Velkomus - Perintäkulut - Oikeudenkäyntikulut
Diaarinumero:
S 17/665
Ratkaisunumero:
724
Antopäivä:
RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ
Perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava yhtiö (perintäyhtiö) oli lähettänyt yhtiö P Oy:n toimeksiannosta A:lle maksumuistutuksen. Koska A ei ollut maksanut saatavaa maksumuistutuksen eräpäivään mennessä, perintäyhtiö oli lähettänyt A:lle ensimmäisen maksuvaatimuksen. A oli maksanut maksumuistutuksessa vaaditun summan maksumuistutuksen eräpäivän jälkeen. A:lle oli lähetetty toinen maksuvaatimus.
Kysymys sen arvioinnista, oliko maksuvaatimukset lähetetty ennen kuin maksumuistutuksen ja edellisen maksuvaatimuksen lähettämisestä oli kulunut vähintään 14 päivää sekä siitä, oliko A saanut ensimmäisen maksuvaatimuksen. Kysymys myös siitä, oliko asiassa menetelty hyvän perintätavan vastaisesti sekä oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisesta.
PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 22.2.2017
Kantaja
P Oy
Vastaaja
A
Asia
Velkasuhteeseen perustuva saatava
- - -
Kantajan vaatimukset
Kantaja on vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa A:n maksamaan kantajalle seuraavat saatavat:
1. Kulut: 0,14 euroa korkoineen
- - -
2. Kulut: 14,00 euroa korkoineen
- - -
3. Kulut: 7 euroa korkoineen
- - -
4. Oikeudenkäyntikulut: 1.100,00 euroa korkoineen
- - -
Kantajan vaatimusten perusteet
Kantajan vaatimus perustuu yksityisoikeudelliseen pysäköintivirhemaksuun. Vastaaja on pysäköinyt ajoneuvonsa vastoin pysäköintipaikalla (- - - -) noudatettavia sääntöjä, minkä seurauksena vastaajalle on annettu pysäköintiehtojen mukainen valvontamaksu. Vastaaja ei ole suorittanut maksua eräpäivään 2.1.2016 mennessä, minkä jälkeen saatavaa on alettu periä perintäyhtiön toimesta.
Ensimmäinen perintäkirje eli maksumuistutus on lähetetty vastaajalle 19.1.2016. Vastaaja ei ole tehnyt suoritusta maksumuistutuksen eräpäivään 29.1.2016 mennessä, joten hänelle on lähetetty maksuvaatimus 2.2.2016.
Vastaaja on 7.2.2016 maksanut yhteensä 58,78 euroa eli 19.1.2016 päivättyyn maksumuistutukseen merkityn määrän, mutta suoritus ei ole riittänyt kattamaan saatavan kokonaismäärää suorituspäivään laskettuine viivästyskorkoineen eikä 2.2.2016 päivätyn maksuvaatimuksen kulua 14,00 euroa. Vastaajalle on tämän vuoksi lähetetty maksuvaatimus 16.2.2016 jäljellä olevasta määrästä eli 2.2.2016 päivätyn ja 16.2.2016 päivättyjen perintäkirjeiden kulut sekä 0,14 euroa ns. trafi-maksusta, joka on jäänyt maksamatta alkuperäisestä saatavasta sen jälkeen, kun vastaaja oli tehnyt suorituksensa 7.2.2016.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Perintä on tapahtunut noudattaen hyvää perintätapaa vapaaehtoisen perinnän kulujen ollessa perintälain mukaiset.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
A:n vastaus
Vastaaja A on vastustanut kantajan kannetta.
A:n vastauksen perusteet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Reklamaation tekemisessä ja vastauksen saamisessa oli kestänyt aikaa, minkä vuoksi vastaaja ehti saada maksumuistutuksen (päivätty 19.1.2016) pysäköintivirhemaksustaan. Vastaaja oli suorittanut laskun eräpäivän (29.1.2016) jälkeen 7.2.2016.
