksena:

1) syytekohdassa 1 rikosperusteisena vahingonkorvauksena yhteensä 70 836,02 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 31.7.2017 lukien,

2) syytekohdassa 2 rikosperusteisena vahingonkorvauksena yhteensä 6 800 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 31.7.2017 lukien ja

3) syytekohdassa 3 rikosperusteisena vahingonkorvauksena yhteensä 38 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 2.8.2017 lukien.

R velvoitetaan suorittamaan U Oy:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista 24 990 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen alkaen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

R velvoitetaan suorittamaan U Oy:lle korvauksena asianosaiskuluista 25 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen alkaen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

- - -

Muut lausunnot

- - -

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Mikael Illman.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Asia Törkeä petos ym.

Valittaja R

Vastapuolet Aluesyyttäjä S ja U Oy

Valitus ja sen täydennys

Vaatimukset

R on vaatinut, että häntä vastaan ajettu syyte kohdan 1 luottamusaseman väärinkäytöstä, kohdan 2 kavalluksesta ja kohdan 4 yrityssalaisuuden rikkomisesta hylätään ja että hänen katsotaan syyllistyneen kohdassa 3 törkeän petoksen asemesta petokseen ja syyte tältä osin enemmälti hylätään. Lisäksi R on vaatinut, että hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja että hänen velvollisuutensa suorittaa U Oy:lle vahingonkorvausta alennetaan kohdan 3 osalta 16.979,05 euroon tai että käräjäoikeuden tuomitsemaa korvausvelvollisuutta joka tapauksessa alennetaan. R on vielä vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta, molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Kohta 1: luottamusaseman väärinkäyttö

R:llä ei ollut ollut sellaista rikoslain 36 luvun 5 §:ssä tarkoitettua asemaa U Oy:ssä, että hänen voitaisiin katsoa syyllistyneen luottamusaseman väärinkäyttöön. R:n työtehtäviin oli kuulunut työntekijänä laskuttaa yhtiön huoltotyöt, mutta laskutuksesta oli aina lopulta vastannut U Oy:ssä R:n yläpuolella organisaatiossa ollut henkilö.

Esitetyn näytön perusteella on epäselvää, oliko R:ltä jäänyt laskuttamatta mitään sellaisia asiakkaiden tilaamia huoltotöitä, jotka olisi ollut mahdollista jo laskuttaa. Osaa väitetyistä laskuttamatta jääneistä töistä ei ollut ollut vielä mahdollista laskuttaa ja osaa näistä töistä asiakkaat eivät olleet edes tilanneet. Osittain laskuttamatta jääminen oli voinut johtua siitä, etteivät huoltomiehet olleet toimittaneet R:lle huoltopöytäkirjoja. Laskutuksesta olivat huolehtineet myös muut kuin R, kuten hänen sijaisensa.

Taloushallinnon järjestelmät olivat olleet pahasti sekaisin U Oy:ssä, minkä lisäksi taloushallinnon henkilöstö oli ollut osaamatonta, kokematonta ja tietämätöntä yrityksen toimintatavoista. Syyksilukemista ei voida perustaa todistaja J:n kertomuksen varaan, koska J ei ollut ollut perillä yrityksen prosesseista eikä toimintatavoista.

Vaikka R:ltä olisi jäänyt laskuttamatta joitakin huoltotöitä, hän ei ollut toiminut tahallisesti eikä siten syyllistynyt rikokseen.

Luottamusaseman väärinkäyttöä koskeva rangaistussäännös on toissijainen, joten R:n syyksi kohdassa 1 luettava menettely ei tule missään olosuhteissa itsenäisesti rangaistavaksi tässä tapauksessa.

Kohta 2: kavallus

R oli palauttanut tai hän oli ollut palauttamassa hallussaan olleen U Oy:n omaisuuden, jota R oli tarvinnut työsuhteen aikana työtehtävissään. R:llä ei ollut itsellään ollut mitään muuta käyttöä U Oy:n omistamille esineille, pois lukien teonkuvauksessa yksilöidyt imuri ja muille eli ES:lle sekä MA:lle ja EA:lle myydyt tavarat. R oli tavanomaisen ja työnantajan hyväksymän käytännön mukaisesti vain lainannut imuria ja hänen tarkoituksenaan oli palauttaa imuri U Oy:lle. R:n muille myymät tavarat oli U Oy:n käytöstä poistettua käyttökelvotonta omaisuutta, jonka R oli kerännyt roskalavalta. R ei ollut hankkinut mitään omaisuutta U Oy:n lukuun. Syyksilukemista ei voida perustaa J:n epäluotettavana pidettävään kertomukseen. R:n kertomusta tukee se, että hän oli säilyttänyt tavaroita kotonaan täysin avoimesti ja vieläpä työantajan merkinnöin. A Oy:lle oli toimitettu näytekappaleita.

Kohta 3: törkeä petos

Teonkuvaus on muutoin sinänsä riidaton, mutta R:n aiheuttaman vahingon määrä on 22.340,81 euroa, arvonlisäverottomana 16.979,05 euroa. R:n tehokas katuminen poistaa teon rangaistavuuden. Rikos ei olisi edes tullut ilmi ilman, että R olisi oma-aloitteisesti palauttanut rahoja. R ei ollut tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä eikä petos ole kokonaisuutena arvosteltuna törkeä.

Kohta 4: yrityssalaisuuden rikkominen

R:llä oli ollut työtehtäviään varten talletettuna U Oy:n huoltopöytäkirjat pilvipalveluun, joka ei ollut ollut U Oy:llä käytössä. R ei ollut työsuhteen päättymisen jälkeen ilmaissut tai käyttänyt tietoja, jotka hän oli pyrkinyt ainoastaan poistamaan. R:llä oli työsuhteen päättymisen jälkeen ollut vapaasti oikeus käyttää hänelle karttunutta tietotaitoa ja yleistä ammattitaitoa ja siten kilpailla U Oy:n kanssa. R oli hyödyntänyt omassa liiketoiminnassaan vain julkisia yhteystietoja.

Rangaistusseuraamus

Rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon R:n ensikertalaisuuden ohella se, että hän oli oma-aloitteisesti palauttanut osan kohdassa 3 tarkoitetuista rahavaroista ja olisi palauttanut niistä loputkin ilman väliin tullutta takavarikkoa. Lisäksi rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon ne muut seuraamukset, jotka teoista on aiheutunut R:lle, eli vaikutukset hänen liiketoimintaansa. Tuomittua rangaistusta tulee alentaa merkittävästi.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Kohta 1: Väitetystä rikoksesta aiheutuneen vahingon määrästä ei ole esitetty luotettavaa selvitystä. Tuomittua korvausta tulee merkittävästi alentaa.

Kohta 2: U Oy on saanut suurimman osan tavaroistaan takaisin. Väite siitä, ettei tavaroita olisi ollut mahdollista enää hyödyntää liiketoiminnassa, on perusteeton. Tavaroita oli käytetty vain töissä. Käytöstä poistetuilla tavaroilla ei ollut ollut arvoa U Oy:lle. Tavarat olivat olleet joka tapauksessa käytettyjä ja R oli käyttänyt niitä työtehtävissään, joten niiden arvo oli ollut enintään 1.500 euroa.

Kohta 3: R oli palauttanut 35.469 euroa U Oy:n asiakkaille. Vahingon määrä on 22.340,81 euroa, mikä määrä sisältää arvonlisäveron. R:n korvattavaksi tuleva arvonlisäveroton määrä on siten 16.979,05 euroa. U Oy:llä oli ollut velvollisuus rajoittaa vahinkojaan ja laskuttaa asiakkaitaan. U Oy ei saa myöskään hyötyä vahinkotapahtumasta (ns. rikastumiskielto).

Asianosaiskulut: Vaaditut kulut ovat ylimitoitettuja. Työntekijät olivat hoitaneet normaaleja työtehtäviään, eikä niitä tule korvata asianosaiskuluina.

Syyttäjän vastaus

Vaatimukset

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään ja R velvoitetaan korvaamaan valtiolle todistelukustannukset hovioikeudesta.

Perusteet

Käräjäoikeus on arvioinut asiassa esitetyn näytön oikein ja päätynyt asiassa oikeaan lopputulokseen.

Kohta 1: luottamusaseman väärinkäyttö

R:llä oli ollut itsenäinen toimivalta talousasioissa ja siten sellainen asema U Oy:ssä, että hän on voinut syyllistyä luottamusaseman väärinkäyttöön. R oli peittääkseen kohdan 3 petosrikosta merkinnyt toimituksia asiakkaille näyte- ja takuutoimituksiksi. R:n syyksi luettava laajamittainen ja tahallinen menettely sisältää siten tältä osin sellaisia piirteitä, jotka eivät tule rangaistuiksi osana kohdan 3 törkeää petosta. Tämä R:n tekemä varastokirjanpidon "korjailu" tulee erikseen rangaista osana luottamusaseman väärinkäyttöä. Laskuttamatta jääminen ei ollut johtunut R:n väittämistä syistä.

Kohdat 2 ja 3: kavallus ja törkeä petos

Käräjäoikeuden tuomio on oikea. Kohdan 3 osalta R oli tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä, jonka määrää arvioidaan niiden olosuhteiden perusteella, jotka ovat vallinneet R:n rikollisen menettelyn aikana. Se, että R on myöhemmin palauttanut U Oy:n asiakkaille osan näiltä omalle tililleen laskuttamista määristä, ei vähennä U Oy:n vahinkoa. U Oy on joutunut laskuttamaan asiakkaitaan uudelleen vähentääkseen aiheutunutta vahinkoa.

Kohta 4: yrityssalaisuuden rikkominen

U Oy:n huoltopöytäkirjat olivat sisältäneet sellaista yrityksen elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jota yritys oli pitänyt salassa. R oli käyttänyt hyödykseen huoltopöytäkirjoihin sisältyneitä tietoja U Oy:n asiakasyritysten laitekannoista ja huoltojen ajankohdista. Asiassa ei ole merkitystä sillä, että yritysten yhteystiedot olivat olleet saatavilla myös julkisista lähteistä. Huoltopöytäkirjoja koskevat tiedostot oli luotu 29.7.2017, kun R:n työsuhde oli päättynyt 31.7.2017. R oli lähettänyt työtarjouksia vain niille tahoille, joille U Oy oli aiemmin tehnyt huoltotöitä ja joita koskevat huoltopöytäkirjat olivat löytyneet R:n tietokoneelta.

Rangaistusseuraamus

Tuomittu rangaistus ei ole liian ankara. Rangaistuksen mittaamisessa on riittävässä määrin huomioitu R:n menettely petoksella hankittujen rahavarojen palauttamisen osalta.

U Oy:n vastaus ja kirjallinen lausuma

Vaatimukset

U Oy on vaatinut, että valitus hylätään ja R velvoitetaan korvaamaan yhtiön asianosais- ja oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta 21.947 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

U Oy on aiemmasta poiketen ilmoittanut hovioikeudelle toimittamassaan kirjallisessa lausumassa 25.10.2019, että yhtiön korvausvaatimus on kohdan 1 osalta 54.952,02 euroa ja että R:n korvausvelvollisuus voidaan valituksen johdosta alentaa tähän määrään.

Perusteet

Käräjäoikeus on arvioinut asiassa esitetyn näytön oikein ja päätynyt asiassa oikeaan lopputulokseen.

Kohta 1: luottamusaseman väärinkäyttö

R oli toiminut U Oy:n tehoelektroniikkatuotteiden huoltopäällikkönä ja hänen tehtävänään oli yksin vastata siitä, että hänen alaisuudessaan työskennelleiden huoltoteknikoiden asiakkaille tekemä työ ja asiakkaille tapahtunut muu myynti tulee laskutetuksi. R:n asema oli ollut keskeinen laskutuksessa, jonka vuosittainen suuruusluokka oli ollut 350.000-400.000 euroa, ja hän oli päättänyt, keneltä, mitä ja milloin laskutetaan. R:llä oli siten ollut rikoslain 36 luvun 5 §:ssä tarkoitettu luottamusasema, jossa hänen tehtävään oli ollut U Oy:n taloudellisten asioiden hoitaminen. R:n toimet eivät liity yksinomaan muun rikollisen toiminnan peittelyyn ja kyse on itsenäisesti rangaistavasta menettelystä.

R oli menetellyt tahallisesti, kun otetaan huomioon laskuttamatta jätettyjen huoltotöiden määrä: 1.1.2016 – 31.7.2017 R oli jättänyt laskuttamatta 108.000 euroa huoltotöitä. R:n kertomus siitä, mitä oli jätetty laskuttamatta ja mistä syistä, on asian käsittelyn eri vaiheissa vaihdellut, eikä se siten ole uskottava. R:n hallusta oli löydetty huoltopöytäkirjat, joiden hän oli väittänyt puuttuneen. Muutkin R:n väitteet ovat perusteettomia ja epäuskottavia. R:llä olisi ollut halutessaan mahdollisuus hoitaa vastuullaan ollut laskutustyö asianmukaisesti siten kuin hän oli hoitanutkin ennen vuotta 2016.

Kohdat 2: kavallus

R oli työskennellyt U Oy:ssä huoltopäällikkönä eli toimihenkilönä. Tässä työssään R ei ollut tarvinnut työkaluja tai muitakaan tarvikkeita. U Oy ei ole tietoinen siitä, että R olisi pyrkinyt palauttamaan U Oy:lle hallussaan olleen tämän omaisuuden työsuhteen päättymisen jälkeen. R:llä olisi ollut mahdollisuus palauttaa nämä esineet samalla, kun hän oli palauttanut työpuhelimensa ja työtietokoneensa. R:llä ei ollut ollut lupaa myydä U Oy:n omaisuutta. Omaisuus ei ollut ollut käyttökelvotonta eikä siten arvotonta.

Kohta 3: törkeä petos

Ottaen huomioon teon kohteena olleen rahamäärän suuruus ja se, että R oli tehnyt rikoksen käyttäen hyväkseen erityistä luottamusasemaa, kyse on törkeästä petoksesta.

Kohta 4: yrityssalaisuuden rikkominen

R oli lähestynyt asiakasyrityksiään viittaamalla markkinointisähköposteissaan asiakkaiden UPS-laitteiden ominaisuuksiin ja huoltohistoriaan. Huoltopöytäkirjoista oli ilmennyt asiakkaita koskevat tiedot mukaan lukien heidän laitekantansa ja huoltohistoriansa. Kyse oli tältä osin U Oy:n liikesalaisuuksista, eikä niiden voida katsoa olevan osa R:n yleistä ammattitaitoa. R oli oikeudettomasti käyttänyt omassa liiketoiminnassaan hyväkseen U Oy:n liikesalaisuuksia.

Rangaistusseuraamus ja vahingonkorvausvelvollisuus

Tuomittu rangaistus on oikea.

R on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot täysimääräisesti.

U Oy on saanut laskutettua asiakkailtaan osan laskuttamatta jääneistä töistä, mistä syystä yhtiön korvausvaatimus voidaan kohdan 1 osalta alentaa 54.952,02 euroon. Kohdan 3 osalta vahingon määrä on 38.000 euroa.

Pääkäsittely ja sen jälkeen annetut kirjalliset lausumat

Hovioikeus on 15.1.2020 toimittanut asiassa pääkäsittelyn, josta on laadittu erillinen pöytäkirja.

Pääkäsittelyn jälkeen hovioikeus on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 13 §:n nojalla pyytänyt 24.1.2020 osapuolilta kirjalliset lausumat siitä, täyttääkö kohdan 3 syytteen teonkuvaus petosta koskevan rikoslain 36 luvun 1 §:n tunnusmerkistöä, koska syytteen mukaan R on erehdyttänyt U Oy:n asiakkaita taloudellisen vahingon aiheutuessa syytteen mukaan U Oy:lle.

Syyttäjä ja U Oy ovat 31.1.2020 toimittaneet hovioikeudelle lausumansa ja R 5.2.2020. Syyttäjä ja U Oy ovat katsoneet, että syytteen teonkuvaus kohdassa 3 täyttää petoksen tunnusmerkistön. R on puolestaan katsonut, ettei syytteen teonkuvauksessa yksilöity menettely täytä petoksen tunnusmerkistöä, koska U Oy:n asiakkailla ei ole ollut rikoslain 36 luvun 1 §:ssä tarkoitettua mahdollisuutta määrätä U Oy:n taloudellisista eduista.

Hovioikeudessa on siten ollut riitaista myös se, täyttääkö syytteen teonkuvaus kohdassa 3 ylipäänsä petosta koskevan rikoslain 36 luvun 1 §:n mukaisen tunnusmerkistön.

Syyttäjä on toissijaisesti vaatinut syytekohdassa 3 rangaistusta R:lle luottamusaseman väärinkäytöstä seuraavan teonkuvauksen mukaisesti:

3. Luottamusaseman väärinkäyttö

Rikoslaki 36 luku 5 §

R, jonka tehtävänä on ollut hoitaa U Oy:n huoltotöiden laskutusta, on väärinkäyttänyt luottamusasemaansa ryhtymällä sellaiseen toimeen, johon hänellä ei ole ollut oikeutta ja siten aiheuttanut vahinkoa U Oy:lle, jonka asioita hänen on tullut hoitaa.

R on toimiessaan U Oy:n laskutuksesta vastaavana huoltopäällikkönä erehdyttänyt työnantajansa U Oy:n asiakkaita lähettämissään sähköposteissa ja laskuissa maksamaan U Oy:lle kuuluvat laskusuoritukset R:n omalle tilille. R on sähköpostitse ja laskuilla ilmoittanut yhteensä 24 asiakkaalle, että U Oy:n laskutus hoidetaankin yhteistyökumppanin kautta ja toimittanut tämän jälkeen asiakkaille laskun, jonka mukaan suoritus on tullut R:lle kuuluvalle toiminimelle, SR:lle. R on tällä tavoin laskuttanut 27 U Oy:n myyntiin kuuluvaa huoltotyötä yhteisarvoltaan 57.809,81 euroa saaden suoritukset omalle tililleen. R on myöhemmin palauttanut 16 asiakkaalle yhteensä 35.469 euroa hyvityslaskujen perusteella. R on menettelyllään aiheuttanut U Oy:lle 57.809 euron suuruisen taloudellisen vahingon.

R on kiistänyt syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä kohdassa 3 katsoen, ettei hänellä ole ollut laissa tarkoitettua luottamusasemaa. R on katsonut, että hänet voidaan velvoittaa kohdissa 1 ja 3 suorittamaan vahingonkorvausta U Oy:lle vain siltä osin kuin hänen katsotaan syyllistyneen rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn.

Todistelu hovioikeudessa

Asiassa on esitetty sama todistelu kuin käräjäoikeudessa. R:ää ja H:ta kuultaessa on luettu otteita heidän esitutkintakertomuksistaan. Lisäksi R ja U Oy ovat esittäneet pöytäkirjasta ilmenevällä tavalla uutta kirjallista todistelua hovioikeudessa.

- - -

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Hovioikeudessa vastaanotetusta henkilötodistelusta ja näytön arvioinnin lähtökohdista

Hovioikeudessa vastaanotettu henkilötodistelu

R, SN, S, N, H ja J ovat kertoneet asian ratkaisemisen kannalta olennaisista seikoista käräjäoikeuden tuomioon kirjatulla tavalla. Heidän kertomustensa sisältöä on tarvittaessa selostettu jäljempänä näytön arvioinnin yhteydessä.

Todistustaakka ja näytön arvioinnin oikeusohjeet

Todistustaakka ja näytön arvioinnin oikeusohjeet perustuu. Lainkohdan 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

Tuomioistuimen on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä.

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan 2013:96 todennut (kohta 6), että näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita. Yleisesti noudatettaviin periaatteisiin kuitenkin kuuluu muun muassa, että todisteita arvioidaan objektiivisesti, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ja myös yksilöidysti ennen kokonaisarvioinnin tekemistä. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa. Samassa ennakkoratkaisussa korkein oikeus on edelleen lausunut (kohta 9), että rikosasiassa vastaaja voi kertomuksellaan ja väitteillään sekä näitä koskevilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan käsitystä syytteen tueksi esitetyn todistelun eli tuossa tapauksessa asianomistajan kertomuksen oikeellisuudesta taikka vastaaja voi kertomuksellaan tarjota vaihtoehtoisen tapahtumien selityksen. Vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle taikka kykenevän esittämään vakuuttavaa todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä. Vastaajan kertomusta on arvioitava sen kannalta, onko esitetty vaihtoehtoinen tapahtumienkulku olennaisilta osiltaan mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voida riittävällä varmuudella poissulkea. Lopuksi arvioitavaksi jää, riittääkö näytön todistusarvo kokonaisarvioinnissa ylittämään tuomitsemiskynnyksen.

Syyksilukeminen

Kohta 1: luottamusaseman väärinkäyttö

Rikoslain 36 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan jos se, jonka tehtävänä on hoitaa toisen taloudellisia tai oikeudellisia asioita, väärinkäyttää luottamusasemaansa 1) ryhtymällä sellaiseen toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta, tai 2) jättämällä tehtävänsä kokonaan tai osaksi suorittamatta ja siten aiheuttaa vahinkoa sille, jonka asioita hänen tulee hoitaa, hänet on tuomittava luottamusaseman väärinkäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Säännös koskee lain esitöiden (HE 66/1988 vp s. 137) mukaan kaikkia tekijöitä, joiden tehtävänä on hoitaa toisen taloudellisia tai oikeudellisia asioita. Toisaalta esitöissä todetaan (s. 137-138), että työsopimuslaissa tarkoitetussa työsopimussuhteessa työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä tämän johdon ja valvonnan alaisena. Ehdotettu säännös ei ole yleensä tarkoitettu sääntelemään työntekijän ja työnantajan välistä suhdetta. Poikkeuksellisesti työntekijälläkin saattaisi olla ehdotetussa säännöksessä edellytetty luottamusasema, jos hänen toimenkuvaansa kuuluu, että hän voi itsenäisesti ja työnantajaa sitovin vaikutuksin päättää joistakin tämän taloudellisista tai oikeudellisista asioista. Tällainen asema saattaisi olla esimerkiksi yhdistyksen lainoppineella asiamiehellä. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tekijäasema on arvioitava jokaisessa tapauksessa huolellisesti kiinnittämällä huomiota tehtävän itsenäisyyteen, toimivaltuuksien laajuuteen ja niiden taloudellisten tai oikeudellisten asioiden sisältöön, joista henkilön katsovaan voivan päättää ja vastata ja että esimerkiksi yhtiön varastokirjanpidosta vastaavalla henkilöllä voisi olla tällainen asema (ks. Tapani, Luottamusaseman väärinkäyttö. DL 2008 s. 455-458).

Asiassa on ollut riidatonta, että R on työskennellyt U Oy:ssä huoltopäällikkönä ja hänen tehtävänään on ollut kirjata työmääräykset yrityksen järjestelmiin, jolloin ne ovat siirtyneet laskutukseen. R:n työtehtäviin on kuulunut laskuttaa alaistensa huoltoteknikoiden yhtiön asiakkaille tekemät työt, laitteet, tarvikkeet ja varaosat.

R:n ja J:n kertomalla tavalla R:n esimies on ollut liiketoimintajohtaja Y, joka on työskennellyt Vantaalla. J on kertonut, ettei R:n esimiehellä ole ollut edellytyksiä seurata sitä, millä tavalla R hoitaa hänen vastuullaan olleen laskutuksen eli laatiiko R huoltomiesten hänelle toimittamien huoltopöytäkirjojen ja muiden laskutuksessa tarvittavien tietojen perusteella U Oy:n asiakkaille laskut.

R:llä on R:n, N:n ja J:n pitkälti yhdensuuntaisten kertomusten perusteella näytetty olleen U Oy:n liiketoiminnan kannalta itsenäinen ja vastuullinen asema, jossa hän on yksin vastannut U Oy:n huoltotöiden laskutuksesta ja siten U Oy:n taloudellisten asioiden hoitamisesta. Yksin R on U Oy:n hallinnossa tiennyt hänelle toimitettujen huoltopöytäkirjojen ja muiden huoltomiesten hänelle laskuttamista varten toimittamien tietojen perusteella, mitä U Oy:n asiakkailta on kulloinkin tullut laskuttaa. R on siten sisällöllisesti vastannut huoltotöiden laskutusprosessista. Tätä arviointia R:n itsenäisestä vastuullisesta asemasta ei muuta se, että asiakkaiden asiakkuuksien perustamiseen, kuten myös asiakkaiden tosiasialliseen laskutukseen, on R:n ohella osallistunut yhtiön taloushallinnossa myös muita henkilöitä. Näillä ei ole ollut edellytyksiä tai edes syytä epäillä R:n laskutusta varten antamien tietojen oikeellisuutta saati sitä, ettei R laskuttaisi kaikkia U Oy:n asiakkaita täysimääräisesti tehdyistä huoltotöistä ja myydyistä laitteista, tarvikkeista ja varaosista.

Syyttäjän ja U Oy:n kirjallisessa todisteessa 2 on selvitys niistä laskuttamattomista huoltotöistä, joihin liittyvät huoltopöytäkirjat ovat olleet R:n hallussa. J on kertonut, että U Oy:n controller MN on laatinut selvityksen laskuttamattomista töistä, laitteista, tarvikkeista ja varaosista. U Oy on J:n mukaan vielä käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen tarkastanut huoltopöytäkirjoja vastaavan laskutuksen. Tämän työn olivat kuitenkin tehneet eri henkilöt kuin aiemmin ja U Oy oli pyrkinyt nyt löytämään laskuja vastaavat huoltopöytäkirjat.

U Oy on hovioikeudessa korjannut kirjallisena todisteena 2 esitettyä selvitystä siltä osin, että laskuttamatta jätetyistä asiakkaista on poistettu BP, KT, RK, L, RT ja SE. U Oy:n selvitysten mukaan R:n vastuulla olleiden ja laskuttamatta jääneiden töiden, laitteiden, tarvikkeiden ja varaosien arvo on ollut yhteensä 54.952,02 euroa. Tässä on huomioitu R:n esittämät väitteet. J:n mukaan tähän määrään ei sisälly epäselviä eriä.

J on kertonut U Oy:n tekemien selvitystöiden tarkemmasta laajuudesta ja laadusta. U Oy on käynyt läpi kaikki R:n hallusta löydetyt huoltopöytäkirjat vuosilta 2016-2017 ja verrannut näitä huoltopöytäkirjoja U Oy:n laskutukseen. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen selvitys on vielä tehty eri henkilöiden toimesta uudestaan ja siinä on huomioitu R:n väitteet laskutetuista töistä, laitteista, tarvikkeista ja varaosista. Tällöin laskutusta on verrattu huoltopöytäkirjoihin. J:n kertomus ja sen perustana olevat U Oy:n mittavat selvitykset tukevat vahvasti sitä johtopäätöstä, että R on 1.1.2016-31.7.2017 laiminlyönyt laskuttaa U Oy:n asiakkaita 54.952,02 euron arvosta. Tältä osin kyse on eri laskutuksesta kuin syytekohdassa 3 (ks. KKO 1995:172 ja KKO 2015:33).

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätöksen siitä, että R:llä on ollut laissa tarkoitettu luottamusasema ja että R on kohdassa 1 syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön seuraavasti:

R, jonka tehtävänä on ollut hoitaa U Oy:n huoltotöiden laskutusta, on 1.1.2016 - 31.7.2017 Porissa väärinkäyttänyt luottamusasemaansa jättämällä tehtävänsä osaksi hoitamatta ja siten aiheuttanut 54.952,02 euron suuruisen vahingon U Oy:lle, jonka asioita hänen on tullut hoitaa.

Kohta 2: kavallus

Asiassa on ollut riidatonta, että R:n hallusta on työsuhteen päättymisen eli 31.7.2017 jälkeen 28.8. ja 30.8.2017 takavarikoitu syytekohdassa 2 yksilöity omaisuus, kuten käräjäoikeus on katsonut (tuomion s. 14). R on myynyt U Oy:ltä ottamaansa omaisuutta syytekohdassa 2 väitetyllä tavalla.

J on hovioikeudessa kertonut, että U Oy:ssä oli selvitetty R:n ostot teholiiketoimintaan liittyen puolentoista vuoden ajalta. R:n hallusta takavarikoitu omaisuus oli hankittu W Oy:stä. R:n autotallista takavarikoidusta omaisuudesta muun muassa led-polttimot, öljysprayt ja tiivistemassat olivat olleet U Oy:n liiketoiminnan kannalta tarpeettomia. R ei ollut J:n mukaan yrittänyt palauttaa U Oy:lle hallussaan ollutta yhtiön omaisuutta.

R:n kertomus siitä, että hän olisi yrittänyt esimiehelleen lähettämällä tekstiviestillä selvittää, kuinka hän palauttaa U Oy:n omaisuuden takaisin yhtiölle, ei ole uskottava. R:llä olisi ollut tilaisuus palauttaa omaisuus U Oy:lle samalla kun R on palauttanut työnantajalleen työssä käyttämänsä tietokoneen ja matkapuhelimen.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen kohdan 2 kavalluksen osalta.

Kohta 3: törkeä petos

Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa, 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai 4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Lain esitöiden (HE 66/1988 vp s. 132) mukaan petoksen tunnusmerkistöön kuuluvan taloudellisen vahingon ei välttämättä tarvitsisi kohdata erehtynyttä itseään. Vahinko voisi aiheutua myös sille, jonka eduista erehtyneellä henkilöllä on ollut mahdollisuus määrätä. Ehdotus ei siis edellyttäisi varsinaista sopimukseen perustuvaa toimeksiantosuhdetta erehtyneen ja vahingonkärsijän välillä. Oikeuselämässä ilmenee järjestelyjä, joissa joillakin henkilöillä on ilman eri valtuutustakin tosiasiallinen mahdollisuus määrätä toisten taloudelliseen asemaan välittömästi vaikuttavista seikoista. Esitöiden mukaan olennaista olisi se, että erehdys, määräämistoimi ja aiheutunut vahinko ovat keskenään syy-yhteydessä. Syy-yhteyden tulisi olla välitön. Jotta kysymyksessä olisi petos, erehtyneen olisi tavallaan toimittava vahingonkärsijän puolesta, joskaan ei välttämättä sopimukseen perustuen.

Oikeuskirjallisuudessa on tuotu petosrikosten arvioinnin yhteydessä esille, että liike-elämässä voi olla järjestelyjä, joissa joillakin henkilöillä on ilman eri valtuutustakin tosiasiallinen mahdollisuus määrätä toisten taloudelliseen asemaan välittömästi vaikuttavista seikoista (Tapani, Keskeiset rikokset (4. uudistettu painos. Helsinki 2018), s. 638). Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa (Ståhlberg, Petoksesta (Helsinki 1965), s. 108) on päädytty puoltamaan tulkintaa, että erehdytetyllä velallisella on saamisoikeuden osalta tosiasiallinen mahdollisuus määrätä velkojansa taloudellisista eduista ja että kyse olisi petoksesta, jos velallinen erehdytetään maksamaan velka väärälle velkojalle oikean velkojan kärsiessä vahingon.

Hovioikeudessa on ollut riidatonta, että R on menetellyt syytteen teonkuvauksessa kuvatulla tavalla petollisesti laskuttaen U Oy:n 24 asiakkaalta U Oy:n saatavia omalle toiminimelleen SR:lle 57.809,91 euroa, joista R on hyvittänyt 16 asiakkaalle 35.469 euroa.

Kohdan 3 törkeää petosta koskevan syytteen lähtökohta on syytteen teonkuvauksen mukaisesti ollut se, että R on erehdyttänyt U Oy:n asiakkaita ja näillä erehdyttämistoimilla R on aiheuttanut U Oy:lle taloudellista vahinkoa. Syyttäjä on syytteessään lähtenyt siitä, että U Oy:n asiakkailla on ollut tosiasiallisesti mahdollisuus määrätä U Oy:n taloudellisista eduista.

Hovioikeus katsoo, että U Oy:n taloudellinen vahinko on välittömästi syntynyt sen seurauksena, että R on petollisessa tarkoituksessa erehdyttänyt U Oy:n asiakkaat maksamaan U Oy:n saatavat oman toiminimensä SR:n tilille väittäen valheellisesti, että tästä maksujärjestelystä olisi sovittu U Oy:n kanssa. Kun otetaan huomioon se, että R:n tarkoituksena on nimenomaisesti ollut vahingoittaa U Oy:tä ja hankkia petollisesti sen kustannuksella itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä, on perusteltua päätyä siihen, että tämän kaltainen saamisoikeuden velallisen erehdyttäminen ja siitä välittömästi seuraavan vahingon aiheuttaminen saamisoikeuden oikealle velkojalle, täyttää rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin tunnusmerkistön. Erehdyksen, määräämistoimen ja aiheutuneen vahingon välillä on esitöissä vaaditulla tavalla välitön syy-yhteys. Samanaikaisesti kun U Oy:n asiakas on maksanut laskusaatavan Toiminimi SR:lle ja kun petosrikos on täyttynyt, saatavan oikea velkoja eli U Oy on kärsinyt laskutettua määrää vastaavan vahingon. U Oy:n asiakkailla on siten ollut tosiasiallinen mahdollisuus määrätä vahingon kärsineen eli U Oy:n taloudellisista eduista maksamattomien laskusaatavien osalta laissa tarkoitetulla tavalla.

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen kohdan 3 törkeän petoksen osalta.

Kohta 4: yrityssalaisuuden rikkominen

Asiassa on ollut riidatonta, että R:n hallusta on työsuhteen päättymisen jälkeen takavarikoitu rikosteknisessä tutkinnassa yksilöidyt U Oy:n huoltopöytäkirjat, jotka ovat olleet tallennettuina R:n henkilökohtaiselle tietokoneelle ja joista ilmenevät asiakkaiden yhteystiedot, laitekantatiedot ja seuraavan huoltotarpeen päivämäärä. Tiedostot on luotu 29.7.2017. U Oy on pitänyt nämä huoltopöytäkirjat salassa ulkopuolisilta.

Riidatonta on edelleen ollut, että R on elo-syyskuussa 2017 lähestynyt sähköpostitse useita U Oy:n asiakkaita saadakseen nämä toiminimensä asiakkaiksi. R:n hallusta on takavarikoitu näitä U Oy:n asiakkaita koskevat huoltopöytäkirjat. Rikosteknisestä tutkinnasta ilmenevät kyseisiä asiakkaita koskevat huoltopöytäkirjat ja R:n asiakkaille lähettämät viestit.

Hovioikeus toteaa, että rikoslain 30 lukua on muutettu liikesalaisuuslain myötä lailla (605/2018), joka on tullut voimaan 15.8.2018. Koska rikoslakiin ei ole tehty aineellisoikeudellisia muutoksia vaan ainoastaan yhtenäistetty liikesalaisuus-käsitteistöä eli tehty lakiteknisiä muutoksia (HE 49/2018 vp s. 125-126), tässä asiassa sovelletaan tekohetkellä voimassa ollutta lakia (769/1990, 54/1993, 61/2003).

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen kohdan 4 yrityssalaisuuden rikkomisen osalta.

Rangaistuksen mittaaminen

Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus on yleisen rangaistuskäytännön mukainen, eikä tuomittua rangaistusta ole syytä alentaa kohdassa 1 tehdyn syyksilukemista koskevan muutoksen johdosta. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen rangaistuksen mittaamisen osalta.

Vahingonkorvaus ja vakuustakavarikko

Vahingonkorvausvelvollisuus

J on kertonut, että U Oy oli kaikin kohtuullisin tavoin pyrkinyt syytekohdissa 1 ja 3 laskuttamaan asiakkaitaan, jos se vain oli ollut mahdollista ottaen huomioon myös se, että U Oy:lle oli ollut tärkeää säilyttää asiakassuhde. Tätä laskutustyötä oli vaikeuttanut erityisesti se, että kohdassa 1 laskuttamatta jättämisestä oli saattanut kulunut jopa puolitoista vuotta ja että huoltotyön oli saattanut asiakkaan puolesta tilata jokin toinen taho. Lisäksi U Oy:llä ei ollut kaikilta osin tiedossa huoltotyöstä sovittuja hintoja eikä huoltoon käytetyn työn määrää. U Oy oli pyrkinyt käyttämään keskimääräisiä työmääriä laskuttaessaan asiakkaita. U Oy:n tehoelektroniikan liiketoiminnan laskutus oli syytteessä tarkoitettuna tekoajankohtana selvästi laskenut, vaikka huoltohenkilöstöllä oli ollut täystyöllisyys ja he olivat toimittaneet huoltopöytäkirjat R:lle laskutusta varten. J:n mukaan vuonna 2015 laskutus oli ollut 350.000 euroa, josta se oli laskenut 260.000 euroon vuonna 2016 ja edelleen 200.000 euroon vuonna 2017. R:lle oli alkuvuonna 2017 huomautettu liikevaihdon huomattavasta laskusta ja laskutuksen viiveistä (U Oy:n kirjalliset todisteet 24 ja 33-35). Arvonlisäveroton vahinko on kohdassa 1 J:n mukaan 54.952,02 euroa.

Kohdan 3 osalta U Oy oli J:n mukaan pyrkinyt laskuttamaan ne asiakkaat, joille R ei ollut palauttanut rahoja. Poliisi oli sittemmin kehottanut U Oy:tä olemaan laskuttamatta asiakkaita, joita R oli laskuttanut mutta sittemmin hyvittänyt laskut eli palauttanut rahat. U Oy oli halunnut pitää hyvät suhteet asiakkaisiinsa, joita U Oy:n huoltopäällikkönä työskennellyt R oli erehdyttänyt. Arvonlisäveroton vahinko on kohdassa 3 J:n mukaan 38.000 euroa.

J:n kertomusta U Oy:n vahingoista tukevat U Oy:n tekemät selvitykset kohdassa 1 laskuttamatta jääneistä töistä. Kohdan 3 osalta on riidatonta, että R on oikeudettomasti laskuttanut U Oy:n 24 asiakkaalta yhtiön saatavia omalle toiminimelleen SR:lle yhteensä 57.809,91 euroa ja aiheuttanut tätä vastaavan arvonlisäverottoman 46.620,90 euron vahingon U Oy:lle, jonka U Oy on saanut rajattua 38.000 euroon. U Oy:lle aiheutuneen vahingon määrän arvioinnin kannalta ei ole merkitystä sillä, mitä R on sittemmin palauttanut U Oy:n asiakkaille.

Vaikka U Oy:llä on ollut velvollisuus pyrkiä rajoittamaan sille aiheutuneita vahinkoja, on selvää, että U Oy on joutunut tässä vaikeasti selvitettävässä ja osin pitkään jatkuneessa tilanteessa arvioimaan myös asiakassuhteiden jatkuvuuteen liittyviä näkökohtia harkitessaan sitä, missä määrin yhtiö voi ryhtyä perimään asiakkailtaan joko mahdollisesti jo pidemmän aikaa perimättä olleita suorituksia (kohta 1) tai jo kertaalleen maksettuja ja sittemmin palautettuja maksuja (kohta 3). Tilanne on ollut U Oy:lle vaikea, eikä R ole näyttänyt yhtiön omalla huolimattomuudellaan osaksikaan aiheuttaneen vahinkojaan. Näin ollen R on kohdissa 1 ja 3 velvollinen korvaamaan U Oy:n vahingot nyt hovioikeudessa vaaditulla tavalla täysimääräisesti.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen kohtien 2 ja 3 korvausvelvollisuuden osalta. Kohdan 1 osalta R:n korvausvelvollisuus alennetaan U Oy:n hovioikeudessa vaatimaan määrään.

- - -

Oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudesta

U Oy:n korvattavat asianosaiskulut käräjäoikeudesta

J:n mukaan U Oy:ssä oli tehty suuri määrä työtä asian selvittämiseksi. Yhtiössä oli kirjattu ylös kunkin eri henkilön asian selvittämiseen käyttämä työaika ja palkka sivukuluineen.

J:n kertomusta siitä, että asian selvittäminen oli ollut työlästä ja aikaa vievää, ei ole syytä epäillä. U Oy:n asianosaiskuluista ei ole kuitenkaan esitetty todisteena yksilöityä laskelmaa, josta olisi ilmennyt eri henkilöiden asian selvittämiseen käyttämä aika ja näiden eri henkilöiden tuntipalkan määrä. U Oy:llä on todistustaakka asianosaiskulujen määrästä ja epäselvässä tilanteessa asia on ratkaistava R:n eduksi. Ottaen huomioon R:n syyksi luetun menettely laatu ja laajuus kohdissa 1-4 ja U Oy:n laatimien selvitysten tarkempi laatu ja niiden todennäköisesti vaatima työmäärä hovioikeus arvioi korvattavien asianosaiskulujen kohtuulliseksi määräksi 15.000 euroa. Tämä vastaa noin neljän viikon täysipäiväistä työmäärää 100 euron arvonlisäverottomalla tuntilaskutuksella, mitä on tarkemman selvityksen puuttuessa pidettävä riittävänä korvauksena U Oy:lle asianosaiskuluista.

- - -

Tuomiolauselma

Eri lehdellä.

Tuomilauselma

Vastaaja

R

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

Syyksi luettu rikos

1. Luottamusaseman väärinkäyttö 01.01.2016 - 31.07.2017
Syyksilukemista muutettu
Rikoslaki 36 luku 5 §

Korvausvelvollisuus

R:n velvollisuus suorittaa U Oy:lle vahingonkorvausta kohdan 1 luottamusaseman väärinkäytön perusteella alennetaan tuomitusta 70.836,02 eurosta U Oy:n hovioikeudessa vaatimaan 54.952,02 euroon.

R:n velvollisuus korvata U Oy:n asianosaiskulut käräjäoikeudesta alennetaan tuomitusta 25.000 eurosta hovioikeuden kohtuulliseksi harkitsemaan 15.000 euroon.

Korvauksille on maksettava viivästyskorkoa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla.

Muut lausunnot

Vakuustakavarikon osalta ovat voimassa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät määräykset.

Muilta osin R:n valitus hylätään, eikä käräjäoikeuden tuomiota muuteta.

Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot

R velvoitetaan korvaamaan U Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta 16.800 eurolla, mille määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

- - -

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Petteri Korhonen, Pirkko Loukusa ja Hagar Nordström.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen

+

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A oli laittomasti viljellyt ja käyttänyt kannabista. Hän vetosi pakkotilasäännökseen, koska hänellä oli todettu retinitis pigmentosa (silmäpohjan rappeuma), joka johtaa sokeuteen ja jota vastaan ei ole Suomessa hyväksyttyä toimivaa lääkettä. Kysymys siitä, voitiinko pakkotilaa koskevaa säännöstä soveltaa. (Vahvennettu istunto, äänestys)

Rikoslaki 4 luku 5 §

AVGÖRANDETS CENTRALA INNEHÅLL

A hade olagligen odlat och brukat cannabis. Han åberopade nödtillstånd eftersom han led av den obotliga sjukdomen retinitis pigmentosa, vilken leder till blindhet och för vilken det inte finns i Finland godkänd fungerande medicin. Fråga om huruvida stadgandet om nödtillstånd kunde tillämpas. (Förstärkt sammanträde, omröstning)

Strafflagen 4 kap. 5 §

ÖSTERBOTTENS TINGSRÄTTS DOM 30.4.2019 NR 118333

Åklagare N

Svarande A

Ärende Narkotikabrott

Åklagarens straffanspråk

1. Narkotikabrott

---

Strafflagen 50 kap. 1 §

01.06.2015 - 30.10.2015 Närpes

A har olagligen odlat hampa för att användas som narkotika eller råvara för narkotika. A har i ett hus som han äger odlat sammanlagt åtta stycken cannabisväxter av vilka han har fått cirka en påse marijuana.

2. Narkotikabrott

---

Strafflagen 50 kap. 1 §

01.07.2017 - 01.09.2017 Närpes

A har olagligen odlat hampa för att användas som narkotika eller råvara för narkotika. A har i ett hus som han äger odlat sammanlagt 29 stycken cannabisväxter. Polisen har beslagtagit cannabisväxterna 1.9.2017.

3. Straffbart bruk av narkotika

---

Strafflagen 50 kap. 2a §

01.08.2017 - 19.09.2017 Närpes

A har olagligen brukat narkotika genom att röka cannabis dagligen och för eget bruk innehaft en liten mängd narkotika, 7,93 gram hasch. Polisen har beslagtagit haschbiten 19.9.2017.

Övriga yrkanden

Brottsofferavgift

A åläggs att betala brottsofferavgift 80 euro.

Lag om brottsofferavgift

Svaromål

Svaranden A har erkänt gärningarna samt gärningsbeskrivningarna i punkterna 1 - 3 men ansett att han inte bör dömas till straff eftersom det har varit frågan om nödtillstånd.

Grunder

A är fri från ansvar för gärningarna eftersom det har varit frågan om nödtillstånd. A har hänvisat till 4 kapitlet 5 § strafflagen. A har odlat hampa för att röka cannabis men det har varit för att motverka en kronisk ögonsjukdom. A har recept för sativex, ett läkemedel som motverkar att hans syn försämras.

Bevisning

Personbevisning

---

1. A, personligen i bevisningssyfte

Skriftliga bevis

---

---

1. Dokumentation över cannabisodling, bilaga 1
2. Foton 1-12, 17-18, bilaga 2
3. Beslagsprotokoll, bilaga 3

---

4. Foton 13-16, bilaga 2

---

5. Recept samt utlåtanden

Domskäl

Tillräknande

Svaranden A har i åtalspunkterna 1 – 3 gjort sig skyldig till de brott han åtalats för.

Domskäl

Personbevisning

A har hörd personligen i bevisningssyfte berättat att han har en genetisk ögonsjukdom. I 13-14 års ålder märkte han att han hade problem med synfältet. Han hade även svårt att se i mörkret. Han fick ingen diagnos vid den tidpunkten. Synfältet har med tiden blivit smalare. Han har fått en diagnos och enligt den är det en allvarlig sjukdom som leder till att man blir blind. Synen blev sämre med tiden och det fanns inget botemedel. Han frågade läkare om det fanns några sätt att göra det bättre. Han kom även in på ett forum där det pratades om cannabis. Han hade aldrig före haft med det att göra. Det finns medicinsk cannabis i vissa länder. Han började forska om saken och inskaffade cannabis som han använde. Han gav det en chans en längre tid.

Synen hade blivit sämre åren före. Då han hade använt cannabis mellan 6-9 månader märkte han att han såg skorna då han sprang vilket han inte hade gjort på länge. Efter några år med cannabis hade synen blivit märkbart bättre vilket märktes i vardagen. Han började odla egen cannabis. Han slutade helt efter att han blev fast. Först märkte han inte stora skillnader men sen blev det problem med synen i skymning. Han for till läkare och fick recept. Synen hade redan blivit sämre så sativex läkemedlet hjälpte inte eftersom halterna var små. Han har använt sativex men den kostar väldigt mycket och han borde få starkare dos vilket skulle innebära en kostnad om cirka 2.000 euro per månad. Han får ingen ersättning för det. Angående åtalspunkt 2 har A berättat att han odlade så många växter så han skulle ha haft för två års förbrukning. Sativex kunde man inte ha fått under gärningstidpunkten. Ingen läkare har i hans fall konstaterat att cannabis hjälper mot sjukdomen.

Åtalspunkterna 1-3

A har erkänt åtalen och gärningsbeskrivningarna.

I åtalspunkt 2 framkommer ur dokumentation över cannabisodling (skriftligt bevis 1) att det funnits 13 plantor i bastun och 16 plantor i kylrummet, sammanlagt 29 plantor. På fotografierna (skriftligt bevis 2) finns odlingen i bastun och kylrummet. Plantorna som syns på fotona är stora och de tyder på en planmässig odling. Ur beslagsprotokollet (skriftligt bevis 3) framkommer att man i A:s hus har beslagtagit 29 plantor cannabis.

I åtalspunkt 3 framkommer från fotografierna (skriftligt bevis 4, foton 13-16) haschbiten som nämns i åtalet och dess vikt 7,93 gram. Haschbiten har reagerat positivt i cannabistest.

Tingsrätten anser att åtalen har blivit styrkta på basen av A:s erkännande och de ovannämnda skriftliga bevisen.

Enligt 4 kapitlet 5 § 1 momentet strafflagen är en handling som är nödvändig för att avvärja en omedelbar och trängande fara som hotar ett rättsligt skyddat intresse och som är av annat slag än vad som avses i 4 § tillåten som en nödtillståndshandling, om handlingen utifrån en helhetsbedömning är försvarlig med beaktande av det räddade intressets samt den orsakade skadans och olägenhetens art och storlek, farans ursprung samt övriga omständigheter.

Kan en handling som har begåtts för att rädda ett rättsligt skyddat intresse inte anses tillåten enligt 1 mom., är gärningsmannen enligt 2 momentet dock fri från straffansvar, om det inte skäligen kunde ha krävts att gärningsmannen skulle ha reagerat på annat sätt med beaktande av hur viktigt det räddade intresset var, hur oförutsedd och tvingande situationen var samt övriga omständigheter.

Enligt lagrummets förarbeten (RP 44/2002 rd, s. 18-19) konstateras att i likhet med nödvärn är också nödtillstånd ett yttersta medel. Det krävs att det inte fanns någon annan utväg ur situationen. Detta framgår av förutsättningen att det skall föreligga en omedelbar och trängande fara. Vid ursäktligt nödtillstånd utgås ifrån att det räddade intresset inte är väsentligt värdefullare än det offrade. För ansvarsfrihet förutsätts då att gärningsmannens handlande kan betraktas som förståeligt och ursäktligt. Som möjliga gärningsursäktande grunder nämns det räddade intressets betydelse samt situationens oförutsebara och tvingande natur.

Ur A:s berättelse och den av honom åberopade skriftliga bevisningen har klarlagts att han har en allvarlig ögonsjukdom som gör att hans syn fortgående blir sämre. Sjukdomen har konstaterats långt före de nu aktuella gärningarna. Han har även haft ett 21.6.2018 daterat recept på läkemedlet sativex. Såsom framgår ur A:s berättelse har han upplevt att användningen av cannabis har hjälpt mot hans ögonsjukdom men han har också berättat att ingen läkare i hans fall har konstaterat att cannabis hjälper mot sjukdomen. Enligt honom har det inte varit möjligt att under gärningstiden få recept på läkemedlet sativex. A har odlat hampa år 2015 men även år 2017 och då i mycket större utsträckning. Gärningstiden i punkt 1 har varit cirka fem månader och i punkt 2 cirka 2 månader, det har således varit frågan om medvetna och planerade gärningar. Såsom framkommer ovan är kravet för nödtillstånd att det inte fanns någon annan utväg ur situationen och att det skall föreligga en omedelbar och trängande fara. Även för ursäktligt nödtillstånd krävs förutom det räddade intressets betydelse att situationen är oförutsebar och av tvingande natur. Vid en helhetsbedömning av gärningarna, de grunder som A framfört för sitt handlande samt förutsättningarna för att en handling skall kunna anses som nödtillstånd anser tingsrätten att det inte har varit fråga om nödtillstånd. Det har inte heller varit frågan om ursäktligt nödtillstånd som skulle betyda att A är fri från straffansvar.

Med beaktande av ovansagda anser tingsrätten att A har gjort sig skyldig till gärningarna som nämns i åtalspunkterna 1-3.

Straffpåföljd

A döms till ett villkorligt fängelsestraff. Den mest allvarliga av de nu tillräknade gärningarna är narkotikabrott i åtalspunkt 2. Tingsrätten har i straffmätningen beaktat att det har varit frågan om en större mängd cannabisväxter som odlats planmässigt. I straffmätningen har dock även beaktats det som nämns ovan om A:s motiv till gärningarna. I detta avseende hänvisas till Rovaniemi hovrätts dom (14.5.2018/120195). Vid en helhetsbedömning anser tingsrätten att ett rättvist straff för de nu tillräknade gärningarna är 4 månader villkorligt fängelse. A har på grund av detta ärende varit frihetsberövad 19.9.2017 klockan 8.45 – 20.9.2017 klockan 17.20, vilket beaktas i straffet.

Brottsofferavgift

A åläggs att betala yrkad brottsofferavgift.

Biträdets arvode

Mellersta Österbottens och Österbottens rättshjälpsbyrå har 2.4.2019 beviljat A rättshjälp utan självriskandel från och med 31.8.2018 och förordnat advokat X till hans biträde.

Tingsrätten godkänner X:s räkning i sin helhet. Huvudförhandlingen har tagit 1,5 timmar i anspråk. Biträdets arvode stannar staten till last.

---

Domslut

Svarande

A

1. Narkotikabrott
01.06.2015 - 30.10.2015
Strafflagen 50 kap. 1 §

2. Narkotikabrott
01.07.2017 - 01.09.2017
Strafflagen 50 kap. 1 §

3. Straffbart bruk av narkotika
01.08.2017 - 19.09.2017
Strafflagen 50 kap. 2a §

Straffpåföljder

Gemensamt straff
Tillräknade brott 1-3
Fängelse i 4 månader
Tiden för frihetsberövande 19. - 20.9.2017
Fängelsestraffet är villkorligt.
Prövotiden går ut 30.4.2021
Det kan bestämmas att ett villkorligt straff ska verkställas, om den dömde under prövotiden begår ett brott för vilket han/hon döms till ovillkorligt fängelse och för vilket åtal har väckts inom ett år efter prövotidens utgång.

Ersättningsskyldighet

Svarande A åläggs att betala till staten brottsofferavgift på 80,00 euro.
Lag om brottsofferavgift

Ur statens medel betalas till A:s biträde X i arvode 991,10 euro och i mervärdesskatt 237,86 euro, sammanlagt 1.228,96 euro vilket belopp stannar staten till last.

Ärendet har avgjorts av tingsdomare Andreas Uhardt.

RÄTTEGÅNGEN I HOVRÄTTEN

Besvär

A har yrkat att åtalen förkastas.

Honom kan inte tillräknas straffbar gärning eftersom han agerat i nödtillstånd. A lider av den ärftliga ögonsjukdomen retinitis pigmentosa, för vilket det inte finns någon verksam medicin och som leder till blindhet. Från utländska vetenskapliga källor har han fått vetskap om att cannabis kan fördröja sjukdomen. Enbart i detta syfte har han odlat den i åtalet avsedda cannabisen och enbart för eget bruk. Han märkte att då han intog cannabis avstannade sjukdomsförloppet och han fick rent av en del av synen tillbaka. Efter polisens tillslag har han inte använt cannabis och hans syn har mer eller mindre försvunnit. A har vidare anfört att ögonläkare och forskare inte vill ge honom ett skriftligt utlåtande i ärendet, eftersom de då kunde utsättas för extra granskning av myndigheter.

A har 21.6.2018 fått utskrivet recept på läkemedlet Sativex. Läkemedlet innehåller cannabis.

Bemötande

Åklagaren har hänvisat till tingsrättens domskäl och yrkat att besvären förkastas.

Interimistiska åtgärder

Sakkunnigutlåtanden

Hovrätten har 23.9.2019 bett om sakkunnigutlåtande av Institutet för välfärd och hälsa om huruvida det i Finland erbjuds fungerande medicinering mot ärftlig retinitis pigmentosa och huruvida bruk av cannabis i någon form kan lindra sjukdomsförloppet. Institutet har 4.10.2019 meddelat att förfrågan bör riktas till Säkerhets- och utvecklingscentret för läkemedelsområdet (Fimea).

Hovrätten har 10.10.2019 ställt motsvarande fråga till Fimea. Fimea har i sitt utlåtande 12.11.2019 anfört att det för närvarande inte finns någon fungerande läkemedelsbehandling mot retinitis pigmentosa. Centret har på den andra frågan svarat att Fimea inte är den rätta instansen att ta ställning till om cannabisrökning inverkar på hur sjukdomen framskrider. Det är inte fråga om en läkemedelssubstans eller ett läkemedelspreparat, som Fimea skulle ha utvärderat eller godkänt för behandling av sjukdomen i fråga. Frågor som berör cannabisväxtens eventuella terapeutiska effekter bör riktas till de läkare som sköter ögonsjukdomar.

A har anfört att Fimea till synes inte är den rätta instansen att ta ställning till huruvida cannabis inverkar på retinitis pigmentosa. Det verkar vara för känsligt för myndigheter eller läkare att ta ställning i ärenden rörande cannabis. A har hänvisat till utländsk forskning och ansett att bevisbördan för det motsatta övergått på åklagaren.

Åklagaren har anfört att det enligt Fimeas utlåtande inte finns något som skulle stöda A:s påstående om att cannabis skulle ha läkande eller lindrande effekt på hans sjukdom.

Hovrättens avgörande

Handläggningsavgöranden

Förordnande av ärende till förstärkt sammanträde

Hovrättens president har 12.5.2020 förordnat att ärendet avgörs i förstärkt sammanträde i enlighet med 2 kapitlet 8 a § i rättegångsbalken. I ifrågavarande ärende är det frågan om huruvida stadgandet om nödtillstånd ska tillämpas på ett förfarande som är straffbart som narkotikabrott. Avgörandet är både av principiell betydelse och vidsträckt.

Huvudförhandling i hovrätten

A har yrkat på huvudförhandling i hovrätten så att han kan höras personligen. Som bevistema för hörandet har A meddelat händelseförloppet och sin sjukdom.

Enligt 26 kapitlet 14 § 1 momentet i rättegångsbalken ska hovrätten hålla huvudförhandling när en svarande i ett brottmål kräver det. Enligt 2 momentet i samma lagrum behöver huvudförhandling dock inte hållas, om muntlig bevisning enligt 15 § 1 momentet inte behöver tas emot på grund av att det inte kan finnas något rimligt tvivel om att tingsrätten bedömt bevisningen på riktigt sätt och om det också i övrigt är klart onödigt att hålla huvudförhandling, särskilt med beaktande av målets art och dess betydelse för parten.

A har medgett att han förfarit på det sätt som beskrivs i åtalet, men anfört att han agerat i nödtillstånd. Händelseförloppet är således ostridigt och därmed är det i hovrätten endast frågan om en juridisk bedömning av tillämpningen av stadgandet om nödtillstånd. Hovrätten anser att det med tanke på avgörandet av ärendet och vad som nedan framförts i hovrättens domskäl gällande tillämpning av nödtillstånd är klart onödigt att hålla huvudförhandling för att höra A om de meddelade bevistemana. Hovrätten anser att det även annars är klart onödigt att hålla huvudförhandling.

Domskäl

Rekvisitet för narkotikabrott

1. I 50 kapitlet 1 § 2 punkten i strafflagen stadgas att den som olagligen odlar eller försöker odla hampa för att användas som narkotika eller råvara för narkotika eller för att användas vid tillverkning eller produktion av narkotika, ska dömas för narkotikabrott. I 2 a § i samma kapitel stadgas att den som olagligen brukar narkotika eller för eget bruk innehar eller försöker anskaffa en liten mängd narkotika, ska dömas för straffbart bruk av narkotika.

2. Det är ostridigt att A mellan juni och oktober 2015 odlat åtta cannabis sativa-växter, av vilka han utvunnit en påse marijuana (åtalspunkt 1), i juli och augusti 2017 odlat 29 cannabis sativa-växter (åtalspunkt 2) och mellan 1.8.2017 och 19.9.2017 dagligen rökt cannabis (åtalspunkt 3). A har således odlat och använt cannabis som narkotika på det sätt som straffstadgandena förutsätter. Det är ostridigt att odlingen skett för A:s eget bruk.

3. Enligt A har motivet för hans bruk varit att få lindring till sin sjukdom genom de halter av tetrahydrocannabinol som cannabisväxterna innehållit. Hovrätten har inte skäl att betvivla riktigheten av A:s påstående gällande motivet för hans bruk.

Ansvarsfrihetsgrund

4. I 4 kapitlet 5 § 1 momentet i strafflagen stadgas att en handling som är nödvändig för att avvärja en omedelbar och trängande fara som hotar ett rättsligt skyddat intresse och som är av annat slag än vad som avses i 4 §:s stadgande om nödvärn är tillåten som en nödtillståndshandling, om handlingen utifrån en helhetsbedömning är försvarlig med beaktande av det räddade intressets samt den orsakade skadans och olägenhetens art och storlek, farans ursprung samt övriga omständigheter. Stadgandets förarbeten (RP 44/2002 rd s. 18) anger att det är fråga om situationer där man för att rädda ett visst rättsligt skyddat intresse ur en trängande och omedelbar fara blir tvungen att offra något annat rättsligt skyddat intresse. En intresseavvägning ska göras och det mindre intresset ska ge vika för det större.

5. I detta fall är det intresse som A försökt skydda hans egen hälsa. En persons hälsa hör till ett av de centrala rättsliga intressen som kan skyddas när stadgandet om nödtillstånd tillämpas. I tolkningen måste domstolen ändå ta hänsyn till statens skyldighet att motverka spridning och missbruk av narkotika.

6. Enligt det utlåtande som hovrätten erhållit av Fimea finns för närvarande ingen fungerande behandling av retinitis pigmentosa. Enligt den webartikel som Fimea hänvisat till leder sjukdomen till blindhet. Åt A har föreskrivits medicinen Sativex, som används vid vård av multipel skleros men som enligt A innehåller tetrahydrocannabinol och cannabidiol i ofördelaktiga proportioner och inte hjälper honom. Läkemedlet Bedrocan, som enligt honom har ämnena i rätt proportion, är inte tillgängligt i Finland. A har berättat att han på dessa omständigheter har tytt sig till otillåtna substanser.

7. Ansvarsfrihetsgrunderna i strafflagen ska tillämpas som yttersta medel. Enligt förarbetena till stadgandet om nödtillstånd (RP 44/2002 rd s. 121-123) fordras det att det inte finns någon annan utväg ur situationen. Detta framgår av kravet på en omedelbar och trängande fara. Omedelbarheten hänsyftar på förekomsten av fara och ställer följaktligen krav också på den tidsmässiga dimensionen. Faran ska vara på det stadium att rättsförlusten är direkt förestående. I rättslitteraturen har man ansett att omedelbarheten syftar på en relativt sträng tolkning av den tidsmässiga dimensionen och att stadgandet om nödtillstånd främst kan tillämpas på överraskande faretillstånd (se t.ex. Sakari Melander, Rikosvastuun yleiset edellytykset 2016, s. 263). Åtgärder som vidtagits i syfte att avvärja långsamt framskridande faretillstånd, såsom miljöförändringar, kan inte anses ha vidtagits i nödtillstånd (Jussi Tapani, Matti Tolvanen och Tatu Hyttinen, Rikosoikeuden yleinen osa – Vastuuoppi 2019, s. 418).

8. Stadgandet angående nödtillstånd förutsätter alltså att det är fråga om en trängande och omedelbar fara. A:s begynnande blindhet är för honom en trängande fara. Däremot kan den inte anses vara omedelbart överhängande sett ur ett tidsperspektiv, eftersom retinitis pigmentosa är en långsamt, under flera årtionden, framskridande sjukdom.

9. Sveriges Högsta domstol har i sitt avgörande 20.11.2017 (NJA 2017 s. 872) behandlat ett fall där svaranden hade brutit ryggen och blivit förlamad. Han hade långvariga svåra smärtor och upplevde att endast cannabis gav honom lindring. Som svar på åtalet för narkotikabrott hade svaranden åberopat nödtillstånd. Högsta domstolen anförde att nödtillståndsbestämmelsen i allmänhet har tolkats så att den gäller akuta situationer, men att bestämmelsen dock inte utesluter att den kan tillämpas även i andra fall, såsom vid bestående faretillstånd. Intresset att vara fri från smärta är ett sådant intresse som kan föranleda tillämpning av bestämmelsen om nöd eftersom allvarliga smärtor bör ses som ett intrång i intresset av hälsa. Högsta domstolen anförde dock även att en straffbelagd gärning sällan kan vara ett godtagbart medel för att hantera ett mer bestående problem, vilket även påverkar bedömningen av om gärningen är tillåten med stöd av nödtillståndsbestämmelsen. Det följer av syftet med nödtillståndsbestämmelsen att ansvarsfrihet i princip förutsätter att fråga är om en på så sätt oförutsedd situation att lagstiftaren inte har haft möjlighet att ta ställning till den samt att det i princip inte är försvarligt att, med åberopande av nöd, avvika från sådana intresseavvägningar som redan har gjorts i lagstiftningen.

10. Sveriges Högsta domstol konstaterar vidare att genom den reglering som avser kontroll av narkotika och genom systemet för godkännande och licensiering av läkemedel har lagstiftaren gjort en avvägning mellan intresset av effektiv behandling av sjukdom och intresset av kontroll av narkotika. Lagstiftaren har härigenom också tillhandahållit ett sätt på vilket intresset av behandling av sjukdom ska tillgodoses och inrättat en ordning för kontrollerad distribution av narkotika för medicinskt bruk. En gärning som innefattar narkotikabrott och som utförs i syfte att behandla en sjukdom är därför försvarlig endast i rena undantagsfall, t.ex. i en akut situation när omedelbar tillgång till sedvanlig sjukvård saknas.

11. A:s sjukdomstillstånd är ett långvarigt och bestående tillstånd. A:s sjukdom framskrider relativt långsamt och det har i ifrågavarande fall således inte varit frågan om en akut eller oförutsedd situation. A har odlat cannabis under flera månaders tid och hans gärningar har därmed varit överlagda. Stadgandet om nödtillstånd är däremot avsett att tillämpas på situationer som är akuta, trängande och omedelbara, och straffansvaret kan endast tillfälligt undgås med stöd av denna bestämmelse. Fimea har inte godkänt cannabis som läkemedelssubstans eller -preparat för behandling av sjukdomen retinitis pigmentosa. Köp och innehav av en substans som klassificeras som läkemedel förutsätter recept föreskrivet av läkare. En tillämpning av nödtillstånd för att fortgående avvika från denna reglering motsvarar inte syftet med ett sådant yttersta medel som ansvarsfrihetsgrunden utgör. Mot denna bakgrund anser hovrätten liksom tingsrätten att de i åtalspunkterna 1-3 beskrivna gärningarna inte kan anses vara tillåtna med stöd av stadgandet om nödtillstånd.

12. Det har framställts motstridiga ställningstaganden vad gäller cannabis hälsoeffekter och skadeverkningar. A har ingett en artikel från Experimental Eye Research enligt vilket cannabidiol haft positiv effekt på djur med ögonsjukdomar av samma typ som retinitis pigmentosa. A har även uppgett att han själv fått hjälp av cannabis. Hovrätten har inte förutsättningar att avgöra vilken effekt cannabis eventuellt har på A:s sjukdom. Slutsatser gällande cannabis effekter kan inte heller dras baserat på ett personligt hörande av A. Med beaktande av vad som ovan konstaterats om att stadgandet om nödtillstånd inte kan tillämpas, har dock den företedda utredningen om cannabis effekter inte betydelse för avgörandet av ärendet.

13. Med ovannämnda motiveringar godkänner hovrätten tingsrättens slutsats vad gäller tillräknandet av de i åtalspunkterna 1-3 beskrivna gärningarna.

Straffmätning

14. Hovrätten godkänner tingsrättens motiveringar gällande straffpåföljden (domen s. 4). Straffvärdet för A:s gärningar är enligt straffpraxis sex månader fängelse. Dock har åt A den 21.6.2018, d.v.s. efter gärningstidpunkterna i åtalet, föreskrivits recept på medicinen Sativex som innehåller cannabis. Hovrätten anser att detta utgör en förmildrande omständighet vid straffmätningen. Straffet som tingsrätten har dömt ut åt A är trots detta inte för strängt.

Rättegångskostnader

15. A har beviljats rättshjälp utan självrisk och har således rätt till ersättning för rättegångskostnaderna ur statens medel. Med beaktande av ärendets art och omfattning godkänner hovrätten advokat X:s faktura i sin helhet, avrundad till närmaste halvtimme.

Domslut

Besvären förkastas. Tingsrättens slutsatser ändras inte.

Av statens medel utbetalas åt advokaten X för biträdande av A i hovrätten i arvode 1.375 euro för 12,5 timmars arbete, vilket har uppskattats vara en skälig arbetsinsats, samt mervärdesskattens belopp 330 euro, sammanlagt 1.705 euro, vilket belopp stannar på staten.

Domslut

Svarande

A

Besvären förkastas. Tingsrättens slutsatser ändras inte.

Ärendet har avgjorts av president Tapani Vasama och hovrättsrådena Annette Laukkonen, Hagar Nordström (skiljaktig), Jukka Mäkelä, Eerika Hirvelä, Mika Kinnunen (skiljaktig) och Yvonne Strömsholm.

Föredragande: Nina Björklund

Omröstning

---

De skiljaktiga ledamöternas yttrande i ärendet R 19/606

Hovrättsrådet Mika Kinnunen:

Beträffande hållande av huvudförhandling i målet är jag av samma åsikt som hovrättens majoritet.

Jag anför som domskäl följande:

Rekvisitet för narkotikabrott

1. Strafflagen 50 kapitlet 1 § 2 punkten stadgar att den som olagligen odlar eller försöker odla hampa för att användas som narkotika eller råvara för narkotika eller för att användas vid tillverkning eller produktion av narkotika,skall dömas för narkotikabrott. I 2 a § samma kapitel stadgas att den som olagligen brukar narkotika eller för eget bruk innehar eller försöker anskaffa en liten mängd narkotika, skall dömas för straffbart bruk av narkotika.

2. Det är ostridigt att A mellan juni och oktober 2015 odlat åtta cannabis sativa-växter, av vilka han utvunnit en påse marijuana (punkt 1), i juli och augusti 2017 odlat 29 cannabis sativa-växter (punkt 2) och mellan 1.8.2017 och 19.9.2017 dagligen rökt cannabis (punkt 3).

3. För att gärningen skall vara straffbar förutsätts alltså att det utvunna ämnet används som narkotika. Det är ostridigt att odlingen skett för A:s eget bruk och att motivet för hans bruk varit att få lindring till sin sjukdom genom de THC-halter som cannabisväxterna innehållit. A har alltså odlat och använt cannabis som narkotika på det sätt som straffstadgandena förutsätter.

Ansvarsfrihetsgrund

4. Strafflagen 4 kapitlet 5 § 1 momentet stadgar att en handling som är nödvändig för att avvärja en omedelbar och trängande fara som hotar ett rättsligt skyddat intresse och som är av annat slag än vad som avses i 4 §:s stadgande om nödvärn är tillåten som en nödtillståndshandling, om handlingen utifrån en helhetsbedömning är försvarlig med beaktande av det räddade intressets samt den orsakade skadans och olägenhetens art och storlek, farans ursprung samt övriga omständigheter. Stadgandets förarbeten (RP 44/2002 rd s. 18) anger att det är fråga om situationer där man för att rädda ett visst rättsligt skyddat intresse ur en trängande och omedelbar fara blir tvungen att offra något annat rättsligt skyddat intresse. En intresseavvägning skall göras och det mindre intresset skall ge vika för det större.

5. I detta fall är det intresse som A försökt skydda hans egen hälsa, vilken rättighet skyddas av grundlagens 7 §, 19 § 3 och 1 § (RP 13/2016 s. 75) och Förenta Nationernas allmänna förklaring om de mänskliga rättigheterna artikel 25.1. En persons hälsa är också typiskt det intresse som skyddats då man inom rättspraxis tillämpat stadgandet om nödtillstånd (Melander: Rikosvastuun yleiset edellytykset s. 261, Högsta domstolen 2016:95, Östra Finlands hovrätt 1.12.2009 R 09/919 och 25.10.1988 R 87/931, Helsingfors hovrätt 10.8.1989 R 88/127 och Vasa hovrätt 16.5.1980 R 1977/1875). Det andra intresset är statens skyldighet att motverka spridningen av narkotika, till vilket bland annat Förenta Nationernas konvention mot olaglig hantering av narkotika och psykotropa ämnen ålägger Finland.

6. Ansvarsfrihetsgrunderna i strafflagen skall tillämpas som yttersta medel. Inom rättspraxis har man ansett (se Rovaniemi hovrätt 14.5.2018 R 17/961) att cannabisanvändning som smärtstillande medel kan beaktas vid straffutmätningen. För smärtlindring finns flertalet medicinska läkemedel. Däremot finns det enligt det utlåtande hovrätten erhållit av Fimea för närvarande ingen fungerande behandling av retinitis pigmentosa. Enligt den webartikel som Fimea hänvisat till leder sjukdomen till blindhet. Åt A har föreskrivits medicinen Sativex, som används vid vård av multipel skleros men som enligt A innehåller THC och CBD i ofördelaktiga proportioner och inte hjälper honom. Läkemedlet Bedrocan, som enligt honom har ämnena i rätt proportion, är inte tillgängligt i Finland. Av Fimeas utlåtande framkommer att berörda myndigheter inte gjort intresseavvägning mellan användningen av cannabidiol å ena sidan och medicinering av retinitis pigmentosa å andra sidan. Att A tytt sig till otillåtna substanser är på dessa grunder förståeligt.

7. Stadgande angående nödtillstånd förutsätter alltså att det är fråga om trängande och omedelbar fara. A:s begynnande blindhet är för honom en trängande fara. Däremot kan den inte anses vara omedelbart överhängande sett ur ett tidsperspektiv.

8. Svenska brottsbalken 24 kap. 4 § innehåller stadgande om ansvarsfrihet då en handling begåtts i nöd och stadgandets 2 moment fastställer att nöd föreligger när fara hotar liv, hälsa, egendom eller något annat viktigt av rättsordningen skyddat intresse. Sveriges Högsta domstol har i sitt avgörande 20.11.2017 (NJA 2017 s. 872) behandlat ett fall där svaranden hade brutit ryggen och blivit förlamad. Han hade långvariga svåra smärtor och upplevde att endast cannabis gav honom lindring. Som svar på åtalet för narkotikabrott hade svaranden åberopat nödtillstånd. Högsta domstolen anförde att stadgandet om nödtillståndet i allmänt har tolkats så att det gäller akuta situationer. Bestämmelsen utesluter dock inte att den tillämpas även i andra fall, såsom vid bestående faretillstånd. Intresset att vara fri från smärta är ett sådant intresse som kan föranleda tillämpning av bestämmelsen om nöd eftersom allvarliga smärtor bör ses som ett intrång i intresset av hälsa.

9. A:s sjukdom har utvecklats så långt att uppenbar fara för förlust av synen finns för handa. Jag finner att det långvariga hotet mot A:s hälsa är fullt likvärdigt skyddsintresse som en akut uppkommen överhängande fara mot hans hälsa.

10.A har ingett en artikel från Experimental Eye Research enligt vilket cannabidiol haft positiv effekt på djur med ögonsjukdomar av samma typ som retinitis pigmentosa. Hovrätten har trots försök inte erhållit någon myndighets utlåtande i ärendet. A har uppgett att han fått hjälp av cannabis.

11. I målet bör slutligen göras en intresseavvägning mellan intresset att skydda A:s hälsa mot ett allvarligt hot och intresset att förhindra spridning av narkotika. Jag bedömer att det finns mycket liten risk för att den av A odlade cannabisen sprids till andra personer. I intresseavvägningen bör A:s hälsa ges klart större vikt.

12. Jag finner att de i punkterna 1-3 beskrivna gärningarna varit nödvändiga för att avvärja en omedelbar och trängande fara som hotar ett rättsligt skyddat intresse och handlingarna utifrån en helhetsbedömning är försvarliga med beaktande av det räddade intressets samt den orsakade skadans och olägenhetens art och storlek och övriga omständigheter. För den skull bör åtalen mot A förkastas.

Domslut

Jag förkastar åtalen mot A och befriar honom från utdömt straff och från skyldigheten att erlägga brottsofferavgift. Vad gäller arvodet åt advokat X är jag av samma åsikt som hovrättens majoritet.

Hovrättsrådet Hagar Nordström:

Jag är av samma åsikt som hovrättsrådet Kinnunen.

In fidem:

Föredragande vid hovrätten Nina Björklund

Avgörandet har inte vunnit laga kraft.

+

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Asiassa on kysymys siitä, onko oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskeva vaatimus saapunut ajoissa.

VARSINAIS-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 7.4.2020

Hakija

A

Asiaan osalliset

B

C

D

E

F

G

Asia

Oikeudenkäynnin viivästymishyvitys

- - -

SELOSTUS ASIASTA

Käräjäoikeudessa on ollut käsiteltävänä 21.5.2018 vireille tullut pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä koskeva hakemusasia, jossa hakijana on ollut A ja asiaan osallisina muiden muassa E, F, G ja D.

Käräjäoikeus on varannut hakijalle ja asiaan osallisille 31.1.2020 tilaisuuden lausua asiassa laaditusta yhteenvedosta ennen asian ratkaisemista. Mahdolliset lausumat on tullut toimittaa käräjäoikeudelle 14.2.2020 mennessä. Annetuissa lausumissa esitettyjen, muun muassa oikeudenkäyntikulujen korvaamista ja pesänselvittäjän ja -jakajan henkilöä koskevien uusien vaatimusten ja väitteiden vuoksi käräjäoikeus on 9.3.2020 varannut vielä hakijalle ja asiaan osallisille tilaisuuden lausua esitetyistä uusista vaatimuksista ja väitteistä 23.3.2020 mennessä. Tämän jälkeen käräjäoikeus on 26.3.2020 ilmoittanut hakijalle ja asiaan osallisille, että ratkaisu asiassa annetaan käräjäoikeuden kansliassa 31.3.2020 klo 14.00.

A, E, F, G ja D ovat 31.3.2020 vaatineet, että kullekin heistä suoritetaan hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä käräjäoikeudessa 2.000 euroa ja korvauksena viivästymishyvityksen vaatimisesta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 450 euroa.

A:n oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskeva vaatimus on saapunut käräjäoikeuden virastosähköpostiin 31.3.2020 klo 13.30 ja mainittujen asiaan osallisten vaatimukset tämän jälkeen 31.3.2020 klo 13.35 - 13.45.

Valtiokonttorin kuuleminen

Käräjäoikeus ei ole varannut Valtiokonttorille tilaisuutta tulla kuulluksi asiassa esitetyistä hyvitysvaatimuksista.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, ovatko 15-30 minuuttia ennen etukäteen ilmoitettua ratkaisun antamisajankohtaa esitetyt oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevat vaatimukset jätettävä myöhään saapuneina tutkimatta.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (jäljempänä hyvityslaki) 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa.

Hyvityslain 7 §:n 1 momentin mukaan hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä yleiseltä tuomioistuimelta. Vaatimus on tehtävä hyvissä ajoin ja viimeistään ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla.

Hyvityslain 7 §:n esitöiden mukaan hyvitysvaatimuksen esittämistä koskevan sääntelyn keskeinen tarkoitus on järjestää vaatimuksen käsittely toimitettavaksi pääasian eli sen asian käsittelyn yhteydessä, jonka viivästymisestä on kysymys. Sellainen järjestelmä, jonka mukaan asianosainen vaatisi hyvitystä valtiolta jälkikäteen kanneteitse, arvioitiin tarpeettoman raskaaksi (HE 233/2008 vp s. 26 - 27).

Edellytys siitä, että hyvitysvaatimus on tehtävä hyvissä ajoin ennen pääasian käsittelyn päättymistä, on lisätty säädöstekstiin vasta eduskuntakäsittelyssä eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön perusteella. Valiokunta on mietinnössään todennut, että vaatimuksen käsittelyn kannalta on suotavaa, että vaatimus tehdään mahdollisimman hyvissä ajoin. Valiokunnan mietinnön mukaan kysymys on suhteellisen yksinkertaisesta sivuvaatimuksesta, eikä tarkoitus ollut, että sen osalta edellytettäisiin kirjallisia lausumia vielä pääkäsittelyn jälkeen. Valiokunta ei kuitenkaan pitänyt tarkoituksenmukaisena, että vaatimuksen esittämiselle asetettaisiin käsittelyn päättymistä edeltävä aikaisempi, ehdoton aikaraja (LaVM 3 /2009 vp).

Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2011:78 katsonut, että hovioikeuden olisi tullut tutkia oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevat vaatimukset, jotka oli tehty hovioikeudessa vasta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen, kun vaatimukset oli tehty ennen pääasiaa koskevan tuomion antamista. Ratkaisun perustelujen mukaan hovioikeuden laintulkinta, jonka mukaan hyvitysvaatimus tulisi puhevallan menettämisen uhalla esittää ennen hovioikeuden pääasiassa toimittaman pääkäsittelyn päättymistä, oli ristiriidassa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan sääntelyn tarkoituksen kanssa (kohta 6).

Käräjäoikeus toteaa, että tapaus KKO 2011:78 poikkeaa esillä olevasta asiasta muun muassa sikäli, että mainitussa tapauksessa hyvitysvaatimukset oli esitetty 14-17 päivää ennen hovioikeuden ratkaisun antamista. Kysymys ei siten ollut ollut siitä, että vaatimuksia ei käytännössä enää olisi voitu tutkia ja ratkaista hovioikeudessa pääasian yhteydessä.

Lisäksi käräjäoikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa viivästymishyvitysvaatimuksen esittäjät olisivat voineet täydentää vaatimuksiaan asiassa tältä osin lausuessaan 14.2.2020 mennessä 31.1.2020 laaditusta yhteenvedosta, johon asiassa esitetyt vaatimukset ja niiden perusteet oli kirjattu, tai lausuessaan asiassa esitetyistä uusista, muun muassa oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksista 23.3.2020 mennessä. Oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevia vaatimuksia ei kuitenkaan esitetty asiassa vielä edes 26.3.2020, kun hakijalle ja asiaan osallisille ilmoitettiin ratkaisun antamisesta asiassa 31.3.2020 klo 14.00, vaan vasta 15-30 minuuttia ennen asian ratkaisemista.

Ottaen edellä lausutun ohella huomioon sen, että 15-30 minuuttia ennen ratkaisun antamisajankohtaa käräjäoikeuden virastosähköpostiin lähetetyt vaatimukset eivät käytännössä milloinkaan ehdi tavoittamaan asian ratkaisijaa ennen ratkaisun antamista, käräjäoikeus tulkitsee hyvityslain 7 §:n 1 momenttia tässä tapauksessa siten, että kaikki asiassa esitetyt oikeudenkäynnin viivästymishyvitysvaatimukset on esitetty myöhään ja sen vuoksi jätettävä tutkimatta.

Näillä perusteilla käräjäoikeus jättää asiassa esitetyt oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevat vaatimukset myöhään saapuneina tutkimatta.

Päätöslauselma

A:n, E:n, F:n, G:n ja D:n oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevat vaatimukset jätetään tutkimatta.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Samuli Sillanpää

TURUN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 1.10.2020

- - - -

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on vaatinut, että asia palautetaan käräjäoikeuteen viivästymishyvitysvaatimuksen käsittelyä varten ja että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen.

Perusteinaan A on lausunut, että hän ei ollut voinut tehdä hyvitysvaatimusta aikaisemmin, koska käräjäoikeus ei ollut ilmoittanut päätöksen antamisesta pääasiassa hänen prosessiosoitteeseensa, vaan hän oli saanut siitä tiedon myötäpuoleltaan vasta 30.3.2020 eli päivää ennen ratkaisun antamista. Antaessaan lausuman 19.3.2020 hän ei ollut vielä voinut tietää, tuleeko asiassa käräjäoikeudessa järjestettäväksi istunto tai viivästyykö asian käsittely vielä uudelleen. Hän ei ollut saanut myöskään käräjäoikeuden päätöksessä mainittua 31.1.2020 päivättyä yhteenvetoa tai lausumapyyntöä prosessiosoitteeseensa. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annettu laki, sen esityöt ja oikeuskäytäntö puoltavat sitä, että hänen vaatimuksensa tulee tutkia.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hovioikeuden ratkaisu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perustelut

Käräjäoikeuden menettely ratkaisun antamisesta ilmoittamisessa

Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan kun asia ratkaistaan toimittamatta pääkäsittelyä tai valmistelun istuntoa, tuomio annetaan viivytyksettä tuomioistuimen kansliassa. Tuomioistuimen on tällöin ilmoitettava asianosaisille kirjallisesti tuomion antamispäivä hyvissä ajoin ennen tuomion antamista.

Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 21 §:n mukaan tässä luvussa tarkoitetut ilmoitukset ja kutsut tuomioistuin saa, jollei muuta tiedoksiantotapaa pidetä tarpeellisena, lähettää postitse.

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:n 1 momentin mukaan muu kuin 18 §:ssä tarkoitettu asiakirja voidaan antaa tiedoksi asianomaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan. Nyt ei ole kysymys 18 §:ssä tarkoitetusta asiakirjasta. Mainitun lain esitöissä (HE 111/2010 s. 6) on todettu, että esimerkiksi prosessiosoitteen ilmoittaminen oikeudenkäynnissä ilmaisisi suostumuksen.

Käräjäoikeusvaiheen asiakirjojen perusteella A ei ole ilmoittanut nimenomaista prosessiosoitettaan käräjäoikeudelle. Sekä A että käräjäoikeus ovat puolin ja toisin käyttäneet asioinnissaan samaa A:n sähköpostiosoitetta. Asiakirjoista ilmenee lisäksi, että käräjäoikeuden 31.1.2020 muun ohessa A:lle sähköpostitse lähettämässä yhteenvedon saateviestissä on selvitetty, miten asiassa edetään ja todettu, että asia ratkaistaan määräpäivän 14.2.2020 ja asianosaisten mahdollisesti antamien lausumien jälkeen ensi tilassa kirjallisessa menettelyssä. Käräjäoikeuden arkistopäiväkirjamerkintöjen mukaan ilmoitus ratkaisun antamisesta on lähetetty 26.3.2020 sähköpostilla hakijalle. Asiaa käsitellyt käräjätuomari on todennut tämän ilmoituksen lähetetyn samaan sähköpostiosoitteeseen, jota A on asiassa asioidessaan käyttänyt.

Asiakirjaselvityksen perusteella käräjäoikeus on ilmoittanut ratkaisun antamisesta A:lle tämän asiointiosoitteenaan käyttämään sähköpostiosoitteeseen 26.3.2020 ja näin täyttänyt oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 8 §:n 3 momentissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuutensa. A:n mahdollinen tietämättömyys ratkaisun antamispäivästä ei siten ole aiheutunut käräjäoikeudesta johtuvasta syystä, eikä sille voida antaa asian arvioinnissa merkitystä. Asiassa ei ole tapahtunut A:n väittämää menettelyvirhettä, jonka perusteella asia tulisi palauttaa käräjäoikeuteen.

Onko hyvitysvaatimus esitetty ajoissa?

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n hyvitysvaatimus tehty oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (jäljempänä hyvityslaki) 7 §:n 1 momentin mukaisesti. Pääasiana on ollut hakemusasia, joka oli käsitelty käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä. A:n hyvitysvaatimus on saapunut käräjäoikeuteen 30 minuuttia ennen ennakkoon ilmoitettua pääasian ratkaisun antamisajankohtaa.

Hyvityslain 7 §:n 1 momentin mukaan hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta. Vaatimus on tehtävä hyvissä ajoin ja viimeistään ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla. Hyvityslain 9 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin ratkaisee hyvitysvaatimuksen samalla kun se ratkaisee pääasian.

Hyvityslain esitöistä ilmenee käräjäoikeuden ratkaisun perusteluissa tarkemmin selostetuin tavoin se lainsäätäjän tarkoitus, että vaatimuksen käsittely tapahtuu pääasian käsittelyn yhteydessä. Esitöissä todetaan myös, että hyvitysvaatimus olisi tehtävä ennen pääasian käsittelyn päättymistä kyseisessä tuomioistuimessa vastaavasti kuin esimerkiksi oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus ja että tuomioistuin ratkaisee hyvitystä koskevan vaatimuksen samalla kun se ratkaisee pääasian vastaavasti kuin ratkaistaan esimerkiksi oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus. (HE 233/2008 vp s. 26 - 27 ja LaVM 3/2009 vp s. 4 - 5).

Hyvityslain 7 §:n 1 momentin sanamuoto ei anna vastausta siihen, milloin vaatimuksen käsittelyn kannalta vaatimus on tehty hyvissä ajoin. Lain esitöiden perusteella tämä näyttää jätetyn oikeuskäytännön varaan (LaVM 3/2009 vp s.4)

Hyvitysvaatimuksen esittämistä koskevassa ennakkoratkaisussa KKO 2011:78 on todettu (kohta 6), että hovioikeuden laintulkinta, jonka mukaan vaatimus tulisi puhevallan menettämisen uhalla esittää ennen hovioikeuden pääasiassa toimittaman pääkäsittelyn päättymistä, on ristiriidassa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan sääntelyn tarkoituksen kanssa. Mainitussa ratkaisussa, jossa siis hovioikeus ei olisi saanut jättää tutkimatta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen mutta 14 ja 17 päivää ennen ratkaisun antamista tehtyjä hyvitysvaatimuksia, todettu ei sellaisenaan sovellu nyt käsiteltävänä olevaan tilanteeseen.

Hyvitysvaatimus on suhteellisen yksinkertainen vaatimus, joka olisi käräjäoikeuden ratkaisussa todetuin tavoin tässä tapauksessa ollut mahdollista esittää jo aikaisemmassa vaiheessa asian käsittelyä. A:n vaatimus viivästymishyvityksestä on tehty niin myöhään, ettei sitä ole ollut mahdollista enää ratkaista hyvityslain 9 §:stä ilmenevän lähtökohdan mukaisesti pääasian yhteydessä. Hovioikeus on edellä todennut, ettei käräjäoikeudessa ole tapahtunut ratkaisun antamisesta ilmoittamisessa menettelyvirhettä. Näissä olosuhteissa 30 minuuttia ennen ilmoitettua ratkaisun antohetkeä tehtyä vaatimusta ei ole tehty hyvissä ajoin.

Vaatimuksen esittämisajankohtana pääasia on sinänsä ollut vielä vireillä käräjäoikeudessa, ja näin ollen vaatimus on katsottava tehdyksi ennen pääasian käsittelyn päättymistä. Hyvityslain 7 §:n 1 momenttiin lakivaliokunnan mietinnön perusteella erikseen lisätty edellytys vaatimuksen tekemisestä hyvissä ajoin olisi kuitenkin merkityksetön, jos hyvitysvaatimuksen katsottaisiin tässä tapauksessa edellä todetusta huolimatta saapuneen ajoissa. Näillä perusteilla hovioikeus toteaa, että kun vaatimusta ei nyt ole tehty hyvissä ajoin, sitä ei ole tehty hyvityslain 7 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. A on menettänyt asiassa puhevaltansa, eikä hyvitysvaatimusta voida tutkia.