Maksusuorituksen jälkeen vastaaja oli saanut uuden maksumuistutuksen 19.2.2016, joka oli kirjattu 16.2.2016. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vastaaja on vedonnut siihen, ettei perinnässä ole noudatettu hyvää perintätapaa - - -
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Tausta ja kysymyksenasettelu
Asiassa on riidatonta, että vastaaja on pysäköinyt ajoneuvonsa vastoin pysäköintipaikalla (------) noudatettavia sääntöjä, minkä seurauksena vastaajalle on annettu pysäköintiehtojen mukainen valvontamaksu, jonka eräpäivä on ollut 2.1.2016. Vastaaja ei ole suorittanut valvontamaksua eräpäivään mennessä, minkä jälkeen on aloitettu saatavan perintä perintäyhtiön toimesta. Edelleen asiassa on riidatonta, että vastaaja on saanut 19.1.2016 päivätyn perintäyhtiön lähettämän maksumuistutuksen, jonka summa on ollut 58,78 euroa ja eräpäivä 29.1.2016. Vastaaja on maksumuistutuksen eräpäivän jälkeen, 7.2.2016 suorittanut yhteensä 58,78 euron eli ensimmäiseen maksumuistutukseen merkityn määrän. Riidatonta on lisäksi se, että vastaaja on saanut perintäyhtiön lähettämän 16.2.2016 päivätyn maksuvaatimuksen - - -
Asiassa on riitaista, onko vastaaja saanut toisen maksuvaatimuksen (päivätty 2.2.2016) - - -
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Asiassa on kyse siitä onko perinnässä noudatettu hyvää perintätapaa - - -
Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset
Vastaaja on kiistänyt kanteen vedoten siihen, ettei perinnässä ole noudatettu hyvää perintätapaa - - -
Kantajan mukaan perintä on tapahtunut noudattaen hyvää perintätapaa - - -
Hyvä perintätapa
Hyvästä perintätavasta säädellään Laki saatavien perinnästä 513/1999 (myöhemmin perintälaki) 4 §:ssä. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa. Hallituksen esityksen HE 199/1996 perusteluiden mukaan hyvä perintätapa edellyttää, että velkoja tai perintätoimeksiannon saaja pidättäytyy toimenpiteistä, jotka perusteettomasti lisäävät velallisen korvausvastuuta. Jos maksumuistutusten kulut on tarkoitus laskuttaa velalliselta, voidaan säännöksen vastaisena pitää myös sitä, että velalliselle lähetetään muistutuksia jatkuvasti, lyhyin väliajoin.
Vastaaja on kiistänyt saaneensa kantajan lähettämää 2.2.2016 päivättyä maksuvaatimusta. Kantaja on kirjallisena todisteena esittänyt kyseisen perintäkirjeen --, mistä ilmenee, että kirjeen vastaanottajan osoite on vastaajan osoite, mihin myös muut asiassa lähetetyt ja vastaajan saamat kirjeet on lähetetty. Ottaen huomioon korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2015:29 esitetyt periaatteet vapaamuotoisesta velan vanhentumisen katkaisemisesta kirjeitse ja sen, että postin lähetysten voidaan lähtökohtaisesti olettaa tulevan perille, ja ettei vastaaja ole esittänyt selvitystä siitä, että jokin seikka on uskottavasti voinut estää lähetyksen saapumisen hänen saatavilleen, käräjäoikeus katsoo, että vastaaja on saanut kyseisen perintäkirjeen.
Perintälain 5 §:n 3 momentin mukaan maksuvaatimusta ei saa antaa tai lähettää ennen kuin velallista on saatavan erääntymisen jälkeen muistutettu saatavasta ja maksumuistutuksen esittämisestä tai lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Hallituksen esityksen HE 57/2012 perusteluiden mukaan säännös ilmentää periaatetta, jonka mukaan saatava on pyrittävä perimään lievemmillä ja kustannuksiltaan alhaisemmilla toimenpiteillä ennen kuin siirrytään voimakkaampiin ja suurempia kustannuksia aiheuttaviin perintätoimiin. Määräaikojen laskemisesta säädetyn lain 25.4.1930/150 (myöhemmin määräaikalaki) 2 §:n mukaan, jos ajanmääräyksenä on jokin määrä päiviä nimetyn päivän jälkeen, niin tätä päivää ei lueta määräaikaan.