Edellä lausutuilla perusteilla käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta ei ole aihetta muuttaa.

Hovioikeuden ratkaisun lopputulos ilmenee päätöslauselmasta.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöslauselmaa ei muuteta.

A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenlaamanni Asko Nurmi
Hovioikeudenneuvos Juha Karvinen
Asessori Sanna Mäkelä, joka esitteli asian

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Asianajaja X toimi rikosasiassa vastaajan avustajana. Käräjäoikeudessa syyttäjänä toiminut A oli käräjäoikeuden ratkaistua asian siirtynyt työskentelemään asianajaja X:n kanssa samaan asianajotoimistoon. Hovioikeusvaiheessa syyttäjäksi oli vaihtunut B. Hovioikeus katsoi, että asianajaja X ei ollut esteellinen jatkamaan asiassa vastaajan avustajana.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Asia Kavallus

Valittaja Vastaaja

Vastapuolet Syyttäjä B ja asianomistajat

Selostus asiasta

Syyttäjä A on käräjäoikeudessa vaatinut rangaistusta vastaajalle kavalluksesta. Käräjäoikeus on tuominnut vastaajan kavalluksesta sakkorangaistukseen ja korvausvelvollisuuteen. Vastaaja on valittanut hovioikeuteen.

Asianomistajien avustaja asianajaja Y on hovioikeudessa kiinnittänyt huomiota mahdolliseen esteellisyysongelmaan asiassa käräjäoikeudessa syyttäjänä toimineen A:n siirryttyä työskentelemään samaan asianajotoimistoon vastaajan avustajan asianajaja X:n kanssa.

Hovioikeus on pyytänyt asiassa hovioikeusvaiheessa syyttäjäksi vaihtunutta syyttäjä B:tä ilmoittamaan kantansa esteellisyyskysymykseen. Lisäksi hovioikeus on pyytänyt asianajaja X:ää selvittämään vastaajan henkilökohtaisen kannan siihen, voiko asianajaja X hänen mielestään edelleen avustaa häntä asian käsittelyssä hovioikeudessa, vai haluaisiko hän vaihtaa itselleen toisen avustajan. Asianajaja X:ää on myös pyydetty omasta puolestaan ilmoittamaan, millä perusteella hän katsoo olevansa kelpoinen jatkamaan vastaajan avustajana asiassa, mikäli vastaaja edelleen haluaa asianajaja X:n jatkavan hänen avustajanaan.

Syyttäjän lausuma

Syyttäjä B on viitannut oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momenttiin, sen tulkinnasta esitettyihin oikeuskirjallisuuden kannanottoihin sekä oikeuskäytäntöön ja todennut, että A ei ole käräjäoikeudessa toiminut kummankaan asianosaisen avustajana eikä hän ole osallistunut asian käsittelyyn hovioikeudessa, vaan hän on toiminut asiassa käräjäoikeudessa syyttäjänä virkavastuulla. Syyttäjä B on katsonut, että A:n siirtyminen työskentelemään samaan toimistoon asianajaja X:n kanssa ei aiheuta asiassa esteellisyyttä.

Vastaajan ja asianajaja X:n lausuma

Asianajaja X on ilmoittanut vastaajan kannan olevan, että hän ei halua vaihtaa avustajaa eikä hän näe perustetta avustajan vaihtamiselle sen vuoksi, että A on siirtynyt samaan toimistoon hänen avustajansa kanssa.

Asianajaja X on omasta puolestaan lausumassaan viitannut pääosin samoihin oikeuslähteisiin kuin syyttäjä. Asianajaja X on lisäksi kiinnittänyt huomiota Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattuun syytetyn oikeuteen valita itse avustajansa. Koska A:lla ei ole ollut käräjäoikeudessa päämiestä, jonka etua hän olisi ajanut, ja kun vastaaja ei ole pitänyt ongelmallisena A:n siirtymistä asianajaja X:n kanssa samaan toimistoon, asianajaja X ei ole katsonut olevansa esteellinen jatkamaan vastaajan avustajana asiassa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan asiamiehenä tai avustajana ei saa toimia se, joka on osallistunut asian käsittelyyn tuomioistuimen jäsenenä, esittelijänä tai pöytäkirjanpitäjänä taikka ollut siinä vastapuolen asiamiehenä tai avustajana. Esteellisyyden on katsottu muodostuvan myös silloin, kun henkilö on aikaisemmin syyttäjän ominaisuudessa ollut asian kanssa tekemisissä (Antti Jokela, Oikeudenkäynti II, 2012, s. 80).

Asiamiehen esteettömyyttä samoin kuin muuta kelpoisuutta koskevat ehdot kuuluvat asianmukaisen oikeudenkäyntimenettelyn takeisiin. Vastapuolijäävin tarkoituksena on suojata asiamiehen ja hänen päämiehensä luottamussuhdetta ja asiamiehen lojaliteetti- ja vaitiolovelvollisuutta. Nämä lähtökohdat on otettava huomioon arvioitaessa esteellisyyttä myös tilanteessa, jossa vastapuolen asiamiehenä toimii toinen samassa asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja. Tällöin kysymys on niin sanotusta toimistojäävistä. (KKO 2020:21, kohta 11)

Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momenttia on tulkittava siten laveasti, että esteellisyys on olemassa, jos saman asianajo- tai lakiasiaintoimiston osakas tai palveluksessa oleva henkilö on asiassa avustanut vastapuolta tai neuvotellut vastapuolen kanssa (KKO 2020:21, kohta 14 ja siinä mainittu oikeuskirjallisuus).

Syyttäjälaitoksesta annetun lain 9 §:n mukaan syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla.

Arviointi ja johtopäätökset

Asiamiehen ja avustajan esteellisyyttä koskeva oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momentti ei sen sanamuodon perusteella sovellu nyt kysymyksessä olevaan tilanteeseen. A ei ole käräjäoikeudessa toiminut kenenkään asianosaisen avustajana, vaan syyttäjän virassa. Hän ei ole myöskään asianajotoimistoon siirtymisen jälkeen ollut mukana kyseisessä asiassa avustajana. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momenttia ei ole syytä tulkita niin laajentavasti, että se aiheuttaisi tällaisessa tilanteessa vastaajan avustajan esteellisyyden käräjäoikeudessa syyttäjänä toimineen henkilön siirryttyä työskentelemään tämän kanssa samaan asianajotoimistoon.

Kun otetaan edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomioon, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus puolustautua itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja että vastaaja itse ei ole pitänyt käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen tapahtunutta muutosta ongelmallisena, hovioikeus päätyy tässä tapauksessa siihen, että asianajaja X ei ole esteellinen jatkamaan asiassa vastaajan avustajana.

Päätöslauselma

Asianajaja X:n sallitaan jatkaa vastaajan avustajana asian käsittelyssä hovioikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Pasi Vihla ja Markku Mäkynen sekä asessori

Heini Kuuttinen.

Ratkaisu on yksimielinen.

Vailla lainvoimaa.

+

Kysymys siitä, oliko työntekijän työaikaehto määräytynyt hänen työsopimuksensa nimenomaisen ehdon vai sittemmin kilpailukykysopimuksen perusteella työehtosopimukseen tehdyn työajan pidennyksen mukaan. Kysymys myös yleisen tuomioistuimen toimivallasta, lausunnon pyytämisestä työtuomioistuimelta, oikeussuojan tarpeesta prosessinedellytyksenä sekä pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa.

LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 4.11.2019

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

N oli kanteessaan vaatinut, että käräjäoikeus vahvistaa E Oy:n menetelleen N:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti ja ettei yhtiöllä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä N:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. Lisäksi N oli vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa E Oy:n suorittamaan N:lle palkkasaatavana 129,53 euroa viivästyskorkoineen sekä N:n oikeudenkäyntikulut korkoineen. E Oy oli vastustanut kannetta ja vaatinut sitä hylättäväksi sekä oikeudenkäyntikulujaan N:n korvattaviksi korkoineen.

Asiassa oli riidatonta, että N:n ja E Oy:n välisessä kirjallisessa 22.1.2014 päivätyssä työsopimuksessa N:n säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Riidatonta oli myös se, että E Oy oli antanut 15.12.2016 tiedotteen, jonka mukaan yhtiössä oli tehty paikallinen työehtosopimus, jossa viikkotyöaikaan lisätään puoli tuntia. Työajan pidennyksen taustalla oli keskusjärjestöjen sopima kilpailukykysopimus Kiky, jolla työaikoja sovittiin pidennettäväksi 24

tuntia vuodessa. Riitaista asiassa oli se, oliko työehtosopimusosapuolilla ollut oikeus työehtosopimuksella puuttua työsopimuksessa sovittuihin työsuhteen ehtoihin myös niitä työntekijän kannalta heikentäen. Tähän liittyi kysymys siitä, oliko N:n työaika määräytynyt työsopimuksen vai työehtosopimuksen ehtojen nojalla.

Käräjäoikeus totesi asiassa jääneen näyttämättä, että osapuolten tarkoituksena olisi ollut poissulkea edullisemmuussääntö. N:n työaika oli näin ollen määräytynyt työsopimuksen ehtojen nojalla. Kun työehtosopimuksessa ei ollut sivuutettu edullisemmuussääntöä, ei siinä ollut N:a sitovasti voitu sopia työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. N ei ollut suostunut työajan pidentämiseen. N:n ja E Oy:n välinen työsopimus sitoi näin ollen sopimusosapuolia. Koska kyse oli ollut työnantajan aloitteeseen perustuvasta lisätyöstä, oli E Oy velvollinen suorittamaan N:lle palkan lisätyöstä. Käräjäoikeus vahvisti, että E Oy oli menetellyt N:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä E Oy:llä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä N:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. E Oy velvoitettiin suorittamaan N:lle palkkasaatavana 129,53 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 24.5.2017 lukien sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Käräjäoikeus oli aikaisemmin 13.2.2019 antamallaan päätöksellä hylännyt E Oy:n väitteen siitä, ettei asia kuulunut käräjäoikeuden toimivaltaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Tiina Veranen, Anna-Maria Kangas ja Heidi Lindqvist.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 21.10.2020

Valitus

E Oy on vaatinut ensisijaisesti, että N:n kanne jätetään tutkimatta. Toissijaisesti E Oy on vaatinut, että kannevaatimukset hylätään. E Oy on edelleen vaatinut, että jos kannetta ei jätetä tutkimatta, hovioikeus pyytää työtuomioistuimelta lausunnon oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n nojalla E Oy:n ja N:n välisessä työsuhteessa sovellettavan työehtosopimuksen 4 §:n työajan pidentämistä koskevan lausekkeen tulkinnasta. Lisäksi E Oy on vaatinut, että N velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 13.545 eurolla ja hovioikeudessa 26.985 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Yleinen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen ratkaisemaan asiaa, koska kysymys oli työehtosopimusmääräyksen tulkinnasta ja siitä, olivatko Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen osapuolet sopineet sivuuttavansa edullisemmuussäännön. Asia kuului työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Toimivaltainen tuomioistuin ei määräytynyt ainoastaan kanteen perusteen mukaan, vaan sen mukaan, mitä normia riita-asian ratkaisemiseen oli sovellettava. E Oy:n väite siitä, että asia oli ratkaistava työehtosopimuksen perusteella, riitti tekemään työtuomioistuimesta yksinomaisesti toimivaltaisen ratkaisemaan asian. N:n vahvistusvaatimusta ei voinut tutkia myöskään sen vuoksi, että N:lta puuttui sen osalta oikeussuojan tarve.

Työehtosopimuksella voitiin sivuuttaa edullisemmuussäännön soveltaminen eli heikentää työntekijän etuja tämän kanssa tehdyssä työsopimuksessa sovittuun nähden. Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen osapuolet olivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta sellaistenkin ylempien toimihenkilöiden osalta, joiden ennen työehtosopimusta tehdyissä työsopimuksissa oli työajan pituutta koskeva sopimusehto. Työntekijän työaikaa voitiin pidentää työehtosopimuksen määräyksellä suhteessa työsopimuksen mukaiseen työaikaan sivuuttamalla edullisemmuussääntö. Työehtosopimuksen taannehtivuuskielto ei ollut esteenä edullisemmuussäännön sivuuttamiselle. Taannehtivuuskielto ei tarkoittanut sitä, ettei työehtosopimuksella saanut puuttua ennen sitä tehtyjen työsopimusten ehtoihin, vaan kieltoa puuttua ennen työehtosopimuksen voimaantuloa maksettavaksi erääntyneisiin palkkoihin.

Vastaus

N on vaatinut, että valitus hylätään ja E Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 11.550,60 eurolla korkoineen. N on myös vaatinut, että asiassa toimitetaan pääkäsittely hovioikeudessa. Lisäksi N on vaatinut, että E Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimus ensisijaisesti hylätään, toissijaisesti kuitataan ja viimesijaisesti että oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta kohtuullistetaan.

Tuomioistuimen toimivaltaisuus määräytyi kanteen perusteen mukaan. Pelkkä väite siitä, että asia oli ratkaistava työehtosopimuksen perusteella, ei tehnyt työtuomioistuimesta toimivaltaista ratkaisemaan asiaa. Kanne perustui E Oy:n ja N:n väliseen työsopimukseen eikä työehtosopimuksen määräyksiin. Yleinen tuomioistuin oli siten toimivaltainen ratkaisemaan asian. N ei olisi voinut saada vaatimustaan tutkittavaksi työtuomioistuimessa. E Oy oli esittänyt oikeussuojan tarpeen puuttumista koskevan väitteen vasta hovioikeudessa ja siten liian myöhään. N:lla oli tarve vahvistustuomion saamiseen, koska vahvistettavaksi vaaditun oikeussuhteen olemassaololla oli hänelle merkitystä. Lausunnon pyytäminen työtuomioistuimelta oli tarpeetonta siinäkin tapauksessa, että työehtosopimuksen ehtoa tulkittaisiin E Oy:n väittämällä tavalla, koska taannehtivuuskiellon vuoksi työehtosopimuksen ehdolla ei joka tapauksessa voinut olla oikeusvaikutuksia ennen sitä tehtyyn N:n työsopimukseen. Asianosaisten erimielisyys työehtosopimuksen sisällöstä ja tulkinnasta ei siten vaikuttanut asian arviointiin.

N:n työajasta oli sovittu nimenomaisella työsopimusehdolla, joka ei sisältänyt viittausta työehtosopimukseen. N:n työaikaehto ei siten määräytynyt työehtosopimuksen perusteella. Työaikaa koskeva työsopimusehto oli olennainen. Työehtosopimuksen työaikaehto oli N:n näkökulmasta työsopimuksen ehtoa heikompi, koska sen mukaisesti N:n työaika oli ollut pidempi palkan pysyessä muuttumattomana. Sopimusten sitovuuden periaatteen nojalla kumpikaan sopimuksen osapuoli ei voinut ilman toisen suostumusta muuttaa sopimuksen ehtoja, eivätkä työehtosopimusosapuolet olleet voineet sopia N:n työsopimuksen ehdoista niitä heikentäen. Työsopimuksen nimenomaisen ehdon muuttaminen olisi voinut perustua vain lailliseen irtisanomisperusteeseen, jollaiseen ei käsillä olevassa asiassa ollut vedottu ja jollaista ei ollut ollut käsillä. N oli työsopimukseensa vedoten kieltäytynyt työajan pidentämisestä saatuaan E Oy:n ilmoituksen asiasta.

Edullisemmuussääntö voitiin sivuuttaa vain laissa olevan nimenomaisen kelpuutuksen perusteella, eikä sellaista käsillä olevassa asiassa ollut. Edullisemmuussääntöä ei ollut sivuutettu Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa. Työsopimuksen ja työehtosopimuksen välillä ei myöskään ollut normiristiriitaa, koska työsopimusehdosta oli sovittu ennen työehtosopimusta. Työehtosopimuksen määräyksellä ei ollut voinut taannehtivasti heikentää sitä aikaisemmin tehtyyn työsopimukseen sisältyvää määräystä. Työaikaehdon taannehtiva heikentäminen oli vastoin perustuslaissa turvattua omaisuuden suojaa.

Pääkäsittelyn toimittaminen oli tarpeellista, koska valituksessa oli esitetty harhaanjohtavaa ja turhaa argumentointia, joka oli oikaistava.

E Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimus sisälsi tarpeettomia ja kohtuuttomia eriä. Keskimääräinen tuntilaskutusperuste ja toimeksiannon hoitamiseen käytetty tuntimäärä olivat liialliset. Joka tapauksessa oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle oli peruste, koska asia oli oikeudellisesti niin epäselvä, että N:lla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, ja koska N:n velvoittaminen korvaamaan oikeudenkäyntikulut oli kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta ottaen huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Tutkimatta jättämistä koskeva vaatimus

1.1. Hovioikeuden asiallinen toimivalta

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee erikoistuomioistuimena muun muassa työntekijöiden työehtosopimuksia koskevat sekä työehtosopimuslakiin perustuvat riita-asiat, kun kysymys on 1) työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta; 2) siitä, onko jokin menettely työehto- tai virkaehtosopimuksen taikka edellä mainittujen säädösten mukainen; tai 3) työehto- tai virkaehtosopimuksen taikka edellä mainittujen säädösten vastaisen menettelyn seuraamuksesta, ei kuitenkaan rangaistus- tai kurinpidollisesta seuraamuksesta. Kaikki muut kuin työtuomioistuimelle erikseen määrätyt työsuhderiidat kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan (KKO 2011:70, kohta 4).

Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti kanteen perusteen mukaan (ks. mm. KKO 2011:70 ja KKO 2004:133 sekä Saloheimo, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 3., uudistettu painos, 2020, s. 144). Jos kanne perustuu muuhun kuin oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:ssä säädettyyn asiaan, sen tutkiminen kuuluu yleiselle tuomioistuimelle. Näin ollen, jos kanne perustuu työsopimukseen, pakottavaan lainsäännökseen tai ei-tulkinnalliseen työehtosopimuksen määräykseen, riita kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

N:n kanne perustuu työsopimukseen. Kanteessa on kysymys siitä, onko N:n työaikaa koskevana työsuhteen ehtona tullut noudattaa työsopimuksen nimenomaiseen ehtoon perustunutta työaikaa vai onko E Oy:lla ollut oikeus työehtosopimuksen nojalla yksipuolisesti muuttaa N:n työaikaa edullisemmuussääntö sivuuttaen. Työehtosopimuksen 4 §:n työajan pidentämistä koskeva ehto on kanteen kiistämisen peruste, eikä siihen ole vedottu kanteen perusteena.

Kysymystä E Oy:n oikeudesta yksipuolisesti muuttaa N:n työsopimukseen kirjattua työaikaehtoa työehtosopimuksen nojalla ei ratkaista työehtosopimuksen sanamuodon tai sen perusteella, mikä työehtosopimusosapuolten tarkoituksena oli tältä osin ollut. Asian arvioinnin kannalta merkityksellistä on sen sijaan jäljempänä todettavin tavoin se, onko työehtosopimusosapuolten ylipäätään mahdollista sopia työaikaehdosta työehtosopimuksessa poiketen työsopimuksen nimenomaisesta ehdosta työntekijän vahingoksi. Kysymys on sopimusoikeudellisesta arvioinnista ja erisisältöisten normien välisen ristiriidan ratkaisemisesta. Sen tekeminen ei edellytä erityistä työehtosopimusolojen tuntemusta.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei käsillä olevassa asiassa ole keskeisesti kysymys työehtosopimuksen sisällyksestä tai tulkinnasta. Asiassa ei ole myöskään kysymys työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai laajuudesta tai tietyn menettelyn työehtosopimuksen mukaisuudesta tai siitä määrättävästä seuraamuksesta.

1.2. N:n oikeussuojan tarve

Oikeussuojan tarve on oikeuskäytännössä vakiintunut ehdoton prosessinedellytys, jonka tuomioistuin ottaa huomioon viran puolesta ja josta ei ole laissa säännöksiä. Jos oikeussuojan tarve puuttuu, pääasia on jätettävä tutkimatta tai sillensä (KKO 2019:42, kohta 11). Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisuissa KKO 2014:39 (kohta 11) ja KKO 2014:101 (kohta 13) katsonut, että tämän kaltaista kanteen nostamisen rajoitusta on tulkittava suppeasti. Ratkaisuissa on tältä osin viitattu perustuslain 21 §:ssä jokaiselle turvattuun oikeuteen saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa.

Kantajan oikeussuojan tarvetta arvioidaan suhteessa kannevaatimuksiin. Kun kantaja vaatii, että vastaaja velvoitetaan tiettyyn suoritukseen, kantajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada tuomioistuimen ratkaistavaksi, onko vastaajalla kyseinen velvollisuus (KKO 2019:42, kohta 12).

Tässä asiassa N on vaatinut vahvistettavaksi, että E Oy on menetellyt työsopimuksen vastaisesti eikä sillä ole ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä N:n viikoittaista työaikaa. Lisäksi N on vaatinut, että E Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle palkkasaatavaa. N:lla on oikeudellinen tarve saada ratkaisu siitä, onko E Oy:lla kyseinen suoritusvelvollisuus. Suoritusvelvollisuuden olemassaolo on riippuvainen N:n esittämästä vahvistusvaatimuksesta. Näin ollen N:lla on oikeussuojan tarve vahvistusvaatimuksen osalta.

1.3. Johtopäätös

Koska kanteessa tarkoitetun asian ratkaisemista ei ole säädetty kuuluvaksi työtuomioistuimen toimivaltaan, asia kuuluu yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. N:lla on lisäksi asiassa oikeussuojan tarve. E Oy:n vaatimus kanteen tutkimatta jättämisestä hylätään.

2. Pääkäsittelyn toimittaminen

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan asia ratkaistaan hovioikeudessa esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei siinä 13–16 §:n perusteella toimiteta pääkäsittelyä. Edelleen luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Lain esitöiden mukaan pääkäsittelyn toimittamista voitaisiin pitää selvästi tarpeettomana asian laadun perusteella ainakin silloin, jos valitus olisi selvästi perusteeton. Valittajalle vähämerkityksellisenä voidaan pitää asiaa, jossa taloudellinen intressi on vähäinen ja joka ei liity merkittävässä määrin asianosaisen henkilöön. Asiassa, jossa on kysymys oikeuskysymyksen

ratkaisemisesta, voi olla perusteltua jättää pääkäsittely toimittamatta, vaikka asialla kiistatta olisi suuri merkitys asianosaisille, etenkin silloin, jos tosiseikat olisivat riidattomia. Asian merkitys asianosaiselle voisi kuitenkin myös tällaisessa asiassa puoltaa pääkäsittelyn järjestämistä, jotta asianosaiset saisivat mahdollisuuden esittää suullisesti oikeudellisia argumentteja kantansa tueksi, vaikka pääkäsittelyssä ei kuulusteltaisikaan todistajia. Käsittelyn tarpeellisuutta ja laajuutta tulisi voida arvioida kulloinkin käsiteltävän yksittäistapauksen perusteella. Kysymys olisi kokonaisarviosta. (HE 105/2009 vp s. 38–39 ja 68)

Hovioikeus toteaa, ettei vastauksessa ole nimetty eikä asiassa muutoinkaan ole tarvetta ottaa vastaan suullista todistelua. Käräjäoikeudessa toimitetussa pääkäsittelyssä ei myöskään ole esitetty suullista todistelua. Asianosaiset ovat valituksessa ja vastauksessa lausuneet varsin laajasti kaikista asiassa riitaisista seikoista. Oikeudenkäyntiaineiston perusteella on myös selvää, mitä seikkoja asiassa voidaan pitää riidattomina. Asia on siten kokonaisuudessaan ratkaistavissa kirjallisesta aineistosta ja riidattomista seikoista tehtävien oikeudellisten päätelmien perusteella.

Hovioikeus katsoo, ettei nyt käsiteltävä asia ole myöskään laadultaan tai luonteeltaan sellainen, että pääkäsittelyn toimittaminen olisi tarpeen. Asia ei liity merkittävässä määrin asianosaisten henkilöön. Pääkäsittelyn toimittamista puoltaa jossain määrin asian luonne työnantajaa heikommassa asemassa olevan työntekijän palkkaetuja koskevana riita-asiana. N ei kuitenkaan ole pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista tästä syystä eikä muutoinkaan vedonnut pääkäsittelypyyntönsä perusteena asia merkitykseen hänelle. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että pääkäsittelyn toimittaminen on asiassa muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosasille. N:n pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa hylätään.

3. Pääasia

3.1. Riidattomat seikat ja kysymyksenasettelu

N:n ja E Oy:n välisen 22.1.2014 päivätyn työsopimuksen 5 kohdan mukaan työaika on 37,5 tuntia viikossa. Sopimuksen 13 kohdan mukaan työsuhteeseen sovelletaan muilta osin Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta. Mainittua työehtosopimusta sopimuskaudelle 1.11.2016–31.10.2017 uusittaessa sen 4 §:ään lisättiin Kilpailukykysopimuksen nojalla määräys säännöllisen työajan pidentämisestä. Määräyksen mukaan ylempien toimihenkilöiden vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisen toteuttamistapa jätettiin sovittavaksi paikallisesti. E Oy:ssa yhteistoimintatoimikunta ja työnantaja olivat sopineet työajan pidentämisestä lisäämällä tuntikirjausjärjestelmään 0,5 tuntia maanantaipäiville 1.1.2017 lukien. E Oy oli tiedottanut asiasta sähköpostitse 15.12.2016, minkä jälkeen N oli ilmoittanut työsopimukseensa vedoten, ettei hän hyväksynyt työajan pidentämistä.

Työehtosopimuksen 4 §:n työaikaehto on N:n näkökulmasta työsopimukseen kirjattua työaikaehtoa epäedullisempi, koska sen mukaisesti N:n säännöllinen työaika olisi ollut vuodessa 24 tuntia työsopimuksen mukaista työaikaa pidempi, mutta näistä lisätunneista ei olisi maksettu hänelle korvausta. Näin ollen N:n palkka suhteessa tehdyn työn määrään olisi työehtosopimuksen 4 §:n määräyksen myötä huonontunut suhteessa työsopimuksessa sovittuun. N ja E Oy ovat olleet sidottuja Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseen työehtosopimuslain perusteella.

Asiassa on kysymys siitä, onko N:n työaikaehto määräytynyt 1.1.2017 lukien hänen työsopimuksensa nimenomaisen ehdon vai työehtosopimuksen 4 §:n nojalla. Tarkemmin asiassa on kysymys siitä, onko E Oy voinut yksipuolisesti pidentää N:n työsopimuksen ehtona ollutta työaikaa työehtosopimuksen määräyksen nojalla vai onko työaika määräytynyt edelleen N:n työsopimusehdon nojalla. Kysymys on siten työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompetenssin rajoista suhteessa voimassa olevaan työsopimukseen sekä siitä, mikä merkitys taannehtivuuskiellolle tulee tässä yhteydessä antaa.

3.2. Arvioinnin lähtökohtia

Työsuhteen ehdot voivat määräytyä useiden eri normien, kuten työsopimuksen, lain, työehtosopimusten, työsääntöjen, sopimuksenveroisen käytännön tai työnantajan direktio-oikeuden perusteella. Jos samasta työntekijän työsuhdetta koskevasta asiasta on määrätty useammalla eri normilla ja ne ovat ristiriidassa keskenään, sovellettava normi ratkaistaan etusijajärjestyksen tai edullisemmuussäännön nojalla (ks. mm. Tiitinen & Kröger, Työsopimusoikeus, 6., uudistettu painos, 2012, s. 801–802).

Etusijajärjestys tarkoittaa, että ylemmällä tasolla olevaa normia on sovellettava, jos samasta työntekijän työsuhdetta koskevasta asiasta on määrätty useammalla eri normilla. Työehtosopimuslain 6 §:ssä säädetään työehtosopimuksen ja työsopimuksen välisestä etusijajärjestyksestä. Säännöksen mukaan, jos työsopimus joiltakin osiltaan on ristiriidassa siinä noudatettavan työehtosopimuksen kanssa, on työsopimus näiltä osiltaan mitätön ja niiden sijasta käyvät noudatettaviksi työehtosopimuksen vastaavat määräykset. Myös oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että normaalisitovan työehtosopimuksen normimääräykset ovat etusijajärjestyksessä työsopimuksen ehtojen edellä (ks. mm. Tiitinen & Kröger, Työsopimusoikeus, 6., uudistettu painos, 2012, s. 803–804).

Työehtosopimuslain 6 §:n säännöksen sanamuodon perusteella sen soveltamisen kannalta ei näyttäisi olevan merkitystä sillä, onko työehtosopimuksen kanssa ristiriidassa oleva työsopimuksen ehto työntekijän kannalta edullisempi vai haitallisempi. Kuitenkin jo vuoden 1924 työehtosopimuslain esitöissä on todettu, että työehtosopimuksella vahvistetut ehdot ovat vähimmäisehtoja, ellei joissakin poikkeustapauksissa työehtosopimuksessa ole toisin määrätty (Lainvalmistelukunnan julkaisuja, ehdotus laiksi työehtosopimuksesta ynnä perustelut, 1921:11, s. 34). Myös oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten mukaan työehtosopimusmääräykset on tarkoitettu työsuhteen vähimmäisehdoiksi, mistä syystä työsopimuksella voidaan sopia työntekijän kannalta työehtosopimusta edullisemmista tai paremmista ehdoista, jos sitä ei ole työehtosopimuksessa erityisesti kielletty (ks. mm. Vuorio, Työsuhteen ehtojen määrääminen. Tutkimus Suomen työoikeuden normijärjestelmästä, 1955, s. 424–425).

Koska työoikeudellinen lainsäädäntö perustuu työntekijöiden suojeluperiaatteelle ja työehtosopimuksilla on pyritty turvaamaan työntekijöiden vähimmäisehdot, pakottavat laki- ja työehtosopimusnormit ovat yleensä vain miniminormeja. Jos samasta työntekijän etuja ja oikeuksia koskevasta asiasta on voimassa pätevästi kaksi tai useampia normeja, niistä ei valita hierarkiassa ylemmällä tasolla olevaa, vaan se, joka johtaa työntekijälle edullisimpaan lopputulokseen. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa onkin vakiintuneesti katsottu, että työehtosopimuslain 6 §:n säännöksen nojalla vain sellainen työehtosopimusmääräys, joka parantaa työntekijän etuja, tulee automaattisesti ja pakottavasti noudatettavaksi työsopimusehdon sijasta ja vastaavasti vain työehtosopimukseen nähden työntekijän kannalta objektiivisesti arvioiden epäedullisempi työsopimusehto syrjäytyy vastaavan työehtosopimusmääräyksen tieltä (ks. mm. KKO 1979-II-43 ja KKO 1984-II-23).

Jos työntekijän työsuhteen ehto, kuten työaika, on määräytynyt alan työehtosopimuksen mukaan joko suoraan tai työntekijän työsopimuksessa olevan viittauksen perusteella, ei työehtosopimuksen muuttuessa synny normiristiriitaa. Tällöin myöhempi työehtosopimus voi muuttaa aikaisemmin noudatettua työsopimuksen ehtoa, kuten pidentää työaikaa, jos uudella työehtosopimuksella niin sovitaan. Jos työntekijän työsopimuksessa kuitenkin on nimenomaisesti sovittu työajasta, ehto perustuu sellaiseen työsopimusmääräykseen, joka ei ole sidoksissa työsuhteessa sovellettavaan työehtosopimukseen. Käsillä olevassa asiassa kysymys on viimeksi mainitusta tilanteesta.

Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että työehtosopimuksen osapuolet voivat nimenomaisella työehtosopimuksen määräyksellä sivuuttaa edullisemmuussäännön soveltamisen, jolloin työehtosopimuksen määräyksiä on noudatettava myös enimmäisehtoina (ks. mm. TT 2020:19 sekä TT 2019:74 ja siinä mainitut ratkaisut ja oikeuskirjallisuus). Kysymykseen työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompetenssin rajoista tai enimmäisehdon soveltamisalan laajuudesta ei kuitenkaan ole oikeuskäytännössä tai -kirjallisuudessa otettu tarkemmin kantaa. Työehtosopimusosapuolilla voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan oikeus sopia siitä, että työehtosopimuksen määräys on vähimmäisehdon lisäksi enimmäisehto. Tästä ei kuitenkaan välttämättä seuraa, että osapuolilla olisi oikeus sopia edullisemmuussäännön poissulkemisesta paitsi työehtosopimuksen voimaantulon jälkeen solmittavien työsopimusten, myös voimassa olevien työsopimustasoisten ehtojen osalta.

Arvioitaessa sitä, mikä vaikutus E Oy:n vetoamalla työehtosopimuksen 4 §:n määräyksellä on N:n työsuhteessa, merkitystä on annettava sille, että N:n työaikaehdon oikeudellinen perusta on hänen työsopimuksensa. Huomioon on otettava muun muassa sopimusoikeuden yleiset periaatteet ja perustuslain suoja.

3.3. Sopimusten sitovuus, perustuslain suoja ja taannehtivuuskielto

Sopimusten sitovuuden periaatteen mukaisesti sopijapuolet ovat velvollisia noudattamaan tehtyä sopimusta. Sopimusvapaus ja sopimuksen sitovuus koskevat myös työsopimuksia, vaikka työlainsäädäntö ja työehtosopimukset jossain määrin rajoittavat työsopimusosapuolten oikeutta sopia työsuhteen ehdoista. Työoikeudellisiin normeihin sisältyy sellaisia työntekijän suojaksi säädettyjä vähimmäistasoltaan pakottavia säännöksiä, jotka syrjäyttävät niiden kanssa ristiriidassa olevat työsopimuksen ehdot. Toisaalta työnantajalla on työnjohto- ja direktio-oikeutensa nojalla oikeus yksipuolisesti päättää muista kuin työsuhteen olennaisista ehdoista.

Työaikalaissa tai muuallakaan lainsäädännössä ei ole säädetty yksipuolisesta oikeudesta pidentää työntekijän työaikaa. Oikeuskäytännössä on kuitenkin vakiintuneesti katsottu, että työsuhteen olennaisten ehtojen yksipuolinen muuttaminen voi tapahtua irtisanomisaikaa noudattaen ja sillä edellytyksellä, että muuttamiselle on esitettävissä irtisanomisperusteen veroinen peruste (ks. mm. KKO 2016:80, kohta 13 ja siinä mainitut ratkaisut).

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että olemassa oleviin sopimussuhteisiin puuttuminen heikentävästi on Suomen perustuslain 15 §:n 1 momentin perusteella kiellettyä (Ilkka Saraviita, Perustuslaki, 2., uudistettu painos, 2011, s. 226–228). Sopimussuhteisiin ja muihin yksityisoikeudellisiin oikeustoimiin perustuvat varallisuusarvoiset oikeudet ovat yksityishenkilön omaisuutta perustuslain tarkoittamassa mielessä. Omaisuuden suojan keskeisenä tehtävänä on suojata yksityisten oikeussubjektien luottamusta ja perusteltuja odotuksia taloudellisissa asioissa. Perustuslakivaliokunta on katsonut työsopimukseen perustuvien varallisuusarvoisten oikeuksien ja niiden pysyvyyden nauttivan perustuslain suojaa (mm. PeVL 22/1995 vp s. 2 ja PeVL 60/2002 vp s. 3).

Voimassa olevaan sopimussuhteeseen puuttuminen liittyy läheisesti kysymykseen normimääräyksen taannehtivuudesta. Perustuslakivaliokunta on todennut lakiehdotuksia laeiksi työsopimuksen irtisanomismenettelystä ja työsopimuslain muuttamisesta koskeneessa lausunnossaan noudatetun käytännön perusteella olevan selvää, että laillisesti tehtyjen oikeustoimien sisältöön voidaan vain rajoitetusti puuttua tavallisilla laeilla taannehtivasti. Lausunnon mukaan työväen suojelua koskevan lainsäädännön osalta on voitu soveltaa tavallista lainsäätämisjärjestystä yleensä laajemmin kuin muilla lainsäädännön aloilla, ellei kysymyksessä ole ollut taannehtiva puuttuminen aikaisemmin syntyneisiin olosuhteisiin (PeVL 5/1983 vp s. 2). Myös lausuessaan kunnallisten työntekijöiden ja viranhaltijoiden työnteon yksipuolisen palkattoman keskeyttämisen mahdollistavan lain säätämisjärjestyksestä perustuslakivaliokunta on todennut, että ehdotetun lain aikaansaama puuttuminen työehtosopimuksessa jo sovittuihin lomauttamisperusteisiin olisi vakiintuneen lainsäädäntökäytännön valossa hyvin poikkeuksellinen toimenpide, ja ehdotti lakiin lisäystä, joka poistaisi lakimuutoksen taannehtivan vaikutuksen ennen sen voimaantuloa tehtyihin työehtosopimuksiin (PeVL 19/1992 vp s. 3). Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön valossa taannehtivia puuttumisia sopimussuhteisiin ja muihin oikeutettuihin taloudellisiin etuuksiin ja odotuksiin tulee siten pyrkiä välttämään.

Myös työtuomioistuin on ratkaisukäytännössään viitannut taannehtivuuskieltoon. Ratkaisussa TT 2015:56 on todettu työtuomioistuimen joissakin ratkaisuissaan (TT 2013:63, TT 2006:31 ja TT 1979:79) katsoneen, että työehtosopimuksella voidaan tietyin edellytyksin puuttua työsopimuksella sovittuihin ehtoihin myös niitä heikentävästi, joskaan ei esimerkiksi taannehtivin vaikutuksin.

Toisaalta työtuomioistuin on ratkaisussaan TT 2019:74 katsonut, että työehtosopimuksen työajan pidentämistä koskevalla määräyksellä oli sovittu edullisemmuussäännön poissulkemisesta kaikkien työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien työntekijöiden työsuhteissa riippumatta siitä, oliko työajasta sovittu ennen kyseisen työehtosopimusmääräyksen voimaantuloa työsopimuksella vai ei. Ratkaisussa on kuitenkin todettu, että henkilötodistelun perusteella edullisemmuusperiaatetta ei ollut käsitteenä sinänsä nostettu esiin neuvotteluissa, ja että asiassa osapuolten yhteisenä tarkoituksena oli ollut ulottaa työajan pidennys kaikkiin toimihenkilöihin lukuun ottamatta niitä toimihenkilöitä, joille ei ollut määritelty vähimmäistyöaikaa. Tähän nähden hovioikeus katsoo, ettei mainitun ratkaisun perusteella voida tehdä vastaavia johtopäätöksiä edellytyksistä puuttua työehtosopimuksella työsopimuksessa sovittuihin ehtoihin taannehtivasti tässä tapauksessa.

3.4. Johtopäätös

N:n työajasta on sovittu hänen ja E Oy:n välisellä työsopimuksella ennen työajan pidentämistä koskevan ehdon sisällyttämistä työehtosopimukseen. Työsopimuksen työaikaa koskevassa kohdassa 5 on nimenomaisesti sovittu viikoittaisen työajan pituudesta. Työaikaa koskevan ehdon, josta on otettu nimenomainen maininta työsopimukseen, on katsottava olevan työsuhteen olennainen ehto, josta työnantaja ei voi määrätä yksipuolisesti toisin ilman, että esitettävissä olisi työsopimuksen irtisanomisperusteen veroinen peruste. E Oy ei ole edes väittänyt, että N:n työaikaehdon yksipuoliselle muuttamiselle olisi ollut tällainen peruste.

Edellä todetusti työehtosopimusosapuolet voivat nimenomaisella työehtosopimusmääräyksellä sivuuttaa edullisemmuussäännön soveltamisen eli sopia työehtosopimuksen määräysten soveltamisesta paitsi työsuhteiden vähimmäisehtoina, myös niiden enimmäisehtoina. Hovioikeus katsoo kuitenkin sopimusten sitovuuden, perustuslaillisen omaisuuden suojan ja siihen liittyvän taannehtivuuskiellon edellyttävän, että tällaisia työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan vain niiden jälkeen tehtyihin työsopimuksiin. Ei ole perusteltua katsoa, että työehtosopimusosapuolet voisivat työehtosopimuksin heikentää voimassa olevia ja nimenomaisesti sovittuja työsopimusehtoja.

Hovioikeus katsoo, ettei voimassa olevan työsopimuksen työaikaa koskevan nimenomaisen ehdon muuttaminen työntekijän vahingoksi ole kuulunut työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompetenssiin. E Oy ei ole voinut yksipuolisesti pidentää N:n työsopimuksen mukaista työaikaa työehtosopimukseen sisältyvän työaikamääräyksen perusteella. N:n työajan on siten katsottava määräytyneen työsopimuksen perusteella myös 1.1.2017 jälkeen.

Näillä perusteilla hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen N:n esittämän vahvistamisvaatimuksen ja määrältään riidattoman suoritusvaatimuksen osalta.

4. Lausunnon pyytäminen työtuomioistuimelta

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- tai virkaehtosopimusolojen tuntemusta, voi tuomioistuin, milloin katsoo sen tarpeelliseksi tai asianosainen sitä vaatii, pyytää asiasta tältä osin lausunnon työtuomioistuimelta.

Kanne on perustettu työsopimukseen. Edellä selostetuilla perusteilla työehtosopimuksen sisältö tai tulkinta ei ole asian ratkaisemisen kannalta keskeinen seikka. Asian ratkaiseminen ei ole edellyttänyt erityistä työehtosopimusolojen tuntemusta, vaan pääasiassa sopimusoikeuden ja työoikeuden yleisten oppien soveltamista. Sillä, ovatko työehtosopimusosapuolet tarkoittaneet heikentää voimassa oleviin työsopimuksiin perustuvia työsuhteen ehtoja sopimalla työajan pidentämistä koskevan 4 §:n lisäämisestä, ei ole asiassa merkitystä, koska tällainen sopiminen ei joka tapauksessa ole kuulunut osapuolten säännöstämiskomptenssiin.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n mukainen lausunnon pyytäminen on asiassa tarpeetonta. E Oy:n sitä koskeva vaatimus hylätään.

5. Oikeudenkäyntikulut

Hävittyään muutoksenhaun E Oy on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan N:lle tarpeellisista toimenpiteistä johtuneet ja kohtuulliset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

N:n vaatimus oikeudenkäyntikuluista on ollut 11.550,60 euroa sisältäen arvonlisäveron. E Oy on määrällisesti hyväksynyt oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

E Oy velvoitetaan suorittamaan N:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 11.550,60 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamisesta lukien.

----

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Mikko Saleva
Hovioikeudenneuvos Markku Laine
Asessori Laura Kallioinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Kysymys rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta, hallintolain soveltamisalasta ja esteellisyyssääntelystä. Kysymys myös vähäisyyden arvioinnista (äänestys) ja rangaistuksen mittaamisesta.

Vastaaja oli toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä osallistunut kunniamerkin esittämiseen hänen puolisonsa sisaren puolisolle. Lisäksi hän oli osallistunut esityksen käsittelyyn tämän nimittämiseksi esikunnan osastopäälliköksi sekä käynyt tämän kanssa kehityskeskustelun ja tehnyt tästä palkan määräytymiseen liittyneen suoritusarvioinnin. Lisäksi vastaaja oli joukko-osaston komentajana toimiessaan hyväksynyt poikansa henkilökohtaisen palkanosaprosentin.

Hovioikeus katsoi, että hallintolain esteellisyyssääntely on osa ammattisotilaan rikoslaissa tarkoitettua palvelusvelvollisuuden sisältöä. Hallintolaki soveltuu sotilaan henkilökohtaista palkanosaprosenttia koskevan asian käsittelyyn, sotilaan palkanosaan liittyneen kehityskeskustelun ja suoritusarvioinnin tekemiseen, sotilaan osastopäällikön tehtävään esittämisasian käsittelyyn sekä sotilasta koskevaan kunniamerkkiesitykseen ja sen valmisteluun. Näissä toimissa ei ollut kysymys hallintolain soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä sotilaskäskystä. Hovioikeus katsoi vastaajan syyllistyneen neljään tuottamukselliseen palvelusrikokseen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 27.10.2020

Asian käsittely hovioikeudessa

Helsingin hovioikeus on käsitellyt asian A:n sotilasarvo huomioon ottaen sotilasoikeudenkäyntilain 6 §:n nojalla ensimmäisenä oikeusasteena.

Pääkäsittely on toimitettu 27. ja 28.8.2020.

– – – –

Syyttäjän syyte

1. Tuottamuksellinen palvelusrikos
– – – –
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom. 1, 3 ja 7 kohta
18.2.2016 Turku

Kommodori (nyk. lippueamiraali) A oli toimiessaan Rannikkolaivaston komentajana huolimattomuudesta rikkonut tai jättänyt täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden.