Perintäyhtiö on lähettänyt ensimmäisen maksumuistutuksen 19.1.2016, mitä päivää ei tule lukea 14 päivän määräaikaan. Ensimmäinen maksuvaatimus (--) on lähetetty 2.2.2016 eli neljäntenätoista päivänä määräajan laskemisen alkamisesta. Ensimmäinen maksuvaatimus on siis lähetetty, kun vasta kolmetoista kokonaista päivää on kulunut maksumuistutuksen lähettämisestä. Ensimmäinen maksuvaatimus on näin ollen lähetetty liian aikaisin ja perintälain 5 §:n 3 momentin vastaisesti. Perintälain 10 §:n 3 momentin mukaan velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole täyttänyt 5 ja 5a §:n mukaisia velvoitteita, paitsi jos menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä. Käräjäoikeus katsoo ettei vastaaja ole ollut velvollinen korvaamaan perintäkulua kyseisen maksuvaatimuksen osalta, koska maksuvaatimus on lähetetty ennen lain 5 §:ssä säädetyn määräajan kulumista.
Perintälain 10 b §:n 2 momentin mukaan uudesta 5 §:n mukaisesta maksuvaatimuksesta saa vaatia perintäkuluja velalliselta vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Edellä mainituilla perusteilla kantajalla ei ole ollut oikeutta periä vastaajalta kuluja myöskään 16.2.2016 lähetetystä maksuvaatimuksesta, koska 16.2.2016 edellisen maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vasta 13 kokonaista päivää.
Edellä todetun lisäksi käräjäoikeus katsoo, että kantajan intressin vähäisyys ei ole ollut suhteessa asiassa suoritettuihin perintätoimiin kun kantajalla ei ole ollut oikeutta periä 2.2.2016 lähetetyn maksuvaatimuksen kulua vastaajalta eli 16.2.2016 jäljellä olevan perittävänä pääoman määrä on ollut vain 0,14 euroa. Näin ollen toisen, 16.2.2016 päivätyn maksuvaatimuksen lähettäminen ei ole joka tapauksessa ollut hyvän perintätavan mukaista.
Edellä mainituin perustein, hyvän perintätavan vastaisena ja perintälain 5 §:n vastaisena käräjäoikeus hylkää kantajan vaatimukset maksuvaatimuskulujen 2 ja 3 osalta.
Vapaaehtoisen perinnän lopettaminen ja oikeus tuomioistuimessa velkomiseen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- - - Käräjäoikeus katsoo, että kantajalla on sinänsä ollut oikeus aloittaa vastaajaan kohdistunut oikeudellinen perintä perintälain 6 §:n perusteella.
Ottaen kuitenkin huomioon edellä todettu kanteessa vaadittujen maksuvaatimuskulujen perusteettomuudesta ja perittävän pääoman vähäinen määrä 0,14 euroa ja hyvä perintätapa, käräjäoikeus katsoo, ettei kantajan oikeussuojan tarve ole ollut suhteessa intressin vähäisyyteen ja asiassa ryhdyttyihin toimenpiteisiin.
Edellä mainituin perustein kanne hylätään kaikilta osin.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Kantaja on hävinnyt asian, joten sen seurauksena myös kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Vastaaja ei ole esittänyt asiassa oikeudenkäyntikuluvaatimusta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tuomiolauselma
Kanne hylätään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:
käräjänotaari Elina Komulainen
TURUN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 25.8.2017
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Pirkanmaan käräjäoikeus 22.2.2017 nro 5969
Asia
Velkasuhteeseen perustuva saatava
Valittaja
P Oy
Vastapuoli
A
Vaatimukset hovioikeudessa
Valitus
P Oy on valituksessaan toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen ja lisäksi vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.
Perusteinaan P Oy on lausunut, että käräjäoikeus on soveltanut asiassa väärää lakia. Säädettyjen määräaikain laskemisesta annetun lain (määräaikalaki) säännöksiä ei voida soveltaa, kun kyse on saatavien perinnästä annetun lain (perintälaki) määräaikojen laskemisesta. Tuomioistuinkäsittelyssä ei ollut ollut kyse enää pääoman perimisestä, vaan pääomalle kertyneestä korkojäämästä ja perintäkuluista. Yhtiö oli noudattanut hyvää perintätapaa.
Vastaus
A on vaatinut, että valitus hylätään.
Perusteinaan A on lausunut, että hän oli maksanut pysäköintivirhemaksun maksumuistutuksen eräpäivän 29.1.2016 jälkeen 7.2.2016. Hän ei ollut saanut 2.2.2016 päivättyä maksuvaatimusta. - - - P Oy ei ollut noudattanut hyvää perintätapaa - - -
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Tapahtumatiedot
A on 19.12.2015 pysäköinyt ajoneuvonsa vastoin pysäköintialueen (------) ehtoja, mistä syystä hän on saanut yksityisoikeudellisen valvontamaksun P Oy:ltä. A ei ole maksanut valvontamaksua eräpäivään 2.1.2016 mennessä, minkä jälkeen saatavaa on alettu periä P Oy:n toimeksiannosta perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan perintäyhtiön toimesta. Perintäyhtiö on lähettänyt A:lle 19.1.2016 päivätyn maksumuistutuksen, jonka eräpäivä on ollut 29.1.2016 ja maksettava summa 58,78 euroa. Koska A ei ole maksanut saatavaa maksumuistutuksen eräpäivään mennessä, perintäyhtiö on lähettänyt A:lle ensimmäisen 2.2.2016 päivätyn maksuvaatimuksen maksuvaatimuskuluineen. Ensimmäisen maksuvaatimuksen eräpäivä on ollut 12.2.2016. A on 7.2.2016 maksanut perintäyhtiölle maksumuistutuksessa vaaditun summan eli 58,78 euroa. Suoritus ei ole riittänyt kattamaan saatavan kokonaismäärää suorituspäivään laskettuine viivästyskorkoineen. A:lle on tämän vuoksi lähetetty toinen 16.2.2016 päivätty maksuvaatimus maksamatta olevasta määrästä ensimmäisen ja toisen maksuvaatimuksen kuluineen. Ensimmäisen maksuvaatimuksen perintäkulu on ollut 14 euroa ja toisen 7 euroa.
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, onko perinnässä toimittu perintälain 5 §:n 3 momentin ja 10 b §:n 2 momentin vastaisesti siten, että maksuvaatimukset olisi lähetetty ennen kuin maksumuistutuksen ja edellisen maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää, jolloin velalliselta ei lähtökohtaisesti saa perintälain 10 §:n 3 momentin ja 10 b §:n nojalla periä perintäkuluja. Edelleen asiassa on kysymys siitä, onko A saanut 2.2.2016 päivätyn maksuvaatimuksen. Jos vastaus on kieltävä, kysymys on seuraavaksi siitä, mikä vaikutus sillä on perintäkuluihin ja onko asiassa muutoin menetelty hyvän perintätavan vastaisesti. - - -
Perintätoimien aikarajat kuluttajasaatavan perinnässä
Perintälain 5 §:n 1 momentin mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan on periessään kuluttajasaatavaa toisen lukuun tai sille yksinomaan perintätarkoituksessa siirrettyä kuluttajasaatavaa annettava tai lähetettävä velalliselle maksuvaatimus. Kyseisen lainkohdan 3 momentin mukaan maksuvaatimusta ei saa antaa tai lähettää ennen kuin velallista on saatavan erääntymisen jälkeen muistutettu saatavasta ja maksumuistutuksen esittämisestä tai lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Velallinen ei perintälain 10 §:n 3 momentin mukaan ole lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole täyttänyt lain 5 §:n mukaisia velvoitteita. Perintälain 10 b §:n 2 momentin mukaan uudesta maksumuistutuksesta tai perintälain 10 a §:n 1 momentin 2 - 5 kohdassa tarkoitetusta maksuvaatimuksesta saa vaatia perintäkuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Velkoja ei ole täyttänyt perintälain velvoitteita, jollei kyseistä määräaikaa ole noudatettu. Perintälaissa ei ole säädetty tarkemmin, miten 14 päivän määräaika lasketaan. Myöskään lain esitöissä ei oteta kantaa laskemistapaan. Maksumuistutusten ja maksuvaatimusten lähettämisessä ei ole kysymys määräaikalain 1 §:n mukaisesta määräajan noudattamisesta tuomioistuimen tai muun viranomaisen luona.