A oli Rannikkolaivaston komentajana esteellisenä osallistunut poikaansa koskevan asian käsittelyyn siten, että A oli 18.2.2016 hyväksynyt poikansa henkilökohtaisen palkanosaprosentin. A:n pojan palkka oli kyseisen hyväksymisen vuoksi noussut.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen poikansa oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut hänen pojalleen odotettavissa erityistä hyötyä palkan määrän lisääntymisen vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut tai jättänyt täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä sekä 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä Rannikkolaivaston komentajana ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä joukko-osaston komentajan oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja Rannikkolaivaston asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

Toissijainen rangaistusvaatimus kohdassa 1:

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
Rikoslaki 40 luku 10 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom. 1, 3 ja 7 kohta

A oli toimiessaan Rannikkolaivaston komentajana huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

A oli Rannikkolaivaston komentajana esteellisenä osallistunut poikaansa koskevan asian käsittelyyn siten, että A oli 18.2.2016 hyväksynyt poikansa henkilökohtaisen palkanosaprosentin. A:n pojan palkka oli kyseisen hyväksymisen vuoksi noussut.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen poikansa oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut hänen pojalleen odotettavissa erityistä hyötyä palkan määrän lisääntymisen vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut virkavelvollisuutensa noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä sekä 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä Rannikkolaivaston komentajana ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä joukko-osaston komentajan oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja Rannikkolaivaston asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

2. Tuottamuksellinen palvelusrikos
– – – –
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom. 1, 3 ja 7 kohta
12.9.2016 Turku

Lippueamiraali A oli toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut tai jättänyt täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden sekä palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskevan ohjesäännöllä tai muulla tavoin annetun määräyksen.

A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa eli Läheistä koskevan asian käsittelyyn siten, että A oli 12.9.2016 vahvistanut ja hyväksynyt, että keväällä 2016 tehdyn ja puolustusvoimien henkilöstöpäällikön 15.6.2016 hyväksymän keskitetyn seuraajasuunnitelman mukaisesti Läheistä esitetään merivoimien esikunnassa osastopäällikön tehtävään. Kyseisellä A:n tekemällä vahvistuksella ja hyväksymisellä oli ollut olennainen vaikutus siihen, että merivoimien esikunnan henkilöstöosasto oli esittänyt pääesikunnalle Läheisen määräämistä kyseiseen osastopäällikön tehtävään. A:n tehtäviin esikuntapäällikkönä oli kuulunut merivoimien esikunnassa muun muassa vastata tehtävään määräämisistä ja ohjata henkilöstösuunnittelua.

Kyseinen osastopäällikön tehtävä oli tullut täytettäväksi sen hoitajan 5.9.2016 tekemän irtisanoutumisen vuoksi. A:n 12.9.2016 tekemän vahvistuksen ja hyväksymisen vuoksi merivoimien esikunnan henkilöstöosasto oli esittänyt pääesikunnalle 17.10.2016 Läheisen määräämistä kyseiseen tehtävään ja puolustusvoimain komentaja oli 26.10.2016 hyväksynyt Läheisen määräämisen kyseiseen tehtävään 1.1.2017 alkaen. A oli siten vahvistuksellaan ja hyväksymisellään osallistunut kyseiseen tehtävään määräämiseen ja sen valmisteluun merivoimien esikunnassa. Kyseinen osastopäällikön tehtävään määrääminen oli nostanut Läheisen palkkaluokkaa.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli Läheinen oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut Läheiselle odotettavissa erityistä hyötyä palkkaluokan nousemisen vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut tai jättänyt täyttämättä
- palvelukseen kuuluvan velvollisuuden noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä
- merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan periaatteita ja menettelytapoja sekä että viranomaisen toimien on oltava puolueettomia.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

Toissijainen rangaistusvaatimus kohdassa 2:

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
Rikoslaki 40 luku 10 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom. 1, 3 ja 7 kohta

A oli toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa eli Läheistä koskevan asian käsittelyyn siten, että A oli 12.9.2016 vahvistanut ja hyväksynyt, että keväällä 2016 tehdyn ja puolustusvoimien henkilöstöpäällikön 15.6.2016 hyväksymän keskitetyn seuraajasuunnitelman mukaisesti Läheistä esitetään merivoimien esikunnassa osastopäällikön tehtävään. Kyseisellä A:n tekemällä vahvistuksella ja hyväksymisellä oli ollut olennainen vaikutus siihen, että merivoimien esikunnan henkilöstöosasto oli esittänyt pääesikunnalle Läheisen määräämistä kyseiseen osastopäällikön tehtävään. A:n tehtäviin esikuntapäällikkönä oli kuulunut merivoimien esikunnassa muun muassa vastata tehtävään määräämisistä ja ohjata henkilöstösuunnittelua.

Kyseinen osastopäällikön tehtävä oli tullut täytettäväksi sen hoitajan 5.9.2016 tekemän irtisanoutumisen vuoksi. A:n 12.9.2016 tekemän vahvistuksen ja hyväksymisen vuoksi merivoimien esikunnan henkilöstöosasto oli esittänyt pääesikunnalle 17.10.2016 Läheisen määräämistä kyseiseen tehtävään ja puolustusvoimain komentaja on 26.10.2016 hyväksynyt Läheisen määräämisen kyseiseen tehtävään 1.1.2017 alkaen. A oli siten vahvistuksellaan ja hyväksymisellään osallistunut kyseiseen tehtävään määräämiseen ja sen valmisteluun merivoimien esikunnassa. Kyseinen osastopäällikön tehtävään määrääminen oli nostanut Läheisen palkkaluokkaa.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli Läheinen oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut Läheiselle odotettavissa erityistä hyötyä palkkaluokan nousemisen vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut
- velvollisuuden noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä
- merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan periaatteita ja menettelytapoja sekä että viranomaisen toimien on oltava puolueettomia.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

3. Tuottamuksellinen palvelusrikos
– – – –
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom. 1, 3 ja 7 kohta
1.1.2018–14.2.2018 Turku

Lippueamiraali A oli toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut tai jättänyt täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden sekä palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskevan ohjesäännöllä tai muulla tavoin annetun määräyksen.

A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa eli Läheistä koskevan asian käsittelyyn ja ollut läsnä tätä koskevan asian käsittelyssä siten, että
- A oli esitellyt merivoimien komentajalle merivoimien esikunnan kunniamerkkiesityksiä koskevan etusijajärjestyksen, jossa Läheinen oli ollut kunniamerkin saajista ensimmäisenä, sekä
- A oli kunniamerkin ehdottajana allekirjoittanut Läheistä koskevan kunniamerkkiehdotuksen.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli Läheinen oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut Läheiselle odotettavissa erityistä hyötyä kunniamerkin vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. Kunniamerkkiesitys ei kuitenkaan ollut johtanut kunniamerkin myöntämiseen Läheiselle.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut tai jättänyt täyttämättä
- palvelukseen kuuluvan velvollisuuden noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja kieltoa olla läsnä asiaa käsiteltäessä esteellisenä sekä 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä
- merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan periaatteita ja menettelytapoja sekä että viranomaisen toimien on oltava puolueettomia.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

Toissijainen rangaistusvaatimus kohdassa 3:

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
Rikoslaki 40 luku 10 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom. 1, 3 ja 7 kohta

A oli toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa eli Läheistä koskevan asian käsittelyyn ja ollut läsnä tätä koskevan asian käsittelyssä siten, että
- A oli esitellyt merivoimien komentajalle merivoimien esikunnan kunniamerkkiesityksiä koskevan etusijajärjestyksen, jossa Läheinen oli ollut kunniamerkin saajista ensimmäisellä sijalla, sekä
- A oli kunniamerkin ehdottajana allekirjoittanut Läheistä koskevan kunniamerkkiehdotuksen.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli Läheinen oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut Läheiselle odotettavissa erityistä lyötyä kunniamerkin vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. Kunniamerkkiesitys ei kuitenkaan ollut johtanut kunniamerkin myöntämiseen Läheiselle.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut
- velvollisuuden noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja kieltoa olla läsnä asiaa käsiteltäessä esteellisenä sekä 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä
- merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan periaatteita ja menettelytapoja sekä että viranomaisen toimien on oltava puolueettomia.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

4. Tuottamuksellinen palvelusrikos
– – – –
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom 1 ja 7 kohta
23.1.2018 Turku

Lippueamiraali A oli toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut tai jättänyt täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden sekä palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskevan ohjesäännöllä tai muulla tavoin annetun määräyksen.

A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa eli Läheistä koskevan asian käsittelyyn siten, että A 23.1.2018 oli käynyt vuoden 2017 kehityskeskustelun alaisenaan toimineen Läheisen kanssa sekä tehnyt Läheisestä tämän palkanosan vahvistamista koskevan suoritusarvioinnin.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli Läheinen oli ollut asianosaisena. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. Kyseinen suoritusarviointi oli vaikuttanut Läheisen palkkaukseen.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut tai jättänyt täyttämättä
- palvelukseen kuuluvan velvollisuuden noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä
- merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan periaatteita ja menettelytapoja sekä että viranomaisen toimien on oltava puolueettomia.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

Toissijainen rangaistusvaatimus kohdassa 4:

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
Rikoslaki 40 luku 10 §
Hallintolaki 6 §
Hallintolaki 27 § 1 mom.
Hallintolaki 28 § 1 mom. 1 ja 7 kohta

A oli toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa eli Läheistä koskevan asian käsittelyyn siten, että A oli 23.1.2018 käynyt vuoden 2017 kehityskeskustelun alaisenaan toimineen Läheisen kanssa sekä tehnyt Läheisestä tämän palkanosan vahvistamista koskevan suoritusarvioinnin.

A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli Läheinen oli ollut asianosaisena. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. Kyseinen suoritusarviointi oli vaikuttanut Läheisen palkkaukseen.

A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut
- velvollisuuden noudattaa hallintolain 6 §:ssä mainittua vaatimusta viranomaisen toimien puolueettomuudesta, 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä
- merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan periaatteita ja menettelytapoja sekä että viranomaisen toimien on oltava puolueettomia.

Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon vastaajan asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

– – – –

Vastaaja A:n vastaus

A on vaatinut, että syyte hylätään. Toissijaisesti A on vaatinut, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta. – – – –

Tuottamuksellisen palvelusrikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt. A ei ollut toiminnallaan vaarantanut palvelusturvallisuutta, palvelustehtäviensä asianmukaista toteuttamista eikä turvallisuutta puolustusvoimissa. Puolustusvoimissa ja merivoimien esikunnassa ei ollut ollut määräyksiä, ohjeita tai osoitettuja velvollisuuksia hallintolain esteellisyyssäännösten noudattamisesta. Myöskään hallintolain sisältöä ja esteellisyyttä koskevaa koulutusta ei ollut järjestetty. A:lla ei ollut tilaisuutta toimia toisin. A:lla ei ollut tilaisuutta tai kykyä havaita menettelyssään tai tehdyissä toimenpiteissä virheelliseen menettelyyn liittyviä riskejä.

Tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistö ei täyttynyt. Mikäli A:n toiminta katsottaisiin esteellisyyssäännösten rikkomiseksi, vastaajan toiminta oli ollut kokonaisuutena arvostellen vähäistä. A:n toiminnasta ei ollut aiheutunut haittaa tai vahinkoa kenellekään.

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellytykset eivät kummankaan rikosnimikkeen osalta täyttyneet. Hallintolakia ei sovellettu sotilaskäskyasioihin, joita syytteen mukaiset toimet olivat mahdollisesti olleet. A:lla ei ollut ohjeistuksen vaillinaisuuden vuoksi mahdollisuutta punnita esteellisyyssäännösten sekä toimintaohjeiden, -tapojen, ja -käskyjen välistä ristiriitaa. Virkatoiminnassa annetut ohjeet eivät olleet täyttäneet laillisuusperiaatteen edellyttämää täsmällisyysvaatimusta. A:n rikosoikeudellista vastuuta ei voitu johtaa perustuslain 21 §:n ja hallintolain 6 §:n periaatteista. Puolustusvoimien ohjeissa ei ollut huomioitu hallintolain esteellisyyssäännöksiä ennen A:ta koskenutta esitutkintaa.

Kohdassa 1 palkanosaprosenttien hyväksymisessä oli ollut kysymys massa- ja rutiiniluontoisesta hyväksymisestä. Kysymys ei ollut minkään asian päättämisestä, vaan kysymys oli ollut jo annetun ja esitetyn päätöksen vahvistamisesta, eikä A ollut vahvistamistoimellaan vaikuttanut päätöksen sisältöön. Oli epäselvää, oliko kysymyksessä hallintolain tarkoittamaa asian käsittelyä. Asian esitellyt niin sanottu varmentaja ei ollut tuonut esille esteellisyysasiaa. Joka tapauksessa teko oli ollut kokonaisuutena arvioiden niin vähäinen, ettei sen voida katsoa täyttävän minkään rikoksen tunnusmerkistöä.

Kohdassa 2 A ei ollut osallistunut osastopäällikön valintaa koskeneen asian käsittelyyn. A ei ollut tehnyt asiaan liittyvää valmistelua, esittelyä tai päätöstä. A oli aloittanut merivoimien esikuntapäällikön tehtävässä 1.5.2016, joten hän ei ollut voinut osallistua merivoimien keskitetyn seuraajasuunnitelman valmisteluun ja sitä koskevaan esittelytilaisuuteen 29.4.2016. A:n toteuttamat toimet osastopäällikön valintaan liittyen olivat olleet läsnäolo 2.6.2016 pidetyssä tehtävä- ja seuraajasuunnitelmakokouksessa sekä tietoisuus suunnitelman sisällöstä. Kokouksessa ei ollut käsitelty nimenomaan kyseistä valintaa eikä tehty valintaan liittyneitä päätöksiä.

Kohdassa 3 A ei ollut vaikuttanut kunniamerkin esittämis- tai antamispäätökseen vaan ainoastaan palvelusvelvollisuutensa mukaisesti allekirjoittanut esityksen asemansa nojalla. Kunniamerkkiesitys oli hylätty.

Kohdassa 4 kehityskeskustelun pitämisessä oli ollut kysymys normaalista esimiestyöstä, joka oli perustunut annettuun ohjeistukseen. Pääesikunnan määräyksen mukaisesti kehityskeskustelu pidettiin esimiehen ja alaisen välillä. Virkaehtosopimuksen soveltamiseen liittyvänä kehityskeskustelu jäi hallintolain soveltamisalan ulkopuolelle. Kehityskeskustelu ja arviointi oli mitätöity ja uusittu.

Rangaistukseen tuomitsematta jättämistä puolsi toiminnan vähäisyys sekä A:n jo saama rangaistus puolustusvoimien sisäisen menettelyn, virasta pidättämisen ja asian laajan julkisuuden kautta.

– – – –

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

I Yleistä

I.1 Kysymyksenasettelu ja oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

Syytteen teonkuvaukset ovat pääosin riidattomia. Kysymys on ennen muuta A:n menettelyn oikeudellisesta arvioinnista. Asiassa on laillisuusperiaatteen pohjalta arvioitava kysymystä siitä, onko ammattisotilaan palvelusvelvollisuuden sisältö esteellisyyden osalta johdettavissa laista ja kohdissa 2–4 syyttäjän esittämin tavoin myös vuoden 2016 merivoimien työjärjestyksestä. Erikseen on arvioitava, soveltuuko hallintolaki kunkin kohdan teonkuvauksessa yksilöityyn toimintaan, sekä teon mahdollista huolimattomuutta ja vähäisyyttä.

Rikoslain 45 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan sotilas, joka rikkoo tai jättää täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden taikka palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskevan ohjesäännöllä tai muulla tavoin annetun määräyksen, on tuomittava, jollei teosta 11 luvun 9 a §:ssä, 40 luvun 1–3 tai 5 §:ssä tai tässä luvussa erikseen säädetä rangaistusta, palvelusrikoksesta kurinpitorangaistukseen tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Saman luvun 4 §:n mukaan jos 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu palvelusrikos on tehty huolimattomuudesta, rikoksentekijä on tuomittava tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta kurinpitorangaistukseen tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Rikoslain 3 luvun 7 §:n mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus).

Hallintolain 2 §:n 1 momentin mukaan hallintolaissa säädetään hyvän hallinnon perusteista sekä hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä. Säännöksen 2 momentin mukaan hallintolakia sovelletaan valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa ja itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä eduskunnan virastoissa ja tasavallan presidentin kansliassa (viranomainen). Hallintolain 4 §:n 1 momentin mukaan hallintolakia ei sovelleta sotilaskäskyihin eikä muihin tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista koskeviin hallinnon sisäisiin määräyksiin.

Hallintolain 27 §:n 1 momentin mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Säännöksen 2 momentin mukaan mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. Hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen ja 3 kohdan mukaan, jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen ja kohdan 7 mukaan, jos luottamus hänen puolueettomuutensa erityisestä syystä vaarantuu. Säännöksen 2 momentin 1 kohdan mukaan läheisellä tarkoitetaan 1 momentissa virkamiehen puolisoa ja virkamiehen lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa ja virkamiehelle muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä 3 kohdan mukaan virkamiehen puolison lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa ja isovanhempaa samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä virkamiehen puolison sisarusten lapsia.

Hallintolain soveltamisalasäännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan esityksen lähtökohtana on, että hyvän hallinnon perusteita sovellettaisiin viranomaistoimintaan yleisesti. Hallintoasia voi olla myös hallinnon sisäinen asia, jolloin sen vaikutukset jäävät hallintokoneiston sisälle. Hallintoasian rajoja määrittävänä yleisohjeena voidaan pitää asian kuulumista hallinto-oikeudellisen muutoksenhakujärjestelmän piiriin. Tätä perustaa vasten asiat, jotka eivät voi tulla käsiteltäviksi hallintotuomioistuimissa, eivät lähtökohdiltaan ole hallintoasioita. Näin esimerkiksi virkaehtosopimuksen täytäntöönpano ja soveltaminen eivät kuuluisi hallintolain soveltamisalaan. Sama koskee työsopimuslain alaan kuuluvia asioita sekä henkilöstöasioiden yhteistoimintamenettelyä. (HE 72/2002 vp s. 45 ja 46.)

Hallintolain 27 §:ä koskevan hallituksen esityksen mukaan säännöksessä käytetyt ilmaisut käsittelyyn osallistumisesta ja läsnäolosta asiaa käsiteltäessä ovat sisällöltään laajoja. Niillä ei tarkoiteta pelkästään ratkaisun tekemistä vaan myös toimia, jotka välittömästi edeltävät asian ratkaisemista. Näitä ovat asian esittely ja valmistelu. Esteellinen virkamies ei saisi millään tavalla osallistua sellaisiin asian käsittelyyn liittyviin toimiin, jotka vaikuttavat asian ratkaisuun. Tällaisia ovat esimerkiksi lausuntojen pyytäminen, asianosaisten kuuleminen sekä muiden selvitysten hankkiminen. Tavanomainen toimistotyö ja siihen verrattavat toimet eivät sen sijaan ole esteellisyyden kannalta merkityksellisiä. (HE 72/2002 vp s. 80.)

Hallintolain 4 §:n 1 momenttia koskevan hallintovaliokunnan mietinnön mukaan sotilaskäskyasioiden aineellisen sisällön täsmällinen määrittely on ongelmallista, koska lainsäädäntöön sisältyy vain vähäisessä määrin sotilaskäskyasioiden sisältöä määrittäviä säännöksiä. Sotilaskäskyasioina on yleensä pidetty sellaisia puolustusvoimia ja siinä palvelevia koskevia asioita, jotka esimies käsittelee ja ratkaisee esimiesasemansa perusteella. Tyypillisiä sotilaskäskyasioita ovat sotilaallisten toimenpiteiden valmistelu ja johtaminen, kuten asevelvollisten kouluttaminen, sekä sotilaallisen joukon sisäisen hengen, kurin ja järjestyksen ylläpitäminen. Ottaen huomioon sotilaskäskyasioiden monimuotoisuuden ja niiden sisällöllisen määrittelemättömyyden säännöstä tarkistettiin siten, että myös sotilaskäskyt liitettiin muiden virkakäskyjen tavoin välittömästi viran hoitamista koskeviin määräyksiin. (HaVM 29/2002 vp s. 7.)

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu sotilaskäskyllä tarkoitettavan sellaisia käskyteitse ratkaistavia asioita, jotka edellyttävät sotilaalliseen kuuliaisuusvelvollisuuteen perustuvaa ehdotonta ja välitöntä käskyn noudattamista. Sotilaallinen käskyvalta on juuri ilmaus kuuliaisuusvelvollisuuden perustavasta sotilaallisesta vallanalaisuussuhteesta. (Olavi Rytkölä: Puolustushallinto, 1967, s. 20 ja 21.) Sotilaskäskyn luonteeseen on itsestään selvästi kuulunut, ettei siitä voi valittaa, vaan sitä on välittömästi ja ehdottomasti noudatettava. (Kaarina Buure-Hägglund: Suomen kriisilainsäädäntö, 2002, s. 52.)

I.2 Hallintolain esteellisyyssääntely palvelusvelvollisuuden sisältönä

Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta säädetään Suomen perustuslain 8 §:ssä ja rikoslain 3 luvun 1 §:ssä. Laillisuusperiaatteen mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Korkein oikeus on katsonut rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttävän, että rangaistussäännöksen mukainen palvelukseen kuuluva velvollisuus taikka palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskeva ohjesäännöllä tai muulla tavoin annettu määräys ja niiden sisältö on määritelty jossakin säännöksessä riittävän tarkkarajaisesti ja siten, että säännöksen soveltaminen on ennakoitavissa (ks. KKO 2019:104 kohta 29 ja siinä mainitut ratkaisut). Lisäksi korkein oikeus on katsonut, että palvelusrikoksen rangaistavuudessa on osaltaan kyse myös luottamuksesta puolustusvoimiin ja sille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon (KKO 2019:104 kohta 32).

Syytteessä selostettujen tapahtumien ajankohtana A on ollut palveluksessa ammattisotilaana. Hovioikeus toteaa, että perustuslaissa ilmaistu lain noudattamisen vaatimus koskee myös puolustusvoimien ja sen sotilasvirkamiesten toimintaa. Hallintolaissa on täsmällisesti ja tarkkarajaisesti säädetty esteellisyydestä sekä kielletty virkamiestä osallistumasta asian käsittelyyn esteellisenä. Rikoslain palvelusrikossäännöksissä on säädetty rangaistavaksi palvelusta koskevan velvollisuuden rikkominen.

Edellä mainitun perusteella hovioikeus katsoo, että hallintolain esteellisyyssääntely on osa ammattisotilaan rikoslaissa tarkoitettua palvelusvelvollisuuden sisältöä. Syytteen hyväksymiselle ei siten ole laillisuusperiaatteesta seuraavaa estettä. Kussakin kohdassa on tämän jälkeen kuitenkin erikseen arvioitava, onko kysymys hallintolain soveltamisalaan kuuluvasta asiasta ja siten A:n palvelusvelvollisuuden sisällöstä.

I.3 Yleisen palvelusohjesäännön ja merivoimien työjärjestyksen merkitys

Yleinen palvelusohjesääntö on tärkeä sotilaiden käyttäytymistä sääntelevä normisto (ks. mm. KKO 2019:104 kohta 30). Riidatonta kuitenkin on, että yleinen palvelusohjesääntö ei tule tässä tapauksessa laillisuusperiaate huomioon ottaen sovellettavaksi, koska ohjesäännöstä ei ole johdettavissa kyllin tarkkarajaista ohjetta esteellisyydestä.

Vuodelta 2016 olevan merivoimien esikunnan työjärjestyksen mukaan merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallinnon periaatteita ja menettelytapoja (s. 13). Esteellisyydestä työjärjestyksessä ei ole erillistä mainintaa. Työjärjestyksessä ei liioin ole määräystä, jonka perusteella hallintolain säännöksiä tulisi soveltaa myös lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä asioissa, jollaisia ovat esimerkiksi sotilaskäskyt.

Hovioikeus katsoo tämän vuoksi kohtien 2–4 osalta, ettei työjärjestyksessä ole määritetty A:lle sellaista palvelusvelvollisuutta, että hallintolain esteellisyyssääntelyä olisi noudatettava silloinkin, kun hallintolaki ei sitä edellytä. Asiassa on siten kussakin kohdassa kysymys siitä, soveltuuko hallintolaki siinä säädetyn perusteella.

I.4 Puutteellinen koulutus

Asiassa on tullut esille, että puolustusvoimissa on vasta tämän tapauksen myötä kiinnitetty erityistä huomiota esteellisyyttä koskevaan koulutukseen.

Hovioikeus katsoo, että A on jo asemansa perusteella ollut velvollinen ottamaan selvää hallintolain esteellisyyssääntelystä ja että puolustusvoimien järjestämän koulutuksen mahdollisella puutteellisuudella ei ole oikeudellista merkitystä arvioitaessa A:n syyllistymistä syytteessä tarkoitettuihin tuottamuksellisiin tekoihin.

II Syytekohta 1

II.1 Toteen näytetyt tapahtumat

A on toiminut Rannikkolaivaston komentajana ja hänen poikansa on kuulunut sen kantahenkilökuntaan syytekohdan 1 tapahtuma-aikana. A on todistaja C:n esittelystä allekirjoituksellaan 18.2.2016 hyväksynyt henkilöstön palkanosaprosentteja koskeneen luettelon, joka on usean muun sotilaan lisäksi koskenut myös A:n poikaa. Todisteesta ilmenee, että A:n pojan palkanlisäprosentti on hyväksymisen myötä noussut.

A on kertonut poikansa palkanlisäprosentin vahvistamisen mainitulla tavalla kuuluneen hänen tehtäviinsä komentajana. Pojan nimi oli mahdollisesti ollut luettelossa, mutta hän ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota. Todistaja C , joka oli toiminut asian esittelijänä ei ole muistanut tarkemmin, miten esittely oli tapahtunut. Mahdollisesta esteellisyydestä ei ollut kuitenkaan käyty A:n kanssa keskustelua.

A on siten syytteen teonkuvauksen mukaisesti Rannikkolaivaston komentajana osallistunut poikaansa koskevan asian käsittelyyn hyväksymällä 18.2.2016 tämän henkilökohtaisen palkkaa nostaneen palkanosaprosentin.

II.2 Hallintolain esteellisyyssääntelyn soveltuminen

Asiassa on arvioitava, soveltuuko hallintolaki ammattisotilaan palkanosaprosenttia koskevan asian käsittelyyn vai onko kysymys hallintolain soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä sotilaskäskystä. A:n puolustukseksi on vedottu myös siihen, että kysymys oli virkaehtosopimusasiasta, jolloin hallintolaki ei tulisi sovellettavaksi.

A:n toimenpiteet syytekohdassa 1 ovat liittyneet sotilasvirkamiehistä tehtyjen arviointien ja niiden perusteella määritettyjen palkanlisäysten hyväksymiseen. Kysymys ei ole ollut sotilaallisen toimenpiteen valmistelusta tai johtamisesta, kouluttamisesta tai joukon hengen tai kurin ja järjestyksen ylläpitämisestä eikä myöskään toimenpiteestä, joka sotilaskäskyn lailla edellyttäisi kohteeltaan ehdotonta kuuliaisuutta. Myös muutoksenhaku tässä syytekohdassa tarkoitettuun päätökseen on saattanut olla valtion virkamieslain nojalla mahdollista. Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei syytekohdassa 1 ole ollut kysymys määräyksestä toimenpiteen tai tehtävän suorittamiseksi eikä siten hallintolain 4 §:n 1 momentin tarkoittamin tavoin sotilaskäskystä.

Hallintolaissa ei ole sen soveltamisalan ulkopuolelle säädetty sotilasvirkamiehen työn arviointia eikä palkan määrittämistä eikä muutoinkaan virkaehtosopimusliitännäisiä asioita, mikä puoltaa hallintolain soveltumista. Kuten edellä on selostettu (s. 13), yleispiirteinen maininta virkaehtosopimuksesta sisältyy hallintolakia koskevaan hallituksen esitykseen. Maininnassa ei erikseen todeta esteellisyydestä. Toisaalta esitöistä myös ilmenee, että lähtökohtaisesti hallintolaki on tarkoitettu sovellettavaksi laajasti hallintotoiminnassa. Valtion virkamieslain sääntelyn perusteella virkamiehellä on eräin poikkeuksin muutoksenhakuoikeus palkkansa määrää koskevissa asioissa.

Hovioikeus katsoo, ettei hallintolaista eikä sen esitöistä ole siten tässä tapauksessa johdettavissa, että syytekohdan 1 toiminta olisi hallintolain soveltamisalan ulkopuolella. Näin ollen A:n on tullut noudattaa hallintolain esteellisyyssääntelyä palvelusvelvollisuutensa sisältönä.

A ei ole saanut hallintolain 27 §:n nojalla osallistua asian käsittelyyn. A:n poika on ollut asiassa hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittama asianosainen, ja ratkaisusta on ollut hallintolain 28 §:n tarkoittamin tavoin odotettavissa tälle erityistä hyötyä palkannousuna. A on säännöksen 1 momentin 1 ja 3 kohtien nojalla ollut esteellinen osallistumaan asiassa poikaansa koskevaan päätöksentekoon.

II.3 Huolimattomuusarviointi

A on kertonut, että hänen ollessaan pois virkapaikalta Rannikkolaivaston esikuntapäällikkö hänen sijaisenaan olisi voinut tehdä henkilökunnan palkanosaprosentin hyväksynnän. Tapahtuma-aikaan esikuntapäällikkönä toiminut todistaja D on kertonut, että sijainen oli tehnyt esimiehen töitä, kun esimies ei ollut voinut esimerkiksi virkamatkan tai vuosiloman vuoksi suorittaa työtehtäviään. Esteellisyystilanteissa sijainen oli toiminut vasta vuodesta 2020 alkaen.

A ja D:n kertomasta ilmenee, että jo tapahtuma-aikaan sijaisjärjestelyt olivat käytössä, joskin vain poissaolotilanteissa. Sen tueksi, että sijaisen pyytämättä jättäminen esteellisyystilanteessa olisi perustunut A:lle annettuun käskyyn tai ohjesääntöön, ei ole esitetty selvitystä.

Edellä mainitun perusteella hovioikeus katsoo, että A:lla on ollut mahdollisuus toimia toisin poikaansa koskevan asian käsittelyssä. A ei ole pyrkinyt ottamaan selvää esteellisyyssääntelystä eikä varmistumaan siitä, oliko hänen poikansa mukana vajaat 30 henkeä käsittäneessä päätösluettelossa. Hovioikeus katsoo, että vallinneissa olosuhteissa A:lle ei ole voinut olla ennalta-arvaamatonta tai odottamatonta, että hänen kantahenkilökuntaan kuuluva poikansa oli mukana esityksessä ja että hyväksymällä esityksen hän tulisi samalla hyväksyneeksi myös tämän henkilökohtaisen palkanosaprosentin. A on näin ollen rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittua huolellisuusvelvoitetta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. A on toiminut huolimattomuuttaan hallintolaista ilmenneen palvelusvelvollisuutensa vastaisesti.

II.4 Vähäisyysarviointi

A on ollut puolustusvoimissa korkeassa asemassa Rannikkolaivaston komentajana. A:n asema ja tehtävät puoltavat sitä, ettei tekoa voida pitää vähäisenä. Päinvastaiseen suuntaan puhuu se, että palkanosan hyväksyminen on ollut rutiininomainen toimi. Toisaalta on otettava huomioon asian merkitys suhteessa puolustusvoimilta odotettuun luottamukseen, hallintosääntöjen noudattamiseen ja komentajan esimerkillisyyteen. A:ta velvoittaneet hallintolain säännökset eivät olleet tulkinnanvaraisia. Tekoa kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoo, ettei sitä ole pidettävä vähäisenä.

II.5 Syyksilukeminen

A:n syyksi luetaan tuottamuksellinen palvelusrikos syytekohdassa 1 seuraavasti:

Kommodori (nyk. lippueamiraali) A oli 18.2.2016 toimiessaan Rannikkolaivaston komentajana huolimattomuudesta rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden. A oli esteellisenä osallistunut poikaansa koskevan asian käsittelyyn siten, että hän oli hyväksynyt poikansa henkilökohtaisen palkanosaprosentin. A:n pojan palkka oli kyseisen hyväksymisen vuoksi noussut. A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen poikansa oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut hänen pojalleen odotettavissa erityistä hyötyä palkan määrän lisääntymisen vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden noudattaa hallintolain 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita. Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon A:n asema ja tehtävä Rannikkolaivaston komentajana ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä joukko-osaston komentajan oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja Rannikkolaivaston asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

III Syytekohta 2

III.1 Toteen näytetyt tapahtumat

A on tapahtuma-aikaan toiminut merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja hänen puolisonsa sisaren puoliso, todistaja B, on kuulunut merivoimien kantahenkilökuntaan. B:tä on 17.10.2016 todistaja E:n ja osastoesiupseerin allekirjoittamalla asiakirjalla esitetty määrättäväksi merivoimien esikunnan osastopäällikön tehtävään. Puolustusvoimain komentaja on puolustusvoimien henkilöstöpäällikön esittelystä 26.10.2016 hyväksynyt B:n määräämisen osastopäälliköksi merivoimien esikuntaan.

A on kiistänyt osallistuneensa B:tä koskeneen asian käsittelyyn sekä B:n tehtävään esittämisen vahvistamiseen ja hyväksymiseen. Kysymys on tältä osin näytön arvioinnista.

Todistaja E on kertonut hovioikeudessa toimineensa tapahtuma-aikaan merivoimien esikunnan henkilöstöpäällikkönä. Syyskuussa 2016 E oli hakenut A:lta varmistuksen siitä, että B:tä esitetään osastopäällikön tehtävään. A ei ollut tuonut esille läheissuhdetta B:hen. Asiassa tehtiin esitys, jonka E oli allekirjoittanut. Myöhemmin E:lle oli ilmennyt A:n ja B:n vaimojen sisaruus, jolloin hän oli kääntynyt sotilaslakimiesten puoleen.

Todistaja F on hovioikeudessa kertonut toimineensa tapahtuma-aikaan merivoimien esikunnassa henkilöstöosastolla sektorijohtajana. F:n kertoman mukaan esikuntapäällikölle henkilöstöryhmän päällikkönä esiteltiin aina osastopäällikön tasoisten tehtävien täyttäminen, joskin merivoimien komentajalla oli ollut merkittävä vaikutus valintaan. F ei ollut osallistunut 12.9.2016 tämän nimitysasian esittelyyn esikuntapäällikölle. F on esitutkinnassa kertonut, että varmistus merivoimien johdolta eli käytännössä esikuntapäälliköltä oli saatu 12.9.2016. Se oli tullut E:ltä A:n hyväksynnällä. F oli saanut tietää A:n ja B:n puolisoiden sisaruudesta jossakin vaiheessa B:n nimityksen jälkeen, ja hän oli välittömästi ilmoittanut tiedon esimiehelleen E:lle. F on hovioikeudessa vahvistanut esitutkinnassa kertomansa oikeellisuuden.

Merivoimien komentajana tapahtuma-aikaan toiminut G on hovioikeudessa kertonut, että B:n nimi oli ollut niin sanotussa seuraajasuunnitelmassa pian sen jälkeen, kun hän oli vuonna 2012 aloittanut apulaisosastopäällikkönä. Tämä oli osoitus siitä, että B:tä mahdollisesti tultaisiin esittämään esikunnan osastopäällikön tehtävään. Suunnitelma oli ollut esillä tehtävä- ja seuraajasuunnittelukokouksessa keväällä 2016. Esitys B:n nimityksestä oli esitelty G:lle. Hän oli päättänyt esittää puolustusvoimain komentajalle virkaan B:tä. Hän ei ollut keskustellut nimityksestä A:n kanssa.

Hovioikeus toteaa, että näyttönä A:n osallistumisesta nimitysesityksen tekemiseen on E:n kertomus, jota F:n kertomus jossakin määrin tukee.

Asiakirjasta Keskitetty seuraajasuunnitelma 2016 – komentajan lista ilmenee E:n merkintöjä siitä, että hän oli 12.9.2016 esitellyt esikuntapäällikölle eli A:lle valinta-asian. E on kertonut merkinnän tarkoittavan B:n esittämistä osastopäällikön tehtävään. Lisäksi asiakirjasta ilmenee E:n merkintä siitä, että B:n esittäminen on selvä. Asiakirjassa ei ole A:n tekemiä merkintöjä.

Osastopäällikön nimittämisprosessia koskevasta suunnitelmasta ilmenee osana suunniteltua prosessia olleen, että 12.9.2016 pyydettäisiin varmistus esikuntapäälliköltä. Hovioikeus katsoo, että mainitut todisteet myös tukevat E:n kertomaa.

Kirjallisesta todisteesta S6 ilmenee, että merivoimien esikuntapäällikön tehtäviin on kuulunut henkilöstösuunnittelun ohjaaminen komentajan linjausten mukaisesti merivoimien esikunnassa (henkilöstö/tehtävät). Merivoimien työjärjestyksen mukaan esikuntapäällikkö vastaa henkilöstön palvelussuhteeseen liittyvistä asioista, joita ovat muun muassa nimittämisten ja tehtävään määräämisten käsittely, sekä seuraajasuunnitelman ylläpidosta. Mainitut todisteet tukevat syytettä A:n osallistumisesta.

Edellä mainittua näyttöä arvioituaan hovioikeus katsoo, että A:n kiistäminen on epäuskottava. Esitetyn todistelun perusteella hovioikeudelle ei jää varteenotettavaa epäilyä siitä, että A on vahvistanut ja hyväksynyt 12.9.2016 B:n esittämisen osastopäällikön tehtävään.

A on lisäksi kiistänyt toiminnallaan olleen vaikutusta B:n esittämiseen osastopäälliköksi.

Hovioikeus katsoo, että edellä mainitun todistelun perusteella A:n vahvistaminen ja hyväksyntä on ollut olennainen osa menettelyä, jonka lopputuloksena B:tä on esitetty tehtävään. A:n vahvistamisella ja hyväksynnällä on siten ollut olennainen vaikutus B:n esittämisessä tehtävään. Näin ollen sillä A:n esittämällä seikalla, että B:tä suunniteltu osastopäälliköksi jo ennen B:n aloittamista esikuntapäällikkönä, ei ole asian arvioinnissa merkitystä. A on osallistunut B:tä koskeneen asian käsittelyyn syytekohdassa 2 kerrotuin tavoin.

III.2 Hallintolain esteellisyyssääntelyn soveltuminen

Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, soveltuuko hallintolaki ammattisotilaan esittämiseen osastopäällikön tehtävään merivoimien esikunnassa vai onko kysymys hallintolain soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä sotilaskäskystä.

Hovioikeus ottaa arvioinnissaan huomioon edellä mainittujen oikeuslähteiden lisäksi seuraavat oikeuslähteet. Perustuslain 58 §:n 5 momentissa säädetyn perusteella puolustusvoimista annetun lain 30–33 ja 38 §:ssä on säädetty erikseen sotilaskäskyasioista ja sotilasvirkoihin nimittämisestä. Tämä osaltaan puoltaa hallintolain 4 §:n 1 momentin tulkintaa siten, ettei osastopäälliköksi nimittämisen esittäminen ole sotilaskäsky.

Kysymys on ollut merivoimien esikunnassa valmistellusta esityksestä B:n nimittämiseksi pysyvään tehtävään osastopäällikkönä esikunnassa eli sotilaallisesta virkanimityksestä, joten hallintolakia on tullut noudattaa kohdan 2 asian käsittelyssä.

A ei ole saanut hallintolain 27 §:n nojalla osallistua asian käsittelyyn. B on ollut asiassa hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittama asianosainen. B on ollut A:n puolison sisaren puoliso, joten A on siten ollut säännöksen 2 momentin 3 kohdan mukaisesti esteellinen.

III.3 Huolimattomuus- ja vähäisyysarviointi

A on ollut tietoinen sukulaisuussuhteestaan B:hen. A:lla on ollut mahdollisuus tuoda hallintolain tarkoittama läheisyys esille ja pidättäytyä asian käsittelyyn osallistumisesta esimerkiksi siirtämällä vahvistamis- ja hyväksymisasian sijaiselleen. A ei ole pyrkinyt ottamaan selvää esteellisyyssääntelystä eikä olemaan osallistumatta asian käsittelyyn. Hovioikeus katsoo, että A on rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittua huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. A on toiminut huolimattomuuttaan hallintolaista ilmenneen palvelusvelvollisuutensa vastaisesti.

A:n vahvistaminen ja hyväksyminen on ollut olennainen osa B:n esittämistä ja sittemmin toteutunutta nimittämistä tehtävään. Hovioikeus katsoo, ettei tekoa ole pidettävä vähäisenä huomioon ottaen A:n asema sekä teon vaikutukset puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

III.4 Syyksilukeminen

A:n syyksi luetaan tuottamuksellinen palvelusrikos syytekohdassa 2 seuraavasti:

Lippueamiraali A oli 12.9.2016 toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden sekä palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskevan ohjesäännöllä tai muulla tavoin annetun määräyksen. A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa B:tä koskevan asian käsittelyyn siten, että A oli 12.9.2016 vahvistanut ja hyväksynyt, että keväällä 2016 tehdyn ja puolustusvoimien henkilöstöpäällikön 15.6.2016 hyväksymän keskitetyn seuraajasuunnitelman mukaisesti B:tä esitetään merivoimien esikunnassa osastopäällikön tehtävään. Kyseisellä A:n tekemällä vahvistuksella ja hyväksymisellä oli ollut olennainen vaikutus siihen, että merivoimien esikunnan henkilöstöosasto oli esittänyt pääesikunnalle B:n määräämistä kyseiseen osastopäällikön tehtävään. A:n tehtäviin esikuntapäällikkönä oli kuulunut merivoimien esikunnassa muun muassa vastata tehtävään määräämisistä ja ohjata henkilöstösuunnittelua. Kyseinen osastopäällikön tehtävä oli tullut täytettäväksi sen hoitajan 5.9.2016 tekemän irtisanoutumisen vuoksi. A:n 12.9.2016 tekemän vahvistuksen ja hyväksymisen vuoksi merivoimien esikunnan henkilöstöosasto oli esittänyt pääesikunnalle 17.10.2016 B:n määräämistä kyseiseen tehtävään ja puolustusvoimain komentaja oli 26.10.2016 hyväksynyt B:n määräämisen kyseiseen tehtävään 1.1.2017 alkaen. A oli siten vahvistuksellaan ja hyväksymisellään osallistunut kyseiseen tehtävään määräämiseen ja sen valmisteluun merivoimien esikunnassa. Kyseinen osastopäällikön tehtävään määrääminen oli nostanut B:n palkkaluokkaa. A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli B oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut B:lle odotettavissa erityistä hyötyä palkkaluokan nousemisen vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden noudattaa hallintolain 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan menettelytapoja. Tekoa ei ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon A:n asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

IV Syytekohta 3

IV.1 Toteen näytetyt tapahtumat

A on toiminut tapahtuma-aikaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja hänen puolisonsa sisaren puoliso, todistaja B, on toiminut merivoimien esikunnassa osastopäällikkönä A:n alaisena. Riidatonta on, että A on allekirjoittanut kunniamerkkiesityksen Vapaudenristin myöntämisestä B:lle ja ettei esitys ole johtanut kunniamerkin myöntämiseen. A:n nimikirjaimin hyväksytyssä esityksessä B on ollut puoltojärjestyksessä ensimmäisenä. Todistaja G on hyväksynyt puoltojärjestyksen.

Todistaja H on kertonut toimineensa merivoimien esikunnan henkilöstöosastolla vastuullaan merivoimien kunniamerkkien valmistelu. Mahdollisesti F oli antanut hänelle valmisteltavaksi Vapaudenristiä koskeneen esityksen siten, että puoltojärjestys oli jo ennalta määritetty. H ei ollut ollut asiassa A:n kanssa tekemisissä.

Todistaja F on hovioikeudessa kertonut, ettei hän enää muistanut, kenen aloite kunniamerkin hakeminen B:lle oli ollut. Esitutkinnassa hän on kertonut A:n esittäneen H:lle esityksen tekemistä Vapaudenrististä B:lle. F on hovioikeudessa vahvistanut esitutkinnassa kertomansa oikeellisuuden.

Merivoimien komentajana toiminut todistaja G on kertonut, että kunniamerkkiasia eteni niin, että joukko-osastot laativat esitykset ja puoltojärjestykset, minkä jälkeen esitykset siirtyivät merivoimien esikuntaan. A:n tehtäviin esikuntapäällikkönä oli kuulunut esitellä kunniamerkkiesitykset. G oli hyväksynyt A:n esityksen sekä henkilöistä että näiden keskinäisestä puoltojärjestyksestä. B oli ollut sopiva ja hyvä ehdokas Vapaudenristin saajaksi.