Perintäyhtiö on lähettänyt A:lle maksumuistutuksen 19.1.2016. Edelleen A:lle on 2.2.2016 lähetetty ensimmäinen maksuvaatimus ja toinen maksuvaatimus 16.2.2016. Perintälaissa ei ole säännöstä määräajan laskemisesta. Vaikka maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämispäivää ei laskettaisi määräaikaan, perintäyhtiö on lähettänyt ensimmäisen maksuvaatimuksen neljäntenätoista päivänä maksumuistutuksen lähettämisestä ja edelleen toisen maksuvaatimuksen neljäntenätoista päivänä ensimmäisen maksuvaatimuksen lähettämisestä. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus toteaa, ettei perintälain 5 §:n 3 momentista voi tehdä sanamuotonsa perusteella sellaista tulkintaa, että lähettämispäivien väliin tulisi jäädä 14 päivää. Näin ollen ensimmäinen maksuvaatimus on lähetetty perintälain 5 §:n 3 momentin mukaisesti siten, että maksumuistutuksen esittämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Edelleen toinen maksuvaatimus on lähetetty perintälain 10 b §:n 2 momentin mukaisesti siten, että ensimmäisen maksuvaatimuksen esittämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Perintäyhtiö on siten noudattanut perintälain mukaisia aikarajoja.
Ensimmäinen maksuvaatimus 2.2.2016 ja perintäkulut
A on kiistänyt saaneensa 2.2.2016 postitse, tavallisena kirjelähetyksenä lähetettyä ensimmäistä maksuvaatimusta. Kantajan kirjallisesta todisteesta -- ilmenee, että maksuvaatimuskirje on lähetetty A:n postiosoitteeseen, johon myös riidattomasti perille tulleet maksumuistutus ja toinen maksuvaatimus on lähetetty.
Korkein oikeus on kahdessa velan vanhentumisen katkaisemista vapaamuotoisella katkaisutoimella koskevassa ratkaisussaan KKO 2015:28 ja KKO 2015:29 arvioinut velan vanhentumisen katkaisemista tavallisella kirjelähetyksellä, kirjeiden perille saapumista ja sitä koskevaa todistustaakkaa. Ratkaisun KKO 2015:28 mukaan se, että velkoja on lähettänyt vain yhden perintäkirjeen tavallisena kirjelähetyksenä, ei riitä näytöksi siitä, että perintäkirje olisi tullut velallisen saataville. Ratkaisun KKO 2015:29 mukaan on sitä vastoin hyvin todennäköistä, että ainakin yksi kirje saapuu velallisen saataville, kun velalliselle on lähetetty hänen osoitteeseensa peräkkäin kaksi kirjettä tai useampia kirjeitä. Tällöin todistustaakka siitä, ettei mikään kirjeistä olisi saapunut velallisen saataville, siirtyy velalliselle.
Nyt kyseessä olevassa tapauksessa on riitaa siitä, onko maksumuistutuksen ja toisen maksuvaatimuksen välissä lähetetty ensimmäinen maksuvaatimus saapunut A:lle.
Vaikka mahdollisuus siitä, ettei kirje saavu perille, on melko pieni, hovioikeus toteaa, edellä mainittujen korkeimman oikeuden ratkaisujen mukaisesti, olevan mahdollista, ettei ensimmäinen, asianmukaisesti lähetetty maksuvaatimus ole saapunut A:lle. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus päätyy siihen, ettei asiassa ole näytetty, että A:lle kahden kirjeen välissä lähetetty maksuvaatimus olisi saapunut A:lle.
Koska A ei kuitenkaan ole maksanut saatavaa maksumuistutuksen eräpäivään mennessä, perintäyhtiö on voinut lähettää hänelle ensimmäisen maksuvaatimuksen. A on suorittanut maksumuistutuksessa vaaditun summan vasta 7.2.2016, jolloin saatavalle on ehtinyt kertyä lisää viivästyskorkoa. Edelleen tuolloin on jäänyt avoimeksi ensimmäisen maksuvaatimuksen perintäkulu, olkoonkin, ettei kirjeen ole näytetty saapuneen A:n saataville. Näistä syistä perintäyhtiö on siten voinut lähettää A:lle myös toisen maksuvaatimuksen. Siten se, ettei asiassa ole osoitettu, että A olisi saanut ensimmäisen maksuvaatimuksen, ei poista A:n velvollisuutta korvata kummastakin maksuvaatimuksesta aiheutuneita perintäkuluja.
Hyvä perintätapa
Asiassa on vielä arvioitava, onko asiassa muutoin noudatettu hyvää perintätapaa siten, että A on velvollinen korvaamaan maksuvaatimusten lähettämisestä aiheutuneet kulut.
Perinnässä on noudatettava hyvää perintätapaa. Perintälain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan perinnässä ei saa aiheutua velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja. Lain 10 §:n 1 momentin mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Pykälän 2 momentin mukaan korvattavien kulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. Kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääristä säädetään perintälain 10 a §:ssä. Perintälain 10 §:n 3 momentin pääsäännön mukaan velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt 4 §:n vastaisesti.
Perintäkulut ovat aiheuttamisperiaatteen mukaisesti luonteeltaan korvausta siitä vahingosta, joka velkojalle aiheutuu sen vuoksi, että saatavaa on jouduttu perimään (Lindström: Luotonvalvonta ja saatavien perintä, 2011, s. 225). Lain esitöistä (HE 199/1996 vp, s. 12) ilmenee, että hyvä perintätapa kuitenkin edellyttää velkojan tai perintätoimeksiannon saajan pidättäytyvän toimenpiteistä, jotka perusteettomasti lisäävät velallisen korvausvastuuta. Velalliselle ei esimerkiksi saa lähettää muistutuksia jatkuvasti, lyhyin väliajoin.
Kuluttaja-asiamiehen hyvää perintätapaa kuluttajaperinnässä koskevan linjauksen mukaan tarpeettomina kuluina voidaan pitää kuluja, jotka ovat aiheutuneet perintätoimista, jotka on tehty tarkistamatta, onko velallinen jo maksanut saatavan. Joskus velallinen on maksanut saatavan myöhässä, mutta samoihin aikoihin kuin velkoja lähettää maksumuistutuksen tai perintää suorittava toimeksiantaja lähettää maksuvaatimuksen. Velallisen korvausvelvollisuus riippuu näissä tilanteissa siitä, onko velkoja tai toimeksisaaja ehtinyt ennen maksun saapumista tehdä velallisen kuluvastuun piiriin kuuluvia perimistoimia. Lähtökohtana voidaan pitää, että maksutieto tulee saatavaa perivän tahon saataville viimeistään maksua seuraavan arkipäivän kuluessa.
Asiassa vaaditut perintäkulut ovat olleet perintälain 10 a §:n mukaisia. Saatavan ollessa maksamatta vielä maksumuistutuksenkin eräpäivän jälkeen, perintäyhtiö on lähettänyt A:lle maksuvaatimuksen 2.2.2016. Koska A on maksanut saatavan maksumuistutuksen perusteella vasta 7.2.2016, ensimmäisestä maksuvaatimuksesta yhtiölle aiheutuneet kulut ovat olleet aiheellisia ja tarpeellisia, ja A:lle on lähetetty vielä toinen maksuvaatimus 16.2.2016, jossa maksettavaksi on vaadittu kyseisiä avoinna olevia kuluja. Kulut ovat olleet perintälain mukaisia ja muutenkin kohtuullisia ja kuuluvat velallisen kuluvastuun piiriin.