A on toiminut esikuntapäällikkönä, ja kunniamerkin myöntämisesitys esikunnassa on koskenut hänen välitöntä alaistaan B:tä. Hovioikeus katsoo edellä mainitun todistelun perusteella näytetyn, että A on valmistellut ja esitellyt esimiehelleen G:lle esityksen siitä, että ensisijaisesti B:lle myönnetään kunniamerkkinä Vapaudenristi. G on hyväksynyt esityksen, joten Vapaudenristin ritarikunnalle on esitetty kunniamerkin myöntämistä B:lle. Ritarikunta on hylännyt esityksen. Kohdassa 3 syyte on näytetty toteen.

IV.2 Hallintolain esteellisyyssääntelyn soveltuminen

Asiassa tulee tämän jälkeen arvioitavaksi, soveltuuko hallintolaki ammattisotilasta koskevaan kunniamerkkiesitykseen ja sen valmisteluun vai onko kysymys hallintolain soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä sotilaskäskystä.

Edellä mainittujen oikeuslähteiden lisäksi asian arvioinnissa on otettu huomioon seuraavat oikeuslähteet. Puolustusvoimista annetun lain 30 §:n mukaan puolustusvoimien sisäinen järjestys on sotilaallinen. Sotilasvirassa palveleva virkamies esittelee puolustusvoimain komentajan tai muun sotilasesimiehen ratkaistavaksi osoitetun sotilaskäskyasian ja varmentaa sotilasesimiehen siitä tekemän päätöksen.

Lain esitöiden mukaan lainsäädännössä ei ole vedetty tarkkaa rajaa sille, mitkä ovat sotilaskäskyasioita ja mitkä hallinnollisia asioita. Sotilaskäskyasioita ovat asiat, jotka esimies ratkaisee sotilaallisen päällikköasemansa perusteella. Tyypillisiä sotilaskäskyasioita ovat sotilaallisten toimenpiteiden valmistelu ja johtaminen, asevelvollisten kouluttaminen sekä sotilaallisen joukon sisäisen hengen, kurin ja järjestyksen ylläpitäminen. (HE 264/2006 vp s. 44.)

Aiemmin voimassa olleen puolustusvoimista annetun lain esitöiden mukaan sotilaskäskyasiana sotilaallisen joukon hengen, kurin ja järjestyksen ylläpitoa koskevaan asiaryhmään kuuluvat muun muassa varuskuntapalvelus ja sotilaallinen järjestys, kurinpidollinen ohjeistus ja toiminta, sotilaallisten tunnusten jakoperusteet ja myöntäminen, joukko-osastojen nimien, kunniamarssien ja lippujen hyväksyminen sekä sotilaallisten kunniamerkkien myöntäminen ja perinneasiat sekä edellä mainittuihin asiaryhmiin liittyvät ohjesäännöt (HE 172/1999 vp s. 4 ja 5).

Mainitut esityöt liittyvät yleiseen sotilaskäskyasian määrittelyyn oikeusjärjestyksessä. Hallintolain 4 §:n 1 momentissa on sen sijaan rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävä sotilaskäsky koskemaan sanamuotonsa mukaisesti nimenomaan tehtävän tai toimenpiteen suorittamista koskeviin hallinnon sisäisiä määräyksiä.

Tässä tapauksessa kyse on ollut kunniamerkkiesityksen valmistelusta ja tekemisestä Vapaudenristin ritarikunnalle. Merivoimissa kysymys ei ole ollut kunniamerkin myöntämisestä, vaan kunniamerkin myöntäminen on ollut Vapaudenristin ritarikunnasta annetun asetuksen 2 §:n mukaisesti ritarikunnan suurmestarina puolustusvoimain ylipäällikön päätettävä asia. Ylipäällikkö antaa kunniamerkkien osalta sotilaskäskyn.

Edellä mainittuja seikkoja arvioituaan hovioikeus katsoo, ettei kysymys ole ollut hallintolain 4 §:n 1 momentin mukaisesti lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä sotilaskäskystä. A:n on siten tullut noudattaa hallintolain esteellisyyssääntelyä palvelusvelvollisuutensa sisältönä kunniamerkkiesityksen valmistelussa ja tekemisessä.

A ei ole saanut hallintolain 27 §:n nojalla osallistua asian käsittelyyn. B on ollut asiassa hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittama asianosainen. B on ollut A:n puolison sisaren puoliso, joten A on siten ollut säännöksen 2 momentin 3 kohdan mukaisesti esteellinen.

IV.3 Huolimattomuus- ja vähäisyysarviointi

A on edellä todetusti tiennyt sukulaisuussuhteestaan B:hen. A:lla on ollut mahdollisuus tuoda hallintolain tarkoittama läheisyys esille ja pidättäytyä kunniamerkkiasiaan osallistumisesta esimerkiksi siirtämällä asian sijaiselleen. A ei ole pyrkinyt ottamaan selvää esteellisyyssääntelystä eikä pidättäytymään asian käsittelystä. Hovioikeus katsoo, että A on rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittua huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. A on toiminut huolimattomuuttaan hallintolaista ilmenneen palvelusvelvollisuutensa vastaisesti.

A on olennaisesti vaikuttanut kunniamerkkiesityksen sisältöön esittämällä ensisijaisesti B:tä. Vapaudenristin saajaksi. Kysymys on ollut erityisen korkea-arvoisen kunniamerkin esittämisestä. Puolustusvoimien toiminnan asianmukaisuutta kohtaan tunnettava yleinen luottamus huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei sillä seikalla, ettei B:lle lopulta ole myönnetty Vapaudenristiä, ole asiassa olennaista merkitystä. Hovioikeus katsoo, ettei A:n tekoa ole pidettävänä vähäisenä.

IV.4 Syyksilukeminen

A:n syyksi luetaan tuottamuksellinen palvelusrikos syytekohdassa 3 seuraavasti:

Lippueamiraali A oli 1.1.2018–14.2.2018 toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden sekä palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskevan ohjesäännöllä tai muulla tavoin annetun määräyksen. A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa B:tä koskevan asian käsittelyyn ja ollut läsnä tätä koskevan asian käsittelyssä siten, että A oli esitellyt merivoimien komentajalle merivoimien esikunnan kunniamerkkiesityksiä koskevan etusijajärjestyksen, jossa B oli ollut kunniamerkin saajista ensimmäisenä, ja A oli kunniamerkin ehdottajana allekirjoittanut B:tä koskevan kunniamerkkiehdotuksen. A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli B oli ollut asianosaisena ja koska asian ratkaisusta oli ollut B:lle odotettavissa erityistä hyötyä kunniamerkin vuoksi. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. Kunniamerkkiesitys ei kuitenkaan ollut johtanut kunniamerkin myöntämiseen B:lle. A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut hallintolain 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja kieltoa olla läsnä asiaa käsiteltäessä esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita sekä merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan menettelytapoja. Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon A:n asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

V Syytekohta 4

V.1 Toteen näytetyt tapahtumat

A oli tapahtuma-aikaan käynyt vuoden 2017 kehityskeskustelun puolisonsa sisaren puolison, todistaja B:n , kanssa ja tehnyt tämän palkanosan vahvistamista koskevan suoritusarvioinnin. Todistaja E on kertonut, että kehityskeskustelun suoritusarviointia koskeva osa ja arviointi oli sittemmin mitätöity ja hän oli käynyt kehityskeskustelun uudestaan ja tehnyt B:stä uuden suoritusarvioinnin. E:n kertomaa tukee osaltaan kirjallinen todiste S20 eli Tavoitteiden asettaminen ja PVSAR 2017 -tuloste. A:n menettely syytekohdan 4 teonkuvauksen osalta on näytetty toteen.

V.2 Hallintolain esteellisyyssääntelyn soveltuminen

Asiassa on tämänkin syytekohdan osalta arvioitava, soveltuuko hallintolaki ammattisotilaan kehityskeskustelun käymiseen ja palkanosan vahvistamista koskevaan suoritusarviointiin.

Edellä syytekohdan 1 osalta on katsottu, että hallintolaki soveltuu ammattisotilaan palkanosaprosenttia koskevan asian käsittelyyn. Syytekohta 4 koskee suoritusarvioinnin tekemistä. Hovioikeus katsoo, että kysymys on varsin samantyyppisistä asioista arvioitaessa sitä, onko kysymys hallintolain soveltamisalaan kuuluvasta asiasta.

Syytekohdassa 1 mainituin perustein hovioikeus katsoo, että hallintolaki esteellisyyssääntelyineen soveltuu myös ammattisotilaan palkanosan vahvistamista koskevaan suoritusarviointiin. Kehityskeskustelun käyminen on osaltaan liittynyt suoraan suoritusarviointiin. Muun ohella kehityskeskustelussa on ollut kysymys suoritusarvioinnin valmistelusta tai käsittelystä. Hovioikeus katsoo, että myös kehityskeskusteluun on suoritusarvioinnin osalta sovellettava hallintolakia esteellisyyssääntelyineen. A:n on siten tullut noudattaa hallintolain esteellisyyssääntelyä palvelusvelvollisuutensa sisältönä kehityskeskustelun käymisessä suoritusarvioinnin osalta ja suoritusarvioinnin tekemisessä.

A ei ole saanut hallintolain 27 §:n nojalla osallistua asian käsittelyyn. B on ollut asiassa hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittama asianosainen. B on ollut A:n puolison sisaren puoliso, joten A on siten ollut mainitun säännöksen 2 momentin 3 kohdan mukaisesti esteellinen.

V.3 Huolimattomuus- ja vähäisyysarviointi

A on vedonnut siihen, että kehityskeskustelun pitäminen ja arvioinnin tekeminen on ollut B:n esimiehenä hänen palvelusvelvollisuutenaan.

Pääesikunnan määräyksessä 11.9.2013 todetaan, että kehityskeskustelu on esimiehen ja alaisen välinen suunnittelu- ja palautteenantotilaisuus, joka toteutetaan ensisijaisesti yhtenä kokonaisuutena, ja että suoritusarvioinnin tekemisessä on noudatettava virkaehtosopimuksia.

A on kertonut, ettei hänelle ollut ilmaistu puolustusvoimissa, ettei hän voisi käydä kehityskeskustelua ja siihen liittyvää suoritusarviointia B:n kanssa.

Hovioikeus toteaa, että A ei ole oma-aloitteisesti selvittänyt hallintolain esteellisyyssäännöksiä eikä tuonut esille työyhteisössään esteellisyyttään. Esteellisyyden ilmettyä suoritusarviointi ja kehityskeskustelu oli uusittu ja toteutettu samaan lopputulokseen päätyen A:n sijaisen eli todistaja E:n käymänä. A:lla on siten ollut mahdollisuus pyytää sijainen kehityskeskusteluun ja suoritusarvioinnin tekemiseen. A ei ole pyrkinyt pidättäytymään asian käsittelystä. A on rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittua huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. A on toiminut huolimattomuuttaan hallintolaista ilmenneen palvelusvelvollisuutensa vastaisesti.

A:n käymä kehityskeskustelu ja suoritusarvioinnin tekeminen esteellisenä on liittynyt olennaisesti B:n palkan määräytymiseen. Ottaen huomioon puolustusvoimien toiminnan asianmukaisuutta kohtaan tunnettava yleinen luottamus hovioikeus katsoo, ettei kehityskeskustelun ja suoritusarvioinnin mitätöimisellä ja uusimisella ole asian arvioinnissa merkitystä. Hovioikeus katsoo, ettei A:n tekoa ole pidettävänä vähäisenä.

V.4 Syyksilukeminen

Lippueamiraali A oli 23.1.2018 toimiessaan merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä huolimattomuudesta rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden sekä palvelusta tai sotilaallista järjestystä koskevan ohjesäännöllä tai muulla tavoin annetun määräyksen. A oli merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä osallistunut puolisonsa sisaren puolisoa B:tä koskevan asian käsittelyyn siten, että A oli 23.1.2018 käynyt vuoden 2017 kehityskeskustelun alaisenaan toimineen B:n kanssa sekä tehnyt B:n osalta tämän palkanosan vahvistamista koskevan suoritusarvioinnin. A oli ollut asiassa esteellinen, koska hänen puolisonsa sisaren puoliso eli B oli ollut asianosaisena. Luottamus A:n puolueettomuuteen oli siten asiassa vaarantunut. Kyseinen suoritusarviointi oli vaikuttanut B:n palkkaukseen. A oli edellä mainitulla menettelyllään rikkonut tai jättänyt täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden noudattaa hallintolain 27 §:ssä mainittua kieltoa osallistua asian käsittelyyn esteellisenä ja 28 §:ssä mainittuja esteellisyysperusteita ja merivoimien esikunnan työjärjestykseen (kohta 6.1.1 Hyvä hallintotapa) sisältyvää määräystä siitä, että merivoimissa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan menettelytapoja. Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä ottaen erityisesti huomioon A:n asema ja tehtävä merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä ja merivoimien ylimpään johtoon kuuluvana korkea-arvoisena upseerina sekä merivoimien esikunnan esikuntapäällikön oman toiminnan vaikutus puolustusvoimien ja merivoimien esikunnan asianmukaiseen toimintaan, päätöksenteon puolueettomuuteen ja niitä kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

VI Syytekohdat 1–4

Koska A:n on katsottu ollen hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin 3 kohdan nojalla esteellinen, hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole tarpeen arvioida, onko A ollut esteellinen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun muun erityisen syyn perusteella (KKO 2017:92 kohta 34).

VII Rangaistusseuraamus

Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusseuraamukseksi 40–50 päiväsakkoa. A on katsonut, että mikäli teot luetaan hänen syykseen, hänet tulee jättää rangaistukseen tuomitsematta. Joka tapauksessa sakkorangaistusta alentavana tekijänä oli huomioitava asian saama kielteinen julkisuus, virantoimituksesta pidättäminen ja urakehityksen päättyminen.

Hovioikeus katsoo, ettei asian ole näytetty saaneen osakseen sen laatuun nähden poikkeuksellisen laajaa julkisuutta. Ottaen huomioon A:n asema korkea-arvoisena upseerina, tutkinnan saamaa julkisuutta ja sen vaikutusta urakehitykseen ei voida pitää odottamattomana eikä ennakoimattomana. Näitä ei voida pitää rangaistuksen lieventämisperusteina.

A on pidätetty virantoimituksesta 2.7.2020 alkaen. Virasta pidättämisen lyhyt kesto huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei myöskään virasta pidättämistä ole aihetta ottaa huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena.

Rikoslain 6 luvun 12 §:ssä säädetyt rangaistukseen tuomitsematta jättämisen edellytykset eivät täyty.

Sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain 4 § 2 momentin mukaisesti kurinpitorangaistuksen asemesta voidaan tuomita sakkoon.

A:n syyksi on luettu neljä tuottamuksellista palvelusrikosta, joista kukin yksinään olisi ollut lievällä sakkorangaistuksella sovitettavissa.

Hovioikeus katsoo, että syytekohdan 3 teko on ankarimmin rangaistava. A on esittänyt kunniamerkin saajaksi hallintolain 28 §:n 2 momentin 3 kohdan tarkoittamaa läheistään ja laittanut tämän esitettävien henkilöiden puoltojärjestyksessä ensimmäiseksi.

Hovioikeus harkitsee oikeudenmukaiseksi yhteiseksi seuraamukseksi 20 päiväsakon sakkorangaistuksen.

– – – –

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Syyksi luetut rikokset

1. Tuottamuksellinen palvelusrikos
18.02.2016
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 27 ja 28 §:t
Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa 4 § 2

2. Tuottamuksellinen palvelusrikos
12.09.2016
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 27 ja 28 §:t
Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa 4 § 2

3. Tuottamuksellinen palvelusrikos
01.01.2018 - 14.02.2018
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 27 ja 28 §:t
Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa 4 § 2

4. Tuottamuksellinen palvelusrikos
23.01.2018
Rikoslaki 45 luku 4 §
Hallintolaki 27 ja 28 §:t
Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa 4 § 2

Rangaistusseuraamukset

Yhteinen rangaistus
Syyksi luetut rikokset 1-4
Kurinpitorangaistuksen sijasta 20 päiväsakkoa à 110,00 euroa = 2 200,00 euroa

– – – –

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Tarja Raiskinen
Sotilasjäsen, eversti Petteri Kajanmaa
Sotilasjäsen, eversti Rainer Kuosmanen
Hovioikeudenneuvos Tuula Myllykangas
Hovioikeudenneuvos Minna Mattila

Valmistelija:

Hovioikeuden esittelijä Anssi Rantala

Äänestys.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot asiassa SO 20/1279

Sotilasjäsen, eversti Rainer Kuosmanen:

Kysymyksenasettelusta, oikeudellisen arvioinnin lähtökohdista, hallintolain esteellisyyssääntelystä palvelusvelvollisuuden sisältönä, puuttuneesta koulutuksesta sekä kohtien 2, 3 ja 4 syyksilukemisen osalta olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö. Syytekohdassa 1 toteen näytettyjen tapahtumien, hallintolain esteellisyyssääntelyn soveltumisen ja huolimattomuusarvioinnin osalta olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö. Erimielisyyteeni koskee syytekohdan 1 vähäisyysarviointia.

A:n tekemässä poikansa palkanosan hyväksymisessä on ollut kysymys yksittäisestä rutiini- ja massaluonteisesta toimenpiteestä. A:n pojan nimi on ollut osa muuta henkilöstöä koskevaa luetteloa. A ei ole muuttanut poikansa osalta tehtyä suoritusarviointia eikä hänelle esitettyä palkanosaprosenttia, eivätkä ne olleet epätavanomaisia tai poikkeuksellisia. A:n tekemä poikansa palkanosan hyväksyminen on perustunut pojan esimiehen tekemään suoritusarviointiin, jonka esikunnan henkilöstöosasto on tarkastanut. Esittelijä ei ole kertonut A:lle tämän pojan nimen sisältyvän luetteloon. Hyväksymiseen ei ole liittynyt A:n taholta erillistä harkinnanvaraisuutta. Mitä ilmeisimmin hyväksyntä olisi ollut samansisältöinen myös A:n sijaisen tekemänä.

A:n asema ei ole ollut syytekohdassa 1 erityisen korkea. Hänen asemansa kohdassa 1 ei ole ollut yhtä korkea kuin syytekohdissa 2–4.

Asiaa kokonaisuutena arvioituani katson, että A:n teko kohdassa 1 on rikoslain 45 luvun 3 §:n tarkoittamin tavoin vähäinen. Mikäli kysymys olisi ollut tahallisesta teosta, käsillä olisi ollut säännöksen mukainen lievä palvelusrikos, jota ei ole huolimattomuudesta tehtynä säädetty rangaistavaksi. Näin ollen syyte kohdassa 1 tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta on hylättävä.

Äänestyksen jälkeen olen samaa mieltä hovioikeuden enemmistön kanssa rangaistuksesta.

– – – –

Sotilasjäsen, eversti Petteri Kajanmaa:

Olen samaa mieltä kuin eversti Kuosmanen.

– – – –

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

T Oy oli hakenut välitystuomion täytäntöönpanoa kotipaikkansa käräjäoikeudesta K Oy:tä vastaan. Kun K Oy ei vastannut hakemukseen, käräjäoikeus tutki viran puolesta toimivaltansa ja totesi, että toimivaltainen tuomioistuin oli vastaajan kotipaikan mukainen tuomioistuin. Näin ollen käräjäoikeus jätti hakemuksen tutkimatta. Kysymys siitä, tuliko käräjäoikeuden tutkia toimivaltansa välitystuomion täytäntöönpanoa koskevassa hakemusasiassa. Lisäksi kysymys siitä, oliko käräjäoikeus toimivaltainen käsittelemään täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen.

PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 8.4.2020

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

T Oy vaati Pirkanmaan käräjäoikeudessa, että Hämeenlinnassa 11.2.2019 annettu välitystuomio K Oy:tä vastaan määrätään pantavaksi täytäntöön. K Oy ei antanut asiassa siltä pyydettyä lausumaa.

T Oy lausui pyydetyssä täydennyksessä, että vaikkei hakemusasioiden oikeuspaikasta määrätä oikeudenkäymiskaaressa Pirkanmaan käräjäoikeus oli asiassa toimivaltainen välimiesmenettelystä annetun lain 50 § 2 momentin mukaisesti, kun T Oy:n kotipaikka oli Ylöjärvi. Omaisuus, jota asia koski, sijaitsi Ylöjärvellä, jolloin Pirkanmaan käräjäoikeus oli toimivaltainen myös oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 18 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. T Oy ilmoitti, ettei se myöskään suostunut asian siirtämiseen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus tutki toimivaltansa viran puolesta oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 §:n mukaisesti ja totesi, että välimiesmenettelylain 50 §:ssä ei erikseen määrätä välitystuomion täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen oikeuspaikasta ja kun kyse oli hakemusasiasta, tuli sovellettavaksi oikeudenkäymiskaaren 10 luvun oikeuspaikkaa koskevat säännökset. Kun kyseisessä luvussa ei määrätty valinnaisesta tai ehdottomasta oikeuspaikasta välitystuomion täytäntöönpanoa koskien, käräjäoikeus totesi, että asiassa tuli soveltaa oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n 1 momenttia, jonka mukaisesti toimivaltainen tuomioistuin oli vastaajan kotipaikan mukainen tuomioistuin eli Päijät-Hämeen käräjäoikeus. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että osapuolten välillä oli 10.6.2019 annettu välitystuomio, joka oli laitettu täytäntöön Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksellä 31.7.2019. Kun T Oy ei ollut suostunut asian siirtämiseen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen, käräjäoikeus jätti asian tutkimatta.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Sakari Salminen

TURUN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 22.9.2020

- - -

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

T Oy on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja että hovioikeus määrää välitystuomion täytäntöönpantavaksi.

Perusteinaan T Oy on lausunut, että K Oy:n jätettyä vastaamatta hakemukseen, käräjäoikeuden olisi tullut ratkaista asia oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 7 §:n 2 momentin perusteella eikä soveltaa oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 §:ä ja jättää asiaa tutkimatta. - - - Asiassa tulee soveltaa välimiesmenettelystä annetun lain 50 §:n mukaista määräystä jonkun asianosaisen kotipaikasta. - - -

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Päätös annetaan vastapuolta kuulematta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sovellettavista oikeusohjeista ja säädöstaustasta

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut seuraavin lisäyksin.

Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun säännökset koskevat sekä kanteella vireille pantavia riita-asioita että hakemuksella vireille pantavia hakemusasioita. Näin oli jo ennen vuonna 2009 voimaan tulleen oikeudenkäymiskaaren 10 luvun uudistusta (HE 70/2008 s. 7). Hakemusasioiden osalta myös oikeuskirjallisuudessa on pidetty selvänä, että oikeudenkäymiskaaren 10 luvun oikeuspaikkasäännökset koskevat oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 13 §:n viittaussäännöksen nojalla myös hakemusasioiden käsittelyä, jonka lisäksi oikeuspaikkaa koskevia määräyksiä on asiakohtaisessa erityislainsäädännössä (esim. Linna, Tuula: Hakemuslainkäyttö, 2009, s. 131). Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun uudistusta koskevissa esitöissä todetaan, että luvun menettelyä koskevat 20-24 § tulisivat lähtökohtaisesti sovellettaviksi kaikissa oikeudenkäymiskaaren 5 ja 6 luvun mukaan käsiteltävissä riita-asioissa ja 8 luvun mukaan käsiteltävissä hakemusasioissa (HE 70/2008 vp s. 55).

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1931-II-22 on todettu, että välitystuomion täytäntöönpanoa oli haettava ulosotonhaltijalta siellä, missä sen kotipaikka oli, johon täytäntöönpano kohdistui.

Oikeuskirjallisuudessa on todettu alueellisesti toimivaltaisen ulosotonhaltijan olleen vanhan välimiesmenettelylain aikaan useimmiten häviöpuolen asuinpaikan forum (Ellilä, Tauno: Ulosotto-oikeuden yleiset opit, 1970, s. 238 sekä 153-156). Koulun mukaan oikeuspaikkaa koskevan nimenomaisen määräyksen puuttuminen nykyisestä välimiesmenettelylaista johtuisi siitä, ettei vuoden 1928 aikaisen lain linjaa haluttu välimiesmenettelyä koskevan lakiuudistuksen yhteydessä vuonna 1992 muuttaa. Koulun mukaan aiemmin lähdettiin siitä, että täytäntöönpanoa tuli hakea tai ainakin sitä tavallisesti haettiin hävinneen asianosaisen kotipaikan ulosotonhaltijalta. Siten hakemus täytäntöönpanosta olisi tehtävä hävinneen asianosaisen eli ulosottoasian tulevan vastaajan kotipaikan käräjäoikeudelle. Vaihtoehtoisesti täytäntöönpanoa tulisi hakea välimiesmenettelystä annetun lain 50 §:n 1 momentin mukaisesti sen paikkakunnan yleiseltä alioikeudelta, jossa välitystuomio on annettu. (Koulu, Risto: Välimieslainkäytön oikeudellinen kontrolli, 2007, s. 277). Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että alueellisesti toimivaltaisen käräjäoikeuden jäädessä välimiesmenettelylaissa avoimeksi, se määräytyisi oikeudenkäymiskaaren 10 luvun (135/2009) oikeuspaikkaa riita-asioissa koskevien säännösten mukaan ja että täytäntöönpanohakemuksen oikeuspaikka voisi olla ainakin sen asianosaisen kotipaikan käräjäoikeus (OK 10:1-2 §), jolle määrätyn velvollisuuden täytäntöönpanoa hakemus koskee, ja todennäköisesti myös se käräjäoikeus, jonka tuomiopiirissä välitystuomio on annettu (VML 50.1 §). (Peltonen, Jukka, julkaisussa Defensor Legis N:o 2/2015 s. 293, Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun soveltumisesta myös Ovaska, Risto: Välimiesmenettely, 2007, s. 354)

Hovioikeuden johtopäätökset

Tuliko käräjäoikeuden tutkia toimivaltakysymystä?

Hakemusasioita koskevassa oikeudenkäymiskaaren 8 luvussa ei erikseen säädetä siitä, milloin ja miten tuomioistuimen tulee tutkia toimivaltakysymys ja missä vaiheessa toimivaltaa koskevat väitteet oikeuspaikkojen osalta tulee tehdä. Tahdonvaltaisen oikeuspaikan tullessa kyseeseen, käräjäoikeus ei tutki toimivaltaansa oma-aloitteisesti vaan oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 §:n mukaisesti vasta, jos asianosainen tekee puuttuvasta toimivallasta väitteen käyttäessään ensi kerran puhevaltaa tai ei anna häneltä pyydettyä vastausta. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 § on siis erityissäännös toimivallan tutkimisesta esimerkiksi tilanteessa, jossa asianosainen ei anna häneltä pyydettyä vastausta. Hallituksen esityksessä 70/2008 vp. on erikseen aiemmin mainituin tavoin todettu, että menettelyä koskevat 10 luvun 20-24 § tulevat lähtökohtaisesti sovellettavaksi myös hakemusasioissa.

Edellä todettu huomioon ottaen hovioikeus arvioi, että oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 7 §:n 2 momenttia ei voida tulkita välitystuomion täytäntöönpanoa koskevassa asiassa niin, että oikeus voisi ratkaista hakemuksen toimivaltakysymystä tutkimatta, mikäli asiaan osallinen ei anna häneltä pyydettyä vastausta. Käräjäoikeus oli siten menetellyt oikein tutkiessaan toimivaltansa.

Mikä tuomioistuin on asiassa toimivaltainen?

Välimiesmenettelyä koskevassa laissa ei ole määräystä siitä, mikä tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään välitystuomion täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen. Aiemmin mainitut Ellilän ja Koulun oikeuskirjallisuudessa esittämät kannanotot tukevat tulkintaa, jonka mukaan välitystuomion täytäntöönpanoa haetaan hävinneen osapuolen kotipaikkakunnan käräjäoikeudelta, mikä vastaa oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n mukaista oikeuspaikkaa. Lisäksi Ovaskan ja Peltosen kannanotot tukevat tulkintaa, jonka mukaan oikeuspaikka määräytyy oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukaan.

Välimiesmenettelystä annetun lain 50 §:n sanamuoto, lain esityöt tai oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot eivät tue tulkintaa, jonka mukaan mainittu säännös olisi välitystuomion täytäntöönpanoa haettaessa ensisijainen oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukaisiin oikeuspaikkoihin nähden. Joissakin tilanteissa Koulun ja Peltosen mukaan kyseeseen voisi tulla myös välitystuomion antopaikan tuomioistuin, mutta sekään ei nyt puheena olevassa tapauksessa ole Pirkanmaan käräjäoikeus. Nämä näkökohdat huomioiden hovioikeus toteaa, ettei välimiesmenettelylain 50 §:ää voida tulkita niin, että täytäntöönpanoa voitaisiin kyseessä olevassa tapauksessa hakea valinnanvaraisesti jonkin asianosaisen kotipaikan alioikeudelta. Tässä tapauksessa välitystuomion antopaikka on Hämeenlinna ja K Oy:n kotipaikka Lahti. Hovioikeus arvioi siten samoin kuin käräjäoikeus, että sovellettavaksi oikeuspaikan osalta tulee oikeudenkäymiskaaren 10 luvun yleisiä oikeuspaikkoja koskevat määräykset ja kyseisen luvun 2 §:n mukainen oikeuspaikka. Toimivaltainen tuomioistuin olisi siten Päijät-Hämeen käräjäoikeus. Näin ollen, kun T Oy ei ole suostunut asian siirtämiseen toimivaltaiseen käräjäoikeuteen, hakemus on tullut jättää tutkimatta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Päätöslauselma

T Oy:n valitus hylätään.

Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Kai Kokko
Hovioikeudenneuvos Leena Mikkonen
Hovioikeudenneuvos Kaarina Syysvirta

Esittelijä: Sanna-Mari Mannila

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

A:n syyksi on käräjäoikeudessa luettu pahoinpitely, törkeä ryöstö, törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus, kolme ampuma-aserikosta, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja rattijuopumus, ja hänet on tuomittu teoista 4 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus on määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 kohdan nojalla, kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää. Käräjäoikeus on katsonut, että vangittuna pitämistä ei voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon tuomitun rangaistuksen pituus, vastaajan ikä tai henkilökohtaiset olot sekä vapaudenmenetyksen alle 5 kuukauden kesto, ja että matkustuskielto on riittämätön pakkokeino ottaen huomioon rangaistuksen pituus.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

A kanteli käräjäoikeuden tuomiosta vangittuna pitämisen osalta ja vaati, että hänet määrätään heti päästettäväksi vapaaksi tai määrätään vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. A vaati vaihtoehtoisesti, että häntä voitiin valvoa valvontapannalla.

Syyttäjä vaati, että kantelu hylätään. Syyttäjä katsoi toissijaisesti matkustuskiellot riittäviksi pakkokeinoiksi, mikäli asunnon haltijoiden suostumuksesta oli A:n puolesta esitetty riittävä selvitys.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Vangittuna pitämisen edellytykset

Pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa syyttäjän tai vastaajalle rangaistusta vaatineen asianomistajan vaatimuksesta määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun pidettäväksi edelleen vangittuna, jos tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Käräjäoikeus on tuominnut A:n neljän vuoden seitsemän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Asiassa on siten ollut edellä todetun pakkokeinolain mukaiset edellytykset määrätä A pidettäväksi edelleen vangittuna.

A:n vapaudenmenetys on alkanut 29.4.2020 ja se on kestänyt lähes kuuden kuukauden ajan. A ei ole aikaisemmin suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa. Jos hän ei olisi valittanut käräjäoikeuden tuomiosta, hänet olisi rikoslain 2c luvun 5 §:n 2 momentin (12.4.2019/521) nojalla ollut päästettävä ehdonalaiseen vapauteen, kun käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta olisi suoritettu puolet eli 2 vuotta 3 kuukautta 15 päivää. Lisäksi hänet olisi voitu sijoittaa vankilan ulkopuolelle rikoslain 2c luvun 8 §:ssä tarkoitettuun valvottuun koevapauteen aikaisintaan kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista.

Koska A on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon, tuomio ei ole tullut lainvoimaiseksi ja A on säilynyt asemaltaan tutkintavankina. Tällöin hänellä ei ole mahdollisuutta päästä koevapauteen.

A on valituksessaan vaatinut osan syytekohdista hylättäväksi ja matkustuskieltoa sekä pääkäsittelyn toimittamista. Hovioikeus on tulkinnut A:n kantelussaan esittämän vaihtoehtoisen vaatimuksen valvontapannalla tapahtuvasta valvomisesta sekä vaatimukseksi tehostettuun matkustuskieltoon määräämisestä että tutkinta-arestia koskevaksi vaatimukseksi.

Asian tässä vaiheessa ei ole vielä arvioitavissa oletettavan pääkäsittelyn ajankohta eikä myöskään ratkaisun antopäivä, mutta varsin todennäköistä on, että ratkaisu asiassa annetaan aikaisintaan keväällä 2021.

Vangittuna pitämistä lievemmät pakkokeinot

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa (KKO:2020:79) on todettu, että vangitseminen merkitsee vakavaa puuttumista sekä Suomen perustuslain 7 §:ssä että muun ohella Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen. Tämän vuoksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on korostettu tuomioistuimen velvollisuutta harkita vaihtoehtoja tutkintavankeudelle ja perustella ratkaisunsa riittävästi. Korkein oikeus on todennut, että saman tarkoituksen saavuttamiseksi riittävistä pakkokeinoista on valittava se toimenpide, joka puuttuu vähiten yksilön oikeuksiin.

Tutkinta-aresti, tehostettu matkustuskielto ja matkustuskielto ovat lievempiä pakkokeinoja kuin vangittuna pitäminen. Niitä on siten pidettävä vankeuteen nähden ensisijaisena vaihtoehtona silloin, kun sen soveltamiselle säädetyt edellytykset täyttyvät.

Pakkokeinolain 2 luvun 12 a §:n 1 momentin mukaan vangitsemisen ja vangittuna pitämisen sijasta tuomittu voidaan 12 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa määrätä tutkinta-arestiin, jos 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettu matkustuskielto on riittämätön pakkokeino.

Koska A on tuomittu yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen, tutkinta-arestin määräämisen edellytykset eivät täyty.

Asiassa on tämän jälkeen kysymys siitä, voidaanko käräjäoikeuden tuomiolla rangaistukseen tuomittu ja tähän ratkaisuun muutosta hakenut A määrätä vangitsemisen sijasta tehostettuun matkustuskieltoon tai matkustuskieltoon.

Pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan määrätä pidättämisen tai vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa, vaikeuttaa asian selvittämistä taikka jatkaa rikollista toimintaa. Pakkokeinolain 5 luvun 1 a §:n mukaan jos tuomioistuin vangitsemisvaatimusta tai vangittuna pitämistä koskevaa asiaa käsitellessään katsoo, että matkustuskielto on riittämätön pakkokeino 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun vaaran torjumiseksi, tuomioistuin voi vangitsemisen sijasta määrätä tutkintavangin tai vangittavaksi vaaditun tehostettuun matkustuskieltoon.

Pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n vähimmän haitan periaatteen mukaan pakkokeinon käytöllä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä käytön tarkoituksen saavuttamiseksi, eikä sen käytöllä saa aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa. Tämän vähimmän haitan periaatteen mukaisesti lain 5 luvun 4 §:n 3 momentissa on muun ohella säädetty, että vangitsemisvaatimusta sekä vangittuna pitämistä koskevaa asiaa käsitellessään tuomioistuimen on harkittava, ovatko 1 tai 1 a §:ssä säädetyt edellytykset olemassa ja tulisiko vangittavaksi vaadittu tai vangittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon.

Hovioikeus toteaa, että tehostettu matkustuskielto on tutkinta-arestiin nähden lievempi pakkokeino. Yksin pakkokeinolain 5 luvun 1 a §:n sanamuodosta ei ilmene, että tehostetun matkustuskiellon käyttö rajoittuisi pelkästään rangaistuksen tuomitsemista edeltäneeseen aikaan. Vähimmän haitan periaate puoltaisi tulkintaa siitä, että tämä vangittuna pitämistä lievempi pakkokeino olisi käytössä myös muutoksenhakuvaiheessa.

Pakkokeinolain muuttamisesta annetun lain 2 luvun 12 a §:n (101/2018) tutkinta-arestia koskevan säännöksen esitöissä (HE 252/2016 vp. s. 1 ja 37) kuitenkin todetaan, että tehostettu matkustuskielto voitaisiin määrätä ennen vastaajan tuomitsemista rangaistukseen. Viittauksella pakkokeinolain 5 luvun 1 §:ään ilmaistaisiin se, ettei pakkokeinolain 5 luvun 1 a §:ssä tarkoitettu tehostettu matkustuskielto olisi enää tuomion jälkeen mahdollinen. Tuomioistuimen olisi näin ollen arvioitava, onko 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettu ilman teknistä valvontaa toimeenpantava matkustuskielto riittävä pakkokeino.

Tulkittaessa pakkokeinolain 5 luvun 1 a §:ää yhdessä lain 2 luvun 12 a §:n kanssa ja ottaen huomioon lain esitöistä ilmenevä selvä lainsäätäjän tarkoitus siitä, että ehdottomaan vankeusrangaistuksen tuomitun osalta vangitsemista tai vangittuna pitämistä lievempänä pakkokeinona kysymykseen voivat tulla vain tutkinta-aresti ja perusmuotoinen matkustuskielto, hovioikeus katsoo, ettei ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua voida määrätä tehostettuun matkustuskieltoon.

Matkustuskiellon määräämisen edellytysten osalta hovioikeus toteaa, että pakkokeinolain 5 luvun 4 §:n 3 momentista ilmenevin tavoin tuomioistuimen on aina harkittava, voidaanko vangittavaksi vaadittu tai vangittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Näin ollen tuomioistuimen on arvioitava matkustuskiellon määräämisen edellytykset myös silloin, kun vastaaja on tuomittu vähintään kahden vuoden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikka matkustuskieltoa ankarammat pakkokeinot eli tutkinta-aresti ja tehostettu matkustuskielto eivät olekaan tällöin käytettävissä.

Vähintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen tuomitun osalta pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdassa ei ole säädetty muista vangittavaksi määräämisen edellytyksistä. Yksin tuomitun seuraamuksen ankaruus on siten riittävä peruste vangitsemiselle tai vangittuna pitämiselle. Tämän vuoksi matkustuskielto voi tulla yli kahden vuoden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun osalta käytettäväksi vain poikkeuksellisesti. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun vangitsemista olisi pidettävä pakkokeinolain 2 luvun 13 §:ssä mainituista syistä kohtuuttomana.

Pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n nojalla ketään ei saa määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se olisi kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi. Pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n suhteellisuusperiaatteen mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

A on tuomittu käräjäoikeudessa neljän vuoden seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta, joissa on käytetty ampuma- ja teräasetta ja pahoinpidelty asianomistajaa eri tavoin usean henkilön toimesta, sekä näiden lisäksi muun muassa ampuma-aserikoksista ja pahoinpitelystä. A:lla on avopuoliso ja kaksi pientä lasta.

Tässä tapauksessa A:n syyksi luettujen rikosten vakavuus ja niistä tuomittu pitkähkö vankeusrangaistus huomioon ottaen matkustuskielto ei ole A:n kantelussaan esittämistä perusteista huolimatta riittävä pakkokeino. Edellä kerrottu ja ottaen huomioon aiemmin todetut seikat A:n vapaudenmenetysajasta ja mahdollisesta ehdonalaiseen vapauteen pääsemisestä, A:n vangittuna pitämistä ei ole asian laadun taikka hänen ikänsä tai muiden henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi pidettävä pakkokeinolain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. Hovioikeus katsoo myös, että vangittuna pitämistä voidaan pitää pakkokeinolain 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin puolustettavana ottaen huomioon rikosten törkeys, rikosten selvittämisen tärkeys sekä A:lle vangittuna pitämisestä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Hovioikeus katsoo edelleen, että A:n oikeuksiin ei ole muutoinkaan puututtu pakkokeinolain 1 luvun 3 §:ssä tarkoitetuin tavoin enempää kuin on ollut välttämätöntä ja että vangittuna pitäminen hovioikeuden pääkäsittelyyn saakka ei tee myöskään muutoksenhausta hyödytöntä.

Ratkaisu

Kantelu hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet

hovioikeudenneuvos Tapio Kamppinen
hovioikeudenneuvos Virve Salo, joka on myös esitellyt asian
hovioikeudenneuvos Janne Mononen

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Hovioikeus katsoi, että vastavalitus voitiin tutkia, vaikka vastavalituksen tehneet asianosaiset olivat tehneet myös varsinaisen valituksen.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Ratkaisu, josta on valitettu Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomio 27.6.2019 nro 12175

Valittajat ja vastapuolet A ja B toisella puolella sekä C ja D toisella puolella

Vastavalittajat A ja B

Asia Kiinteistöä koskeva riita

Valitukset ja vastavalitus

A ja B ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että heidän ostajina sekä C:n ja D:n myyjinä 18.6.2013 tekemä kiinteistön kauppa puretaan, että C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti palauttamaan A:lle ja B:lle kauppahinta 265.000 euroa korkolain 3 §:n 2 momentin mukaisine tuottokorkoineen 18.6.2013 ja 30.11.2017 väliseltä ajalta ja laillisine viivästyskorkoineen 1.12.2017 lukien, ja että C ja D velvoitetaan suorittamaan yhteisvastuullisesti A:lle ja B:lle korvaukseksi kiinteistöllä suoritettujen perusparannustöiden tuottamasta arvonnoususta 9.195 euroa laillisine viivästyskorkoineen 30.11.2017 lukien. Lisäksi A ja B ovat vaatineet, että C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle vahingonkorvauksena ylimääräisistä asumiskuluista 25.11.2016 lukien 800 euroa kuukaudessa laillisine viivästyskorkoineen 31.12.2016 alkaen kunkin kuukauden viimeisestä päivästä lukien, pilaantuneesta irtaimistosta ja henkilökohtaisista tavaroista 10.000 euroa laillisine viivästyskorkoineen 30.11.2017 lukien ja A:n ja B:n perheelle aiheutuneesta terveyshaitasta 8.000 euroa laillisine viivästyskorkoineen 25.11.2016 lukien. Edelleen A ja B ovat vaatineet, että C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle korvauksena selvittelykulut 29.578,19 euroa laillisine viivästyskorkoineen 27.7.2019 lukien. Vielä A ja B ovat vaatineet, että C ja D velvoitetaan korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta 59.131,39 euroa laillisine viivästyskorkoineen 27.7.2019 lukien ja hovioikeudesta myöhemmin esitettävän laskun mukaisesti laillisine viivästyskorkoineen.

C ja D ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että heidän A:lle ja B:lle maksettavakseen tuomittu hinnanalennus alennetaan 15.000 euroon käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen, että heidät vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n ja B:n selvittelykulut käräjäoikeudesta ja että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvamaan C:n ja D:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut käräjäoikeudesta 47.121.59 eurolla ja hovioikeudesta myöhemmin esitettävän laskun mukaan, molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen.

A ja B ovat vastavalituksessaan vaatineet, että C:n ja D:n heille maksettavaksi tuomittu hinnanalennus korotetaan 203.347,04 euroksi käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

Välitoimi

Hovioikeus on kiinnittänyt asianosaisten huomiota Helsingin hovioikeuden 28.8.2018 asiassa S 18/395 antamaan päätökseen nro 1090 ja varannut heille tilaisuuden lausua siitä, voidaanko A:n ja B:n vastavalitus tutkia.

A:n ja B:n lausuma

A ja B ovat lausuneet, että laissa ei ole säännöstä, jossa kiellettäisiin tai sallittaisiin vastavalituksen tekeminen valituksen lisäksi. Olisi kohtuutonta ja lainsäädännön tarkoituksen vastaista, mikäli C:n ja D:n valitus hinnanalennuksen osalta tutkittaisiin mutta A:n ja B:n vastavalitusta ei.

C:n ja D:n lausuma

C ja D ovat vaatineet, että A:n ja B:n vastavalitus jätetään tutkimatta ja että A ja B velvoitetaan korvamaan C:n ja D:n oikeudenkäyntikulut vastavalituksen tutkittavaksi ottamista koskevan lausuman laatimisesta 595,20 eurolla.

Koska A ja B ovat tehneet asiassa valituksen, he eivät voi tehdä vastavalitusta. A:n ja B:n vastavalituksessa on kyse valituksen täydentämisestä valitukselle varatun määräajan jälkeen, mikä ei ole sallittua. A:n ja B:n vastavalituksen tutkittavaksi ottaminen ei myöskään vastaa vastavalituksen tarkoitusperiä. Vastavalitus on tehty mahdolliseksi, jotta asianosaisen asema voitaisiin turvata silloin, kun vastapuoli on antanut ymmärtää, ettei tule valittamaan asiasta, mutta onkin rikkonut tämän luottamuksen valittamalla käräjäoikeuden ratkaisusta niin myöhään, että asianosainen ei enää ole ehtinyt valittaa. Lisäksi vastavalitusmahdollisuuden säätämisellä on haluttu ehkäistä valittamista vain varmuuden vuoksi sen varalta, että vastapuolikin hakee muutosta. Vastamuutoksenhaulla on myös aineellista oikeudenmukaisuutta tukeva vaikutus, kun muutoksenhakutuomioistuin ei ole sidottu yksin valittajan vaatimuksiin.

Vastavalituksen tutkittavaksi ottaminen sen jälkeen, kun vastavalituksen tehnyt asianosainen on itse valittanut tuomiosta, on kuitenkin omiaan johtamaan siihen, että valituksia ei enää tehdä asianmukaisella harkinnalla ja huolellisuudella. Lisäksi tällaisen menettelyn salliminen olisi omiaan tekemään raskaista ja pitkistä oikeudenkäynneistä vielä entistä raskaampia. Vastavalitusmahdollisuuden sallimista sen jälkeen, kun asianosainen on itse tehnyt valituksen tuomiosta, ei voida pitää kohtuullisena myöskään asianosaisen vastapuolen kannalta. Mitään erityistä oikeuspoliittista syytä ei siis ole sallia valituksen tehneelle asianosaiselle vielä oikeutta tehdä vastavalitus. Sen sijaan on hyviä oikeuspoliittisia syitä kieltää tällainen menettely kohtuuttomana ja raskaana.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Käräjäoikeuden tuomion mukaan määräpäivä valitukselle on ollut 29.7.2019 ja vastavalitukselle 12.8.2019. Käräjäoikeus on 19.7.2019 antamillaan päätöksillä nrot 13375 ja 13633 pidentänyt A:n ja B:n sekä C:n ja D:n pyynnöistä valitusten määräaikaa 23.8.2019 asti ja lausunut, että määräaika vastavalituksen tekemiselle päättyy 6.9.2019. Käräjäoikeus on lisäksi 22.8.2019 antamillaan päätöksillä nrot 15635 ja 15648 pidentänyt A:n ja B:n sekä C:n ja D:n pyynnöistä valituksen määräaikaa 27.8.2019 asti ja lausunut, että määräaika vastavalituksen tekemiselle päättyy 10.9.2019.

A:n ja B:n valitus on saapunut käräjäoikeuteen 26.8.2019, C:n ja D:n valitus 27.8.2019 ja A:n ja B:n vastavalitus 10.9.2019.

Hovioikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voidaanko A:n ja B:n vastavalitus tutkia, kun A ja B ovat tehneet myös valituksen.

Lainkohdat ja muut oikeusohjeet

Vastavalituksesta säädetään oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 a–14 c §:ssä. Ensiksi mainitun pykälän mukaan valittajan vastapuoli voi tyytymättömyyttä ilmoittamatta valittaa osaltaan käräjäoikeuden tuomiosta (vastavalitus). Määräaika vastavalitusta varten on kaksi viikkoa valittajalle asetetun valitusmääräajan päättymisestä. Saman luvun 14 b §:n mukaan vastavalitus raukeaa, jos valitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta taikka valittajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Edelleen saman luvun 14 c §:n mukaan muutoin vastavalituksen osalta noudatetaan, mitä valituksesta säädetään.

Vastavalitusoikeuden tarkoitusperiä on käsitelty sen säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä, jonka mukaan asianosaisen tulee harkita muutoksenhaun tarve itsenäisesti sen perusteella, mitä tuomioistuimen ratkaisu merkitsee hänen omalle oikeusasemalleen. Toisaalta aikaisempaa vastavalitusoikeudelle kielteistä kantaa on pidetty ongelmallisena niissä tilanteissa, joissa asianosainen on antanut vastapuolen ymmärtää, että aikoo tyytyä käräjäoikeuden ratkaisuun. Tässä käsityksessä oleva vastapuoli voi itsekin ajatella hyväksyvänsä ratkaisun, vaikka olisi sinänsä taipuvainen hakemaan siihen muutosta. Asianosainen voi kuitenkin vastapuolelle yllätyksenä käynnistää muutoksenhaun määräajan lopussa niin, että vastapuoli ei enää ehdi saattaa vireille omaa muutoksenhakuaan. Vastamuutoksenhaun mahdollisuutta on pidetty hyvänä keinona välttyä tällaisilta luottamuksen rikkomistilanteilta. Lisäksi sen on ajateltu voivan hillitä muutoksenhakua ehkäisemällä sen, että sellaiset muutoksenhaut, joihin kummallakaan asianosaisella ei ole välttämätöntä omakohtaista tarvetta, jäävät tekemättä, mitä on pidetty myös oikeusrauhan ja oikeuslaitoksen kuormituksen kannalta suotuisana. Vielä vastamuutoksenhaun mahdollistamista on pidetty keinona toteuttaa aineellista oikeudenmukaisuutta, kun muutoksenhakuaste voi saada tilaisuuden tarkastella asiaa yhtä laajasti kuin alioikeus eikä vain siltä kannalta, onko käräjäoikeuden ratkaisu pysytettävä vai onko sitä muutettava yksin valittajana olevan asianosaisen vaatimuksen mukaisesti, vaikka tosiasiassa käräjäoikeus olisi liiaksi hyväksynyt tämän vaatimuksia (HE 91/2002 vp s. 28–29).

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO 2006:2 katsonut, että kiinteistön kauppahinnan alentamista ja asumiskustannusten korvausta koskevassa asiassa valittajan vastapuoli oli voinut vastavalituksella vaatia myös hinnanalennuksen ja asumiskustannusten korvauksen korottamista, vaikka valitus oli koskenut vain oikeudenkäyntikuluja ja niihin verrattavia kuluja. Korkein oikeus on kyseisessä ratkaisussaan käsitellyt vastavalituksen tarkoitusperiä ja katsonut johtopäätöksenään, että vastavalitus on lähtökohtaisesti sallittu silloinkin, kun se koskee käräjäoikeuden tuomion muuta osaa kuin alkuperäinen valitus.

Toisaalta ennakkopäätöksessä KKO 2009:55 on katsottu, että vastavalitusoikeuden salliminen kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa valittaja ja vastavalittaja ovat käräjäoikeudessa olleet toistensa vastapuolia ja ovat sitä valituksen perusteella joiltakin osin hovioikeudessakin, johtaisi siihen, että vastavalitusjärjestelmän taustalla olevista prosessuaalista tarkoituksenmukaisuusnäkökohdista etäännytään kokonaan. Esimerkiksi laajassa useita syytekohtia käsittävässä rikosasiassa vastavalituksenkaan tarkoituksen mukaisena ei voida pitää sitä, että esimerkiksi yhdestä vähäisestä rikoksesta tuomittua sivuseuraamusta koskeva valitus avaisi vastavalituksen johdosta koko rikosasian tutkittavaksi. Vastavalituksen tärkeimpänä etuna voidaan pitää sitä, että muutoksenhakutuomioistuimen tutkittavaksi saatetun riitakysymyksen ratkaiseminen ei jää riippuvaiseksi valituksesta johtuvista rajoituksista, vaan muutoksenhakutuomioistuin voi asiaa käsitellessään ja harkitessaan ottaa huomioon myös vastavalituksessa esitetyt vaatimukset. Tämä etu toteutuu parhaiten silloin, kun vastavalitus kohdistuu siihen osaan asiaa, josta valituksessa esitettyjen vaatimusten perusteella on kysymys. Asian riitainen osa ei tällöin laajene, vaan vastavalituksen liitännäinen luonne säilyy. Kyseisessä asiassa vastavalituksen tehneen vakuutusyhtiön korvauskysymystä koskenutta vastavalitusta, kun vakuutusyhtiö ei edes ollut valitukseen nähden vastapuolen asemassa valittajaan nähden, ei pidetty mahdollisena tutkia oikeudenkäymiskaaren 25 a 14 a §:n 1 momentin nojalla, joten hovioikeuden tuomio kumottiin sanotuilta osilta ja vakuutusyhtiön vastavalitus jätettiin tutkimatta.

Helsingin hovioikeus on 28.8.2018 asiassa S 18/395 antamassaan päätöksessä nro 1090 katsonut, että valituksen tehneen asianosaisen vastavalitusta ei voida tutkia. Hovioikeus on katsonut muun ohella, että lain esitöiden perustelut ja etenkin oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 b §:n säännös vastavalituksen raukeamisesta osoittavat, että vastavalitus on tarkoitettu valitukseen nähden liitännäiseksi muutoksenhakukeinoksi tilanteessa, jossa vastavalittajan vastapuoli valittaa eikä vastavalituksen tekijä ole itse tehnyt valitusta. Lisäksi hovioikeus on katsonut, että valittajan tekemä uusia vaatimuksia sisältävä vastavalitus asiallisesti rinnastuu valituksen täydentämiseen valituksen tekemiselle varatun määräajan jälkeen ja että tällaista menettelyä ei voida puoltaa oikeudenkäynnin sujuvuuden kannalta eikä myöskään vastapuolen aseman kannalta.

Arvio ja johtopäätökset vastavalituksen tutkittavaksi ottamisesta

A ja B ovat tehneet vastavalituksen käräjäoikeuden päätöksellä pidennetyssä määräajassa. A ja B ovat myös valituksen tehneiden C:n ja D:n vastapuolia hovioikeudessa. Vastavalituksen tekemisen yleiset edellytykset täyttyvät siis näiltä osin. Laissa ei kuitenkaan ole säädetty siitä, voiko valituksen tehnyt asianosainen tehdä myös vastavalituksen. Kysymykseen ei ole otettu kantaa myöskään lain esitöissä tai korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä.

Asiakirjoista ilmenee, että A ja B ovat ilmoittaneet tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon siltä osin kuin heidän vaatimuksensa kaupan purkamisesta, vahingonkorvauksista ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on hylätty. Ennakkopäätöksen KKO 2006:2 ja myös oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 a §:n perusteella A:n ja B:n vastavalitusta ei kuitenkaan voida jättää tutkittavaksi ottamatta sen johdosta, että vastavalituksessa esitetään sellaisia vaatimuksia, joita heidän tekemänsä tyytymättömyyden ilmoitus ei ole kattanut.

Oikeus hakea muutosta on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista. Mainittu oikeus on turvattu perustuslain 21 §:ssä. Vastavalitusta koskevalla sääntelyllä ei rajoiteta oikeutta hakea muutosta, koska asianosainen voi hakea käräjäoikeuden ratkaisuun muutosta myös varsinaisella valituksella. Muutoksenhakuoikeuteen vaikuttavaa sääntelyä on kuitenkin syytä tulkita perusoikeusmyönteisesti pikemminkin laajasti kuin suppeasti silloin, kun ratkaistavana olevaan muutoksenhakuoikeuden laajuutta koskevaan kysymykseen ei ole otettu kielteistä kantaa laissa tai sen esitöissä. Tällainen tulkinta saa jossakin määrin tukea myös ennakkopäätöksestä KKO 2019:15, jonka kohdassa 11 on katsottu perustuslain 21 §:n 2 momentin säännöksestä seuraavan, että asianosaiselle kuuluvaa muutoksenhakuoikeutta ei voida rajoittaa, jollei rajoitukselle ole laissa säädettyä perustetta.

Hovioikeus toteaa, että lain esitöissä esitetyt näkökohdat vastavalitusoikeuden tarkoitusperistä puhuvat jossakin määrin sitä vastaan, että valituksen tehnyt asianosainen voisi tehdä vastapuolensa valituksen johdosta vastavalituksen. Nyt käsillä olevassa tilanteessa, kun molemmat osapuolet ovat valituksella hakeneet muutosta käräjäoikeuden tuomioon, ei ole kysymys esimerkiksi sellaisesta valittajan vastapuolen luottamuksen rikkomistilanteesta, jollaisten torjumisella vastavalitusoikeuden säätämistä lainvalmisteluaineistossa perustellaan. Lisäksi vastavalitusoikeuden salliminen voisi Helsingin hovioikeuden päätöksessään katsomalla tavalla johtaa myös siihen, että valituksia ei tehdä asianmukaisella harkinnalla ja huolellisuudella, jos valituksen mahdolliset virheet ja puutteet olisivat myöhemmin korjattavissa laatimalla vastavalitus.

Toisaalta vastavalituksen keskeisenä tarkoituksena voidaan pitää aineellisen oikeuden turvaamista. Vaikka tämän näkökohdan katsotaan lainvalmisteluaineistossa puoltavan vastavalitusoikeuden sallimista sellaisissa tilanteissa, joissa vain toinen asianosainen hakee muutosta, näkökohdalla on merkitystä myös niissä tilanteissa, kun valituksella tuomioon muutosta hakenut asianosainen on itse rajoittanut muutoksenhakunsa vain joihinkin kohtiin tuomiota. On ajateltavissa, että tällaiselle asianosaiselle syntyy vastapuolen valituksen johdosta tarve hakea käräjäoikeuden tuomioon muutosta laajemmin kuin alkuperäisessä valituksessa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun alkuperäinen valitus koskee vain oikeudenkäyntikuluja, ja valittajan vastapuoli hakee valituksella muutosta pääasiaan. Mikäli vastavalitusoikeuden käyttäminen näissä tilanteissa ei olisi mahdollista, valittajan tulisi varmuuden vuoksi ilmoittaa tyytymättömyyttä koko tuomioon ja ulottaa muutoksenhakunsa myös pääasiaan, vaikka hänellä ei alkujaan olisi siihen välttämätöntä omakohtaista tarvetta. Tämä puolestaan olisi selvästi vastoin vastavalitusoikeuden tavoitteita.

Vastavalitusoikeuden rajoittavaa tulkintaa nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa asianosaiset ovat hovioikeudessa toisiinsa nähden vastapuolia ja jossa oikeudenkäyntiaineisto ei vastavalituksen tutkimisen johdosta olennaisesti laajene, ei voida puoltaa myöskään oikeudenkäyntiaineiston rajoittamista ja prosessiekonomiaa koskevilla näkökohdilla. Näiden näkökohtien merkitystä on yleisesti omiaan vähentämään se, että oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n 1 momentin mukaan niin valitus kuin vastavalituskin kuuluvat riita-asiassa jatkokäsittelyluvan soveltamisalaan, vaikkakin jatkokäsittelyluvan myöntäminen valitukselle voi näissä tapauksissa johtaa siihen, että jatkokäsittelylupa on saman luvun 11 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun muun painavan syyn johdosta myönnettävä vastavalittajallekin. Lisäksi A:n ja B:n vastavalituksen kohteena olevan hinnanalennusvaatimuksen perusteena olevat seikat on tässä asiassa saatettu hovioikeuden tutkittaviksi pitkälti jo valitusten perusteella. Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 1 momentin säännöksestä kuitenkin johtuu, että silloin, kun valituksessa on vaadittu vain kaupan purkamista, hovioikeus ei voi tuomita valittajalle hinnanalennusta, koska hinnanalennus ja purku ovat eri laatuisia ja itsenäisiä oikeusseuraamuksia (ks. Mia Hoffrén – Mikko Vuorenpää: Vahingonkorvaus, hinnanalennus ja vaatimustaakka. Lakimies 2009 s. 791). Vastavalituksen tutkiminen mahdollistaa myös sen, että hinnanalennusta koskeva kysymys on hovioikeuden ratkaistavana samassa laajuudessa kuin se oli käräjäoikeudessa.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että A:n ja B:n vastavalitus on otettava tutkittavaksi, vaikka he ovat tehneet myös valituksen.

Päätöslauselma

Hovioikeus tutkii A:n ja B:n vastavalituksen.

Hovioikeus lausuu C:n ja D:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta pääasian ratkaisun yhteydessä.

Muutoksenhaku

Tähän ratkaisuun ei saa hakea erikseen muutosta.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Petteri Korhonen ja Timo Saranpää ja ma. hovioikeudenneuvos Jurkka Jämsä. Esittelijänä on toiminut hovioikeuden esittelijä Heikki Hannelin.

Ratkaisu on yksimielinen.

Vailla lainvoimaa.

+

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari oli esteellisyyden vuoksi määrätty käsittelemään Pirkanmaan käräjäoikeudessa vireille saatettu kotietsinnän laillisuutta koskeva pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n tarkoittama asia. Käräjäoikeus oli voinut asiaa käsitellessään soveltaa tuomioistuinlain 2 luvun 4 §:n 2 momenttia ja toimittaa istuntokäsittelyn videoyhteyden välityksellä siten, että käräjätuomari oli ollut eri paikkakunnalla kuin muut osallistujat.

PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS 16.4.2020 JA 29.4.2020

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa ja käräjäoikeuden ratkaisusta

A on saattanut Pirkanmaan käräjäoikeudessa 17.3.2020 vireille kotietsinnän laillisuutta koskevan asian. Pirkanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarien esteellisyyden vuoksi Turun hovioikeuden presidentti on määrännyt Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarin ratkaisemaan mainitun asian.

A on vaatinut, että käräjäoikeus tutkii, onko Sisä-Suomen poliisilaitoksen 16.2.2020 suorittamalle kotietsinnälle ollut pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n mukainen edellytys. Lisäksi A on vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa valtion korvaamaan hänelle kärsimyksestä 1.500 euroa viivästyskorkoineen.

Valtiokonttori on kiistänyt Suomen valtioon kohdistetut vaatimukset. Sisä-Suomen poliisilaitos on lausunut kotietsinnän tapahtuneen asianmukaisesti A:n kiinni ottamiseksi ja tuomiseksi oikeuden istuntoon.

Käräjäoikeuden pöytäkirjaan 16.4.2020 tehdyn käsittelymerkinnän mukaan istunto on toimitettu vallitsevan koronavirusepidemian vuoksi tuomioistuinlain 2 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla siten, että Turun hovioikeuden asian ratkaisemaan määräämä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari on osallistunut istuntoon Turun oikeustalolta ja vaatimuksen tekijä A ja kuultava vanhempi konstaapeli Pirkanmaan käräjäoikeudesta. Istunto on toimitettu videoyhteyden välityksellä.

Käräjäoikeus on ratkaissut asian päätöksellään 29.4.2020, jossa kotietsinnälle on todettu olleen pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukainen edellytys ja A:n korvausvaatimus on hylätty.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Hanne-Maria Kari

TURUN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 16.10.2020

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Valittaja

A

Vastapuoli

Suomen valtio / Valtiokonttori

Kuultava

Sisä-Suomen poliisilaitos

Vaatimukset hovioikeudessa

- - -

A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Toissijaisesti A on vaatinut, että laillisten edellytysten kotietsinnälle 16.2.2020 todetaan puuttuneen ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kärsimyksestä 1.500 euroa viivästyskorkoineen. - - -

A on palauttamisvaatimuksensa perusteena lausunut, ettei pääkäsittely 16.4.2020 käräjäoikeudessa ollut ollut laillinen, koska käräjätuomari ei ollut osallistunut pääkäsittelyyn Pirkanmaan käräjäoikeudessa vaan Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Hovioikeuden ratkaisu

Jatkokäsittelylupa

Hovioikeus myöntää A:lle jatkokäsittelyluvan siltä osin kuin valitus koskee käräjäoikeuden ratkaisua pääkäsittelyn toimittamisesta videoyhteyden välityksellä ja siihen perustuvaa vaatimusta asian palauttamisesta käräjäoikeuteen.

Siltä osin kuin jatkokäsittelylupa on myönnetty, vastauksen pyytäminen on ilmeisen tarpeetonta.

Perustelut palauttamisvaatimuksen osalta

A:n Pirkanmaan käräjäoikeudessa 17.3.2020 vireille saattama kotietsinnän laillisuutta koskeva asia on ollut laadultaan kiireellinen. Esteellisyyden vuoksi Turun hovioikeuden presidentti on määrännyt Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarin ratkaisemaan mainitun asian.

Hovioikeus on tutkinut käräjäoikeuden 16.4.2020 pöytäkirjaaman istunnon järjestämistä koskevan ratkaisun oikeellisuuden. Asian käsittelemiseen sovelletaan pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 2 momentin mukaisesti saman lain 3 luvun 1 §:n 2 momenttia, jonka mukaan istunto voidaan pitää myös muuna aikana ja muussa paikassa kuin yleisen alioikeuden istunnosta säädetään. Käräjäoikeus ei ole menetellyt virheellisesti soveltaessaan tuomioistuinlain 2 luvun 4 §:n 2 momenttia ja toimittaessaan pääkäsittelyn videoyhteyden välityksellä siten, että käräjätuomari on osallistunut Turun oikeustalolta ja muut osallistujat Pirkanmaan käräjäoikeudesta. Asian palauttamiselle käräjäoikeuteen ei ole perustetta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Päätöslauselma

Vaatimus asian palauttamisesta käräjäoikeuteen hylätään.

Muilta osin jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Rita Melartin, joka esitteli asian
Hovioikeudenneuvos Vilja Hahto
Asessori Miia Ylikulju

Asia on ratkaistu esittelystä.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Hamppua kasvattanutta A:ta vastaan ajettu syyte huumausainerikoksesta hylättiin, koska A:n ei ollut näytetty kasvattaneen hamppua huumausaineena käytettäväksi vaan uuden siemenlajikkeen jalostamiseksi kaupalliseen tarkoitukseen. Asiassa esitetty näyttö ei myöskään osoittanut, että A:n tarkoituksena olisi ollut käyttää lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (FIMEA) lääkelain 6 §:n nojalla vahvistamaan lääkeluetteloon merkittyä kannabidiolia (CBD) sisältäviä hampunosia lääkkeenä missään muodossa tai jalostaa niitä lääkkeenä käytettäväksi. Kun A:n talteen ottamia hampun siemeniä ei ole merkitty edellä mainittuun lääkeluetteloon, A:n menettely ei täyttänyt lääkerikoksenkaan tunnusmerkistöä.

Arvioitaessa, oliko A voinut syyllistyä lääkerikokseen hampun kasvattamistarkoituksesta riippumatta, hovioikeus totesi, että hampun kasvattaminen ei ollut lääkelain 8 ja 12 §:ssä tarkoitettua lääkkeen valmistamista. Sitä ei voitu pitää myöskään huumausainelain 3 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettuna huumausaineen valmistamisena. Tämän vuoksi hampun kasvattamista ei voitu pitää lääkelain 7 §:n viittaussäännöksen perusteellakaan lääkkeen valmistamisena. Joka tapauksessa hampun kasvattamisen rangaistavuus lääkerikoksena pelkästään mainitun viittaussäännöksen perusteella ei laillisuusperiaate ja lääkelain soveltamisala huomioon ottaen täyttänyt rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyyttä ja ennakoitavuutta. A ei ollut tämänkään vuoksi syyllistynyt lääkerikokseen.

Hovioikeus katsoi, ettei A, jolla ei ollut ollut käräjäoikeudessa lainopillisen koulutuksen saanutta oikeudenkäyntiavustajaa, ollut menettänyt oikeuttaan vaatia valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa, vaikka vaatimus oli esitetty vasta pääkäsittelyn jälkeen, mutta ennen tuomion antamista. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 6 §:n säännöksestä, jonka mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on tehtävä ennen käsittelyn päättymistä, eikä myöskään säännöksen esitöistä ilmennyt, mitä käsittelyn päättymisellä tarkoitettiin. Käräjäoikeus ei ollut pääkäsittelyssä kiinnittänyt A:n huomiota mahdollisuuteen vaatia oikeudenkäyntikulujensa korvaamista sen varalta, että syyte hylättäisiin.

POHJOIS-SAVON KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 25.11.2019

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Huumausainerikos
5740/R/0037560/17
Rikoslaki 50 luku 1 §
Huumausainelaki 7 § 1 mom

15.05.2017 - 20.09.2017 Iisalmi

- - - - - - - - - - - - -

Teonkuvaus

A on laittomasti viljellyt tai yrittänyt viljellä hamppua käytettäväksi marihuana huumausaineena tai sen raaka-aineena ja hän on laittomasti pitänyt marihuanaa hallussaan.

A on viljellyt hamppu- eli Cannabis Sativa -kasveja noin 200 kappaletta osoitteessa X.

A on kasvattanut kasveja ulkona 6 metriä x 3 metriä eli 18 neliömetrin alalla ja takavarikoidut kasvit ovat olleet 20-155 senttimetriä korkeita.

Huomioiden ulkokasvatusolosuhteet on yhden hamppukasvin tuottoarvo ollut yläkolmanneksesta noin 10 grammaa eli kasveista on ollut saatavissa ainakin 2.000 grammaa ns. kukintoa ja ylälehtiä, joiden tetrahydrokannabinoli-pitoisuus on ollut 1-3 prosenttia.

A:n kasvattaman hampun THC/CBD -suhdeluvun perusteella kyseessä ns. huumehamppu.

A on ottanut kasvattamistaan kasveista noin 90 kappaletta omiin tarkoituksiinsa ja häneltä on takavarikoitu kuivumassa olleita hampun lehtiä saunarakennuksesta. A:lta on takavarikoitu 112 kappaletta kasvamassa olleita hamppukasveja ja saunarakennuksesta kuivamassa olleita hamppukasvin lehtiä.

Huomioiden A:n viljelemän hamppukasvien kappalemäärä ja niistä saatava käyttöannosten määrä on hampun viljely toteutettu marihuanan laittomassa myynti-/luovutustarkoituksessa.

TOISSIJAINEN RANGAISTUSVAATIMUS

LÄÄKERIKOS

Rikoslaki 44 luku 5 §
Lääkelaki 1 §, 2 §, 8 § ja 98 §

15.5.2017 - 20.9.2017 IISALMI

Teonkuvaus

A on tahallaan tai vähintäänkin törkeästä huolimattomuudesta lääkelain tai lääkkeiden valvontaa koskevan, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 100 a tai 235 artiklan nojalla annetun asetuksen taikka niiden nojalla annetun säännöksen tai yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti valmistanut tai yrittänyt valmistaa lääkettä tai sen raaka-ainetta edellä kerrotulla tavalla.

Syyttäjän muu vaatimus

Rikosuhrimaksu syytekohdassa 1

Vastaaja A on velvoitettava suorittamaan rikosuhrimaksu 80 euroa.

Laki rikosuhrimaksusta 2 §, 3 § ja 4 §

Vastaus

A on kiistänyt ensisijaisen syytteen huumausainerikoksesta ja toissijaisen syytteen lääkerikoksesta. A on kiistänyt myös syyttäjän muut vaatimukset.

A on vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle menetetystä työajasta yhteensä 100 tunnilta 40 euroa / tunti eli yhteensä 4.000 euroa. A on joutunut käyttämään oikeudenkäyntiin valmistautumiseen, kuulusteluihin ja oikeudenkäyntiin. Lisäksi A on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle matkakuluista yhteensä 1.340 kilometrin mukaan eli yhteensä 562 euroa. A on joutunut matkustamaan kuulusteluihin, oikeudenkäyntiin ja avustajansa luokse neuvotteluun.

- - - - - - - - - - - - -

Tuomion perustelut

Syyksilukeminen

A on menetellyt syyttäjän toissijaisessa rangaistusvaatimuksessa selostetulla tavalla ja menettelyllään syyllistynyt lääkerikokseen.

Syyksilukemisen perusteet

- - - - - - - - - - -

Näytön arviointi ja johtopäätökset sekä oikeudellinen arviointi

Huumausainerikos

Asiassa on ensisijaisen syytteen osalta kysymys siitä, onko A laittomasti viljellyt hamppua käytettäväksi marihuana-huumausaineena tai sen raaka-aineena vai onko kysymys ollut hampun kasvattamisesta lailliseen tarkoitukseen.

Rikoslain 50 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan huumausainerikokseen syyllistyy se, joka viljelee tai yrittää viljellä hamppua käytettäväksi huumausaineena.

Huumausainelain 3 §:n 1 momentin 5 a kohdan mukaan huumausaineella tarkoitetaan muun muassa vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen (SopS 43/1965, siihen vuonna 1972 tehtyine yleissopimuksen muutospöytäkirjoineen SopS 42/1975) listoihin I - IV kuuluvia aineita ja valmisteita. Huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista annetun valtioneuvoston asetuksen (543/2008) 1 §:n mukaan huumausaineina on pidettävä liitteissä I - IV mainittuja aineita, valmisteita ja kasveja, ja sen liitteessä I on vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen listassa I mainittu kannabis (intialainen hamppu), kannabishartsi sekä kannabisuutteet ja -tinktuurat sekä listassa IV kannabis (intialainen hamppu) ja kannabishartsi.

Huumausainelain 7 §:n mukaan hampun viljely käytettäväksi huumausaineena taikka huumausaineen valmistuksessa tai tuotannossa on kielletty. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2012:31 katsonut, että hamppukasvin lajikkeella, kasvin sukupuolella tai kasvin huumausainepitoisuudella ei ole ratkaisevaa merkitystä syyksilukemisen kannalta.

Kirjallisena todisteena esitetyn keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon 6.9.2017 mukaan A:lta takavarikoiduissa kasveissa on ollut kannabiksen vaikuttavaa ainetta THC:tä ja edelleen KRP:n rikosteknisen laboratorion 17.10.2017 lausunnon mukaan kasvinosien THC/CBD -suhde on ollut suurempi kuin yksi. Lausunnoista ei ilmene, mikä kasvinosien THC-pitoisuus on ollut.

Käräjäoikeus toteaa vastaavasti kuin Rovaniemen hovioikeuden 19.6.2017 annetussa tuomiossa nro 17/125047, että vaikka keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnossa 17.10.2017 on todettu kasvien THC/CBD-suhdeluvun viittaavan siihen, että kysymyksessä on ollut huumausainehamppu, pelkällä THC/CBD suhteella ei tässä tapauksessa voida laillisuusperiaate huomioon ottaen syyksilukemisen edellyttämällä varmuudella todeta, että kyse olisi ollut huumausainetarkoituksesta, kun otetaan erityisesti huomioon se, ettei kasvien THC-pitoisuudesta ole esitetty selvitystä.

A on hänen lähettämistään sähköpostiviesteistä ilmenevästi ennen hampun viljelyn aloittamista ilmoittanut poliisille käynnistävänsä viljelytoiminnan. Lisäksi hän on ilmoittanut, että poliisi saa kasvatettujen kasvien kukinnot ja A:lle jäisi vain siemenet. Käräjäoikeus katsoo, että mainittu A:n ilmoitus puhuu sitä vastaan, että kysymyksessä olisi ollut hampun viljeleminen huumausainetarkoituksessa.

A on käräjäoikeudessa kertonut kasvinjalostustoiminnastaan, jota hän on harjoittanut useita vuosia. A on perustanut yhtiöt C ja D kasvinjalostustoimintaansa varten. Myös syyttäjä on todennut, ettei kiistä A:n kasvinjalostustoimintaa esimerkiksi omenalajikkeiden jalostuksen osalta. Syyttäjä ei ole pitänyt A:n hampun kasvinjalostamisesta kertomaa uskottavana. Toisaalta, kun korkeimman oikeuden tuomion KKO 2017:12 perusteella lähtökohtana voidaan pitää sitä, että rikosasian kantaja esittää riittävän vahvan näytön syytteen tueksi ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa, ei tässä tapauksessa kun riittävää näyttöä huumausainetarkoituksesta ei muutoinkaan ole esitetty, vastaajan epäuskottavallakaan kertomuksella olisi merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa. Joka tapauksessa käräjäoikeudelle ei ole asiassa esitetyn perusteella ilmennyt perusteltua syytä epäillä A:n kertomusta hänen kasvinjalostustoiminnastaan hampun parissa.

Syyttäjä on vedonnut syytteen tueksi siihen, että A:n saunarakennuksesta on löytynyt tutkintailmoituksesta ilmenevästi myös kannabiksen lehtiä, jotka eivät ole tarpeen kasvinjalostusta varten. A on kertonut vieneensä saunaan mätiä kukintoja sekä uroskasveja, joilla oli ollut tarkoitus pölyttää muut kasvit. A oli myös kertomansa mukaan näyttänyt poliisille saunassa olevat mädät kukinnot ja uroskasvit. Käräjäoikeus toteaa, että kannabiksen kukintojen kuivattaminen saunarakennuksessa tukee jossakin määrin syytettä. Toisaalta käräjäoikeus pitää mahdollisena, että A:n saunasta löytyneet kukinnot ja uroskasvit ovat olleet saunassa nimenomaan A:n mainitsemasta syystä ja kun muuta näyttöä tutkintailmoituksen lisäksi ei saunassa olleista lehdiksi tulkituista kasveista tai kasvin osista ole esitetty, ei mainittu seikka voi yksinomaan riittää näytöksi siitä, että A olisi kasvattanut hamppua huumausainetarkoitukseen.

A on tuomittu Pohjois-Savon käräjäoikeuden 7.6.2017 antamalla tuomiolla 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen huumausainerikoksesta. Tuolloin A tuomittiin hampun ulkokasvattamisesta, jonka katsottiin olleen kasvattamista huumausainetarkoituksessa. Käräjäoikeus toteaa, että A:n aikaisemmin saama tuomio samankaltaisesta menettelystä tukee syytettä. Toisaalta, koska kysymys on molemmissa tapauksissa ollut sen arvioimisesta, onko esitetty riittävä näyttö sen tueksi, että kasvatuksessa oli ollut kysymys huumausainetarkoitukseen kasvattamisesta, käräjäoikeus katsoo, että aikaisemman tuomion syytettä tukeva vaikutus on hyvin vähäinen.

Näyttöä kokonaisuutena arvioituaan käräjäoikeus päätyy siihen, ettei asiassa esitetyn näytön perusteella voida syyksilukemisen edellyttämällä varmuudella todeta, että A olisi viljellyt hamppua huumausainetarkoituksessa. Näin ollen syyte huumausainerikoksesta on hylättävä.

Lääkerikos

Asiassa on toissijaisen syytteen osalta kysymys siitä, voiko A:n hampun kasvattaminen täyttää lääkerikoksen tunnusmerkistön.

Rikoslain 44 luvun 5 §:n mukaan joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta lääkelain tai lääkkeiden valvontaa koskevan, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 100 a tai 235 artiklan nojalla annetun asetuksen taikka niiden nojalla annetun säännöksen tai yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti 1) valmistaa, tuo maahan, varastoi, pitää myynnissä tai luovuttaa lääkelaissa tarkoitettuja lääkkeitä, 2) laiminlyö lääkelaissa tarkoitettuja lääkkeitä koskevan ilmoituksen tekemisen, tietojenantovelvollisuuden tai luettelon pitämisen tai 3) rikkoo Suomen valvontaviranomaisen taikka Euroopan yhteisöjen komission tai Euroopan unionin neuvoston antaman lääkelaissa tarkoitettuja lääkkeitä koskevan kiellon, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, lääkerikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, lääkerikoksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta eläinten lääkitsemisestä annetun lain (387/2014) tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti 1) käyttää tai luovuttaa lääkkeitä, lääkeaineita tai muita eläinten käsittelyssä käytettäviä aineita taikka eläinlääkinnässä käytettäviä laitteita tai tarvikkeita, 2) rikkoo viranomaisen antamaa määräystä, kieltoa tai haltuunottopäätöstä, 3) rikkoo tunnistamista, merkitsemistä ja varoaikoja koskevat velvollisuutensa tai 4) laiminlyö tietojenantovelvollisuutensa.

Syytteessä on väitetty A:n valmistaneen tai yrittäneen valmistaa lääkettä tai sen raaka-ainetta kasvattamalla hamppukasveja. Syyttäjän käsityksen mukaan A:n tarkoitus on ollut jalostaa lääkehamppua. Syyttäjä on katsonut sen, että Suomessa saisi laillisesti viljellä hamppua lääkeaineeksi edellyttävän ensinnäkin sitä, että Suomessa olisi Fimean lausunnossa mainitut valvontaviranomaiset, jotka valvoisivat hampun viljelyä myös lääkinnälliseen käyttöön. Lisäksi syyttäjän mukaan Eviran selvitys (kirjallinen todiste 13) osoittaa sen, että käytännössä hampun siementen rekisteröiminen on edellytyksenä sille, että siemeniä ylipäätään voitaisiin markkinoida. Koska siemeniä ei ole mahdollista markkinoida EU:n alueella, kaikki A:n kasvattama olisi teoreettisesti lääkekannabiksen raaka-ainetta ja lääkkeen valmistaminen on laitonta.

Käräjäoikeus toteaa, että vaikka syyttäjä on vaatinut rangaistusta myös lääkerikoksen yrityksestä, lääkerikoksen yritystä ei ole rikoslaissa säädetty rangaistavaksi.

A:n mukaan hän ei ole yrittänyt valmistaa lääkettä, vaan hänen tarkoituksensa on ollut tuottaa siemeniä. Siementuotanto ei voi olla laitonta. A on kirjallisena todisteena olevassa sähköpostiviestissään poliisille kertonut, että hänellä on ollut tarkoituksena kasvinjalostustoiminnassaan kehittää uusi lajike, jolla on vahva CBD-pitoisuus. Esitutkinnassa A on lisäksi kertonut, että kysymys oli ollut lääkekannabiksen jalostushankkeesta. Käräjäoikeudessa A on ilmoittanut, että hän oli tuottanut siemeniä moniin eri tarkoituksiin. Hän on lisäksi kertonut, että hänen yrityksellään on tarkoituksena kehittää CBD-pitoisuudeltaan vahva lajike. A:n kirjalliseksi todisteeksi nimeämässä artikkelissa on myös todettu, että A:n tarkoituksena on kehittää lääkekannabis, joka kasvaa ulko-olosuhteissa. Ennakkovastauksessaan käräjäoikeudelle A on todennut, että hän oli kirjoittanut poliisille yrittäneensä valmistaa lääkelajikekehityksessä tarvittavia risteytyssiemeniä eikä lääkettä.

Lääkelain 1 luvun 1 §:n mukaan tämän lain tarkoituksena on ylläpitää ja edistää lääkkeiden ja niiden käytön turvallisuutta sekä tarkoituksenmukaista lääkkeiden käyttöä. Lain tarkoituksena on myös varmistaa lääkkeiden asianmukainen valmistus ja saatavuus maassa. Sanotun lain 1 luvun 3 §:n mukaan lääkkeellä tarkoitetaan valmistetta tai ainetta, jonka tarkoituksena on sisäisesti tai ulkoisesti käytettynä parantaa, lievittää tai ehkäistä sairautta tai sen oireita ihmisessä tai eläimessä. Lääkkeeksi katsotaan myös sisäisesti tai ulkoisesti käytettävä aine tai aineiden yhdistelmä, jota voidaan käyttää ihmisen tai eläimen elintoimintojen palauttamiseksi, korjaamiseksi tai muuttamiseksi farmakologisen, immunologisen tai metabolisen vaikutuksen avulla taikka terveydentilan tai sairauden syyn selvittämiseksi. Epäselvissä tapauksissa, joissa tuote voi kaikki sen ominaisuudet huomioon ottaen vastata lääkkeen ja muualla lainsäädännössä tai Euroopan unionin säädöksissä olevan muun valmisteen määritelmää, sovelletaan valmisteeseen ensi sijassa, mitä lääkkeestä on säädetty.

Lääkelain 6 §:n mukaan lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (Fimea) tehtävänä on tarvittaessa päättää, onko ainetta tai valmistetta pidettävä lääkkeenä. Tekoaikana 15.5.2017-20.9.2017 voimassa olleessa, Suomen säädöskokoelmassa julkaistussa Fimean 23.3.2016 antamassa päätöksessä lääkeluettelosta (201/2016) kannabidioli, jota hamppu sisältää, mainitaan lääkeaineena. Päätöksen 2 §:ssä on todettu, että lääkkeitä ovat 1) tämän päätöksen liitteessä 1 luetellut aineet, niiden suolat ja esterit; 2) rikoslain 44 luvun 16 §:n 1 momentissa tarkoitetuista dopingaineista annetussa valtioneuvoston asetuksessa kulloinkin luetellut dopingaineet; ja 3) tämän päätöksen liitteessä 1 A luetellut aineet.

Käräjäoikeus toteaa, että koska kannabidioli mainitaan lääkeaineena Fimean lääkeluettelossa, lääkkeen valmistamisena voidaan pitää lääkelain 1 §:stä ilmenevä tarkoitus huomioon ottaen myös hampun kasvattamista, koska hamppu sisältää kannabidiolia. Huomioiden se seikka, että A on nimenomaan tuonut esille, että hänen tarkoituksenaan on ollut kehittää lääkekannabislajike, jossa on vahva CBD-pitoisuus, on A:n menettelyä pidettävä lääkkeen valmistamisena. A on vedonnut siihen, että hän on tuottanut siemeniä eikä kasveja. Tämän osalta käräjäoikeus toteaa, että asian arviointiin ei vaikuta se, onko kysymys ollut siementen vai kasvien tuottamisesta. A on joka tapauksessa kasvattanut hamppua tarkoituksenaan kehittää kasvinjalostuksen avulla lääkekasvilajike. Tämä ilmenee selkeästi myös A:n kirjalliseksi todisteeksi nimeämästä lehtiartikkelista. A:n teossa ei ole kysymys yrityksestä, vaikka A ei ole saanut kehitettyä sitä lääkekasvilajiketta, joka on ollut hänen kasvinjalostuksensa tavoitteena. A on joka tapauksessa kasvinjalostuksensa yhteydessä saanut kasvatettua kannabidiolia sisältäviä hamppukasveja ja kasvatus on tähdännyt lääkekasvilajikkeen aikaansaamiseen.

A on vielä vedonnut puolustuksekseen siihen, ettei hampun kasvattaminen voi olla laitonta vain sen vuoksi, että se sisältää lääkeyhdisteitä. Käräjäoikeus toteaa, että lähtökohtaisesti minkä tahansa hampun kasvattaminen voi tulla lääkerikoksena rangaistavaksi, jos kasvatuksen tarkoituksena on kasvattaa kannabista lääkekäyttöön.

Rikosuhrimaksu

A on rikosuhrimaksusta annetun lain 2 ja 3 §:ien nojalla velvollinen suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksun.

Rangaistusseuraamus

Tuomiolauselmalta ilmenevä sakkorangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun A:n syyllisyyteen.

A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus valtiolta

A on pääkäsittelyn jälkeen 19.11.2019 toimittanut käräjäoikeudelle sähköpostitse vaatimuksen valtion velvoittamisesta korvaamaan hänelle asianosaiskuluina ja matkakuluina yhteensä 4.562 euroa siinä tapauksessa, että syyte hylätään.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 6 §:n mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on tehtävä ennen käsittelyn päättymistä. Koska A on toimittanut vaatimuksen käräjäoikeudelle vasta pääkäsittelyn jälkeen, käräjäoikeus jättää A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tutkimatta myöhään esitettynä.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevin tavoin.

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Syyksi luettu rikos

1. Lääkerikos
15.05.2017 - 20.09.2017
Rikoslaki 44 luku 5 §

Rangaistusseuraamukset
Sakko
Syyksi luetut rikokset 1
60 päiväsakkoa à 6,00 euroa = 360,00 euroa

Korvausvelvollisuus
Vastaaja A määrätään suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 80,00 euroa.
Laki rikosuhrimaksusta 2 §, 3 § ja 4 §

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Suvi Toivonen.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 14.10.2020

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitukset

Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen käräjäoikeuden tuomiossa selostetun ensisijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti huumausainerikoksesta kuitenkin siten tarkennettuna, että A on laittomasti viljellyt tai yrittänyt viljellä hamppua käytettäväksi marihuana huumausaineena tai sen raaka-aineena ja hän on laittomasti pitänyt marihuanaa hallussaan ja saadakseen hampunkukinnoista siemeniä jatkoviljelyä varten. Syyttäjä on lisäksi vaatinut, että A:n rangaistus joka tapauksessa kovennetaan vankeudeksi.

A:n toiminnassa ei ole ollut kysymys hampun kasvinjalostustoiminnasta lääketieteellisiin tarkoituksiin. A:n tarkoitus on laillistaa huumehampun ja edelleen marihuanan käyttö.

A on kasvattanut hamppua navetan sivustalla. Näissä olosuhteissa toteutettava kasvinjalostus ei voi uskottavasti olla A:n väittämällä tavalla kasvinjalostustoimintaa lääketieteen eikä edes siementuotannon tarpeisiin. A on tietoinen siitä, että hänellä ei tosiasiallisesti ole ollut mahdollisuutta päästä osaksi lääkehamppumarkkinoita harjoittamansa kasvinjalostuksen tosiasiallisten olosuhteiden lisäksi varattomuutensa ja lainsäädännön vuoksi. Hän ei ole kyennyt tekemään tai kustantamaan hampun jalostamiseen liittyviä laboratoriotutkimuksia. Hampun THC-pitoisuudella ei ole merkitystä arvioitaessa hampun käyttötarkoitusta. Vähäinenkin THC-pitoisuus mahdollistaa kasvin käytön huumausaineena. Myös hampun hyötyviljely lääkenautintatarkoitukseenkin on kiellettyä.

Edellä kerrotut olosuhteet osoittavat korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2012:31 ja 28.10.2015 annetusta ratkaisusta nro 1973 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti, että A on kasvattanut hamppua huumausaineena käytettäväksi.

A:n ilmoitus poliisille hampun kasvattamisesta ei puhu sitä vastaan, että kysymyksessä ei olisi ollut hampun viljeleminen huumausainetarkoitukseen, koska A on vastoin ilmoitustaan jättänyt hakematta sekä yliopistollisen yhteistyökumppanin että hampun kasvatusluvan. Lupa olisi tullut hakea ennen kasvattamisen aloittamista. A on lisäksi jättänyt asentamatta ilmoituksessaan mainitsemansa valvonnan viljelmälle. A on myös ottanut vastoin ilmoitustaan toistuvasti haltuunsa eri hamppukasvin osia, yhteensä noin puolet sadostaan. Lehdet ovat huumausaineeksi tarkoitettua hampun osaa eikä ole uskottavaa, että niiden haltuunotto liittyisi mitenkään kasvinjalostustoimintaan.

A on vaatinut, että syyte lääkerikoksesta hylätään ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 4.562 eurolla ja hovioikeudessa 2.776 eurolla korkoineen.

Hampun viljely kasvinjalostussiemenen tuottamiseksi ei täytä lääkerikoksen tunnusmerkistöä. Hamppu kasvavana kasvina ei ole lääkevalvonnan kohteena. Lääkelaissa ei kielletä hampun ja muiden perinteisten rohtokasvien kasvattamista lääkkeiden raaka-aineeksi tai tuottamasta lääkekasvien siemeniä kotipuutarhurien käyttöön. Lääkelain nojalla valvotaan lääkemarkkinoita ja valvonnan kohteita ovat lääkealan toimijat, lääkkeiden tuottajat ja markkinoille tulevat lääkevalmisteet. Lääkekasvia saa kasvattaa ja keräillä. Lääkelaissa ei kielletä ketään kasvattamasta päihteeksi kelpaamatonta kasvia omaan lääkekäyttöön.

Hampputuotteita valvotaan vasta markkinointivaiheessa. Lääkkeitä valvotaan vasta kun lääkevalmisteita kliinisesti kokeillaan tai lasketaan markkinoille. Lääkkeen tuottaminen itsessään ei voi olla lääkerikos.

A:n tarkoitus ei ole ollut jalostaa lääkehamppua vaan tuottaa risteytyssiementä osana kasvinjalostusta. Kasvinjalostus on vasta ensimmäinen vaihe viisivaiheisessa kasvintuotannossa. Kyse ei ole vielä itse lääketuotannosta, jonka voidaan katsoa alkavan vasta jatkojalostuksesta. Siementen tuottaminen ei ole lääketuotantoa riippumatta siemenen lajikkeesta.

Hampun viljely lääkeaineeksi ei ole kiellettyä sillä perusteella, että Suomessa ei ole sen edellyttämää valvontaviranomaista. Edelleen Eviran selvitys siementen rekisteröinnin vaatimuksista on puutteellinen ja harhaanjohtava. Tekohetkellä voimassa olleet siemenkauppalain 4 §:n 2 momentin 1, 3 ja 7 kohdat antavat mahdollisuuden myydä myös sertifioimatonta hampun siementä.

A laskee yrityksensä kautta liikkeelle tutkimussiementä koeviljelyyn ja tähtää vuosien saatossa sertifioidun peltolajikkeen saantiin. Siemen ei muutu lääkkeeksi, vaikka sitä ei saisi markkinoida tai myydä. Lääkerikoksen yritys ei ole rangaistava.

Kasvavasta hamppukasvista lääkettä tai huumetta ei tee se, että kaikissa hamppukasveissa on lääkeaineluettelossa mainittua kannabidiolia (CBD) tai että sitä on mahdollista rikastaa ja erotella hamppukasvista. Hamppukasvin viljely ei ole kiellettyä siitä syystä, että CBD on lääke. Valvonta ja rangaistukset ovat mahdollisia vasta siinä vaiheessa, kun lääkkeeksi määriteltyjä kasveja ryhdytään tuomaan valmisteina markkinoille lääkekäyttöön.

A:n toiminta ei ole tuottanut lääkkeeksi kelpaavaa materiaalia vaan siemeniä. Lääkelaki ei kuitenkaan anna perusteita rikostuomioon siinäkään tapauksessa, että A olisi tuottanut lääkekukintoa, jos sitä ei lasketa markkinoille.

Kasvinjalostuksellisen tavoitteen estäminen lääkelain nojalla on elinkeinotoiminnan ja tutkimustyön vapauden perusteetonta rajoittamista.

Hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön on rikos, mutta hampun kasvattaminen lääkinnälliseen käyttöön ei ole rikos. Lääkelaissa kasvatuksentarkoitus ei määrittele laillisuutta kuten huumausainelaissa.

A:n asianosaiskulut käräjäoikeudessa ovat aiheutuneet menetetystä työajasta 100 tuntia à 40 euroa yhteensä 4.000 euroa sekä matkakuluista 562 euroa. A on joutunut matkustamaan lakimiespalavereihin, kuulusteluun ja käräjäoikeuden istuntoon Iisalmeen yhteensä 1.340 kilometriä. Kilometrikorvaus on 0,42 euroa.

Hovioikeudessa A on käyttänyt valituksen ja vastauksen laatimiseen sekä istuntoon osallistumiseen yhteensä 55 tuntia. Matkakulut koostuvat matkakuluista istuntoon. Tulostuskuluja on aiheutunut 200 euroa tuhannen sivun tulostamisesta. Lisäksi kuluja on aiheutunut 200 euroa palaverista 22.9.2020 lakimiehen kanssa.

Vastaukset

Syyttäjä on vastustanut A:n muutosvaatimuksia. Syyttäjä on kiistänyt A:n hovioikeuden osalta esittämän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan ja paljoksunut sitä määrältään 456 euroa ylittävältä osalta.

Hampun viljely käytettäväksi huumausaineena taikka huumausaineen valmistuksessa tai tuotannossa on kielletty huumausainelain 7 §:n 2 momentin mukaan.

Hamppu on siemeniä lukuun ottamatta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen lääkelain 6 §:n nojalla vahvistaman päätöksen mukaisesti rohdos (Lääkeluettelon rohdokset, liite 2).

Lääkelain lääkevalmisteen määrittelyä ja rekisteröintiä koskevan sääntelyn tarkkuus huomioiden A ei voi siemenjalostuksellaan laillisesti osallistua lääkevalmisteiden syntyyn.

Rohdoksia saa, riippumatta siitä, ovatko ne luonnosta kerättävissä tai itse viljeltyjä, niiden kerääjä tai viljelijä itse käyttää lääkinnälliseen tarkoitukseen. Rohdoksia ei kuitenkaan saa käyttää itsensä huumaamiseen, eikä niitä saa luovuttaa toiselle, koska lääkinnällisesti vaikuttaviksi väitettyjä rohtoja saa myydä vain apteekista.

Hampun kasvattaminen lääkeraaka-aineeksi on laitonta. Huumausainelaki ei mahdollista hampun kasvattamista lääkinnällisiin tarkoituksiin myöskään sen vuoksi, että YK:n huumausaineyleissopimuksen mukaisia valvontamenettelyjä ei ole Suomen huumausainelainsäädännössä. Laittomasti kasvatetulle hampulle ei voida myöntää minkäänlaista lupaa lailliseen lääkinnälliseen tarkoitukseen.

YK:n huumausaineyleissopimus säätelee 23 artiklassa lääkevalmisteen raaka-aineeksi tarkoitetun hamppulajikkeen kasvatuksen valvontaa. Lääkehamppulajikkeen jalostustoiminta toteutuu tällöin valtio viranomaisen laitoksessa tai valtion luvalla tai suostumuksella rekisteröidyn ja valvonnan alla olevan yksityisen kasvattajan toimesta. Hampun viljely huumausaineena tai huumausaineen valmistuksessa tai tuotannossa on kielletty, eikä hampun kasvattamiseen edellä mainittuihin tarkoituksiin voida myöntää minkäänlaisia lupia.

A:n ilmoittamaa jalostamistoimintaa ei ole ainakaan laajassa mittakaavassa. Vain joillekin rekisteröidyille ja valvonnan alla oleville kasvattajille on annettu jokin hamppulajike kasvatettavaksi lääkevalmisteen raaka-aineeksi.

Kun Suomessa ei ole valvontaviranomaisia, ei A:n tarkoittamaa jalostustoimintaakaan voida säännösten mukaan suorittaa.

Jos viljely olisi sallittu edellä mainittuja tarkoituksia varten, olisi viljely edellyttänyt muun muassa viljelylupaa, jossa viljelyyn käytettävät maa-alueet olisi osoitettu ja sato tulisi toimittaa ja myydä valtion kannabisviranomaisille.

A:lla ei voi olla hampun siemenen lääkinnällistä jalostustoimintaa. Kun suomalainen lainsäädäntö ei salli kannabiksen viljelyä lääkinnälliseen käyttöön, ei myöskään tässä tarkoituksessa tehty siementen jalostus voi olla laillista.

Koska huumausaineeksi luokiteltuja aineita käytetään myös lääkeaineena, esimerkkinä luonnon kasveista eristetyt opioidit, ei kasvissa saa olla lainkaan THC:tä, koska se tekisi siitä huumausainetta.

Käräjäoikeuden ratkaisu on oikea siltä osin kuin A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus on jätetty vasta pääkäsittelyn jälkeen tehtynä tutkimatta.

A on vastustanut syyttäjän muutosvaatimuksia.

Huumausainelaissa ei kielletä hampun kasvattamista, eikä kasvattaminen vaadi Suomessa lupaa viranomaisilta. Huumausainelain perusteella hampun kasvattaminen on kiellettyä vain huumausainekäyttöä varten.

Vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksessa kannabis on määritelty siten, että kannabiksella tarkoitetaan kannabiskasvin kukintoja, mutta ei siemeniä, eikä sellaisia lehtiä, jotka eivät ole kukintojen yhteydessä.

Asiassa ei ole esitetty näyttöä siitä, että A olisi kasvattanut hamppua huumausainekäyttöön tai että hän olisi syyllistynyt huumausaineen valmistukseen tai tuotantoon.

Hampun kasvattaminen ei ole huumausainetuotantoa eikä valmistamista. Vasta kukintojen irrottaminen ja kuivaus sekä hartsien irrottaminen voidaan tulkita huumausaineen tuotannoksi ja valmistamiseksi.

A:n tavoitteena ei ole ollut laillistaa hampun kasvattaminen ja marihuanan käyttö. Kyse on siementuotannosta kasvinjalostushankkeeseen.

A:n puitteet kasvinjalostukselle ovat olleet riittävät. Siemeniä myydään Suomessa ja näistä myytävistä siemenistä suurin osa tuotetaan hyvin pienissä puitteissa. Lajikkeiden kehittäminen pienemmillään edellyttää vain muutamien neliömetrien tilan. A:n toiminnan tulokset ovat olleet hyviä. Kannabis on vapautumassa sekä lääkekäyttöön että myös niin sanottuun virkistyskäyttöön. Kysymys on lajikepohjan luomisesta suomalaiselle kannabistuotannolle.

Hampun kasvilajikkeella ja pitoisuuksilla on merkitystä tilanteessa, jossa hampun kasvatustarkoitus on epäselvä. Jos lajike on yleinen peltolajike tai jos sen CBD-pitoisuus on suurempi kuin THC-pitoisuus, voi tämä todistaa sen, ettei kasvatus ole tähdännyt huumausainekäyttöön. Esimerkiksi Finola-hamppulajikkeen, jota saa kasvattaa siementuotantoon, THC-pitoisuus voi olla jopa yhden prosentin luokkaa. A ei ole kasvattanut hamppua polttamistarkoitukseen eikä nautittavaksi mitenkään vaan saadakseen risteytyssiemeniä.

Laissa ei ole kiellettyä kasvattaa kuitu- ja öljysiemenlajikkeita omaan käyttöön esimerkiksi teeyrttinä. Hampun kukintojen myynti tee-yrtiksi vaatii EU:n uuselintarvikeluvan. A ei tuota itselleen eikä levitykseen hampun kasvimateriaalia, vaan pelkkiä siemeniä.

Se, ettei A tiennyt kasvien pitoisuuksia, kertoo siitä, ettei kasvatuksen tarkoitus ollut tuottaa kannabista levitykseen. Huumausainekäyttöön kasvatettaessa käytetään niin sanottuja vakautettuja lajikkeita, jolloin jokainen siemen tuottaa ennakoitavissa olevia pitoisuuksia. Edelleen pölytykset pyritään estämään kokonaan. Siemenellisellä kukinnolla ei ole markkinoita käytännössä lainkaan, koska siemenet ja siemenkodat pilaavat kukinnon käyttämisen polttamalla. A:n koko kasvusto oli pölytetty ja täynnä siemeniä. Pitoisuuksien mittaukset olisivat todistaneet sen, että kyse oli heterogeenisestä risteytyspopulaatiosta eikä vakautetusta huumelajikkeesta.

Katukaupassa myynnissä oleva kannabis on emikukintoja. Hedekasveja ei käytetä huumausaineena. Saunassa olleet kasvit olivat hedekasveja, joista A oli kerännyt siitepölyn talteen. Lisäksi saunassa oli ollut jonkin verran homehtumaan alkaneita kukintoja, jotka A oli joutunut poistamaan homeen leviämisen estämiseksi. A oli kuivattanut näitä kukintoja puidakseen niistä jo kypsyneet siemenet talteen.

Pääkäsittely

Hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn 24.9.2020. Hovioikeudessa on esitetty käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät kirjalliset todisteet ja kuultu todistelutarkoituksessa A:ta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Huumausainerikos

Hovioikeudessa esitetty todistelu ei anna aihetta päätyä syyksilukemisen osalta muuhun lopputulokseen kuin mihin käräjäoikeus on päätynyt. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut. Hovioikeus lisäksi toteaa, ettei hamppukasvin lajikkeella, sen sukupuolella tai kasvin huumausainepitoisuudella ole korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2012:13 ilmenevällä tavalla ratkaisevaa merkitystä syyksilukemisen kannalta. Hamppu on rikoslain 50 luvun 1 §:ssä tarkoitettua huumausainetta, kunhan siinä on edes jonkin verran THC:tä. Hampun THC- ja CBD-pitoisuudella ja niiden välisellä suhteella voi puolestaan olla merkitystä arvioitaessa, onko hamppua kasvatettu huumausaineena käytettäväksi, mihin kasvin korkea THC-pitoisuus verrattuna kasvin CBD-pitoisuuteen voi viitata. Hovioikeus syyttäjän hovioikeudessa tekemän syytteen tarkistamisen johdosta toteaa, ettei A ole syyllistynyt huumausainerikokseen myöskään pitämällä hallussaan hampun kukintoa hampunsiemeniä saadakseen, koska A ei ole kasvattanut tai käsitellyt hamppua huumausaineena käytettäväksi.

Lääkerikos

Rikoslain 44 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta lääkelain tai lääkkeiden valvontaa koskevan, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 100 a tai 235 artiklan nojalla annetun asetuksen taikka niiden nojalla annetun säännöksen tai yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti valmistaa lääkelaissa tarkoitettuja lääkkeitä on tuomittava lääkerikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Hampun sisältämä kannabidioli (CBD) on merkitty lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (FIMEA) lääkelain 6 §:n nojalla vahvistamaan lääkeluetteloon. Cannabis Sativa eli hamppu on puolestaan sen siemeniä lukuun ottamatta merkitty lääkeluettelon kasveja ja rohdoksia tarkoittavaan liitteeseen.

A:ta vastaan huumausainerikoksesta ajettu syyte on hylätty, koska on jäänyt näyttämättä, että A olisi kasvattanut hamppua huumausaineena käytettäväksi. A:lla ei ole ollut tarkoitusta ottaa haltuunsa eikä käyttää missään tarkoituksessa kasvien kukintoja tai muita huumausaineena yleensä käytettäviä kasvinosia, vaan luovuttaa ne poliisille. Asiassa esitetty näyttö ei myöskään osoita, että A:n tarkoituksena olisi ollut käyttää mainittuja myös kannabidiolia sisältäneitä kasvinosia lääkkeenä missään muodossa tai jalostaa niitä lääkkeenä käytettäväksi. A:n tarkoituksena on hänen ilmoittamallaan tavalla katsottava olleen ottaa talteen vain kasvien siemenet tarkoituksenaan jalostaa niistä uusi siemenlajike kaupalliseen käyttöön jatkojalostettavaksi. Sillä, kuinka realistiset mahdollisuudet A:lla on ollut onnistua tavoitteessaan, ei ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa, missä tarkoituksessa hän on kasvattanut hamppua. Kun hampun siemen ei ole edellä todetulla tavalla lääkeluetteloon merkitty lääke tai rohdos ja kun A ei ole kasvattanut hamppua tarkoituksenaan saada lääkkeenä käytettäväksi kasvin lääkettä sisältäviä osia, A:n menettely ei täytä lääkerikoksen tunnusmerkistöä.

Arvioitaessa, onko A voinut syyllistyä lääkerikokseen hampun kasvattamistarkoituksesta riippumatta, hovioikeus toteaa seuraavaa.

Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Kuten oikeuskirjallisuudessa on todettu, eduskunnan perustuslakivaliokunta on käytännössään muotoillut laillisuusperiaatteen ydinsisällön siten, että laillisuusperiaatteen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Valiokunnan muotoilu korostaa laillisuusperiaatteen tausta-arvoja, ennen muuta ennakoitavuutta. (Melander: Rikosvastuun yleiset edellytykset, 2016, s. 63)

Lääkelain soveltamisalaa määrittävän 2 §:n mukaan laki koskee lääkkeitä, niiden valmistusta, maahantuontia, jakelua, välittämistä ja myyntiä sekä muuta kulutukseen luovutusta, edellä mainittua toimintaa harjoittavia lääketehtaita, lääketukkukauppoja, lääkkeiden välittäjiä ja apteekkeja, lääkkeiden prekliinisiä turvallisuustutkimuksia tekeviä laboratorioita sekä lääkkeiden valmistusta ja jakelua sairaaloissa ja terveyskeskuksissa.

Lääkelaissa lääkkeiden valmistuksesta on säädetty lain 8 §:ssä, joka koskee lääkkeiden teollista valmistamista, jolla tarkoitetaan lääketehtaassa tapahtuvaa valmistamista, ja lain 12 §:ssä, joka koskee muuta kuin teollista valmistamista, jolla tarkoitetaan apteekissa ja siihen kuuluvassa sivuapteekissa tapahtuvaa valmistamista. Lääkelaissa säädetty lääkkeenvalmistuksen luvanvaraisuus ja muut lääkkeenvalmistukseen liittyvät ehdot koskevat vain lääkelaissa säädettyä lääkkeen valmistamista. Lääkelain 7 §:n mukaan lääkelaissa tarkoitetuista lääkkeistä, jotka huumausainelain mukaan ovat myös huumausaineita, on voimassa lisäksi, mitä niistä säädetään huumausainelaissa. Huumausainelain 3 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan huumausaineen valmistuksella tarkoitetaan tuotantoa lukuun ottamatta kaikkia menetelmiä, joilla huumausainetta voidaan aikaansaada, sekä puhdistamista ja huumausaineen muuntamista toiseksi huumausaineeksi. Saman momentin 8 kohdan mukaan huumausaineen tuotannolla tarkoitetaan muun ohella kannabiksen erottamista kasveista, joista sitä saadaan. Huumausainelain 7 §:n 2 momentin mukaan muun ohessa hampun viljely käytettäväksi huumausaineena tai huumausaineen valmistuksessa tai tuotannossa on kielletty.

Hovioikeus toteaa olevan selvää, ettei hampun kasvattaminen ole edellä mainituissa lääkelain 8 ja 12 §:ssä tarkoitettua lääkkeen valmistamista. Kun huumausainelaissa on erikseen säädetty huumausaineen valmistamisesta, huumausaineen tuotannosta ja hampun viljelystä, hovioikeus katsoo, ettei hampun kasvattamista ja viljelyä voida pitää huumausainelain 3 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettuna huumausaineen valmistamisena eikä siten myöskään lääkelain 7 §:n viittaussäännöksen perusteella lääkelaissa tarkoitettuna lääkkeen valmistamisena. Joka tapauksessa hampun kasvattamisen rangaistavuus lääkerikoksena pelkästään mainitun viittaussäännöksen perusteella ei edellä mainittu laillisuusperiaate ja lääkelain soveltamisala huomioon ottaen täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyyttä ja ennakoitavuutta. A ei ole tämänkään vuoksi syyllistynyt lääkerikokseen.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään, jätetään tutkimatta tai jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvauksena käräjäoikeuden osalta käytetystä työajasta sadalta tunnilta 40 euroa tuntia kohden ja matkakuluista lakimiespalavereihin, poliisikuulusteluun ja käräjäoikeuden istuntoon 1.340 kilometriltä 42 senttiä kilometriä kohden eli yhteensä 4.562 euroa, sekä hovioikeuden osalta valituksen ja vastauksen laatimisesta, palaverista lakimiehen kanssa ja hovioikeuden pääkäsittelystä yhteensä 60 tunnilta 40 euroa tuntia kohden, sekä matkakuluista pääkäsittelyyn 176 euroa ja tulostuskuluista 200 euroa eli yhteensä 2.776 euroa.

Syyttäjä on, vaadittuaan, että oikeudenkäyntikuluvaatimus käräjäoikeuden osalta on vasta pääkäsittelyn jälkeen tehtynä jätettävä tutkimatta, hyväksynyt hovioikeuden osalta määrältään matkakuluista vaaditut 176 euroa sekä pääkäsittelyn osalta 80 euroa ja valituksen ja vastauksen laatimisesta 20 tunnin työmäärän ja 10 euron tuntiveloituksen perusteella yhteensä 200 euroa.

Käräjäoikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut

Käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta A:n pääkäsittelyn toimittamisen jälkeen toimittaman oikeudenkäyntikuluvaatimuksen liian myöhään tehtynä.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 9 luvun 6 §:n mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on tehtävä ennen käsittelyn päättymistä. Säännös on asiallisesti saman sisältöinen kuin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 14 §:n oikeudenkäyntikulujen vaatimista koskeva säännös ja oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 7 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan hyvitystä on vaadittava ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla.

Rikosoikeudenkäyntilain ja oikeudenkäymiskaaren sanottuja säännöksiä koskevien lain esitöiden mukaan silloin, kun asianosainen ei omasta aloitteestaan huomaa pyytää oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi, tuomioistuimen tulisi kiinnittää asianosaisen huomiota tähän mahdollisuuteen (HE 82/1995 vp ja HE 191/1993 vp).

Käräjäoikeuden pääkäsittely on toimitettu 12.11.2019. A on toimittanut oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa käräjäoikeuteen sähköpostitse 19.11.2019 pääkäsittelyn jälkeen. Käräjäoikeuden tuomio on annettu kansliassa 25.11.2019. Edellä mainituista säännöksistä tai niitä koskevista lain esitöistä ei ilmene, mitä käsittelyn päättymisellä tarkoitetaan. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2011:78 on ollut kysymys tilanteesta, jossa vastaaja oli vaatinut hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä vasta hovioikeuden pääasiassa toimittaman pääkäsittelyn jälkeen. Kun vaatimus oli tehty hovioikeudelle ennen pääasiaa koskevan tuomion antamista, hovioikeuden olisi tullut tutkia hyvitysvaatimus. Sanottuja rikosoikeudenkäyntilain, oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynninviivästymisen hyvittämisestä annetun lain säännöksiä on perusteltua tulkita samalla tavalla.

Oikeudenkäynnin tarkoituksenmukaiseksi toteuttamiseksi on perusteltua, että asianosainen esittää vaatimuksensa mahdollisimman hyvissä ajoin. Lähtökohta on, että vaatimus esitetään viimeistään pääkäsittelyssä. Hyvään prosessinjohtoon kuuluu, että tuomioistuimen puheenjohtaja tapauksissa, joissa syyte voi tulla hylätyksi, tiedustelee syytetyltä tämän kuluvaatimusta asiassa. Tämä prosessinjohdollinen velvollisuus tulee korostetusti esille silloin, kun asianosainen esiintyy oikeudessa ilman avustajaa. Asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä A:n huomiota tällaisen kuluvaatimuksen esittämisen mahdollisuuteen ei ollut kiinnitetty. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon edellä mainitusta korkeimman oikeuden ratkaisussa 2011:78 ilmenevä oikeusohje, hovioikeus katsoo, ettei A ole menettänyt oikeuttaan saada valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa ja ettei käräjäoikeuden olisi tullut jättää A:n sitä koskevaa vaatimusta tutkimatta. Tämän vuoksi ja muutoksenhaun lopputulos huomioon ottaen hovioikeus ottaa A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen myös tältä osin ratkaistavakseen.

Oikeudenkäyntikulujen määrä

Asianosaiselle itselleen korvataan oikeudenkäynnistä aiheutuneet kustannukset kuten työansion menetys sekä matka- ja majoituskulut. Asianosaiselle itselleen suoritettava muu oikeudenkäyntikulukorvaus on poikkeuksellinen. Oikeudenkäyntiin osallistumisesta tai siihen valmistautumisesta aiheutuvasta tavanomaisesta vaivannäöstä ei korvausta suoriteta. Asianosaiselle itselleen oikeudenkäyntiin liittyvästä työstä määrättävä korvaus tulee rajoittaa lähinnä tilanteisiin, joissa asianosainen on itse ammattitaitonsa tai erityisosaamisensa perusteella tehnyt sellaisia oikeudenkäynnin kannalta välttämättömiä ja paljon aikaa vaatineita toimenpiteitä, jotka toisen suorittamina olisivat olleet myös asiamiehen tai avustajan laskuttamia kulueriä (HE 107/1998 vp, I-SHO 2007:3).

A:lle on aiheutunut käräjäoikeuden ja hovioikeuden osalta hänen vaatimansa matkakustannukset yhteensä 738,80 euroa. Lisäksi A:lle on aiheutunut kopiointikuluja, joista ei ole esitetty tarkempaa selvitystä. Hovioikeus arvioi kopiointikulujen kohtuulliseksi määräksi 50 euroa. Syyttäjä on myöntänyt, että A:lla on oikeus saada korvausta oikeudenkäynnin hänelle aiheuttamasta työstä 10 euroa tunnilta sekä hovioikeuden pääkäsittelyn osalta 80 euroa. Hovioikeus arvioi A:lle maksettavan korvauksen kohtuulliseksi määräksi käräjäoikeuden ja hovioikeuden osalta yhteensä 50 tunnin ajankäyttöä vastaavat 500 euroa. A ei ole esittänyt selvitystä siitä, että hänelle olisi aiheutunut lakimiesavustajan käyttämisestä kustannuksia. A:n näiden kulujen korvaamista koskeva vaatimus on siten hylättävä. Valtio on näin ollen velvollinen suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa yhteensä 1.368,80 euroa korkoineen.

Tuomiolauselma

Hovioikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Vastaaja

A

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

Hylätty syyte

1. Lääkerikos 15.05.2017 - 20.09.2017

Rangaistusseuraamukset

A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Korvausvelvollisuus

A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot

Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa yhteensä 1.368,80 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 § 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Eero Antikainen
Hovioikeudenneuvos Heikki Hakkarainen
Asessori Markus Kemppainen

Valmistelija: Hovioikeuden esittelijä Marleena Kolehmainen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 01.10.2019

Asia Rikosuhrimaksun määrääminen

SELOSTUS ASIASTA

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 1.10.2019 nro 142249 kuvataan tarpeellisilta osin hovioikeuden ratkaisussa.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Simo Kolehmainen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 9.11.2020 NRO 140914

Asian käsittely hovioikeudessa

Syyttäjälle on myönnetty jatkokäsittelylupa 10.12.2019.

Hovioikeuden presidentti on 28.5.2020 siirtänyt oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 8 a §:n 1 ja 2 momentin nojalla asian käsiteltäväksi vahvennetussa kokoonpanossa.

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu.

A oli käräjäoikeudessa tuomittu varkauden yrityksestä 25 päiväsakkoon ja suorittamaan sakkoa 150 euroa. Kun varkaudesta säädetty ankarin rangaistus on ollut enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, A:lle olisi tullut määrätä rikosuhrimaksusta annetun lain 3 §:n 2 momentin nojalla 80 euron rikosuhrimaksu. Rikosuhrimaksusta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan rikosuhrimaksua ei saa määrätä, jos se olisi rahamäärältään suurempi kuin rikoksentekijälle tuomittava tai määrättävä sakko. Vapaudenmenetysaika on kuitenkin katsottava sakkorangaistuksen suorittamiseksi. Vaikka siis vapaudenmenetysajan vähentämisen jälkeen sakosta suorittamatta oleva määrä olisi 80 euroa pienempi, rikosuhrimaksu on määrättävä. Jos maksua ei määrätä, vastaaja saa kaksinkertaisen hyödyn vapaudenmenetysajan vähentämisestä.

Vastaus

A ei ole vastannut valitukseen.

Hovioikeuden ratkaisu

1. Asiassa on kysymys siitä, tuleeko vastaajalle määrätä rikosuhrimaksu, kun tuomittu sakko on suurempi kuin laissa tarkoitettu rikosuhrimaksu mutta vapaudenmenetysajan vähentämisen jälkeen sakosta maksettavaksi jäävä määrä on rikosuhrimaksua pienempi.
2. Rikosuhrimaksusta annetun lain 2 §:n mukaan rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan se, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin määrää rikosuhrimaksun rangaistuksen tuomitessaan. Pykälän 2 momentin mukaan rikosuhrimaksua ei saa kuitenkaan määrätä, jos se olisi rahamäärältään suurempi kuin rikoksentekijälle tuomittava tai määrättävä sakko.
3. Rikosuhrimaksusta annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan rikosuhrimaksu on 80 euroa, jos rangaistus tuomitaan yhdestä tai useammasta rikoksesta, joista vähintään yhdestä säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enemmän kuin kuusi kuukautta. Varkauden yrityksestä säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta (rikoslain 28 luvun 1 §, 5 luvun 1 §:n 3 momentti ja 6 luvun 8 §:n 1 ja 2 momentti).
4. Käräjäoikeus on valituksesta ilmenevällä tavalla tuominnut A:n varkauden yrityksestä 25 päiväsakkoon ja päiväsakon ollessa 6 euroa maksamaan sakkoa 150 euroa. Käräjäoikeus on rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vähentänyt vapaudenmenetysajan (18.-23.9.2019) perusteella rangaistuksesta 18 päiväsakkoa, jolloin suoritettavaksi jäi 42 euroa. Käräjäoikeuden tuomitsema sakko on siten rikosuhrimaksusta annetun lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua 80 euron rikosuhrimaksua suurempi mutta vapaudenmenetysajan vähentämisen jälkeen suoritettavaksi jäävä sakon määrä sitä pienempi.
5. Käräjäoikeuden mukaan lain sanamuodon perusteella ei ole yksiselitteisen selvää, tarkoitetaanko sakolla sakkorangaistusta ennen vapaudenmenetyksen perusteella tehtävää vähennystä vai vähennyksen jälkeen maksettavaksi jäävää sakkoa. Käräjäoikeus on katsonut lain esitöiden (PeVL 61/2014 vp ja LaVM 32/2014 vp) viittaavaan siihen, että tarkoituksena on ollut estää lopputulos, jossa rikosuhrimaksu olisi suurempi kuin maksettava sakko. Tämä tulkinta on myös syytetylle lievempi.
6. Rikosuhrimaksun käyttöönottoa koskevan hallituksen esityksen (HE 293/2014 vp) mukaan rikosuhrimaksujärjestelmälle tulee asettaa selkeät reunaehdot. Maksuvelvollisuuden perusta ja asiaan liittyvät viranomaistoimet on määrättävä tarkkarajaisesti. Maksu ja sen määrä pitää olla ennakoitavissa. Järjestelmän tulee olla riittävän yksinkertainen, jotta se on ennustettava ja helppo soveltaa. Järjestelmän tulee olla oikeudenmukaisuusnäkökulmasta hyväksyttävissä ja myös taloudellisesti kannattava (s. 12).
7. Hallituksen esityksessä todetaan myös, että rikosuhrimaksun ei myöskään tulisi olla suurempi kuin sakkorangaistus (s. 14). Tämä perustelulausuma on esitetty hallituksen esityksen yleisperusteluissa pohdittaessa laissa säädettävän rikosuhrimaksun määrää ja erityisesti sitä, mille tasolle sen alin määrä tulisi asettaa.
8. Rikosuhrimaksusta annetun lain 4 §:n 2 momentti ei sisältynyt lain säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan rikosuhrimaksu kiistatta ankaroittaa tuomittavaa kokonaisrangaistusta tekijän kannalta. Tähän liittyen valiokunta piti oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta ongelmallisena sitä, että tietyissä tilanteissa rikosuhrimaksu voi olla suurempi kuin sakkorangaistus. Perustuslakivaliokunnan mielestä rikosuhrimaksulakiin oli lisättävä nimenomainen säännös siitä, että rikosuhrimaksua ei saa määrätä, jos sen rahamäärä on suurempi kuin sakon rahamäärä taikka rikosuhrimaksu määrätään näissä tilanteissa enintään sakon suuruisena (PeVL 61/2014 vp). Lakivaliokunta viittasi mietinnössään perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Lain 4 §:n 2 momentti lisättiin lakiin lakivaliokunnan ehdotuksesta (LaVM 32/2014 vp).
9. Rikosuhrimaksusta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin määrää rikosuhrimaksun rangaistuksen tuomitessaan. Tuomitusta rangaistuksesta on rikoslain 6 luvun 13-15 §:n mukaan vähennettävä vapaudenmenetystä vastaava aika lainkohdissa tarkemmin säädetyin edellytyksin. Laista ilmenee selkeästi, että vapaudenmenetyksestä tehtävä vähennys on pidettävä erillään rangaistukseen tuomitsemisesta.
10. Tilanne on tältä osin toinen kuin otettaessa rikoslain 7 luvun 6 §:n perusteella huomioon aikaisempi tuomio rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana, koska huomioon ottaminen on osa rangaistuksen määräämistä. Helsingin hovioikeus onkin tuomiossaan 14.6.2018 nro 125810 katsonut, että käräjäoikeus ei ollut voinut määrätä rikosuhrimaksua, kun se oli katsonut aikaisemman tuomion olevan riittävä rangaistus käräjäoikeuden syyksi lukemasta rikoksesta.
11. Hovioikeus siten katsoo, että rikosuhrimaksusta annetun lain 4 §:n 2 momentissa rikoksentekijälle tuomittavalla sakolla tarkoitetaan lain sanamuodon mukaisesti teosta tuomittavaa rangaistusta ennen siitä vapaudenmenetyksen vuoksi tehtäviä vähennyksiä. Vähennysten jälkeen suoritettavaksi jäävällä määrällä ei siten ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko vastaaja tuomittava maksamaan rikosuhrimaksu vaiko ei. Toisenlainen tulkinta johtaisi siihen, että rangaistukseen tuomittu voisi saada sattumanvaraisesti etua siitä, että hän on ollut vapautensa menettäneenä ennen tuomiota. Kysymys ei ole myöskään oikeasuhtaisuuden periaatteen vastaisuudesta, koska sakkorangaistusta tuomittaessa huomioon otetaan sekä teon vakavuus (rikoslain 6 luvun 4 §) että sakotettavan maksukyky (rikoslain 2 a luvun 2 §).
12. Rikosuhrimaksusta annetun lain 4 §:n 2 momentti koskee rikoksentekijälle tuomittavaa tai määrättävää sakkoa. Niin kuin edellä ilmenee, käräjäoikeuden mukaan lain 4 §:n 2 momentissa tuomittavalla sakolla on tarkoitettava vapaudenmenetyksen vähentämisen jälkeen maksettavaksi jäävää sakkoa. Hovioikeus toteaa vielä tältä osin, että jos samaa periaatetta sovellettaisiin tuomittavaan vankeusrangaistukseen, tarkoittaisi tämä johdonmukaisuuden vuoksi sitä, että rikoksentekijällä ei olisi maksuvelvollisuutta, jos vapaudenmenetyksen vähentämisen jälkeen vankeusrangaistuksesta ei jää mitään suoritettavaa. Lain 2 §:ää pitäisi tällöin tulkita niin, että jos vapaudenmenetyksen vuoksi tuomitusta vankeusrangaistuksesta ei jää täytäntöönpantavaa, rikoksentekijää ei myöskään ”tuomita rangaistukseen”. Tällaista tulkintaa ei voida edellä selostetuista syistä pitää oikeana eikä se vastaa lain tavoitteita. Ei olisi myöskään oikeasuhtaista, jos mahdollisesti pitkäänkin vankeusrangaistukseen tuomittu vapautuisi maksuvelvollisuudestaan vain sen takia, että hän on ollut rikoksen vuoksi vangittuna riittävän pitkään ennen oikeudenkäyntiä.
13. Hovioikeus edellä lausutuilla perusteilla katsoo, että kun A tuomittiin 150 euron sakkorangaistukseen, hänelle olisi tullut määrätä 80 euron rikosuhrimaksu. Tämän vuoksi hovioikeus määrää A:n suorittamaan sen valtiolle.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

A määrätään suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä
Hovioikeudenneuvos Tarja Raiskinen
Hovioikeudenneuvos Malla Sunell
Hovioikeudenneuvos Heli Sankari
Hovioikeudenneuvos Kati Lavi-Waltari
Hovioikeudenneuvos Tiina Isokääntä
Hovioikeudenneuvos Vilja Kutvonen

Ratkaisu on yksimielinen.

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys elatusavun määrän laskemisesta vuoroasumistilanteessa ja erityisesti asumiskustannusten huomioon ottamisesta.

VARSINAIS-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 19.12.2019

Kantaja

A edust. huolt. C

B edust. huolt. C

Vastaaja

D

Asia

Lapsen elatusavun vahvistaminen

Vireille

28.5.2019

KANNE

Vaatimukset

Kantajat, edustajanaan C (äiti) ovat vaatineet, että käräjäoikeus velvoittaa D:n (isä) suorittamaan elatusapua alaikäisille lapsilleen A:lle 282 euroa kuukaudessa ja B:lle 336 euroa kuukaudessa kuukausittain etukäteen hakemuksen vireille tulosta lähtien.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perusteet

- - - Elatusavusta ei ole tähän mennessä tehty sopimusta. - - -

- - - Äiti on nyt opintovapaalla. Hän saa aikuiskoulutuksen tukea 1.289,50 euroa kuukaudessa lukuvuoden aikana. Äidillä ei ole mitään tuloja touko-elokuussa. Äidillä on oma asunto, josta hän maksaa lainaa 234,83 euroa ja korkoja 41,16 euroa kuukaudessa. Sähkömaksu on 35 euroa ja vastikemaksu 404,25 euroa kuukaudessa. B:n jääkiekkoharrastus maksaa 900 euroa vuodessa, sen lisäksi tarvitaan siihen vaatteet. Jääkiekosta aiheutuu kuluina noin 100 euroa kuukaudessa. A:n sählyharrastus maksaa 120 euroa vuodessa eli noin 10 euroa kuukaudessa. A:n jalkapalloharrastus maksaa 140 euroa vuodessa eli 12 euroa kuukaudessa. Yhteensä A:n harrastukset maksavat 22 euroa kuukaudessa.

Isä asuu yksin. Hänellä ei ole muita lapsia. Hänen verotettava ansionsa on ollut 39.958,55 euroa vuonna 2016ja 35.930,67 euroa vuonna 2017.

VASTAUS

D (isä) on kiistänyt kantajien vaatimukset ja vaatinut kannetta hylättäväksi.

Perustelut

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Osapuolet ovat eron yhteydessä sopineet, ettei elatusapua vuoroviikkoisen asumisen johdosta makseta ja että vanhemmat maksavat sovitut lasten erityiset kulut - kuten harrastuskulut - puoliksi. Lapsilla on molempien vanhempien luona omat vaatteet ja välineet. D on erosta lähtien maksanut puoliosuuden lasten harrastuskuluista sekä muista erityisistä kustannuksista ja lisäksi vastannut yksin lasten puhelinten hankintakuluista ja liittymämaksuista. C on saanut kokonaisuudessaan lapsilisät.

D on täyttänyt ja täyttää edelleen elatusvastuunsa lapsiaan kohtaan täysimääräisesti, eikä perustetta vahvistaa kuukausittaista rahallista elatusapua asiassa ole.

Osapuolet ovat ennen haastehakemuksen jättämistä käyneet neuvotteluja lastenvalvojan luona. Lastenvalvojan luona D olisi suostunut sovintona suorittamaan molemmista lapsista aikaisemman maksukäytännön lisäksi vielä 100 euroa/lapsi. C ei hyväksynyt sovintoesitystä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vanhempien elatuskyky

D:n elatuskyky

D:n nettopalkka työssäoloaikana on keskimäärin 2 500€/kk. - - -

D asuu omakotitalossa, jossa asumisen aiheuttamat kulut ovat yhteensä 1.264,78€/kk - - -

D:n elatuskyky (2500 - 1265 - 609) on työssä ollessa 626€/kk. Tällä hetkellä - - - hänellä ei ole elatuskykyä.

C:n elatuskyky

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Äidin tuloina on näin ollen huomioitava keskimääräinen nettoansio työssä ollessa 1580€/kk ja yksinhuoltajakorotus 106,60€, yhteensä 1.686,60€

Menoina on huomioitava asumiskulut (vastike ja vesi 404,25€, lainanlyhennys 278,29€, sähkö 32,10€) yhteensä 715€/kk.

C:n elatuskyky on siten 362€/kk (1686 - 715 - 609).

D on täyttänyt elatusvastuunsa täysimääräisesti asiassa

Lapset asuvat yhtä paljon sekä isänsä että äitinsä luona, jolloin normaalin elämisen ruoka- ja asumiskustannukset sekä luonapitoajalla tapahtuva virkistystoiminnan kustannukset jakautuvat tasan. Molemmat vanhemmat ovat osallistuneet yhtä paljon lasten vaate- ja välinekustannuksiin ja esimerkiksi syntymäpäivien järjestämiskuluihin.

Erityisten kustannusten kuten harrastusten kuluista D on vastannut puoliosuudella erosta lähtien ja lisäksi hän on vastannut yksin lasten puhelimiin ja puhelinyhteyksiin liittyvistä kustannuksista. Liittymistä aiheutuvien säännöllisten kustannusten määrä on 32,90€/kk, minkä lisäksi tulevat puhelinten hankintaan liittyvät kulut.

Lapsilisällä kompensoidaan lapsen huollosta aiheutuvia kustannuksia vanhemmalle. Lapsilisää suoritettiin vuonna 2018 lapsista C:lle yhteensä 2.396,64€ (199,72€/kk). Kun C:n elatuskykyyn lisätään lapsilisä, on hänen elatuskykynsä 562,32€ eli lähes sama kuin isän elatuskyky 626€.

Kun vielä huomioidaan, että D on suorittanut enemmän lasten erityiskuluja vastaamalla heidän puhelimiin liittyvistä kuluista yksin, on D vuoroviikkoisessa asumistilanteessa jo täyttänyt elatusvastuunsa täysimääräisesti.

Toissijainen vastaus

Mikäli käräjäoikeus katsoo, että elatusapu tulee kuitenkin vahvistaa, toteaa D asiaan seuraavaa:

C ei ole vaatimuksissaan lainkaan huomioinut vuoroviikkoasumista eikä luonapitoa muutenkaan edes oikeusministeriön ohjeen laskurin mukaisella tavalla. Kuten ratkaisussa KKO 2010:38 todetaan, oikeusministeriön ohje luonapitovähennyksen määrästä vuoroasumistilanteessa ei sovellu sellaisenaan, vaan vuoroasuminen tulee huomioida myös muuten.

Tässä asiassa elatusavun vähennykseksi tulee huomioida luonapito laajemmin kuin laskurin määrän mukaisesti ja lisäksi vähennykseksi tulee huomioida puhelimesta aiheutuvat kustannukset ja harrastuskulujen puoliosuudesta vastaaminen.

Elatusapulaskurin mukaan olisi elatusavun määrä laskuria kaavamaisesti soveltamalla yhteensä 315€. Tästä määrästä tulee vähentää isän maksamat harrastusten puoliosuudet eli 48,50€ ja puhelinkulut 50€/kk, jolloin elatusavuksi jäisi 215€. Kuten oikeuskäytännössä on ilmaistu, tulee vuoroasuminen huomioida myös muuten, jolloin elatusavun määräksi jäisi KKO 2010:38 ratkaisun laskukaavaa (vähennetty 50€ yhdestä lapsesta) soveltamalla enintäänkin yhteensä 115€/kk.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kantajien/äidin lausumat

Äiti on valmis sopimaan asian lasten isän esittämällä tavalla muuten paitsi että isä maksaisi yhteensä 200 euroa kuukaudessa elatusapua molemmista lapsista eli 100 euroa per lapsi kuukaudessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaajan (isän) lausuma

Isän mukaan vaatimukset tulee ensisijassa kokonaan hylätä. Toissijaisesti elatusavun määrä voi olla korkeintaan 50€/lapsi/kk.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ratkaisun perusteet

Lapsen elatuksesta annetun lain 1 luvun 1 §:n mukaan on lapsella oikeus riittävään elatukseen, joka käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset. Lain 1 luvun 2 §:n mukaan vastaavat vanhemmat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Lain 2 luvun 4 §:n mukaan (8.2.2019/192) [HE88/2018] vanhempi voidaan velvoittaa suorittamaan lapselle elatusapua, jos: 1) hän ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta; 2) lapsi ei asu pysyvästi hänen luonaan; tai 3) lapsi asuu vuorotellen hänen ja toisen vanhempansa tai muun huoltajansa luona.

Elatusavun määräytyminen on lähtökohtaisesti dispositiivinen asia eli vanhemmat voivat sopia, minkämääräisellä elatusavulla edellä mainittuja lasten tarpeita katetaan.

Oikeuden istunnossa äiti on toisin kuin kanteessa vaatinut elatusapua maksettavaksi 100 e/kk/lapsi kanteen vireilletulosta lukien sekä isän velvoittamista maksamaan lasten harrastuskulut, takit ja kengät.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2010:38 ilmenevän oikeusohjeen mukaan lapsen elatusapua määritettäessä ei tule soveltaa oikeusministeriön julkaisemaa lapsen elatusavun suuruuden arvioimista koskevaa ohjetta silloin, kun se johtaisi lapsen elatuksesta annetun lain vastaiseen lopputulokseen. Elatusavut on vahvistettava soveltaen lasten elatuksesta annetun lain säännöksiä sekä edellä mainituista korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmeneviä oikeusohjeita ja vakiintunutta oikeuskäytäntöä. - Lakiin on vasta nyt lisätty maininta vuoroasumisesta, mutta siitäkin on oikeuskäytäntöä.

Vanhempien elatuskyvyt

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

- - - äidin elatuskyvyn määränä on pidettävä hänen keskimääräistä nettoansiotaan 1580 e/kk, minkä lisäksi on huomioitava yksinhuoltajakorotus 106,60 euroa, yhteensä noin 1686 euroa kuukaudessa.

Isän tulot ovat keskimäärin 2500 euroa kuukaudessa.

Asumismenot

Vanhempien asumis- ja lainamenojen määrät ovat riidattomia.

Riidanalaista on, minkä verran isän lainakuluista tulee ottaa huomioon elatuskykyä laskettaessa. Äiti on katsonut, että sekä isän asuntolaina/lainamaksun kuukausierät että isän asunto ovat liian suuret, varsinkin, kun "pohjalla" on ollut isän osituksessa saama asunto ja siitä saatu myyntitulo. Äiti on lisäksi todennut, että isä saattoi neuvotella pankin kanssa laina-ajan pituuden ja takaisinmaksun.

Isä puolestaan on todennut, että äitikin saattoi sopia, että maksaa lainastaan vain korkoja. Osituksessa isän saama asunto oli myyty ja varallisuus oli sijoitettu uuteen noin 110 m2:n suuruiseen asuntoon, lukuunottamatta sitä, että isä oli hankkinut noin 25.000 euroa maksaneen auton. Osituksessa isälle ei ollut jäänyt autoa, äidille oli. Tammikuussa 2017 on molempien varallisuustilanne ollut sama. Isä oli päättänyt rakentaa ja ottaa lainaa. Entiseen asuntoon oli ollut oma lainansa. Entisen asunnon myytyään oli isän saanut siitä 303.000 euroa.

Osituskirjasta ilmenevä asianosaisten tilanne vuonna 2017 on riidaton. Osituksessa äidille on jäänyt asunto, jonka arvoksi oli arvoitu 90.000 euroa. Isän kysyttyä, paljonko äiti oli asunnosta saanut sen myytyään, on äiti vastannut, että ei muistanut.

Käräjäoikeus toteaa, että OM:n ohjeen mukaan asumiskustannuksiin kuuluvat mm. vuokra, hoito- ja rahoitusvastike, asuntolainan korot ja lyhennykset sekä asumiseen liittyvät välttämättömät menot, esim, vesi- ja sähkömaksut ja kotivakuutus. Ottaen huomioon myös ratkaisusta KKO 1993:138 ilmenevän oikeusohjeen, isän asumiskulut on hyväksytty asumiskulujen määräksi. Asumiskulut ja lainan lyhennys eivät ole kohtuuttoman suuret. Asuntoakaan ei voi pitää kohtuuttoman isona kun otetaan huomioon, että asianosaisten lapset ovat vuoroviikoin isänsä luona. OM:n ohjeen mukaan vanhemmasta erossa asuvan lapsen tapaamisten tuottama tilantarve tulee ottaa huomioon.

Elatuskyky

Oikeusministeriö on antanut 31.5.2007 ohjeen lapsen elatusavun määrän arvioimiseksi. Ohje ei sinällään ole tuomioistuinta sitova, mutta yhdenvertaisen kohtelun periaate puoltaa sen käyttämistä myös tuomioistuimissa lapselle suoritettavaa elatusapua määrättäessä. Tuomioistuimen on kuitenkin aina arvioitava, onko ohjeen perusteella saatu tulos myös elatuslain mukainen. (KKO2010:38, kohta 9)

Oikeusministeriön ohjeen mukaan elatusavun määrä saadaan jakamalla lapsen elatuksen tarve vanhempien kesken heidän elatuskykyjensä mukaisessa suhteessa.

Asianosaisten esittämien sekä edellä mainittujen perusteiden nojalla on päädytty seuraavaan laskelmaan:

Äidin tuloiksi on katsottu 1686 euroa/kk. Äidin yleiskustannukset ovat 609 euroa/kk ja asumiskustannukset 714 euroa/kk, yhteensä 1323 euroa. Äidin elatuskyvyksi jää tämän mukaan noin 363 euroa. Jos huomioidaan vielä lapsen osuus asumiskustannuksista (19 %), muodostuu asumiskustannusten määräksi noin 443 euroa ja menoiksi yhteensä 1052 euroa. Äidin elatuskyvyksi jää tämän nojalla 634 euroa

Äidin nyt saamaa asumistukea ei ole laskelmassa huomioitu, koska palkkatuloillaan hän ei ilmeisesti tule tukea saamaan.

Isän tulot ovat 2500 e/kk. Yleiskustannukset ovat 609 euroa/kk, asumiskustannukset noin 1264 e/kk, yhteensä 1873 euroa. Isän elatuskyvyksi jää tämän mukaan noin 627 euroa.

Vuonna 2009 syntyneen B:n elatuksesta johtuvat yleiset kustannukset ovat ohjeen mukaan 353 kuukaudessa. Erityisinä kustannuksina tulee otettavaksi huomioon harrastuskulut 100 euroa ja osuutena C:n asumiskustannuksista noin 135 euroa. Kun näiden erien summasta 588 eurosta vähennetään C:lle maksettava lapsilisä noin 100 euroa, saadaan ohjeen mukaiseksi B:n elatustarpeeksi 488 euroa.

Vuonna 2012 syntyneen A:n elatuksesta johtuvat yleiset kustannukset ovat ohjeen mukaan 353 kuukaudessa. Erityisinä kustannuksina tulee otettavaksi huomioon harrastuskulut 22 euroa ja osuutena C:n asumiskustannuksista noin 135 euroa. Kun näiden erien summasta 510 eurosta vähennetään C:lle maksettava lapsilisä noin 100 euroa, saadaan ohjeen mukaiseksi A:n elatustarpeeksi 410 euroa.

Käräjäoikeus katsoo, että vanhempien elatuskyky on suurinpiirtein yhtäläinen. Kummankin vanhemman tulee vastata B:n elatustarpeesta 244 eurolla ja A:n elatustarpeesta 205 eurolla. Ne ovat elatusavun laskennalliset määrät.

Lapsen elatustarvetta laskettaessa otetaan ratkaisun KKO 2010:38 mukaan huomioon osuus lähivanhemman asumiskustannuksista. Vuoroasumistapauksessa tätä voidaan pitää etävanhemman kannalta yksipuolisena, koska myös hänen on järjestettävä asumisolonsa sellaisiksi, että lapsi voi asua hänen luonaan ja lähtökohtaisesti vielä suunnilleen samantasoisesti kuin lähivanhemman luona. Ohjeen mukaan luonapitovähennyksen tarkoituksena on hyvittää elatusvelvolliselle vanhemmalle ainoastaan lapsen välttämättömät tapaamisesta johtuvat elinkustannukset. Näillä kustannuksilla tarkoitetaan ravinnosta ja henkilökohtaisen hygienian hoitamisesta aiheutuvia kustannuksia. Se, että luonapitovähennyksen perusta on suppea, merkitsee, että lapsen lähivanhemman kustannettavaksi on tarkoitettu jäävän esimerkiksi lapsen vaatteista ja jalkineista, tietoliikenteestä, virkistys- ja harrastustoiminnasta ja niitä varten hankittujen välineiden hankkimisesta johtuvat kustannukset. Kun kysymys on vuoroasumisesta, näin suppeaa luonapitovähennystä voidaan arvostella, koska olosuhteista johtuu, että myös etävanhempi usein joutuu vastaamaan muistakin kuin välttämättömistä elinkustannuksista. Jos vanhemmat eivät ole päässeet kustannuksien jakamisesta sopimukseen, etävanhemman on kuitenkin ratkaisusta KKO 2001:140 ilmenevän periaatteen mukaisesti näytettävä, että hän on tosiasiassa vastannut muistakin kuin lapsen välttämättömistä elinkustannuksista.

Tässä tapauksessa isä on kiistatta maksanut puoliksi lasten harrastuskulut sekä kokonaan puhelimiin liittyvät kulut.

Koska lisäksi molemmilla vanhemmilla on yhtäläiset menot lasten asuessa yhtä paljon kummankin vanhemman luona, isä velvoitetaan suorittamaan rahallista elatusapua 50 euroa lasta kohden.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

D velvoitetaan suorittamaan alaikäisille lapsilleen A:lle 50 euroa kuukaudessa ja B:lle 50 euroa kuukaudessa kanteen vireilletulosta lähtien, jo erääntyneet erät heti ja muuten kuukausittain etukäteen, kunnes lapset kumpikin kohdaltaan ovat täyttäneet 18 vuotta tai asiasta toisin päätetään.

D maksaa suostumuksensa mukaisesti puoliosuuden lasten yhdessä päätettyjen harrastusten kuluista. D päättää lasten puhelinhankinnoista ja puhelinliittymistä ja vastaa niiden kuluista yksin. D päättää ja vastaa lasten talvikenkä- ja syyskenkähankinnoista yksin ja äiti puolestaan päättää ja vastaa lasten talvitakki- ja syystakkihankinnoista. Edellä tarkoitetut välineet ja vaatteet siirtyvät lasten mukana vuoroviikkoisesti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Anneli Poukka

TURUN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 23.10.2020

Ratkaisu, johon on haettu muutosta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus 19.12.2019 nro 47542

Asia

Lasten elatusavun vahvistaminen

Valittajat

A edustajanaan C

B edustajanaan C

Vastapuoli

D

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A ja B edustajanaan C (myöhemmin myös valittajat) ovat vaatineet, että D velvoitetaan suorittamaan heille kummallekin elatusapua käräjäoikeuden tuomitseman 50 euron asemesta 100 euroa kuukaudessa kanteen vireille tulosta 28.5.2019 lukien.

Perusteinaan valittajat ovat lausuneet, että käräjäoikeuden soveltama elatusapulaskelma ei ole lapsen elatuksesta annetun lain mukainen. Käräjäoikeus on käyttänyt oikeusministeriön ohjetta A:n ja B:n elatusavun määrän arvioimiseen, vaikka ohje ei sovellu nyt kysymyksessä olevaan vuoroasumistilanteeseen. C:n asumiskustannuksista ei tule vähentää lasten osuutta asumiskustannuksista, eikä lasten elatustarpeeseen tule lisätä heidän osuuttansa asumiskustannuksista, koska näin ei ole tehty isän D:nkään kohdalla. Kun otetaan huomioon edellä lausuttu, C:n elatuskyky on 363 euroa kuukaudessa, D:n elatuskyky on vähintään 627 euroa kuukaudessa, A:n elatuksen tarve on 275 euroa kuukaudessa ja B:n elatuksen tarve on 353 euroa kuukaudessa. Jos C:n asumiskustannuksista vähennetään lasten osuus, myös D:n osalta tulee menetellä vastaavasti, ja D:n elatuskyky on tuolloin 1.107 euroa kuukaudessa. Vanhempien elatuskyky ei siten ole yhtäläinen, vaan D:n elatuskyky on huomattavasti suurempi kuin C:n elatuskyky. D:n tulee vastata B:n elatuksesta 224 eurolla ja A:n elatuksesta 174 eurolla. D:n maksettavaksi vaadittu 100 euron rahallinen elatusapu lasta kohden ei ole kohtuuton. Lisäksi vanhempien elatuskykyä arvioitaessa on otettava huomioon se, että D:n asumiskulut alentuvat huomattavasti, kun hänen asuntolainansa tulee lähitulevaisuudessa maksetuksi, ja C:llä kestää useita vuosia, että hän pääsee samaan taloudelliseen tilanteeseen kuin ennen joutumistaan lähtemään aiemmasta työpaikastaan ja kouluttautumistaan uuteen ammattiin.

Vastaus

D on vaatinut, että valitus hylätään perusteettomana - - -.

Perusteinaan D on vedonnut kaikkeen käräjäoikeudessa esittämäänsä. Lisäksi D on lausunut vetoavansa ensisijaisesti siihen, ettei oikeusministeriön ohje sovellu sellaisenaan vuoroviikkoasumistilanteeseen, eikä asiassa tule noudattaa ohjeeseen perustuvaa elatusapulaskuria. Molemmat vanhemmat ovat vastanneet lasten elämisen ja asumisen kuluista omalta luonapitoajaltaan. Elatusapulaskurin mukaiset lasten yleiset kulut tulevat katetuksi molempien vanhempien osalta täysin yhtä suurin osuuksin, minkä lisäksi molemmat vanhemmat vastaavat omista asumiskuluistaan yksin, sisältäen myös lasten osuudet asumiskustannuksista. Vanhemmat maksavat lasten harrastuskulut puoliksi, ja hän vastaa yksin lasten puhelinten hankintakuluista sekä liittymien kuukausimaksuista. Hän on siten tosiasiassa vastannut täysimääräisesti muistakin kuin lasten välttämättömistä elinkustannuksista. Käräjäoikeuden ratkaisu on kohtuullinen ja oikea.

Toissijaisesti D on lausunut, että vaikka asiassa sovellettaisiin elatusapulaskuria, käräjäoikeuden tuomiota ei ole perustetta muuttaa. Vanhemman elatuskyvystä ei voida jättää huomioimatta asumiskustannuksia. C:n asumiskulujen vähennyksenä tulee ottaa huomioon lasten osuudet asumiskuluista, koska arvio lasten elatuksen tarpeesta on käräjäoikeudessa perustunut elatusapulaskuriin siten, että lasten asumiskulut on otettu huomioon heidän elatustarpeessaan. Hänen elatuskykynsä on 627 euroa kuukaudessa ja C:n elatuskyky on 634 euroa kuukaudessa. Käräjäoikeuden ratkaisu on oikea, kun otetaan vielä huomioon tapauksen erityiset olosuhteet, jotka on mainittu valittajien ensisijaisissa perusteissa. Mikäli lasten osuutta asumiskuluista ei vähennetä C:n asumiskuluista, tämän elatuskykyyn tulee laskennallisesti lisätä lapsilisät, jolloin C:n elatuskyky on 562,32 euroa kuukaudessa eli lähes sama kuin hänen elatuskykynsä. Hänen maksettavakseen määrättävää elatusapua ei tule korottaa, koska vanhempien elatuskyvyissä ei ole käytännössä eroa, lapset asuvat vuoroviikoin vanhemmillaan ja hän vastaa vähintään puolesta lasten kaikista kuluista ja erityiskuluista suuremmalta osin kuin C.

Viimesijaisesti D on lausunut, että C:n elatuskyky on joka tapauksessa tosiasiallisesti sama kuin hänen, kun huomioidaan tämänhetkiset tulot ja C:n saama asumistuki, joka olennaisesti pienentää C:n asumiskustannuksia.

Kokonaiskohtuullisuuden osalta D on lausunut, että vuoroviikkoasumistilanteissa lähtökohta on, että erillistä elatusapua ei makseta, kun lasten erityiskuluista vastataan yhdessä. Hän on maksanut koko ajan lasten kuluista yhtä paljon kuin C, ja sen lisäksi hän on yksin maksanut lasten erityiskuluja merkittäviltä osin. Lisäksi C on voinut käyttää koko saamansa lapsilisän omaan puoliosuuteensa lasten kuluista. Elatusapulaskurissa käytetyistä yleisten kulujen määrästä hän on vastannut yhtä suurella osuudella kuin C. Lasten yleisiä kuluja ei sellaisenaan voida ottaa lähtökohdaksi elatuksen tarvetta määritettäessä ilman, että niistä on vähennetty hänen maksamansa osuudet. Elatusavun kohtuullisuutta arvioitaessa on ensin laskettava, kuinka paljon C:lle itselleen jää tosiasiassa maksettavaksi lasten elatuksesta sen jälkeen, kun hänen jo maksamansa osuus elatuksesta on vähennetty.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu sekä sovellettavista säännöksistä ja oikeusministeriön ohjeesta (2007:2)

Asiassa on kysymys siitä, miten asumiskulut tulee ottaa huomioon vanhempien elatuskykyä ja lasten elatuksen tarvetta arvioitaessa ja mikä on D:n maksettavaksi määrättävän kohtuullisen elatusavun määrä. Muilta osin asia ei ole hovioikeuden tutkittavana.

Lapsen elatuksesta annetun lain (jäljempänä elatuslaki) mukaan lapsen elatus määräytyy yhtäältä lapsen elatustarpeen ja toisaalta lapsen vanhempien elatuskyvyn mukaan. Elatuslain 1 §:n mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Se käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.

Elatuslain 2 §:n 1 momentin mukaan vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa.

Mainitun lain 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan vanhempi voidaan velvoittaa suorittamaan lapselle elatusapua, jos lapsi asuu vuorotellen hänen ja toisen vanhempansa tai muun huoltajansa luona.

Viimeksi mainitun lainkohdan esitöiden (HE 88/2018 vp, s. 68-69) mukaan lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua myös silloin, kun lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman luona. Vuoroasumistilanteissa lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua esimerkiksi silloin, kun toisella vanhemmalla on parempi elatuskyky kuin toisella. Se vanhempi, jolla on suurempi elatuskyky, voidaan siten velvoittaa suorittamaan lapselle elatusapua, vaikka kumpikin vanhempi vuorollaan huolehtisi lapsen jokapäiväisestä elatuksesta yhtä laajasti ja he muutenkin suorittaisivat yhtä suureen osuuden lapsen elatuksesta aiheutuvista kustannuksista.

Mainitussa hallituksen esityksessä (HE 88/2018 vp, s. 69) on lausuttu myös oikeusministeriön vuonna 2007 julkaisemasta lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi annetusta ohjeesta (Oikeusministeriön julkaisu 2007:2) sekä yleisellä tasolla että sen soveltuvuudesta vuoroasumista koskeviin tilanteisiin. Hallituksen esityksen mukaan ohjeen tarkoituksena on ennen kaikkea selventää se, mitä eri tekijöitä elatusavun suuruutta laskettaessa on perusteltua ottaa huomioon ja millä painoarvolla kukin tekijä voidaan ottaa huomioon. Ohjeessa esitetyt laskukaavat ja esimerkit on laadittu sen laatimisen aikaan tyypillisiä elatustilanteita ajatellen. Ohjeessa ei ole otettu huomioon vuoroasumista koskevia säännöksiä. Ohjetta voidaan näissä tilanteissa noudattaa vain soveltuvin osin.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2010:38 ilmenevän oikeusohjeen mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate puoltaa sitä, että oikeusministeriön ohjetta lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi käytetään apuna myös tuomioistuimissa, kun määritetään vanhemman lapselle suoritettavaa elatusapua. Jos tuomioistuin käyttää ohjetta elatusavun määrittämisessä, sen on vielä arvioitava, onko tulos myös elatuslain mukainen.

Asumiskulut vuoroasumisessa

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2010:38 todennut, että vuoroasumistapauksessa elatusapuohjeen mukaista tapaa ottaa lapsen elatuksen tarpeessa huomioon lapsen osuus lähivanhemman asumiskustannuksista voidaan pitää etävanhemman kannalta yksipuolisena, koska myös hänen on järjestettävä asumisolonsa sellaisiksi, että lapsi voi asua hänen luonaan ja lähtökohtaisesti vielä suunnilleen samantasoisesti kuin lähivanhemman luona. Mainittu ratkaisu ei kuitenkaan sisällä suoraa oikeusohjetta siitä, miten asumiskulut tulee ottaa huomioon lapsen elatuksen tarvetta laskettaessa, kun lapsi asuu vuoroviikoin vanhempien luona. Joka tapauksessa kyseisessäkin ratkaisussa on otettu laskennalliseksi lähtökohdaksi se, että lähivanhemman asumiskustannuksista on vähennetty lapsen osuus ja lisätty se lapsen elatuksen tarpeeseen, ja sen jälkeen otettu vuoroasuminen huomioon kohtuusharkinnassa.

Lapsen vuoroasuminen on 1.12.2019 lukien yksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa nimenomaisesti säännellyistä asumisratkaisuista. Vaikka vuoroasumista koskevassa sopimuksessa tai tuomioistuimen ratkaisussa on viimeksi mainitun lain 7 b §:n 2 momentin ja 9 a §:n 2 momentin mukaan otettava kantaa siihen, kumpi koti ilmoitetaan lapsen viralliseksi asuinpaikaksi, elatusasiassa ei lähtökohtaisesti ole vuoroviikoittaisen asumisen tilanteessa asiallista perustetta käsitellä lähivanhemman ja toisen vanhemman asumiskustannuksia, silloin kun ne ovat kohtuulliset, ja lapsen osuutta niistä toisistaan poikkeavalla tavalla. Tästä seuraa, että kun kummankin vanhemman on otettava asumisensa järjestämisessä huomioon lapsen asumistarve, kummankin vanhemman asumiskustannuksista osan, elatusapuohjeen mukaan 19 prosenttia, on katsottava kohdistuvan lapsen asumiskustannuksiin, ja vastaavasti tuo osa on lisättävä lapsen elatuksen tarpeeseen.

Vanhempien elatuskyvyn ja lasten elatuksen tarpeen arvioiminen

C:n elatuskyky muodostuu hänen nettotuloistaan 1.686 euroa kuukaudessa, mistä määrästä vähennetään hänen yleiset kustannuksensa 609 euroa kuukaudessa ja asumiskustannuksista 714 eurosta lasten yhteensä 38 prosentin osuus vähentäen 443 euroa kuukaudessa. C:n elatuskyky on siten 634 euroa kuukaudessa.

Asiassa ei ole ilmennyt aihetta arvioida D:n asumiskustannuksia toisin, kuin käräjäoikeus on tehnyt. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tavoin D:n kohtuullisina asumiskustannuksina 1.264 euroa kuukaudessa.

D:n elatuskyky muodostuu hänen nettotuloistaan 2.500 euroa kuukaudessa, mistä määrästä vähennetään hänen yleiset kustannuksensa 609 euroa kuukaudessa ja asumiskustannuksista 1264 eurosta lasten yhteensä 38 prosentin osuus vähentäen 784 euroa kuukaudessa. D:n elatuskyky on siten 1.107 euroa kuukaudessa.

Kuten todettua, oikeusministeriön ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioinnista ei sido tuomioistuinta. Ohje kuitenkin selventää muun muassa sitä, mikä määrä on keskimäärin varattava tietyn ikäisen lapsen yleisiin kustannuksiin kuukaudessa. Yleisillä kustannuksilla katetaan lapsen juoksevia menoja, jotka johtuvat muun muassa tavanomaisesta ravinnosta, asianmukaisesta vaatetuksesta ja jalkineista sekä henkilökohtaisesta hygieniasta. Se kattaa myös puhelimen ja tietokoneen kustannukset ja puhelinmaksut. Lisäksi siihen kuuluvat muun muassa vähäiset ja satunnaiset terveydenhoitokulut. Ohjeeseen perustuvat yleiset kustannukset, joiden määrää ei ole asiassa edes riitautettu, tulee ottaa huomioon myös A:n ja B:n elatuksen tarvetta arvioitaessa. Sekä A:n että B:n osalta yleisinä kustannuksina on pidettävä 353 euroa kuukaudessa (elatusapuohjeen mukainen rahamäärä 19.12.2019).

Yleisten elinkustannusten lisäksi sekä A:n että B:n elatuksen tarvetta arvioitaessa on otettava huomioon heidän osuutensa asumiskustannuksista, äidin luona yhteensä 271 euroa kuukaudessa ja isän luona 480 euroa kuukaudessa, sekä harrastuskulut, jotka ovat A:n osalta 22 euroa kuukaudessa ja B:n osalta 100 euroa kuukaudessa. Lisäksi C:lle maksetaan lapsilisää noin 100 euroa lasta kohden kuukaudessa. Koska lapsilisä on tarkoitettu kohdistuvan lapsen elatuksen tarpeeseen, se on perusteltua ottaa vähennyksenä huomioon sekä A:n että B:n elatuksen tarvetta arvioitaessa.

Edellä lausutun perusteella A:n elatuksen tarpeeksi muodostuu 650,50 euroa kuukaudessa ja B:n elatuksen tarpeeksi muodostuu 728,50 euroa kuukaudessa.

Elatuskykyjen mukaisessa suhteessa D:n tulisi vastata A:n elatuksesta 414 eurolla kuukaudessa (650,50 x 1.107/(1.107+634)) ja B:n elatuksesta 463 eurolla kuukaudessa (728,50 x 1.107/(1.107+634)). Vastaavasti C:n osuudeksi tulisi A:n osalta 236,50 euroa ja B:n osalta 265,50 euroa. Lasten asumiskustannuksiin sisältyvät osuudet toteutuvat vanhempien maksamissa asumismenoissa. Ne vähentäen D:n osuudeksi jäisi A:n elatuskustannusten osalta 174 euroa ja B:n osalta 223 euroa. C:n osuudet olisivat A:n osalta 101 euroa ja B:n osalta 130 euroa.

Elatusavun tarkoituksena on hyvittää toiselle vanhemmalle lapsen välttämättömiä elinkustannuksia, jotka muodostuvat toisen vanhemman maksettavaksi. Harkittaessa D:n maksettavaksi määrättävän kohtuullisen rahallisen elatusavun määrää on otettava huomioon se riidaton seikka, että A ja B asuvat joka toinen viikko D:n luona, jolta ajalta D tosiasiallisesti vastaa täysimääräisesti juoksevista kuluista. Lasten muut kuin asumiskustannukset jakautuvat vuoroviikkoasumisessa näin ollen vanhempien kesken käytännössä varsin tarkoin puoliksi. D maksaa siten käytännössä puolet elatusapulaskelman yleisistä elinkustannuksista kummankin lapsen osalta. Lisäksi on riidatonta, että D maksaa puolet lasten harrastekuluista ja vastaa yksin lasten puhelinten hankinta- ja kuukausikuluista, joiden määrä sisältyy jo lasten yleisiin elinkustannuksiin. Vaikka elatuskykyä laskettaessa lapsilisää ei aiemman lausutun mukaisesti oteta huomioon C:n tulona vaan se otetaan huomioon vanhempien elatusvelvollisuuden määrää alentavana seikkana, elatusvastuun toteutumista harkittaessa ei voida jättää huomiotta sitä seikkaa, että nyt esillä olevassa vuoroasumistilanteessa lasten elatuksesta aiheutuvat muut kuin asumismenot jakautuvat vanhempien kesken varsin tasan, mutta lapsilisät maksetaan kokonaisuudessaan äidille. Kaikkeen edellä lausuttuun nähden ja myös elatusavun kohtuullisuutta kaikkien asianosaisten kannalta harkiten käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta, jossa D on velvoitettu maksamaan elatusapua sekä A:lle että B:lle 50 euroa, ei ole syytä A:n ja B:n valituksen johdosta muuttaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiolauselmaa ei muuteta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Juha Karvinen
Hovioikeudenneuvos Katariina Sorvari
Hovioikeudenneuvos Atso Sinervo

Hovioikeuden esittelijä Sanna-Mari Makkonen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

P myyjänä ja V Oy ostajana olivat solmineet kauppasopimuksen kahdesta kiinteistöstä, hirsimökin puuosista, arkkitehtikuvista ja työpiirustuksista. Ennen V Oy:n asettamista konkurssiin P oli yhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa vaatinut kaupan julistamista pätemättömäksi. Käräjäoikeus oli konkurssiin asettamisen jälkeen julistanut kaupan pätemättömäksi ja velvoittanut yhtiön konkurssipesän palauttamaan kaupalla myydyn omaisuuden P:lle. Omaisuus ei kuulunut konkurssipesään.

VARSINAIS-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 22.3.2019

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 16.1.2017 antamallaan yksipuolisella tuomiolla julistanut kahdesta kiinteistöstä, hirsimökin puuosista, arkkitehtikuvista ja työpiirustuksista (jatkossa omaisuus) P:n ja V Oy:n välillä 10.7.2013 tehdyn kaupan pätemättömäksi ja velvoittanut V Oy:n konkurssipesän heti palauttamaan omaisuuden hallinta P:lle. V Oy oli asetettu konkurssiin 18.5.2015.

V Oy:n konkurssipesä on hakenut takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon ja vaatinut, että yksipuolinen tuomio kumotaan ja kanne hylätään siltä osin kuin V Oy:n konkurssipesä on velvoitettu palauttamaan omaisuus P:lle. Lisäksi konkurssipesä on muun ohella vaatinut vahvistettavaksi, että omaisuus kuuluu konkurssipesään. Käräjäoikeus katsoi, että konkurssiin asettamisen hetkellä omaisuus on aineellisen siviilioikeuden perusteella ollut V Oy:n omistuksessa. Pätemättömyyttä ei ollut saatettu voimaan ennen konkurssiin asettamista. V Oy on konkurssiin asettamisen johdosta menettänyt määräysvaltansa omaisuuteensa, joten omaisuutta koskeneen kaupan pätemättömäksi julistamisella ei ole ollut V Oy:n konkurssipesään ulottuvaa vaikutusta. Käräjäoikeus hyväksyi takaisinsaantihakemuksen.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Nina Wahlstedt

TURUN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 23.11.2020

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Valitus

P on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja V Oy:n konkurssipesän takaisinsaantihakemus hylätään. - - -

P on lausunut perusteinaan, että hän omistaa - - - omaisuuden. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 16.1.2017 antamalla tältä osin lainvoiman saaneella yksipuolisella tuomiolla julistanut - - - omaisuuden kaupan pätemättömäksi. Pätemättömyys vaikuttaa taannehtivasti, joten omistusoikeus ei ollut kauppasopimuksen tekemisellä siirtynyt P:ltä V Oy:lle. - - - Omaisuus ei kuulu V Oy:n konkurssipesään. - - -

Vastaus

V Oy:n konkurssipesä on vaatinut, että valitus hylätään.- - -

V Oy:n konkurssipesä on lausunut perusteinaan, että omaisuus on ollut konkurssipesän omistuksessa ja hallussa konkurssin alkaessa, minkä vuoksi se kuuluu konkurssipesään. - - -

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Sovellettavista oikeusohjeista

Konkurssilain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan konkurssipesään kuuluu luvussa säädetyin poikkeuksin omaisuus, joka velallisella on konkurssin alkaessa. Mainitun luvun 6 §:n mukaan konkurssipesään ei kuulu velallisen hallinnassa oleva sivullisen omaisuus, joka voidaan erottaa velallisen omaisuudesta.

Lain esitöiden mukaan konkurssilain 5 luvun 1 § on yleissäännös konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta. Se, millä edellytyksillä omaisuus kuuluu velalliselle, määräytyy aineellisen siviilioikeuden perusteella. Sivullisen omaisuutta koskevan 6 §:n perusteella sivullisen erotettavissa oleva omaisuus ei kuulu konkurssipesään ja se on luovutettava omistajalleen tai tämän määräämälle. Jos omaisuus ei ole erotettavissa, sivullinen joutuu tyytymään omaisuuden arvon perusteella laskettavaan jako-osuuteen. Jos irtaimen omaisuuden kauppa on purettu, konkurssipesällä on yleensä oikeus vaatia jo maksetun kauppahinnan palauttamista ennen kuin se luovuttaa omaisuuden myyjälle. (HE 26/2003 vp)

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että jos oikeustoimi on pätemätön, sitovaa sopimusta ei ole syntynyt eikä pätemätön sopimus saa aikaan sopimuksessa tarkoitettuja oikeusseurauksia. Pätemättömyys aiheutuu sopimuksessa alun perin olleesta puutteellisuudesta. (Tuula Ämmälä, Pätemättömyyden korjaantumisesta, 1993, sivut 14 - 16)

Johtopäätökset

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 16.1.2017 antamalla yksipuolisella tuomiolla omaisuuden kauppa on julistettu pätemättömäksi. Tuomio on tältä osin saanut lainvoiman. Pätemättömäksi julistaminen on tarkoittanut sitä, että kauppasopimus on ollut alun perin pätemätön eikä se tosiasiassa ole saanut aikaan sitä, että omaisuuden omistusoikeus olisi siirtynyt P:ltä V Oy:lle. Yhtiö ei siten ole ollut konkurssin alkaessa omaisuuden omistaja. Koska P omistaa omaisuuden, kysymys on konkurssilain 5 luvun 6 §:n mukaisesta sivullisen omaisuudesta, joka ei kuulu konkurssipesään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan- - -, V Oy:n konkurssipesän takaisinsaantihakemus hylätään- - -.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 16.1.2017 antama yksipuolinen tuomio - - - jää voimaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Tarja Huossa, joka esitteli asian
Hovioikeudenneuvos Kimmo Suorsa
Hovioikeudenneuvos Nora Viikari

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

Tuomioistuimella oli toimivalta määrätä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla niin sanottu välipalkkio asiassa, joka oli esitutkintavaiheessa eikä siten ainakaan toistaiseksi ollut tullut vireille tuomioistuimessa.

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Tuomioistuimella oli toimivalta määrätä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla niin sanottu välipalkkio asiassa, joka oli esitutkintavaiheessa eikä siten ainakaan toistaiseksi ollut tullut vireille tuomioistuimessa.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 6.10.2020

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

Asianomistajan avustajaksi ihmiskauppa-asiassa Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä 19.10.2017 määrätty asianajaja K oli pyytänyt, että hänelle määrätään oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla maksettavaksi palkkio asiassa 27.4.2020 mennessä suoritetuista toimenpiteistä. Asian esitutkinta oli edelleen kesken. Toimeksianto oli kestänyt jo kolme vuotta, ja sen hoitamisesta oli kertynyt mittavia tulkkauskuluja ja asian laadun takia myös avustajan toimenpiteitä. Kyse oli käräjäoikeuden antamasta asianomistajan avustajamääräyksestä, joten välilaskun ratkaiseminen kuului määräyksen antaneelle käräjäoikeudelle. Koska kyse ei ollut oikeusaputoimiston tekemästä oikeusapupäätöksestä, ei asiassa myöskään ollut tiettyä oikeusaputoimistoa, jolle välilaskun käsittely ja maksatus kuuluisivat. Oikeusapulain 3 luvun 18 §:n 3 momentin soveltaminen ei edellyttänyt, että pääasia oli tuomioistuimessa vireillä. Laajoissa esitutkinnoissa sekä käräjäoikeuden määräämille epäillyn puolustajille että asianomistajan oikeudenkäyntiavustajille saattoi kertyä huomattava määrä suoritettuja toimenpiteitä. Esitutkinnat saattoivat kestää huomattavan pitkiä aikoja. Oli kohtuutonta, mikäli oikeusapulain 3 luvun 18 §:n 3 momentin mukainen mahdollisuus välipalkkion maksamiseen koskisi vain asioita, joissa pääasia oli jo tullut vireille käräjäoikeudessa. Asianajaja K oli viitannut Kouvolan hovioikeuden ratkaisuun 31.1.2008, jonka mukaisen oikeusohjeen tuli koskea puolustajan lisäksi myös asianomistajalle määrättyä avustajaa.

Käräjäoikeus katsoi perusteluissaan kysymyksen olevan siitä, voiko käräjäoikeus määrätä valtion varoista maksettavaksi avustajalle palkkiota ennen kuin avustajan tehtävä oli päättynyt, kun pääasia ei ollut tullut vireille tuomioistuimessa.

Oikeusapulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan avustajan palkkio maksettiin lähtökohtaisesti avustajan tehtävän päättyessä. Palkkio voitiin määrätä jo ennen tehtävän kyseisessä tuomioistuimessa päättymistä, jos tehtävä jatkui pitkähkön ajan (HE 82/2001 vp s. 105–106). Jos asiaa ei käsitelty tuomioistuimessa, julkinen oikeusavustaja määräisi korvauksista (s. 107). Edellytyksenä palkkion määräämiselle ennen tehtävän päättymistä oli siten se, että pääasia oli tuomioistuimessa käsiteltävänä.

Asianajaja K:n viittaamassa Kouvolan hovioikeuden 31.1.2008 antamassa ratkaisussa kysymys oli ollut puolustajan palkkion määräämisestä asiassa, joka ei ollut tullut käräjäoikeuden käsiteltäväksi sen vuoksi, että asian käsittely oli päättynyt syyttämättäjättämispäätökseen. Käräjäoikeus oli jättänyt hakemuksen tutkimatta puuttuvan toimivallan nojalla oikeusapulain 18 §:n 6 momentin nojalla. Hovioikeus oli ratkaisussaan katsonut, että tuomioistuimella oli tässä tilanteessa rinnakkainen toimivalta palkkion määräämiseen, ja määrännyt palkkion maksettavaksi. Nyt käsillä olevassa asiassa ei ollut kysymys siitä, oliko käräjäoikeus toimivaltainen käsittelemään avustajan palkkion määräämistä koskevan hakemuksen tilanteessa, jossa avustajan tehtävä oli päättynyt, vaan siitä, voiko käräjäoikeus oikeusapulain 18 §:n nojalla määrätä valtion varoista avustajalle palkkiota ennen tehtävän päättymistä ja ennen kuin pääasia oli tullut vireille tuomioistuimessa.

Käräjäoikeus katsoi, että oikeusapulain 18 §:n 3 momentti ei mahdollistanut sitä, että avustajan välipalkkio voitaisiin määrätä maksettavaksi, jos pääasia ei ollut vireillä tuomioistuimessa. Koska asian käsittely oli kesken eikä pääasia ollut käräjäoikeuden käsiteltävänä, ei käräjäoikeudella ollut edellytyksiä määrätä palkkiota maksettavaksi oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla. Käräjäoikeus hylkäsi asianajaja K:n hakemuksen ennenaikaisena.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kalle Mäenpää.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 8.1.2021

Asian käsittely hovioikeudessa

Asianajaja K:lle on 10.12.2020 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Valitus

Asianajaja K on vaatinut, että hänelle määrätään valtion varoista maksettavaksi palkkiona hänen Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä 19.10.2017 asianomistajalle määrättynä avustajana ajalla 25.9.2017–27.4.2020 tekemistään toimenpiteistä 17,40 tuntia vastaavat 1.914 euroa, kulukorvauksena 360 euroa sekä arvonlisäveron määränä 545,76 euroa.

Helsingin käräjäoikeus oli määrännyt asianajaja K:n asianomistajan avustajaksi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla ihmiskauppaa koskevassa asiassa. Asian esitutkinta oli kestänyt jo kolme vuotta ja oli edelleen kesken. Asian laadun vuoksi asianajaja K:lle oli kertynyt toimeksiannon hoitamisesta varsin mittavia toimenpiteitä sekä tulkkauskuluja.

Välipalkkion määrääminen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:n 1 momentin ja siinä viitatun oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla tuomioistuimessa ei edellyttänyt pääasian vireillä oloa tuomioistuimessa. Muunlainen tulkinta oli avustajan näkökulmasta kohtuuton ja vallitsevan oikeuskäytännön vastainen. Koska kysymys ei ollut oikeusapupäätökseen perustuvasta vaan tuomioistuimen antamasta avustajanmääräyksestä, välipalkkiopyynnön ratkaiseminen kuului oikeusaputoimiston asemesta tuomioistuimen toimivaltaan.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Välipalkkion suorittamisen edellytykset

Asiassa on ensimmäiseksi kysymys siitä, onko tuomioistuimella toimivalta määrätä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla niin sanottu välipalkkio asiassa, joka on vasta esitutkintavaiheessa eikä siten ainakaan toistaiseksi ole tullut vireille tuomioistuimessa.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan kyseisen luvun mukaan määrätylle asianomistajan oikeudenkäyntiavustajalle maksetaan valtion varoista palkkio ja korvaus noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeusapulain 17 ja 18 §:ssä säädetään avustajan palkkioista ja korvauksista. Oikeusapulain 18 §:n 2 momentin mukaan avustajalle tulevan palkkion ja korvauksen tuomioistuin määrää avustajan tehtävän päättyessä tuomioistuimessa. Pykälän 3 momentissa säädetään muun ohella, että jos tehtävä jatkuu pitkähkön ajan, voidaan palkkio ja korvaus määrätä puolivuosittain tai erityisestä syystä lyhyemmältäkin ajalta.

Oikeusapulain 18 §:n 6 momentin mukaan oikeusaputoimisto määrää avustajalle ja tulkille maksettavan palkkion ja korvauksen asioissa, joita ei käsitellä tuomioistuimessa. Lainkohtaa koskevissa esitöissä on todettu, että yksityinen avustaja voitaisiin oikeusapulain 8 §:n nojalla määrätä tuomioistuinkäsittelyyn etenemässä olevaan asiaan riippumatta siitä, päätyykö asia lopulta tuomioistuimen käsiteltäväksi vai päättyykö esimerkiksi riita-asia sovintoon tai rikosasian esitutkinta toimenpiteistä luopumiseen. Yksityinen avustaja voitaisiin määrätä myös ns. osoitusasioissa. Silloin, kun yksityisen avustajan hoitamaa asiaa ei lainkaan käsiteltäisi tuomioistuimessa, korvaukset määräisi nykyiseen tapaan johtava julkinen oikeusavustaja oikeusavun antamisen päättyessä (HE 82/2001 vp s. 107).

Edellä selostettuja säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon, että oikeusapulain 18 §:ssä säännellään oikeusapupäätöksen perusteella maksettavista palkkioista ja kulukorvauksista ja että sitä sovelletaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun nojalla määrätyn oikeudenkäyntiavustajan palkkioon saman luvun 10 §:n 1 momentin mukaan vain soveltuvin osin. Tähän ja edellä mainituissa oikeusapulain esitöissä lausuttuun nähden hovioikeus katsoo, että oikeusapulain 18 §:n 6 momentti koskee oikeusapupäätöksen nojalla hoidettavia asioita, jotka eivät luonteestaan tai muusta syystä johtuen lainkaan etene tuomioistuimen käsiteltäviksi ja joissa ei siten voida soveltaa oikeusapulain 18 §:n 2 momentin pääsääntöä korvauksen määräämisestä tuomioistuimessa tehtävän päättyessä. Oikeusapulain 18 §:n 6 momenttia ei ole tarkoitukseensa nähden perusteltua tulkita siten, että se sulkisi pois tuomioistuimen toimivallan määrätä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla määrätyn avustajan välipalkkiosta ennen pääasian mahdollista vireilletuloa tuomioistuimessa. Tuomioistuimen palkkion määräämistä koskevan toimivallan ei voida myöskään katsoa rajoittuvan ainoastaan Kouvolan hovioikeuden päätöksessä 31.3.2008 nro 132 (KouHO 2008:2) käsillä olleen tyyppisiin asioihin, jotka eivät ole päätyneet tuomioistuimen käsiteltäviksi ja joissa avustajan tehtävä on päättynyt. Systemaattisen tulkinnan periaatteet huomioon ottaen on perusteltua katsoa, että tuomioistuimella on oikeudenkäyntiavustajan määrättyään toimivalta määrätä myös avustajalle maksettavasta palkkiosta (ks. myös Fredman, Markku: Rikosasianajajan käsikirja 2013, s. 245–254 ja Jokela, Antti: Oikeudenkäyntikulut ja maksuton oikeusapu 2019, s. 332).

Hovioikeus katsoo näin ollen, että sillä on toimivalta määrätä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla asianomistajan avustajaksi määrätylle asianajaja K:lle välipalkkio siitä huolimatta, että asia on vasta esitutkintavaiheessa. Asianajaja K:n tehtävä on jatkunut yli kolme vuotta eli pitkän ajan. Oikeusapulain 18 §:n 3 momentin mukaiset edellytykset välipalkkion suorittamiselle hänen toimenpiteistään ajalta 25.9.2017–27.4.2020 ovat siten olemassa.

Välipalkkion määrä

----

Johtopäätös

Näillä perusteilla käräjäoikeuden päätös on kumottava ja asianajaja K:lle maksettava hänen vaatimansa palkkio ja kulukorvaus oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:n 1 momentin ja oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan.

Asianajaja K:lle maksetaan valtion varoista palkkiona asianomistajan avustamisesta ajalta 25.9.2017–27.4.2020 yhteensä 1.914 euroa, korvauksena kuluista 360 euroa ja arvonlisäveron määränä 545,76 euroa, minkä määrien korvaamisesta valtiolle on lausuttava mahdollisen pääasian yhteydessä.

----

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Tommi Vuorialho
Hovioikeudenneuvos Mirjami Paso
Asessori Laura Kallioinen

Ratkaisu on yksimielinen.