Perintäyhtiö on menetellyt asiassa hyvän perintätavan mukaisesti aiheuttamatta A:lle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja. Siten A on perintälain 10 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan perinnästä aiheutuneet kulut.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimista johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n mukaan määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.
P Oy on voittanut muutoksenhaun, minkä vuoksi sillä on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n mukaan oikeus saada korvaus oikeudenkäyntikuluistaan asian hävinneeltä A:lta. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi kuitenkin viran puolesta alentaa asianosaisten maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta.
Lain esitöiden (HE 107/1998 vp s. 20) mukaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b § on tarkoitettu sovellettavaksi vain poikkeustapauksissa. Sen soveltaminen edellyttää, että säännöksessä mainitut edellytykset täyttyvät kokonaisuutena arvioiden. Kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia säännöksessä mainittuja edellytyksiä. Mikään niistä yksinään ei voi täyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä on yhtenä kohtuuttomuusharkinnassa vaikuttavana seikkana mainittu asianosaisten asema. Edellä mainituista lain esitöistä ilmenee tällä tarkoitettavan erityisesti sitä, että asianosaisten tulee olla suhteessa toisiinsa oikeudenkäynnissä tai sen ulkopuolella olennaisesti erilaisessa asemassa. Tyyppitapauksina säännöksen esitöissä on mainittu tilanteet, joissa asianosaisina ovat yhtäältä valtio tai muu julkisyhteisö ja toisaalta yksityinen kansalainen (HE 107/1998 vp s. 21) tai yhtäältä suuri vakuutusyhtiö ja toisaalta yksityinen kuluttaja (LaVM 26/1998 vp). Asianosaisten asemaan liittyvänä osatekijänä saattavat olla myös erilaiset varallisuusolot. Samoin kokonaisarvioinnissa on merkitystä oikeudenkäyntikulujen määrällä suhteutettuna riidan kohteeseen. Kohtuuttomuutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat ja asian merkitys asianosaisille. Oikeudenkäyntiin johtaneita seikkoja tarkasteltaessa merkitystä on asian riitaisuudella, tulkinnanvaraisuudella ja sillä, onko hävinneellä osapuolella ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.
Asiassa on siirrytty oikeudelliseen perintään A:n kiistettyä maksuvelvollisuutensa. A on riitauttanut P Oy:n vaatimukset niin käräjäoikeudessa kuin edelleen hovioikeudessakin. Asiaa on yritetty P Oy:n toimesta käräjäoikeudessa sopia. Oikeudenkäyntiin johtaneet seikat eivät puolla kuluvaatimuksen kohtuullistamista. Toisaalta P Oy on liiketoimintaa ammattimaisesti harjoittava yritys. P Oy:llä ja sen toimeksiannosta ammattimaista perintää hoitavalla perintäyhtiöllä on ollut erilaiset edellytykset asian käsittelyyn tuomioistuimessa ja oikeudenkäyntikuluista vastaamiseen kuin A:lla, vaikkakaan kulukorvauksen alentaminen ei ole perusteltua pelkästään asianosaisten erilaisen aseman perusteella. Huomioon tulee vielä kuitenkin ottaa se, että yhtiön intressi asiassa on ollut noin 20 euroa eli vähäinen. Kaikkia edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus päätyy siihen, että A:n velvoittaminen korvaamaan P Oy:n vaatimat oikeudenkäyntikulut olisi ilmeisen kohtuutonta. Näin ollen hovioikeus alentaa A:n maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää puoleen vaaditusta.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomiolauselmaa muutetaan.
A velvoitetaan suorittamaan P Oy:lle 21,14 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tämän ratkaisun antamisesta lukien.
A velvoitetaan korvaamaan P Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 550 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tämän ratkaisun antamisesta lukien ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 625 euroa. Tuomitut oikeudenkäyntikulut eivät sisällä arvonlisäveroa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Hovioikeudenneuvos Leena Virtanen-Salonen
Hovioikeudenneuvos Juha Karvinen
Hovioikeudenneuvos Virpi Vuorinen
Hovioikeuden esittelijä Emmi Koiranen
Ratkaisu on yksimielinen.
Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen