ASIAN TAUSTA JA KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

A:n ja B:n yhteisten lasten tapaamisoikeudesta oli määrätty käräjäoikeuden 14.12.2012 antamalla päätöksellä. Käräjäoikeus oli tämän jälkeen 4.2.2014 antamallaan päätöksellä muuttanut lasten tapaamisoikeutta väliaikaisesti ja velvoittanut lasten äidin A:n sallimaan tapaamiset lasten ja isän B:n välillä sekä myötävaikuttamaan tapaamisten toteuttamiseen 2.000 euron sakon uhalla. A oli tämän jälkeen evännyt lasten ja B:n tapaamiset, minkä vuoksi B oli 7.7.2014 hakenut käräjäoikeudelta uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi. Käräjäoikeus tuomitsi 29.9.2014 antamallaan päätöksellä A:n hänelle 4.2.2014 asetettuun uhkasakkoon 1.500 euron määrältä. Asian ollessa A:n valituksen johdosta vireillä Helsingin hovioikeudessa, antoi käräjäoikeus 12.6.2015 uuden lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan täytäntöönpanokelpoisen päätöksen. Asiassa oli hovioikeudessa kysymys siitä, mikä merkitys käräjäoikeuden 12.6.2015 antamalla lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevalla päätöksellä oli tuomitun uhkasakon kannalta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU UUDEN PERUSTEPÄÄTÖKSEN MERKITYKSESTÄ

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain (jäljempänä täytäntöönpanolaki) 27 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian vireilläolo ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, ellei päätöksen täytäntöönpanoa ole kielletty tai määrätty keskeytettäväksi taikka ellei huollosta tai tapaamisoikeudesta ole annettu uutta täytäntöönpanokelpoista päätöstä tai väliaikaismääräystä.

Tuusulan käräjäoikeus on 12.6.2015 antanut uuden lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan täytäntöönpanokelpoisen päätöksen, joten täytäntöönpanolain 27 §:n 1 momentin nojalla aikaisemman perustepäätöksen täytäntöönpano estyy. Lainkohdan sanamuodosta tai sitä koskevista esitöistä (HE 96/1995 vp) ei kuitenkaan ilmene, estääkö uusi päätös myös aikaisemman perustepäätöksen täytäntöönpanossa asetetun uhkasakon tuomitsemisen maksettavaksi. Myönteisen tulkinnan puolesta puhuu se, että täytäntöönpanossa tuomittava uhkasakko ei uhkasakkolain 1 ja 6 §:n sanamuoto huomioon ottaen ole rangaistus, vaan sillä pyritään saamaan asianomainen noudattamaan häntä sitovaa päätöstä. Kun tällainen sitova päätös on myöhemmin korvattu uudella päätöksellä, ei aiemman päätöksen täytäntöönpanossa asetetun uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi toteuttaisi enää uhkasakon tarkoitusta.

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 1983 II 59 katsonut, että perustepäätöksen kumoutumisesta huolimatta täytäntöönpanon hakijan vastapuolena ollut lapsen huoltaja voitiin tuomita lääninhallituksen aikaisemmin tapaamisoikeuden täytäntöönpanosta päättäessään hänelle asettamaan uhkasakkoon, koska hakijan vastapuoli ei ollut sallinut hakijan pitää lasta luonaan eräänä ajankohtana ennen alioikeuden perusteasiassa tekemää uutta päätöstä, ja jota alioikeuden päätöstä ennen lääninhallitus oli tuominnut uhkasakon maksettavaksi eikä lapsen ja hakijan muuttuneissa olosuhteissa ollut jo noihin aikoihin ilmennyt niin oleellisia muutoksia, että hakemus tuon uhkasakon tuomitsemisesta olisi voitu hylätä.

Sanotun ennakkopäätöksen oikeusohjeen merkitystä heikentää se, että sen perusteena ollut lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan tuomion täytäntöönpanosta annetun lain (523/1975) 7 § on sittemmin kumottu. Sanotun lainkohdan mukaan, jos ulosotonhaltija katsoo olosuhteiden tuomion antamisen jälkeen muuttuneen niin oleellisesti, ettei tuomiota lapsen etu huomioon ottaen olisi pantava täytäntöön, vaan että kysymys huollosta tai tapaamisoikeudesta olisi saatettava uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi, ulosotonhaltijan tulee hylätä hakemus. Uusi tuomio annetaan hakijan tai tämän vastapuolen kanteesta. Jos asia on vireillä muutoksenhakutuomioistuimessa, tulee ulosotonhaltijan saattaa hylkäävä päätöksensä tämän tietoon. Ennakkopäätöksen oikeusohjeen merkitystä heikentää osaltaan myös se, ettei tuolloin voimassa olleeseen lainsäädäntöön sisältynyt täytäntöönpanolain 27 §:n 1 momenttia vastaavaa säännöstä.

Harkittaessa sitä, onko ennakkopäätöksestä KKO 1983 II 59 ilmenevä oikeusohje edellä todetuista säädösmuutoksista huolimatta sovellettavissa kysymyksessä olevaan asiaan hovioikeus toteaa, että sanotun ennakkopäätöksen kysymyksenasettelu muistuttaa nyt käsiteltävänä olevaa tilannetta siten, ettei myöskään tuolloin voimassa olleeseen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan tuomion täytäntöönpanosta annetun lain (523/1975) 7 §:än sisältynyt kannanottoa siitä, estääkö uusi perustepäätös uhkasakon tuomitsemisen. Kun voimassa olevan täytäntöönpanolain 27 §:n 1 momentissa ei nimenomaisesti ole estetty aiemman perustepäätöksen nojalla asetetun uhkasakon tuomitsemista, ja kun ennakkopäätöksen KKO 1983 II 59 oikeusohjeen perusteella tällainen uhkasakko voidaan uudesta perustepäätöksestä huolimatta tuomita, hovioikeus katsoo, että aihetta tuomitun uhkasakon poistamiseen ei ole.

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos Esa Hakala
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kristina Isaksson
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kaisa Voima
Esittelijä: viskaali Karri Tolttila

Ratkaisu on yksimielinen.

Kysymys vangittavaksi vaaditun henkilön puolustajan oikeudesta saada esitutkinnassa kertyneitä tietoja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 19.11.2015

Käräjäoikeus on päätöksellään määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna, koska asian käsittelyssä ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella vangittuna pitämisen perusteena olevan rikosepäilyn todennäköisyyttä tai vangittuna pitämisen erityisiä edellytyksiä tulisi arvioida toisin kuin vangitsemispäätöksessä.

A:ta epäiltiin edelleen todennäköisin syin tapon yrityksestä. Rikoksesta ei ollut säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä rikoksesta epäillylle tai muille aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen pakkokeinon käyttöä voitiin pitää puolustettavana. Vangittuna pitämistä ei ollut pidettävä asian laadun tai A:n henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi selvästi kohtuuttomana.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 4.12.2015

Kantelu

A on kantelussaan vaatinut, että hänet määrätään heti päästettäväksi vapaaksi.

Vangittuna pitämiselle ei ollut edellytyksiä. A ei ollut puukottanut ketään.

A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Poliisi ei ollut esittänyt selvitystä siitä, mihin epäily A:n syyllistymisestä rikokseen perustui. A:lle ei ollut varattu mahdollisuutta tutustua poliisin laatimiin selvityksiin. Häneltä oli siten evätty mahdollisuus arvioida vangitsemisen edellytyksiä ja laillisuutta. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2007:7 ilmenevin tavoin vangitsemisvaatimuksen tueksi tuli esittää konkreettisia seikkoja, joiden perusteella syytä epäillä -arvio oli mahdollista tehdä. Pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n mukaisesti vangitsemisvaatimuksen esittäjän tuli esittää riittävä selvitys myös vangitsemisen yleisistä edellytyksistä.

Poliisi oli kieltäytynyt antamasta A:lle häneen kohdistuvaan rikosepäilyyn liittyviä asiakirjoja, joilla oli vaikutusta hänen vapaudenmenetyksensä laillisuuden arvioinnissa. Esitutkintalain 4 luvun 15 §:n mukaan asianosaisen tiedonsaantioikeutta voitiin rajoittaa vain, jos tiedon antaminen haittaisi asian selvittämistä tai tiedon antamatta jättäminen oli välttämätöntä erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun turvaamiseksi. Rajoittamisessa oli kuitenkin huomioitava asianosaisen oikeus puolustautua asianmukaisesti tai muuten asianmukaisesti valvoa oikeuttaan oikeudenkäynnissä. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei ollut sellaisia tietoja, jotka vaarantaisivat asian selvittämisen tai joiden antamatta jättäminen olisi välttämätöntä. Tiedonsaantioikeuden rajoittamista ei ollut punnittu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä oli todettu, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteen edellyttämää puolustuksen ja viranomaisen tasa-arvoista asemaa ei ollut varmistettu, jos vangitun avustajalle ei ollut annettu niitä esitutkinta-aineistoon sisältyviä asiakirjoja, joilla oli olennainen merkitys päämiehen vankeuden laillisuuden tehokkaan riitauttamisen kannalta. Puolustuksen käyttöön tuli antaa aineisto, johon rikosepäily olennaisesti perustui.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä oli tullut saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 2.6.2014. Sen 7 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tuli varmistaa, että pidätetyn henkilön tai hänen avustajansa käyttöön annetaan toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevat kyseiseen tapaukseen liittyvät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä pidätyksen tai vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi tehokkaasti kansallisen oikeuden mukaisesti. Tämän kohdan mukaiseen tiedonsaantioikeuteen ei sovellettu artiklan muissa kohdissa säädettyjä rajoitusperusteita. Mikäli kansallinen lainsäädäntö ei nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa edellyttänyt tietojenantamista, direktiiviä ei ollut saatettu kansallisesti voimaan sen vähimmäistason mukaisesti.

Vastaus

Rikoskomisario on vaatinut, että kantelu hylätään.

A oli vangittuna epäiltynä tapon yrityksestä. Asianomistaja oli leikattu tapahtumayönä, ja ase oli lävistänyt hänen vatsanpeitteensä ja tehnyt maksan pintaan ruhjeen.

A:lle oli kuulusteluissa esitetty poliisilla olevia kuulustelukertomuksia ja A oli vastannut kysymyksiin näiden kertomusten paikkansapitävyydestä. A:n avustaja oli ollut läsnä kuulusteluissa. A oli siten tietoinen siitä, mitä muut kuulustellut henkilöt olivat kertoneet tapahtumien kulusta.

A:lle ei ollut luovutettu pyydettyjä asiakirjoja, koska niiden antaminen hänelle voisi saattaa asianomistajan vaaraan ja antaisi mahdollisuuden vaikuttaa sekä asianomistajan että todistajien kertomuksiin ja näin haitata asian selvittämistä. Lääkärinlausuntoa poliisilla ei ollut hallussaan.

Välitoimi

Hovioikeuden varattua siihen tilaisuuden A on antanut lausumansa mainitun vastauksen johdosta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Kysymyksenasettelu

A:n avustaja on kirjallisesti pyytänyt poliisiviranomaiselta sen hallussa olevia asiakirjoja, jotka liittyivät A:han kohdistettuihin rikosepäilyihin ja joilla voi olla vaikutusta A:n vapaudenmenetyksen laillisuuden arvioinnissa. Poliisi on päätöksellään kieltäytynyt asiakirjojen antamisesta vedoten esitutkinnan keskeneräisyyteen sekä esitutkintalain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännöksiin.

Hovioikeus toteaa, että sen arvioitavana on kysymys siitä, onko A:n vangittuna pitämiselle edelleen olemassa edellytykset. Sen ratkaiseminen, onko A:lla tai hänen avustajallaan oikeus saada edellä tarkoitetut pyytämänsä asiakirjat, ei kuulu hovioikeuden toimivaltaan, vaan tätä koskeva kysymys ratkaistaan tarvittaessa erikseen muussa menettelyssä. Se seikka, ettei A ole saanut pyytämiään asiakirjoja, otetaan huomioon arvioitaessa sitä, onko hänen vangitsemisestaan päätettäessä noudatettu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita.

Hovioikeudessa kysymys on siten siitä, onko sillä seikalla, ettei A ole saanut pyytämiään asiakirjoja, vaikutusta hänen vangitsemisensa laillisuuteen. Lisäksi kysymys on hänen vangitsemisensa edellytyksistä eli erityisesti siitä, onko asiassa todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen epäiltyyn tapon yritykseen.

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Esitutkintalain 4 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on esitutkinnan aloittamisen jälkeen oikeus saada tieto esitutkintaan johtaneista ja esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista sekä esitutkinta-aineistosta, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettua oikeutta ei ole ennen tutkinnan lopettamista, jos tietojen antamisesta on haittaa asian selvittämiselle. Edelleen pykälän 3 momentin mukaan asianosaisella ei ole 1 momentissa tarkoitettua oikeutta, jos tiedon antamatta jättäminen on välttämätöntä erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun turvaamiseksi. Pykälän 4 momentin mukaan kun harkitaan asianosaisen oikeutta saada tietoja tai sen rajoittamista, arvioinnissa on otettava huomioon asianosaisen oikeus puolustautua asianmukaisesti tai muuten asianmukaisesti valvoa oikeuttaan oikeudenkäynnissä.

Edellä selostettu pykälä on tullut voimaan 1.12.2014 ja sillä on saatettu kansallisesti voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä (direktiivi). Direktiivissä on säädetty muun ohella epäillyn tiedonsaantioikeutta koskevista vähimmäissäännöistä. Jäsenvaltiot voivat siten tarjota direktiivissä säädettyä parempaa suojaa. Direktiivin johdanto-osan kohdan 40 mukaan suojan taso ei kuitenkaan milloinkaan saa alittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määrättyjä vaatimuksia siten kuin niitä on tulkittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä.

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan jos henkilö pidätetään ja hän menettää vapautensa, jäsenvaltioiden on varmistettava, että pidätetyn henkilön tai hänen avustajansa käyttöön annetaan toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevat kyseiseen tapaukseen liittyvät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä pidätyksen tai vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi tehokkaasti kansallisen oikeuden mukaisesti. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyn ja syytetyn tai hänen avustajansa annetaan tutustua ainakin kaikkeen toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevaan todistusaineistoon epäillyn tai syytetyn puolesta tai häntä vastaan, jotta turvataan menettelyn oikeudenmukaisuus ja asianosainen voi valmistella puolustustaan. Artiklan 3 kohdassa on määritelty, milloin 2 kohdassa tarkoitettuun aineistoon tulee saada tutustua, ja 4 kohdassa, milloin 2 ja 3 kohdista saadaan poiketa. Viimeksi mainitun kohdan mukaan oikeus tutustua tiettyyn aineistoon voidaan evätä, jos tämä tutustumisoikeus saattaisi johtaa toisen henkilön hengen tai perusoikeuksien vakavaan vaarantamiseen tai jos se on ehdottoman tarpeellista tärkeän yleisen edun turvaamiseksi ja lisäksi edellyttäen, ettei tutustumisoikeuden epääminen vaaranna oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Hovioikeus toteaa, että direktiivien välitön oikeusvaikutus eli yksityisen oikeussubjektin oikeus vedota direktiiveihin jäsenvaltiota vastaan voi tulla kysymykseen vain sillä edellytyksellä, että jäsenvaltio ei ole saattanut direktiiviä lainkaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai että direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti. EU-oikeudella kuten direktiiveillä on kuitenkin lisäksi niin sanottu tulkintavaikutus eli EU-oikeus vaikuttaa siihen, miten kansallista oikeutta tulkitaan.

Esitutkintalain 4 luvun 15 § koskee sanamuotonsa perusteella kaikkia rikoksesta epäiltyjä henkilöitä. Siten esitutkintalain perusteella myös vapautensa menettäneen henkilön oikeutta saada tietoja esitutkinta-aineistosta voidaan rajoittaa. Direktiivin perusteella oikeutta tutustumisoikeuden rajoittamiseen ei kuitenkaan tällaisen henkilön kohdalla ole. Vapautensa menettäneellä on siten oikeus saada käyttöönsä asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä pidätyksen tai vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi tehokkaasti kansallisen oikeuden mukaisesti. Hovioikeus katsoo, että EU-oikeuden tulkintavaikutuksen perusteella direktiivin sanamuoto on otettava huomioon esitutkintalain mainittua säännöstä tulkittaessa. Säännöstä on tämän vuoksi perusteltua tulkita siten, että pykälän 4 momentin viittaus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin otetaan vapautensa menettäneen henkilön kohdalla erityisen painavana seikkana huomioon siten, ettei oikeutta esitutkinta-aineistoon tutustumiseen ole mahdollista direktiivissä tarkoitettujen välttämättömien asiakirjojen osalta rajoittaa. Siten asiassa on ratkaisevaa, mitä asiakirjoja on pidettävä välttämättöminä vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi.

Esitutkintalain muutosta koskevissa esitöissä on katsottu voimassaolevan pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n täyttävän direktiivin 7 artiklan 1 kohdan vaatimukset (HE 71/2014 vp s. 17). Esitöissä on viitattu pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n esitöihin, joiden mukaan vangitsemisvaatimuksen tueksi on esitettävä riittävä selvitys myös vangitsemisen yleisistä edellytyksistä, mikä tarkoittaa sen selvittämistä, että vangittavaksi vaadittu on todennäköisin syin syyllistynyt vangitsemisvaatimuksen perusteena olevaan rikokseen (HE 222/2010 vp s. 255). Rikoksesta epäilty saa siten tiedon kaikesta vangitsemispäätöksen perusteena olevasta aineistosta, jota tuomioistuimelle vangitsemisasiassa esitetään (HE 71/2014 vp s. 17).

Pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n mukaan vangitsemisasian käsittelyssä on esitettävä vangitsemisen edellytyksistä selvitys, joka voi perustua pelkästään kirjalliseen aineistoon. Tutkittavana olevasta rikoksesta ei saa esittää tämän sekä vangittavaksi vaaditun vangitsemisvaatimuksen johdosta esittämän lisäksi muuta selvitystä, ellei tuomioistuin katso siihen olevan erityistä syytä.

Pakkokeinolain esitöissä todetaan edellä selostetun lisäksi, että vangitsemisvaatimuksen esittäjän on virkamiehenä esitettävä totuudenmukaisesti ja tasapuolisesti ne seikat, joihin hän nojautuu. Hänen toimestaan vangitsemisperusteiden olemassaolosta ei saa muodostua vääristynyttä tai toispuoleista kuvaa. Tarkoituksena ei toisaalta ole, että vangitsemisasian käsittelystä muodostuu syyteasian ennakkokäsittely. (HE 222/2010 vp s. 255)

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään todennut, ettei osapuolten tasa-arvoa ollut turvattu, jos vangitun avustajalle ei annettu niitä esitutkinta-aineistoon sisältyviä asiakirjoja, jotka olivat olennaisia vankeuden laillisuuden tehokkaan riitauttamisen kannalta (Lietzow v. Saksa 13.2.2001, Schöps v. Saksa 13.2.2001, Garcia Alva v. Saksa 13.2.2001 ja Mooren v. Saksa 9.7.2009). Puolustuksen käyttöön tulee antaa aineisto, johon epäily olennaisesti perustuu (Emilian-George Igna v. Romania 26.11.2013). Hovioikeus toteaa, että mainituissa ratkaisuissa on ollut kyse tilanteista, joissa vangitsemisvaatimuksen esittäjä on toimittanut vangitsemisesta päättävälle tuomioistuimelle sellaista vaatimusta tukevaa selvitystä, jota ei ole annettu tiedoksi puolustukselle, mutta jolle tuomioistuin on antanut ratkaisevan merkityksen vangitsemisesta päättäessään.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa käräjäoikeudelle on toimitettu vangitsemisvaatimus, josta ilmenee tiivistetysti, mistä teosta A:ta epäillään ja millä perusteilla. A on saanut vaatimuksen tiedokseen ja hänellä on ollut mahdollisuus esittää käsityksensä sen johdosta niin käräjäoikeudessa suullisesti kuin sittemmin hovioikeudelle kirjallisesti kantelussaan. Käräjäoikeuden vangitsemispäätös ja päätös A:n pitämisestä edelleen vangittuna ovat perustuneet mainittuun vangitsemisvaatimukseen, sen perusteisiin sekä asian käsittelyssä suullisesti esitettyyn selvitykseen. Asiassa ei siten ole esitetty tuomioistuimelle mitään sellaista tietoa, johon A ei olisi saanut tutustua ja jolla olisi ollut merkitystä hänen vangitsemisestaan päätettäessä. Tilanne eroaa siis Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä viitatuista ratkaisuista.

A:lla on käräjäoikeudessa ollut mahdollisuus kertoa tapahtumista oma käsityksensä haluamassaan laajuudessa. Esitutkinnassa A:lla on ollut lainopillinen avustaja, joka on myös osallistunut A:n kuulusteluihin. Hovioikeus katsoo edellä selostettu huomioon ottaen, ettei A:n pyytämiä tietoja voida pitää sillä tavoin välttämättöminä vangitsemisen riitauttamiseksi, että hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin vangitsemisesta päätettäessä olisi asiakirjojen epäämisellä loukattu.

Vangitsemisen edellytykset

Vangitsemisvaatimuksen mukaan tapahtumapaikalla oli ollut tappelutilanne, jossa muun ohella A oli ollut osallisena. Poliisien saapuessa paikalle A oli jo poistunut paikalta, mutta paikalla olleet todistajat olivat kertoneet A:n ja asianomistajan tapelleen keskenään ja asianomistajan tulleen tässä yhteydessä puukotetuksi. A oli tavattu läheisestä asunnosta ja hänet oli otettu kiinni. Alustavassa puhuttelussa A on poliisipartiolle kertonut saaneensa paikalla kovasti kuonoonsa ja turvautuneensa lopulta puukkoon.

Hovioikeudelle toimittamansa vastauksen oheen rikoskomisario on edelleen liittänyt otteita A:n kuulustelukertomuksista. Kuulustelukertomuksista ilmenee, että A:lle on kerrottu sanatarkkoina lainauksina asianomistajan esitutkintakertomuksesta, että he olivat tapelleet keskenään ja siinä yhteydessä A oli lyönyt asianomistajaa teräaseella vatsaan ja kylkeen. Myös todistajankertomusta on A:lle selostettu vastaavalla tavalla. Tämän todistajankertomuksen mukaan A ja asianomistaja olivat tapelleet kahdestaan ja asianomistajalle oli tullut vamma vatsaan.

Ottaen huomioon, mitä edellä on todettu vangitsemisvaatimukselta edellytettävältä tasapuolisuudelta ja totuudenmukaisuudelta, hovioikeus katsoo, ettei vaatimukseen kirjattua sinänsä ole syytä epäillä. Hovioikeus katsoo, että vangitsemisvaatimuksen tueksi on esitetty riittävä selvitys. Asiassa on todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen tapon yritykseen. Vangitsemisen edellytykset ovat siten edelleen olemassa.

Asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella A:n vangittuna pitäminen olisi asian laadun taikka hänen ikänsä tai henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi kohtuutonta.

Päätöslauselma

Kantelu hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Jukka Heikkilä
hovioikeudenneuvos Jukka Kontio
hovioikeudenneuvos Birgitta Lemström

Esittelijä:

viskaali Elina Elo

Ratkaisu on yksimielinen.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys siitä, missä ajassa ulosotossa olevan saatavan tulisi kertyä, jotta palkan lisäksi ei ulosmitattaisi muuta omaisuutta.

KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 9.7.2015

Asia: Ulosottovalitus

Valittaja: A

Vastapuolet: B ja C

Muut: Kihlakunnanulosottomies D

SELOSTUS ASIASTA

Valituksen kohteena oleva täytäntöönpanotoimi

Keski-Suomen ulosottoviraston päätös 21.1.2015 no 41623/6160/2015 koskien kiinteistön ulosmittausta. Päätöksellä on ulosmitattu A:n omistama 1/2 osaa X:n kunnassa sijaitsevasta Y -nimisestä tilasta.

Valittajan vaatimus perusteineen

Valittaja A on pyytänyt, että kiinteistön ulosmittaus kumottaisiin. A:lta menee velkoihin ulosoton kautta 500-700 euroa kuukaudessa ja A:lla on vakituinen työ postissa. A:n mielestä tuon pitäisi riittää velkojen maksuun, ettei kotitaloa ja hänen 12-vuotiaan tyttärensä mummolaa tarvitsisi myydä. A on ilmoittanut voivansa mahdollisuuksiensa mukaan maksaa enemmänkin velkoja kuin mitä ulosottomies vie palkasta.

A on asunut eron jälkeen vuoden 2014 alusta lähtien nyt ulosmitatulla kiinteistöllä (Z2). Osoitteessa Z1 sijaitsevaan kiinteistöön ei mene muuta kuin posti. Hänen rinnakkaisosoitteensa on myös Z2. Osoitteessa Z1 sijaitsevalla kiinteistöllä ei voi edes asua, koska pakkanen särki sieltä kaksi lämpöpatteria eikä siellä ole ollut sähköjä yli vuoteen.

A:n mielestä ulosmitattu kiinteistö on hänen vakituinen asuntonsa eikä ulosottokelpoista omaisuutta, koska siitä on vielä velkaakin. Ulosmitatulla kiinteistöllä ei ole sellaista rahallista arvoa, että se riittäisi kuittaamaan velat.

A on esittänyt, että jos hän saisi maksettua velkasaldoa pienemmäksi vaikka muutamalla tonnilla ja loput menisi palkasta kuukausittain.

Lisäksi A on esittänyt, että hän voi tehdä ulosottoviraston kanssa sopimuksen, jolla hän maksaa normaalin palkasta tapahtuvan ulosoton lisäksi mitä pystyy maksamaan ylimääräistä kuukausittain.

Kihlakunnanulosottomiehen lausunto

Kihlakunnanulosottomies D on lausunnossaan ilmoittanut, että valitus on tehty määräajassa ja valittajalla on valitusoikeus asiassa.

D:n mukaan ulosotto ei voi ottaa kantaa velkaantumisen taustoihin, vaan sen tehtävänä on maksuvelvoitteen ja muun ulosottokaaressa tarkoitetun velvoitteen täytäntöönpano. Ulosottomiehen tulee suorittaa täytäntöönpanotehtävät joutuisasti, tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti (UK 1: 19).

Velallisen ulosmittauskelpoista omaisuutta tulisi ulosmitata se määrä, joka tarvitaan hakijoiden saatavien suorittamiseksi. Ulosottokaaren (UK) 4 luvun 25 §:ssä säädetään ulosmittausjärjestyksestä: 1) raha tai rahasaatava taikka palkka, eläke tai muu toistuvaistulo, 2) muu irtain omaisuus, 3) kiinteä omaisuus ja 4) omaisuus, jota velallinen tarvitsee vakituiseksi asunnokseen tai välttämätöntä toimeentuloaan varten, sekä velallisen liike- tai elinkeinotoiminnan jatkamiseksi välttämättömät tuotantovälineet.

A:lta on ulosmitattu palkkatulo 3.3.2014. Palkan ulosmittauksella on kertynyt ulosottoon vuoden 2015 tammikuussa 604,84 euroa ja helmikuussa 637,41 euroa. A:n ulosottoperinnässä olevien velkojen kokonaisvelkasaldo on ollut 9.2.2015 yhteensä 24.444,21 euroa. Täten yksin palkkatulon ulosmittauksella ei saada hakijoiden saatavia kertymään kohtuullisessa ajassa, minkä vakiintuneen ulosottokäytännön mukaisesti katsotaan olevan 12 kuukautta. Koska ulosmittauskelpoista irtainta omaisuutta ei ole löydetty, on A:n 1/2 omistusosuus Y -nimisestä kiinteistöstä ulosmitattu velkojen suorittamiseksi. A:n vakituinen asunto ei sijaitse ulosmittauksen kohteena olevalla kiinteistöllä, vaan A asuu toisella kiinteistöllä, josta hän myös omistaa 1/2 osaa.

A:n vakituinen osoite on Z1. Myös postin tietojen mukaan se on A:n nykyinen osoite. Ulosottomies ei ole pitänyt uskottavana A:n kertomusta siitä, että hän tosiasiallisesti asuisikin nyt ulosmitatulla kiinteistöllä. Muutenkin huomioitavaa on, että myös velallisen vakituinen asunto on ulosmittausjärjestyksen mukaisesti ulosmitattavissa, jos se on tarpeen velkojen perimiseksi kohtuullisessa ajassa.

A:n ja toisen yhteisvastuullisen nimissä olevissa Keuruun Osuuspankin saatavissa ovat vakuutena kiinnitykset, jotka kohdistuvat osoitteessa Z1 olevaan kiinteistöön.

Näin ollen kiinteistön katsotaan olevan ulosmittauskelpoista omaisuutta ja ulosottomies katsoo kiinteistöosuuden ulosmittaamisen olevan tarpeellista A:n ulosottovelkojen suorittamiseksi kohtuullisessa ajassa.

Ulosottovalitus tulisi hylätä.

Ulosottomiehen lausunnon liitteenä olevat asiakirjat

1) Päätös 21.1.2015
2) Ulosottoasian asianosaiset

Velkojien kuuleminen

Käräjäoikeus on varannut ulosottoasian asianosaisina oleville velkojille tilaisuuden tulla kuulluksi. C on pyytänyt, että valitus hylätään ulosottomiehen lausunnossa ilmoitetuilla perusteilla. B on katsonut, että valitus tulisi hylätä ulosottomiehen lausunnossa ilmoitetuilla perusteilla.

Käsittely

Käräjäoikeus on ratkaissut asian kirjallisessa valmistelussa, koska istuntokäsittely on katsottu tarpeettomaksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Päätöslauselma

Valitus hylätään.

Perustelut

Käräjäoikeus hyväksyy ulosottomiehen lausunnossaan esittämät perustelut.

A:lla on mahdollisuus ulosottokaaren 4 luvun 25 §:n 5) kohdan mukaisesti osoittaa ulosmitattavaksi omaisuutta, esimerkiksi omistamansa osuus Y:n kiinteistöstä, jos osuudella on ulosmittausarvoa.

Myös A:n ehdottamat lisäsuoritukset ovat mahdollisia, mutta niistä hänen on sovittava ulosoton ja velkojien kanssa.

Lainkohdat

Ulosottokaari 1 luku 19 §, 4 luku 24 § ja 25 §

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Päivi Penttinen

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimus perusteineen

A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös ja Keski-Suomen ulosottoviraston päätös 21.1.2015 kumotaan.

--- Velkojen määrä ei ole niin suuri, että palkan lisäksi myös kysymyksessä oleva kiinteistö pitäisi ulosmitata.

Vastaukset

Vaatimus perusteineen

B on vaatinut, että valitus hylätään.

B on vedonnut käräjäoikeuden päätöksestä ja ulosottomiehen lausunnosta ilmeneviin perusteisiin. B ei ole saanut elokuun jälkeen suorituksia saatavilleen. Ilman kiinteistön ulosmittausta täytäntöönpanoaika muodostuu kohtuuttoman pitkäksi. A ei ole ollut yhteydessä B:hen sopiakseen lisäsuorituksista.

Vaatimus perusteineen

C on vaatinut, että valitus perusteettomana hylätään.

Kihlakunnanulosottomiehen lausuma

A:lta on ulosmitattu palkkatulo, josta kertyy keskimäärin 654,34 euroa kuukaudessa. Ulosottoperinnässä on 27.10.2015 ollut yhteensä 20.287,27 euroa. Täten yksin palkkatulon ulosmittauksella ei saada hakijoiden saatavia tilitettyä kohtuullisessa ajassa, joka ulosottokäytännössä on 12 kuukautta. ---

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

---

Ulosmittausjärjestys

Asiassa on kysymys siitä, missä ajassa ulosotossa olevan saatavan tulisi kertyä, jotta palkan lisäksi ei ulosmitattaisi muuta omaisuutta.

Ulosottokaaren 4 luvun 24 §:n mukaan omaisuus ulosmitataan seuraavassa järjestyksessä: 1) raha tai rahasaatava taikka palkka, eläke tai muu toistuvaistulo; 2) muu irtain omaisuus; 3) kiinteä omaisuus; 4) omaisuus, jota velallinen tarvitsee vakituiseksi asunnokseen.

Ulosottokaaren 4 luvun 25 §:n 1 momentin mukaan ulosmittausjärjestyksestä saadaan poiketa muun muassa, jos tietyn omaisuuden rahaksi muuttaminen on vaikeaa tai kertymä on todennäköisesti huono taikka jos ulosmittausjärjestyksen noudattaminen muutoin aiheuttaa suorituksen olennaista vaarantumista tai viivästystä, erityisiä kustannuksia tai muuta tuntuvaa haittaa hakijalle.

Ulosottokaaren 3 luvun 21 §:n mukaan täytäntöönpanotoimitus on pidettävä ja muut täytäntöönpanotoimet suoritettava ilman aiheetonta viivytystä. Saman lain 1 luvun 19 §:n mukaan täytäntöönpanotehtävät tulee suorittaa joutuisasti, tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti aiheuttamatta vastaajalle tai sivulliselle suurempaa haittaa kuin täytäntöönpanon tarkoitus vaatii.

Ulosottokaaren 3 luvun 21 §:n esitöiden (HE 216/2001) mukaan pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan täytäntöönpanotoimitus on pidettävä ilman aiheetonta viivytystä. Täytäntöönpanoa saadaan kuitenkin lykätä, jos sitä voidaan pitää vastaajan edun mukaisena, eikä lykkääminen aiheuta vähäistä suurempaa haittaa hakijalle. Lykkäämismahdollisuus ei koske toimitusta, jolle on säädetty määräaika. Ulosottoasetuksen 32 §:n 1 momentin mukaan ulosottoasiat on toimeenpantava joutuisasti. Sääntelyn nostaminen lain tasoiseksi on asian tärkeys huomioon ottaen perusteltua. Asetuksen mainitun pykälän 2 momentissa asetetaan lisäksi maksuvelvoitteen osalta pääsäännöksi vuoden enimmäiskäsittelyaika. Tällaista määräaikaa ei ehdoteta otettavaksi lakiin, koska sen vaikutus saattaa olla myös päinvastainen joutuisuuspyrkimyksen kanssa ja aiheuttaa sen, että vuoden määräaika koetaan sallituksi ja normaaliksi käsittelyajaksi. Kyseinen asetuksen säännös on tarkoitus kumota. Erityisesti ehdotetussa suppeassa ulosotossa pyritään korostetun nopeaan menettelyyn. Keskimääräinen ulosottoasian käsittelyaika on viime vuosina ollut noin 7 kuukautta. Toisaalta toistuvaistulon ulosmittaukset saattavat jatkua vuosikausia. Ulosottoperustetta koskeva muutoksenhaku ja ulosottovalitusasia, jossa on annettu keskeytysmääräys, aiheuttavat usein kokonaiskäsittelyajan tuntuvan pitenemisen. Myös silloin, kun vasta myöhemmin löydetään lisää ulosmittauskelpoista omaisuutta, saattaa asia olla tavallista pitempään vireillä.

Ulosottokaaren 4 luvun 25 §:n esitöiden (HE 13/2005 vp s. 59) mukaan jos hakijan suuri saatava kertyisi velallisen pienestä palkasta vasta pitkän ajan kuluessa, palkan sijasta voitaisiin ulosmitata muuta irtainta omaisuutta. Muu kuin olennainen viivästys suorituksessa ei oikeuttaisi ulosmittausjärjestyksestä poikkeamista.

Ulosottokaaren 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan ulosottoperuste pannaan täytäntöön siten, että hakijan saatavan suorittamiseksi tarvittava määrä velalliselle kuuluvaa omaisuutta ulosmitataan.

Edellä mainitun säännöksen mukaan ulosmittauksen tarkoituksena on siten, että hakijan koko saatava tulee suoritetuksi kohtuullisessa ajassa. Edellä selostettu ulosottokaaren 3 luvun 21 §:ää koskeva hallituksen esityksen perustelu viittaa siihen, että vuoden käsittelyaikaa on pidetty enimmäiskäsittelyaikana, vaikka siitä ei ole lakiin otettu mainintaa perusteluissa mainitusta syystä.

Keski-Suomen ulosottoviraston asialuettelon mukaan A:n ulosotossa olevat velat perustuvat vuonna 2014 annettuihin ratkaisuihin. Kokonaissaldo on ollut 22.294,88 euroa ulosmittaushetkellä 21.1.2015. Ulosottomiehen lausunnon mukaan A:n palkan ulosmittauksesta kertyy keskimäärin 654,34 euroa kuukaudessa. Pelkästään palkan ulosmittauksella hakijoiden saatavat olisivat tulleet maksetuiksi vajaassa kolmessa vuodessa.

Palkasta kertyvä suuri kuukausittainen määrä puoltaa sinänsä sitä, että muuta omaisuutta ei tarvitsisi ulosmitata. Toisaalta velkasaldo on niin suuri, että hakijoiden etu edellyttää myös muun omaisuuden ulosmittaamista. A:lla ei ole ulosmittauskelpoista irtainta omaisuutta. Harkittuaan valituksen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja hovioikeus päätyy siihen, että täytäntöönpanotehtävän joutuisa suorittaminen edellyttää tässä tapauksessa myös A:n puoliksi omistaman kiinteistön ulosmittaamista. Kiinteistön arvoksi on arvioitu noin 15.000 euroa, joten kysymys ei ole myöskään liiallisesta ulosmittaamisesta.

Hovioikeus toteaa vielä, että ulosottokaaren 4 luvun 63 §:n mukaan ulosmitatun kiinteistön myyntiä voidaan lykätä, jos velallinen tekee uskottavaksi, että hän suorittaa hakijan saatavan ulosottomiehelle kohtuullisessa ajassa maksusuunnitelman tai maksusopimuksen mukaisesti. Ulosmittaus on tällöin voimassa turvaavana ulosmittauksena.

Päätöslauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeuden presidentti Tapani Vasama ja hovioikeudenneuvokset Ulla Maija Hakomäki ja Markku Mäkynen

Ratkaisu on yksimielinen.

Ei lainvoimainen.

A on 6.4.2016 hakenut valituslupaa KKO:lta.

+

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 19.2.2016

Asia
Hakemus oikeudenkäyntiavustajan määräämiseksi

Hakija
A

Hakemus

A on hovioikeuteen 29.1.2016 saapuneessa hakemuksessaan pyytänyt, että hänelle määrätään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla oikeudenkäyntiavustajaksi oikeudenkäyntiä hovioikeudessa varten asianajaja Pirkko Pesonen.

A ei kyennyt valvomaan etuaan ja oikeuttaan ilman avustajaa hovioikeudessa. Lisäksi hän pelkäsi vastaajan kohtaamista yksin. A:lla ei ollut vakuutusta, joka kattaisi avustajan käytön rikosasioissa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Hovioikeuden käsiteltävänä olevassa asiassa syyttäjä on uudistanut käräjäoikeuden hylkäämät rangaistusvaatimukset kohdissa 2 ja 3, joissa on kysymys B:n syyksi väitetyistä A:han ja hänen tyttäreensä kohdistuneista laittomista uhkauksista. A, joka käräjäoikeudessa oli yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen kohdassa 2 esittämättä tähän kohtaan perustuvia korvausvaatimuksia, on tyytynyt käräjäoikeuden ratkaisuun. Hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa B:lle, joka on samassa asiassa hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon hänen syykseen kohdassa 1 luetun A:han kohdistuneen pahoinpitelyn osalta.

Hovioikeus on syyttäjän valituksen johdosta päättänyt toimittaa asiassa pääkäsittelyn 29.2.2016 ja A on kutsuttu pääkäsittelyyn syyttäjän nimeämänä todistelutarkoituksessa kuultavana henkilökohtaisesti esteettömän poissaolon varalta asetetun 600 euron sakon uhalla. A on kutsun saatuaan toimittanut hovioikeudelle hakemuksen, jossa hän on pyytänyt hovioikeutta määräämään hänelle oikeudenkäyntiavustajan oikeudenkäyntiä varten.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n 3 kohdan nojalla asianomistajalle voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustaja asiassa, jossa on kysymys laittoman uhkauksen kaltaisesta vapauteen kohdistuvasta rikoksesta. Oikeudenkäyntiavustajan määräämisen edellytyksenä on säännöksen mukaisesti kuitenkin myös se, että asianomistajalla on vaatimuksia syyttäjän ajamassa asiassa ja että oikeudenkäyntiavustajan määräämistä on pidettävä perusteltuna huomioon ottaen rikoksen vakavuus, asianomistajan henkilökohtaiset olosuhteet ja muut seikat.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n alkuosan nykyinen sanamuoto on peräisin vuodelta 1998. Lainmuutos perustui lakivaliokunnan mietintöön (LaVM 17/1997 vp s. 14), jossa lakivaliokunta muutosta nimenomaisesti perustelematta muutti lainkohdan sanamuotoa. Lainkohdan aiempaa sanamuotoa, jonka mukaan oikeudenkäyntiavustajan määräämisen edellytyksenä oli, että asianomistaja on jutussa asianosainen, oli lain esitöiden (HE 82/1995 vp s. 48) mukaan tulkittava siten, että oikeudenkäyntiavustaja voitiin pykälässä muutoin mainituin edellytyksin määrätä asianomistajalle oikeudenkäyntiä varten vain, jos hänellä on itsenäisiä vaatimuksia oikeudenkäynnissä. Näin oli hallituksen esityksen mukaan esimerkiksi silloin, kun asianomistaja ajoi yksityisoikeudellista vaatimustaan tai kun hän syytti vastaajaa muusta rikoksesta kuin syyttäjä. Oikeuskirjallisuudessa asiasta on tältä osin esitetty erisuuntaisia kannanottoja. Hovioikeus katsoo, että lain voimassa olevaa sanamuotoa on tulkittava niin, että oikeudenkäyntiavustajan määrääminen rikosasian asianomistajalle on mahdollista myös silloin, kun asianomistaja ainoastaan yhtyy syyttäjän rangaistusvaatimukseen, jos avustajan määräämistä voidaan muutoin pitää perusteltuna rikoksen vakavuus, asianomistajan henkilökohtaiset olosuhteet ja muut seikat huomioon ottaen.

Hallituksen esityksessä (HE 271/2004 vp s. 36) mainitaan esimerkkeinä harkinnassa huomioon otettavista asianomistajan henkilökohtaisista olosuhteista rikoksen asianomistajalle aiheuttamat seuraukset. Esityksen mukaan myös asianomistajan ikä, terveys ja suhde epäiltyyn henkilöön voitaisiin ottaa harkinnassa huomioon.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2010:86 on avustajan määräämistä puoltavina seikkoina viitattu muun muassa toteutuneisiin lainmuutoksiin asianomistajan aseman parantamiseksi sekä tarpeeseen varmistaa asianosaisten yhdenvertaisuus oikeudenkäynnissä.

Hovioikeuden käsiteltävänä olevassa syytteessä tarkoitettu, B:n tekemäksi väitetty laiton uhkaus on laadultaan vakava. Syytteen teonkuvauksen mukaan B olisi uhannut A:ta väkivallalla ja käyttänyt tässä uhkauksessa astalona pesäpallomailaa. Asianomistaja on paennut uhkausta. Väitetty uhkaus on tapahtunut jonkin aikaa B:n syyksi kohdassa 1 luetun A:han kohdistuneen pahoinpitelyn jälkeen. Kohdassa 1 B:n syyksiluetun pahoinpitelyn tapahtuma-aikana A ja B ovat olleet seurustelukumppaneita.

A on hakemuksessaan ilmoittanut, ettei hän kykene valvomaan etuaan ilman oikeudenkäyntiavustajaa, mistä voidaan päätellä, että hänen tarkoituksensa on edelleen hovioikeudessa yhtyä syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Hovioikeuden arvioitavana olevasta syytteestä on esitetty näyttönä vain B:n, A:n ja A:n tyttären kertomukset ja käräjäoikeus on hylännyt syytteen A:n ja hänen tyttärensä kertomuksia tukeneen muun näytön puuttumisen vuoksi. Asianosaisten kertomukset ovat siten asiassa ratkaisevassa asemassa. B:lle on määrätty oikeudenkäyntiavustaja.

Huomioon ottaen syytteessä tarkoitetun rikoksen vakavuus, A:n henkilökohtaiset olosuhteet ja hänen suhteensa epäiltyyn henkilöön sekä hovioikeuden arvioitavana olevan todistelun ja todistusharkinnan laatu, hovioikeus katsoo, että asiassa on kokonaisuutena arvioiden edellytykset määrätä A:lle oikeudenkäyntiavustaja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n 3 kohdan nojalla, eikä A:n asema oikeudenkäynnissä ole turvattavissa vain tukihenkilön määräämisellä.

Päätöslauselma

Asianajaja Pirkko Pesonen määrätään A:n oikeudenkäyntiavustajaksi 29.1.2016 lukien.

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos Kirsti Uusitalo
hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kaisa Puro

TUUSULAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 28.1.2015

SELOSTUS ASIASTA

Pyyntö

A on pyytänyt, että B määrätään A:n suojaamiseksi laajennettuun lähestymiskieltoon yhden vuoden ajaksi siten, että B ei saa oleskella A:n asunnon läheisyydessä.

B on 20.11.2014 tullut A:n asunnolle ja uhannut tappaa hänet. B on 10.12.2014 pahoinpidellyt junassa A:ta. B on joulukuussa 2014 lähettänyt loukkaavia tekstiviestejä. B on 7.1.2015 julkisella paikalla pahoinpidellyt ja suusanallisesti uhannut A:ta.

Vastaus

B on myöntynyt lähestymiskiellon määräämiseen, vaikkakaan hän ei ole myöntänyt hakemuksen perusteeksi esitettyä menettelyä.

Todistelu

Käräjäoikeuden hankkima selvitys: Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tutkintailmoitukset 11.12.2014, 23.12.2014 ja 7.1.2015

RATKAISU

Kiellon määrääminen

Määrätään laajennettu lähestymiskielto. Kiellon sisältö samoin kuin rajoitukset ja poikkeukset kieltoon selostetaan jäljempänä.

Perustelut

A on pyytänyt laajennetun lähestymiskiellon määräämistä ja B on suostunut pyydettyyn kieltoon. A on käräjäoikeudessa kertonut B:n menetelleen pyynnön perusteluissa esitetyllä tavalla. Tutkintailmoitusten mukaan B on 10.12.2014 junassa lyönyt A:ta kolme kertaa nyrkillä kasvoihin ja 7.1.2015 B on Keravalla pahoinpidellyt A:ta nyrkein lyömällä ja uhannut häntä suusanallisesti.

A:n lausuman ja poliisin tutkintailmoitusten perusteella käräjäoikeus pitää todennäköisenä, että B tulisi tekemään A:n henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan rikoksen. Esitetty selvitys osoittaa, että A:lla on ollut perusteltu syy kokea B ja hänen käyttäytymisensä uhkaavana. Käräjäoikeus katsoo asiassa ilmenneitä olosuhteita kokonaisuudessaan tarkasteltaessa näytetyksi, että B on tehnyt sellaisia A:han kohdistuneita tekoja ja uhkauksia, että lähestymiskiellon määrääminen on perusteltua.

Kiellon sisältö

Lähestymiskieltoon määrätty henkilö ei saa tavata suojattavaa henkilöä eikä muuten ottaa häneen yhteyttä tai sitä yrittää. Kiellettyä on myös suojattavan henkilön seuraaminen tai tarkkaileminen. B ei saa myöskään oleskella suojattavan A:n asunnon läheisyydessä.

Kiellon voimassaolo

Lähestymiskielto tulee voimaan heti ja se päättyy 27.1.2016. Kieltoa on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei asiaa käsittelevä ylempi tuomioistuin toisin määrää.

Lainkohdat

Laki lähestymiskiellosta 2, 2 a, 3 ja 7 §.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaisut käräjätuomari Jari Raappana

HELSINGIN HOVIOIKEUS

Pääkäsittely on toimitettu 8.9.2015

Valitus

B on vaatinut, että lähestymiskielto kumotaan.

Lähestymiskiellon perusteeksi esitetyt tapahtumat eivät pitäneet paikkansa. B puhuu huonosti suomea eikä hän ollut ymmärtänyt, mistä lähestymiskiellossa oli kysymys hänen suostuessaan lähestymiskiellon määräämiseen. Lähestymiskiellon perusteena olleista epäillyistä rikoksista oli tehty päätökset syyttämättä jättämisestä 22.4.2015.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevä peruste lähestymiskiellolle oli edelleen olemassa, vaikka syyttämispyynnöt olikin peruutettu.

Todistelu

Asiassa on esitetty samat kirjalliset todisteet kuin käräjäoikeudessa. B on lisäksi vedonnut neljään päätökseen syyttämättä jättämisestä 22.4.2015. Hovioikeudessa on kuultu todistelutarkoituksessa B:tä.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

A on vaatinut valituksen hylkäämistä ja on ilmoittanut, että lähestymiskiellon perusteet ovat edelleen olemassa, vaikka ei olekaan halunnut enää hovioikeudessa kertoa tapahtumista.

Hovioikeus toteaa, että A on kertonut hakemuksensa perusteluissa yksityiskohtaisesti kokemastaan väkivallasta, uhkailusta ja häirinnästä. Hakemuksen liitteenä on ollut käräjäoikeuden mainitsemat tutkintailmoitukset, joista ilmenee muun muassa, että poliisipartio oli 7.1.2015 todennut A:n kasvoissa vammoja.

Kerrotuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että on perusteltu aihe olettaa, että B tulee tekemään A:n henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai muulla tavoin vakavasti häiritsemään tätä. Asian arviointia ei muuksi muuta se, että A on sittemmin ilmoittanut, ettei hänellä ole rangaistus- tai korvausvaatimuksia B:tä kohtaan.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Ari Kyllönen
hovioikeudenneuvos Malla Sunell

Äänestys.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

hovioikeudenneuvos Malla Sunell

Lähestymiskielto voidaan määrätä lähestymiskiellosta annetun lain 2 §:n mukaan, jos on perusteltu aihe olettaa, että henkilö, jota vastaan kieltoa pyydetään, tulisi tekemään itsensä uhatuksi tuntevan henkilön henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai muulla tavoin vakavasti häiritsemään tätä. Kyseisen lain 2 a §:n mukaan kiellon määräämisen edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon asiaan osallisten henkilöiden olosuhteet, jo tapahtuneen rikoksen tai häirinnän laatu ja toistuvuus sekä todennäköisyys, että henkilö, jota vastaan kieltoa pyydetään, jatkaisi häirintää tai tekisi itsensä uhatuksi tuntevaan henkilöön kohdistuvan rikoksen. Lain 16 §:n mukaan lähestymiskielto voidaan siihen määrätyn tai kiellolla suojattavan henkilön vaatimuksesta kumota tai kiellon sisältöä muuttaa, jos se on perusteltua asiaan osallisten muuttuneiden olosuhteiden tai muun erityisen syyn takia. Lähestymiskieltolain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todetaan, että lähestymiskieltoa koskevaa pyyntöä ratkaistaessa olisi arvioitava, tulisiko henkilö, jota vastaan kieltoa pyydetään, todennäköisesti jatkamaan häirintää tai tekemään itsensä uhatuksi tuntevaan henkilöön kohdistuvan rikoksen, ellei tilanteeseen puututtaisi. Jos ei enää olisi perusteltua aihetta olettaa rikoksen tapahtuvan tai häirinnän jatkuvan, kieltoa ei määrättäisi. Vaaran olemassaolo tulisi aina arvioida tapauskohtaisesti ja objektiivisesti. Vaaran ilmenemisen lisäksi merkitystä olisi henkilön omalla uhkakokemuksella. Väärinkäytösten välttämiseksi vaaran tai ainakin sen jatkuessaan aiheuttaman uhan tulisi olla asiaa objektiivisesti arvioivan sivullisen havaittavissa (HE 41/1998 vp s. 9 - 10 ja 17).

Lähestymiskiellon määräämisen perusteena on ollut kolme tutkintailmoitusta sekä A:n asioista kertoma. B on myöntynyt käräjäoikeudessa lähestymiskiellon määräämiseen, vaikka hän ei ole myöntänyt hakemuksen perusteeksi esitettyä menettelyä. A on lähestymiskiellon määräämisen jälkeen ilmoittanut 21.4.2015 asianajajansa välityksellä syyttäjälle mainittuihin tutkintailmoituksiin liittyen, että hänellä ei ole mitään rangaistus- tai korvausvaatimuksia B:tä kohtaan. Syyttäjä on tehnyt 22.4.2015 kaksi syyttämättäjättämispäätöstä sillä perusteella, että pahoinpitelyrikoksia 10.12.2014 ja 7.1.2015 on kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisinä. Syyttäjä on arvioinut, että molemmat pahoinpitelyt olisivat sakkorangaistuksella sovitettavissa. Syyttäjä on tehnyt viestintärauhan rikkomisesta 21.11.2014 ja laittomasta uhkauksesta 7.1.2015 syyttämättäjättämispäätökset, koska syyttäjällä ei ole ollut syyteoikeutta asianomistajan peruutettua rangaistusvaatimuksensa. Syyttäjän arvion mukaan myöskään yleinen etu ei edellyttänyt syytteen nostamista laittomasta uhkauksesta tai viestintärauhan rikkomisesta. Todistelutarkoituksessa kuultaessa A ei ole halunnut lausua tutkintailmoitusten perusteena olleista tapahtumista mitään hovioikeudessa. A:n mukaan lähestymiskiellon määräämisen jälkeen ei ole ilmennyt mitään uusia perusteita lähestymiskiellon määräämiselle. B on ollut ilman avustajaa asian käsittelyssä käräjäoikeudessa ja hän on tuolloin myöntynyt lähestymiskiellon määräämiseen.

Vaikka lähestymiskieltolain 2 §:ssä säädetty näyttövaatimus "perusteltu aihe olettaa" on varsin matala verrattuna erityisesti rikosasiassa vaadittavaan näyttöön, on lähestymiskiellon määräämisen edellytyksistä esitettävä objektiivisesti arvioitavissa oleva riittävä näyttö. A on peruuttanut asianajajansa välityksellä kaikki syyttämispyyntönsä eikä hän ole perustellut uhkakokemustaan muuten kuin vastustamalla lähestymiskiellon kumoamista. Arvioitaessa häirinnän jatkumista ja todennäköisyyttä on otettava huomioon, että lähestymiskiellon määräämiselle ei ole edes väitetty olevan muita tai uusia edellytyksiä. Näillä perusteilla katson, että objektiivisesti arvioiden ei ole perusteltua aihetta olettaa, että B tulisi tekemään A:n henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai muulla tavoin vakavasti häiritsemään häntä.

Edellä selostetuilla perusteilla hyväksyn valituksen ja kumoan lähestymiskiellon.

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 10.7.2015

Hakemus

A:n toimitiloissa on 2.6.2015 ja 5.6.2015 toimitettu pakkokeinolain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettu paikanetsintä ja sen yhteydessä on takavarikoitu yhtiön omaisuutta. B on A:n edustajana saattanut paikanetsinnän ja takavarikon tuomioistuimen tutkittavaksi 2.7.2015. Paikanetsinnässä ja takavarikoinnissa ei ole menetelty lain edellyttämällä tavalla. Takavarikot on tehty sen selvittämiseksi, olisiko B:tä syytä epäillä muusta kuin etsinnän perusteena olevasta rikoksesta. B:lle on lähetetty kutsu saapua käräjäoikeuden istuntoon, mutta hän on jäänyt oikeuteen saapumatta.

Vastine

Rikoskomisario C on vaatinut, että takavarikko pidetään edelleen voimassa. Esitutkinta on kesken. B:lle on jo palautettu suuri osa takavarikoidusta omaisuudesta.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä on säädetty kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi. Pakkokeinolain 8 luvun 14 §:ssä on lueteltu ne lainkohdat, joita paikanetsinnässä noudatetaan. Tässä säännöksessä ei ole mainittu lain 8 luvun 18 §:ää. Pakkokeinolain säännösten nojalla paikanetsintää ei voi saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Pakkokeinolain 7 luvun 15 §:n mukaan sen vaatimuksesta, jota asia koskee, tuomioistuimen on päätettävä, onko takavarikko pidettävä voimassa tai onko asiakirjan jäljennös säilytettävä käytettäväksi todisteena. Sellaiselle henkilölle, jota asia koskee, on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Asia voidaan kuitenkin ratkaista sanottua henkilöä kuulematta, jollei häntä tavoiteta. Esitutkinta on kesken ja takavarikon edellytykset ovat edelleen olemassa. Takavarikon voimassa pitäminen ei ole kohtuutonta.

Päätöslauselma

A:n ja B:n hakemus paikanetsinnän osalta jätetään tutkimatta. A:n ja B:n hakemus takavarikon osalta hylätään. Takavarikko asiassa 5530/R/15898/15 on pidettävä edelleen voimassa.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Outi Nokso-Koivisto

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 16.12.2015

Valitus

A (jäljempänä tilitoimisto) on vaatinut, että paikanetsintää koskeva hakemus otetaan tutkittavaksi joko suoraan hovioikeudessa tai asia palautetaan takaisin käräjäoikeuden tutkittavaksi. Lisäksi tilitoimisto on vaatinut, että suoritetut takavarikot määrätään kumottaviksi ja että takavarikoitu omaisuus määrätään palautettavaksi takaisin tilitoimistolle.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos oli suorittanut tilitoimiston tiloissa etsinnät 2.6. ja 5.6.2015. Etsintöjen yhteydessä tilitoimiston tiloista oli takavarikoitu omaisuutta. Kysymyksessä olivat olleet pakkokeinolain tarkoittamat erityiset kotietsinnät, minkä vuoksi tilitoimistolla oli pakkokeinolain nojalla oikeus saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi se, olivatko etsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa.

Kysymyksessä eivät olleet olleet pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaiset paikanetsinnät. Tilitoimisto oli rinnastettavissa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiseen asiamieheen. Tilitoimistolla oli ollut asiakkaita, joita se oli avustanut erilaisissa oikeudellisissa asioissa hallintotuomioistuimissa ja viranomaisissa. Etsinnät ja takavarikot olivat kohdistuneet tilitoimiston tiloissa olleisiin tilitoimiston asiakkaiden tietoihin, minkä vuoksi tietojen salassapito oli vaarantunut. B ei edellä mainitun säännöksen perusteella olisi saanut todistajana kertoa asiakkaiden tiedoista.

Etsinnässä ei ollut menetelty erityistä kotietsintää koskevien pakkokeinolain säännösten mukaisesti. Menettelyvirheiden vuoksi etsintä oli ollut laiton ja takavarikot oli kumottava. Kotietsinnät oli myös kokonaan tai osittain tehty tosiasiassa sen selvittämiseksi, oliko tilitoimiston edustaja B syyllistynyt muuhun rikokseen kuin mistä häntä oli epäilty eli törkeään veropetokseen tai törkeään kirjanpitorikokseen. Tämän vuoksi asiassa oli tapahtunut virhe ja suoritetut takavarikot tuli tälläkin perusteella kumota.

Vastaus

C on vaatinut, että valitus hylätään.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen talousrikosyksikkö oli suorittanut 2.6. ja 5.6.2015 paikanetsinnät A:n tiloihin sekä 2.6.2015 kotietsinnän B:n kotiosoitteeseen. Etsinnät olivat perustuneet Verohallinnon 13.4.2015 Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitukseen, jonka mukaan B:tä oli syytä epäillä törkeästä veropetoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Rikosilmoitus perustui tilitoimiston verotarkastuksessa tehtyihin tarkastushavaintoihin.

Tilitoimisto ei ollut rinnastettavissa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun asiamieheen eikä tilitoimiston edustajaa voitu rinnastaa oikeudenkäyntiasiamieheen tai -avustajaan. Näin ollen tilitoimiston tiloihin tehdyissä etsinnöissä oli ollut kysymys paikanetsinnästä eikä erityisestä kotietsinnästä. Paikanetsintää ei voitu saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi.

Kaikki takavarikoitu omaisuus oli kokonaisuudessaan palautettu rikoksesta epäillylle B:lle.

Lausumat

A on pyytämättä toimittanut 16.10.2015 hovioikeudelle kirjelmän, jossa se on katsonut, että tilitoimiston tiloista takavarikoituun omaisuuteen kohdistui edelleen takavarikko siltä osin kuin alkuperäisiä tallenteita oli kopioitu. Verohallinnolta saadun selvityksen mukaan Verohallinnon rikosilmoitus ei ollut koskenut törkeää kirjanpitorikosta.

C on hovioikeuden häneltä tilitoimiston kirjelmän johdosta pyytämässä lausumassaan 4.12.2015 ilmoittanut, että B:lle oli 30.9.2015 lähetetty kopio takavarikkopöytäkirjasta, mistä oli ilmennyt, että päätös kopioidun datan hävittämistä oli kirjattu poliisin Patja-järjestelmään 28.9.2015 ja että data oli hävitetty 30.9.2015. B:tä oli syytä epäillä törkeästä veropetoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Verohallinnolta tulleen rikosilmoituksen liitteenä olleessa muistiossa oli todettu, ettei yhtiön kirjanpitoa voitu pitää luotettavana useiden eri puutteiden vuoksi eikä kirjanpito antanut oikeita ja riittäviä tietoja yhtiön toiminnan taloudellista tuloksesta ja asemasta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta hakemuksen siltä osin kuin hakemus on perustunut paikanetsintää koskeviin pakkokeinolain säännöksiin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 29.5.2016 antamassaan erityistä kotietsintää koskevassa ratkaisussaan (2657/4/14) todennut, että etsinnän kohteella on katsoessaan poliisin toimittaman paikanetsinnän erityiseksi kotietsinnäksi, mahdollisuus saattaa etsinnän laillisuus tuomioistuimen arvioitavaksi pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä säädetyllä tavalla. Tuomioistuimen on tällöin arvioitava, onko kysymys vastoin poliisin näkemystä erityisestä kotietsinnästä, jonka edellytysten ja menettelyn arvioimiseen tuomioistuimella on toimivalta.

Käräjäoikeuden tuomiossa todetuin tavoin pakkokeinolain 8 luvun 14 §:ssä on lueteltu lainkohdat, joita paikanetsinnässä noudatetaan. Paikanetsinnän edellytyksiä ei voi pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n perusteella saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Hakemuksessa on kuitenkin väitetty, että kysymys on ollut paikanetsinnän sijasta erityisestä kotietsinnästä. Käräjäoikeus ei ole siten lausumillaan perusteilla saanut jättää hakemusta tutkittavaksi ottamatta. Viivytyksen välttämiseksi hovioikeus on tutkinut asian.

Pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan erityisellä kotietsinnällä tarkoitetaan etsintää sellaisessa tilassa, jossa etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä tai josta mainitun luvun 24 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettu henkilö saa kieltäytyä kertomasta ja johon ei tämän lain 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä.

Saman pykälän 4 momentin mukaan paikanetsinnällä tarkoitetaan etsintää, joka toimitetaan muussa kuin 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa, vaikka siihen ei ole yleistä pääsyä tai yleinen pääsy siihen on rajoitettu tai estetty etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo.

Asiamiehen ja oikeudenkäyntiavustajan vaitiolovelvollisuudesta todistajana säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa. Sen mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu.

Asiassa on siten kysymys siitä, voidaanko tilitoimisto rinnastaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun asiamieheen ja oikeudenkäyntiavustajaan ja sovelletaanko tilitoimistoon tehtävässä etsinnässä pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisia erityistä kotietsintää koskevia sääntöjä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2003:119 lausunut, että "asiamiehellä ja oikeudenkäyntiavustajalla" on ymmärrettävä viitattavan oikeudenkäymiskaaren 15 luvussa tarkoitettuun oikeudenkäyntiasiamieheen tai -avustajaan. Lainkohdassa ei ole erikseen mainittu asianajajaa tai oikeudellisesta neuvonantajaa yleensä. Tämä tukee sitä tulkintaa, että todistamiskielto koskee asianajajaa tai muuta oikeudellista neuvonantajaa lähtökohtaisesti vain hänen oikeudenkäyntiin liittyvässä asiamiehen tai avustajan tehtävässään. Säännöksen tarkoitus huomioon ottaen ei ole yleensä kuitenkaan estettä rinnastaa oikeudenkäyntiin myös päämiehen asian muuta viranomaiskäsittelyä esimerkiksi hallintoviranomaisessa. Toiminta päämiehen yleisenä neuvonantajana näyttäisi sitä vastoin jäävän säännöksen sanamuodon mukaisen soveltamisalan ulkopuolelle. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu henkilöpiiri on laaja. Todistamiskielto soveltuu keneen tahansa asiamieheen tai oikeudenkäyntiavustajaan, joka ottaa tehtäväkseen ajaa toisen asioita. Kun Suomessa voi kuka tahansa ilman ammattipätevyysvaatimuksia antaa taloudellista ja oikeudellista neuvontaa, puoltaa tämä sitä, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä ei tulkita sen sanamuotoa laajemmin.

Valittajan väitteen mukaan etsinnät ja takavarikot ovat kohdistuneet tilitoimiston asiakkaiden tietoihin, minkä vuoksi asiakkaiden tietojen salassapito oli vaarantunut.

Kuultavan C:n ilmoituksen mukaan tilitoimiston etsintä perustui verotarkastuksessa tehtyihin havaintoihin ja Verohallinnon poliisille tekemään rikosilmoitukseen.

Pakkokeinolain säätämiseen johtaneen lain esitöissä (HE 222/2010 vp s. 291) on erityisen kotietsinnän piiriin kuuluvien tilojen arvioinnin osalta todettu muun ohessa, että paikkaan kohdistuvan etsinnän määrittäminen erityiseksi kotietsinnäksi ei riippuisi kategorisesti siitä, mihin tarkoitukseen kyseessä olevaa paikkaa yleensä tai pääasiallisesti käytetään. Koska tarkoituksena on suojata salassapitovelvollisuutta tai -oikeutta eikä tiettyjä tiloja, erityisen kotietsinnän kohteena olevan tilan määrittely jäisi avoimeksi ja yksittäistapauksissa määriteltäväksi. Jos kysymys on ammatinharjoittamispaikasta ja jos etsinnän kohteena ovat paikassa olevat asiakirjat tai tiedot, lähtökohtana olisi etsinnän katsominen erityiseksi kotietsinnäksi. Muiden tilojen osalta tulisi olla nimenomaista tietoa siitä, että sieltä saattaa löytyä kysymyksessä olevaa tietoa. Kumpienkin paikkojen kohdalla vaikuttaisi se, mitä etsintäpäätöksen perusteella paikasta etsitään ja mitä sieltä tutkitaan. Lisäksi kynnykseen saattaisi vaikuttaa se, minkälaisen henkilön salassapitovelvollisuudesta tai -oikeudesta on kysymys.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on edellä todetussa 29.5.2016 annetussa ratkaisussaan muun ohessa todennut, että suojeluobjektina eivät ole tietyt vain esimerkkeinä hallituksen esityksessä mainitut tilat, vaan salassapitovelvollisuus- tai oikeus. Ratkaisevaa asian arvioinnissa lain sanamuodon mukaisesti on se, milloin ja millä perusteella on "syytä olettaa" etsinnän kohteeksi joutuvan laissa kerrottua salassapidon alaista tietoa. Se, milloin kysymyksessä oleva tietoa saattaa löytyä, on riippuvainen yksittäisessä tapauksessa ilmenevistä seikoista.

Asiamiehen ja oikeudenkäyntiavustajan käsitettä ei edellä korkeimman oikeiden ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen mukaan voida tulkita laajentavasti. Tilitoimiston ei pelkästään sen toiminnan luonteen perusteella voida katsoa toimivan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittamana asiamiehenä tai oikeudenkäyntiavustajana, eikä hakija ole myöskään esittänyt seikkoja, joiden perusteella tilotoimistoa voitaisiin sen hallussa pitämien asiakkaidensa tietojen perusteella pitää edellä tarkoitettuna asiamiehenä tai avustajana. Tämän vuoksi erityistä kotietsintää koskevat säännökset eivät tule sovellettavaksi asiassa. Kysymys on siten ollut paikanetsinnästä.

Asiassa ei myöskään ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että takavarikko olisi perustunut muiden kuin etsinnän perusteena olleiden tietojen selvittämiseen.

Käräjäoikeuden päätöksessä mainituin perustein paikanetsintää ei voida saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

C on ilmoittanut, että kaikki takavarikoitu omaisuus oli palautettu kokonaisuudessaan tilitoimistolle ja tilitoimiston hallusta kopioitu data oli hävitetty. Näin ollen vaatimus takavarikon kumoamisesta on hylättävä.

B:n henkilökohtaisella kuulemisella ei ole saatavissa ratkaisun kannalta sellaista selvitystä, joka voisi vaikuttaa asian lopputulokseen. Näin ollen B:n pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään.

PÄÄTÖSLAUSELMA

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Jukka Heikkilä
hovioikeudenneuvos Leeni Kivalo
hovioikeudenneuvos Birgitta Lemström

viskaali Saara El Tobgy

Ratkaisu on yksimielinen.

Kysymys ulkomailla annettujen aikaisempien liikennejuopumustuomioiden vaikutuksesta Suomessa törkeään rattijuopumukseen syyllistyneelle määrättävän ajokiellon vähimmäisaikaan.

ETELÄ-SAVON KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 29.6.2015

Käräjäoikeus on tuominnut A:n rangaistukseen muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, koska A oli 8.2.2015 kuljettanut henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 2,33 promillea ja rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, koska ajo oli tapahtunut yleisillä teillä ja päättynyt ulosajoon. Käräjäoikeus on määrännyt ajokorttilain 64 §:n 1 momentin ja 66 §:n 1 momentin nojalla A:n ajokieltoon, jonka viimeinen voimassaolopäivä on 29.3.2017.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 9.2.2016

Valitus

A on vaatinut, että hänelle määrätyn ajokiellon kestoa lyhennetään ensisijaisesti ajokorttilain 66 §:n määrittämän vähimmäiskeston mukaiseksi tai joka tapauksessa huomattavasti. Hänen ajostaan hiljaiseen vuorokaudenaikaan ei ollut aiheutunut vaaraa kenellekään ja ulosajo oli johtunut talvisista olosuhteista. Hän tarvitsee ajo-oikeutta päivittäisessä elämässään.

Vastaus

Syyttäjä on vastustanut A:n vaatimusta. Ajokiellon kestossa on huomioitu, että A on aikaisemmin viiden vuoden aikana syyllistynyt 22.6.2012 Ruotsissa tekoon, joka täyttää törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön, ja 20.6.2010 tekoon, joka täyttää rattijuopumuksen tunnusmerkistön. Uusiminen huomioon ottaen käräjäoikeuden määräämä ajokielto on oikeuskäytännön mukainen. Jos kuitenkin katsotaan, että Ruotsissa tehdyt teot eivät vaikuta ajokiellon kestoon ajokorttilain 66 §:n mukaisesti, oikeuskäytännön mukainen ajokielto syytteessä mainittu veren alkoholipitoisuus huomioiden olisi noin 10 kuukautta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Ajokorttilain 66 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan uusintarikoksesta on määrättävä ajokiellon kestoksi vähintään vuosi, jos kuljettaja on viiden vuoden aikana syyllistynyt vähintään kahdesti tekoon, joka täyttää törkeän rattijuopumuksen tai törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistön.

Ajokorttilain 66 §:n tai aikaisemmin tieliikennelain 78 §:ssä olleen vastaavan uusintarikoksia koskeneen säännöksen esitöistä ei ilmene, voidaanko ajokiellon vähimmäiskestoa koskevia säännöksiä uusintarikoksesta soveltaa kuljettajaan, joka on aikaisemmin viiden vuoden kuluessa syyllistynyt vastaaviin liikennerikoksiin ulkomailla. Säännösten sanamuoto ei näyttäisi aiheuttavan siihen selvää estettä. On kuitenkin ilmeistä, että säännöksissä on viitattu Suomen rikoslain 23 luvun 2 - 4 §:issä säädettyihin rattijuopumuksen, törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistöihin. Koska liikennerikosten tunnusmerkistöt ovat eri maissa erilaisia, ajokorttilain uusimissäännösten soveltaminen ulkomailla tehtyjen aikaisempien rikosten johdosta edellyttäisi esimerkiksi selvitystä siitä, täyttääkö ulkomailla tehty liikennejuopumus Suomen rikoslain törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön.

Oikeuskirjallisuudessa (Antero Olli: Rikosperusteinen määräaikainen ajokielto, teoksessa Rangaistuksen määrääminen, 2013, s. 231) on katsottu, että ajokorttilain uusintarikosta koskevia säännöksiä ei sovelleta tilanteessa, jossa henkilö on Suomessa tehtyä tekoa edeltäneiden viiden vuoden sisällä syyllistynyt rattijuopumukseen ulkomailla.

A ei ole viiden vuoden aikana ennen nyt kysymyksessä olevaa 8.2.2015 tehtyä törkeää rattijuopumusta syyllistynyt ajokorttilain 66 §:n mukaan ajokiellon kestoon vaikuttaviin liikennerikoksiin Suomessa. Sen sijaan häntä koskevasta rikosrekisteriotteesta ilmenee, että hänet on tuomittu Ruotsissa rangaistuksiin liikennejuopumuksista. Rikosrekisteristä ei erilaiset promillerajat huomioon ottaen voida päätellä, täyttääkö 20.6.2010 tehty "rattfylleri" Suomen rikoslain rattijuopumuksen ja 22.6.2012 tehty "grovt rattfylleri" Suomen rikoslain törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että Ruotsissa tehdyt rattijuopumusrikokset eivät vaikuta nyt määrättävän ajokiellon vähimmäiskestoon. Käräjäoikeuden tuomitsema 1 vuoden 9 kuukauden pituinen ajokielto ei ole oikeuskäytännön mukainen. A, joka ei ole ollut nyt kysymyksessä olevan teon johdosta väliaikaisessa ajokiellossa, on määrättävä häneen syykseen luettu teko huomioon ottaen oikeuskäytännön mukaiseen 10 kuukauden pituiseen ajokieltoon.

Tuomiolauselma

Ajokiellon viimeinen voimassaolopäivä on 29.4.2016.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Jukka Ketola, Eija Pitkänen, Sisko Heimonen

Esittelijä käräjänotaari Markku Ollikainen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Kanne

A on vaatinut, että kuntayhtymä B velvoitetaan maksamaan hänelle työsopimuslain 12 luvun 1 §:n nojalla vahingonkorvauksena 87 131,80 euroa korkoineen. A on lisäksi vaatinut, että kuntayhtymä B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 15 108,52 eurolla korkoineen.

A on lausunut, että kuntayhtymä B oli työnantajana tahallaan tai huolimattomuudesta rikkonut työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 3 momentissa säädettyä velvollisuutta kohdella työntekijöitä tasapuolisesti ja saman luvun 3 §:n 1 momentissa säädettyä velvollisuutta huolehtia työturvallisuudesta työntekijän suojelemiseksi terveydellisiltä vaaroilta sekä työturvallisuuslain

8 §:n mukaista velvollisuutta huolehtia työntekijän terveydestä työssä.

Vastaus

Kuntayhtymä B on vaatinut, että kanne hylätään kokonaan tai toissijaisesti että kanne hylätään 26 859,36 euron ylittävältä osin sekä lääkärikulujen 3 456,30 euroa osalta ja että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 49 667,75 eurolla korkoineen.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus otettuaan näytön vastaan katsoi selvitetyksi, että kuntayhtymä B on näyttänyt, että sillä on ollut oikeus kanteessa tarkoitettuihin A:n hallintoyksikön, työpisteen ja työtehtävien siirtämiseen sekä että A:ta ei ole noissa siirroissa kohdeltu epäasiallisesti tai syrjivästi ja että kuntayhtymä B on lisäksi tarjonnut A:lle mahdollisuutta palata koulutuksensa mukaisiin kliinisen hammashoitajan tehtäviin, joten se ei ole rikkonut työsopimuslakiin perustuvia työnantajalle kuuluvia velvollisuuksiaan. A ei ole näyttänyt, että kuntayhtymä B:n moitittava tai muukaan menettely olisi aiheuttanut hänen sairautensa. Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus lausui A:n hävinneen juttunsa ja että hän on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan velvollinen korvaamaan kuntayhtymä B:n oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus lausui perusteluinaan seuraavan.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 107/1998) on todettu, että kysymys on poikkeussäännöksestä, jonka soveltaminen tulee kysymykseen silloin, kun arvioitaessa kokonaisuutena kaikkia laissa mainittuja seikkoja kohtuullistamisen edellytykset täyttyisivät. Myös oikeuskäytännössä säännöstä on sovellettu tiukasti (KKO 2012:20, 2011:51 ja 2008:52 sekä RHO 9.7.2010/623 ja RHO 16.11.2012/992).

Oikeudenkäyntiin johtaneita seikkoja arvioitaessa on otettava huomioon kuntayhtymä B:n tekemä sovintotarjous ja näin ollen sen pyrkimys asian sovinnolliseen ratkaisuun. Kuntayhtymä B ei ole omilla toimenpiteillään antanut aihetta oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäynnin jatkaminen kuntayhtymä B:n esittämän sovintotarjouksen jälkeen ei oikeudenkäynnin lopputulos huomioon ottaen ole ollut perusteltua. Asialla on ollut henkilökohtaisesti suuri merkitys A:lle sen liittyessä hänen terveyteensä. Lisäksi asialla on taloudellisesti hänelle suurempi merkitys kuin työnantaja-asemassa olleelle kuntayhtymä B:lle. Työnantajalla katsotaan lähtökohtaisesti usein olevan sekä taloudellisesti että tosiasiallisesti paremmat edellytykset oikeudenkäyntiin kuin työntekijällä ja siten sen voidaan katsoa olevan paremmassa asemassa. Käräjäoikeus on kokonaisarvioinnissa antanut kuitenkin painoarvoa asiassa oikeudenkäyntiin johtaneisiin syihin ja erityisesti työnantajan tekemään sovintotarjoukseen ja käymiinsä neuvotteluihin ja tämän vuoksi katsonut, että täyden korvauksen periaatteesta ei ole syytä poiketa.

Käräjäoikeus katsoen edellä mainituilla perusteilla, että kuntayhtymä B:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut olivat vaaditut 49 667,75 euroa, velvoitti A:n korvaamaan kuntayhtymä B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa korkoineen.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Vaatimukset

A on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen ja sen perusteet ja vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata kuntayhtymä B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa tai että maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää joka tapauksessa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n tai 8 b §:n perusteella alennetaan ja että määrä kohtuullistetaan puoleen.

Kuntayhtymä B on vaatinut, että valitus hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 24 349,54 eurolla korkoineen. Kuntayhtymä B on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä perusteet.

Hovioikeuden ratkaisu

Hovioikeus toimitettuaan pääkäsittelyn ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua pääasian eikä oikeudenkäyntikulujen osalta.

Koska A oli hävinnyt muutoksenhaun, hänet velvoitettiin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla korvaamaan kuntayhtymä B:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 14 435,79 eurolla.

Asian ovat ratkaisseet

hovioikeudenlaamanni Sakari Laukkanen
hovioikeudenneuvos Tapio Alkula
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kirsi Erkkilä

asian valmistelija, viskaali Salla Erola

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

B:tä syytettiin huumausainerikoksesta yhdessä avopuolisonsa A:n kanssa niin, että syytteen mukaan B oli sallinut A:n harjoittaman hampun viljelyn heidän yhteisesti omistamansa ja B:n asuntonaan käyttämän asuinrakennuksen pihamaalla sekä sallinut hampun säilytyksen muun muassa asuintiloissa. Toissijaisesti B:tä syytettiin avunannosta huumausainerikokseen.

Käräjäoikeus luki syyksi avunannon huumausainerikokseen. B:n valituksesta hovioikeus hylkäsi syytteen.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 17.9.2013

Asia: Huumausainerikos

Syyttäjä: Kihlakunnansyyttäjä C

Vastaajat: A ja B

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Huumausainerikos

Rikoslaki 50 luku 1 §

15.05.2012 - 20.09.2012 Seinäjoki

A ja B ovat yhdessä laittomasti viljelleet hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena. A on kylvänyt asuinrakennuksen pihamaalle 12-13 kappaletta hampun siemeniä, joista kymmenen on lähtenyt itämään. Näistä A on niittänyt seitsemän kasvia, joista hän on saanut oman arvionsa mukaan yhteensä noin 210 grammaa hampun kukintoja. Takavarikoituja hampun kukintoja ja lehtiä on Keskusrikospoliisin Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan ollut 331,30 grammaa. B on sallinut A:n harjoittaman hampun viljelyn siitä tietoisena heidän yhteisesti omistamansa ja B:n asuntonaan käyttämän asuinrakennuksen pihamaalla sekä sallinut hampun säilytyksen muun muassa asuintiloissa.

A on myös käyttänyt huumausainetta, marihuanaa.

Vaihtoehtoinen syyte

Syyttäjä on katsonut B:n menettelyn täyttävän vähintään avunannon tunnusmerkistön.

Vastaus

Vastaaja A on tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla. A on korostanut viljelleensä ja käyttäneensä kannabista yksin hänen ja B:n yhdessä omistamalla tilalla.

Vastaaja B on esitutkinnassa 14.1.2013 kiistänyt syyllistyneensä huumausainerikokseen. Hänet on haastettu käräjäoikeuden istuntoon sillä uhalla, että asia voidaan käsitellä hänen poissaolostaan huolimatta eikä hän ole itse saapunut istuntoon. B:n asiamiehenä istunnossa toiminut asianajaja on toistanut kiistämisen. B oli sallinut kannabiksen viljelyn ja tiennyt siitä, mutta ei itse ollut syyllistynyt huumausainerikokseen eikä toiminut edes avunantajana.

- - -

Tuomion perustelut

Henkilötodistelu

Vastaaja A on todistelutarkoituksessa kuultuna kertonut asuneensa ensin muualla ja muuttaneensa sitten B:n luokse. Hän ei ollut kysynyt lupaa kannabiksen viljelemiseen heidän yhteisellä tilallaan, mutta B oli sallinut sen. Syytteessä mainitun tekoajan hän kuitenkin oli asunut tilalla. Valmistuneet ja kuivatut kukinnot hän oli käyttänyt itse. He eivät juuri olleet keskustelleet kannabiksen viljelystä eikä B siitä varmasti tykännyt, mutta ei ollut kieltänytkään. B oli varmasti tiennyt asiaan liittyvistä riskeistä, mutta ne olivat jääneet A:n kannettaviksi.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Syyte huumausainerikoksesta on A:n osalta tullut näytetyksi syyttäjän esittämien valokuvien, takavarikko- ja kotietsintäpöytäkirjojen, rikosteknisen laboratorion lausunnon sekä A:n tunnustuksen perusteella.

B sen sijaan on kiistänyt syyllistyneensä huumausainerikokseen. Valokuvista päätellen kannabisviljelmiä on ollut osapuolten yhteisen asunnon pihamaalla ja asunnon sisällä ikkunalaudoilla. Asunnon saunassa on ollut kannabiksen lehtiä kuivumassa. Lisäksi mm. asunnon eteisen ja keittiön kaapeissa ja keittiön pöydällä on ollut kannabiksen kasvattamiseen liittyviä tarvikkeita. B on siten sallinut yhteisen kiinteistön ja asuntotilojen käyttämisen huumausaineen kasvattamiseen ja siten edistänyt huumausainerikoksen tekemistä. B:n menettely täyttää avunannon tunnusmerkistön.

Rangaistusten määrääminen

Huumausainerikoksesta tuomittava rangaistus on rikoslain 50 luvun 1 §:n mukaan sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan hampun kukintoja ja lehtiä on takavarikoitu yhteensä noin 331 grammaa. A tuomitaan huumausainerikoksesta 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. B tuomitaan 40 päiväsakon sakkorangaistukseen avunannosta huumausainerikokseen.

Ratkaisu

Ratkaisu ilmenee tuomiolauselmista.

- - -

Tuomiolauselma

Vastaaja B

Syyksi luettu rikos

1.2 Avunanto huumausainerikokseen

15.05.2012 - 20.09.2012

Rikoslaki 50 luku 1 §

Rikoslaki 5 luku 6 §

Rangaistusseuraamukset

Sakko

40 päiväsakkoa å 6,00 euroa = 240,00 euroa

Korvausvelvollisuus

- - -

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Anne Heimola.

Oikeudenkäynti hovioikeudessa

Jatkokäsittelylupa ja asian palauttaminen hovioikeuteen

Korkein oikeus on 1.4.2015 antamallaan päätöksellä nro 606 kumonnut Vaasan hovioikeuden 9.12.2013 antaman päätöksen nro 129580, jolla jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty, myöntänyt B:lle jatkokäsittelyluvan ja palauttanut asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Korkeimman oikeuden ratkaisu on julkaistu ennakkopäätöksenä numerolla 2015:27.

Valitus

Käräjäoikeuden oikeudellinen arviointi ja siten myös tuomion lopputulos on väärä. A oli käyttänyt puolisoiden yhteisesti omistamaa kiinteistöä huumausaineiden kasvattamiseen ja säilyttämiseen. B oli ollut tietoinen tästä toiminnasta mutta suhtautunut siihen kielteisesti. B:ltä ei ole voitu edellyttää, että hän olisi aktiivisesti puuttunut A:n toimintaan ja ilmiantanut tämän huumausainerikoksesta. B:n passiivisuutta ei voida rinnastaa sellaisiin aktiivisiin toimiin, joilla edistettäisiin A:n syyksi luetun rikoksen tekemistä joko fyysisesti tai psyykkisesti.

B on vaatinut, että syyte avunannosta huumausainerikokseen hylätään ja hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta tai että hänelle tuomittua rangaistusta ainakin alennetaan.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio on oikea. Valituksessa on kuitenkin tuotu esille monia seikkoja, jotka ovat riidattomia ja tukevat B:n näkemystä. Asia on oikeudellisesti tulkinnanvarainen.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Hovioikeudessa on kyse siitä, onko B osallistunut avunantajana A:n syyksi luettuun huumausainerikokseen sallimalla A:n kasvattaa hamppua heidän yhteisesti omistaman kiinteistön pihamaalla ja sallimalla A:n käyttää perheen yhteisenä kotina käyttämää rakennusta hampun säilyttämiseen. Oikeudellisesti keskeinen ratkaistava kysymys on, onko B syytteessä kuvatulla passiivisella toiminnallaan syyllistynyt rangaistavaan avunantoon huumausainerikokseen. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2015:27 seikkaperäisesti tuonut esille näkökohtia, jotka ovat merkityksellisiä tämän kysymyksen arvioinnissa.

Avunannon rangaistavuus

Rikoslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Lain esitöiden (HE 44/2002 vp, s. 157) mukaan avunantaminen on mahdollista myös laiminlyömällä, vaikka voimassa olevassa laissa käytetyt termit "neuvo, toimi, kehotus" viittaavat aktiiviseen tekemiseen, "milloin laiminlyönti merkitsee vain täytäntöönpanon edistämistä tavalla, joka voidaan rinnastaa positiivisella toimella tapahtuvaan täytäntöönpanon edistämiseen (talonmies jättää portin auki tietäen, että joku aikoo seuraavana yönä murtautua asuntoon)".

Korkein oikeus on arvioinut avunantajan rikosoikeudellista vastuuta muun muassa ennakkoratkaisussaan 2014:22, jossa oli kysymys siitä, oliko asunnon haltija syyllistynyt avunantajana törkeään pahoinpitelyyn sen johdosta, ettei hän ollut puuttunut asunnossaan tapahtuneeseen törkeään pahoinpitelyyn vaan sallinut sen jatkuvan. Korkein oikeus katsoi (kohta 9.), ettei yksinomaan passiivisuutena ilmenevä menettely täytä rikoslain 5 luvun 6 §:n tarkoittamaa rangaistavaa avunantoa, ellei vastaaja ole käyttäytymisellään jollain tavoin nimenomaisesti edistänyt rikosta tai ellei hänellä ole ollut erityistä oikeudellista velvollisuutta puuttua tapahtumiin. Vaasan hovioikeus on tämän oikeusohjeen mukaisesti ratkaissut muun muassa asian R 15/123, jossa on annettu tuomio 2.7.2015 nro 128777. Hovioikeus katsoi, että vastaajan osuus puolisonsa syyksi luettuun huumausainerikokseen oli jäänyt pelkästään passiiviseksi sietämiseksi, minkä ei katsottu täyttävän rikoslain 5 luvun 6 §:ssä rangaistavalle avunannolle asetettuja edellytyksiä.

Hovioikeus toteaa, että syytteen mukaan B:n menettely on rajoittunut ainoastaan siihen, että hän on sallinut puolisonsa käyttää perheen yhteisenä kotina käytettyä ja puolisoiden yhteisesti omistamaa kiinteistöä hampun viljelyyn ja säilyttämiseen. B ei siis ole "neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttanut" aktiivisin toimin puolisoaan huumausainerikoksen tekemisessä. Kun syyte koskee huumausaineen viljelyä ja säilyttämistä, B:n passiivisuus ei myöskään ole jäljempänä mainittavista syistä rinnastettavissa positiivisella toimella tapahtuvaan täytäntöönpanon edistämiseen.

Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava muun muassa, milloin tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Korkeimman oikeuden toteamalla tavalla tätä lainkohtaa ei voida kuitenkaan suoraan soveltaa arvioitaessa, minkälaisissa tilanteissa laiminlyönti voi mahdollisesti olla rangaistava huumausainerikoksena tai sen avunantona (KKO 2015:27, kohta 9.).

Eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 3 §:stä ilmenevällä tavalla kiinteistön yhteisomistajat voivat kukin käyttää yhteistä kiinteistöä hyväkseen sellaisella tavalla, että hänen toimenpiteensä eivät loukkaa muiden yhteisomistajien vastaavia etuja ja oikeuksia. Korkeimman oikeuden palautusratkaisussa on jo todettu, ettei tästä kuitenkaan ole johdettavissa avopuolisolle sellaista oikeudellista velvollisuutta, jonka laiminlyömiseen B:n rikosoikeudellinen vastuu tässä asiassa voisi perustua (kohta 13.).

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2014:67 (kohta 5.) todennut, että itsekriminointisuoja tarkoittaa, että kenelläkään ei ole velvollisuutta edistää oman syyllisyytensä selvittämistä. Suomen lainsäädännössä ei ole nimenomaista tämän periaatteen ilmaisevaa säännöstä, mutta periaatteen on katsottu sisältyvän perustuslain 21 §:ssä taattuun oikeusturvaan. Periaate on ilmaistu laintasoisesti sitovalla tavalla kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdassa, jonka mukaan rikossyytettä tutkittaessa ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyyttään. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ei ole nimenomaista säännöstä kyseisestä periaatteesta, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin keskeisiin takeisiin kuuluu myös tämän niin sanottua itsekriminointisuojaa koskevan periaatteen noudattaminen (esim. John Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.2.1996, kohta 45).

Rikoslain 15 luvun 10 ja 11 §:stä ilmenevällä tavalla aviopuolisoa tai rikoksentekijän nykyistä avopuolisoa ei voida tuomita rangaistukseen törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä eikä rikoksentekijän suojelemisesta. Lainkohtien esitöissä (HE 6/1997 vp, s. 44 ja 46) lausutulla tavalla rikoksentekijän läheisiltä ei voida kohtuudella vaatia tämänkaltaisen ilmoitusvelvollisuuden täyttämistä. Suomen perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 §:ssä taattu yksityis- ja perhe-elämän suoja ilmenee myös oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentissa (571/1948), jonka nojalla avio- ja avopuolisolla on oikeus kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta syytteen vaaraan itseään tai puolisoaan. Vastaavat itse- ja läheiskriminointisuojaa koskevat säännökset sisältyvät 1.1.2016 voimaan tulleisiin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 ja 18 §:iin (732/2015).

Nämä edellä selostetut oikeudelliset näkökohdat huomioon ottaen B:llä ei ole ollut erityistä oikeudellista velvollisuutta puuttua avopuolisonsa huumausainerikokseen, johon tämä on syyllistynyt perheen yhteisenä kotina käyttämällä ja osaksi omistamallaan kiinteistöllä. A:lla on kiinteistön omistajana ollut mahdollisuus käyttää kiinteistöä tällä tavoin ilman B:n myötävaikutusta.

Koska B:n rooli on rikoksen suhteen jäänyt yksinomaan passiiviseksi sietämiseksi eikä rangaistavaa laiminlyöntiä ole näytetty, syyte avunannosta A:n syyksi luettuun huumausainerikokseen on hylättävä.

- - -

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan B:n osalta. Syyte avunannosta huumausainerikokseen hylätään ja B vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

- - -

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvos Kaija Suvilehto-Nieminen, hovioikeudenneuvos Hagar Nordström ja hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.

+

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys siitä, olivatko yhtiön enemmistöosakkeenomistajat (B ja C) osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n mukaisesti tahallaan väärinkäyttäneet vaikutusvaltaansa yhtiössä (E). Käräjäoikeus oli katsonut, että kantajana ollut osakkeenomistaja (A) ei ollut näyttänyt väärinkäyttöä tapahtuneen ja hylännyt kanteen.

Hovioikeus arvioi enemmistöosakkeenomistajien toimia kokonaisuutena ja katsoi, että niiden toiminta oli ollut suunnitelmallista ja tähdännyt ensin määräysvallan saamiseen yhtiössä ja tämän jälkeen liiketoiminnan haltuun ottamiseen. Enemmistöosakkeenomistajien saatua määräysvallan yhtiön liiketoiminta oli keskittynyt sitovuudeltaan kyseenalaisen lisenssisopimuksen täytäntöönpanoon. Lisenssisopimuksella yhtiön liiketoiminnan lupaavin osa (F) oli luovutettu enemmistöosakkeenomistajien intressipiirin (D-ryhmä) käyttöön yhtiön saamatta siitä käypää vastiketta. Luovutuksen seurauksena yhtiön oma liiketoiminta oli yksipuolistunut ja muodostunut aikaisempaa merkittävästi tappiollisemmaksi. Toiminta oli ollut pitkäkestoista ja yhtiö oli velkaantunut B:lle, joka oli lopulta hakenut yhtiön konkurssiin.

Hovioikeus katsoi, että enemmistöosakkeenomistajat olivat tahallaan väärinkäyttäneet vaikutusvaltaansa yhtiössä ja velvoitti ne lunastamaan kantajan omistamat yhtiön osakkeet. Lisenssisopimukseen perustunut tuotekehitys oli kuitenkin epäonnistunut, minkä vuoksi lunastushinta määrättiin vaadittua oleellisesti alhaisemmaksi. Lunastushintaa määritettäessä yhtiön arvonmäärityksen epävarmuudet tuli sälyttää vastaajan vastuulle ja arvioida lunastushinta kantajamyönteisesti. Kysymys myös vastuun samastamisesta.

Hovioikeudessa äänestys.
Vähemmistöön jäänyt hovioikeuden jäsen katsoi, että ennen vastaajien osakkeenomistajaksi tuloa tehty lisenssisopimus oli ollut yhtiötä kohtaan sitova. Yhtiön liiketoiminta oli osoittautunut liiketaloudellisesti kannattamattomaksi enemmistöosakkeenomistajista riippumattomista syistä. Käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiselle ei ollut ilmennyt aihetta. Kohtuullinen lunastushinta olisi ollut kantajan osakkeista maksama hinta.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 29.1.2016

Vaatimukset hovioikeudessa

A Oy:n valitus

Valitus

A Oy (A) on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja B Oy (B), C Limited (C) ja D Limited (D) velvoitetaan sen käräjäoikeudessa esittämän kanteen mukaisesti ensisijaisesti yhteisvastuullisesti lunastamaan A:n omistamat 2.326.016 E Oy:n (E) osaketta 140.886.789,12 euron lunastushinnalla 14 vuorokauden määräajassa tuomion lainvoimaiseksi tulosta lukien. Toissijaisesti A on vaatinut, että yhtiöt velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena lunastushintaa vastaava määrä 140.886.789,12 euroa. Lisäksi A on vaatinut, että yhtiöt velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut käräjäoikeudessa 414.398,74 eurolla (alv 0) ja hovioikeudessa 303.900,37 (alv 0) eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen.

B ja C ovat tahallaan väärinkäyttäneet vaikutusvaltaansa E:ssä enemmistöosakkeenomistajina osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

D samastuu B:hen ja C:hen E:n osakkeenomistajina ja siten vaatimukset kohdistuvat myös D:hen.

E:n keskeinen omaisuus on muodostunut F:ää sisältävään pinnoitetuotteeseen (F) liittyvistä aineettomista oikeuksista. F on ominaisuuksiltaan kaupallisesti arvokas ja valmis tuote.

Vaikutusvallan väärinkäyttö

B, C ja D ovat toteuttaneet sarjan oikeudettomia toimia, joilla F:n taloudelliset käyttöoikeudet on siirretty pois E:ltä D-ryhmän intressipiiriin ilman, että E tai sen muut osakkeenomistajat ovat saaneet niille kuuluvaa käypää vastiketta. Toimia on peitelty antamalla osakkeenomistajille ja tilintarkastajille virheellisiä ja puutteellisia tietoja sekä epäämällä osakkeenomistajilta kyselyoikeus yhtiön yhtiökokouksissa.

Vaikutusvallan väärinkäyttöä ilmentävät seuraavat toimet:

Lisenssisopimus 23.12.2009

C, G ja H sekä I, J ja K ovat 23.12.2009 laatineet E:n kanssa lisenssisopimuksen, jolla E on luovuttanut kaikki oikeudet F:ään ja yhtiön toiseen tuotteeseen X:ään D-ryhmän intressipiiriin 100.000 euron kertamaksua vastaan ikuisiksi ajoiksi. Luovutetut oikeudet ovat muodostaneet E:n koko rahanarvoisen omaisuuden.

G, H ja C ovat kaikki olleet D:n kontrollissa lisenssisopimuksen tekoaikana.

Luovutus on ollut huomattavan alihintainen. Samana päivänä 23.12.2009 laaditulla osakekauppasopimuksella I, J ja K ovat myyneet 6 prosenttia E:n osakekannasta D-ryhmän intressipiiriin kuuluvalle yhtiölle samalla 100.000 euron hinnalla. E:n koko osakekannan arvoksi tämä kauppa olisi muodostanut 1,6 miljoonaa euroa, vaikka koko sen rahanarvoinen omaisuus luovutettiin samojen tahojen toimesta samalla hetkellä 100.000 eurolla. Osakkeiden kaupalla tarkoitettiin vaikuttaa I:n, J:n ja K:n toimintaan.

Lisäksi sopimuksen tekemiselle ei ole ollut vaadittavaa E:n hallituksen hyväksyntää eikä yrityssaneerauksessa silloin olleen E:n selvittäjän suostumusta. Yrityssaneeraus oli merkitty kaupparekisteriin ja oli tai olisi pitänyt olla kaikkien osapuolten tiedossa. Yhtiön koko liiketoiminnasta luopuminen olisi vaatinut myös yhtiökokouksen päätöksen.

C, G ja H eivät olleet itse allekirjoittaneet lisenssisopimusta 23.12.2009, vaan vasta 15.4.2010. Allekirjoittaessaan lisenssisopimuksen yhtiöt olivat tietoisia siitä, että E:n hallitus, selvittäjä tai yhtiökokous eivät olleet hyväksyneet lisenssisopimusta, ja että E:n hallitus vaati lisenssisopimukseen muutoksia ja sitä koskevan päätöksenteon viemistä yhtiökokoukseen.

B:n ja C:n saatua 26.5.2010 E:n osake-enemmistön hallintaansa ne ovat nimittäneet E:lle 30.6.2010 alkaen toimineen hallituksen, joka on koostunut pelkästään niiden omista edustajista ja ollut niistä riippuvainen. Tämä hallitus on hyväksynyt lisenssisopimuksen E:n puolesta ja pannut sen täytäntöön sekä tehnyt päätöksen lisenssisopimuksen korvaamisesta uudella sopimuksella 31.1.2012, vaikka päätökset olisivat kuuluneet yhtiökokouksen tehtäviksi.

Lainvastaisuudet yhtiökokouksissa

B, C ja D ovat myös usealla muulla tavalla rikkoneet osakeyhtiölakia. E:n hallitus on evännyt A:lta kyselyoikeuden käytön yhtiökokouksissa 23.5.2011 ja 17.12.2012 kieltäytymällä antamasta tietoa lisenssisopimusten ehdoista ja kieltäytymällä yhtiökokouksessa 23.5.2011 selvittämästä H:n F:n toimitus- ja tuotantomääriä sekä myyntihintoja.

E:n hallitus on antanut yhtiökokouksessa 23.5.2011 tahallaan vääriä tietoja lisenssisopimuksen sisällöstä ja F:n käytön laajuudesta, eikä ole paljastanut osakkeenomistajien kysymyksistä huolimatta edes sitä, että E:n ja H:n lisäksi lisenssisopimuksen osapuolia ovat myös C, G, I, J ja K. Hallitus on väittänyt samassa yhtiökokouksessa totuudenvastaisesti myös, että F:ää ei käytettäisi laivojen vedenpinnan alapuolisiin osiin.

Lisäksi hallitus on jättänyt vastaamatta yhtiökokouksissa 1.11.2012 ja 28.6.2013 A:n kysymyksiin koskien yhtiön asiakkaita ja J:n palvelusuhdetta sekä antanut A:lle totuudenvastaista tietoa F:n käytöstä laivojen vedenpinnan alaisissa osissa, L:n lainan päätöksenteosta ja voimassa olevista osakassopimuksista.

Hallitus on esittänyt yhtiökokoukselle 17.12.2012 totuudenvastaisesti, että H olisi maksanut lisenssisopimuksen nojalla toimitusmääriin perustuvia maksuja. Todellisuudessa E:lle ei oltu koskaan maksettu mitään muuta kuin 100.000 euron määräinen kertamaksu.

Hallitus on antanut yhtiökokoukselle 23.5.2011 paikkansa pitämätöntä tietoa myös väittäessään, että E:ssä ei olisi voimassa olevia osakassopimuksia, vaikka hallituksen tiedossa oli, että C käytti yhtiökokouksissa useiden osakkeenomistajien äänivaltaa tällaisen sopimuksen perusteella.

Osakkeenomistajille ei ole annettu 2.10.2012 yhtiökokouksessa lainkaan mahdollisuutta kysymysten esittämiseen.

E:n hallitus on laiminlyönyt laatia pöytäkirjat hallituksen kokouksista vuoden 2010 jälkimmäiseltä vuosipuoliskolta, mikä vuoksi ne eivät ole olleet tilintarkastajan käytettävissä vuodelta 2010 tehtyä hallinnon tarkastamista varten. Hallitus on myös yrittänyt harhauttaa 23.5.2011 yhtiökokouksen hyväksymään tilinpäätöksestä version, jota tilintarkastaja ei ollut hyväksynyt. Tilinpäätös oli lisäksi lainvastaisesti laadittu englannin kielellä. Hallitus on käyttänyt tätä tilinpäätöstä perusteena samalle yhtiökokoukselle esitetylle osakeantiehdotukselle.

Hallitus on 23.5.2011 pidettyä yhtiökokousta koskevan kokouskutsun lähettämisen jälkeen toimittanut vääriä tietoja sisältävän tuloslaskelman osakkeenomistaja I:lle, joka on antanut sen edelleen tiedoksi A:lle. Osakkeenomistajille toimitettu tuloslaskelma on osoittanut todellista parempaa tilikauden tulosta. Myös yhtiökokoukselle 23.5.2011 esitetty tilinpäätös on ollut paitsi tilintarkastamaton, myös puutteellinen. Hallitus on pyrkinyt saamaan osakkeenomistajat tekemään päätöksen osakeannista puutteellisten ja virheellisten tietojen varassa.

Yhtiökokouksen 23.6.2011 hyväksymässä osakeannissa merkintäetuoikeudelle varattu aika on merkitty laissa säädettyä aikaa oleellisesti lyhyemmäksi. Samassa yhtiökokouksessa on ilmoitettu virheellistä tietoa asiakirjojen nähtävillä pidosta. Yhtiökokoukselle ei ole myöskään annettu vaadittavaa hallituksen selostusta tilinpäätöksen laatimisen jälkeisistä yhtiön asemaan vaikuttavista seikoista.

E:n hallitus on antanut yhtiökokouksissa 23.5.2011 ja 23.6.2011 väärää tietoa myös väittämällä, että lainasopimus L:n kanssa olisi hyväksytty jo 29.6.2010. Todellisuudessa lainasopimus oli hyväksytty 2.7.2010 tai 3.7.2010, jolloin vastoin osakkeenomistajille kerrottua, päätöksen lainasopimuksesta olikin tehnyt esteellisenä B:n, C:n ja D:n kontrollissa oleva hallitus.

Osakkeenomistajilta on salattu yhtiökokouksissa 23.5.2011, 23.6.2011 ja 31.10.2011 tieto E:n toimitilojen ja tuotantovälineiden myynnistä Norjaan 18.6.2011.

A oli vaatinut 21.8.2012 ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista ja osakkeenomistajien aseman suojaamiseksi tarvittavien asioiden saattamista käsiteltäväksi seuraavaksi kokoontuvassa yhtiökokouksessa. Yli 30 prosenttia yhtiön osakkeista omistavana osakkeenomistajana A:lla olisi ollut tähän oikeus. A oli vaatinut yhtiökokouksessa esitettäväksi tietoja lisenssisopimuksesta, lainasopimuksista, niiden vaihtovelkakirjaehdoista, tuotekehitysomaisuuden antamisesta vakuudeksi, osingonjakokieltovelvoitteesta ja uusien osakkeiden liikkeeseen laskun kiellosta, joista osakkeenomistajille ei ollut aiemmin annettu tietoja. Lisäksi A oli vaatinut asialistalle päätöksentekoa vahingonkorvauskanteen nostamisesta yhtiön hallituksen jäseniä vastaan ja näitä koskevasta tutkintapyynnöstä, sekä yhtiön hallituksen vapauttamista tehtävistään ja uuden hallituksen valitsemista.

Yhtiön hallitus on evännyt A:n vaatimuksen eikä vastoin osakeyhtiölain edellyttämää ole ottanut A:n vaatimia asioita esityslistalle 2.10.2012 ja 1.11.2012 pidetyissä yhtiökokouksissa. C ja B ovat estäneet äänestyspäätöksellä A:n vaatimien asioiden käsittelyn yhtiökokouksessa 1.11.2012.

E:n hallitus on toimittanut kokouskutsun A:n vaatimaan yhtiökokoukseen vasta 12.12.2012, eli olennaisesti osakeyhtiölain edellyttämää määräaikaa myöhemmin.

E:n yhtiökokouksia ei ole järjestetty asianmukaisella ja kaikkia osakkeenomistajia yhdenvertaisesti kohtelevalla tavalla, koska yhtiökokousten puheenjohtajana on esteellisyydestä huolimatta toiminut Asianajotoimisto Y:n asianajajia ja kokouskieli on pyritty vaihtamaan englanniksi. Y:n asianajajat ovat myös neuvoneet yhtiön hallitusta ja C:n edustajaa kesken yhtiökokouksen. Menettelyä ei korjattu, vaikka A oli huomauttanut puheenjohtajan esteellisyydestä ja puolueellisuudesta toistuvasti ja kirjauttanut huomautuksensa myös yhtiökokouksien pöytäkirjoihin 23.6.2011 ja 28.6.2013.

E:n velkaannuttaminen ja osakeannit

Edellä mainitulla lisenssisopimuksella tapahtuneen liiketoiminnan luovutuksen jälkeen E:lla ei ollut enää tuloja, vaan se on velkaannutettu ilman yhtiön omaa liiketaloudellista intressiä. E on jatkanut F:n tuotekehitystä laivateollisuuden tarpeisiin, vaikka se ei ole kertamaksuisen lisenssisopimuksen jälkeen voinut saada siitä enää mitään lisätuloja. Kaikki hyöty jatketusta tuotekehityksestä on koitunut D-konserniin kuuluville yhtiöille. Kuluja on katettu ottamalla uutta lainaa C:ltä. Lisäksi yhtiötä on velkaannutettu C:n kanssa tehdyllä Z:n konsultointipalveluja koskevalla sopimuksella. E:llä ei ole ollut Z:n konsultointipalveluille liiketoiminnallista intressiä. Velkaannuttaminen on ollut tahallista ja sillä on ollut tarkoitus päästä eroon E:n muista osakkeenomistajista.

Eräännytettyjä lainasopimuksia ja konsultointisopimuksesta syntynyttä velkaa on käytetty perusteena esittää useita osakeanteja, joille on ollut ominaista vähemmistöosakkeenomistajien omistusta laimentava vaikutus. Osakeanneissa käytetty osakkeen arvo on ollut äärimmäisen matala. Osakeanneissa annettavat uudet osakkeet olisivat edustaneet noin 90 prosenttia E:n kaikista osakkeista ja äänistä annin jälkeen, minkä seurauksena A olisi menettänyt määrävähemmistösuojansa. Antien tarkoituksena on ollut saada E lopullisesti D-ryhmän intressipiirin haltuun. A on moitekanteen avulla saanut peruutettua osakeantipäätöksen, mutta E:n hallitus on siitä huolimatta jatkanut samansisältöisten ehdotusten tekemistä yhtiökokoukselle kerta toisensa jälkeen.

B ja C ovat käyttäneet lainasopimuksia ja konsultointisopimusta perusteena E:n hakemiseksi konkurssiin. E:n hallituksen laiminlyötyä puolustautua perusteetonta konkurssihakemusta vastaan A on käyttänyt sivuväliintulijana menestyksekkäästi puhevaltaa puolustaakseen E:tä konkurssihakemukselta. E asetettiin konkurssiin N Oy:n hakemuksesta 5.8.2013. Ehdotuksen konkurssihakemuksen jättämisestä oli N Oy:lle tehnyt C:n palvelukseen siirtynyt J. Konkurssia on käytetty keinona hankkiutua eroon muista osakkeenomistajista ja F:n oikeuksiin liittyvästä epävarmuudesta.

Lainvastaisuudet E:n hallinnossa

30.6.2010 nimettyyn E:n hallitukseen ovat kuuluneet hallituksen puheenjohtajana P ja hallituksen jäseninä R ja S. 2.10.2012 alkaen hallituksen jäseninä ovat toimineet Z, T ja S. Kaikki hallituksen jäsenet ovat kuuluneet D-ryhmän intressipiiriin ja olleet siten esteellisiä tekemään päätöksiä lisenssisopimuksista, lainasopimuksista, C:n hyväksi haetusta yrityskiinnityksestä, E:n omaisuuden antamisesta vakuudeksi L:lle sekä Z:ää koskevasta konsultointisopimuksesta.

Yhtiön patentoituun tuotekehitysomaisuuteen liittyvä, yrityssalaisuudeksi käsitettävä tuotekehitystieto on vastikkeetta siirretty E:stä D-ryhmän intressipiiriin. E:n tuotekehityksestä vastannut johtaja J on lähtenyt E:n palveluksesta 20.7.2012 ja siirtynyt D:n ja C:n perustaman O:n palvelukseen. J:n tehtävät O:ssa ovat liittyneet F:n jatkokehittämiseen.

B, C ja D ovat tehneet edellä mainitut toimet tahallisesti. Yhdenmukainen ja suunnitelmallinen kokonaisuus huomioiden ei ole mahdollista, että lukuisat yhteen sovitetut teot ovat voineet olla seurausta muusta kuin tahallisesta toiminnasta. Yhtiöt ovat myös koko tapahtumasarjan ajan käyttäneet asianajotoimistojen oikeudellista neuvontaa toimiensa toteuttamiseen.

A:n oikeussuoja edellyttää lunastuksen määräämistä. A on jo turvautunut asiassa lukuisiin erilaisiin oikeussuojakeinoihin, mutta B, C ja D ovat näistä huolimatta jatkaneet vaikutusvallan väärinkäyttöä. Lisenssisopimuksesta johtuen kaikki hyöty F:n tuotekehityksestä on kulkeutunut D-ryhmän intressipiiriin, mutta kulut ovat jääneet E:n kannettaviksi.

Toissijaisesti vaadittua vahingonkorvausta tulee tuomita suoritettavaksi samoilla perusteilla kuin ensisijaisesti vaadittua osakkeiden lunastamista.

Lunastushinta

F:lle on ominaista sen äärimmäinen kovuus ja sillä valmistetun pinnoitteen alhainen kitka. Nanovahvistetun pinnoitteen kulutuksenkestävyys on 5-20 kertaa tavanomaista pinnoitetta parempi. Käytettäessä F:ää laivojen pinnoitteissa, sen kestävyyden ansiosta laivojen huoltovälejä voidaan pidentää noin 50 prosenttia ja huoltomaalauskustannukset alenevat jopa 50 prosenttia. Alhaisempi kitka puolestaan luo polttoainesäästöjä 6-10 prosenttia. Nämä ominaisuudet tekevät F:stä taloudellisesti arvokkaan ja siitä on ominaisuuksiensa vuoksi mahdollista saada perinteistä pinnoitetta olennaisesti parempi hinta.

F:n markkinat ovat maailmanlaajuiset. Vastaaviin yrityksiin on tehty viime vuosina merkittäviä investointeja.

D-ryhmä tulee hyötymään F:stä käyttämällä hyväkseen maailmanlaajuista yksinoikeuttaan ja sen avulla saavutettavaa hintakilpailuetua suhteessa muihin laivanvarustamoihin sekä jälleenmyymällä F:ää muille alan toimijoille. C:n omistama H myy F:ään perustuvia pinnoitteita kaupallisesti.

Yksin D-konsernin sisällä F:n avulla saavutettavat tulosparannukset ovat polttoainesäästöjen osalta 30,4-50,8 miljoonaa euroa vuodessa ja huoltoseisokkien vähentymisten osalta 8,5-42,7 miljoonaa euroa vuodessa. Maailmanlaajuisesti säästöpotentiaali on vielä olennaisesti suurempi.

D ja C ovat hyödyntäneet E:tä sijoituskohteena perustamalla vuonna 2013 O-sijoitusyhtiön, jonka kuudesta sijoituskohteesta H ja E muodostivat kolmanneksen. O:hon haettujen sijoitusten yhteismäärä on 200 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. D on O:n äänetön yhtiömies ja suurin omistaja 75 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruisella sijoituksella.

Ilman väärinkäytöksiä A:n osakeomistuksen suhteellinen arvo olisi ollut 140.000.000 euroa.

Samastaminen

D-konsernin emoyhtiö D on holding-yhtiö, joka harjoittaa laivanvarustus- ja pääomasijoitustoimintaa tytäryhtiöidensä kautta.

D on käynyt itse neuvotteluja sijoituksesta E:hen. C on tullut kuvioon vasta myöhemmin. D:n tytäryhtiö U on käyttänyt pinnoitetta ja sen edustajat ovat olleet neuvotteluissa. U on ottanut kantaakseen kustannukset muun muassa E:hen tehtävästä due diligence -tarkastuksesta.

Lopullinen hyöty edellä mainituista toimista on kulkeutunut D:lle. D-konserni on hyötynyt F:stä säästöinä käyttämällä sitä operoimissaan laivoissa, pörssiin noteerattujen tytäryhtiöidensä arvonnousuna sekä pääomasijoitustoimintaansa liittyvinä arvonnousuina ja pääomasijoitustoiminnan tuottoina.

D on ollut asiassa tosiasiallinen määräysvallan käyttäjä ja kokonaistarkastelussa olosuhteet osoittavat, että kaikki osapuolet toimivat viime kädessä sen edun hyväksi. C ja B ovat epäitsenäisiä yhtiöitä. D:n tarkoituksena on ollut käyttää C:tä ja B:tä osakkeenomistajina vastuuketjun katkaisemiseksi. Muodolliset yhtiörajat ovat olleet järjestelyssä merkityksettömiä.

C hankkii eri teknologioita hyödynnettäväksi D-konsernin laivoissa ja sen toiminta palvelee suoraan D:n intressejä. D harjoittaa todellisuudessa liiketoimintaa tytäryhtiöidensä kautta.

Alihintaisen lisenssisopimuksen tekoaikana D on omistanut välillisesti 100 prosenttia C:stä. Omistusosuutta on alennettu 49 prosenttiin V:n kanssa tehdyn omistusjärjestelyn seurauksena välittömästi sen jälkeen, kun E:n vähemmistöosakkaat ovat käynnistäneet ensimmäiset oikeustoimet asiassa. Järjestely on ollut keinotekoinen ja sillä on pyritty luomaan todellisesta kontrollisuhteesta harhaanjohtava kuva.

Perusteet D:n samastusvastuulle ovat olemassa. B:lla ja C:llä ei ole kykyä vastata lunastushinnasta tai vahingonkorvauksesta ilman D:tä.

Vastaus

B Oy, C Limited ja D Limited ovat vastustaneet muutosvaatimuksia ja vaatineet, että A ja M velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan niiden oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut hovioikeudessa, C:n ja B:n osalta 636.784,88 eurolla (alv 0) sekä D:n osalta 84.434,91 eurolla (alv 0), molemmat määrät viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

B, C ja D ovat vastauksen perusteiden osalta viitanneet käräjäoikeuden tuomion perusteluihin ja lisäksi lausuneet seuraavaa.

B ja C eivät ole osakkeenomistajina väärinkäyttäneet vaikutusvaltaansa E:ssä vaan määräysvallan käyttö on ollut tavanomaista ja sallittua enemmistövallankäyttöä. Osakeyhtiölaissa lunastukselle säädetyt edellytykset tahallisesta vaikutusvallan väärinkäytöstä tai siitä, että A:n oikeussuoja edellyttäisi lunastamista, eivät täyty. E on konkurssissa, joten C ja B eivät voi jatkaa minkäänlaista toimintaa tai menettelyä E:n osakkeenomistajina.

E on käynyt läpi yrityssaneerauksen vuonna 2009, ennen kuin B ja C tulivat E:n osakkeenomistajiksi tai nimesivät yhtään jäsentä E:n hallitukseen, ja ajautunut konkurssiin vuonna 2013. Sen toiminta on perustamisestaan lähtien ollut tappiollista ja se on joutunut osakeannein ja lainasopimuksin etsimään lisärahoitusta tuotekehityksen jatkamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi.

Lisenssisopimus 23.12.2009

E on jo vuonna 2007 solminut G-nimisen yrityksen kanssa pinnoitevalmistukseen liittyvän yhteistyösopimuksen, jota on laajennettu vuonna 2008 niin, että G on saanut yksinoikeuden käyttää E:n materiaaleja kaikissa pinnoitteissaan tietyillä sovellutusaloilla. Mikään D-ryhmään liittyvä yhtiö ei ole ollut mukana näissä lisenssisopimuksissa. Norjalainen H on saanut G:n kanssa solmitun sopimuksen perusteella oikeuden E:n teknologian ostoon ja käyttöön merisovellusalueella ja sopimusta on uudistettu kesäkuussa 2009 siten, että H on saanut oikeuden ostaa E:ltä F:ää G:n ja H:n sopimilla ehdoilla.

H, E, C, G ja jotkut E:n osakkeenomistajista ovat 23.12.2009 solmineet lisenssisopimuksen, jolla aikaisempaan E:n ja G:n väliseen sopimukseen perustuvat G:n oikeudet on siirretty C:lle tai H:lle. Lisenssisopimuksella H tai C ovat saaneet yksinoikeudet E:n tuotteisiin (mm. F) rajoitetulla "coatings" (pinnoitteet) käyttöalalla. F:n pääasiallinen käyttöala oli ollut mm. komposiittirakenteet, jotka jäävät täysin coatings-käyttöalan ulkopuolelle. Viiden vuoden lisenssimaksuksi sovittiin 100.000 euroa.

Lisenssisopimus 23.12.2009 on laadittu pätevästi, se ei ole edellyttänyt hallituksen hyväksyntää, vaan on kuulunut toimitusjohtajan päätösvaltaan ja se on välittömästi tullut E:tä sitovaksi. 100.000 euron lisenssimaksu on ollut E:n hallituksen ja sen saneerausmenettelyn valvojan hyväksymä. Lisenssimaksu on maksettu yhtiölle jo keväällä 2010 ennen kun C tai B ovat tulleet E:n osakkeenomistajiksi tai nimenneet ketään henkilöitä E:n hallitukseen.

Tammikuussa 2012 H ja E ovat uudistaneet lisenssisopimuksen, koska H on ollut E:n huonon taloustilanteen johdosta huolissaan F:n toimitusvarmuudesta. Uusi lisenssisopimus on antanut H:lle mahdollisuuden valmistaa F-tuotteita ilman vähimmäismäärien täyttymistä. Sopimuksen kestoksi on sovittu 5 vuotta. Sen ehdot ovat olleet E:lle aikaisempaa sopimusta edullisemmat. "Coatings" (pinnoitteet) -käyttöalaa kavennettiin koskemaan vain meriteollisuudessa käytettäviä pinnoitteita ja rojaltimaksu kaksinkertaistettiin.

Lisenssisopimusten ehdot ovat olleet tavanomaisia verrattuna muihin E:n laatimiin lisenssisopimuksiin ja niiden solmiminen on ollut normaalia liiketoimintaa. Niillä se on kaupallistanut tuotekehitystään eikä E ole niillä luopunut omasta liiketoiminnastaan.

Lisenssisopimukset eivät ole olleet alihintaisia. Lisenssisopimusten hintaa ei voi verrata E:n silloiseen osakkeiden arvoon, koska ylipäätään kaikki E:n lisenssisopimukset ovat muodostaneet vain osan E:n liiketoiminnasta. E:n liiketoiminnasta merkittävä osa (esim. v. 2009 vähintään puolet) koostui E:n valmistamien F:ää sisältäneiden ja F:ää sisältämättömien tuotteiden myynnistä asiakkaille.

B ja C ovat tulleet E:n osakkeenomistajiksi vasta toukokuussa 2010 eli ensimmäisen H:n ja E:n välillä solmitun lisenssisopimuksen laatimisen jälkeen.

Menettely yhtiökokouksissa ja osakeannit

E:ssä ei ole muutoinkaan loukattu yhdenvertaisuusperiaatetta tai olennaisesti rikottu osakeyhtiölakia. A:n kyselyoikeutta yhtiökokouksissa ei ole loukattu. Väitetty puutteellinen tiedonanto koskee seikkoja, jotka A on ilman tiedonantoakin tiennyt ja seikkoja, joita osakkeenomistajan asemassa ei ole edes oikeutta saada.

Tilinpäätöksessä, joka on esitelty yhtiökokouksessa 23.5.2011 on ollut merkittynä C:ltä ja L:ltä otetut lainat pitkäaikaisiksi lainoiksi, vaikka lainat olivat erääntyneet ja olisi tullut esittää lyhytaikaisina. Asiaa on kuitenkin käsitelty yhtiökokouksessa, epäselvyydet korjattu ja tilintarkastaja on antanut E:n tilikaudesta 2010 hyväksyvän tilintarkastuskertomuksen, joka on esitelty yhtiökokoukselle jatkokokouksessa 23.6.2011.

Yhtiökokouksessa 23.5.2011 ja jatkokokouksessa 23.6.2011 on tehty päätös osakeannista, jolla on ollut tarkoitus kerätä rahoitusta E:n erääntyneiden lainojen takaisinmaksuun. Merkintäaika on asetettu osakeyhtiölain mukaista aikaa lyhyemmäksi, koska pyrkimyksenä on ollut saada E:lle rahoitusta nopeasti. A:n moitittua päätöstä merkintäaikaa koskeneen muotovirheen johdosta E on peruuttanut oma-aloitteisesti yhtiökokouksen päätöksen. Tämän jälkeen kaikkiin osakeantiehdotuksiin on asetettu ehdoksi 80 prosentin enemmistön hyväksyntä, jolloin ilman A:n hyväksyntää osakeanteja ei ole voitu tehdä. Yhtään osakeantia ei ole tämän jälkeen toteutettu. Osakeantiehdotusten mukaan osallistuminen oli mahdollista kaikille E:n osakkeenomistajille sen hetkisen omistuksen suhteessa.

E:n tuotanto on syksyllä 2011 ulkoistettu E:stä ja sen enemmistöosakkeenomistajista riippumattomalle Ä:lle ja ulkoistuksen yhteydessä E:n toimitilat Suomessa on myyty. Osakkeenomistajat ovat saaneet tiedon siirrosta ja toimitilojen myynnistä.

Yhtiökokoukset on järjestetty asianmukaisesti. Luonnollista on, että E:n käyttämän asianajotoimiston asiamiehet ovat toimineet yhtiökokouksen puheenjohtajina. Yhtiökokouksen puheenjohtajuutta koskevat väitteet ovat B:n, C:n ja D:n väitetyn lunastusvelvollisuuden kannalta merkityksettömiä, koska yhtiökokouksen puheenjohtajana ovat toimineet Y:n asianajajat, eivät C:n tai B:n edustajat.

E:n hallinto ja velkaantuminen

E:n hallitus ei ole toiminut esteellisenä. Väite esteellisyydestä ei liity mitenkään C:n tai B:n toimintaan yhtiön osakkeenomistajina. Kaikki hallituksen tekemät päätökset ovat olleet E:n liiketoiminnan kannalta perusteltuja.

Väite siitä, että C olisi miehittänyt hallituksen nimeämillään hallituksen jäsenillä, on harhaanjohtava. M on ollut E:n hallituksen jäsen 1.6.-30.6.2010, ja tämän jälkeen M on kieltäytynyt hallituspaikasta E:ssä, vaikka hänelle on paikkaa tarjottu.

E:n lainoille on ollut liiketaloudellinen peruste eikä yhtiötä ole velkaannutettu keinotekoisesti. A:n estettyä E:n toiminnan rahoittamisen osakeantien avulla E:n ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt lainojen ottaminen. Tämä on tapahtunut C:ltä ja L:ltä, koska muuta rahoitusta ei ole ollut ainakaan paremmilla ehdoilla saatavilla. Kaikilla osakkeenomistajilla on ollut mahdollisuus tarjota yhtiölle rahoitusta.

Z:n konsultointisopimus on ollut tavanomainen ja sisältänyt työsuhde- tai konsulttisuhteessa laadittuja keksintöjä koskevan standardilausekkeen. Z:n työ on ollut E:tä hyödyttävää.

Yhtiö on ajautunut konkurssiin, koska se on ollut maksukyvytön ja koska yhtiön rahoittaminen on käynyt A:n ja M:n aloittamien riitojen vuoksi mahdottomaksi.

Asiassa ei ole esitetty mitään perusteita, minkä vuoksi B:n ja C:n olisi katsottava tahallaan väärinkäyttäneen vaikutusvaltaansa E:ssä. A:n oikeussuoja ei myöskään edellytä lunastamista. A:n kaikki väitteet liittyvät siihen, että se ei pidä yhtiön sille antamia tietoja luotettavina. Epäilykset ovat katteettomia, eivätkä perusta oikeussuojan tarvetta. Edellytyksiä osakkeiden lunastamiselle tai vahingonkorvaukselle ei ole.

E:n osakkeiden arvo

Väitetyt väärinkäytökset eivät ole vaikuttaneet E:n osakkeiden arvoon. E:n osakkeet ovat olleet lähes arvottomat.

Laivojen pinnoite, jonka ominaisuuksiin A:n vaatimukset perustuvat, ei ole E:n vaan H:n tuotekehityksen tulos. F osana H:n tuottamaa laivamaalia ei ole toiminut odotetulla tavalla ja se on osoittautunut nykyisiä laivapinnoitteita huonommaksi ratkaisuksi. Mitään polttoaine- tai puhdistuskustannusten säästöä eikä myyntivoittoja ole syntynyt, koska H:n maalien tuotekehitys on epäonnistunut, eikä H:n maali ole koskaan ollut kaupallisessa käytössä D-ryhmän yhtiöiden laivoissa eikä tiedossa ole, että H:n maali olisi ollut kaupallisessa käytössä minkään muunkaan yhtiön laivoissa.

E:n F:llä tai H:n F:ää sisältävillä laivamaaleilla ei ole maailmanlaajuisia markkinoita eikä D-ryhmän laivoja ole pinnoitettu sanotuilla maaleilla muutoin kuin hyvin pieniä alueita muutamista laivoista testitarkoituksessa. D-ryhmän yhtiöt eivät koskaan ole saaneet minkäänlaista hyötyä tai etua H:n maalien käytöstä.

A on itse ostanut E:n osakkeensa toukokuussa 2010 pari vuotta ennen kanteen vireillepanoa noin 47.000 euron hinnalla.

A:n vaatimuksen perusteena oleva Ö Oy:n arvio E:n osakkeen arvosta ei ole luotettava. Arvonmäärityksen taustaoletustiedot ovat perustuneet ainoastaan M:ltä saatuihin tietoihin, eikä niitä ole muutoin todennettu. Ö Oy:n arvion taustaoletukset ovat täysin virheellisiä.

Samastaminen

Vastuun samastamiselle ei ole perusteita.

D on E:n toimintaan täysin liittymätön yhtiö. C:n ja siitä epäsuorasti 49 prosenttia omistavan D:n toimialat ovat erilaiset. D on holding-yhtiö ja sen tytäryhtiöillä on laivanvarustamotoiminnan lisäksi omistuksia öljy- ja kaasuteollisuuden infrastruktuurissa ja tuotannossa. C taas harjoittaa pääomasijoitustoimintaa. Yhtiöiden hallitukset ovat itsenäiset ja erilliset. C on vastuunkantokykyinen yhtiö ja sillä on omaa itsenäistä liiketoimintaa. D:llä ei ole määräysvaltaa C:ssä tai B:ssä eikä yhtiö harjoita liiketoimintaa niiden kautta. D ei ole järjestellyt epäsuorien osakkuusyhtiöidensä omistuksia vuonna 2010 A:n vuonna 2012 esittämien vaatimusten vuoksi.

D, B tai C eivät ole saaneet mitään etua A:n väittämistä tapahtumista.

Konserniyhtiössä on tavanomaista, että samoja henkilöitä on työsuhteessa yhtä aikaa eri yhtiöissä, eikä se osoita yhtiörajojen merkityksettömyyttä. Myöskään se seikka, että yhtiöillä on sama oikeudenkäyntiasiamies, ei osoita perusteita vastuun samastamiselle.

B Oy:n, C Limitedin ja D Limitedin valitus

Valitus

B Oy, C Limited ja D Limited ovat vaatineet, että käräjäoikeuden tuomiota muutetaan siten, että A velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa täysimääräisesti, C:n ja B:n osalta 1.094.590,22 eurolla ja D:n osalta 102.828,95 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen 15.2.2015 lukien, ja että M velvoitetaan samastusvastuun perusteella vastaamaan oikeudenkäyntikuluista yhteisvastuullisesti A:n kanssa. Lisäksi B, C ja D ovat toistaneet käräjäoikeudessa esittämän vaatimuksensa, että A ja M velvoitetaan oikeudenkäynnin lopputuloksesta riippumatta yhteisvastuullisesti korvaamaan heille A:n editiovaatimuksesta ja salassapitovaatimuksen vastustamisesta 18.6.2014 jälkeen aiheutuneet kulut, joiden osuus oikeudenkäyntikuluista on n. 11.000 euroa.

Oikeudenkäyntikulut ovat aiheutuneet tarpeellisista toimenpiteistä eikä käräjäoikeuden tekemälle huomattavalle kulujen leikkaukselle ole ollut perusteita. Kyse on ollut rahallisesti suuresta korvausvaatimuksesta, laajasta ja monimutkaisesta kanteesta sekä massiivisesta oikeudenkäynnistä, jossa on tullut puolustautua huolellisesti.

Käräjäoikeuden tekemä vertailu kantajan ja vastaajan oikeudenkäyntikulujen välillä on johtanut virheelliseen lopputulokseen. B:n, C:n ja D:n kuluja ovat verrattuna A:han lisänneet vastanäytön esittäminen A:n lukuisiin leväperäisesti esittämiin väitteisiin sekä käännöstyö ja suomalaisen juridiikan selvittäminen ulkomaisille päämiesten edustajille. Lisäksi vertailua on vääristänyt se, että A:n asiamies on avustanut A:ta jo aikaisemmin ja tuntenut asian vaiheet osin ennestään.

A on omalla toiminnallaan aiheuttanut B:lle, C:lle ja D:lle turhia oikeudenkäyntikuluja. A:n on tullut viimeistään 31.1.2014 C:n konsernirakenteen sille selvittyä käsittää, ettei samastusvaatimus D:tä vastaan voi menestyä. A on myös perusteettomasti vastustanut 14 asiakirjan salassapitoa koskevaa pyyntöä sekä esittänyt perusteettomia editiovaatimuksia. Se on luopunut suuresta osasta todistajiaan vasta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä eikä ole suostunut tarjottuihin sovinnollisiin ratkaisuihin.

M:n toiminta täyttää vastuun samastamisen kriteerit. A on M:ään nähden epäitsenäinen yhtiö. M käyttää A:ssa päätösvaltaa hallituksen ainoana jäsenenä ja toimitusjohtajana sekä omistaa henkilökohtaisesti yli 80 prosenttia ja perheyrityksensä kautta noin 10 prosenttia A:n osakkeista. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus on sopimuksen ulkoista vastuuta ja lakisääteisiin velvoitteisiin rinnastuva velvoite.

M käyttää A:ta välineenä omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Vaatimusten menestyessä hyöty menisi lähes kokonaan M:lle, mutta samalla, mikäli vaatimukset eivät menesty, M:lle itselleen ei aiheudu ilman vastuun samastusta mitään riskiä oikeudenkäyntikuluista. Kanne on nostettu kiusaamistarkoituksessa, eikä sille ole oikeudellisia tai liiketaloudellisia perusteita. A:lla ei ole oikeudenkäynnin vireille tulon jälkeen ollut muuta toimintaa ja se on lähes varaton, joten M:n menettelyn tarkoituksena on vain vahingoittaa A:n velkojia, käytännössä B:tä, C:tä ja D:tä.

Vastaukset

A Oy on vastustanut muutosvaatimuksia.

Käräjäoikeus on leikannut määrällisesti oikein B:n, C:n ja D:n oikeudenkäyntikuluja. Suurin työmäärä asiassa on ollut A:lla, koska sillä ei ole ollut pääsyä E:n asiakirjoihin ja koska B, C ja D ovat E:n kanssa yrittäneet evätä siltä jutun ajamisen edellyttämien tietojen saamisen.

M on vastustanut muutosvaatimuksia.

Samastamiselle A:n ja M:n välillä ei ole edellytyksiä. M on luonnollinen henkilö. A on itsenäinen yhtiö ja toiminut itsenäisesti jo 20 vuoden ajan ja sillä on M:n lisäksi myös muita osakkeenomistajia. Sitä ei ole perustettu E:hen sijoittamista eikä tätä oikeudenkäyntiä varten. Kanteella ei ole ollut mitään vahingoittamis- tai kiusaamistarkoitusta eikä se ole perusteeton.

M:n valitus

Valitus

M on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomiota muutetaan siten, että B Oy, C Limited ja D Limited sekä yhtiöiden asiamies asianajaja AA velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa käräjäoikeudessa täysimääräisesti 72.133,30 eurolla (alv 24%) ja hovioikeudessa 76.379,00 eurolla (alv 24%), molemmat määrät viivästyskorkoineen.

M:ään on kohdistettu oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus 6.10.2014 ja vaatimus on annettu hänelle tiedoksi 22.10.2014. Pääkäsittely asiassa on pidetty jo 27.10.2014. M:llä ei ole ollut mahdollisuutta valmistautua oikeudenkäyntiin asianmukaisesti, perehtyä todisteluun etukäteen tai nimetä omaa todistelua asiassa.

Intressiristiriidan vuoksi M:llä ei ole ollut mahdollisuutta käyttää A:n kanssa yhteistä avustajaa.

M:n oikeudenkäyntikulut ovat aiheutuneet perusteettomaan vaatimukseen vastaamisesta ja olleet tarpeellisia. M:ään kohdistetun vaatimuksen menestyminen on ollut riippuvainen pääasian lopputuloksesta, joten M:llä on ollut oikeus ja hänen asiamiehellään velvollisuus olla paikalla koko käräjäoikeuden pääkäsittelyn ajan. M:ään kohdistettu vaatimus on ollut määrältään suuri ja kyse on ollut monimutkaisesta asiasta.

Asiamies on tahallisesti ja vakavalla ja törkeällä menettelyllään aiheuttanut M:lle oikeudenkäyntikuluja. Asiamies ovat vasta käräjäoikeuden loppulausunnoissa esittänyt M:ää kohtaan uusia vaatimuksia ja perättömiä väitteitä ja siten sopimattomasti painostanut M:ää.

Vastaus

B Oy, C Limited ja D Limited ovat vastustaneet muutosvaatimuksia.

M käyttää määräysvaltaa A:ssa ja on edustanut yhtiötä koko oikeudenkäynnin ajan. M on siten ollut tietoinen asian käsittelyn vaiheista. M on saanut tiedon häneen kohdistetusta vaatimuksesta viimeistään 17.10.2014, vaikka hän on saanut haasteen tiedoksi 21.10.2014. Kaikki todistelu asiassa on esitetty 6.10.2014 mennessä ja M:llä on ollut yhtäläinen mahdollisuus perehtyä todisteisiin kuin muillakin oikeudenkäynnin osapuolilla.

Mikään asiassa ei olisi estänyt M:ää käyttämästä samaa avustajaa A:n kanssa. A:n ja M:n intressi vaatimusten ajamiseen on ollut täysin yhteneväinen. M on oman asiamiehen ottamalla aiheuttanut itselleen tarpeettomia kuluja. A:n ja M:n asiamiehet ovat tehneet päällekkäistä työtä. M:n asiamiehen läsnäolo oikeudenkäynnissä koko käsittelyn ajan on ollut tarpeetonta. Myös M:n vapaaehtoinen läsnäolo koko istuntokäsittelyn ajan hänen kuulemistaan lukuun ottamatta on ollut tarpeetonta, eikä tule korvattavaksi asianosaiskuluna.

Asiamiesten kuluvastuulle ei ole mitään perusteita. M:ää vastaan esitetty vaatimus on ollut perusteltu eikä missään tapauksessa ilmeisen virheellinen. Asiamiehet eivät ole loppulausunnoissa esittäneet M:ää kohtaan uusia vaatimuksia tai perättömiä väitteitä tai sopimattomasti painostaneet M:ää.

- - - - - - - - - - -

Kysymyksenasettelu

Hovioikeudessa on pääasian osalta kysymys siitä, ovatko B ja C A:n väittämin tavoin tahallaan väärinkäyttäneet vaikutusvaltaansa E:ssä ja tuleeko ne siten velvoittaa lunastamaan A:n omistamat E:n osakkeet tai vaihtoehtoisesti suorittamaan A:lle vahingonkorvausta.

Mikäli yhtiöt katsotaan lunastusvelvollisiksi, tulee arvioida, mikä on A:n omistamien osakkeiden arvo eli lunastushinta ja onko D velvoitettava samastukseen perustuen yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa lunastamaan osakkeet tai suorittamaan vahingonkorvausta.

Yksilöidymmin kysymys on: 1) Ovatko vastaajayhtiöt käyttäneet vaikutusvaltaansa siirtämällä lisenssisopimuksella 23.12.2009 E:n tuotekehityksen tulokset D:n hyödynnettäviksi huomattavaan alihintaan 100 000 euron kertamaksua vastaan vai onko tämänkaltaisen sopimuksen tekeminen ja sen korvaaminen uudella 31.1.2012 kuulunut E:n liiketoimintaan, jonka arvoon nähden hinta ei ole ollut epätavanomainen. 2) Onko E:n velkaantumiselle ja aiotuille osakeanneille ollut liiketoiminnalliset perusteet vai osoittavatko ne vastaajayhtiöiden käyttäneen vaikutusvaltaansa yhtiössä väärin. 3) Onko A:n osakeyhtiölain mukaista tiedonsaantioikeutta loukattu E:n yhtiökokouksissa ja onko niissä tai E:n hallinnossa muulla tavalla menetelty sanotun lain ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Uudistus- ja lisenssisopimus 23.12.2009 verrattuna aikaisempiin vastaaviin E:n sopimuksiin

Kysymys on siitä, onko uudistus- ja lisenssisopimuksella 23.12.2009 (jäljempänä myös sopimus 23.12.2009) luovutettu vastaajayhtiöiden hyödynnettäviksi keskeinen osa E:n liiketoimintaa ja onko tämä tapahtunut E:n saamatta sopimuksesta käypää vastiketta. Kysymyksiin vastaamiseksi on tarkasteltava ensin sopimuksen merkitystä suhteessa E:n liiketoimintaan ja vastaaviin sopimuksiin ennen kyseistä sopimusta ja sitten sopimuksen tehneiden toimijoiden suhtautumista sen sitovuuteen ja täytäntöönpanoon sopimuksesta ilmenevien allekirjoitusten 23.12.2009 jälkeen.

E:n liiketoimintaan on kuulunut osana sen hartsituotteiden kehitystyötä E:n kehittämän teknologian käyttöoikeuksien lisensointi lopputuotteen valmistajille. Lopputuotteet ovat olleet esimerkiksi komposiitteja, liimoja ja pinnoitteita (K 84). Muiden kuin nyt kysymyksessä olevan sopimuksen osapuolten väliset lisenssisopimukset E:n kanssa ovat olleet sekä lisenssinsaajalle yksinoikeuden perustavia että ei-eksklusiivisia sopimuksia. Ne ovat olleet joko määräaikaisia tai E:n taholta irtisanottavissa. Lisenssimaksun taso on niissä vastannut nyt kysymyksessä olevan sopimuksen 100.000 euron maksua (V 61, 62, 63, 64, 65).

Nyt kysymyksessä olevan sopimuksen osapuolten väliset aikaisemmat sopimusjärjestelyt ovat olleet seuraavanlaiset. E:n ja G:n välillä oli tehty 23.8.2007 yhteistyösopimus, jolla E oli luovuttanut G:lle yksinoikeuden käyttää E:n valmistamia materiaaleja geelipinnoitesovelluksissa ja merenkulun pinnoitteissa. G:n ja H:n välillä oli 15.9.2007 tehty immateriaalioikeuksia koskeva siirtosopimus, jonka mukaan E:n teknologian osto- ja käyttöoikeudet siirtyivät G:ltä H:lle merisovellusalueella. Näitä sopimuksia ei ole esitetty todisteina, mutta niiden olemassaolo on pääteltävissä oikeudenkäyntiaineistosta.

G:n ja E:n välillä tehtiin aiemman 23.8.2007 sopimuksen jatkoksi 15.8.2008 yhteistyösopimus, jonka mukaan yhtiöt olivat aloittamassa yhteistä kehitysprojektia G:n asiakkaiden käyttöön sopivien E:n hiilinanoputki (CNT) -teknologiaan perustuvien geelipinnoitteiden ("gel coat") kehittämiseksi. Aiempi sopimus oli koskenut ainoastaan hartseja. Geelipinnoitteiden määrittelemiseksi sopimuksessa kuitenkin viitattiin määritelmään aiemmassa sopimuksessa 23.8.2007. Määritelmän mukaan geelipinnoitteilla tarkoitettiin kaikkia värillisiä ja täytettyjä erityisesti muotoiltuja pinnoitteita komposiitti-, merenkulussa käytettävissä, sekä rannikolla sijaitsevissa sovelluksissa. Sopimuksen oli 15.8.2008 E:n puolelta allekirjoittanut K. Sopimuksen oli määrä olla voimassa viisi vuotta. Maksuehdosta on pääteltävissä, että G oli maksanut jo ennen sopimuksen allekirjoittamista E:lle 50.000 euroa (V 2).

J:n mukaan geelipinnoite tarkoittaa komposiittirakenteen viimeisteltyä pintaa. Sopimuksen määritelmä on hänen mukaansa tätä laveampi, koska se sisältää itse asiassa kaikki pinnoitteet. Myös BB:n mukaan määritelmän voidaan väittää kattavan silikonipohjaisen geelipinnoitteen käyttötarkoitusta laveammin kaikki pinnoitteet, mutta hänen mukaansa on epäselvää, koskeeko sopimuksen määritelmä kuitenkin ainoastaan merenkulkusovelluksia. E:n silloisen hallituksen puheenjohtaja BB:n mukaan E:n hallitus oli elokuussa 2008 evännyt K:lta oikeuden tehdä sopimuksia yhtiön puolesta yksin muun muassa tämän laatimien epäselvien sopimustekstien vuoksi. CC on E:n konkurssipesän pesänhoitajana hallussa pitämänsä aineiston perusteella kertonut, että yhtiön hallitus oli samasta syystä 7.8.2008 päättänyt, ettei hallituksen jäsenellä ole yksin toimivaltaa päättää lisenssisopimuksia. BB:n mukaan hallitus oli lokakuussa 2009 lisäksi päättänyt, että merkittävimmät sopimukset on hyväksytettävä yhtiökokouksessa.

G:n ja H:n välisestä immateriaalioikeuksien siirtosopimuksesta 25.6.2009 (V 3) ilmenee, että G oli kehittänyt, valmistanut, markkinoinut ja myynyt erityisesti nanoteknologiaan perustuvia tuotteita. Yhtiö oli kehittänyt menetelmän hiilinanoputkin (CNT) muunnellun epoksihartsin käyttämiseksi erityyppisissä meripinnoitteissa. H puolestaan oli kehittänyt, valmistanut, markkinoinut ja myynyt pinnoitteita merenkulussa käytettäviä sovelluksia varten, erityisesti alusten anti-fouling-pohjamaalina, painolastisäiliöiden pinnoitteina, alusten tankkien pinnoitteina sekä rannikkoalueen ja syvänmeren kestopinnoitteina käytettäviksi. G:n kehittämä menetelmä perustui G:n oikeuteen saada teknistä apua ja ostaa CNT-muunneltua epoksia (= F:ää) E:ltä. Siirtosopimuksella G siirsi sekä yksinoikeuden ostaa F:ää E:ltä että G:n immateriaalioikeudet H:lle. Sopimuksesta ilmenee myös, että pääasiassa samat osakkeenomistajat käyttivät päätösvaltaa G:ssä ja H:ssa.

Uudistus- ja lisenssisopimuksella 23.12.2009 (V 3) G:n ja H:n välinen 23.8.2007 solmittu yhteistyösopimus ja 25.6.2009 immateriaalioikeuksien siirtosopimus uudistettiin siten, että G:n ja H:n kyseisiin sopimuksiin perustuvat oikeudet ja velvollisuudet siirrettiin bermudalaisen C Limitedin määräämälle yhtiölle, joka oli Kyprokselle rekisteröitävä uusi H. Tähän yhtiöön sijoittaisivat sekä C että vanhan H:n osakkeenomistajat. Sopimuksella E tunnusti sanotunlaisen uudistuksen. Järjestelyllä sopimuksesta tuli siten pääasiassa uuden H:n ja E:n välinen. C sai H:hon 1.3.2010 tekemällään sijoituksella P:n mukaan 20 prosentin omistusosuuden siitä.

Uusi H sai sopimuksella yksinoikeuden käyttää kaikkia nykyisiä ja tulevia E:n kehittämiä nanopohjaisia tuotteita ja CNT-teknologiaa immateriaalioikeuksineen pinnoitesovelluksissa. Pinnoitteella sopimuksen määritelmien mukaan tarkoitettiin kaikkia E:n nanoteknologiaan perustuvia pinnoitteita "mihinkä tahansa käyttötarkoituksiin, mukaan lukien rajoituksetta merenkulussa käytettävät anti-fouling -pinnoitteet, pinnoitteet rannikolla sijaitseville rakenteille, muille rakenteille, kulkuneuvoille ja aluksille, teolliset päällysteet, jne". Korvauksena yksinoikeudesta E sai 100.000 euroa ensimmäiseltä viiden vuoden jaksolta. H:lla oli mahdollisuus jatkaa sopimusta viiden vuoden välein. Sopimuksen irtisanomisoikeus oli ainoastaan H:lla. P:n mukaan hän ja H:n johto olivat laatineet sopimuksen.

BB:n mukaan lisensoitua tuotantoa koskeva sopimusehto 8.1. oli E:lle huomattavan epäedullinen, koska lisenssinsaajan omasta tuotannosta saatavan maksun perusteena oli pelkästään tiivisteen ("consentrate") paino eikä tiivisteen sisältävän hartsin paino kuten muissa E:n sopimuksissa. Tämä tarkoitti käytännössä rojaltin pienentymistä yhteen kymmenesosaan aikaisemmasta. BB:n arvion mukaan E olisi ehdon perusteella saanut vain noin 500 euroa kustakin sen teknologialla pinnoitetusta laivasta.

Edellä selostettu osoittaa, että käyttöoikeuksien lisensointi E:n tuotteisiin on ollut sille ominaista liiketoimintaa. Etukäteen maksettava lisenssimaksu nyt kysymyksessä olevassa sopimuksessa 23.12.2009 on vastannut tasoltaan aiempia E:n sopimuksia sekä nyt kysymyksessä olevan sopimuksen vastapuolten että muidenkin toimijoiden kanssa. Soveltamisalojensa ja yksinoikeuden kohteen osalta nyt kysymyksessä oleva sopimus hovioikeuden käsityksen mukaan kuitenkin poikkeaa merkittävästi G:n kanssa 15.8.2008 tehdystä sopimuksesta. Viimeksi mainitussa sopimuksessa E nimittäin myönsi G:lle yksinoikeuden käyttää kehittämäänsä CNT-teknologiaa ainoastaan sellaisten geelipinnoitteiden valmistamiseksi, joihin se G:n omassa merisovelluksiin keskittyneessä tuotannossa ja asiakaskunnassa soveltui. Sen sijaan sopimus 23.12.2009 uuden H:n kanssa kattoi kaikki mahdolliset pinnoitteet, joiden valmistamiseen E:n nanoteknologia voisi ylipäätään soveltua minkälaisessa tuotannossa tahansa perustettavan uuden H:n tuotantoalasta ja asiakaskunnasta riippumatta. Sopimusta H:n ja E:n välillä muutettiinkin P:n kertomuksesta ilmenevällä tavalla 31.1.2012 koskemaan vain laivapinnoitteita, jotta E voisi lisensoida teknologiaansa muiden alojen valmistajien pinnoitteisiin. Sopimuksessa 23.12.2009 geelipinta oli määritelty tarkoittamaan ainoastaan muotin sisälle laitettavaa komposiittiosan pinnoitetta. E:n aseman kannalta sopimus poikkesi merkittävästi aiemmasta myös BB:n edellä kertomasta syystä ja siinä, että sen voimassaolo ei ollut enää lainkaan E:n päätettävissä.

Kysymys siitä, onko E saanut sopimuksesta käyvän vastikkeen, ei kuitenkaan ratkea vielä tarkastelemalla pelkästään yksinoikeuden kohdetta, lisenssimaksun suuruutta ja sopimuksen voimassaoloa, vaan sopimuskokonaisuuteen kuului myös sopimuksen kohdassa 11 säännelty H:n sijoitus E:hen ja optio ostaa osakkeita E:n osakkeenomistajilta.

Niin sanotulle startup-yritykselle ominaisella tavalla E tarvitsi oman pääoman ehtoista rahoitusta tuotekehityksensä jatkuvuuden turvaamiseksi. BB:n mukaan sopimukseen 23.12.2009 johtaneet neuvottelut C/H:n kanssa oli aloitettu C:n luvattua sijoittaa E:hen 2 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa juuri sijoituksen varmistaminen oli ollut E:n neuvottelustrategian kannalta ensisijaista. Vasta sen jälkeen olisi voitu neuvotella lisenssin myöntämisestä. Sopimus 23.12.2009 ei kuitenkaan velvoittanut H:ta tässä suhteessa, vaan kohdassa 11 säännelty H:n 700.000 euron sijoitus uusia E:n osakkeita vastaan on sopimuksen mukaan ollut H:n yksipuolisessa harkinnassa ollut optio, joka ei koskaan toteutunut. Sen asemesta E oli saanut toukokuussa 2010 sijoituksen A:lta ja kyproslaiselta C:ltä jäljempänä selostettavalla tavalla. Toteutumatta oli jäänyt myös kohdan 11.3 mukainen H:n lupaus ostaa E:n osakkeita omistajiltaan 1.25 – 1.50 euron osakekohtaisella hinnalla. Sen asemesta C oli hankkinut E:n osakkeita touko-kesäkuussa 2010 jäljempänä selostettavalla tavalla.

BB:n mukaan E:n toimitusjohtaja I oli E:n puolesta allekirjoittanut sopimuksen 23.12.2009 hallitukselta salassa. Seuraavaksi onkin arvioitava tästä kysymyksestä esitettyä näyttöä ja tarkasteltava, onko sopimus ylipäätään voinut olla E:tä sitova ja onko vastauksella tähän kysymykseen ja sopimuskokonaisuuteen kuuluneen E:hen tehtävän H:n sijoituksen raukeamisella merkitystä arvioitaessa, onko C käyttänyt vaikutusvaltaansa väärin saatuaan osake-enemmistön E:ssä ja sen edustajista kootun hallituksen pantua sopimuksen täytäntöön.

Sopimuksen 23.12.2009 sitovuus E:hen nähden

A:n väite on, että I E:n toimitusjohtajana sekä K ja J sen osakkeenomistajina ovat allekirjoittaneet sopimuksen 23.12.2009, vaikka yhtiön hallitus tai yhtiökokous eikä yrityssaneerauksen selvittäjä DD olleet sitä hyväksyneet. Edelleen väitteen mukaan bermudalainen C, G ja norjalainen H ovat sopimuksesta ilmenevien allekirjoitusten 23.12.2009 asemesta todellisuudessa allekirjoittaneet sen vasta 15.4.2010 tietoisina edellä mainituista seikoista. Kysymys on väitteen tueksi esitetyn näytön arvioinnista ja näytettyjen seikkojen merkityksestä sopimuksen sitovuuden kannalta.

H:n tietoisuus E:n tahdosta sitoutua sopimukseen 23.12.2009

BB:n kertomuksen mukaan sopimus oli I:n allekirjoituksesta huolimatta vielä tammi - maaliskuussa 2010 neuvottelujen kohteena H:n kanssa. Tätä tukevat H:n toimitusjohtaja EE:n ja I:n 4.2.2010 Tukholmassa allekirjoittamat huomautukset sopimukseen, joissa ehdotetaan muutoksia useisiin sopimuksen kohtiin (K 68). Myös E:n hallituksen pöytäkirjoista ilmenevät jäljempänä selostettavat seikat tukevat BB:n kertomusta.

Pöytäkirjan 4.3.2010 mukaan I oli esittänyt käsityksenään, ettei olisi esteitä sopimuksen tekemiseksi hallituksen ehdottamilla ehdoilla. Maaliskuun 17. päivä pidettäisiin kokous yhdessä sijoittajan edustajan kanssa uudesta sopimusluonnoksesta (K 68).

Pöytäkirjasta 16.3.2010 ilmenee, että hallitus oli saanut tuossa kokouksessa ensimmäisen kerran tietää, että I, K ja J olivat allekirjoittaneet sopimuksen 23.12.2009. Hallitus ei pöytäkirjan mukaan ollut hyväksynyt sopimusta ja siihen oli pyrittävä neuvottelemaan hallituksen jo tammikuussa ehdottamia parannuksia. Sopimuksessa oli lisäksi varmistettava, että E:llä on oikeus säilyttää nykyiset asiakkaat ja projektit, ja selvennettävä sopimuksen suhde aikaisemmin myönnettyihin yksinoikeuksiin. I oli lisäksi kertonut, että norjalaiset olivat tietoisia E:n yrityssaneerauksesta (K 69).

Pöytäkirja 17.3.2010 on kokouksesta, johon H:n toimitusjohtaja EE osallistui edellä 4.3.2010 ennakoidulla tavalla. Kokouksessa sopimus 23.12.2009 oli esillä "luonnoksena ehdotetusta sopimuksesta H:n kanssa sekä tietyin lisenssiehdoin että liittyen mahdolliseen sijoitukseen". Hallitus totesi, että "ei ole hyväksynyt eikä voi hyväksyä sopimusluonnosta sen nykyisessä muodossa, ja että luonnos ei näin ollen ole voimassaoleva sopimus". Sopimus oli hallituksen mielestä hyväksyttävä yhtiökokouksessa. Pöytäkirjan mukaan E ja H jatkavat neuvotteluja H:n suoritettua due diligencen investointiinsa liittyen (K 70). BB:n mukaan EE ei ollut halunnut keskustella muutoksista sopimukseen. BB:n mukaan kokouksessa hänelle näytetyssä sopimuksessa oli ollut allekirjoitukset ainoastaan E:n puolelta ja kerrottiin, että sellainen versio oli jo lähetetty Norjaan.

Hallituksen kokouksessa 13.4.2010 käsiteltiin H:lta 12.4.2010 saapunutta tarjousta E:n osakkeenomistajille. Hallituksen mielestä ehdotus poikkesi merkittävästi aikaisemmin neuvotellusta osakkeiden ostotarjouksesta, mikä tarkoittanee niitä ehtoja, joilla H olisi saanut E:n osakkeita sopimuksen 23.12.2009 kohdassa 11. Tähän verrattuna H:n uudessa tarjouksessa osakkeesta maksettava hinta oli ainoastaan 1/5 optiosta 23.12.2009. Ehdotus päätettiin kuitenkin viedä yhtiökokouksen päätettäväksi. Samassa kokouksessa käsiteltiin A:n sijoittajatiimin tarjousta sijoittaa noin 1,3 miljoonaa euroa E:hen (K 71).

Sähköpostiviestissä 16.4.2010 EE:lle ja FF:lle I kiittää EE:tä siitä, että on 15.4.2010 saanut ensimmäisen luonnoksen allekirjoitetusta uudistus- ja lisenssisopimuksesta. Hän kuitenkin muistuttaa E:n puolelta huomautetun useasti aiemmin asioista, joista pitää vielä sopia ennen kuin E:n hallitus voi hyväksyä sopimuksen. Hän viittaa aiempiin keskusteluihin siitä, että sopimuksessa annetaan pois E:n lupaavin liiketoiminta, ja E:n hallituksen tulee hyväksyä tämä, jotta sopimus olisi pätevä. Keskeneräisinä asioina I pitää EE:n kanssa Tukholmassa 4.2.2010 sovittuja huomautuksia; hintalistaa E:n tuotteille; H:n I:n mielestä kehnoa tarjousta sen osakkeenomistajille 12.4.2010, joka on vain 1/5 alkuperäisestä ja jota yhtiökokous tuskin voi hänen mielestään hyväksyä sekä uuden sopimuksen suhdetta E:n voimassaolevaan sopimukseen G:n kanssa yksinoikeuksista merenkulun pinnoitteisiin (K 53).

EE vastaa välittömästi I:lle. Vastaus on välitetty myös P:lle, R:lle ja FF:lle. EE kertoo yllättyneensä I:n viestistä. Hänen mielestään kaikkien osapuolten allekirjoittamaa sopimusta ei voida pitää luonnoksena. Lisenssimaksu on jo maksettu ja E on vahvistanut vastaanottaneensa sen. H katsoo sopimuksen olevan laillisesti sitovan ja täytäntöönpanokelpoisen. Muutoksista voidaan sopia vain kirjallisesti kaikkien osapuolten kanssa (V 123).

Edellä selostettu osoittaa, ettei I ollut keväällä 2010 pitänyt allekirjoitustaan sopimuksessa 23.12.2009 E:tä sitovana. Hän oli 16.3.2010 saakka salannut allekirjoituksensa hallitukselta ja uskotellut hallitukselle sopimuksesta vasta neuvoteltavan. Hän ei ollut pitänyt allekirjoitustaan sitovana myöskään suhteessa H:hon, koska hän oli koko kevään pyrkinyt vaikuttamaan H:n EE:hen muuttaakseen lukuisia sopimuksen ehtoja. I:n käsityksen mukaan sopimuksella luovutettiin pois E:n lupaavin liiketoiminta ja siksi sen sitovuus edellytti hänenkin mielestään E:n hallituksen hyväksyntää, mitä sopimuksella ei ollut.

Sopimuksen allekirjoittajana H:n puolesta EE on E:n hallituksen kokouksessa 17.3.2010 tullut tietoiseksi, että E:n hallitus ei ollut hyväksynyt sopimusta eikä ollut pitänyt sitä I:n allekirjoituksesta huolimatta E:tä sitovana. Sitä BB:n kertomaa seikkaa, että sopimus oli vielä 17.3.2010 ollut allekirjoitettuna vain E:n puolesta, tukee se, että EE oli Tukholmassa 4.2.2010 sopinut I:n kanssa aikomuksesta muuttaa sopimusta. Tämä osoittaa, ettei myöskään EE ollut pitänyt sopimusta 23.12.2009 I:n allekirjoituksesta huolimatta sitovana. Sen, että ainakin EE ja mahdollisesti myös FF olivat allekirjoittaneet sopimuksen 23.12.2009 asemesta vasta viimeistään 15.4.2010, osoittaa I:n sähköpostiviesti 16.4.2010 EE:lle ja FF:lle. Siinä I kiitti EE:tä ensimmäisestä nimenomaan allekirjoitetusta sopimusluonnoksesta. Tämä osoittaa, että I piti sopimusta vielä vastapuolensa allekirjoituksen jälkeenkin edelleen vain luonnoksena. Sen sijaan EE piti sopimusta allekirjoitusten vuoksi nyt E:tä sitovana. EE on siis tiennyt, että E:n hallitus ei ollut hyväksynyt sopimusta ja ettei E:n hallitus eikä I ollut pitänyt tämän allekirjoitusta sopimuksessa E:tä sitovana tahdonilmaisuna. Allekirjoittaessaan sopimuksen tästä huolimatta H:n puolesta EE ei ole ollut vilpittömässä mielessä siitä, että I oli ollut toimivaltainen allekirjoittamaan sopimusta E:n puolesta sen toimitusjohtajana. Uudistus- ja lisenssisopimuksen 23.12.2009 sitovuutta E:hen nähden voidaan siksi pitää kyseenalaisena varsinkin, jos E ei ole saanut sopimuksella tapahtuneeseen yksinoikeuden luovutukselle käypää vastiketta niin, että luovutus on tästä syystä rinnastettavissa laittomaan varojen jakoon yhtiöstä.

E:n yrityssaneerauksen selvittäjän suostumus sopimuksen 23.12.2009 sitovuuden edellytyksenä

E:n yrityssaneerauksen selvittäjä ja valvoja GG on hovioikeudessa kertonut, että hän ei ollut antanut hyväksyntäänsä sopimukselle 23.12.2009 eikä hän ollut nähnyt G:n kanssa 15.8.2008 tehtyä sopimusta. Käräjäoikeuden tuomioon on virheellisesti kirjattu hänen olleen E:n hallituksen kokouksessa 10.11.2009. I oli puhelimitse marraskuun puolivälissä 2009 kertonut hänelle E:n kassaongelmista, ja että hallituksen kokouksessa 10.11.2009 oli käsitelty asiaa. Pöytäkirjasta hän oli havainnut, että hallitus oli suhtautunut myönteisesti pinnoitteita koskevaan sopimukseen. Hän oli antanut I:lle suullisesti suostumuksensa luovuttaa G:lle yksinoikeus pinnoitteisiin 100.000 euron maksusta. Hän oli I:ltä varmistanut, että sopimuksella ei luovutettu F-teknologiaa. Jos sopimus 23.12.2009 olisi näytetty hänelle, hän ei olisi antanut sen allekirjoittamiseen suostumustaan, vaan se olisi pitänyt viedä hallituksen ja suurimpien velkojien arvioitavaksi. Jos hän olisi ollut tietoinen G:n kanssa 15.8.2008 tehdystä sopimuksesta, se olisi vaikuttanut yrityssaneerauksen perusselvityksestä ilmeneviin I:ltä saatuihin tietoihin kuten arvioon lisenssisopimuksista saataviin tuloihin.

Yrityksen saneerauksesta annetun lain 29 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan velallinen ei menettelyn alettua ilman selvittäjän suostumusta saa luovuttaa yritystä tai sen osaa eikä myöskään käyttö- tai rahoitusomaisuutta taikka immateriaali- tai muita toiminnan kannalta tarpeellisia oikeuksia eikä 3 kohdan mukaan myöntää käyttö- tai muuta oikeutta 2 kohdassa tarkoitettuun omaisuuteen, jollei kysymyksessä ole velallisen tavanomaiseen toimintaan liittyvä toimi. Siten käyttöoikeuden myöntäminen velalliselle kuuluvaan immateriaalioikeuteen on sallittu ilman selvittäjän suostumusta vain, jos se on normaali osa velallisen tavanomaisia liiketoimia (HE 182/ 1992 vp, s. 82). Lainkohdan 3 momentin mukaan vastoin 2 momentin 1 – 7 kohdan säännöksiä tehty oikeustoimi on tehoton, paitsi jos toinen osapuoli ei tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää, ettei velallisella ollut oikeutta tehdä kyseistä oikeustointa.

Edellä hovioikeus on jo kiinnittänyt huomiota siihen, että sopimus 23.12.2009 poikkesi aiemmista vastaavista lisenssisopimuksista siinä, että sillä luovutettu yksinoikeus E:n teknologiaan ei ollut E:n irtisanottavissa. Lisäksi sopimuksella luovutettu yksinoikeus ei rajoittunut aiempien sopimusten tavoin lisenssinsaajan omaan tuotantoalaan, vaan se ulottui mihin tahansa pinnoitetuotantoon, johon E:n kehittämä teknologia ylipäätään saattoi soveltua. Ottaen huomioon mainitut seikat ja sen, että sopimuksen 23.12.2009 E:n puolesta allekirjoittaneen toimitusjohtaja I:kin mielestä sopimuksella luovutettiin pois E:n lupaavin liiketoiminta ("this agreement gives away the most promising part of E:s business" K 53) ei kysymys ole voinut olla yrityssaneerauslain 29 §:ssä tarkoitetusta yrityksen tavanomaisesta liiketoimesta, joka olisi ollut sallittu ilman saneerausselvittäjän suostumusta.

DD:n hovioikeudessa antamasta kertomuksesta ilmenee, ettei hän ollut antanut sopimukselle sellaisena kuin se allekirjoitettiin suostumustaan. Yrityssaneerauksesta, joka oli alkanut 18.8.2009 ja lakannut 7.4.2010, ja siihen sisältyneestä velallisen määräysvallan rajoituksista on ollut merkintä E:n kaupparekisterinotteessa 23.12.2009 (V 47). Sopimuksen 23.12.2009 norjalaiset vastapuolet ovat muutoinkin olleet tietoisia E:n yrityssaneerauksesta. Sopimusta 23.12.2009 voidaan siten pitää E:hen nähden tehottomana. P:n mukaan I oli hänelle kertonut, että sopimukselle oli ollut sekä E:n hallituksen että selvittäjän suostumukset. Tällä seikalla ei ole kuitenkaan merkitystä E:n sopimuskumppanien vilpittömän mielen kannalta, koska P ei ole ollut sopimuksen allekirjoittaja.

C:n pääsy osake-enemmistöön E:ssä

J, K ja I ovat kauppakirjalla 23.12.2009 myyneet 100.000 eurolla E:n osakkeitaan HH:lle, jonka puolesta kauppakirjan on allekirjoittanut FF. Hän omisti jo aiemmin E:n osakkeita ja on yhdessä EE:n kanssa perustanut H:n. Hän on allekirjoittanut uudistus- ja lisenssisopimuksen 23.12.2009 G:n puolesta. Myydyt osakkeet (1,00 euroa/osake) muodostivat yhteensä 6 prosenttia E:n osakekannasta. BB:n mukaan kauppa salattiin hallitukselta usean kuukauden ajan. Syynä tähän oli hänen mielestään ollut se, että yhtiön operatiivisen johdon kanssa oli sovittu, ettei osakkeita muiden tietämättä myydä, vaan keskitytään yhtiön kehittämiseen.

M on kertonut J:n pyytäneen häntä joulukuussa 2009 mukaan sijoittamaan E:hen. Huhtikuussa 2010 hänen ja hänen yhtiönsä A:n tarkoituksena oli sijoittaa E:hen yhteisymmärryksessä H:n ja C:n kanssa. C/H:n puolelta hänen neuvottelukumppaninaan oli P. M:n mukaan yhteisen sijoitussuunnitelman tarkoituksena oli, että E:n omistajaksi perustettaisiin emoyhtiö, johon sijoittaisivat pääsijoittajana Sitra 700.000 euroa saaden omistusosuudeksi 35,7 prosenttia, H/C 150.000 euroa saaden omistusosuudeksi 12,7 prosenttia ja A myötäpuolineen 50.000 euroa saaden omistusosuudeksi 25,1 prosenttia (K 56, 57). Sijoituspääoma olisi ollut yhteensä yksi miljoona euroa. P:n mukaan ehdotus ei ollut heidän kannaltaan hyväksyttävä, koska A olisi saanut sijoitukseensa nähden liian suuren omistusosuuden. Yhtiökokous hylkäsi tarjouksen.

A päätyi lopulta E:n omistajaksi päätettäessä osakeannista yhtiökokouksessa 20.5.2010. M:n mukaan tarkoituksena oli saada yhtiöön 500.000 euron sijoitus. Tämä olisi tapahtunut omistajille suunnatulla 0,40 euron osakekohtaisella merkintähinnalla. Kokouspöytäkirjan mukaan muilla omistajilla kuin operatiiviseen johtoon kuuluvilla oli ollut neuvotteluja teollisen toimijan kanssa. Nämä muut omistajat olivat yhtiön silloiset vähemmistöosakkaat, joita kutsuttiin heidän omistusosuuttaan kuvaavasti ryhmäksi G 47. M:n mukaan teollisella toimijalla tarkoitettiin C:tä.

Kokouksessa ryhmä G 47:n asiamiehenä toimi II:n kertoman mukaan asianajaja JJ. II edusti kokouksessa ryhmä G 47:ään kuulunutta KK:ta ja hän on toiminut kokouksen pöytäkirjan tarkastajana. JJ vetäytyi M:n kannattamasta ehdotuksesta ja teki kokoustauon jälkeen uuden esityksen. II:n mukaan JJ ei ollut tauolla keskustellut edustamansa ryhmän kanssa. JJ ehdotti osakeannissa merkittäväksi 5.000.000 uutta osaketta 0.02 euron merkintähinnalla. Osakkailla olisi oikeus siirtää merkintäoikeutensa kolmannelle osapuolelle. Äänestyksessä JJ:n ehdotus voitti M:n ehdotuksen 52,4 prosentin ääntenenemmistöllä. Äänestyspöytäkirjasta ilmenee, että ääntenenemmistö perustui vähemmistöryhmä G 47:ään kuuluvien ja FF:n HH:n yhteenlaskettuun osakeomistukseen. Viimeksi mainittua edusti kokouksessa P (K 92). Hyväksytyn osakeannin ja osakkeenomistajilta saamiensa merkintäoikeuksien perusteella A merkitsi sen vieläkin omistamat 2.326.016 osaketta. Nämä muodostavat 35,22 prosenttia koko osakekannasta.

Vähemmistöryhmä G47 myi osakeannissa saamansa merkintäoikeudet JJ:n perustamalle B:lle 26.5.2010. JJ:n sähköpostiviestin 26.5.2010 mukaan kauppa perustui sopimukseen C:n ja osakkeenomistajien välillä. Viestin mukaan B:n omistivat ja sitä johtivat JJ:n asianajotoimiston asianajajat C:n lukuun. Viestissä viitataan myös aiesopimukseen, jolla osakkeenomistajat siirtäisivät omistuksensa E:ssä B:lle (K 95). B merkitsi saamiensa merkintäoikeuksien perusteella yhteensä 2.346.667 osaketta ja osakkeet merkittyään osti lisäksi 710.092 alkuperäistä E:n osaketta merkintäoikeudet siirtäneiltä osakkeenomistajilta (K5). C merkitsi HH:lta saamiensa merkintäoikeuksien perusteella yhteensä 317.967 osaketta. B:n ja sen kokonaan omistavan C:n osakkeet muodostavat yhteensä 51,1 prosenttia E:n koko osakekannasta.

C:n ja E:n osakkeenomistajien välisessä myynti- ja ostosopimuksessa 8.6.2010 viitataan tehtyyn merkintäoikeuksien siirtoon. Merkintäoikeuden hinta on ollut 0 euroa. Sopimuksella osakkeenomistajat myivät B:lle E:n osakkeensa 0,02 euron osakekohtaisella hinnalla. Sopimuksen kohdassa 5 on sovittu lisäkauppahinnasta, joka maksettaisiin siinä tapauksessa, että B myy enemmistön omistamistaan E:n osakkeista ("exit"). Silloin osakkeenomistajilla olisi oikeus saada vähintään 1,00 euroa/sopimuksella B:lle myyty osake. Lisäkauppahinnan lopullinen määrä olisi riippunut B:n saamasta kauppahinnasta exit-tilanteessa (K 95). II:n kertomuksesta ilmenee, että osakkeenomistajat olivat pitäneet tätä lisäkauppahintaa ehtona, jonka vuoksi he olivat kauppaan ryhtyneet. He olivat uskoneet C:n sopimuksen sisältämää lupausta kehittää E:stä vauras yhtiö.

Kun C on edellä mainitussa osakekaupassa jo ollut E:n osakkeenomistaja merkittyään sitä ennen E:n uusia osakkeita vanhoilta osakkeenomistajilta saamillaan merkintäoikeuksilla, ja kun tämä merkintäoikeus on perustunut yhtiökokouksen päätökseen hyväksyä merkintäoikeuksien siirtäminen kolmannelle, ei yhtiöjärjestyksessä mainittu lunastuslauseke sovellu kauppaan.

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 1.6.2010 hallituksen jäseniksi valittiin P, R, M ja J (K 93). M:n mukaan hän ei ollut tiennyt edellä selostetusta osakekaupasta C:n kanssa. Hallitustyöskentelyn alettua P oli puhunut hänelle sitä tarkoittaen salaisesta osakassopimuksesta, joka olennaisesti muuttaisi yhtiön toimintaa. Hallituksen pöytäkirjasta 21.6.2010, johon kokoukseen myös M osallistui, ilmenee P:n välttelevä vastaus J:n kysymykseen osakekaupasta C:lle. Vastauksen mukaan vanhoilla osakkeenomistajilla ei ollut enää vaikutusvaltaa E:hen, mutta että keskustelut joidenkin osakkeenomistajien kanssa olivat vielä kesken. Salassapitosopimus esti pöytäkirjan mukaan häntä kertomasta osakkeiden hintaa hallitukselle (K 94).

Ottaen huomioon, että sopimukseen 23.12.2009 oli sisältynyt C/H:n optio sijoittaa E:hen 700.000 euroa uutta pääomaa, tulokset E:n pyrkimyksestä saada oman pääoman ehtoista rahoitusta jäivät lopulta varsin vaatimattomiksi. Näin siitä huolimatta, että nimenomaan sijoituksen saaminen oli ollut se vastike, jota E oli C/H:ltä edellyttänyt antamastaan lisenssistä. E ei saanut edes H:n 12.4.2010 tarjoamaa määrää, vaikka se oli ollut 1/5 aiemmasta optiosta. Osakeantipäätös 20.5.2010 tarkoitti lopulta ainoastaan 100.000 euron suuruista uutta rahoitusta E:lle. Tästä C:n ja B:n osuus oli yhteensä noin 53.300 euroa ja A:n osuus noin 46.500 euroa.

Osakekauppa 8.6.2010 C:n ja G 47 -ryhmän välillä on myös osoittautunut C/H:n kannalta edulliseksi verrattuna H:n optioon ostaa E:n osakkeita sopimuksessa 23.12.2009. Vaikka osakekohtainen hinta on samaa suuruusluokkaa, sen maksaminen edellyttää osakekaupassa 8.6.2010 toisin kuin sopimuksessa 23.12.2009 exit-tilannetta, mikä ei ole todennäköinen E:n ollessa nyt konkurssissa.

Päätökseen osakeannin ehdoista oli yhtiökokouksessa päädytty asianajaja JJ:n esityksestä. Kirjallisesta todisteesta K 112 on pääteltävissä, että JJ oli sekä yhtiökokouksessa että osakekaupassa 26.5./8.6.2010 toiminut C:n toimeksiannosta, vaikka hän oli samalla toiminut myös E:n osakkeenomistajien asiamiehenä. Kokonaisuutena edellä selostettu tapahtumienkulku osoittaa hovioikeuden käsityksen mukaan, että C/H:n tarkoituksena ei ole ollut E:hen sijoittamalla kehittää sen omaa liiketoimintaa, vaan C/H:n toiminnan tarkoituksena on ollut saada määräysvalta E:ssä mahdollisimman vähäisin kustannuksin.

E:n liiketoiminta ja sen rahoitus C:n omistusaikana

Hallituksen pöytäkirjasta 30.6.2010 (V 45) ilmenee, että R oli ehdottanut M:ää hallituksen jäseneksi. Tämä oli kuitenkin jäänyt pois hallituksesta ilmoittaen syyksi hallitukselta salatut osakassopimukset, jotka sääntelevät yhtiön johdon toimintaa. Hänen mielestään P ja R eivät olleet kohdelleet osakkeenomistajia tasapuolisesti. P:n käsityksen mukaan M oli jäänyt pois, koska ei ollut saanut yhtiötä määräysvaltaansa. P:n selitys ei ole uskottava, koska M:n ja P:n väliset sähköpostit touko-kesäkuulta 2010 osoittavat, että M:n ja P:n väillä oli ollut yhteisymmärrys siitä, että A yhdessä C:n kanssa muodostaisi yhtiössä enemmistön vähemmistöoppositiota vastaan (V 16, K 123). Kun C olikin vastoin tätä yhteisymmärrystä hankkinut M:ltä salaa enemmistöaseman ostamalla vähemmistön osakkeet, on M:n jääminen pois hallituksesta ollut P:n ennakoitavissa. Hallituksen muodostivat P, R ja S. He edustivat kaikki C:tä.

A:n väitteen mukaan E:n liiketoiminta ja tuotekehitys olivat tämän jälkeen palvelleet yksinomaan D Groupin etuja. Lisenssisopimuksen 23.12.2009 täytäntöönpanosta johtuen E ei ollut voinut enää saada oman toimintansa kattamiseksi riittäviä tuloja ja kulujen kattamiseksi yhtiö velkaannutettiin L:n ja C:n myöntämillä lainoilla sekä konsultointisopimuksella Z:n kanssa.

J:n mukaan E:n tuotekehitys palveli C:n omistukseen siirtymisen jälkeen myös muita asiakkaita kuin H:ta. P on kertonut useammasta uudesta asiakasehdokkaasta, joiden kanssa oli käyty neuvotteluja saavuttamatta kuitenkaan tulosta. Hänen mukaan E oli ollut avoin uusille asiakkaille. K:n mukaan vanhat asiakassuhteet komposiittivalmistajien kanssa jatkuivat. Hänen toimintansa E:ssä päättyi kuitenkin erimielisyyteen C:n yhtiölle kustantaman konsultti Z:n kanssa. Z olisi keskittynyt F:n kehittämiseen, kun taas hän olisi panostanut asiakassovellusten ongelmien ratkaisemiseen.

LL, joka oli ollut tuotantopäällikkönä yhtiön ainoa työntekijä 2010-2011, on kertonut, että näytteitä uusille asiakkaille oli lähetetty, mutta uusia kauppoja ei ollut syntynyt. Tuotekehitys ei ollut edennyt. Asiakkaat olivat olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vanhoja. Se, ettei myyntiä uusille asiakkaille ollut tapahtunut, ilmenee myös yhtiökokouksen pöytäkirjasta 23.5.2011 (K 3). Hallituksen selityksen mukaan henkilöstöresurssit eivät olleet riittäneet uusien asiakkaiden hankintaan. Saman pöytäkirjan mukaan I oli toimitusjohtajana pyytänyt hallitukselta ohjeita yhtiön johtamiseen, mutta ei ollut mielestään niitä juurikaan saanut.

E:n tuloslaskelmasta 2010 ilmenee, että liikevaihto on pienentynyt 540.000 euroon 860.000 eurosta vuonna 2009. Tilikauden tappio on kasvanut vuoden 2009 326.000 eurosta 503.000 euroon. Tästä huolimatta materiaaliostot ovat lisääntyneet 246.000 eurosta 305.000 euroon. (V 9). S on selittänyt tätä sillä, että vuonna 2009 yhtiö oli vielä saanut tuloja lisenssimaksuista. Tulot vuonna 2010 olivat kertyneet yksinomaan tuotekaupasta.

P on kertonut, että sopimusta 23.12.2009 oli 31.1.2012 (V 60) muutettu E:n eduksi, koska H:ssa oli huolestuttu E:n konkurssiuhasta ja kyvystä tavaratoimituksiin. H:n saaman lisenssin soveltamisala kavennettiin merenkulun pinnoitteisiin, jotta E voisi lisensoida tuotettaan muihin pinnoitteisiin. H oli pitänyt E:n hintaa F:lle liian kalliina ja vaati oikeutta saada valmistaa itse F:ää lisenssillä E:n toimitusmääristä riippumatta (V 130). Näin yhtiöiden välillä sovittiin ja samalla rojaltimaksu E:lle kaksinkertaistettiin 2 euroon kilolta.

E:n yrityssaneerauksen perusselvityksen 12.10.2009 mukaan lisenssisopimukset ovat muodostaneet vuoden 2009 arvioidusta 900.000 euron liikevaihdosta 350.000 – 450.000 euroa. Lisenssi- ja tuotantovolyymitasojen arvioitiin kasvavan tulevina vuosina (K 100).

Edellä selostettu osoittaa, että vaikka E:n yrityssaneerauksen onnistuminen oli perustettu odotuksiin säännöllisistä ja kasvavista lisenssituloista, on yhtiö C:n omistusaikana luopunut kokonaan tuotantonsa lisensoinnista muille valmistajille kuin H:lle. E:n ei ole näytetty tehneen uusia lisenssisopimuksia muiden valmistajien kanssa enää vuoden 2009 jälkeen. C:n omistus ei siten ole ainakaan monipuolistanut ja rikastuttanut E:n liiketoimintaa, jonka liikevaihto oli vielä vuonna 2007 ollut 1,2 miljoonaa euroa ja 1,9 miljoonaa euroa vuonna 2008 (V 7). C:n omistus on päinvastoin yksipuolistanut ja köyhdyttänyt yhtiötä, koska tappiot suhteessa liikevaihtoon ovat sinä aikana kasvaneet selvästi entisestä niin, että tappiot ovat sekä 2010 että 2011 olleet liikevaihtoa suuremmat (V 7, V 10). Ottaen huomioon, että lisensointi oli ollut osa E:n tuotekehitystä valmistajien kanssa, ei lisenssitulojen poisjäänti ole ainoastaan heikentänyt tulosta, vaan myös yksipuolistanut tuotekehitystä.

Toiminnan tappiollisuuden vuoksi hallituksen pöytäkirjasta 30.6.2010 (V 127) ilmenevin tavoin E on tarvinnut raaka-ainehankintoihin ja välittömiin kassatarpeisiin rahoitusta. Sitä se on saanut ensin 50.000 euron lainana S:n omistamalta L:ltä, jolla oli konsultointisuhde C:n kanssa. Lainasopimus on sisältänyt konversioehdon. Laina on ollut nostettavissa 30.6.2010 ja se on tullut maksaa takaisin 10 prosentin vuotuisella korolla 30.9.2010 mennessä (V 20). Tämän jälkeen E on lainannut C:ltä samantyyppisin ehdoin 100.000 ja 150.000 euroa 17.9.2010 (V 29, 30), 125.000 euroa 27.1.2011 (V 32), 100.000 euroa 20.6.2011 (V 58) ja 65.000 euroa 16.1.2012 (V 57). C:n lainojen takaisinmaksuaika on ollut noin puoli vuotta. Kahteen viimeksi mainittuun lainaan ei ole sisältynyt konversioehtoa. Hallituksen pöytäkirjan 17.9.2010 mukaan lainoihin oli päädytty, koska yhtiön taloudellinen tilanne oli ollut vakava ja yhtiö tarvitsi välitöntä rahoitusta johtuen puuttuvista myynti- ja tilaustuloista. Ulkopuolisen rahoituksen saamisen todennäköisyys oli ollut matala (V 129).

Z on toiminut konsulttina E:ssä 1.1 – 5.8.2011 (V 35, V 36). Hänet oli palkattu E:n aikaisemman konsultin MM:n tilalle. K:n, J:n, P:n ja S:n mukaan Z:n työ oli E:tä hyödyttävää. K:n mukaan hänen ja Z:n väliset erimielisyydet olivat liittyneet siihen, miten asiat oli tullut hoitaa, mutta K:kin mukaan Z oli kuitenkin hoitanut tehtäviä, jotka jonkun olisi tullut joka tapauksessa hoitaa. LL:n kertoman mukaan hän oli ollut E:n päivittäisissä asioissa yhteydessä Z:aan ja että Z oli hoitanut myös aiemmin yhtiön toimitusjohtaja I:n hoidettaviksi kuuluneita päivittäisiä asioita. Ehdoiltaan Z:n konsultointisopimus ei ole poikennut MM:n sopimuksesta (V 153). Se on kuitenkin tehty E:n asemesta C:n nimissä, koska Z ei ollut luottanut E:n maksukykyyn.

Kutsusta E:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.5.2011 (K 1) ilmenee, että E:n hallitus on tehnyt yhtiökokoukselle ehdotuksen osakeannista, jonka perusteella yhtiö saisi uutta vapaata pääomaa 203.000 euroa. Varat on ollut tarkoitus käyttää pääosin L:n 50.000 euron lainan ja C:n 100.000 euron suuruisen lainan takaisinmaksuun korkoineen sekä lopuilta osin yhtiön yleisiin tarkoituksiin. Kutsun mukaan L ja C ovat vaatineet lainojensa takaisinmaksua. Osakeanti olisi oikeuttanut yhtiön osakkeenomistajat merkitsemään enintään yhteensä 58.000.000 uutta osaketta heidän nykyisten omistustensa suhteessa merkintähinnan ollessa 0,0035 euroa osakkeelta. Alimerkintätilanteessa hallitus olisi voinut päättää, kenellä on oikeus merkitä merkitsemättä jääneet osakkeet ja mitä menettelyä noudattaen.

Kutsusta varsinaisen yhtiökokouksen jatkokokoukseen 23.6.2011 (K 2) ilmenee, että yhtiökokouksessa 23.5.2011 ilmenneiden tilinpäätökseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi käsiteltävät asiat, mukaan lukien osakeanti, on siirretty yhtiökokouksen jatkokokoukseen 23.6.2011. Mainitussa jatkokokouksessa hallitus on ehdottanut samansisältöistä osakeantia kuin aiemmassa yhtiökokouksessa.

Yhtiökokouksen jatkokokouksen pöytäkirjasta 23.6.2011 (K4) ilmenee, että jatkokokouksessa osakeannista on jouduttu äänestämään. Äänestyksessä osakeantia ovat kannattaneet B, C, K, J, HH, NN ja OO yhteensä 3.857.343 äänellä. PP Oy:n vastaehdotuksen puolesta ovat äänestäneet A Oy, RR, I, M, PP Oy ja SS Oy yhteensä 2.384.557 äänellä. Äänestyksen jälkeen hallituksen ehdotus osakeannista on hyväksytty.

A:n nostettua yhtiökokouksen päätöksen moitekanteen E on ylimääräisessä yhtiökokouksessa 31.10.2011 peruuttanut osakeantipäätöksen (V 42).

Kutsusta E:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.5.2012 (K 18) ilmenee, että E:n hallitus on ehdottanut osakeantia, jossa yhtiön osakkeenomistajilla on ollut mahdollisuus merkitä 79.247.340 uutta osaketta merkintähinnalla 0,00757 euroa/osake, millä yhtiöön olisi saatu oman pääoman ehtoista rahoitusta 300.000 euroa. Antia on perusteltu E:n vaikealla taloudellisella tilanteella. E on tehnyt tilikaudella 2011 yhteensä 635.345 euron tappion ja yhtiöllä on ollut velkaa 1.158.719 euroa ulkopuolisille tahoille (pitkäaikaisten velkojen ja konserniyhtiöille olevan velan summa). Antia on pidetty perusteltuna, koska ulkopuolista rahoitusta ei ole ollut saatavissa. Osakkeenomistajia on kuitenkin kehotettu tuomaan esiin myös muita E:n rahoitusmahdollisuuksia. Hallituksen mukaan yhtiön tarkoituksena on ollut palkata yhtiöön uusi johto ja tutkijoita, jotka auttaisivat yhtiön tuotekehitystä.

Yhtiön arvon määrittämiseksi hallitus on antanut kahdelle hyvämaineiselle yhtiölle tehtäväksi arvioida yhtiön arvo. Näistä toinen on arvioinut arvon negatiiviseksi, toinen on saanut yhtiön omalle pääomalle arvoksi 25.000 euroa. Lisäksi hallitus on erikseen teettänyt arvion yhtiön immateriaalioikeuksien arvosta. Niiden arvon on arvioitu olevan 70.000 – 150.000 euroa, joka on perustunut siihen, ettei patentteja ole vielä myönnetty Yhdysvalloissa eikä Euroopassa, eikä patentoitavuus ole ollut varmaa kummallakaan alueella. Toinen yhtiön arvon arvioineista yhtiöistä on arvioinut, että immateriaalioikeuksien huutokauppa toisi nollatuloksen.

Verrattuna osakeantiin 23.5.2011 annin ehtoja on muutettu muun muassa siten, että
- annin edellytyksenä on ollut, että siitä päätettäessä läsnä on 80 prosenttia osakkeenomistajista ja että he hyväksyvät yksimielisesti annin,
- alimerkintätilanteessa, jos useampi osakkeenomistaja on kiinnostunut merkitsemättä jääneistä osakkeista, ne jaetaan kiinnostuneiden osakeomistuksen mukaisessa suhteessa ja
- merkintäajat on muutettu osakeyhtiölain mukaisiksi.

Osakeannilla saatavat varat on ollut tarkoitus käyttää
- velkojen osittaiseen takaisinmaksuun, jotta yhtiö voi jatkaa toimintaansa lyhyellä aikavälillä,
- yhtiön saneerausvelan puolivuosittaiseen lyhentämiseen,
- johdon ja tuotekehitysresurssien palkkaamiseen sekä
- likviditeettitilanteen tukemiseen.

Siltä varalta, että osakeanti ei toteudu, hallitus on ehdottanut yhtiökokouksen päättävän, että yhtiön liiketoiminta tai sen omaisuutta myydään. Hallitus on ehdottanut itselleen valtuutta myydä yhtiön liiketoiminta vähintään 70.000 eurolla. Jos yhtiö ei pystyisi jatkamaan toimintaansa omaisuuden myymisen jälkeen, hallitus jättäisi konkurssihakemuksen.

C on 30.7.2012 käräjäoikeudessa vireille tulleella hakemuksella hakenut E:n asettamista konkurssiin (K 34). Perusteena on käytetty C:n E:lle 17.9.2010, 27.1.2011 ja 20.6.2011 antamia lainoja, joita ei ole konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta huolimatta maksettu, sekä konsulttipalkkiosaatavaa 385.000 nok ja palauttamatta jäänyttä osakeannin merkintähinnan maksua 203.000 euroa. Lainat ovat erääntyneet 1.4.2011, 1.7.2011 ja 2.1.2012, konsulttipalkkio 17.9.2011 ja merkintähinnan palautus 30.4.2012.

Konkurssia koskevassa oikeudenkäynnissä E ei ole vastannut konkurssihakemukseen, mutta A on väliintulijana vastustanut hakemusta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on 15.10.2012 antamallaan tuomiolla hylännyt C:n hakemuksen E:n asettamisesta konkurssiin. Syynä hakemuksen hylkäämiselle on ollut se, etteivät C:n saatavat ole käräjäoikeuden mukaan olleet konkurssilain edellyttämällä tavalla niin selviä, ettei niiden oikeellisuutta voitaisi riitauttaa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on kuitenkin 5.8.2013 antamallaan tuomiolla asettanut E:n konkurssiin N Oy:n hakemuksen johdosta. TT on kertonut, että J oli jo vuotta aiemmin kehottanut häntä hakemaan E:tä konkurssiin. N:n tarkoituksena oli kuitenkin ollut käyttää konkurssihakemusta ainoastaan painostuskeinona N:n saatavien maksamiseksi. Konkurssiin asettaminen oli tullut TT:n mukaan yllätyksenä. C:n haettua muutosta C:n hakemuksen hylänneeseen käräjäoikeuden ratkaisuun Kouvolan hovioikeus on 27.9.2013 antamassaan ratkaisussa katsonut, että merkintähinnan palautusta koskeva saatava on niin selvä, ettei sen oikeellisuutta voida perustellusti epäillä, ja että konkurssiin asettamisen edellytykset ovat siten olleet olemassa jo C:n hakemuksen johdosta.

E:n varsinaisen yhtiökokouksen jatkokokouksen pöytäkirjasta 1.11.2012 ja kokousta koskevasta kutsusta ilmenee, että hallitus on esittänyt vastaavansisältöistä osakeantia kuin yhtiökokouksessa 22.5.2012, kuitenkin siten, että merkintähinta on ollut 0,00757 euron sijasta 0,003786 euroa, mikä on perustunut siihen, että yhtiön arvoksi on arvioitu 25.000 euroa (K 103). Osakeantia ei ollut toteutettu, koska se olisi edellyttänyt osakkeenomistajien yksimielisyyttä eivätkä A ym. olleet äänestäneet sen puolesta.

E:n ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjasta 17.12.2012 ja kokousta koskeva kutsusta ilmenee, että hallitus on ehdottanut yhtiökokoukselle pääosin vastaavanlaista osakeantia kuin 1.11.2012 ja 22.5.2012. Merkittävien osakkeiden lukumäärä on ollut 79.247.340 kappaletta ja osakkeita on tarjottu osakkeenomistajille heidän omistustensa suhteessa, kuitenkin siten, että kukin osakkeenomistaja on saanut kutakin yhtiön osaketta kohti yhden merkintäoikeuden, ja osakeannissa 12 merkintäoikeutta on oikeuttanut merkitsemään yhden uuden osakkeen. Merkintähinta on ollut 0,003786 euroa ja se on perustunut hallituksen arvioon yhtiön arvosta, joka on ollut 25.000 euroa. Merkintäoikeudet ovat olleet vapaasti siirtokelpoisia. Antia on perusteltu kuten aiemminkin yhtiön vaikealla taloudellisella tilalla, sekä nyt myös sillä, että yhtiön pääomistaja C on hakenut yhtiön asettamista konkurssiin. Aloitteen osakeannista on tehnyt hallitukselle C. Kuten edelliselläkään kerralla, anti ei ole toteutunut, koska sitä ei ole yksimielisesti kannatettu (K 104).

Menettely E:n yhtiökokouksissa ja hallinnossa

A on väittänyt, että B, C ja D ovat myös usealla muulla tavalla rikkoneet osakeyhtiölakia. A on lunastusvelvollisuuden perustavana väärinkäytöksenä vedonnut osakkeenomistajan kyselyoikeuden loukkaamiseen ja totuudenvastaisen tiedon antamiseen useissa yhtiökokouksissa koskien muun muassa vuoden 2009 lisenssisopimusta ja F:n käytön laajuutta, L:n lainan hyväksymistä, voimassa olevia osakassopimuksia, J:n palvelussuhdetta sekä tuotannon ulkoistamista. Lisäksi A:n mukaan E:n hallitus on laiminlyönyt laatia pöytäkirjat hallituksen kokouksista vuoden 2010 jälkimmäiseltä vuosipuoliskolta, yrittänyt harhauttaa 23.5.2011 yhtiökokouksen hyväksymään tilinpäätöksestä tilintarkastamattoman version sekä pyrkinyt saamaan osakkeenomistajat tekemään päätöksen osakeannista puutteellisten ja virheellisten tietojen varassa. Lisäksi 23.6.2011 hyväksytyssä osakeannissa merkintäetuoikeudelle varattu aika on ollut liian lyhyt, asiakirjojen nähtävillä pidosta on ilmoitettu virheellistä tietoa ja yhtiökokoukselle ei ole annettu hallituksen selostusta tilinpäätöksen laatimisen jälkeisistä yhtiön asemaan vaikuttavista seikoista. Vielä A on väittänyt, että yhtiökokouksia ei ole järjestetty asianmukaisesti, ylimääräistä yhtiökokousta ei ole kutsuttu koolle A:n 21.8.2012 vaatimuksen johdosta osakeyhtiölain mukaisesti ja että kaikki hallituksen jäsenet ovat 30.6.2010 jälkeen olleet esteellisiä tekemään päätöksiä E:n ja D-konsernin intressipiirin välisistä oikeustoimista.

Kyselyoikeuden epääminen ja totuudenvastaisen tiedon antaminen

Osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukaan hallituksen ja toimitusjohtajan on yhtiökokouksessa osakkeenomistajan pyynnöstä annettava tarkempia tietoja seikoista, jotka voivat vaikuttaa kokouksessa käsiteltävän asian arviointiin. Jos kokouksessa käsitellään tilinpäätöstä, velvollisuus koskee myös yhtiön taloudellista asemaa yleisemmin, mukaan lukien yhtiön suhde samaan konserniin kuuluvaan toiseen yhteisöön tai säätiöön. Tietoja ei kuitenkaan saa antaa, jos niiden antaminen tuottaisi yhtiölle olennaista haittaa.

Kyselyoikeuden tarkoituksena on sallia verrattain laaja kyselyoikeuden käyttö. Kyselyoikeuden ulottuvuuden rajaaminen on kuitenkin vaikeasti ratkaistava asia yhtiön ja osakkeenomistajan mahdollisesti ristiriitaisten intressien johdosta. Osakkeenomistajan on saatava riittävästi tietoa yhtiökokouksessa tehtävien päätösten perustaksi. Toisaalta on selvää, että yhtiön osakkeenomistajina voi olla myös kilpailijoita ja riski siitä, että kyselyoikeutta voidaan käyttää yhtiön intressien vastaisesti, on aina olemassa. Tästä syystä tietojen antamista rajoittaa yhtiön etu. (Mähönen – Villa: Osakeyhtiö III 2011, s. 198)

E:n yhtiökokousten 23.5.2011 (K 3/V 40), 23.6.2011 (K 4/V 41), 31.10.2011 (V 42), 2.10.2012 (K 102/V 46), 1.11.2012 (K 103), 17.12.2012 (K 104) ja 28.6.2013 (K 105) pöytäkirjoista ilmenee, että M, A tai asiamiehensä ovat esittäneet yhtiökokouksessa hallitukselle lukuisia kysymyksiä. Vastauksia kysymyksiin on toimitettu osittain kirjallisesti yhtiökokousten jälkeen (K 5/V 48 ja V 49). Yhtiökokouksen 2.10.2012 pöytäkirjasta (K 102/V 46) ilmenee, että yhtiökokouksessa ei ole ollut paikalla yhtään hallituksen jäsentä, joten kokouksessa PP Oy:n ja BB:n asiamiehenä toiminut asianajaja UU on itse todennut kokouksen aluksi, ettei osakkeenomistajan kyselyoikeus voi siten toteutua.

Lisenssisopimuksesta 23.12.2009 on kerrottu kokouksessa 23.5.2011 osakkeenomistajille sopimuksella myönnetystä yksinoikeudesta pinnoitteisiin ja lisenssimaksusta sekä siihen liittyen H:n tuotteiden käytöstä ja hinnoittelusta. Lisenssisopimusta koskeviin kysymyksiin on vastattu myös yhtiökokouksessa 17.12.2012 ja sen jälkeen kirjallisesti (V 49). Hallitus on tuossa kokouksessa vastannut, että H on maksanut kaikki lisenssisopimuksen mukaiset maksunsa ja toisaalta että hallituksella ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon H:lle on toimitettu F:ää vuosina 2009 – 2012. Ottaen huomioon sen, mitä edellä lisenssisopimuksesta 23.12.2009 on selostettu, annetut vastaukset eivät ole olleet totuudenvastaisia tai poikenneet siitä, mitä muista lisenssisopimuksista on kerrottu. Lisenssisopimuksista ei ole annettu A:lle jäljennöstä sopimusten salassapitoehdon vuoksi.(K 3/V 40, K 103)

Asiassa jäljempänä selostetun näytön ja silloin käytössä olleiden testitulosten valossa hallituksen vastaukset koskien F:n käytön laajuutta ja sen käyttöä laivan vedenpinnan alapuolisissa osissa eivät ole olleet totuudenvastaisia.

L:n lainasopimuksen päiväys on ollut virheellinen (K 23/V 20). S:n kertoman mukaan lainasopimus on todellisuudessa allekirjoitettu 2.7.2010. Virheellinen päiväys on kuitenkin korjattu hallituksen kokouksessa 12.9.2010 (V 41). Tämän jälkeen sopimuksen päiväyksestä kerrotut ja ilmoitetut tiedot (K 1, K 4, V 41) huomioiden kyse ei ole ollut tahallisesta virheellisen tiedon antamisesta.

Vastauksena osakassopimusten olemassaoloa koskevaan kysymykseen hallitus on yhtiökokouksessa 23.5.2011 kiistänyt olevansa tietoinen, että osakkeenomistajilla olisi voimassaolevia osakassopimuksia (K 3/V 40). Hallituksen kirjallisesti kokouksen jälkeen antamista vastauksista käy ilmi, että hallitus on täydentänyt vastaustaan kertomalla tarkemmin osakkeiden luovutuksesta D:n intressipiiriin 20.5.2010 pidetyn yhtiökokouksen jälkeen (K 5).

J on kertonut, että hän oli lopettanut E:ssä työskentelyn vuonna 2011 ja konsultoinut E:lle vuoteen 2012 saakka. Vuoden 2013 hän oli työskennellyt C:lle Singaporessa ja siellä hänen vastuullaan olivat olleet muun muassa E:n IPR-asiat.

J:n osalta asiassa on sinänsä ollut riidatonta, että hänen lähtiessä E:stä yhtiöstä on lähtenyt merkittävää tietotaitoa ja tuotekehitystieto on muodostanut merkittävän osan E:n omaisuudesta. Toisaalta on huomioitava, että J:lle ei oltu E:ssä asetettu rajoituksia tulevaisuuden työtehtävien suhteen. A:n väite siitä, että J:n mukana E:stä olisi lähtenyt kaikki patentoituun tuotekehitysomaisuuteen liittyvä yrityssalaisuuden muodostava tuotekehitystieto on kuitenkin liioiteltu. Tietotaitoa on ollut E:ssä muillakin kuin J:llä.

J:n palvelusuhteesta hallitus on yhtiökokouksessa 1.11.2012 kertonut, milloin J on E:llä lopettanut, mutta ei ole vastannut kysymykseen, onko J siirtynyt C:n palvelukseen, koska hallitus ei katsonut tiedolla olevan merkitystä E:n kannalta (K 103). Koska kysymyksellä ei ole ollut vaikutusta kokouksessa käsiteltävien asioiden arviointiin edellä mainitussa osakeyhtiölain säännöksessä säädetyllä tavalla, hallitus on voinut kieltäytyä vastaamasta, vaikka vastauksella olisikin voinut olla merkitystä tässä oikeudenkäynnissä. Yhtiökokouksessa 28.6.2013 ei ole esitetty kysymyksiä koskien J:n palvelusuhdetta.

K:n, P:n ja S:n mukaan E:n tuotannon ulkoistamista oli harkittu jo ainakin vuoden ajan ja harkinnassa oli kartoitettu muitakin vaihtoehtoja. E:n tehtaan myymisestä oli keskusteltu jo hallituksen kokouksessa 21.6.2010 M:n ollessa hallituksessa (K 94). K oli saanut yhtiön konsultilta MM:ltä tammikuussa 2011 toimeksiannon selvittää, minkä hintaista olisi materiaalin tuottamisen ulkoistaminen, kun tehdas oli pieni ja tuottaminen kallista (V 154). Vuoden 2010 tilinpäätöksen liitetiedoissa (K 8/V 9) on hallituksen kommenteissa mainittu, että "hallitus on aloittanut toimenpiteet parantaakseen E:n tuotantoa hakemalla vaihtoehtoisia ulkoistusratkaisuja ja näin vahvistaa yhtiön käyttöpääomaa. Tämän seurauksena hallitus on aloittanut yhtiön tehdaskiinteistön myynnin Herralassa." Tämä tilinpäätöksen versio on A:n mukaan esitelty yhtiökokouksen jatkokokouksessa 23.6.2011.

S:n mukaan päätös tuotannon ulkoistamisesta Ä:lle on tehty alkukesästä 2011 (V 147) ja Herralan toimitilat on myyty kesäkuussa 2011. LL:n mukaan muuttopäivä oli ollut syyskuun 2011 lopulla ja tuotantoa oli jatkettu Herralassa muuttoon asti.

Tuotannon ulkoistaminen on sellaisenaan tavanomainen ja laillinen toimi, kuten käräjäoikeuskin on katsonut (tuomion sivut 71-72). E:n taloudellinen tilanne oli ollut heikko jo ulkoistamista harkittaessa ja siten sille on ollut liiketaloudellinen peruste. Tuotanto ulkoistettiin Ä:lle, minne VV:n mukaan oli ulkoistettu myös Norjan H:n tuotanto, mutta harkinnassa oli huomioitu muitakin vaihtoehtoja. Ä:n ei ole väitetty olleen C:n intressi- tai vaikutuspiirissä. Tavanomaisuutta ja laillisuutta tukee myös se, että E:n myyntiagentti YY:n mukaan hänen osaltaan yhteistoiminta E:n kanssa jatkui ulkoistamisesta huolimatta ennallaan.

Yhtiökokouksen 31.10.2011 pöytäkirjan (V 42) mukaan M/UU on kokouksessa todennut "hänen tietoonsa tulleen, että yhtiön liiketoimintaa on siirretty Norjaan enemmistöosakkaiden määräysvallassa olevaan yhtiöön". Tähän liittyen R on kertonut, ettei yhtiön liiketoimintaa ole siirretty Norjaan. Vaikka A on ollut tietoinen ulkoistamisharkinnasta ja tehtaan myynnin aloittamisesta ennen 31.10.2011 yhtiökokousta, kokouksen toimittamisajankohtana toiminta oli jo ollut ulkoistettu Ä:lle ja Herralan kiinteistö myyty. Nämä ovat seikkoja, joista olisi tullut kertoa osakkeenomistajalle. Sen sijaan yhtiökokouksen pöytäkirjasta ei ilmene, että M olisi kertomansa mukaisesti kysynyt yhtiökokouksessa, mistä yhtiökokouspöytäkirjat saa ja että hänelle olisi vastattu, että Herralan toimistosta.

Muut rikkomukset

E:n hallinnon hoitaminen ja päätöksenteko on J:n ja II:n kertomusten mukaan ollut melko vapaamuotoista. II on muun muassa kertonut, että hän oli ollut E:n hallituksessa kahden viikon ajan keväällä 2010, mutta että tästä ei ole ollut kirjausta kaupparekisterissä. Mahdollisesti kirjausta ei ole ollut hänen jälkeen hallitukseen jääneestä XX:stäkään - 31.12.2010 on pidetty kolme hallituksen kokousta (K 3/V 40 ja K 5) ja 6.6.2011 hallituksen antaman vastauksen mukaan niistä yhdestä oli laadittu pöytäkirja ja kahden muun osalta hallitus on tuolloin vastannut, että pöytäkirjat laaditaan piakkoin. Epäselväksi on jäänyt, onko näitä koskaan laadittu. Joka tapauksessa J:n ja II:n kertoman perusteella tämä ei olisi sinänsä poikennut E:n hallinnon hoidon tavasta verrattuna aikaan ennen C:n omistusta. E:n kirjanpitäjä on yhtiökokouksessa 23.6.2011 kertonut, että näiden kokousten pöytäkirjat eivät ole olleet tilintarkastajan käytettävissä (K 4/V 41).

Vuoden 2010 tilinpäätöksen osalta tilinpäätöksessä, joka on esitelty yhtiökokouksessa 23.5.2011 on ollut eräitä kirjanpitäjän havaitsemia virheitä ja kokouksessa esitellystä tilinpäätösversiosta on puuttunut tilintarkastusmerkintä. Epäselvyyksien vuoksi tilinpäätöksen hyväksyminen on päätetty siirtää yhtiökokouksen jatkokokouksen 23.6.2011 käsiteltäväksi. Kokouksessa asia on käsitelty ja epäselvyydet on korjattu. Tilintarkastaja on antanut E:n tilikaudesta 2010 hyväksyvän tilintarkastuskertomuksen ja se on esitelty yhtiökokoukselle. E:n kirjanpitäjä on jatkokokouksessa vahvistanut esillä olevan tilinpäätöksen olleen ainoa versio, johon tilintarkastusmerkintä on tehty. (K 4/V 41, K 6 – K 10)

Osakeantipäätös on tehty jatkokokouksessa 23.6.2011. Päätöksessä osakkeiden merkinnälle varattu aika on ollut viisi päivää eli siten OYL 9 luvun 5 §:n 2 momentti huomioon ottaen liian lyhyt. Osakeanti on kuitenkin peruutettu ylimääräisessä yhtiökokouksessa 31.10.2011 (V 42) A:n moitittua päätöstä.

A on väittänyt, että E:n yhtiökokouksia ei ole järjestetty asianmukaisesti, kun yhtiökokousten puheenjohtajina oli toiminut Y:n esteelliset asianajajia ja kokouskieli on pyritty vaihtamaan englanniksi. B, C ja D ovat esittäneet, että Y on ollut nimenomaan E:n käyttämä asianajotoimisto. Tämä ei ole kuitenkaan uskottavaa, koska ajalla 28.10.2010 - 16.2.2012 myös B:n postiosoitteena on ollut Y asianajotoimisto (K 106) ja B:n hallituksen jäsenenä ja varajäsenenä ovat toimineet Y:n asianajajat. Edellä mainittu ei kuitenkaan osoita, että Y:n asianajajat olisivat olleet esteellisiä toimimaan OYL 5 luvun 23 §:n mukaisesti yhtiökokousten valittuina puheenjohtajina. Huomioitava on myös, että A ei ole ehdottanut kokouksiin muutakaan puheenjohtajaa, vaikka on huomauttanut puolueellisuudesta ja esteellisyydestä ainakin kokouksissa 23.6.2011 ja 28.6.2013. Kokouskielen muuttamista englanniksi on ehdotettu ainakin kokouksessa 23.6.2011, mutta ehdotusta ei ole hyväksytty (K 4/V 41).

A oli vaatinut 21.8.2012 ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista ja osakkeenomistajien aseman suojaamiseksi tarvittavien asioiden saattamista käsiteltäväksi seuraavaksi kokoontuvassa yhtiökokouksessa (K 101). Yhtiön hallitus ei ollut ottanut vaadittuja asioita esityslistalle 2.10.2012 eikä 1.11.2012 pidetyissä yhtiökokouksissa (K 102 ja K 103). E:n hallitus oli toimittanut kokouskutsun A:n vaatimaan yhtiökokoukseen vasta 12.12.2012 ja vaaditut asiat oli käsitelty kokouksessa 17.12.2012 (K 104/V 49). A ei ole siten saanut vaatimiaan asioita käsitellyksi OYL:n 4 ja 5 §:n mukaisesti. Toisaalta vaatimus on esitetty ajankohtana 9.8. - 2.10.2012, jolloin yhtiöllä ei ollut toimivaa hallitusta. Lisäksi käsiteltäväksi esitettyjä asioita on ollut lukuisia ja vaaditut asiat on käsitelty joulukuun kokouksessa paljon ennen E:n konkurssia. Yhtiökokouksessa 17.12.2012 on käyty keskustelua konkurssihakemuksen vastustamisesta (K 104/V 49). E:n hallitus on todennut, että konkurssihakemusta ei ole vastustettu Y:n ohjeistuksen mukaisesti. C:n mukaan E:n hallituksella ei ole ollut mitään syytä vastustaa C:n konkurssihakemusta, koska E oli maksukyvytön.

Hallituksen jäsenten esteellisyys

A on katsonut, että kaikki hallituksen jäsenet ovat 30.6.2010 jälkeen kuuluneet D-ryhmän intressipiiriin ja olleet siten esteellisiä tekemään päätöksiä E:n ja D-konsernin intressipiirin välisistä oikeustoimista.

Todisteista V 128, V 130 ja V 131 ilmenee, että S on pidättäytynyt äänestämästä 1.7.2010 hallituksen kokouksessa L:n lainasta, P ei ole osallistunut C:lle myönnetyn yrityskiinnitysasian käsittelyyn 21.11.2011 ja että P ei ole osallistunut 8.12.2011 uuden lisenssisopimuksen käsittelyyn. Hallituksen jäsenet ovat siten OYL 6 luvun 4 §:n mukaisesti jättäneet osallistumatta asioiden käsittelyyn säännöksessä mainituissa tilanteissa. Käräjäoikeuden katsomin tavoin (tuomion sivut 70-71) hallituksen jäsenet eivät ole muutoin olleet esteellisiä.

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin (tuomion sivu 66), ettei Päijät-Hämeen käräjäoikeuden 18.9.2012 tuomiolla ja Kouvolan hovioikeuden 26.3.2013 tuomiolla ole todistusvaikutusta arvioitaessa hallituksen jäsenten esteellisyyttä tässä asiassa.

Oikeudellinen arvio osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n soveltuvuudesta

Osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n mukaan osakkeenomistaja on toisen osakkeenomistajan kanteesta velvoitettava määräajassa lunastamaan tämän osakkeet, jos:
1) osakkeenomistaja on tahallaan väärinkäyttänyt vaikutusvaltaansa yhtiössä myötävaikuttamalla 1 luvun 7 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseen päätökseen taikka muuhun tämän lain tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen; sekä
2) toisen osakkeenomistajan oikeussuoja edellyttää lunastamista, kun otetaan huomioon todennäköisyys 1 kohdassa tarkoitetun menettelyn jatkumiselle sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Lunastushinnaksi on määrättävä se käypä hinta, joka osakkeella olisi ilman vaikutusvallan väärinkäyttöä.

Osakeyhtiölain 1 luvun 7 §:n mukaan kaikki osakkeet tuottavat yhtiössä yhtäläiset oikeudet, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Yhtiökokous, hallitus, toimitusjohtaja tai hallintoneuvosto ei saa tehdä päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella.

Esitöiden mukaan mainitun 1 luvun 7 §:ssä säännelty osakkeiden ja osakkeenomistajien välinen yhdenvertaisuus suojaa vähemmistöosakkeenomistajia. Periaatteen noudattaminen ei estä enemmistövallan käyttämistä, mutta estää enemmistöosakkeenomistajien suosimisen vähemmistön kustannuksella. Säännös koskee yhtiökokouksen ja yhtiön johdon päätöksiä sekä yhtiön johdon tekemiä muitakin toimenpiteitä, kuten tiettyä osakkeenomistajaa suosivia liiketoimia. Säännöksellä kielletään kaikenlaisen epäoikeutetun taloudellisen edun antaminen esimerkiksi enemmistöosakkaalle vähemmistöosakkaan kustannuksella. Tällainen etu voi olla tiettyä osakkeenomistajaa suosiva hinnoittelu suunnatussa osakeannissa tai osakkeenomistajaa hyödyttävä ja yhtiön kannalta epäedullinen liiketoimi.

Säännöksen sanamuodon mukaan yhdenvertaisuusperiaatetta sovelletaan yhtiön osakkeenomistajaan. Vastaavia periaatteita on kuitenkin sovellettava myös esimerkiksi sulautuvan yhtiön osakkeenomistajaan tilanteessa, jossa sulautumisesta on päätetty, mutta tästä ei vielä ole tullut vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajaa. Myös osakkeen merkitsijään on sitovan merkintätoimen jälkeen sovellettava vastaavia periaatteita siinä laajuudessa kuin se osakkeen merkitsijän asema huomioon ottaen on mahdollista. Periaatteet ovat vastaavalla rajauksella ulotettavissa myös optio-oikeuden haltijaan. (HE 109/2005 vp, s. 39-40).

Edelleen esitöiden mukaan myötävaikuttaminen yhdenvertaisuutta koskevan 1 luvun 7 §:n vastaiseen päätökseen tarkoittaa paitsi osallistumista yhdenvertaisuutta loukkaavaan yhtiökokouspäätökseen myös muun muassa tilanteita, joissa osakkeenomistaja hallituksen jäsenenä tekee yhdenvertaisuutta loukkaavan päätöksen taikka vaikutusvallallaan painostaa hallituksen tai sen jäsenen tällaiseen menettelyyn (HE 109/2005 vp, s. 205).

Edellä olevasta on pääteltävissä, että liiketoimet kuten sopimusten tekeminen voivat tulla arvioitavaksi vaikutusvallan väärinkäyttönä. Vaikutusvallan väärinkäyttö ei edellytä, että liiketoimi on osakkeenomistajan tekemä, vaan vaikutusvaltaa voidaan käyttää väärin myös välikäsien kautta. Väärinkäytöksen tapahtuessa sen tekijän tai sen kohteen ei tarvitse olla osakkeenomistajan asemassa yhtiössä, vaan tässä suhteessa on riittävää, että tästä on tehdyn sitovan oikeustoimen perusteella välttämättä tulossa yhtiön osakkeenomistaja.

Vaikka sopimus 23.12.2009 sisälsi C/H:n option päästä E:n osakkeenomistajaksi, sopimus ei kuitenkaan ollut H:ta tältä osin sitova eikä C:n asemaa siten voida vielä sen perusteella pitää osakkeenomistajan asemaan verrattavana. C:tä voidaan pitää E:n osakkeenomistajana vasta B:n merkittyä E:n osakkeita C:n lukuun. Vaikutusvallan väärinkäyttönä voisi siten tulla kysymykseen C:n toiminta E:ssä vasta 26.5.2010 jälkeen. Sopimuksella 23.12.2009 on kuitenkin merkitystä arvioitaessa osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n soveltuvuutta, koska sopimuksen sitovuus oli edellä todetulla tavalla kyseenalainen ja se pantiin täytäntöön C:n saatua yhtiössä määräysvallan.

Pykälän soveltuvuuden kannalta asiassa on ratkaistava, onko E saanut sopimuksesta 23.12.2009 käyvän vastikkeen, vai onko sopimus ollut alihintainen, kuten kanteessa väitetään. Jos sopimus on ollut E:n kannalta siinä määrin alihintainen, että se on verrattavissa laittomaan varojen jakoon yhtiöstä, on sitovuudeltaan kyseenalaisen sopimuksen täytäntöönpanossa sen jälkeen, kun C oli saanut yhtiössä määräysvallan, voinut olla kysymys vaikutusvallan väärinkäytöstä.

Yhtiön varojen jakamisesta säädetään osakeyhtiölain 13 luvun 1 §:ssä. Sen 3 momentin mukaan liiketapahtuma, joka vähentää yhtiön varoja tai lisää sen velkoja ilman liiketaloudellista perustetta, on laitonta varojen jakoa. Lainkohdan esitöiden mukaan laitonta varojenjakoa ovat 1 ja 2 momentissa lueteltujen laillisten varojenjakotapojen ulkopuolella kaikki sellaiset menettelyt, joissa yhtiöstä poistuu varoja ilman liiketaloudellista perustetta. Liiketaloudellista perustetta arvioitaessa olennaista ei ole se, osoittautuuko liiketoimi jälkikäteen yhtiölle tappiolliseksi, vaan se, millä perusteella toimenpide on tehty: onko tarkoitus ollut liiketaloudellinen vai ei. Ratkaisevaa on, olisiko päätöksen tekijöiden pitänyt tietää, ettei päätös ole liiketaloudellisesti perusteltu (HE 109/2005 vp, s. 124).

Oikeustoimet, joilla C saavutti enemmistövallan E:ssä, osoittavat, että E ei saanut sopimuksesta 23.12.2009 C/H:ltä muuta merkittävää vastiketta kuin sopimuksessa sovitun lisenssimaksun 100.000 euroa, vaikka E:n puolelta lisenssisopimusneuvotteluihin oli 2009 ryhdytty ja niitä oli keväällä 2010 jatkettu C/H:n taholta tehtyjen sijoitustarjousten vuoksi. Lisenssimaksun suuruus on tosin vastannut E:n aiemmin tekemiä lisenssisopimuksia, mutta aiemmat sopimukset olleet joko määräaikaisia tai ainakin E:n puolelta irtisanottavissa. Viimeksi mainitussa suhteessa sopimus 23.12.2009 poikkesi aiemmista. Se ei ollut E:n puolelta irtisanottavissa. Se poikkesi aiemmista myös siinä suhteessa, että yksinoikeus E:n teknologialla valmistettaviin pinnoitteisiin ei rajoittunut sopimuskumppanin omaan tuotantoalaan, vaan se kattoi millaisen pinnoitetuotannon tahansa, johon E:n teknologia soveltui. Pinnoitteet olivat tosin ainoastaan osa niistä sovelluksista, joihin E:n teknologia soveltui, mutta se oli vuonna 2009 yhtiön tuotekehittelyn viimeisin ja lupaavin osa. Kokemusperäistä tietoa F:n soveltuvuudesta H:n valmistamien laivamaalien ainesosaksi oli tuolloin ollut, vaikka se oli vasta ollut alustavaa (K 11, 12).

Hovioikeuden käsityksen mukaan sopimuksella 23.12.2009 ei ole ollut E:n kannalta liiketaloudellista perustetta seuraavista syistä. Yksinoikeuden luovuttaminen määräämättömäksi ajaksi E:n teknologiaan kaikenlaisessa pinnoitetuotannossa käytännössä 100.000 euron kertamaksua vastaan on edellä mainituista syistä ollut E:n kannalta alihintainen. Sopimus olisi voinut olla E:n kannalta liiketaloudellisesti perusteltu, jos E olisi tavoitteensa mukaisesti ensin saanut neuvotteluosapuoleltaan sitoumuksen sijoituksesta yhtiöön. C/H:n puolelta laaditun sopimuksen 23.12.2009 E:n toimitusjohtajana allekirjoittanut I sekä sen osakkeenomistajina allekirjoittaneet K ja J ovat samana päivänä tehneet osakekaupan, jolla he ovat myyneet 6 prosenttia E:n osakekannasta yhdelle E:n vastapuolelle sopimuksessa 23.12.2009 samaisella 100.000 eurolla. He ovat siten ottaneet sopimuksesta 23.12.2009 vastiketta E:n asemesta myös itselleen.

Sopimuksen 23.12.2009 allekirjoittaminen E:n puolesta sekä mainittu osakekauppa on salattu yhtiön hallitukselta. Tämä seikka puolestaan osoittaa, että I, K ja J ovat tienneet, ettei sopimus 23.12.2009 ole ollut heidän osakekaupassa saamaansa vastikkeeseen verrattuna E:n kannalta liiketaloudellisesti perusteltu. I on itsekin ollut edellä todetulla tavalla myöhemmin keväällä 2010 sitä mieltä, ettei sopimus 23.12.2009 ole hänen allekirjoituksestaan huolimatta ollut E:lle riittävän edullinen eikä sitä sitova.

C:n edustajista kootun E:n hallituksen liiketoiminta keskittyi edellä selostetulla tavalla sopimuksen 23.12.2009 täytäntöönpanoon, mistä hyöty koitui yksinomaan H:lle, josta C omisti tuolloin 20 prosenttia. Vaikka sopimuksen muuttamisen 31.1.2012 jälkeen H mahdollisti E:lle teknologiansa lisensoinnin muille kuin merenkulun pinnoitevalmistajille, ei näyttöä ole esitetty siitä, että tässä olisi onnistuttu tai sitä edes yritetyn.

E:n tappiollisuudesta johtuen sillä on ollut jatkuva uuden rahoituksen tarve. Vieraan pääoman ehtoinen lainarahoitus sen pääomistajalta on ollut kuitenkin varsin lyhytaikaista eikä sillä ole voitu ratkaista pysyvää likviditeettiongelmaa, josta lyhytaikaisen lainoituksen jatkuva tarve kertoo. Lainat eivät korko- tai konversioehtojensa puolesta ole olleet epätavanomaisia tai E:lle epäedullisia. Hovioikeus katsoo, että lainoille on ollut liiketaloudellinen peruste sikäli kuin niillä on voitu turvata E:n päivittäisen toiminnan ja tuotannon jatkuminen lyhyellä tähtäimellä siinä H:ta palvelevassa liiketoiminnassa, jollaiseksi se oli muodostunut sopimuksen 23.12.2009 noudattamisen vuoksi.

Myös osakeannit ovat tavanomainen keino hankkia pääomaa rahoitusvaikeuksissa olevalle yhtiölle. Oman pääoman ehtoisella rahoituksella vahvistetaan yhtiön tasetta ja pyritään varmistamaan yhtiön toimintaedellytykset pitkälle tulevaisuuteen. E:n hallituksen yhtiökokoukselle 23.5.2011 ja sen jatkokokoukselle 23.6.2011 ehdottamassa osakeannissa osakkeen merkintähinta on ollut huomattavan alhainen ja merkittävien osakkeiden lukumäärä huomattavan suuri. Merkintähinnan perusteella yhtiön arvo ennen osakeantia olisi ollut vain 23.113,81 euroa. Merkintähinta 0,0035 euroa on ollut varsin alhainen myös verrattaessa sitä esimerkiksi lainasopimuksissa oleviin konversioehtoihin, joiden mukaan osakkeen merkintähinnaksi olisi muodostunut 0,02 euroa osakkeelta, tai esimerkiksi K:n, J:n ja I:n 23.12.2009 osakkeistaan saamaan kauppahintaan 1 euro/osake. Antiehdotuksessa merkintähintaa ei ole perusteltu. Annissa merkittävät uudet osakkeet olisivat muodostaneet 89,78 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista annin jälkeen, mikä huomioon ottaen aikaisempi osakeomistus olisi mahdollistanut yhtiön enemmistöomistajalle C:lle yli 90 prosentin osake-enemmistön saavuttamisen, mikä puolestaan olisi osakeyhtiölain 18 luvun 1 §:n mukaisesti mahdollistanut vähemmistöosakkeiden lunastamisen ulos yhtiöstä. Lunastamistilanteessa edellisen osakeannin mukaisella merkintähinnalla voidaan perustella lunastushintaa, mikä olisi mahdollistanut osakkeiden lunastamisen alihintaan. Annissa osakkeenomistajilla on toisaalta ollut oikeus merkitä osakkeita entisen omistuksensa mukaisessa suhteessa, eikä annilla siten olisi ollut omistusta laimentavaa vaikutusta, jos kaikki osakkaat olisivat käyttäneet merkintäoikeutensa.

Nyt kysymyksessä olevan pykälän mukaan lunastuksen edellytyksenä on vaikutusvallan väärinkäytön jatkuminen. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu, että yksittäinenkin teko voi täyttää vaikutusvallan väärinkäytön kriteerit, jos teon haitalliset seuraukset ovat jatkuvia. Tällaisena yksittäisenä tekona tulee mielipiteen mukaan kysymykseen ainakin se, että yhtiön liiketoiminta tai keskeiset arvokomponentit myydään pois, yleensä vaikutusvaltaa väärinkäyttävälle osakkeenomistajalle tai tämän lähipiirille (Vahtera, Veikko: Vaikutusvallan väärinkäytön kriteerien arvioiminen, DL 5/2011, s. 625; Pönkä, Ville: Osakkeen lunastaminen, Talentum 2015, s. 764).

Toisena esimerkkinä lunastusvelvollisuuden mahdollisesti jo yksistään perustavasta vakavasta vaikutusvallan väärinkäytöstä kirjallisuudessa on mainittu vähemmistön omistusosuuden laimentaminen suunnatulla osakeannilla siten, että vähemmistön osuus yhtiön kaikista osakkeista laskee alle tietyn vähemmistöoikeuksien käytön kannalta kriittisen rajan. Tällöin on kiinnitettävä huomiota merkintähintaan. Mitä alhaisempi osakkeen merkintähinta on suhteessa käypään hintaan sitä todennäköisemmin kysymys on vaikutusvallan väärinkäytöstä (Vahtera, Veikko: Vaikutusvallan väärinkäyttö ja sen seuraamukset osakeyhtiössä, Edilex 15.4.2009, s. 110-111; Pönkä, Ville: emts. 766).

Hovioikeuden johtopäätös edellä lausutusta on, että C on osakkeenomistajana käyttänyt vaikutusvaltaansa väärin E:ssä noudattaessaan sopimusta 23.12.2009, vaikka sen sitovuus E:hen nähden on ollut usealla edellä todetulla perusteella C/H:n tieten kyseenalainen. Sopimuksella on luovutettu C:n käyttöön lupaavin osa E:n liiketoiminnasta yhtiön saamatta siitä käypää vastiketta. E:n oma liiketoiminta on luovutuksen seurauksena yksipuolistunut ja muodostunut aikaisempaa merkittävästi tappiollisemmaksi. Vastikkeen saamatta jääminen on entisestään heikentänyt E:n rahoitusasemaa, johon C:n myöntämät lyhytaikaiset lainat eivät ole voineet tuoda pysyvää parannusta, vaan ne ovat saattaneet E:n rahoituksellisesti C:stä riippuvaiseen asemaan.

Vaikka E:n lainoitukselle on sen uudessa tilanteessa ollut olemassa lyhyen tähtäimen liiketaloudelliset perusteet, hovioikeus kiinnittää huomiota siihen, että C:n myönnettyä nämä lyhytaikaiset lainat se on E:n pääomistajana heti niiden eräännyttyä vaatinut niiden takaisinmaksua. Tähän yhtiön hallitus on vedonnut perusteena toisiaan seuranneille osakeantiehdotuksille. Osakeantia 23.6.2011 toteutettaessa E:n liiketoiminta on jo ollut edellä todetulla tavalla sellaista, että vähemmistöosakkailla on ollut perusteltu aihe epäillä, että E:n liiketoiminta keskittyy lähinnä H:lle lisensoidun teknologian kehittämiseen, jonka hyödyt lisenssisopimuksen johdosta koituisivat lähinnä C:lle, eikä E:llä ollut enää odotettavissa sellaista muuta liiketoimintaa, josta olisi ollut odotettavissa yhtiölle merkittäviä tuloja. Annilla saatavista varoista huomattava osa on ollut tarkoitus käyttää yhtiön pääomistajan C:n ja C-sidonnaisen L:n lyhytaikaisten lainojen maksuun eikä yhtiölle tulevaisuudessa voittoa tuottavan liiketoiminnan kehittämiseen eikä taseen vahvistamiseen osakepääoman korotuksena.

Tällaisten seikkojen perusteella vähemmistöosakkaille on perustellusti syntynyt epäily siitä, että E:n yhtiön toimintaa viedään lähinnä sen pääomistajaa eli C:tä yksipuolisesti hyödyttävään suuntaan, ja vähemmistöosakkaille on perustellusti syntynyt epäily hallituksen toiminnan tasapuolisuutta kohtaan. Mainittujen seikkojen valossa E:hen sijoittaminen ja osakeantiin osallistuminen ei olisi ollut vähemmistöosakkaiden kannalta mielekästä eikä liiketaloudellisesti järkevää. Alimerkintätilanteessa hallitus olisi lisäksi voinut määrätä, kenellä on oikeus merkitä merkitsemättä jääneet osakkeet, mikä olisi joka tapauksessa mahdollistanut C:n suhteellisen osakeomistuksen kasvattamisen alimerkintätilanteessa.

Hovioikeus katsoo, että kokonaisuutena arvioiden edellä mainitut seikat tukevat sitä A:n väitettä, että tällä kyseisellä osakeannilla on osakkaiden yhdenvertaisuutta loukkaavalla tavalla pyritty lisäämään enemmistöomistajan eli C:n suhteellista omistusosuutta yhtiössä vähemmistöosakkaiden omistusta laimentavin vaikutuksin, vaikka kyseessä ei olekaan ollut suunnattu anti ja antipäätös on sittemmin peruutettu. Tähän johtopäätökseen ei vaikuta se S:n selitys, jonka mukaan alhaisen merkintähinnan pääasiallinen syy oli ollut se, että kaikilla osakkeenomistajilla olisi ollut kannuste investoida yhtiöön (K 4). Sen sijaan tätä antia myöhemmillä osakeantiehdotuksilla ei ole samanlaista merkitystä osoituksena vaikutusvallan väärinkäytöstä, koska niissä oli edellytetty osakkeenomistajien 80 prosenttista läsnäoloa annista päätettäessä ja läsnä olleiden osakkeenomistajien yksimielisyyttä annin ehdoista.

Edellä lausuttu hovioikeuden johtopäätös C:n vaikutusvallan väärinkäytöstä E:ssä ei perustu yksinomaan siihen että E:n liiketoiminnasta on sen lupaavin osa luovutettu 23.12.2009 C/H:n hyödynnettäväksi ilman käypää vastiketta vastoin osakeyhtiölain 13 luvun 1 §:ää eikä yksinomaan siihen, että sittemmin peruutetulla osakeannilla 23.6.2011 on ollut yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti vähemmistön osakeomistusta laimentava tarkoitus. Yksittäisinä nämä teot eivät hovioikeuden käsityksen mukaan vielä sellaisinaan ylittäisi lunastuskynnystä varsinkaan, kun otetaan huomioon, että C ei ole ollut E:n osakkeenomistaja 23.12.2009 eikä siten ole voinut toimia liiketoiminnan osan luovuttajana. Samasta syystä I, J ja K eivät ole voineet toimia C:n välikäsinä asiassa.

Päätelmä perustuu kokonaisarvioon, jonka mukaan C/H:n toiminta on joulukuusta 2009 ollut suunnitelmallista ja tähdännyt ensin määräysvallan saamiseen E:ssä osakekaupalla 23.12.2009, joka vahvisti C/H -sidonnaista omistusta yhtiössä ja samalla vauhditti I:n, J:n ja K:n samana päivänä tekemää liiketoiminnan osan luovutusta lisenssisopimuksella H:lle. Saatuaan osakekaupalla 26.5./8.6.2010 määräysvallan C on ottanut E:n liiketoiminnan haltuunsa ja jatkanut sitä sitovuudeltaan kyseenalaisen lisenssisopimuksen perusteella ainoastaan siltä osin kuin se oli soveltunut sen omiin tarkoituksiin pyrkien samalla osakeantiehdotuksillaan näännyttämään vähemmistöosakkaat pois yhtiöstä. E:n omaehtoiseen liiketoimintaan perustuvan tulorahoituksen asemesta se on velkaannutettu pääomistajalleen C:lle, jonka toiminta on ollut tahallista, pitkäkestoista ja seurauksiltaan peruuttamatonta. C on lopettanut E:n liiketoiminnan, kun sen tuotekehityksen avulla ei ollut päästykään sille H:n tuotannossa tavoiteltuihin tuloksiin jäljempänä ilmenevällä tavalla. Tähän kokonaisuuteen nähden edellä todetuilla vähäisillä menettelyvirheillä yhtiökokouksissa ja asianosaisten välisillä riitaisuuksilla niiden käsittelyssä ei ole merkitystä.

Sopimuksella 23.12.2009 aloitetun ja 26.5.2010 jälkeen toteutetun yksinoikeuden luovutuksen haitalliset seuraukset E:n liiketoimintaan ja rahoitusasemaan ovat jatkuneet aina siihen asti, kun E lopulta asetettiin konkurssiin myös C:n omasta hakemuksesta. Hakemuksen perusteena olivat olleet edellä mainitut C:n lainat E:lle. Vaikka konkurssin vuoksi vaikutusvallan väärinkäytön jatkuminen ei enää ole todennäköistä, on konkurssi ollut seurausta edellä todetusta C:n vaikutusvallan väärinkäytöstä eikä siten ole estettä määrätä C:tä ja sen omistamaa B:tä yhteisvastuullisesti velvolliseksi lunastamaan A:n omistamat E:n osakkeet. Kun edellä todettu vaikutusvallan väärinkäyttö on ollut pitkäkestoista ja vaikutuksiltaan peruuttamatonta, edellyttää A:n oikeussuoja sen omistamien E:n osakkeiden määräämistä lunastettaviksi.

Lunastushinta

H:n E:n teknologialla kehittämän pinnoitteen käyttökelpoisuus

A:n vaatima lunastushinta perustuu olennaisesti siihen väitteeseen, että D on E:n kehittämää teknologiaa hyväksi käyttäen saanut H:lta valmiin ja kilpaileviin tuotteisiin nähden ylivoimaisella tavalla polttoaineen kulutusta ja huoltopuhdistustarvetta vähentävän pinnoitetuotteen, jolla voidaan pinnoittaa D:n laivasto ja jota voidaan myydä muille laivastoille. Tämä on tapahtunut E:n saamatta luovuttamastaan teknologiasta käypää vastiketta. Vaadittu lunastushinta sisältää laskennallisen vastikkeen E:lle. C ja B ovat väittäneet, että H ei ole onnistunut tällaista tuotetta kehittämään eikä D:n laivoja ole sellaisella pinnoitettu. Kysymys on väitteiden tueksi esitetyn näytön arvioinnista.

D:n asiakaslehdessä "World Horizon" kerrotaan tammikuussa 2010 (K 11), että H:lla on mielenkiintoinen teknologiaratkaisu, jota voidaan soveltaa C:n aluksiin. H on artikkelin mukaan solminut yhteistyösopimuksen E:n kanssa ja hankkinut maailmanlaajuisen yksinoikeuden käyttää kyseistä teknologiaa laivamaalien valmistamisessa. "C:n tuella H on valjastanut käänteentekevää nanotiedettä ja patentoitua dispersioteknologiaa valmistaakseen pinnoitteita, jotka kestävät erinomaisesti kulumista ja levittyvät tasaisesti. Näillä tuotenimellä Green Ocean Coatings kulkevilla tuotteilla saatetaan saavuttaa huomattavia eroja alusten nopeudessa ja polttoaineen kulutuksessa, mikä tuottaisi säästöjä laivanomistajille ja säästäisi ympäristöä. Vuoden 2009 puolivälissä H pani Green Ocean Coatings -tuotteet tulikokeeseen pinnoittamalla niillä huomattavan laajat alueet BW Gasin LNG-aluksen, Berge Arzewin, pinnanalaisista ja pinnanpäällisistä osista. Alustavat tutkimustulokset ovat olleet lupaavia ja auttavat uuden teknologian jatkokehittelyssä."

A on esittänyt todisteena mainitun Berge Arzew -aluksen testiraportin 20.3.2011 (K 81). Siitä ilmenee, että tulokset vedenpinnan päällisistä osista ovat erinomaisia. Sen sijaan havainnot vedenpinnanalaisista osista ovat ristiriitaisia. Yhtä osaa koskevan havainnon mukaan maali oli tarttunut erinomaisesti eikä kasvustoa eikä kulumisesta aiheutuneita vaurioita ollut havaittu. Sen sijaan toista osaa koskevan havainnon mukaan kasvustoa oli tarttunut. Havainnot oli tässä raportissa tehty yksinomaan vedenpinnan päältä käsin.

Motorship-julkaisun 23.5.2011 mukaan Berge Arzew -tankkerin testitulokset ovat pohjakasvuston osalta olleet myönteisiä (K 89).

C ja B ovat esittäneet näyttönä myös saman laivan runkoa koskevat sukellusraportit 22.5.2010 (V 104) ja 11.4.2012 (V 105). ZZ:n mukaan kesäkuussa 2009 maalatun rungon ensimmäiset sukellusraportit oli saatu jo joulukuussa 2009 ja niiden mukaan testialueella oli ollut jo kasvustoa. Raportin 22.5.2010 mukaan testialue oli ollut epäpuhtaampi kuin verrokkialue ja testialue oli jouduttu puhdistamaan 2-3 kertaa kasvuston poistamiseksi. Myös raportin 11.4.2012 mukaan testialueen puhdistaminen oli osoittautunut vaikeaksi. Sukeltaja oli havainnut testialueella raskaasti tumman vihreää 50 mm:n pituista kasvavaa leväkasvusto-foulingia, joka kattoi 100 prosenttia alueesta (V 106).

Myös 14.4.2012 maalatun (V 98) Hermes -aluksen vedenpinnan alapuolella oli 8.1.2013 havaittu kasvuston kiinnittymistä. Sen sijaan ruostetta tai maalin rappeutumista ei ollut havaittu 8.1.2013 eikä 15.12.2012 (V 99 ja 110).

A:n todisteena esittämän D:n asiakaslehden World Horizon tammikuun 2012 numeron mukaan konsernissa on lanseerattu energiansäästöohjelma, jonka tavoitteena on saavuttaa merkityksellisiä ja mitattavia tuloksia vuonna 2012. Ohjelmaan kuuluu muun muassa parannettu alusten rungon hallinta. Siinä "asialle omistautunut -tiimi tutkii parhaillaan lukuisia (kasvuston) kiinnittymisenestoaineita, jotka saattavat merkittävästi parantaa aluksen suorituskykyä." Tekstistä ilmenee, että Green Ocean Coatings -runkopinnoite tarvitsee kiinnittymisenesto-ominaisuuden ja se voi onnistua "jos parhaillaan käynnissä olevat lupaavat tutkimukset tuottavat halutut tulokset" (K 16).

Otteesta Norwegian Solutions -julkaisusta 1.10.2012 ilmenee, että tehdyissä testeissä H:n pintamaali oli osoittautunut kilpailijaansa kestävämmäksi. Maalatut alueet olivat olleet vedenpinnan yläpuolella ("topcoat") (K 85).

Selostettua osin ristiriitaista näyttöä arvioidessaan hovioikeus kiinnittää huomiota siihen, että A:n näyttö perustuu pääasiassa sellaisiin uutis- ja asiakasjulkaisuihin, joiden tarkoituksena on antaa C:stä ja H:stä mahdollisimman positiivinen julkisuuskuva. Tämän vuoksi näissä markkinointitarkoituksessa laadituissa julkaisuissa on jätetty tehtyjen testitulosten yksityiskohdat selostamatta ja annetaan ymmärtää testien olevan lupaavia, vaikka ne ovat vielä olleet keskeneräisiä ja tavoiteltava tuote vielä kehitysvaiheessa. Samantapaisesta H:n markkinointimateriaalista vuodelta 2012 on kertonut myös ÄÄ. O:n sijoitusmuistiossa 2013 on kuitenkin kerrottu, että H:n kasvustoa estävät ("anti-fouling") maalit ovat vasta kehitysvaiheessa (K 80, s. 18). Se, että H:n valmistaman maalin kasvustoa estävät ominaisuudet eivät olleet osoittautuneet odotetuiksi, ilmenee kuitenkin selvästi myös edellä mainitusta D:n asiakaslehdestä World Horizon tammikuussa 2012 (K 16). Lehdessä selostetaan lisäksi laajalti C:n uutta energiansäästöohjelmaa. Selostuksen perusteella H:n käytössä olleella E:n teknologialla ei ole ollut enää 2012 juurikaan sijaa tässä ohjelmassa, vaan ohjelma perustuu kokonaan aivan muunlaiseen kuin pinnoiteteknologiaan. Tämä tukee ZZ:n kertomusta, jonka mukaan H:n maaleja kokeiltiin viimeisen kerran C:n aluksissa 2012 eikä niitä ole tarkoitus jatkossakaan ottaa käyttöön.

C ja B ovat esittäneet näyttöä epäonnistuneista kokeiluista H:n maaleilla myös vedenpinnan yläpuolisissa osissa (V 110, 111, 88, 94, 117, 115, 116, 92, 96). Ongelmat ovat liittyneet maalin kiinnittymiseen alustaansa (kuten myös Danutan potkurissa V 109), valumiseen tai levitettävyyteen. Esiintyneisiin ongelmiin on kuitenkin jo samassa tai eri yhteydessä (V 90) esitetty H:n taholta ratkaisuvaihtoehtoja. Sikäli kuin mainittu näyttö koskee keskeneräisiä kokeita se ei vielä osoita, että H:n tuotekehitys olisi kokonaan epäonnistunut.

H:n tuotekehityksessä mukana ollut VV on kuitenkin kertonut, että norjalainen H oli ollut tuotekehitysyhtiö, jonka useimmat tuotteet eivät olleet valmistuneet kaupallistettaviksi. H ei ollut onnistunut ratkaisemaan kasvuston kiinnittymistä koskevaa ongelmaa. Missään testissä sen valmistama maali ei ollut osoittautunut kilpailijoita paremmaksi. E:n valmistama F maalin ainesosana ei ollut tuonut toivottua kilpailuetua ja E:n nanoteknologiaa olikin käytetty lähinnä H:n tuotteen markkinointikeinona. Hän oli lopettaessaan työskentelyn H:ssa kesäkuussa 2014 ollut sen ainoa työntekijä eikä H:lla ole enää mitään toimintaa. Hovioikeus katsoo että esitetyt sukellusraportit tukevat ratkaisevalla tavalla VV:n ja ZZ:n kertomuksia. Sen, että H:n E:n teknologiaan perustuva tuotekehitys oli päättynyt epäonnistumiseen viimeistään 2013, osoittaa myös se, että sekä E että H on poistettu C:n sijoitusportfoliosta 2014 (V 83, 84).

Hovioikeuden johtopäätös edellä selostetusta on, että A ei ole näyttänyt toteen väitettään siitä, että D:n käytössä olisi ominaisuuksiltaan ylivertainen E:n teknologiaan perustuva H:n valmistama pinnoite.

Lunastushinnan määrääminen

Lunastushinnaksi on määrättävä se käypä hinta, joka osakkeella olisi ilman vaikutusvallan väärinkäyttöä. Tällä tarkoitetaan sitä, että lunastushintaa määrättäessä on eliminoitava se alentava vaikutus, joka vaikutusvallan väärinkäytöllä on osakkeen arvon kannalta (HE 109/2005 vp, s. 205). Laissa eikä esitöissä oteta kantaa, minkä ajankohdan mukaan käypä arvo olisi määritettävä. Hovioikeus katsoo yhdenmukaisesti oikeuskirjallisuudessa esitetyn näkemyksen mukaisesti, että ratkaisevaa hinnan arvioinnille ei ole niinkään osakkeen käypä arvo juuri ennen vaikutusvallan väärinkäytön tapahtumista vaan se, miksi osakkeen hinta lunastusvaatimuksen tekohetkeen mennessä olisi muuttunut ilman vaikutusvallan väärinkäyttöä (Kyläkallio-Iirola-Kyläkallio: Osakeyhtiö II 2015, s. 684). Tämä tarkoittaa käsillä olevan pitkäkestoisen väärinkäytön kannalta sitä, että arvonmäärityksessä on ensin arvioita osakkeen käypä hinta väärinkäytön alkaessa ja sen jälkeen arvioitava, onko kantaja esittänyt perusteita määrätä arvo tätä korkeammaksi lunastusvaatimuksen esittämiseen mennessä sekä väärinkäytöksen vuoksi tapahtuneiden tai tapahtumatta jääneiden että väärinkäytöksestä riippumattomien seikkojen perusteella. Vastaavasti on otettava huomioon se, että osakkeen arvoon on voinut vaikuttaa myös alentavasti jokin vaikutusvallan väärinkäytöstä kokonaan riippumaton seikka. Tällaisista seikoista näyttötaakka on vastaajalla.

Ensiksi on siis määriteltävä E:n osakkeen käypä arvo väärinkäytöksen alkaessa eli vuonna 2010. I, J ja K ovat 23.12.2009 myyneet E:n osakkeitaan FF:lle 1,00 euron hinnalla. H:n itselleen varaama optio ostaa vanhoja E:n osakkeita on saman päivän uudistus- ja lisenssisopimuksessa ollut 1,25 – 1,5 euroa. C:n hankkimassa Tandbergs patentkontorin raportissa 12.3.2010 (K 51) oli arvioitu E:n patenttihakemukset heikoiksi ja uskottu niiden tulevan hylätyiksi. TT:n mukaan raportti oli laadittu tarkoitushakuisesti eikä siinä ollut kiinnitetty huomiota siihen, että hakemusten puutteet olivat olleet korjattavissa (K 50). Tämän jälkeen H:n uudessa tarjouksessa 13.4.2010 E:n vanhoista osakkeista hinta oli enää 0,25 euroa (K71). C:n ja E:n vähemmistöryhmä G 47:n välisessä osakkeiden myynti- ja ostosopimuksessa 8.6.2010 on myyjille taattu vähintään 1,00 euron hinta exit-tilanteessa.

H:n tarjoamaa 0,25 euroa ei voida ottaa ratkaisun perusteeksi, koska E:n patenttihakemukset ovat sen jälkeen jäljempänä ilmenevällä tavalla edenneet patenttiviranomaisissa. Edellä olevan perusteella hovioikeus katsoo E:n osakkeen käyväksi arvoksi 1,00 euroa vuonna 2010. Kysymys on vielä siitä, onko nyt lunastusvaatimusta ratkaistaessa A esittänyt perusteita, joiden nojalla osakkeen arvo olisi arvioitava tätä korkeammaksi, tai C ja B esittäneet perusteita arvioida se tätä alhaisemmaksi, silmällä pitäen sellaista tapahtumienkulkua, jossa C:n vaikutusvallan väärinkäyttöä ei olisi tapahtunut.

Edellä on jo suljettu pois se A:n tapahtuneeksi väittämä tapahtumienkulku, jossa D:n käyttöön olisi päätynyt ylivertainen E:n teknologiaan perustuva H:n valmistama laivamaali. C ja B ovat näyttäneet tällaisen tuotekehityksen epäonnistuneen eikä sellaista tapahtumienkulkua siten voida ottaa huomioon osakkeen arvoa korottavana seikkana, vaan määrättävän lunastushinnan on oltava olennaisesti A:n vaatimaa alempi. Lunastushinnan perusteeksi ei voida ottaa A:n esittämää E:tä koskevaa arvonmääritystä (K 63), koska siinä oletetaan C:n käytössä olevan sanotunlaisen tuotteen. Toisaalta myöskään C:n ja B:n esittämiä E:n arvonmäärityksiä (V 55, 56) ei voida ottaa ratkaisun perusteeksi, koska niissä vaikutusvallan väärinkäyttöä ei ole eliminoitu pois E:n arvoa määrittävistä tekijöistä.

E on saanut jo ennen väärinkäytöksen alkamista tehdyistä hakemuksista patentit keksinnöilleen Kiinassa 8.12.2010 ja Intiassa 15.3.2011. E:n patenttiperhettä koskevan Berggrenin arvonmääritysarvion 1.12.2011 mukaan patenttien ja vireillä olevien patenttihakemusten myyntihinta on tuolloin ollut 70.000 – 150.000 euroa. Tämä perustuu siihen, että patenttihakemusten hyväksyminen Euroopassa ja Yhdysvalloissa on ollut vielä avoinna. Mikäli nämä hakemukset hyväksytään kohtuullisessa laajuudessa, myyntihinta voisi olla 200.000 – 400.000 euroa. Nämäkin arviot ovat kuitenkin lausunnon mukaan vain olettamuksia. Myyntihinta voi esimerkiksi olla vieläkin korkeampi, mikäli löydetään ostaja, joka todella tarvitsee nämä patentit (V 68).

E:n patentit on arvioitu pesäluettelossa 75.000 euron arvoisiksi (V 170). Arvion antaneen TT:n mukaan arvio oli siinä vaiheessa huomattavan varovainen, koska Euroopan ja Yhdysvaltojen patenttiviranomaisten kanta hakemuksiin oli vielä ollut avoinna. Tilanne on sittemmin muuttunut, koska Yhdysvalloissa patentti on käytännössä jo myönnetty laajassa muodossa ja Euroopan patenttiviranomasilta on saatu vahva positiivinen signaali vaatimuksesta nro 3, joka on katsottu uudeksi ja keksinnölliseksi. Hakemus voidaan tältä osin vielä jakaa. TT:n mukaan patenttien arvonmuodostuksessa on otettava huomioon tietotaito hyödyntää patentteja. Patentit ovat arvokkaita ainoastaan sellaisen hallussa, jolla on tietotaito kaupallistaa keksintö tuotteeksi. Tällaisen hallussa E:n patentit ovat TT:n mukaan huomattavan arvokas kokonaisuus.

Käsillä olevan kontrafaktuaaliseen näkökulmaan perustuvan arvonmäärityksen kannalta E:n liiketoiminta olisi kuviteltava sellaiseksi, jollaiseksi se olisi voinut muodostua joko kokonaan ilman yksinoikeuden luovutusta pinnoitteisiin C:lle ja sitä seurannutta C:n omistusta yhtiössä, tai jollaiseksi se olisi voinut muodostua siinä tapauksessa, että E olisi saanut yksinoikeuden luovutuksesta H:ltä käyvän vastikkeen eikä liiketoiminta olisi C:n omistuksesta johtuneella tavalla yksipuolistunut. Patentit olisivat olleet E:n hyödynnettävissä ja niihin liittyvä henkilöstön osaaminen ja tietotaito edelleen yksinomaan E:n käytössä.

Edellä todetulla 1,00 euron osakekohtaisella arvolla E:n osakekannan arvoksi vuonna 2010 ennen osakeantia 20.5.2010 muodostuu noin 1,6 miljoonaa euroa. Käsillä olevassa arvonmäärityksessä tehtävänä on siis arvioida, sisältyykö edellä kuvattuun kontrafaktuaaliseen tapahtumienkulkuun tekijöitä, joiden perusteella voidaan olettaa mahdolliseksi, että E:n liiketoiminnan arvo olisi kehittynyt mainittua 1,6 miljoonaa suuremmaksi tai pienemmäksi ilman C:n vaikutusvallan väärinkäyttöä. Tästä näkökulmasta suoranaista todistelua E:n arvosta ei ole esitetty. Tosin on esitetty näyttöä nanoteknologian ja erityisesti CNT-pinnoitteiden kasvavista markkinoista (K 72). ÄÄ:n kertomuksesta ilmenee, että hänen yhtiönsä, ÖÖ, on toiminut samalla alalla kuin E ja saanut mittavia sijoituksia kuten myös samalla alalla toimiva Å (K 87). Sen sijaan AB on esittänyt arvioitaan E:n mahdollisesta arvonkehityksestä. Sitran oli määrä olla pääsijoittaja A:n ja C:n yhteisessä sijoitussuunnitelmassa huhtikuussa 2010. AB:n arvion mukaan silloinen yhteissijoitus olisi riittänyt E:lle 1-2 vuodeksi, minkä aikana saneerausvelat olisi maksettu pois, yhtiön johto uusittu ja riitaisuudet saatu pois päiväjärjestyksestä. Yhtiöstä olisi tehty sijoituskelpoinen muillekin sijoittajille. Toisella sijoituskierroksella yhtiö olisi voinut saada lisärahoitusta 5-10 miljoonaa euroa, minkä vastineeksi sijoittajat olisivat saaneet 25-30 prosentin vähemmistöosuuden. Yhtiön ns. pre-money value olisi tuossa vaiheessa ennen sijoitusta ollut vähintään 10 miljoonaa euroa ja sijoituksen jälkeen 15-20 miljoonaa euroa. Tähänkin arvioon on kuitenkin suhtauduttava varauksellisesti, koska sekin sisältää edellytyksen, että E:n teknologia olisi menestynyt myös merenkulun pinnoitemarkkinoilla. AB:n mukaan epäonnistuminen tällä sovellusalueella ei kuitenkaan olisi välttämättä ollut kohtalokasta, koska E:n teknologialla oli muitakin sovellusalueita.

Patenttihakemusten edistyminen Yhdysvaltain ja Euroopan viranomaisissa vuoden 2010 jälkeen on joka tapauksessa tapahtunut vaikutusvallan väärinkäytöksestä riippumatta. Siitä voidaan välillisesti päätellä E:llä olleen edellytykset ainakin säilyttää osakkeensa arvo. Patenttien arvossa on tapahtunut myönteistä kehitystä ja se olisi ainakin vahvistanut E:n tasetta. Myönteinen kehitys patenttihakemuksissa ja sitä kautta yhtiön substanssiarvon vahvistuminen osoittavat, että ainakaan perusteita arvioida osakkeen arvo 1,00 euroa alhaisemmaksi ei ole.

Arvonmääritys 1.00 euroa/osake koskee E:n osakkeen arvoa ennen osakeantia 26.5.2010, jolloin osakkeita oli 1.603.945. Lunastusvaatimus koskee kuitenkin osakkeita, jotka on merkitty tässä osakeannissa. Osakeannissa annettiin 5.000.000 E:n uutta osaketta. Kysymys on siitä, koskeeko mainittu arvonmääritys E:n osaketta myös osakeannin jälkeen, jolloin osakkeiden määräksi muodostui 6.603.945. Hovioikeus katsoo, että käsillä olevan tapaiseen kontrafaktuaaliseen arvonmääritykseen sisältyvät epävarmuudet on lähtökohtaisesti sälytettävä vastaajan vastuulle. Myös oikeuskirjallisuudessa on pidetty kantajamyönteistä tulkintalinjaa perustellumpana kuin vastaajan intressien painottamista, koska lunastusriita on vastaajan syytä ja lunastusvelvollisuus voi tulla kyseeseen vain tahallisten ja vaikutuksiltaan vakavien väärinkäytösten kohdalla (Pönkä, emts. 774-775). Tällä perusteella hovioikeus katsoo E:n arvoksi ilman C:n vaikutusvallan väärinkäyttöä tämän oikeudenkäynnin vireille tullessa vähintään 6,6 miljoonaa euroa ja määrää E:n osakkeen käyväksi arvoksi 1,00 euroa myös osakeannin jälkeen. B:n ja C:n yhteisvastuullisesti A:lle maksettava lunastushinta on siten 2.326.016,00 euroa.

Samastaminen

A on vaatinut, että D määrätään samastamisen perusteella yhteisvastuulliseksi C:n ja B:n kanssa lunastushinnan maksamisesta. B on C:n kokonaan omistama yhtiö ja D omistaa välillisesti 49 prosenttia C:stä.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä 2015:17 ilmenee, että samastaminen on poikkeustapauksissa mahdollista. Se tulee kuitenkin kyseeseen lähinnä silloin, kun sillä voidaan turvata sopimuksen ulkopuolisten tai lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen tilanteessa, jossa yrityksen osakeyhtiömuotoa käytetään selvästi väärin velkojien vahingoittamiseksi. Se, että samastaminen ei tule kyseeseen sopimussuhteessa, perustuu siihen, että sopimussuhteessa osapuolella on edellytykset arvioida velvoittamansa osapuolen tahto ja kyky täyttää velvoitteensa ja sopimukseen ryhtymisen riskit. Tässä tapauksessa A on sijoittanut varojaan E:hen yhteisymmärryksessä ja samanaikaisesti C:n kanssa. A:lla on siten ollut omaa osakkeenomistajan asemaansa yhtiössä harkitessaan edellytykset arvioida myös C:n tahto ja kyky vastata osakkeenomistajan asemasta yhtiössä johtuvista velvoitteista. E:n osakkeenomistajina A:n ja C:n välinen suhde on siten tässä mielessä rinnastettavissa sopimussuhteeseen. D:n konsernirakenteesta ilmenee lisäksi, että C toimii konsernissa itsenäisenä sijoitusyhtiönä. D ei siten harjoita liiketoimintaansa C:n eikä B:n muodossa. A:n vaatiman samastamisen edellytykset eivät asiassa selvästikään täyty ja vaatimus on niin ollen hylättävä.

Oikeudenkäynnin kustannukset

A:n kulut

A on voittanut asian osakkeidensa lunastuksen perusteen osalta, mutta hävinnyt olennaisesti lunastushinnan määrän osalta. Kysymys on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta osavoittotilanteesta, jossa B ja C on syytä velvoittaa korvaamaan A:lle osa sen oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa. Hovioikeus katsoo oikeaksi osuudeksi 2/3. Niillä seikoilla, että A on hävinnyt käräjäoikeuden tuomion täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksensa sekä osassa käsittelyratkaisuja, vastustanut salassapitovaatimuksia ja luopunut kuulemasta nimeämiään todistajia, ei ole merkitystä oikeudenkäyntikuluvastuun kannalta, koska se määräytyy asian lopputuloksen perusteella.

M:n kulut

B, C ja D ovat vaatineet, että M velvoitetaan samastusvastuun perusteella vastaamaan yhteisvastuullisesti A:n kanssa sen oikeudenkäyntikuluista. Kysymys on siitä, onko M:n ja tämän avustajan läsnäolo ollut välttämätöntä koko oikeudenkäynnin ajan. Koska M on sanotulla perusteella haastettu vastaajaksi asiaan, hovioikeus katsoo M:llä olleen perusteltu syy läsnäoloonsa ja käyttää myös avustajaa oikeuksiensa valvomiseksi. Koska A:ta ei velvoiteta korvaamaan osaakaan B:n ja C:n kuluista, on ne velvoitettava korvaamaan M:n kulut täysimääräisesti käräjä- ja hovioikeudessa. Perusteita määrätä asianajaja AA myös vastuuseen M:n oikeudenkäyntikuluista ei sen sijaan ole.

D:n kulut

Kanne on hylätty D:tä vastaan ajettuna. Sillä on siten oikeus saada A:lta korvaus kuluistaan. Kysymys on vielä sitä, onko D:llä oikeus saada korvaus myös asianosaiskuluistaan sekä onko M samastusvastuun perusteella myös vastuussa maksettaviksi määrättävistä kuluista ja kulujen määrästä. Asianosaiskulut muodostuvat sellaisen asiamiehen kuluista, joka ei ole osallistunut oikeudenkäyntiin. Tällä perusteella kysymys ei ole A:n korvattavista asianosaiskuluista. M ei ole samastusvastuun perusteella vastuussa kuluista, koska A:ta ei ole perustettu tätä oikeudenkäyntiä varten. Käräjäoikeus ei ole yksilöinyt niitä toimenpiteitä, joita se on pitänyt tarpeettomina määrätessään A:n korvattavat D:n kulut. Hovioikeus katsoo, että A on velvollinen korvaamaan D:n kulut täysimääräisesti käräjä- ja hovioikeudessa asianosaiskuluja lukuun ottamatta.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon.

B Oy ja C Limited velvoitetaan yhteisvastuullisesti lunastamaan A Oy:n omistamat 2.326.016 E Oy:n osaketta 2.326.016,00 eurolla. Määrä on maksettava 60 päivän kuluessa tämän tuomion saatua lainvoiman.

A Oy:n kanne hylätään D Limitedia vastaan ajettuna.

A Oy vapautetaan velvollisuudesta korvata C Limitedin ja B Oy:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

B Oy ja C Limited velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A Oy:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 276.265,82 eurolla ja hovioikeudessa 202.600,24 eurolla. Molemmille määrille on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

C Limitedin, B Oy:n ja D Limitedin velvollisuus korvata M:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut käräjäoikeudessa korotetaan 72.133,30 euroon käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen.

C Limited, B Oy ja D Limited velvoitetaan korvaamaan M:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut hovioikeudessa 76.379,00 eurolla. Määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

A Oy:n velvollisuus korvata D Limitedin oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa korotetaan 85.985,44 euroon käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen.

A Oy velvoitetaan korvaamaan D Limitedin oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 52.390,55 eurolla. Määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

B:n, C Limitedin ja D Limitedin oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään M:ää vastaan ajettuna.

M:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään asianajaja AA:ta vastaan ajettuna.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen
hovioikeudenneuvos Lasse Tamminen
hovioikeudenneuvos Janne Arvela

Valmistelija: viskaali Marleena Tuikkala

Äänestys

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA S 15/593

Hovioikeudenneuvos Lasse Tamminen:

Äänestyslausuma koskee A:n valituksen johdosta annettavaa ratkaisun osaa. B Oy:n, C Limitedin, D:n ja M:n valitusten osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Uudistus- ja lisenssisopimus 23.12.2009

E:n ja G:n välinen yhteistyö on alkanut jo vuonna 2007 tehdyllä sopimuksella ja sitä on tarkennettu vuonna 2008 tehdyllä yhteistyösopimuksella, jonka mukaan tarkoituksena on ollut aloittaa yhteinen kehitysprojekti G:n asiakkaiden käyttöön sopivien, E:n hiilinanoputkien teknologiaan perustuvien geelipinnoitteiden kehittämiseksi. Sopimuksen mukaan G:llä on muun muassa viiden vuoden ajan yksinomainen oikeus käyttää hiilinanoputkia sisältävän F:n tavaramerkkiä E:n teknologiaan perustuvissa geelipinnoitteissa.

G ja H:n välisestä immateraalioikeuksien siirtosopimuksesta 25.6.2009 (V 3) ilmenee, että G oli kehittänyt, valmistanut, markkinoinut ja myynyt uuteen ja innovatiiviseen teknologiaan perustuvia polymeerituotteita, ja erityisesti nanoteknologiaan perustuvia tuotteita. Yhtiö oli kehittänyt menetelmän hiilinanoputkin muunnellun epoksihartsin käyttämiseksi erityyppisissä meripinnoitteissa. H puolestaan oli kehittänyt, valmistanut, markkinoinut ja myynyt pinnoitteita merenkulussa käytettäviä sovelluksia varten, erityisesti alusten anti-fouling-pohjamaalina, painolastisäiliöiden pinnoitteina, alusten tankkien pinnoitteina sekä rannikkoalueen ja syvämeren kestopinnoitteina käytettäviksi. G:n kehittämä menetelmä perustui G:n oikeuteen saada teknistä apua ja ostaa hiilinanoputkin muunneltua epoksia (F:ää) E:ltä. Siirtosopimuksella G siirsi sekä yksinoikeuden ostaa F:ää E:ltä että G:n immateriaalioikeudet H:lle. Sopimuksesta ilmenee myös, että pääasiassa samat osakkeenomistajat käyttivät päätösvaltaa G:ssä ja H:ssa.

Uudistus- ja lisenssisopimuksella 23.12.2009 (V 3) G:n ja H:n välinen 23.8.2007 solmittu yhteistyösopimus ja 25.6.2009 immateriaalioikeuksien siirtosopimus uudistettiin siten, että G:n ja H:n kyseisiin sopimuksiin perustuvat oikeudet ja velvollisuudet siirrettiin bermudalaisen C Limitedin määräämälle yhtiölle, joka oli Kyprokselle rekisteröitävä uusi H. Järjestelyllä sopimuksesta tuli siten pääasiassa uuden H:n ja E:n välinen. C sai H:hon 1.3.2010 tekemällään sijoituksella P:n mukaan 20 prosentin omistusosuuden siitä.

Sopimuksen on E:n puolesta 23.12.2009 allekirjoittanut toimitusjohtaja I. Tämän lisäksi I sekä K ja J ovat allekirjoittaneet sopimuksen henkilökohtaisesti sitoutuen E:n omistusta koskeviin osakejärjestelyihin vastaisuudessa. I, K ja J ovat tuolloin omistaneet yhtiön osakkeista yhteensä noin 25 prosenttia. K on toiminut yhtiön asiakashankinnasta ja J kehitystyöstä ja tuotannosta vastanneena johtajana. I, K ja J ovat siten yhdessä muodostaneet E:n koko operatiivisen johdon ja omistaneet merkittävän osan yhtiöstä.

E oli perustettu uuden teknisen oivalluksen tuotteistamiseksi ja markkinoimiseksi. Yhtiö oli toiminut jo usean vuoden ajan ja ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, minkä vuoksi se oli sopimuksen tekoaikaan ollut yrityssaneerausmenettelyssä. E:n operatiivisen johdon sitoutumista sopimuksen mukaiseen yhteistyöhön ja menettelyä sopimusta tehtäessä on tarkasteltava tältä pohjalta.

E:n hallitukseen ovat sopimusta tehtäessä kuuluneet BB, AC ja AD. Hallituksen pöytäkirjoista 16.3., 17.3. ja 13.4.2010 ilmenee, että se ei ole ollut tyytyväinen tehtyyn sopimukseen ja ettei se ollut hyväksynyt sitä. BB:n kertoman mukaan hallitus oli jo vuonna 2008 edellyttänyt, että lisenssisopimukset hyväksytään yhtiön hallituksessa. I on siten menetellyt sopimusta tehtäessä tämän hallituksen ohjeistuksen vastaisesti. Lisäksi katson, että kysymyksessä oleva sopimus on soveltamisensa ja voimassaolonsa ehtojen perusteella sellainen yhtiön tavanomaisesta sopimuskäytännöstä poikkeava laajennus aiemmasta, että sen hyväksyminen olisi joka tapauksessa edellyttänyt hallituksen hyväksymistä.

Sopimuksesta ei ilmene, että se olisi sitä allekirjoitettaessa tehty ehdollisesti eli että sen voimaantulo olisi edellyttänyt hallituksen hyväksynnän. Riidatonta on, että I:llä on yhtiön toimitusjohtajana ollut kelpoisuus edustaa yhtiötä ja tehdä sitoumuksia sen nimissä. E:n hallitus, joka tuolloin on riidattomasti ollut C:stä riippumaton, ei ole myöskään ryhtynyt mihinkään oikeudellisiin toimiin I:tä kohtaan yhtiön ohjeistuksen vastaisesta toiminnasta. I on menettelystään huolimatta saanut jatkaa E:n toimitusjohtajana ja neuvotteluja C:n kanssa. Hänen on siten katsottava edelleen nauttineen hallituksen luottamusta. Tämä ja asiassa esitetty kirjeenvaihto sopimuksen muuttamiseksi eivät tue näkemystä, että C olisi sopimusta tehtäessä ollut tietoinen I:n toimivallan puutteellisuudesta.

Sopimus sisälsi H:lle yksipuolisen oikeuden ostaa E:n osakkeita. Tähän liittyen I, J ja K sekä E:n patenttiasiamiehenä tuolloin toiminut TT ovat maaliskuussa 2010 tavanneet C:n ja H:n edustajia sekä selvittäneet E:n patenttien tilannetta. TT oli toiminut yhtiön patenttiasiamiehenä vuodesta 2008 ja patenttihakemukset olivat tuolloin olleet jo vireillä. Patenttien myöntäminen Euroopassa ja Yhdysvalloissa oli tuolloin ollut epävarmaa. On selvää, että E:n liiketoiminnan jatkaminen ja kehittäminen on edellyttänyt vahvaa patenttisuojaa ja sen puuttumisella on täytynyt olla huomattava merkitys C:lle ja H:lle E:n pääomarahoitusta harkittaessa. Asiassa ei ole syytä epäillä, että H:n luopumisessa sopimukseen perustuneesta oikeudestaan hankkia E:n osakkeita olisi ollut muita kuin liiketaloudelliset perusteet.

E:n yrityssaneerauksen selvittäjänä sopimuksen tekoaikaan ollut DD on kertonut, että hän ei ollut nähnyt G:n kanssa 15.8.2008 tehtyä sopimusta. Käräjäoikeuden tuomioon on virheellisesti kirjattu hänen olleen E:n hallituksen kokouksessa 10.11.2009. Hän oli suullisesti antanut I:lle suostumuksensa luovuttaa G:lle yksinoikeus pinnoitteisiin 100.000 euron maksusta. Hän oli I:ltä varmistanut, että sopimuksella ei luovutettu F:ään liittyvää teknologiaa. Jos sopimus 23.12.2009 olisi näytetty hänelle, hän ei olisi antanut sen allekirjoittamiseen suostumustaan, vaan se olisi pitänyt viedä hallituksen ja suurimpien velkojien arvioitavaksi. Jos hän olisi ollut tietoinen G:n kanssa 15.8.2008 tehdystä sopimuksesta, se olisi vaikuttanut yrityssaneerauksen perusselvityksestä ilmeneviin I:ltä saatuihin tietoihin kuten arvioon lisenssisopimuksista saataviin tuloihin.

Yrityksen saneerauksesta annetun lain 29 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan velallinen ei menettelyn alettua ilman selvittäjän suostumusta saa luovuttaa yritystä tai sen osaa eikä myöskään käyttö- tai rahoitusomaisuutta taikka immateriaali- tai muita toiminnan kannalta tarpeellisia oikeuksia eikä 3 kohdan mukaan myöntää käyttö- tai muuta oikeutta 2 kohdassa tarkoitettuun omaisuuteen, jollei kysymyksessä ole velallisen tavanomaiseen toimintaan liittyvä toimi. Siten käyttöoikeuden myöntäminen velalliselle kuuluvaan immateriaalioikeuteen on sallittu ilman selvittäjän suostumusta vain, jos se on normaali osa velallisen tavanomaisia liiketoimia (HE 182/ 1992 vp, s. 82). Lainkohdan 3 momentin mukaan vastoin 2 momentin 1 – 7 kohdan säännöksiä tehty oikeustoimi on tehoton, paitsi jos toinen osapuoli ei tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää, ettei velallisella ollut oikeutta tehdä kyseistä oikeustointa.

F:n myynti ja myös sen tuotannon lisensointi on ollut osa E:n tavanomaista liiketoimintaa. Riidatonta on, ettei E:n F:ään liittyviä patenttioikeuksia ole luovutettu C:lle tai millekään muullekaan taholle. Kun sopimus on lisäksi koskenut jo aiemmin aloitetun yhteistyön laajentamista, katson, etteivät sen sisältämät F:ää koskevat osat olisi edellyttäneet selvittäjän suostumusta vaan ovat olleet osa normaalia E:n tavanomaista liiketoimintaa.

Sen sijaan olen edellä todennut sopimuksen olleen soveltamisensa ja voimassaolonsa ehtojen perusteella sellainen yhtiön tavanomaisesta sopimuskäytännöstä poikkeava laajennus aiemmasta. Tältä osin sopimuksen hyväksyminen on edellyttänyt selvittäjän suostumuksen. GG:n kertomuksesta on pääteltävissä, että hän on antanut suostumuksensa sopimuksen hyväksymiselle näistä ehdoista tietämättä. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että C olisi ollut tietoinen tästä suostumukseen liittyvästä puutteellisuudesta tai että sen olisi pitänyt ollakaan siitä tietoinen.

Huomioon ottaen edellä kerrotut olosuhteet ja sen, että sopimuksen mukainen maksu oli maksettu, katson I:n 23.12.2009 E:n edustajana allekirjoittaneen sopimuksen tarkoituksin sitoutua sopimuksen mukaisiin velvoitteisiin. Lisäksi katson, että C ja H ovat voineet luottaa I:ltä saamiinsa tietoihin sopimuksen hyväksymisestä, ja kun I:tä ei ole asiasta edes kuultu, näyttämättä on jäänyt, että C olisi ollut tietoinen sopimuksen allekirjoittamiseen tai selvittäjän suostumukseen liittyvistä puutteellisuuksista. Sopimus on siten kirjallisen muotonsa mukaisesti E:tä sitova.

E:n liiketoiminta C:n omistusaikana

Lokakuussa 2009 laaditussa E:n yrityssaneerauksen perusselvityksessä (K 100) on katsottu, että yrityksen toiminta on ollut saatavissa kannattavaksi tehostamistoimin. Tämä olisi edellyttänyt liikevaihdon kasvattamista eli käytännössä tuotteiden myynnin onnistumista aiempaa paremmin.

AB:n kertomuksesta ilmenee, että Sitra ei olisi lähtenyt rahoittamaan E:tä M:n ja A:n rahoitussuunnitelman (K 56) mukaisesti. Tämä rahoitussuunnitelma on ollut myös C:lle huomattavan epäedullinen suhteessa sillä E:stä saatavaan omistusosuuteen. Edellä todetulla tavalla H:n luopumisen hankkia E:n osakkeita 23.12.2009 tehdyn sopimuksen osto-oikeuden perusteella on katsottava tapahtuneen liiketaloudellisilla perusteilla. Muutoinkaan yhtiön rahoituksesta ei ole päästy sopimukseen ja noissa olosuhteissa E:n rahoituskeinoksi on liiketaloudellisilla perusteilla muodostunut yhtiökokouksessa 20.5.2010 päätetty 5.000.000 osakkeen osakeanti 0,02 euron osakekohtaisella merkintähinnalla, millä on kerätty yhtiölle 100.000 euroa uutta pääomaa.

H:n E:n teknologialla kehittämän pinnoitteen käyttökelpoisuudesta laivojen pinnoitemateriaalina olen samaa mieltä kuin enemmistö eli se on osoittautunut liiketaloudellisilla perusteilla kannattamattomaksi.

Muita sovelluksia F:n käytölle ovat olleet urheiluvälineiden ja tuulivoimaloiden lapojen materiaaleissa. Näiden osalta J:n, K:n,YY:n ja LL:n kertomukset osoittavat, että myös nämä asiakassuhteet ovat päättyneet liiketaloudellisilla perusteilla.

Edellä kerrotut seikat osoittavat, että E:n liiketoiminta on osoittautunut liiketaloudellisesti kannattamattomaksi C:stä riippumattomista syistä.

Yhteenveto

Edellä todetuilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katson, ettei ole aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen.

Muut lausumat

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan lunastushinnasta sen perusteella, että C on menetellyt enemmistön katsomalla tavalla osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n vastaisesti, totean, että lunastushinnaksi on säännöksen mukaan määrättävä se käypä hinta, joka osakkeella olisi ilman vaikutusvallan väärinkäyttöä.

Enemmistön H:n E:n teknologialla kehittämän pinnoitteen käyttökelpoisuudesta laivojen pinnoitemateriaalina lausuttu huomioon ottaen C:lle tai H:lle ei ole muodostunut lunastushintaan vaikuttavaa hyötyä.

J:n, K:n, YY:n ja LL:n kertomukset osoittavat, että E on jatkanut tuotteittensa myyntiä myös muille kuin H:lle 23.12.2009 tehdystä sopimuksesta huolimatta. Sopimuksen suomaa erittäin laajaa soveltamisalaa ei siten ole käytetty E:n toiminnan näivettämiseksi ja tämä tosiasiallinen asiantila on myös vahvistettu H:n puolelta 31.1.2012 tehdyllä 23.12.2009 päivätyn sopimuksen päättämissopimuksella ja uudella lisenssisopimuksella, jossa käyttöala on rajoitettu merenkulun teollisuuteen ja rannikkoalueelle sekä maalle perustettuihin meriveteen asennettuihin tai tulevaisuudessa asennettaviin laitteisiin. Katson J:n, K:n, YY:n ja LL:n kertomuksien osoittavan, että C on kohtuudella vaadittavassa määrin pyrkinyt huolehtimaan E:n liiketoiminnan jatkamisesta myös siltä osin kuin ne eivät ole itse välittömästi pyrkineet hyödyntämään E:n kehittämää teknologiaa.

E:n omaisuus muodostuu sen omistamista patenteista ja tavaramerkeistä sekä pienistä saatavista. TT:n kertoman mukaan patenttien arvo on noussut, kun on tullut todennäköiseksi, että ne saadaan hyväksytyksi sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Ottaen huomioon sen, että E on asetettu konkurssiin, eikä ole todennäköistä, että sen varallisuus riittäisi patenttien arvonnousukaan huomioon ottaen velkojen maksamiseen, ei ole perusteltua perustaa lunastushintaa yhtiön tämänhetkiseen varallisuuteen.

Edellä kerrotut seikat huomioon ottaen kohtuulliseksi käyväksi hinnaksi jää se, mitä A on maksanut osakkeista eli 46.520,30 euroa.

D Limitedin samastamisesta B Oy:hyn ja C Limitediin olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikuluista olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Vakuudeksi: Marleena Tuikkala

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Kysymys siitä, oliko kuvake.net - ja kik.messenger - palvelujen sekä skype - sovelluksen avulla 15-vuotiaaseen asianomistajaan yhteyden saanut vastaaja pyrkinyt sukupuoliyhteyteen asianomistajan kanssa ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä sekä siten syyllistynyt törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Syyttäjän rangaistusvaatimus käräjäoikeudessa

1. Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys
8010/R/0051209/13
Rikoslaki 20 luku 7 § 2

26.05.2013 - 16.10.2013

B on tehnyt 15 -vuotiaalle asianomistajalle A seksuaalisia tekoja, jotka ovat olleet omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään ja saanut hänet ryhtymään sellaisiin tekoihin sekä yrittänyt saada asianomistajan ryhtymään kanssaan sukupuoliyhteyteen.

B on tutustunut asianomistajaan tietokoneen välityksellä internetissä olevassa Kuvake.net -palvelussa. He ovat jatkaneet yhteydenpitoa Kik.messenger -palvelussa sekä myös Skype -sovelluksessa. Yhteydenpito on ollut tiivistä. Keskinäisiä viestejä on ollut useita satoja.

Suuri osa viesteistä ovat olleet voimakkaasti seksuaalisviritteisiä. B on kertonut mm runkkaamisesta, kalunsa himosta panna asianomistajaa kaikkiin reikiin ja koloihin, halustaan imeskellä hänen rintojaan, syödä pillua ja halustaan oraali - ja anaaliseksiin asianomistajan kanssa, orgasmien antamisesta.

B on saanut asianomistajan esiintymään itselleen useita kertoja Skype-yhteydessä netti-kameran välityksellä. Asianomistaja on esiintynyt alastomana erilaisissa seksuaalisissa asennoissa ja mm masturboinut itseään ja imenyt ja hyväillyt rintojaan. B on tallentanut ainakin 14 kpl tällaisia videotiedostoja asianomistajasta tietokoneelleen. B on myös lähettänyt itsestään joitakin seksuaalisia kuvia asianomistajalle mm kuvan, jossa B on masturboi itseään puristamalla kädellään penistään, josta sperma on lennähtänyt hänen mahansa päälle. Kuva on lähetetty keskinäisen seksuaalisen nettikeskustelun aikana 28.7.2013 klo 22.01. Lisäksi hän on saanut asianomistajan lähettämään ainakin 40 alastonkuvaa itsestään vastaajalle.

B on keskusteluissa useita kertoja ehdottanut asianomistajalle tapaamista voidakseen olla hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä ja kertonut tapaamisen yhteydessä haluavansa harjoittaa emätin, oraali- ja anaaliyhdyntöjä hänen kanssaan. Tässä tarkoituksessa hän on antanut osoitetietonsa asianomistajalle. Teko on kuitenkin jäänyt yritykseksi, koska tapaaminen ei ole toteutunut asianomistajan kieltäydyttyä tapaamisesta.

Teko on loukannut asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja osapuolten iässä ja ruumiillisessa kypsyydessä on ollut suuri ero (ikäero 14 -vuotta).

B on yrittänyt saada alle 16 -vuotiaan lapsen ryhtymään kanssaan sukupuoliyhteyteen ja tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä mm koska B on tiiviillä ja intensiivisellä yhteydenpidolla katsottava painostaneen asianomistajaa tapaamiseen.

-------------------------------------------------------------

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 15.12.2014

B on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Tuomiolauselma

Vastaaja B

Syyksi luetut rikokset

1. Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys
26.05.2013 - 16.10.2013
Rikoslaki 20 luku 7 § 2

2. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito
07.06.2011 - 16.10.2013
Rikoslaki 17 luku 19 §

Rangaistusseuraamukset

Yhteinen rangaistus
Syyksi luetut rikokset 1 -2
1 vuosi 2 kuukautta vankeutta
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika päättyy 31.12.2016
Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa 60 päiväsakkoa á 20,00 euroa = 1 200,00 euroa.

Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

Korvausvelvollisuus

B velvoitetaan korvaamaan asianomistajalle vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaisesta tilapäisestä haitasta 2.000 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 16.10.2013 lukien sekä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaisesta kärsimyksestä 3.000 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 16.10.2013 lukien.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:
Käräjätuomari Markku Aunala ja lautamiehet

___________________________________________

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 26.2.2016

Asia

Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys ym.

Valittaja

B

Vastapuolet

Syyttäjä

Asianomistaja A

Valitus

B on myöntäen syyllistyneensä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön vaatinut, että syyte kohdan 1 osalta hylätään enemmälti ja että rangaistusta vastaavasti alennetaan. Lisäksi B on vaatinut, että asianomistajan korvausvaatimus tilapäisestä haitasta hylätään tai että siitä maksettavaksi tuomittua korvausta ainakin alennetaan ja että asianomistajalle henkisestä kärsimyksestä maksettavaksi tuomittu korvaus alennetaan 1.500 euroon.

B ei ollut yrittänyt saada asianomistajaa ryhtymään kanssaan sukupuoliyhteyteen eikä hän ollut antanut asianomistajalle osoitetietojaan. B oli ollut asianomistajaan yhteydessä videokuvan välityksin. Hänen syykseen oli luettu se, että hän oli lähettänyt voimakkaan seksuaalisväritteisiä viestejä asianomistajalle ja saanut tämän esiintymään nettikameran välityksellä alastomana B:lle. Nettiyhteydellä oli toteutunut rikoslain 20 luvun 10 §:ssä tarkoitettu seksuaalisesti olennainen teko. Asianomistaja oli tullut tietämään, että B asuu eräässä Itä-Helsingin kaupunginosassa. Todistusaineistoon ei kuitenkaan sisältynyt viestiä, josta ilmenisi, missä päin kyseistä kaupunginosaa B asuu. Asianomistajakin kertoi käräjäoikeudessa, ettei mitään tapaamispaikkaa ollut koskaan sovittu eikä B:n tarkoituksena ollut tavata asianomistajaa asunnollaan. B:n menettely ei ollut edennyt törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksen asteelle, vaan hän oli syyllistynyt perustekomuodon mukaiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Tilapäisen haitan syntymisestä, määrästä ja haitan syy-yhteydestä B:n menettelyyn ei ollut esitetty selvitystä. Asianomistaja oli ollut yhteydessä useisiin miehiin netin välityksellä, tavannut heistä useita ja ollut sukupuoliyhteydessä heidän kanssaan. B ei ollut vastuussa muiden, hänelle täysin tuntemattomien miesten asianomistajalle aiheuttamasta haitasta. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että asianomistajan tilapäinen haitta olisi johtunut B:n menettelystä. Joka tapauksessa B:n menettelyn osuus haitan syntymiseen oli niin vähäinen, että tuomittua korvausta olisi kohtuuden mukaan alennettava.

Asianosaiset eivät olleet tavanneet toisiaan ja asianomistaja oli hyvin lähellä suojaikärajaa. Kohtuullinen korvaus näissä olosuhteissa syntyneestä kärsimyksestä on vastaajan myöntämät 1.500 euroa.

Vastaukset

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeus oli arvioinut asian oikein. B:n lukuisista viesteistä ilmeni hänen voimakas halunsa tavata asianomistaja sukupuoliyhteyteen ryhtymiseksi. Viestittely oli ollut intensiivistä ja painostavaa. Tapaamatta jääminen oli johtunut satunnaisesta syystä eli asianomistajan omasta päätöksestä kieltäytyä tapaamasta B:tä. Mikäli tapaaminen olisi toteutunut, olisi se johtanut sukupuoliyhteyteen ja muihin seksuaalisiin tekoihin. Asianomistaja oli saatu tekemään seksuaalisia live-esityksiä nettikameran edessä. Tekoa oli tämän vuoksi pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus vastasi yleistä käytäntöä ja oli siten oikea. Nuorelle alaikäiselle asianomistajalle tehdyt seksuaaliset teot olivat olleet nöyryyttäviä ja siten omiaan aiheuttamaan erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä.

A on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeus oli arvioinut asian oikein. Asianomistajan ja B:n välinen hyvin intensiivinen ja useilla eri kanavilla ja viestintävälineillä käyty seksuaalissävytteinen keskustelu oli tähdännyt vain tapaamiseen ja sukupuoliyhteyteen. Tapaamisehdotuksia oli ollut useita ja ne olivat alkaneet ahdistaa asianomistajaa. B oli nimenomaisesti pyytänyt, että asianomistaja kävisi hänen asunnollaan siinä tarkoituksessa, että he olisivat sukupuoliyhteydessä ja että B ottaisi asianomistajasta valokuvia ja videoita. B oli ehdottanut, että hän tulisi hakemaan asianomistajan tämän rippijuhlista seksin harrastamiseksi. Ehdotukset olivat olleet yksityiskohtaisia ja konkreettisia. Seksuaalisen hyväksikäytön yrityksen rangaistavuus alkoi jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Asianomistajalla oli todettu muun muassa traumaperäinen stressihäiriö, vaikea-asteinen masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Syy-seuraussuhdetta ei voida kovin tarkkaan eritellä. Vaatimuksen määrässä oli kuitenkin jo otettu huomioon, että hyväksikäyttäjiä oli ollut useita. Selvää oli, että B:n menettely oli osaltaan aiheuttanut tilapäistä haittaa ja kärsimystä.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut
Kysymyksenasettelu

B on tunnustanut lähettäneensä asianomistajalle syytteen kohdan 1 teonkuvauksessa todettuja voimakkaasti seksuaalisväritteisiä viestejä, joissa hän on ilmoittanut haluavansa olla sukupuolisessa kanssakäymisessä asianomistajan kanssa. B on myöntänyt syyllistyneensä rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. B on tunnustanut myös saaneensa asianomistajan esiintymään B:lle nettikameran välityksellä alastomana ja muun muassa masturboimaan ja menettelemään muutoinkin syytteen kohdan 1 teonkuvauksen mukaisesti.

Hovioikeuden arvioitavana on kysymys siitä, onko B:n katsottava menettelyllään yrittäneen päästä sukupuoliyhteyteen alle 16-vuotiaan asianomistajan kanssa ja onko B syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaiseen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen vai tämän asemesta rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Sovellettavat rikoslain säännökset ja niiden tulkinta

Rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon, on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Jos tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava 7 §:n mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Viimeksi mainitun pykälän 2 momentin mukaan törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys on rangaistava.

Rikoslain 20 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, jos rikos ei 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole kokonaisuutena arvostellen törkeä. Säännöksen 3 momentin mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys on rangaistava.

Rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin, kun sellaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut vain satunnaisista syistä. Rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momenttia koskevan hallituksen esityksen (HE 44/2002 vp s. 136-137) mukaan tekijän voidaan katsoa aloittaneen rikoksen tekemisen silloin, kun hän on ryhtynyt konkreettisiin toimiin rikoksen tunnusmerkistön toteuttamiseksi. Rikoksen täyttymisen on oltava tosiasiallisesti mahdollista ja sitä on voitava pitää käytännössä varteenotettavana mahdollisuutena. Ulkoisten toimien lisäksi edellytetään, että tekijä on toimillaan saanut aikaan vaaran rikoksen toteutumisesta. Vaara viittaa konkreettiseen vaaraan. Huomio on tekijän näkökulmassa ja siinä, kuinka uskottavana hänen kannaltaan arvioituna rikoksen täyttymistä saatettiin pitää tekohetken olosuhteissa. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon tekijän tahallisuus ja hänen ajattelemansa toimintavaihtoehdot suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Vaarattomastakin yrityksestä rangaistaan, jos tapahtumien ketju olisi jälkikäteen helposti voinut muotoutua sellaiseksi, että rikos olisi voinut tulla täytetyksi.

Rikoslain 20 luvun 8 b §:n mukaisen lapsen houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin koskevan rangaistussäännöksen säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 282/2010 vp s. 106) on todettu, että yrityksen edellyttämä vaara rikoksen täyttymisestä on olemassa ainakin silloin, kun ehdotettu tapaaminen tai muu kanssakäyminen on samantien toteutettavissa. Tämä koskee lähinnä tilanteita, joissa kanssakäyminen on heti mahdollinen esimerkiksi kuvayhteyden olemassaolon vuoksi. Sen sijaan ehdotus myöhemmästä tapaamisesta ei yleensä vielä aiheuta yrityksen edellyttämää vaaraa hyväksikäyttörikoksen täyttymisestä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2004:71 katsonut, että vastaaja, joka oli käynyt seksuaalisväritteistä viestienvaihtoa 11-vuotiaan lapsen kanssa, oli ryhtynyt konkreettisiin toimiin päästäkseen lapsen kanssa sellaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, joka toteuttaa rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Harkittaessa sitä, oliko teko edennyt rangaistavan rikoksen yrityksen asteelle, oli otettava huomioon, että internetin avulla on helppoa kohdistaa johdattelua ja taivuttelua lapsiin, joiden kyky vaaran torjumiseen on vähäinen. Vaaraa rikoksen täyttymisestä arvioitaessa otettiin huomioon, ettei vastaaja ollut tiennyt lapsen henkilöllisyyttä eikä hän ollut missään vaiheessa tiedustellut lapsen tarkkoja henkilö- tai yhteystietoja. Vastaaja oli myös lopettanut sähköpostiviestien lähettämisen lapselle esittämättä tapaamista, puhelinyhteyttä tai muuta sähköpostiviestejä läheisempää yhteydenpitoa. Mainitut seikat huomioon ottaen korkein oikeus katsoi, ettei vastaajan menettelystä ollut aiheutunut todellista vaaraa siitä, että lapseen kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö toteutuisi.

Oikeuskirjallisuudessa on todettu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä, että vaara-arvioinnin kannalta ratkaisevaa on tekijän hallussa olevat, yhteydenoton ja tapaamisen mahdollistavat tiedot (Tapani, Jussi: Rikoksen yrityksen rangaistavuus 2010 s. 89). Lisäksi jos tekijän tiedossa on asianomistajan yhteystiedot, asuinpaikka ja muut yksityiselämää koskevat tarpeelliset tiedot, vaaraa rikoksen täyttymisestä tulee arvioida vastaajan näkökulmasta ja tällöin asianomistajan mahdollinen haluttomuus tapaamiseen on sellainen satunnainen syy, jolla ei ole vaikutusta yrityksen rangaistavuutta arvioitaessa (ks. Hirvelä, Päivi: Rikosprosessi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa 2006, s. 462-465).

Arvioitaessa sitä, onko B:n menettelyssä kysymys törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä, ratkaisevaa on se, onko B:n katsottava aloittaneen sukupuoliyhteyteen tähdänneen teon tekemisen ja onko sukupuoliyhteyden syntymisestä ollut konkreettinen vaara. Tällaisen vaaran arvioinnissa olennainen merkitys on sillä, miten yhteydenpito on toteutettu, mitä B on tiennyt asianomistajan yhteystiedoista, asuinpaikasta ja muista yksityiselämää koskevista seikoista ja sillä, mistä syystä tapaaminen jäi toteutumatta.

B:n menettelyä koskeva selvitys

Kirjallisesta todisteesta 2 (keskustelu kuvake.net -sovelluksessa) ilmenee, että B:n ja asianomistajan välinen viestien vaihto on alkanut 26.5.2013. B on kommentoinut asianomistajan kuvaa mainitussa palvelussa. B on useissa viesteissä ajalla 26.5. - 19.6.2013 kehunut asianomistajan ulkonäköä. Näistä viesteistä ei suoranaisesti ilmene, että osapuolten tapaamista olisi suunniteltu. B on tosin viestissään 26.5.2013 tiedustellut, millainen ohjelma asianomistajalla on tulevalla viikolla, mutta seuraavat viestit kuvake.net-sovelluksessa on lähetetty vasta 19.6.2013.

Vastaajan ja asianomistajan välistä keskustelua on käyty myös kik.messenger -sovelluksessa. Asianomistajan puhelimesta saatujen viestitietojen mukaan (kirjallinen todiste 3) B on 22.7.2013 ja 28.7.2013 välisenä aikana toistuvasti tiedustellut asianomistajalta tapaamisaikaa lähipäivinä ("huomenna ennen kello 18" tai "ennen sunnuntaita"). Viestejä on mainittuna aikana ollut runsaasti ja viestejä on vaihdettu lähes päivittäin useita kymmeniä. Viestit ovat olleet osin sisällöltään hyvin seksuaalisia ja esimerkiksi 24.7.2013 klo 6.20 alkavissa viesteissä B kuvailee sitä fantasiaansa, miten hän suorittaisi sukupuoliyhteyden asianomistajan kanssa. Viestien sisällöstä ilmenee, että B:n tarkoitus on nimenomaisesti ollut ryhtyä osapuolten väliseen sukupuoliyhteyteen ("rankkaa naimista") ja kuvata sitä. Viesteissään B on kuvannut suunnittelemaansa seksuaalista kanssakäymistä hyvin yksityiskohtaisesti ja suorasukaisesti. Useissa viesteissä (esimerkiksi 26.7. 2013 kello 16.26.30, 27.7.2013 kello 10.20.29 ja 28.7.2013 kello 17.15.13) B on ehdottanut, että asianomistaja tulisi hänen luokseen. Viestissään 23.7.2013 kello 14.16.25 B on todennut, että asianomistajan olisi parempi tulla ennen sunnuntaita ja että muuten B joutuu hakemaan asianomistajan rippijuhlistaan kesken "naimaan".

B:n ja asianomistajan välillä on ollut myös Skype-yhteydenpitoa. Todisteena esitetystä Skype-tallenteesta ilmenee, että B on useina eri ajankohtina saanut asianomistajan esiintymään kuvan ja äänen muodostavassa yhteydessä alastomana ja tekemään voimakkaan seksuaalisia tekoja, kuten puristelemaan rintojaan ja masturboimaan useissa erilaisissa asennoissa. B on puolestaan lähettänyt asianomistajalle itsestään kuvia, joissa näkyy hänen sukuelimensä ja spermaa.

Osapuolten välisessä keskustelussa syyskuussa 2013 tapaamista ei ole enää suoranaisesti käsitelty (kirjallinen todiste 4).

Todisteena esitetyn nuorisopsykiatrian lääkärinlausunnon 9.9.2014 mukaan asianomistajan psykiatrinen hoitosuhde kesällä 2013 paljastuneen seksuaalisen hyväksikäytön johdosta oli aloitettu elo-syyskuussa 2013.

Johtopäätökset

B:n ja asianomistajan välinen yhteydenpito on tapahtunut Kuvake.net - ja Kik.messenger -palveluissa sekä Skype-sovelluksen välityksellä. B on tunnustamallaan tavalla saanut asianomistajan ryhtymään syytteen kohdan 1 teonkuvauksen mukaisiin toimiin eli esiintymään B:lle useita kertoja seksuaalisissa asennoissa Skype-sovelluksessa nettikameran välityksellä. B on tallentanut koneelleen 14 tällaista videotiedostoa asianomistajasta. Lisäksi asianomistaja on lähettänyt B:lle 40 alastonkuvaa itsestään. B on katsonut, että hänen menettelynsä sinänsä täyttää lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön.

B:n ja asianomistajan välinen yhteydenpito on ollut kesän 2013 aikana tiivistä ja sanallinen sekä kuvallinen viestintä on ollut voimakkaan seksuaalista. B:n lähettämistä viesteistä ilmenee, että hänen tarkoituksensa on ollut asianomistajan tapaaminen. Viesteissä on selvästi ilmoitettu, että tapaamisen tarkoitus on sukupuoliyhteyden harjoittaminen ja seksuaalisen kanssakäymisen kuvaaminen. Hovioikeus katsoo siten asiassa olevan selvää, että B on aloittanut sukupuoliyhteyteen pyrkimisen ja siten rikoksen tekemisen.

Arvioitaessa sukupuoliyhteyden toteutumisen konkreettista vaaraa hovioikeus toteaa seuraavan. B ja asianomistaja eivät ole tavanneet toisiaan. Yhteyttä on pidetty edellä todettujen viestisovellusten sekä kuvan ja äänen mahdollistavien sovellusten välityksellä. Käräjäoikeuden tuomioon kirjatun mukaan asianomistaja on kertonut, että mitään tarkkaa tapaamispaikkaa ei ollut koskaan varsinaisesti sovittu. Viesteistä ilmenee kuitenkin, että B on tiennyt asianomistajan asuinkaupungin pääkaupunkiseudulla. Hänellä on myös ollut tarkempia tietoja asianomistajan perhetilanteesta ja vanhempien erosta sekä asianomistajan liikkumisesta. B on tiennyt myös asianomistajan rippikoulun käymisestä, konfirmaatiopäivästä sekä konfirmaatiojuhlien aikataulusta. B on myös ehdottanut sukupuoliyhteyttä jopa tänä konfirmaatiopäivänä ja ollut valmis hakemaan asianomistajan juhlista sitä varten.

Asianomistaja on puolestaan tiennyt, että B asuu Itä-Helsingissä sijaitsevassa kaupunginosassa. Etäisyydet eivät olleet pitkät ja tapaaminen B:n asuinpaikassa olisi ollut toteutettavissa. Epäselväksi on jäänyt, onko asianomistaja tiennyt B:n tarkan asuinosoitteen. Viesteistä on kuitenkin pääteltävissä, että B olisi tarvittaessa tullut noutamaan asianomistajan luokseen joko omalta asuinalueeltaan tai tämän kotoa. B on useissa viesteissään ehdottanut asianomistajalle tapaamista sukupuoliyhteyden harjoittamiseksi. Asianomistaja on kuitenkin eri syihin vedoten kieltäytynyt tapaamisesta.

Hovioikeus toteaa, että B on halutessaan saanut yhteyden asianomistajaan, kuten B:n ja asianomistajan välisestä runsaasta viestien vaihdosta ilmenee. B on myös ehdottanut useita tapaamisaikoja, joista mikään ei ole kuitenkaan toteutunut asianomistajan kieltäytyessä tapaamisesta. Mikäli asianomistaja olisi ilmoittanut tapaamispaikan tai halunsa tapaamiseen, B olisi epäilemättä tapaamisen järjestänyt ja ollut asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä, mitä hän oli usein esittänyt haluavansa. Yhteydenpidon runsaus ja sisältö, vastaajan tiedot asianomistajan yksityiselämästä ja asuinpaikasta ja se, että tapaaminen olisi vastaajan järjestämänä milloin tahansa toteutunut, jos asianomistaja olisi ilmoittanut halukkuudestaan tapaamiseen, osoittaa, että B:n toimenpiteiden johdosta on syntynyt konkreettinen vaara sukupuoliyhteyden toteutumisesta. Tapaaminen ja sukupuoliyhteys ovat estyneet asianomistajasta johtuvista syistä asianomistajan ensin kieltäydyttyä tapaamisesta. Lopulta yhteydenpito on päättynyt asianomistajan psykiatrisen hoitosuhteen vuoksi, kun siinä on tullut tietoa hyväksikäytöstä. Hovioikeus katsoo, että asianomistajan ilmoittama haluttomuus tapaamiseen on vastaajan toimenpiteisiin nähden sellainen satunnainen syy, joka ei poista yrityksen rangaistavuutta. B:n menettelyssä on siten kysymys rangaistavana pidettävästä rikoksen yrityksestä.

B on pyrkinyt sukupuoliyhteyteen 15-vuotiaan asianomistajan kanssa. Kysymys on siten rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekotavasta.

Arvioitaessa sitä, onko yritystä pidettävä rikoslain 20 luvun 7 §:n edellyttämällä tavalla myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, hovioikeus toteaa seuraavan. B on syntynyt vuonna 1984 ja on siten ollut tekoaikana 29-vuotias. Asianomistaja on puolestaan syntynyt vuonna 1998 ja ollut 15-vuotias. Vastaajan ja asianomistajan ikäero on ollut suuri eli 14 vuotta. Tämä puoltaa teon pitämistä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

B:n menettely on myös ajoittunut useiden viikkojen ajalle ja tänä aikana B on useita kertoja ehdottanut sukupuoliyhteyttä ja kuvannut omia fantasioitaan siitä, miten hän harjoittaisi sukupuoliyhteyttä asianomistajan kanssa. B on myös saanut tiiviillä ja voimakkaan seksuaalisväritteisellä viestinnällä asianomistajan taivuteltua useisiin seksuaalisiin tekoihin. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

B on näin ollen syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan törkeään lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen. Hovioikeus toteaa, että tämä törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys käsittää kaiken syytteessä kuvatun menettelyn.

Rangaistus

Käräjäoikeus on tuominnut B:n törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta yhteiseen 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohella 60 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Syyksi lukemista ei hovioikeudessa muuteta. B:lle tuomittua rangaistusta ei voida pitää liian ankarana eikä B:n syyksi luettuihin rikoksiin nähden tuomittua rangaistusta ole aihetta alentaa.

Korvausvelvollisuus

Käräjäoikeus on velvoittanut B:n suorittamaan asianomistajalle korvaukseksi tilapäisestä haitasta 4.000 euroa ja kärsimyksestä 3.000 euroa. B on valituksessaan esittänyt, että korvausta harkittaessa tulee ottaa huomioon se, että hän ei ollut ollut ainoa asianomistajaa hyväksi käyttänyt. Asiassa oli myös jäänyt näyttämättä, että psyykkinen haitta olisi aiheutunut hänen menettelystään.

Asianomistaja on esittänyt selvityksenä tilapäisestä psyykkisestä haitasta sekä kärsimyksestä useita terveydenhuollon ammattihenkilöiden lausuntoja. Lausunnon 9.9.2014 mukaan asianomistajalle on aiheutunut traumaperäinen stressihäiriö (F 43.1), yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (F 32.2) ja vaikea-asteinen masennus (F 41.1) ja hän tulee tarvitsemaan psykiatrista hoitoa useiden vuosien ajan. Asianomistaja on ollut myös psykiatrisessa osastohoidossa.

Hovioikeus toteaa, että asianomistajan psyykkinen oireilu on lausuntojen perustella seurausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yhtenä hyväksikäyttäjänä on ollut B, joten myös hän on menettelyllään aiheuttanut asianomistajalle psyykkistä haittaa. Asianomistaja on ilmoittanut, että vaatimusta esitettäessä oli jo otettu huomioon B:n osuus eikä koko vaatimusta ollut kohdistettu häneen. Tämän vuoksi vaatimus oli ollut ainoastaan 4.000 euroa.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten (2014) mukaan traumaperäisen stressihäiriön korvaustaso on 1.500 – 8.000 euroa ja vaikea-asteisen masennuksen 4.000 – 9.000 euroa. Hovioikeus katsoo, että asianomistajalle aiheutunut psyykkinen haitta on ollut kokonaisuutena huomattava ja se on vaatinut psykiatrista osastohoitoa. Tilapäisestä haitasta tuomittua korvausta ei ole aihetta alentaa.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan kärsimyskorvausta arvioitaessa huomioon tulee ottaa loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. B:n tekoon on sisältynyt seksuaalisesti olennaisia tekoja ja teko on kestänyt useita kuukausia. Ikäero on ollut huomattava. Näihinkään seikkoihin nähden aihetta tuomitun kärsimyskorvauksen alentamiseen B:n vaatimalla tavalla ei ole.

Tuomiolauselma

Vastaaja B

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

---------------------------------------------------

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Presidentti Mikko Könkkölä
Hovioikeudenneuvos Kirsti Uusitalo
Hovioikeudenneuvos Timo Ojala

ASIAN TAUSTA JA KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

A:n puolustajaksi määrätty valittaja on esittänyt pääkäsittelyn päätteeksi laskunsa, jossa hän on pyytänyt palkkiona 7,5 tunnin työmäärän perusteella yhteensä 825 euroa lisättynä arvonlisäveron osuudella. Syyttäjällä ei ole ollut laskusta huomautettavaa.

Pääkäsittelyn kesto on ollut kello 9-10, jolloin tuomio on julistettu. Tähän nähden laskusta ei ole hyväksytty vaatimuksia palkkioasetuksen 4 a §:ään perustuen tai pääkäsittelystä tuntia ylittävältä osalta.

Valtion varoista on maksettu valittajalle palkkiona 605 euroa ja arvonlisäverona 145,20 euroa eli yhteensä 750,20 euroa, mikä määrä on jäänyt valtion vahingoksi.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Ismo Räty.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Jatkokäsittelylupa on myönnetty 23.6.2015.

Valitus

Valittaja on vaatinut, että hänelle maksettua puolustajan palkkiota korotetaan oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (jäljempänä palkkioasetus) 4 a §:n mukaisista jälkitoimista maksettavan palkkion johdosta 110 eurolla lisättynä arvonlisäveron osuudella.

Jälkitoimista maksettava palkkio ei ollut riippuvainen pääkäsittelyn kestosta. Kysymys ei ollut palkkioasetuksen 7 §:ssä tarkoitetusta vähimmäispalkkiosta, eikä asiassa ollut todettu perustetta palkkion alentamiseen asetuksen 9 §:n perusteella.

Vastaus

Syyttäjällä ei ole ollut lausuttavaa valituksen johdosta.

Hovioikeuden ratkaisu

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan puolustajalle maksetaan valtion varoista palkkio noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeusapulain 17 §:ssä säädetään avustajan palkkiosta.

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella. Sanotun momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin toimenpiteistä, joista palkkiota maksetaan, tuntipalkkion suuruudesta, asiakohtaisesta vähimmäispalkkiosta, korvattavista kuluista sekä niistä asia- ja avustajakohtaisista syistä, joiden perusteella palkkiota voidaan korottaa tai alentaa.

Palkkioasetuksen 4 a §:ssä (21.11.2013/820) säädetään toimista tuomioistuimen päätöksen jälkeen. Pykälän mukaan tuomioistuimen päätöksen tiedoksi antamisesta päämiehelle ja päätöksen läpikäynnistä päämiehen kanssa palkkio maksetaan yhteensä yhdeltä tunnilta, ellei ole erityisiä syitä maksaa palkkiota pidemmältä ajalta.

Asetuksen muuttamiseen liittyneessä oikeusministeriön muistiossa (8.11.2013 OM 15/33/2013) lausutaan ehdotetun 4 a §:n yhteydessä nimenomaisesti, että siinä tarkoitettu palkkio suoritetaan vain tarpeellisista toimenpiteistä. Kyseessä on varautuminen toimenpiteisiin, jotka tehdään tuomioistuimen päätöksen antamisen jälkeen.

Hovioikeus katsoo, että palkkioasetuksen säännökset eivät voi syrjäyttää oikeusapulaissa asetettua yleistä edellytystä avustajalle maksettavan palkkion perusteena olevien toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Valittajan päämies on ollut läsnä pääkäsittelyssä, jonka jälkeen tuomio on julistettu. Valittajan ei siten ole tarvinnut antaa tuomiota tiedoksi päämiehelle. Syyte ja muut vaatimukset valittajan päämiestä vastaan on hylätty, joten tarvetta tuomion läpikäymiseen päämiehen kanssa myöhemmin ei myöskään ole ollut. Siten palkkioasetuksen 4 a §:n mukaisia tarpeellisia ja korvattavia toimenpiteitä ei ole tullut tehtäväksi tuomion antamisen jälkeen. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:
Hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
Hovioikeudenneuvos Malla Sunell
Hovioikeudenneuvos Risto Niemiluoto

Ratkaisu on yksimielinen.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 25.3.2015

Kantajat A ja B edustajanaan huoltaja A
Vastaaja X:n kaupunki
Asia Vahingonkorvaus
Vireille 26.8.2014

KANNE

Vaatimukset

A on vaatinut, että X:n kaupunki velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi pysyvästä haitasta 8.700 euroa, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3.500 euroa ja kärsimyksestä 8.500 euroa eli yhteensä 20.700 euroa. A on lisäksi vaatinut, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi tarpeellisista kuluista ja aiheutuneesta menetyksestä 8.500 euroa.

Perusteet

B oli Y:n koulun ala-asteella oppivelvollisuuttaan suorittaessaan joutunut vuosina 2007-2011 toistuvasti vakavan henkisen ja ruumiillisen koulukiusaamisen kohteeksi. Hänet oli muun muassa pahoinpidelty koulussa useita kertoja, minkä vuoksi hän oli joutunut käymään myös lääkärin vastaanotolla. Erään pahoinpitelyn johdosta kouluun oli jouduttu kutsumaan poliisi. B oli vaihtanut koulua lukuvuodeksi 2011-2012. B:tä ei ollut enää kiusattu uudessa koulussa.

Perustuslain 16 §:n mukaan jokaisella on oikeus perusopetukseen. Perusopetuslain 29 §:n mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kaupunki on julkista valtaa käyttävänä julkisyhteisönä perusopetuslain mukaisesti vastuussa peruskoulutoiminnan valvonnasta sekä turvallisesta opiskeluympäristöstä. Kaupunki oli laiminlyönyt huolehtia näistä velvollisuuksistaan. B:hen koulussa kohdistunutta kiusaamista oli selvitelty oppilashuoltoneuvotteluissa ja ryhmän kokouksissa, mutta kiusaamista ei ollut saatu loppumaan. Kaupunki oli vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla velvollinen korvaamaan B:lle laiminlyönnillään aiheuttamansa vahingot.

B:llä oli kiusaamisen ja pahoinpitelyjen seurauksena todettu huhtikuussa 2010 epilepsia. Hän oli vaihtanut koulua lukuvuoden 2011-2012 alussa. Hänen epilepsiakohtauksensa olivat aluksi vähentyneet, mutta ne palasivat myöhemmin. Kysymyksessä on vaikea krooninen sairaus, joka vaatii säännöllistä hoitoa ja lääkitystä. B:lle aiheutunut pysyvä toiminnallinen haitta vaikeuttaa hänen jokapäiväistä elämäänsä ja huonontaa hänen elämänlaatuaan. B:llä on oikeus saada korvaus hänelle aiheutuneesta pysyvästä haitasta (vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n 4 kohta).

Pitkään jatkunut henkinen ja fyysinen kiusaaminen oli aiheuttanut B:lle myös kipua ja särkyä sekä muuta tilapäistä haittaa (henkinen vahinko). B:llä on kaupungin laiminlyönnin perusteella oikeus saada korvaus hänelle aiheutuneesta kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta (vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n 3 kohta).

B:llä on kaupungin laiminlyönnin perusteella oikeus saada korvaus ihmisarvon ja itsetunnon loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla. Eräät koulun oppilaat olivat useiden vuosien ajan loukanneet B:n vapautta, rauhaa ja kunniaa rangaistavaksi säädetyillä teoilla. B ei ollut häneen kohdistuneen kiusaamisen johdosta saanut suorittaa oppivelvollisuuttaan samalla tavoin kuin hänen luokkatoverinsa, vaan oli joutunut heihin nähden eriarvoiseen asemaan. B:n henkilökohtaista koskemattomuutta sekä vapautta liikkua ja oleskella kouluaikana kouluympäristössä oli loukattu käyttämällä häneen kohdistunutta väkivaltaa. Lisäksi hänen kunniaansa sekä yksityiselämäänsä oli toistuvasti loukattu halventamalla hänen alkuperäänsä. Halventaminen oli tapahtunut muiden koulutovereiden nähden, mikä oli aiheuttanut B:lle pitkäaikaista kärsimystä.

A:lla on B:n vanhempana vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d §:n nojalla oikeus korvaukseen tarpeellisista kuluista, jotka olivat aiheutuneet B:n asioiden hoitamisesta, ja menetyksestä. Jatkuva yhteydenpito koulun toimihenkilöihin, palaverit ja B:n vieminen lääkärin vastaanotolle olivat aiheuttaneet merkittävässä määrin A:lle ajanhukkaa, minkä lisäksi hänelle oli aiheutunut lääke- ja matkakustannuksia B:n hoitojen vuoksi. Samalla A:n mahdollisuudet hankkia omia tuloja olivat vähentyneet.

A on pyrkinyt aktiivisesti selvittämään kiusaamisasiaa, eivätkä hänen toimensa olleet vaikeuttaneet kiusaamisasian hoitamista.

VASTAUS

Vaatimukset

Kaupunki on vaatinut, että kanne hylätään.

Perusteet

Kaupunki ei ollut toiminut huolimattomasti, eikä se ollut laiminlyönyt sille lain mukaan kuuluneita velvollisuuksiaan. Koulu oli hoitanut tehtävänsä sille kohtuudella asetettavia vaatimuksia noudattaen.

B:hen kohdistuneeseen kiusaamiseen oli puututtu koulussa. Kiusaamistilanteet oli hoidettu noudattaen kouluille annettuja toimintaohjeita. Kiusaamistilanteita oli hoidettu sekä opettajien että oppilashuollon henkilöstön tuella. Kaupunki oli tarjonnut tilanteen ratkaisemiseksi myös turvallisuusasiantuntijan palveluita.

Tilannetta oli hoidettu muun muassa puuttumalla konkreettisiin kiusaamistilanteisiin sekä toteuttamalla kiusaamisen vastaista menettelyä koko luokan ja kiusaamiseen osallisten kesken. Koulu oli ottanut yhteyttä kiusaamiseen osallistuneiden oppilaiden vanhempiin, joiden kanssa tilannetta oli selvitelty. Oppilaita oli tiedotettu koulussa kiusaamisesta ja heidän kotejaan oli ohjeistettu asian hoidossa. Huoltajien toimet olivat kuitenkin vaikeuttaneet kiusaamisasian hoitoa ja olleet omiaan myötävaikuttamaan oppilaiden keskinäisen konfliktin toistumiseen.

Väitetyn laiminlyönnin ja B:llä todetun epilepsian välillä ei ollut osoitettu syy-yhteyttä. Myöskään väitetyn laiminlyönnin ja B:lle sekä A:lle aiheutuneiksi väitettyjen muiden vahinkojen välillä ei ollut osoitettu syy-yhteyttä.Asiassa ei voitu myöskään sulkea pois koulun ulkopuolisten tapahtumien vaikutusta mahdollisiin vahinkoihin.

Koulun tuli toimia opetuksessa yhteistyössä kotien kanssa. Oppilaan huoltaja kutsutaan mukaan oppilaan asioiden hoitamiseen silloin, kun tällä katsotaan olevan oppilaan puhevallan käyttäjänä tai pääasiallisen kasvatusvastuun kantajana mahdollisesti merkitystä tilanteen hoitamisessa. Huoltajalla oli lisäksi oikeus tiedon saantiin oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa. Huoltajaa ei kuitenkaan voitu velvoittaa osallistumaan oppilaan asioiden hoitamiseen siten, että huoltajalle syntyisi oikeus vaatia korvauksia oppilaan asioiden hoitamiseen käyttämästään ajasta.

Joka tapauksessa vaatimukset olivat määrällisesti liiallisia. Kustannusten syntymiseen on vaikuttanut B:n huoltajien toiminta.

Se, että B oli vaihtanut koulua lukuvuodeksi 2011-2012 ja että häntä ei uudessa koulussa ollut kiusattu, ei osoita kaupungin toimenpiteiden riittämättömyyttä tai laiminlyöntiä. B ei koulun vaihtamisen jälkeen enää ollut tekemisissä niiden henkilöiden kanssa, jotka häntä olivat kiusanneet Y:n koulussa.

B:hen Y:n koulussa kohdistunut kiusaaminen ei ollut ollut jatkuvaa. Vuonna 2008 oli todettu yksittäinen kiusaamistapaus, joka oli kuitenkin saatu hoidettua.

TODISTELU

Kirjalliset todisteet

Kantaja

K1. Lääkärintodistus 12.4.2012
K2. Lääkärintodistus 6.9.2012
K3. Lääkärinlausunto 15.9.2014
K4. Lääkärinlausunto 18.9.2014
K5. Oppilashuoltoneuvottelu 12.10.2010
K6. D:n 4.12.2010 lähettämä viesti
K7. Y:n selvitys 14.4.2011
K8. Seulontalomake 27.4.2010 (sivu 1)
K9. Oppilashuoltoneuvottelu 2.2.2011
K10. Tutkintailmoitus 15.4.2011

Vastaaja

V1. Oppilashuoltoryhmän pöytäkirja 7.12.2010
V2. D:n 9.12.2010 lähettämä viesti
V3. Kivalomake (sivut 1-3)
V4. Y:n koulun apulaisrehtorin viesti G:lle 4.5.2010
V5. A:n viesti kaupungin sivistystoimelle 13.10.2008
V6. Muistio palaverista 28.10.2008
V7. K:n kooste syksyllä 2010
V8. J:n viesti 26.10.2010
V9. Oppilashuoltoneuvottelu 10.12.2010
V10. D:n viesti 11.12.2010
V11. D:n koonti joulukuussa 2010 tapahtuneen
väkivaltatilanteen käsittelystä Y:n koulussa
V12. Koulukuraattori I:n viesti (tulostuspvm 11.6.2011)
V13. C:n koonti 4 A-luokan tunneista ja ryhmäytyksistä lukuvuodelta 2010-2011
V14. Muistio 21.4.2011
V15: D:n 4.12.2010 lähettämä viesti (K6)
V16: Y:n koulun selvitys 14.4.2011 (K7)
V17: Oppilashuoltoneuvottelu 2.2.2011 (K9)
V18: Vantaan käräjäoikeuden tuomio 8.1.2013

Henkilötodistelu

1. A todistelutarkoituksessa
2. C
3. D
4. E
5. F
6. G
7. H
8. I

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Henkilötodistelu

A on kertonut, että B:tä oli kiusattu koulussa puolentoista vuoden ajan. Koulu oli laiminlyönyt kiusaamisasian hoitamisen. B oli kiusaamisen johdosta syrjäytetty, eikä hänellä ollut sosiaalisia valmiuksia. B oli ollut paljon poissa koulusta, ja hän oli pelännyt kouluun menoa. Kiusaamista harjoittanut oppilas oli luvannut lopettaa kiusaamisen, mutta oli lupauksestaan huolimatta jatkanut kiusaamista. Kyseisen oppilaan huoltajat eivät olleet osallistuneet kiusaamisasian selvittelyyn. Opettaja oli asettanut B:n ja eräiden muiden oppilaiden välille leikkikiellon, minkä johdosta B oli aina yksin. Kun B oli sairastunut epilepsiaan, A oli joutunut kuljettamaan häntä usein hoitoihin ja käyttämään paljon omaa aikaansa B:n hoitamiseen. B:llä oli koulun vaihtamisen jälkeen mennyt hyvin, mutta epilepsiakohtaukset olivat alkaneet uudelleen yläasteella. B:llä on lääkitys epilepsiaan.

C on kertonut, että B:hen kohdistunut koulukiusaaminen oli tullut hänen tietoonsa lukuvuonna 2009-2010, kun B oli ollut kolmannella luokalla. C ei tiennyt mistä syystä kiusaaminen on alkanut. C ei ollut opettanut lainkaan B:tä. Kiusaamistapauksissa oma opettaja selvitti ensin riidat. Jos kiusaamistapaus oli jatkunut pidempään, se ohjattiin KiVa-selvittelyyn, joka oli omanlaisensa menettely. Menettelyssä on mukana siihen koulutetut opettajat, jotka selvittelevät kiusaamistapauksia. B:hen kohdistunut kiusaaminen oli ollut aluksi nimittelyä ja haukkumista. Myöhemmin kiusaaminen oli ollut myös fyysistä ja oli esiintynyt tönimistä ja tappelua, johon B oli myös itse ollut osallisena. Asiaan liittyen oli otettu yhteyttä lastensuojeluun, joka ei kuitenkaan puutu tällaisin asioihin. Riippui tapauksesta milloin lastensuojeluun tehtiin ilmoitus. C oli tavannut kiusaamisen osallistuneen oppilaan huoltajan. Yhteisneuvottelua B:n ja kiusaajan vanhempien välillä ei ollut pidetty. Oppilashuoltoneuvotteluissa oli keskitytty tukemaan B:n koulunkäyntiin liittyviä asioita, eikä tarkoituksena ollut varsinaisesti selvittää kiusaamisasioita, minkä vuoksi toista osapuolta tai tämän huoltajia ei kutsuttu mukaan. Luokanopettaja selvitti heti tai viimeistään seuraavana päivänä tietoonsa tulleet kiusaamistapaukset. Oppilaille asetetuissa sanktioissa noudatettiin perusopetuslakia, jossa rangaistuskeinoksi oli säädetty jälki-istunto. Kasvatuskeskusteluja ja tarvittaessa myös muita keinoja oli käytetty. Vaihtoa rinnakkaisluokalle harkitaan aina tarkoin, mutta tuli harkita myös rinnakkaisluokan tilannetta ja siirron hyödyllisyyttä. C ei muistanut miksi tässä tapauksessa oppilasta ei ollut siirretty. Luokan vaihto ei myöskään aina auta, koska oppilaat tapaavat välitunneilla. Välitunnit voitaisiin porrastaa. Koulussa pyrittiin järjestämään mahdollisimman paljon välituntivalvojia, mutta he eivät aina voi nähdä kaikkea ja oppilaat eivät myöskään kiusaa valvojan edessä toisiaan. Fyysinen turvallisuus pyritään takaamaan jokaisen oppilaan kohdalla. Se, että B:tä ei uudessa koulussa kiusattu saattoi riippua monesta tekijästä ikä ja kasvaminen huomioon ottaen. Koulu oli toiminut asianmukaisesti ja ohjeistuksia noudattaen B:n kiusaamisasian hoitamisessa. Oppilaiden sosiaalisen toiminnan kehittymisen tukemisessa käytettiin keinona KiVa-koulu -menettelyä, jossa toteutettiin erityisesti 1-4 luokille suunnattua sosiaalisten taitojen opettelua, kiusaamisten vastaista toimintaa ja siihen liittyen jokaisen oppilaan itsetunnon kasvattamisen ohjelmaa. Koulussa kaikki opettajat olivat vastuussa kaikista oppilaista. Kiusaamiseen puututaan kun sitä havaitaan ja oppilaille puhutaan kiusaamisesta. Jos koulussa havaitaan, että joku oppilas jää syrjään, opettaja yrittää löytää hänelle kavereita ja järjestää istumajärjestyksen niin, että oppilas saa tukea. Yleis- ja erityisopetuksen ryhmille oli järjestetty yhteisiä tunteja, ja erityisluokat oli ripoteltu yleisluokkien sekaan. Välitunneilla tehtiin yleensä tarvittaessa erityisiä järjestelyjä. B:n epilepsiaan liittyen koulussa ei ollut erityistä ohjeistusta, koska sairaus ei ollut tullut koulussa esiin. Opettajia kuitenkin tiedotettiin oppilaiden mahdollisista sairauksista yleisen käytännön mukaisesti, jotta henkilökunta osasi toimia oikein mahdollisissa kohtaustilanteissa ja valmistaa myös muita oppilaita asiaan suhtautumisessa.

D on kertonut, että hän oli toiminut koulun apulaisrehtorina ja B:n englannin opettajana sekä oppilashuoltoryhmän jäsenenä sekä rehtorin sijaisena. Oppilaiden vanhemmat olivat ottaneet kouluun yhteyttä ja asiaa oli puolin ja toisin selvitelty. Kiusaamistapaukselle oli ollut leimallista, että lapset olivat provosoituneet puolin ja toisin. Myös oppilaiden perheet olivat olleet riitaisia keskenään, mikä oli vaikeuttanut asian selvittelyä koulussa. Koulu oli ottanut yhteyttä B:tä kiusanneen oppilaan vanhempiin. Kiusaamisasian hoitamisessa oli käytetty ennaltaehkäisevää toimintaa ja mukana asiassa oli ollut myös turvallisuuspäällikkö. Ongelman ratkaisemiseksi oli tehty paljon töitä ja mietitty vaihtoehtoja sen ratkaisemiseksi. Kiusaaminen oli koulussa tehtyjen selvittelyjen jälkeen välillä lieventynyt, kunnes se taas oli noussut esiin. Oppilaiden sijoittamista eri luokille oli varmaankin myös harkittu. Yksi kiusaamistapaus oli liittynyt päähineen viemiseen ja sitä seuranneeseen käsirysyyn.

E on kertonut, että hän oli tavannut B:n ensimmäisen kerran 5.8.2010, kun B oli tullut tutkimukseen epilepsian diagnosoimiseksi. E oli ollut mukana koulussa pidetyissä palavereissa B:n hoitavana lääkärinä. Ehdotus palaverien pitämiseen oli tullut mahdollisesti sairaalan puolelta. E oli osallistunut 12.10.2010 pidettyyn palaveriin, jossa oli käyty läpi koulutilannetta. Tuolloin todettiin, että B oli yksin välitunneilla. Keskustelua oli käyty kiusaamistilanteista. Jatkotoimenpiteenä oli, että koulukuraattori jatkaa B:n kanssa jo aloittamaansa työskentelyä. E:lle oli sen perusteella mitä hän oli vastaanottokäynneillä ja koulupalavereissa kuullut kiusaamistilanteista sekä B:n koulussa vetäytymisestä ja yksinolosta tullut huoli, että koulutilanne vaikuttaa B:n terveydentilaan haitallisesti. Tarkoituksena oli tavata heti tammikuun 2011 alussa uudelleen samalla ryhmällä. Seuraava palaveri oli järjestetty 2.2.2011. Tuolloin oli keskusteltu ennen joulua 2010 tapahtuneesta tilanteesta, josta B:n äiti oli tehnyt rikosilmoituksen. Asiaa oli käsitelty luokassa, ja koululla oli käsitys, ettei kiusaamista ollut enää omassa luokassa. Tällöin oli ollut viitteitä siitä, että B:lle olisi löytymässä paikka luokassa ja B oli hakenut kontaktia muihin oppilaisiin. B oli keskustellut koulukuraattorin kanssa ja asiaan oli tulossa mukaan koulun ulkopuolinen ryhmäyttäjä. B:n äiti oli ollut huolissaan kiinnittävätkö muut oppilaat huomiota B:n mahdollisiin oireisiin. B:n koulunvaihdosta oli käyty keskustelua. Koulukuraattorin käyntien oli tarkoitus edelleen jatkua ja estää kiusaamista tehostetusti. Tavoitteena oli ollut B:n ryhmäyttäminen pienin askelin. B oli vaihtanut koulua ja hänen epilepsialääkityksensä oli lopetettu loppuvuodesta 2011. E:n tietoon ei ollut tullut, että B:tä olisi kiusattu koulussa epilepsian vuoksi. Yleisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan epilepsia ei johdu stressistä tai kiusaamisesta, vaan muista tekijöistä. Stressitekijä saattaa esimerkiksi aiheuttaa väsymystä, jolloin epilepsiakohtauksia saattaa esiintyä herkemmin. Kohtauksia kuitenkin aiheutuisi joka tapauksessa. Epilepsia on krooninen sairaus, ja lääkitys jatkuu koko aikuisiän ajan.

F on kertonut, että on tapauskohtaista miten koulupsykologi on mukana kiusaamisasian hoitamisessa. Koulupsykologi voitiin pyytää erinäisestä syystä mukaan asian hoitamiseen. F oli tullut tässä asiassa mukaan, kun häneen oli otettu yhteyttä epilepsiayksiköstä, jossa kiusaaminen oli tullut esiin. Oli esitetty toivomus, että F olisi mukana asian käsittelyssä, johon liittyen oltiin järjestämässä verkostopalaveria koulun ja epilepsiayksikön sekä huoltajan kanssa. F oli saanut tiedon kiusaamisesta epilepsiayksiköltä. F oli ennen verkostopalaveria tavannut B:n kaksi kertaa yhdessä koulukuraattorin kanssa. B oli itse ollut sitä mieltä, että kiusaaminen oli loppunut ja koulussa oli hyvä olla. B oli sanonut näin molemmilla tapaamiskerroilla. Kiusaamisasiaa selvittää opettaja ensin, ja asiasta keskustellaan molempien osapuolten kanssa. Jos kiusaaminen siitä huolimatta jatkuu, asia ohjataan kiusaamisen vastaiseen menettelyyn, jossa kuullaan molempia osapuolia, ja tieto kiusaamisesta ilmoitetaan oppilaiden kotiin. Jos tilannetta ei saada loppumaan, koulukuraattori tulee mukaan asian hoitamiseen. Molempia osapuolia kuullaan aina. Koulun rangaistuskeinona voidaan käyttää jälki-istuntoa, ja psykologin selvittämiskeinona on keskustelujen järjestäminen. Kouluissa on yleinen suunnitelma vaaratilanteiden varalle. Jos koulun keinot eivät ole riittäviä, asiasta voidaan konsultoida sivistysvirastoa ja pyytää apua. Koulupsykologin luokse pääsee siten, että kriisitilanteet hoidetaan seuraavana päivänä, ja kaikki muut asiat seitsemän päivän kuluessa. B:n kuuleminen oli järjestetty nopeasti. Tämän jälkeen oli järjestetty isompi kokous, jossa mietittiin toimintatapoja. Verkostoneuvottelussa syksyllä 2010 oli tullut esiin vanhempien huoli ja äiti oli kertonut, että B kokee vihaa luokkatovereitaan kohtaan. Tällöin oli päätetty, että lääkäri tekee lähetteen lastenpsykiatrille. Syksyn verkostopalaverin seurantapalaveri oli järjestetty 2.2.2011. F:n tietoon ei ollut tullut kaikkia kiusaamistapauksia, eikä hänen toimenkuvansa ollut sellainen, että hänelle olisi kerrottu kaikista yksittäisistä tapauksista. B:n oma kertoma oli että kiusaamista oli ollut aiemmin mutta nyt sitä ei ollut. B:n kanssa käydyn keskustelun perusteella ei ollut tullut kuvaa siitä, että kiusaaminen olisi koko ajan muuttunut raaemmaksi. Koulu tukee oppilaita myönteisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä järjestämällä kivakoulutunteja, joissa käydään läpi tämän sisältöisiä aiheita. Lasten kanssa pidetään myös kasvatuskeskusteluja. Tässä asiassa järjestetyissä verkostopalavereissa oli käyty tarkkaan läpi miten asiaa oli selvitetty ja hoidettu. Jos kiusaamisasia toistuu eikä sitä saada ratkaistua, mietitään mitä muuta voisi vielä tehdä. F ei muista mitä B:n asiassa tehtiin.

G on kertonut, että hän oli tullut kysymyksessä olevaan asiaan mukaan turvallisuusasiantuntijana ulkopuolisena toimijana. Vastaavaa toimijaa ei ole muualla Suomessa kuin X:n kaupungissa. G toimii asiantuntijana, joka antaa suosituksia ja toimintamalleja. G oli B:n tapauksessa sovitellut paria riitatilannetta, joiden sisältöä hän ei ole tarkemmin muistanut. Hän oli ollut mukana sovittelutilanteessa, jossa oli ollut mukana oppilaita ja jossa oli saatu aikaan sovinto. G oli käynyt puhumassa kyseiselle luokalle ja vetänyt laillisuuskasvatustyyppisen oppitunnin ja antanut ohjeita miten asiassa tulisi edetä. Tässä tapauksessa kiusaaminen oli ollut molemminpuolista. Kiusaaminen oli ollut sanallista, ja myös B oli ollut aloittamassa riitatilanteita. Tilanteisiin oli puututtu eri tavoin. Poikkeuksellinen ja erityinen väline oli järjestetty erottamalla kyseinen ryhmä valvontaan muun koulun kellorytmistä. Tällöin ryhmää oli pystynyt valvomaan paremmin, kun oppilaat liikkuivat vain opettajan ja avustajan kanssa eivätkä noudattaneet siirtymätilanteissa sitä, että olisivat olleet muiden oppilaiden kanssa ulkona koko ajan. Järjestely oli ollut toimiva ratkaisu. G oli pyytänyt oppilaita osallistumaan tilanteeseen, ja hän oli antanut oppilaiden tehtäväksi laatia luokan säännöt. Oppilaille oli annettu mietittäväksi tietynlaisia seuraamuksia, joita he pitivät kohtuullisina. G oli ohjeistanut, että kuraattori voisi jatkaa ryhmäyttämistä ja auttaa sääntöjen laatimisessa.

Kurinpidollisia rangaistuksia ei ollut synkronoitu X:n kaupungissa eikä koko Suomessa siten, että millaisia rangaistuksia koulumaailmassa voitiin kustakin tietystä teosta langettaa. Tällainen ohje tulee laadittavaksi vasta 1.8.2016, jolloin perusopetuslakiin tulee määräys suunnitelmasta kurinpitokeinojen käyttämisessä. Kurinpito ja ojentaminen on ollut koulukohtaista ja riippuvainen koulun omista linjauksista. Ainoastaan määräaikaiseen erottamiseen liittyen käytäntö on ollut yhtenäisempää, koska erottamisen hoitaa ulkopuolinen toimielin. Koulusta erottaminen ei olisi ollut koulun silloisen linjan mukaista. Huoltajien yhteistyö ei ollut toimivaa, koska heillä oli keskinäisiä riitaisuuksia.

Opetusryhmiä voidaan muokata ja oppilaan paikkaa siirtää. Tämä vaatii kuitenkin oppilaan huoltajan suostumuksen. Huomioitavaa on lisäksi mikä on kulloisenkin paikan ryhmäkoko. Y:n koulu on ollut silloin paikka, jossa lähes jokaisella lapsella on ollut erityisopetuksen päätös jostain syystä. Erityislapsi edellyttää 1,5 opetuspaikkaa. Opetusryhmät ovat olleet helposti täysiä. Jos huoltaja pyytää opetusryhmän vaihtamista, tämä on mahdollista jos ryhmäkoot ja opetuksen järjestäminen toteutuvat. Opetusryhmän vaihtaminen voi olla perusteltua. Tähän tilanteeseen liittyi kuitenkin se, että verbaalista kiusaamista ja ärsyttämistä oli tapahtunut myös B:n taholta ja kumpaankin suuntaan. Kysymyksessä ei ollut tilanne, jossa suurempi joukko olisi ollut kiusaamassa yhtä oppilasta.

On mahdollista, että G oli pyydetty mukaan sen vuoksi, että kiusaaminen olisi muuttunut luonteeltaan vakavammaksi. Kiusaamiseen puuttumisen jälkeen G:n tietoon ei ollut tullut kiusaamistapauksia. Kaikkien tekomuotojen poissulkeminen oli äärimmäisen hankalaa, koska kiusaaminen on subjektiivinen kokemus.

Väkivaltaan puututaan mahdollisuuksien mukaan valvonnalla. Käytäntönä oli ollut Y:n koulussa, että väkivaltainen oppilas menetti oikeutensa viettää välituntia vapaasti ja joutui olemaan aikuisen tai rehtorin kanssa välitunnilla. Lisäksi käytettiin kurinpitoa, tutkintapyyntöjä poliisille, lastensuojeluilmoituksia ja vanhempien yhteistyötä, joka oli usein toimiva väline. Tässä tapauksessa vanhempien yhteistyö ei toiminut, koska vanhemmilla on keskinäisiä riitoja. Valvonta oli toimiva ratkaisuna, jos väkivalta oli jatkuvaa ja toistuvaa. Ei voitu kuitenkaan sulkea pois etteikö jotain voisi päästä tapahtumaan. Täydellinen tilanteiden poissulkeminen vaatisi jatkuvan oppilaiden käsissä kulkemisen. Erityisen väkivaltaiset lapset edellyttää neljää aikuista suhteessa lapseen, eikä tällaisen valvonnan järjestäminen ole mahdollista. Tunnilla häiritsevä oppilas voidaan myös poistaa luokasta ja sitä käytetään ojentamiskeinona, mutta tähän liittyy ehdoton valvontavastuu poistettua oppilasta kohtaan. Varoitus voidaan antaa oppilaan käyttämän toistuvan väkivallan yhteydessä. Varoitusta käytetään väkivallan tekojen yhteydessä tai tilanteissa, joissa on esiintynyt uhkailua.

H on kertonut, että epilepsian taustalla on aivotoiminnan häiriöt, rakenteellinen poikkeama aivoissa ja geneettiset syyt. Epilepsian syntyminen on hyvin harvinaista, jos henkilön suvussa ei ole sille alttiutta. Jos henkilö stressin vuoksi nukkuu huonosti, tämä saattaa provosoida kohtauksia. Magneettikuvauksessa ei näy kaikilla epilepsiapotilailla silmin havaittavaa poikkeavuutta. Määrittelemätön epilepsia on kyseessä silloin, kun ei löydy selvää rakenteellista poikkeavuutta eikä suvussa esiinny epilepsiaa. Epilepsia ei synny pelkästään ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta, vaan sen syntyminen edellyttää sisäisiä tekijöitä. Epilepsiadiagnoosin tekeminen edellyttää kohtausten toistuvuutta.

I on kertonut, että kuraattorin mukaan tuleminen kiusaamistapauksessa vaihtelee paljon. Kuraattori kuuntelee molemmat osapuolet heidän läsnä ollessaan. Jos kiusaamisasia ei ole ratkennut KiVa-tiimissä, kuraattori aloittaa asian käsittelyn alusta ja kuuntelee kumpaakin osapuolta sekä neuvoo lapsia miten heidän pitäisi toimia jatkossa. On tavallisesti KiVa-tiimin harkinnassa meneekö asia kuraattorin käsiteltäväksi. Huoltajiin ollaan yhteydessä, mutta ei kaikista tilanteista. On tavallista että lapset ärsyttävät toisiaan. Kuraattori saattaa puuttua tilanteeseen kysymällä mistä on kysymys. Usein tilanne jää siihen, kun kuraattori sanoo ettei toisesta varmaan tunnu kivalta.

B:n äiti oli soittanut I:lle 8.9.2010 B:hen kohdistuneesta häirinnästä. Kysymys oli ollut 6.9.2010 tapahtuneesta pipon anastuksesta. Opettaja oli saanut tiedon asiasta ja haastatellut B:tä 8.9.2010. B:n poissaoloihin liittyen I oli soittanut B:n äidille 1.4.2011, kun B oli ollut lähes viikon poissa koulusta. Äidin mukaan ruoka ei ollut maistunut B:lle ja tämä oli heikossa kunnossa. Poissaolo oli tuolloin liittynyt epilepsiaan. B itse oli ollut valikoiva kavereiden suhteen, mikä oli ilmennyt ryhmäyttämisprojektin yhteydessä. B toimi eri tavalla kuin muut saman ikäiset. Kiusaamistapauksia, joissa B oli kokenut erään tietyn oppilaan kiusaavan häntä, ei ollut ollut montaa. Kiusaamistapauksissa oli ollut mukana myös tyttöjä. I oli ollut läsnä kahdessa oppilashuoltoryhmän neuvottelussa, joissa oli keskusteltu B:n kokemasta kiusaamisesta. Ryhmän kanssa tehtiin töitä ryhmäyttämiseksi. D oli pitänyt tehostettuja kivakoulu-tunteja, joilla koetettiin ryhmäyttää luokkaa. Kiusaamisasian hoitaminen oli ollut haasteellista, koska B:n äiti ei ollut uskonut I:n asian hoitamiseksi antamia neuvoja vastaan.

Kysymyksenasettelu

B on vuosina 2007-2011 käynyt Y:n koulun ala-astetta. Hän on siirtynyt oppilaaksi erääseen toiseen kouluun lukuvuodeksi 2011-2012. Asiassa on riidatonta, että B on Y:n koulun ala-astetta käydessään joutunut henkisen ja ruumiillisen kiusaamisen kohteeksi. Koulun henkilökunta on tullut tietoiseksi B:hen kohdistuneesta kiusaamisesta. Asiassa on kysymys siitä, onko Y:n koulun henkilökunta laiminlyönyt sille kuuluvan toimintavelvollisuutensa ja onko kaupungille tällä perusteella syntynyt vahingonkorvausvelvollisuus B:tä ja A:ta kohtaan.

Johtopäätökset

Opetuksen järjestäjä on velvollinen luomaan koulussa sellaiset olosuhteet, joissa opetukseen osallistuvan oppilaan psyykkinen ja fyysinen turvallisuus ei vaarannu. Sanottu velvollisuus perustuu perustuslain 16 §:ään, jossa on säädetty oikeudesta opetukseen, ja perusopetuslain 29 §:ään, jossa on taattu opetukseen osallistuvalle oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Koulun henkilökunnalle muodostuu toimintavelvollisuus tilanteissa, joissa he tulevat tietoiseksi oppilaan turvallisuuteen liittyvistä puutteista.

A on 16.10.2008 kaupungin sivistysvirastoon saapuneella kirjelmällä (vastaajan todiste 5) pyytänyt selvittämään lapsille asetettua leikkikieltoa ja kiinnittänyt huomiota B:hen kohdistuneen kiusaamisen selvittämiseen. A:n kirjelmän johdosta Y:n koulussa on 28.10.2008 kutsuttu koolle palaveri, jonka aiheena on ollut lukuvuoden 2007-2008 aikana tapahtuneen leikkikiellon selvittely. Palaverista laaditussa muistiossa (vastaajan todiste 6) on todettu, että B:tä ei ole enää kiusattu ja että asetettu leikkikielto on ollut väliaikainen.

Asiassa todistajana kuullun Y:n koulun rehtorin C:n mukaan hän oli tullut tietoiseksi B:hen kohdistuneesta kiusaamisesta lukuvuoden 2009-2010 aikana. Kiusaamistapauksen seulontalomakkeeseen (kantajan todiste 8, vastaajan todiste 3) on kirjattu, että kiusaamisesta on ilmoitettu 27.4.2010 ja kiusaamiskertoja on tullut tietoon 5-8 kappaletta. Kiusaamista on seulontalomakkeen mukaan viimeksi tapahtunut 26.4.2010, ja kiusaaminen on jatkunut koko 3. luokan ajan.

Mainittua kiusaamistapausta on selvitelty koulussa kiusaamisen vastaisessa tiimissä, ja kiusatun kanssa on 29.4.2010 järjestetty yksilökeskustelu, jota koskevan lomakkeen 2 (vastaajan todiste 3) mukaan kiusaaminen on jatkunut yli vuoden. Kiusaamiseen osallistuneen oppilaan kanssa on käyty yksilökeskustelu, jota koskevan lomakkeen (vastaajan todiste 3) mukaan kyseinen oppilas on luvannut, ettei hän enää kiusaa ja nimittele B:tä.

Asiassa on käynyt ilmi, että B:hen kohdistunut kiusaaminen on kuitenkin jatkunut tämänkin jälkeen. Todistajana kuullun Y:n koulun silloisen apulaisrehtorin D:n mukaan B:hen kohdistuneelle kiusaamiselle oli ollut leimallista se, että kiusaaminen oli välillä päättynyt, kunnes asia oli taas noussut esiin.

Koulussa on 12.10.2010 järjestetty oppilashuoltoneuvottelu, jossa läsnä ovat olleet B:n vanhemmat, luokanopettaja, sosiaalityöntekijä, B:tä hoitanut lastenneurologi E, koulupsykologi F, koulukuraattori I, kouluterveydenhoitaja ja rehtori C. E on todistajana kuultuna kertonut, että hänelle oli herännyt huoli tilanteen vaikutuksesta B:n terveydentilaan ja että hän oli tämän johdosta päätynyt laatimaan lähetteen lastenpsykiatrille.

Asiassa on riidatonta, että B:hen on kohdistettu myös ruumiillista kiusaamista. Vastaajan todisteen 3 (lomake 2) mukaan kiusattua on lyöty, potkittu tai tönitty. Viestistä 26.10.2010 (vastaajan todiste 8) käy ilmi, että välitunnilla on esiintynyt ruumiillista kiusaamista. Koulussa on lisäksi 2.12.2010 välitunnilla tapahtunut väkivaltatilanne, josta on myös tehty rikosilmoitus (kantajan todiste 10) ja jonka vuoksi B on käynyt lääkärin vastaanotolla. B:llä on kyseisen tapahtuman jälkeen todettu reidessä ja sääressä mustelmat sekä turvotusta vasemmassa poskessa (kantajan todiste 2). Koulun pihalla on edelleen tapahtunut väkivaltatilanne 14.4.2011 (kantajan todiste 7, vastaajan todiste 16).

Käräjäoikeus toteaa, että B:hen kohdistunut kiusaaminen on ollut toistuvaa, ja se on jatkunut esitetyn selvityksen perusteella ainakin vuosina 2009-2011.

Kaupungin esittämistä kirjallisista todisteista käy ilmi, että kiusaamistapauksiin on koulussa puututtu niiden tultua ilmi ja että koulussa on ryhdytty erinäisiin toimenpiteisiin kiusaamistapausten johdosta. Todistajien C, F ja I kertomuksista on käynyt ilmi, että koulussa oli kiusaamistapauksissa noudatettu menettelyä, jonka mukaan kiusaamistapaukset hoitaa ensisijaisesti opettaja ja jos kiusaaminen siitä huolimatta edelleen jatkui, asia ohjattiin koulussa kiusaamisen vastaiseen menettelyyn. I:n kertomuksesta on käynyt ilmi, että tapaukset, jotka eivät sanotussa menettelyssä ratkenneet tulivat hänen käsiteltäväkseen kiusaamisasiaa käsitelleen tiimin harkinnasta riippuen. Koulussa on pidetty säännöllisesti KiVa-koulu tunteja ja niitä on pidetty tehostetusti tammikuussa 2011. Kiusaamistapauksiin osallistuneille on pidetty lisäksi ylimääräisiä KiVa-koulu tunteja (vastaajan todiste 13).

B:hen kohdistuneen fyysisen kiusaamisen ilmi tulon jälkeen B:n kiusaajat on velvoitettu kirjoittamaan kiusaamattomuussopimuksen ja luokanopettaja on ilmoittanut asiasta oppilaiden kotiin sekä rehtorille (vastaajan todiste 8). Joulukuussa 2010 tapahtunutta fyysistä kiusaamista on selvitetty yksittäin kiusaamiseen osallisten oppilaiden kesken ja asiasta on 7.12.2010 keskusteltu oppilashuoltoryhmässä, jossa on päätetty pyytää paikalle myös lähipoliisi (vastaajan todisteet 1, 2 ja 11). Tämän jälkeen tapauksen johdosta on 10.12.2010 järjestetty yhteinen sovittelutilaisuus, jossa on ollut läsnä kiusaamiseen osallistuneiden oppilaiden lisäksi turvallisuusasiantuntija G, D rehtorin sijaisena, ja luokanopettaja J (vastaajan todiste 9). Oppilashuoltoneuvottelussa on päätetty toimenpiteinä viettää välitunnit eri aikaan muiden oppilaiden kanssa sekä järjestää KiVa-koulu -ohjelman mukaisia kiusaamisen vastaiseen toimintaan liittyviä tuokioita. Lisäksi on päätetty jälki-istunnosta 17.12.2010, jossa on aiottu käsitellä kiusaamiseen liittyviä teemoja ja harjoitella kiusaamisen tunnistamista sekä tilanteissa toimimista (vastaajan todiste 10).

G:n kertomuksesta on käynyt ilmi, että koulussa oli ryhdytty valvonnan tehostamiseksi varsin poikkeukselliseen järjestelyyn välituntien järjestämisestä eri aikaan muusta koulusta. G:n mukaan kyseinen järjestely oli myös ollut toimiva ratkaisu. G on toiminut asiassa ulkopuolisena suosituksia ja toimintamalleja antavana turvallisuusasiantuntijana, jollainen järjestely oli hänen mukaansa ollut tuolloin käytössä ainoastaan X:n kaupungissa.

Koulun henkilökunta on myös tiedottanut ilmi tulleista kiusaamistapauksista oppilaiden huoltajille (vastaajan todisteet 2, 8, 10 ja 11). Asiassa esitetystä todistelusta on kuitenkin käynyt ilmi, että kiusaamisasian selvittämiseen oppilaiden vanhempien kesken on vaikuttanut vanhempien keskinäiset välit, jotka ovat mitä ilmeisimmin olleet erittäin huonot. Vanhempien koolle kutsumista ei ole tämän vuoksi myöskään katsottu olevan tarpeellista (vastaajan todiste 1).

Käräjäoikeus katsoo kaupungin esittämän todistelun osoittavan, että Y:n koulussa on ryhdytty toimenpiteisiin ilmi tulleiden kiusaamistapausten selvittämiseksi. Esitetty todistelu osoittaa, että koulun toteuttamilla toimenpiteillä on myös tosiasiassa ollut vaikutusta kiusaamiseen, jonka on todettu vähentyneen, vaikka toimenpiteillä ei olekaan kiusaamista saatu kokonaan päättymään. Tämä on käynyt ilmi todistaja D:n kertomuksesta sekä vastaajan kirjallisista todisteista 3 (lomake 3), 6,10 ja 11.

Käräjäoikeus katsoo asiassa selvitetyksi, ettei koulun henkilökunta ole laiminlyönyt sille kuuluvia velvoitteitaan. Laiminlyöntiä ei osoita myöskään se riidaton seikka, että B:tä ei ole kiusattu hänen uudessa koulussaan, johon hän on siirtynyt lukuvuodeksi 2011-2012. Näin ollen B:n ja A:n kanne on hylättävä.

TUOMIOLAUSELMA

Kanne hylätään.

­-----------------------------------------------------

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Arto Perälä.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 24.2.2016

Valittaja A ja B
Vastapuoli X:n kaupunki
Asia Vahingonkorvaus

Asian käsittely hovioikeudessa

Pääkäsittely on toimitettu 12.1.2016.

Valitus

A ja B ovat yhteisessä valituksessaan toistaneet käräjäoikeuden tuomiossa selostetusta kanteesta ilmenevät vaatimuksensa perusteineen.

Kaupunki oli julkista valtaa käyttävänä julkisyhteisönä perusopetuslain mukaisesti vastuussa peruskoulutoiminnan järjestämisestä ja valvonnasta sekä turvallisesta opiskeluympäristöstä. Kaupunki oli yleisten vahingonaiheuttamis- ja vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan vastuussa B:lle ja A.lle koulukiusaamisesta aiheutuneista korvattaviksi vaadituista vahingoista. B:n henkilökohtaista koskemattomuutta, turvallisuutta ja kunniaa sekä perusopetuslain mukaisia oikeuksia oli jatkuvasti vuosien ajan törkeästi loukattu ja rikottu käyttämällä väkivaltaa. Kiusaaminen oli ollut luonteeltaan vakavaa ja jatkuvaa ja siitä oli B:lle aiheutunut vakavia terveydellisiä seuraamuksia, joiden johdosta hän oli joutunut käymään säännöllisesti lääkärissä.

Vastaus

Kaupunki on vaatinut, että B:n ja A:n valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Väitetyn vahingon ei ollut näytetty aiheutuneen kaupungin syyksi luettavasta huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä, minkä vuoksi kaupunki ei ollut korvausvelvollinen. Koulu oli hoitanut oman tehtävänsä asianmukaisesti. Esiin tulleisiin kiusaamistilanteisiin oli puututtu ja ne oli hoidettu kouluille annettuja toimintaohjeita noudattaen. B:n koulukiusaamisesta ei voitu vetää johtopäätöstä, että hänen sairautensa olisi johtunut koulun tai kaupungin vastuulla olevan toiminnan laiminlyönneistä.

Todistelu

Hovioikeudessa on vedottu käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin. Hovioikeudessa on kuultu todistajina C:tä, D:tä, E:tä, F:ää, G:tä ja I:tä.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Hovioikeudessa on vedottu samoihin kirjallisiin todisteisiin kuin käräjäoikeudessa. Asiassa kuullut todistajat ovat kertoneet asiaan vaikuttavista seikoista pääosin kuten heidän kertomakseen käräjäoikeuden tuomioon on kirjattu.

Riidatonta asiassa on, että B oli Y:n koulun ala-astetta käydessään joutunut henkisen ja ruumiillisen kiusaamisen kohteeksi ja että koulun henkilökunta oli tullut tietoiseksi B:hen kohdistuneesta kiusaamisesta.

Todistajana kuullun rehtori C:n kertomuksesta ilmenee, että yksittäisiä kiusaamistapauksia oli saattanut olla B:n ollessa ensimmäisellä ja toisella luokalla, mutta varsinainen koulukiusaaminen oli tullut koulussa esille vasta lukuvuonna 2009-2010, jolloin B oli ollut kolmannella luokalla. Oppilas, jonka B oli nimennyt kiusaajakseen, oli tällöin tullut B:n kanssa samalle luokalle. B:n nimeämän oppilaan lisäksi kiusaamiseen oli osallistunut muutama muukin oppilas. C, D, I ja G ovat kertoneet, että B oli joissain tapauksissa myös provosoitunut kiusaamisesta ja itsekin kiusannut muita.

C ja D ovat kertoneet, että koulu oli ollut yhteydessä myös B:tä kiusanneen oppilaan huoltajaan. C:n, D:n ja I:n kertomuksista ilmenee, että B:tä kiusanneen oppilaan huoltajat ja B:n huoltajat olivat olleet riitaisia keskenään eivätkä olleet halukkaita tapaamaan toisiaan, mikä oli vaikeuttanut yhteistyötä ja kiusaamisongelman selvittelyä.

C on kertonut, että koulu oli ollut yhteydessä myös lastensuojelun asiantuntijoihin. Lastensuojelun tehtävä ei kuitenkaan ollut selvittää kiusaamistapauksia, vaan tehtävä kuului koululle.

C:n ja E:n kertomuksista ilmenee, että myös koulun vaihtaminen oli ollut esillä yhtenä vaihtoehtona B:n kiusaamisasian selvittelyssä. E on kertonut, että koulunvaihdosta oli koululla pidetyissä palavereissa 12.10.2010 ja 2.2.2011 käyty keskustelua, mutta toisaalta oli pelätty, että samat ongelmat jatkuisivat uudessa koulussa. C on kertonut, että rehtori ei yksin voinut päättää siirtää oppilasta toiseen kouluun, vaan asiassa tuli toimia yhdessä huoltajien kanssa. C oli kuitenkin B:n ollessa kolmannella luokalla tämän äidin pyynnöstä selvittänyt, mitkä olisivat mahdollisia kouluja koulun vaihtamista ajatellen. Riidatonta asiassa on, että B oli vaihtanut koulua lukuvuodeksi 2011-2012, eikä häntä ollut enää kiusattu uudessa koulussa.

C on kertonut, että myös oppilaiden sijoittamista eri luokkiin oli harkittu, mutta myös oppilaiden kokonaistilanne piti ottaa huomioon. C:n, D:n ja G:n kertomuksista ilmenee, että yleisesti ottaen oppilaiden eristämistä toisistaan ei pidetty kovin hyvänä vaihtoehtona. Sen sijaan tilannetta oli pyritty parantamaan muun muassa ryhmäyttämällä B:n luokkaa. I:n kertomuksesta ilmenee toisaalta myös, että koululla oli ollut käsitys, että B:n tilanne oli ollut syyslukukauden 2010 päättyessä parempi.

Hovioikeus toteaa, että hovioikeudessa esitetyssä todistelussa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että koulu olisi laiminlyönyt kiusaamistilanteiden hoitamisen. Y:n koulussa oli puututtu B:hen kohdistuneeseen koulukiusaamiseen usein eri keinoin ja esimerkiksi G:n kertomuksesta ilmenee, että toimenpiteitä oli tehty selvästi enemmän kuin kiusaamistapauksissa tavallisesti. Asiassa ei ole osoitettu, että esimerkiksi enemmillä kurinpidollisilla toimilla koulukiusaamista olisi voitu saada loppumaan.

Riidatonta on, että B:llä oli todettu epilepsia huhtikuussa 2010. Lääkäri E on kertonut että koulukiusaaminen ei voinut aiheuttaa epilepsiaa. Koulukiusaaminen saattoi kuitenkin aiheuttaa muun muassa stressiä ja valvomista, mikä puolestaan voi vaikuttaa epilepsian oireisiin ja aiheuttaa sen, että epilepsiakohtauksia tulee herkemmin.

Näillä ja lisäksi käräjäoikeuden lausumilla perusteilla hovioikeus katsoo, että aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta

-------------------------------------------------

Kokoonpano hovioikeudessa
Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Esa Hakala
määräaikainen hovioikeudenneuvos Caritha Aspelin

Valmistelija: viskaali Veera Snellman

VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 9.3.2015

Kantajana ja vastaajana

A ja X Oy

Kuultavat

Työttömyyskassa ja työttömyysvakuutusrahasto

Asia

Työntekijän palkkaedut

A:n kanne

Vaatimukset

A on vaatinut, että X Oy (yhtiö) velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 10 kuukauden palkkaa vastaavat 39.116,80 euroa viivästyskorkoineen.

Perusteet

A on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa yhtiön palveluksessa työpäällikkönä 1.3.2011 alkaen. Yhtiö on antanut hänelle 21.11.2012 kirjallisen varoituksen työtehtävien laiminlyönnistä ja ohjeiden noudattamatta jättämisestä ja irtisanonut hänen työsopimuksensa 14.2.2013. Irtisanomisen perusteeksi yhtiö on ilmoittanut toistuvat ja vakavat laiminlyönnit ja moitittavan menettelyn jatkamisen varoituksista ja suullisista huomautuksista huolimatta aiheuttaen yhtiölle taloudellista vahinkoa, ja työsuhteen päättymispäiväksi on sovittu 31.3.2013.

Yhtiön A:lle 21.11.2012 antama varoitus työtehtävien laiminlyönnistä ja ohjeiden noudattamatta jättämisestä on perusteeton, koska hän on kesäkuusta 2012 alkaen käsitellyt kaikki tarjoukset esimiehensä kanssa ja saanut tämän hyväksynnän. Hankintojen kilpailutuksissa A on toiminut saamiensa ohjeiden mukaisesti, ja raportoinnista hän ei ole saanut ohjeita. Muita varoituksia yhtiö ei ole antanut A:lle, ja saamansa varoituksen jälkeen hän ei ole syyllistynyt virheisiin tai laiminlyönteihin. Työsopimuksen irtisanomiselle ei siten ole ollut lainmukaisia perusteita. Yhtiön väittämät laiminlyönnit ovat lisäksi tapahtuneet vuoden 2012 keväällä tai kesällä, joten niiden perusteella työntekijää ei ole voinut irtisanoa useita kuukausia myöhemmin. Myöskään varoituksen antamisen jälkeen työntekijää ei ole voinut irtisanoa varoituksessa mainituilla perusteilla.

Ennen työsopimuksen irtisanomista yhtiön johto ja A:n lähin esimies ovat kohdelleet häntä epäasiallisesti. A:n työllistymistä on myös pyritty vaikeuttamaan mustamaalaamalla häntä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden läsnäollessa. Ansionmenetyksen lisäksi nämä seikat ovat aiheuttaneet A:lle merkittävää mielipahaa ja huolta, minkä vuoksi viiden kuukauden palkkaa vastaava määrä irtisanomiskorvauksesta on määrättävä korvaukseksi aineettomasta vahingosta. Tapaukseen ei liity mitään korvausta alentavaa seikkaa.

X OY:n vastaus

Vaatimukset

Yhtiö on vastustanut kannetta kohdan 6 osalta ja vaatinut sen hylkäämistä.

Perusteet

Mikäli yhtiöllä ei katsottaisi olleen laillista perustetta A:n irtisanomiselle, kohtuullinen korvaus A:n työsopimuksen päättämisestä on kolmen kuukauden palkkaa vastaava 11.735,04 euroa.

Joka tapauksessa yhtiön vastasaatava A:lta on suurempi kuin A:n saatavat.

A:n työtehtäviin työpäällikkönä on kuulunut tarkastaa urakkatarjouspyynnössä ja sen liiteasiakirjoissa esitetyt tiedot tarjouskilpailun kohteesta ja laatia niiden perusteella laskelma urakkahinnasta, jolla yhtiön on kannattavaa osallistua tarjouskilpailuun, sekä tehdä urakkatarjous ja sen menestyessä allekirjoittaa yhtiön puolesta urakkasopimus.

Urakan aikana A:n tehtävänä on ollut laatia itsenäisesti yhtiön johdolle hankintabudjetti, johon merkittyjä kustannuksia hän ei ole saanut ylittää ja joka on toiminut hänen tehtäviinsä kuuluneiden omien töiden, materiaalien ja aliurakoiden hankkimisen seurantavälineenä.

Mikäli hankinnat viivästyvät, viivästyminen vaarantaa urakan valmistumisen sovitussa ajassa, mistä seuraa poikkeuksetta urakkasopimusten mukaan viivästyssakkoja.

A on laiminlyönyt toistuvasti kaikki nämä työvaiheet selkeästä ohjeistuksesta ja varoituksista huolimatta. Tästä on aiheutunut yhtiön kyseisen toimipisteen urakoista vuosina 2012-2013 yli miljoonan euron vahingot.

A on muun muassa jättänyt tarjouslaskelmissa huomioimatta selkeästi urakkaan kuuluvia kustannuseriä, sisällyttänyt urakkahintaan tarjouslaskennasta hänen tietensä puuttuneita osahankintoja, laiminlyönyt tehdä pyydettyjä budjetteja ja hankintoja, tehnyt kannattamattomia sopimuksia ja jättänyt kilpailutukset tekemättä. A on laiminlyöntiensä lisäksi peitellyt tekemiään virheitä sekä Y:n työmaan että Z:n työmaan kohdalla ja peittely on aiheuttanut yhtiölle lisävahinkoa. Mikäli yhtiö olisi ollut työmaiden budjetin ylityksestä selvillä, olisi vahinkoja voitu rajoittaa esimerkiksi neuvottelemalla lisätilauksista tilaajien kanssa.

Laiminlyöntejä on ilmennyt yhtiön kanteessa tarkoitettujen Y:n ja Z:n työkohteiden lisäksi kolmannella työmaalla vuosina 2011-2012. Viimeksi mainituista yhtiö on saanut tiedon vuonna 2013 asioiden selvittelyn yhteydessä.

A:ta on useita kertoja kehotettu tarkistamaan töitään ja pyytämään tarvittaessa apua esimiehiltään ja häntä on muistutettu työtehtävistä kirjallisesti 4.4.2012 päivätyssä muistiossa. A:lle on annettu 21.11.2012 kirjallinen varoitus ja myös 31.1.2013 sähköpostiviestillä varoitus. Työsuhteen päättymisajaksi on sovittu

31.3.2013, jotta A saattaisi keskeneräisen työmaan useat kymmenet hankinnat ajan tasalle. A:n laiminlyönnit ovat olleet siinä määrin vakavia, että varoitusta ei olisi työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaisesti tarvinnut edes antaa.

Lisäksi yhtiö on vedonnut kanteen vastustamisen perusteina yhtiön vastakanteessaan esittämiin perusteisiin.

X OY:n kanne

Vaatimukset

Yhtiö on vaatinut, että A velvoitetaan maksamaan sille vahingonkorvausta 180.000 euroa korkoineen

Perusteet

Vahingon määrä

Toimiessaan yhtiön työpäällikkönä A on aiheuttanut yhtiölle suoranaista vahinkoa kyseisen yksikön toiminta-alueella Y:n päiväkodin teknisessä peruskorjausurakassa 429.083,76 euroa ja Z:n terveysaseman peruskorjausurakassa 360.533,03 euroa. Huomioon ottaen 15 prosentin kate ja muut vahingot vahinko on yhteensä 1.355.913,98 euroa.

Vaadittu vahingonkorvaus on todellisuudessa aiheutuneen vahingon määrään nähden kohtuullinen ottaen huomioon A:n tuottamuksen ja vahingon merkittävyyden.

Vahingonkorvausvelvollisuuden perusteet

Vahinko on aiheutunut A:n huolimattomasta toiminnasta. A:n aiheuttama vahingon määrä on huomattava eikä kuulu tavanomaiseen yritystoiminnan riskin piiriin. A:n olisi koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella huolellisesti toimien pystynyt suorittamaan tehtävänsä niin, että vahinkoa ei olisi yhtiölle syntynyt tai niin että se olisi ollut huomattavasti vähäisempi. A:lla on ollut tarjouslaskentaan ja urakkahinnoitteluun riittävän kokemuksen lisäksi käytettävissään riittävät työkalut, joiden avulla hän olisi huolellisesti toimiessaan voinut tehdä virheettömät tarjoukset. Yhtiöllä ja A:n esimiehillä on ollut oikeus luottaa A:n laskemiin tarjouksiin. A:n työtehtäviin kuului vastata tarjouslaskennasta itsenäisesti.

Lisäksi A on salaillut tekemiään virheitä. Tämä on johtanut lisävahinkoihin sekä siihen, ettei yhtiö ole voinut yrittääkään rajoittaa sille jo syntyneitä vahinkoja. A ei ole antanut työnantajalle niitä tietoja, jotka hänen olisi toimenkuvansa vuoksi tullut antaa. Tämän vuoksi työnantaja ei ole voinut toteuttaa työnantajan valvontatehtävää. Yhtiöllä ja sen johdolla on ollut oikeus luottaa siihen, että A tekee laskelmat huolellisesti tai ainakin ilmoittaa johdolle siitä, että laskelman tekemiseen ei ole tarvittavia työkaluja tai osaamista.

A:n on tullut asemansa ja kokemuksensa perusteella tiedostaa menettelyynsä liittyvät riskit ja merkittävä vahingon aiheutumisen vaara, jos tarjouslaskelmat eivät vastaa todellisuutta, hankintoja ei kilpailuteta, eikä urakkaa seurata siten, että kustannukset pysyvät annetun tarjouksen mukaisina. A on pystynyt ennakoimaan menettelynsä seuraukset ja olisi halutessaan voinut rajoittaa vahinkoa huomattavasti. Kokonaisuutena arvioiden A:n menettelyä on pidettävä törkeän piittaamattomana.

A:n vahinkoa aiheuttanut toiminta

A on toiminut työpäällikkönä kanteessa tarkoitetun vahingon aiheuttaneilla Y:n ja Z:n työmailla. Hän on tässä ominaisuudessa vastuussa urakkatarjousten tekemisestä huolimatta siitä, että B teki osan Y:n työmaan laskelmasta. A ei ole riittävällä huolellisuudella perehtynyt tarjouspyyntöasiakirjoista ilmeneviin tehtäviin, mikä on johtanut vakaviin virheisiin urakkalaskennassa. Urakkatarjouksen lähettämisten jälkeen käytiin urakkaneuvottelut, joissa työpäällikkö A on edustanut yhtiötä. Urakkaneuvotteluissa tilaajan ja urakoitsijan edustajat käyvät tarjousasiakirjat läpi sen selvittämiseksi, että tarjous vastaa tarjouspyyntöasiakirjoja. A:n olisi jo ennen urakkaneuvotteluja tullut kertoa virheistä työnantajalle ja viimeistään urakkaneuvottelujen aikana tuoda asia ilmi myös tilaajalle. Yhtiön harkittavaksi olisi tällöin jäänyt, sitoutuuko yhtiö silti urakalleen.

Urakkasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen työpäällikkö tekee kohteeseen hankintabudjetin. Hankintabudjettia apunaan käyttäen työpäällikkö tekee materiaalihankinnat ja merkittävät hankinnat tulee kilpailuttaa mahdollisuuksien mukaan jo ennen urakan käynnistämistä. Budjettiin on myös laskettu hankkeeseen käytettävät työtunnit, joita työpäällikkö seuraa työajanseurantaohjelmasta. Työpäällikön tulisi seurata, että tarjouslaskennan perusteena olleita kustannuksia ei ylitetä. Mikäli kustannukset ylittyvät, tulisi hänen informoida siitä johtoa. Hankebudjettia ei saa ylittää ilman toimitusjohtajan lupaa.

Urakan toteuttamisen aikana toteutuvista lisätöistä ja muutostöistä pitäisi tehdä etukäteen sopimus. Käytännössä lisä- ja muutostöistä usein sovitaan vasta sen jälkeen, kun ne on jo tehty. Yhtiön käsitys on se, että A on saanut työnjohdolta tietoonsa, että lisä- ja muutostöitä on työmailla tehty tai että niille on ollut tarvetta. A:n olisi työpäällikkönä pitänyt huolehtia siitä, että lisätöistä sovitaan tilaajan kanssa ja että niistä laskutetaan ja työt olisi pitänyt tarvittaessa pysäyttää, jotta niistä olisi voitu sopia tilaajan kanssa. A on kuitenkin käytännössä jättänyt lisätyöt laskuttamatta sekä sopimatta.

A olisi voinut rajoittaa vahinkoa, kun budjetin ylitys tuli esille. Myös työnantaja olisi voinut rajoittaa vahinkoa, jos A ei olisi salannut sitä. Mikäli A olisi antanut asianmukaiset tiedot kustannuksista, urakoita ei olisi aloitettu ollenkaan tai tilaajien kanssa olisi voitu neuvotella lisätilauksista. Mikäli urakoita ei olisi ollenkaan aloitettu, olisi yhtiö voinut sopia muista sellaisista urakoista, joista olisi tullut tavanomainen 15 % kate.

Viimeistään loppusyksyllä 2012 Y:n urakassa esiintyneiden epäselvyyksien ilmaantuessa A:n olisi tullut huolehtia siitä, että lisävahingoilta vältytään ja että urakan kustannukset saadaan pidettyä hallinnassa. Tästä huolimatta A ei ole muuttanut toimintatapaansa. Z:n urakan tarjous on annettu alihintaisena 14.9.2012, eikä A sopiessaan urakasta ole tarkastanut, että laskelma pitää paikkansa. Lisäksi samat laiminlyönnit liittyen hankintabudjettiin, hankintoihin ja lisätöihin toistuivat Z:n urakassa. Kun yhtiö on louhintatapauksen jälkeen alkanut selvittää A:n toimintaa, johto on päätynyt varoittamaan A:ta työnantajan ohjeiden vastaisesta menettelystä.

Kun Z:n urakassa oli myös alkanut ilmetä ongelmia A:n velvollisuuksien hoitamisessa ja laskennasta ilmaantui merkittäviä puutteita, työnantaja on varoittanut A:ta uudelleen. Saamistaan varoituksista ja aiemmin saamistaan selkeistä toimintaohjeista huolimatta A ei ole ryhtynyt hoitamaan tehtäviään asioiden kuntoon saattamiseksi. A:n laiminlyöntien toistuvuus ja huolimattomuus työnteossa pitkällä aikavälillä osoittavat A:n törkeän piittaamatonta ja yhtiön etuun nähden välinpitämätöntä menettelyä. Virheiden peittely ja asioiden salaaminen työnantajalta kehotusten jälkeenkin korostavat A:n menettelyn moitittavuutta.

Y:n urakka

Y:n urakan urakkasopimus on ollut selvästi alihintainen, koska A:n itsenäisesti hoitamassa tarjouslaskennassa jätettiin ottamatta huomioon useita merkittäviä kulueriä.

A on varannut tarjouslaskennassa louhintatöiden ostamiseen alihankintana 3.375 euroa. Hän on tehnyt näistä töistä myöhemmin toimivaltansa ylittäen sopimuksen aliurakoitsijan kanssa 129.168,40 eurolla. A on arvioinut hinnan väärin eikä missään vaiheessa ole ilmaissut tekemäänsä virhettä esimiehelleen tai yhtiön johdolle, minkä vuoksi vahinkoa ei ole voitu rajoittaa. Yhtiö on jälkikäteen yrittänyt rajoittaa vahinkoa riitauttamalla louhintaurakan hinnan.

A ei ollut myöskään budjetoinut lvis -töiden rei'ityksen kustannuksia, mutta hän oli hyväksynyt tästä huolimatta rei'ityksen sisällyttämisen kiinteään urakkahintaan. Rei'itystä ei ole voitu A:n jälkikäteen esittämän näkemyksen mukaisesti laskuttaa erikseen, ja rei'itysten arvo 23.000 euroa on jäänyt yhtiön vahingoksi.

A:n alaisen huomautuksen johdosta yhtiön toimitusjohtaja on lisännyt laskelmaan ennen tarjouksen tekemistä 50.000 euroa ja nostanut katteen 20 prosenttiin 15:sta. Urakkatarjous on tämän jälkeen ollut 1.435.000 euroa (alv 0 %), kun A:n laskelman perusteella urakka olisi tarjottu 1.333.179 eurolla.

Vaikka A on ollut vuosilomalla, kun Y:n urakan tarjous on lähetetty, hän on vastannut sen pohjana olevasta laskelmasta ja sen oikeellisuudesta. Yhtiön toimitusjohtajan C:n on täytynyt voida luottaa A:n laskelmaan, eikä hänellä ole ollut velvollisuutta tehdä laskelmia uudestaan. A:n laskelmien tekemiseen käytössä olleet työkalut ovat olleet asianmukaiset ja niiden avulla A:n olisi tullut tehdä toteutuneita kustannuksia paremmin vastaava arvio.

A:n piittaamattomuutta (VahL 4:1) osoittaa, ettei hän ole tarkastanut ja korjannut vastuullaan olevaa laskelmaa huolimatta siitä, että nuori ja kokematon B on muistuttanut häntä kirjallisesti asiasta.

A ei myöskään pyynnöistä huolimatta ole laatinut kohteesta budjettia, minkä vuoksi louhinnan lisäksi ainakin maanrakennuksen kustannukset olivat ylihintaisia.

Z:n urakka

Z:n kohteen tarjouslaskelmassa A ei ole esimerkiksi budjetoinut lasituksia ja lukituksia koskevia hankintoja. Osan hän on budjetoinut väärin. Kun osa virheistä on tullut ilmi, A on esimiehensä kysyessä vakuuttanut, että muilta osin laskenta on ollut kunnossa.

Hyväksytyt lisätyöt

Viitaten 22.1.2015 oikeudelle ja vastapuolelle lähetettyihin Y:n työmaan lisätyölaskutusta koskeviin asiakirjoihin todetaan, että lisätyölaskutus Y:n urakan osalta huomioiden sekä lisätöiden kustannukset että tuotot eivät sisälly seurantalomakkeen lukuihin. A esitti 23.1.2015 lausumassaan, että Y:n urakan seurantalomakkeella olisi huomioitu lisätöiden kulut mutta ei tuottoa. Edellä esitettyyn viitaten todetaan, että lomakkeeseen ei sisälly lisätöiden kuluja eikä tuottoja, joten A:n esittämää lisätöiden tuoton määrää (144.158,93 euroa) ei tule vähentää kokonaisvahingosta.

Z:n urakan osalta todettakoon, että seurantalomakkeelle sisältyvät hyväksyttyjen lisätöiden kustannukset sekä tuotot.

A:n vastaus

Vaatimukset

A on vastustanut kannetta ja vaatinut sen hylkäämistä.

Perusteet

Vahingon määrä

Yhtiön urakat ovat olleet tappiollisia, mutta yhtiön väittämä vahingon määrä on selvittämätön ja tappiot ovat olleet A:n vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. A:n työsuhteen päättyessä työmaat ovat olleet kesken. Yhtiön vaatima korvaus katteesta on välillistä vahinkoa, joka ei voi tulla A:n korvattavaksi. Lisä- ja muutostöiden laskutus ei ole ollut ainoastaan A:n tehtävänä, vaan yhtiö on itse laiminlyönyt lisätyölaskutusta.

Y:n urakan osalta A:lle ei ole annettu tarvittavia tietoja vahingon määrän määrittämiseksi. Yhtiön ilmoittama kokonaiskulu (1.851.168,76 euroa) sisältää myös lisätöiden kulut. Lisätöiden tuloja (144.168,93 euroa) laskelmaan ei sisälly. Asianajokuluja (5.127,92 euroa) ei voida hyväksyä laskelmaan lainkaan. Lisäksi urakkasumma on sopimuksen mukaan ollut 1.435.000 euroa. C:n laskelmassa on vähennetty urakkasummasta lisäksi viivästyssakko. Nämä huomioiden urakan tappio on näin matemaattisesti laskettuna korkeintaan ollut 266.881,91 euroa.

Lisäksi urakassa on laskuttamattomia lisätöitä ainakin 59.425,50 euroa (sisältäen muun muassa leikkivarusteet, pihan tasauksen leikkivarusteille, lisäreiät sekä kalusteiden ja pihatöiden lisätyöt).Alkuperäisestä urakkatarjouksesta on puuttunut toteutuneita kuluja ainakin 107.222,92 euron arvosta (sisältäen asfaltoinnin, alumiiniovet, taitto-ovet, piha-aidan sekä puuttuvat koneet). Kyseisen tarjouksen ovat viimeistelleet B ja C. Toteutuneen louhinnan osuus ilman lisätöitä on ollut 106.565,82 euroa. Näihin asioihin A ei ole voinut vaikuttaa. Lisäksi nämä kustannukset ovat louhintaa lukuun ottamatta aiheutuneet käytännössä kokonaan A:n työsuhteen päättymisen jälkeen. Louhinnasta A on saanut neuvoteltua erillisen lisätyön, joka on laskutettu tilaajalta.

Nämä huomioiden Y:n urakan osalta ei jää lainkaan sellaista tappiota, johon A:lla olisi teoriassa ollut mahdollisuus vaikuttaa jollain lailla.

Z:n urakan urakkasumma oli 1.184.598 euroa ja yhtiön ilmoittama kokonaistulo 1.252.256,21 euroa, jolloin lisätöiden osuus on 67.658,21 euroa. Yhtiön ilmoittama kokonaiskulu on ollut 1.607.965,31 euroa, joten kohteen tappio on matemaattisesti laskettuna ollut korkeintaan 355.709,10 euroa.

A:n tekemästä ja D:n hyväksymästä tarjouslaskennasta on puuttunut korkeintaan 73.057,95 euroa. Tämä koostuu 5 eri rivistä (lukitus, ovien lasitus, seinälaatoitus, tukikaiteet ja puulasiseinät). Näitä rivejä vastaavat lisätyöt 17.477,48 euroa puuttuvat kuitenkin yhtiön laskelmasta. Muista lisätöistä puuttuvat ainakin metalliovet, laakaovet, lattian tasoitus, kylmiö ja varusteet ja näiden lisätöiden osuus on vähintään 70.905,95 euroa. Lisäksi puuttuu lattioiden lämpökäsittely, joka on arviolta noin 8.000 euroa. Näiden laskuttamattomien / puuttuvien lisätöiden yhteisvaikutus on 96.383,43 euroa, eikä A ole voinut vaikuttaa lisätöiden laskutuksen puuttumiseen.

Kohteessa on D:n viestin mukaan tehty tehottomasti töitä ja rikottu paikkoja, joita on jouduttu korjaamaan. Kohteessa on ollut myös vesivahinko, jonka kulut on laskettu toteutuneisiin kuluihin. Hankinnat on jätetty kilpailuttamatta ja ikkunat on ostettu kahteen kertaan. Yhtiö on lisäksi tehnyt muille urakoitsijoille kuuluvia töitä. Näiden yhteisvaikutus on arvioitavissa olevan vähintään 190.000 euroa. A ei ole voinut vaikuttaa näihinkään kuluihin.

Kun kuluista vähennetään tulot, laskennan puutteet, laskuttamattomat lisätyöt ja tehottomuus sekä virheet toteutuksessa, jää todelliseksi tappioksi Z:n urakan osalta 0 euroa.

Vahingonkorvausvelvollisuuden perusteet

A ei ole laiminlyönyt työtehtäviään eikä aiheuttanut yhtiölle vahinkoa. A ei ole salannut mitään ja hän on hoitanut työtehtävänsä huolellisesti. A oli ehdottanut yhtiölle, että määrälaskennat ulkoistettaisiin, jolloin virheen syntymisen mahdollisuus olisi pienempi. Yhtiö ei kuitenkaan ollut suostunut tähän. Työnantajalla on ollut A:n työtehtäviin nähden työnjohtovalta ja mahdollisuus koko ajan tarkastaa ja valvoa A:n työtehtävien suorittamista sekä taloushallinnon kautta seurata projektien etenemistä sekä aikataulujen että budjettien suhteen. Kyseisellä toimipisteellä on ollut erillinen vetäjä, joka on toiminut myös A:n esimiehenä. Kesällä 2012 esimiehenä ovat toimineet C ja hänen jälkeensä D.

Vahingon määrä on epäselvä ja se on joka tapauksessa realisoitunut vasta A:n työsuhteen päättymisen jälkeen. Tappioon ovat vaikuttaneet useat sellaiset seikat, joihin A:lla ei ole ollut vaikuttamismahdollisuutta. A on tehnyt tarjouslaskelmat koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella parhaan taitonsa mukaan, eikä hän ole tiennyt, että laskelmien perusteella olisi syntymässä vahinkoa.

A on myös seurannut kustannuksia käytettävissä olevilla työkaluilla. A:lla on ollut runsaasti samanaikaisia työtehtäviä ja kiire kohteiden tarjousten jättämisen yhteydessä.

B on hoitanut tehtäviään itsenäisesti ja hänelle on siirretty A:n tehtäviä.

A on menetellyt enintään lievän luottamuksellisesti, minkä johdosta hän ei ole korvausvastuussa yhtiön vahingoista. A:lla ei teoriassakaan ole ollut mahdollisuutta etukäteen ennakoida työmaan tilannetta tai valvoa työmaan etenemistä. Rakennusprojekteihin sisältyy aina huomattava riski eikä sitä ole mahdollista ennakoida tyhjentävästi.

A:n vahinkoa aiheuttanut toiminta

A on työssään noudattanut alan yleistä toimintatapaa ja käyttänyt asianmukaisia menettelytapoja. Urakkatarjoukset eivät ole poikenneet huomiota herättävästi muista, vaan ovat vastanneet muiden tarjouksenantajien tarjouksia, eivätkä A:n tekemät tarjoukset ole olleet tarkoituksellisesti alihintaisia. Urakkaneuvotteluissa ei käydä kaikkia asioita läpi, vaan ainoastaan epäselvät asiat. A:lla ei ole ollut toisintoimimismahdollisuutta. Työmaan keskeyttäminen olisi johtanut suurempiin tappioihin.

A ei ole ollut yksin vastuussa virheistä, vaan muutkin henkilöt ovat osallistuneet tapahtumainkulkuun. A ei esimerkiksi ole voinut vaikuttaa siihen, mihin työntekijät käyttävät työaikaansa. Tämä on työnjohtajien valvontavelvollisuuden piirissä ja heidän taas tulisi raportoida mahdollisista ongelmista työpäällikölle. Työpäällikkö voi seurata ainoastaan toteutuneita työtunteja. Ylityksiä tulee, jos työtunnit on arvioitu liian alhaisiksi, mutta kohde tulee saattaa valmiiksi. Työpäällikkö ei tee kaikkia työmaiden hankintoja. Myös B teki työnjohto- ja hankintatehtäviä Y:n työmaalla.

Lisätöitä ei lähtökohtaisesti pitäisi aloittaa ennen sopimusta. Lisätöiden laskuttaminen on kuulunut A:n tehtäviin, mutta hän ei D:n toiminnan vuoksi ole voinut tehdä sitä asianmukaisesti. Työnjohtajan pitäisi kertoa työpäällikölle lisätyötarpeesta, jonka perusteella tehtäisiin sopimus. A on asianmukaisesti laskuttanut ne lisätyöt, jotka olivat hänen tiedossaan ja valmiit laskutettaviksi siihen mennessä, kun hän on siirtynyt pois Z:n työmaalta vuoden vaihteessa 2012.

Y:n urakka

A ei ole ollut vastuussa Y:n työmaan tarjouslaskelmien tekemisestä eikä niiden tekeminen ole kuulunut hänelle. Hän ei ole allekirjoittanut tarjousta, vaan on ollut vuosilomalla, kun B:n ja C:n tekemä tarjous on lähetetty. A ei ole tehnyt yksin määrälaskentaa eikä lainkaan lopullista budjettia. A on vain pyytänyt ennakkotarjouksia hinnoittelua varten.

Budjetin ylittymisestä ovat vastuussa muut henkilöt. Louhintaa koskeva tarjouskohta ei ole ollut A:n laatima. A on huomannut syksyllä 2012, että kustannukset ylittyvät. Työtä ei ole voinut kuitenkaan keskeyttää. Kustannukset ovat olleet asianmukaiset eikä ylihinnoittelua ole tapahtunut. A on neuvotellut tilaajan kanssa lisätyönä erillisen louhinnan, josta tilaaja on hyvittänyt noin 15.000 euroa korkeammalla yksikköhinnalla. Myös oman työn huomioimatta jättäminen on ollut määrälaskijan ja C:n virhe. Tarjouslaskelma on samalla budjetti, joten A ei tältäkään osin ole toiminut virheellisesti. D oli sanonut, että rei'ityksiä ei laskuteta lisätöinä, vaan ne ovat kuuluneet urakkaan.

Z:n urakka

A on tehnyt Z:n urakan urakkatarjouslaskelman ja saanut siihen hyväksynnän D:ltä. Z:n työmaalla A:n tehtävänä on ollut vain sovittujen hankintojen tekeminen, eikä hänen tehtäviinsä kuulunut käydä työmaalla joulukuun alun 2012 jälkeen. Hän ei ole myöskään laiminlyönyt kustannusten seurantaa, jota hän on pystynyt tekemään vain viikoittaisessa mestaripalaverissa toimistosihteerin laatiman koosteen perusteella. Vain hänen esimiehillään on ollut pääsy yhtiön talouden seurantajärjestelmään. Työnantaja on esittänyt H:lle korvausvaatimuksen samoista asioista, mutta on sittemmin luopunut vaatimuksistaan.

Tuomion perustelut

Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Saman lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää muun muassa työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

Saman lainkohdan 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Edelleen 5 momentissa säädetään, että mikäli irtisanomisen perusteena on niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista, ei 3 momentissa säädettyä tarvitse noudattaa.

Työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan työntekijän, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksiaan tai aiheuttaa työssään työnantajalle vahinkoa, on korvattava työnantajalle aiheuttamansa vahinko vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan. Sanotun lainkohdan mukaan vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa, hän on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava.

A:n kanteen osalta asiassa on ratkaistava oliko yhtiö menetellyt työsopimuslain vastaisesti irtisanoessaan A:n. Yhtiön kanteen osalta asiassa on kysymys siitä, oliko A aiheuttanut virhein tai laiminlyönnein yhtiölle vahinkoa lievää moitittavammalla tuottamuksella ja oliko hän aiheuttamansa vahinko ja muut lainkohdassa luetellut olosuhteet huomioon ottaen velvollinen korvaamaan osan siitä yhtiölle.

Näyttö ja sen arviointi

A:n työtehtävät ja työsuoritus

C:n, E:n ja B:n kertomusten perusteella A:n työtehtäviin työpäällikkönä on kuulunut tarjouslaskenta sekä niiden perusteella saatujen rakennusprojektien hallinta ja seuranta materiaalien tilaamisesta toteutuneiden työtuntien ja kulujen seurantaan. Näitä tehtäviä A:n oli tarkoitus suorittaa yhteistyössä häntä määrälaskennassa avustamaan palkatun B:n, yhtiön taloudellista päätösvaltaa käyttäneen toimitusjohtaja C:n, kyseistä yksikköä syksyllä 2012 johtaneen D:n ja työmaalla kulloinkin toimivan vastaavan mestarin kanssa.

Työpäällikkö eli kysymyksessä olevassa riidassa A on vastannut tarjouksen laskennasta ja osallistunut yhtiön edustajana tarjousten pohjalta käytäviin urakkaneuvotteluihin. Z:n kohteesta A on tehnyt tarjouksen yksin ja Y:n urakan osalta hän on saanut apua juuri työt aloittaneelta B:ltä määrälaskennassa. Tarjousten tarkastamisesta vastasi Z:n urakan osalta D ja Y:n urakan osalta C.

B on kertonut Y:n urakkaneuvotteluista, että tilaisuus oli vapaamuotoinen ja lyhyt. A oli huomauttanut rei'ityksen laskennassa huomaamastaan ristiriidasta, mutta ei ollut vaatinut sitä kirjattavaksi pöytäkirjaan. Hän oli hyväksynyt tarjouspyynnön pohjaksi annetut asiakirjat sellaisenaan. B oli osallistunut Y:n urakan urakkaneuvotteluihin vasta työt aloittaneena kuunteluoppilaana.

C ja A ovat olleet yksimielisiä siitä, että nyt kysymyksessä olevien urakoiden tarjousten laskemiseen tarvitsee kokopäiväistä työaikaa yhdestä kahteen viikkoon.

C ja E ovat kertoneet, että tarjouslaskennan tarkastamiseen varataan aikaa 1-2 tuntia. Tarjouksen laskenut esittelee sen tarkastajalle ja mikäli on epäselviä kohtia niistä keskustellaan. Jos tarjouksen laskija ei nosta esille mitään erityistä, tarjousta ei tässä yhteydessä käydä läpi tarkemmin. Tarkastajalla ei ole mitään mahdollisuutta tutustua tarjoukseen niin yksityiskohtaisesti, että mahdolliset laskuvirheet tai huomioimatta jääneet työvaiheet työselityksistä tai muusta urakkamateriaalista tulisivat ilmi.

C on vielä kertonut, että laskennan virhemarginaali on yleensä prosentin luokkaa hankkeen kokonaiskustannuksista. Katteeksi on tarjoukseen kustannusten jälkeen yhtiössä lisätty 10 prosenttia. Projektin toteuttaminen yhtiölle kannattavalla tavalla edellyttää lisäksi, että työpäällikkö laatii hankintabudjetin, valvoo ettei sitä ylitetä ja pyrkii kilpailuttamaan tarvittavat hankinnat vähintään siihen hintaan, mikä on tarjouksessa arvioitu. Lisäksi urakan toteutumista täytyy seurata päiväpääkirjasta, jotka antavat tarkan kuvan hankkeen etenemisestä. Mahdollisiin epäselvyyksiin tulee puuttua välittömästi ja ylimääräisiä työ- ja muita kustannuksia välttää. Työpäällikkö on vastaavien mestareiden esimies. A:n tarjouslaskennassa tekemät virheet olivat hiljalleen alkaneet paljastua yhtiölle syksyn 2012 aikana, A:n toimia oli muiltakin osin alettu selvittämään. Oli ilmennyt, että hankintabudjetit Y:n ja Z:n urakoissa puuttuivat. A ei ollut myöskään toimittanut hankintabudjetteja pyynnöistä huolimatta. Edelleen oli ilmennyt, että hankintoja ei ollut kilpailutettu tai ne oli kilpailutettu puutteellisesti.

C ja B ovat kertoneet, että hankinnat tulee kilpailuttaa ja tehdä urakan alkuvaiheessa, jotta kustannukset pysyvät varmasti suunnitellussa ja urakka voidaan toteuttaa aikataulussa. Toimitusaikataulu sovitaan kunkin työvaiheen mukaan. Edelleen C on kertonut, että tarjouslaskennan virheiden ja urakkaneuvottelujen huolimattomuuden lisäksi A:n työsuorituksessa oli havaittu puutteita työmaan kustannusten valvonnassa ja lisätöiden valvonnassa, niistä sopimisessa ja laskuttamisessa. A:n laiminlyönnit olivat alkaneet paljastua sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että A oli hyväksynyt noin 100.000 euroa yhtiön tarjouslaskennassa huomioon ottamaa suuremman louhintakustannuksen, vaikka kaikki budjetin ylittävät kustannukset tuli hyväksyttää toimitusjohtajalla. Tämän jälkeen D oli alkanut selvittää A:n työtehtävien tilaa.

E ja F, jotka laskevat urakoita osana työtehtäviään, ovat kertoneet, että urakkaneuvotteluihin mentäessä tarjous on tarkistettava ja palautettava mieleen, jotta neuvottelut voidaan riittävän huolellisesti käydä.

A on kertonut, että hänellä ei ole ollut mahdollisuutta kiireen ja liiallisten työtehtävien vuoksi suorittaa tarjouslaskentaan kuuluvaa määrälaskentaa riittävällä huolellisuudella. Hän oli ehdottanut, että määrälaskenta urakkatarjouksia varten ostettaisiin määrälaskentaan erikoistuneelta yritykseltä, mutta C oli tämän kieltänyt. Edelleen A on kertonut, että tarjouslaskenta on ollut hänen vastuullaan ainakin Z:n urakassa. Z:n urakkaneuvotteluissa A on ollut yhtiön puolesta yksin ja hyväksynyt tarjousasiakirjat sellaisenaan.

Y:n urakan osalta A on kertonut olleensa vuosilomalla, kun tarjous on laskettu loppuun ja jätetty. Näin ollen sen lopullisesta muodosta vastaavat A:n käsityksen mukaan C ja B. Urakkaneuvottelut Y:n urakan osalta olivat olleet lyhyet ja A:n käsityksen mukaan B oli neuvotteluissa mukana siksi, että hän vastasi laskelmien oikeellisuudesta.

G on kertonut, että kyseisessä toimipisteessä on ollut liiallisesti töitä ja että hänellä ja A:lla on jo ennen hänen työsuhteensa päättymistä ollut vaikeuksia selvitä heille osoitetuista työtehtävistä niihin käytettävissä olevalla ajalla.

I, joka toimii ison rakennusalan yrityksen laskentapäällikkönä on kertonut, että varsinkin isommissa urakoissa on tapana ostaa määrälaskenta ulkopuoliselta määrälaskentayritykseltä sen vuoksi, että näin vähennetään virheiden mahdollisuutta ja koska määrälaskenta on hyvin työllistävää.

Vahingon määrä

Asiassa on riidatonta, että yhtiölle oli aiheutunut tappiota nyt kysymyksessä olevista Y:n ja Z:n työmaiden rakennusurakoista. Yhtiölle aiheutunut tappio on yhtiön oman ilmoituksen mukaan Y:n päiväkodin peruskorjausurakassa 429.083,76 euroa ja Z:n terveysaseman peruskorjausurakassa 360.533,03 euroa. Kokonaisvahinkoon yhtiö on lisäksi laskenut tehdystä työstä saamatta jääneen katteen sekä muita kuluja ja ilmoittanut aiheutuneen kokonaisvahingon määräksi 1.355.913,98 euroa.

Käräjäoikeus katsoo, että A:n laiminlyönnit ovat jäljempänä kuvatulla tavalla olleet osasyynä siihen, että urakoiden toteuttaminen yhtiölle kannattavalla tavalla on ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta A itsekin on myöntänyt, että puutteita tarjouslaskennassa on ollut. A on kuitenkin laskenut itse, että tappiota ei olisi aiheutunut, mikäli yhtiö olisi toiminut huolellisesti lisätöiden laskutuksessa ja työmaalla.

Urakoiden tappiot ovat olleet niin suuret, että ne ovat vaarantaneet koko yhtiön kannattavuuden. Käräjäoikeus ei pidä lainkaan uskottavana A:n esittämiä laskelmia siitä, että tappiota ei ole aiheutunut tai sitä ei olisi lisätöiden asianmukaisen laskuttamisen jälkeen aiheutunut. Urakkaan kuuluvia töitä on lähtökohtaisesti mahdotonta laskuttaa lisätyönä tilaajalta. A:n tarjouslaskennan puutteita ei siten ole voinut korvata laskuttamalla lisätöitä tilaajalta.

Yhtiö on urakoiden tappioiden vuoksi C:n kertomalla tavalla joutunut tukemaan Itä-Suomen toimintoja siten, että koko yhtiön toiminta on ollut vaarassa. Tilanne on myöhemmin johtanut siihen, että Itä-Suomen toiminnot on erotettu omaksi yhtiökseen, joka on nyt selvitystilassa.

Käräjäoikeus katsoo, että vahinkona ei voida ottaa huomioon saamatta jäänyttä katetta, jota on pidettävä välillisenä vahinkona, joka voisi tulla korvattavaksi ainoastaan jos kysymys olisi positiivisen sopimusedun korvaamisesta.

Yhtiölle urakoista aiheutuneena vahingon määränä on pidettävä yhtiön ilmoittamaa urakoiden aiheuttamaa tappiota eli Y:n päiväkodin peruskorjausurakassa 429.083,76 euroa ja Z:n terveysaseman peruskorjausurakassa 360.533,03 euroa.

A:n menettelyn aiheuttama osuus yhtiölle aiheutuneesta vahingosta

A:n toiminnan aiheuttamaa osuutta yhtiön tappioista voidaan luotettavimmin arvioida tarjouslaskennasta puuttuvien rivien eli tarjousta laskettaessa huomioimattomien kustannusten pohjalta. Tarkempaa selvitystä ja yksilöintiä nimenomaan A:n aiheuttaman vahingon osalta ei ole esitetty. Ottaen huomioon rakennustoiminnan luonteen, vahingon määrän arviointia ei kuitenkaan voida perustaa pelkästään siihen, että tarjouslaskennassa jonkin erän kustannus on arvioitu liian pieneksi tai joku erä puuttuu. Näin esimerkiksi siksi, että F:n ja A:n kertomalla tavalla jokainen laskija arvioi laskussa myös lisäkustannuksia puskureiksi tai laittaa joitakin kustannuksia yhteen samalle riville, siten että jälkikäteen saattaa olla mahdotonta selvittää tarkkaan, mitkä kustannukset ovat tosiasiassa jääneet huomioimatta. Tappiota ovat myöhemmin lisänneet myös hankintojen ja kilpailuttamisen epäonnistumiset ja laiminlyönnit.

Toisaalta tarjouksen epäonnistumisen jälkeinen vahingon rajoittaminen on kuitenkin ollut mahdollista ja vahinkoa on edelleen lisännyt muidenkin kuin A:n huolimaton toiminta sekä sattumanvaraiset seikat, esimerkiksi vastaavan mestarin ammattitaitoisuus, jolla C:n kertoman mukaan voi olla merkittävä vaikutus urakan lopulliseen tulokseen.

Syntyneisiin tappioihin ovat vaikuttaneet monet osatekijät. A:n työsuhdekaan ei ole kestänyt kysymyksessä olevien urakoiden loppuun saakka. A ei ole voinut vaikuttaa hänen irtisanomisensa jälkeen työmaalla tapahtuneisiin virheisiin ja puutteisiin lisätyökorvausten neuvottelussa tai lisätöiden laskuttamisen osalta tai esimerkiksi tilanteisiin, joissa tilattuja tarvikkeita oli palautettu ja tilattu uudelleen tai työmaalla tehty ylimääräisiä yhtiön urakkaan kuulumattomia töitä.

Edellä esitettyjä seikkoja punnitessaan käräjäoikeus katsoo, että yhtiölle aiheutuneen vahingon määrästä A:n aiheuttaman vahingon määrä on asiassa jäänyt yksilöimättä. Yksin louhintaurakan huomioimatta jääminen laskelmassa on aiheuttanut yhtiölle noin 100.000 euron tappion. Aiheutuneen tappion määrään ja A:n rooliin nähden yhtiön 180.000 euron korvausvaatimuksen suuruusluokka on esitetyn selvityksen mukaan kohtuullinen arvio A:n toimien merkityksestä asiassa.

Oliko X Oy:llä asiallinen ja painava syy irtisanoa A?

Asiassa on kaikkien kuultavien toimesta selvitetty, että urakkaneuvottelussa tarjouksen oikeellisuus tarkistetaan ja myös tilaaja haastattelee tarjouksen tekijää tarkistaakseen että tarjouspyyntö on tullut oikein ymmärretyksi ja tarjous siten laskettu oikeiden tietojen perusteella. Mikäli tarjoukseen liittyy epävarmuuksia tai ristiriitoja, joilla voi olla taloudellista merkitystä urakan toteutuksessa, ne on nostettava esiin ja niistä on tehtävä merkintä urakkaneuvottelupöytäkirjaan. Edelleen tarjouslaskentaa itsekin työtehtävänään tekevät E ja F ovat kertoneet, että urakkaneuvotteluihin mentäessä tarjous on tarkistettava ja palautettava mieleen, jotta neuvottelut voidaan riittävän huolellisesti käydä.

A on edustanut yhtiötä urakkaneuvotteluissa sekä Y:n että Z:n työmaiden osalta. A ei ole edes väittänyt tarkistaneensa kummankaan tarjouksen sisältöä ennen urakkaneuvottelua. Urakkaneuvotteluissa ei ole noussut esiin epäselviä seikkoja, joita A olisi vaatinut kirjattavaksi ristiriitana pöytäkirjaan.

Jälkikäteen on selvinnyt, että molemmista urakoista on puuttunut merkittäviä kustannuseriä tarjouslaskennassa.

Käräjäoikeus toteaa, että A:n työsuorituksessa tarjouslaskennassa on asiassa esitetyn selvityksen mukaan tapahtunut virheitä. Hän on lisäksi jättänyt urakkatarjouksia tarkistamatta, käynyt urakkaneuvotteluja ylimalkaisesti sekä jättänyt kertomatta yhtiön johdolle virheistään ja urakkalaskennan epävarmuustekijöistä. Laskennassa tapahtuneiden virheiden on täytynyt tulla A:n tietoon viimeistään silloin, kun hän on aloittanut työmaille tarvittavat hankinnat. A ei ole kuitenkaan ilmoittanut puutteista, vaan sen sijaan ylittänyt tarjouslaskennan mukaisen kustannusarvion kerta toisensa jälkeen.

A:n laiminlyönnit olivat alkaneet paljastua sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että A oli yksin vastoin yhtiön sisäisiä ohjeita hyväksynyt noin 100.000 euroa yhtiön tarjouslaskennassa huomioon ottamaa suuremman louhintakustannuksen. Työnantajayhtiölle oli tämän jälkeen jatkuvasti paljastunut uusia virheitä ja vahinkoa aiheuttanutta menettelyä. A ei ollut myöskään C:n kanssa käydyistä keskusteluista huolimatta korjannut niitäkään konkreettisia asioita, joiden korjaamiseen hänellä oli huomautusten jälkeen mahdollisuus eli hän ei ollut laatinut pyydettyjä hankintabudjetteja eikä hän ollut hoitanut hankinta- ja lisätyölaskutustehtäviä loppuun Y:n ja Z:n urakoissa.

Edellä selvitetyillä perusteilla käräjäoikeus katsoo, että asiassa on tullut näytetyksi, että A:n työsuoritus on ollut hänen asemaansa ja ammattitaitoonsa nähden niin puutteellinen, että yhtiöllä on kokonaisuutena arvioiden ollut työsopimuslain 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettu asiallinen ja painava irtisanomisperuste.

Työsuhteen päättäminen

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Edelleen 5 momentissa säädetään, että mikäli irtisanomisen perusteena on niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista, ei 3 momentissa säädettyä tarvitse noudattaa.

Yhtiö oli 21.11.2012 antanut A:lle varoituksen työtehtävien laiminlyönnistä ja ohjeiden noudattamatta jättämisestä. A:n toimia selvitettäessä epäselvyyksiä ja laiminlyöntejä oli paljastunut lisää. Tämän lisäksi A ei ollut noudattanut hänelle annettuja selviä kehotuksia esimerkiksi laatia hankintabudjetit. Tämän vuoksi yhtiö oli antanut A:lle uuden varoituksen 31.1.2013 sähköpostilla. Tämän varoituksen A kiistää ymmärtäneensä varoitukseksi. Kirjallisena todisteena esitetty sähköposti on kuitenkin jo otsikoitu "Jatkossa ja varoitus" ja tekstikohdassa numeroitu kohta 9 on sisällöltään selvä varoitus irtisanomisesta.

Työntekijää ei voi irtisanoa varoituksessa mainittujen virheiden nojalla varaamatta hänelle mahdollisuutta parantaa työsuoritustaan. Pääosa A:n työssä tapahtuneista virheistä oli tapahtunut vuoden 2012 keväällä tai kesällä, eikä niiden perusteella työntekijää lähtökohtaisesti voida myöskään irtisanoa useita kuukausia myöhemmin.

A:n virheiden luonne ja laajuus on kuitenkin ollut sellainen, että ne olivat selvinneet yhtiölle kokonaisuudessaan vasta vähitellen. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoo, että arvioitaessa yhtiön menettelyä ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, että virheet oli tehty pääosin yli puoli vuotta ennen irtisanomista.

C oli päättänyt työsuhteen välittömästi A:n kanssa 13.2.2013 pidetyn palaverin jälkeen. C oli tilaisuuden jälkeen ollut pettynyt siihen, ettei A edelleenkään ollut ottanut mitään vastuuta tapahtuneista laiminlyönneistä ja aiheutuneista vahingoista, vaan syyttänyt niistä kaikkia muita. C oli todennut, ettei luottamusta ollut jatkaa A:n työsuhdetta edes sovitusti maaliskuun loppuun saakka. Käräjäoikeuden saaman käsityksen mukaan A:n kirjallisena todisteena 12 esitetty asiakirja, jossa hän on kommentoinut 13.2.2015 palaverista laadittua muistiota kuvastaa C:n kuvaamaa asennetta. A:n työssään tekemät virheet olivat omalta osaltaan johtaneet merkittäviin tappioihin, joista A ei oman käsityksensä mukaan ole lainkaan vastuussa. Saman käsityksen A on esittänyt myös käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeus toteaa, että A:n tehtävät ovat olleet vaativia ja niiden huono hoitaminen on aiheuttanut yhtiölle huomattavaa taloudellista vahinkoa. Arvioitaessa A:n työsuhteen päättämistä koskevaa menettelyä merkitystä on annettava virheiden vakavuudelle ja niiden omalta osaltaan aiheuttaman vahingon määrälle. Käräjäoikeus katsoo, että yhtiöllä on ollut oikeus päättää A:n työsuhde C:n kuvaaman luottamuspulan vuoksi ilman, että A:lle on varattu mahdollisuutta korjata työsuorituksensa puutteita varoitusmenettelyn jälkeen.

Edellä selvitetyllä tavalla A:n suoritus työntekijänä on ollut puutteellinen siinä määrin, että yhtiöllä on ollut työsopimuslain 7 luvun 1 ja 2 §:ien tarkoittamalla tavalla oikeus päättää A:n työsuhde ilman varoitusta. Näin ollen yhtiöllä ei ole velvollisuutta maksaa A:lle työsopimuslain 12 luvun tarkoittamaa korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Työsopimuslain 12 luvun 1 §:n ja vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n mukaan työntekijä vastaa työnantajalle aiheuttamastaan vahingosta, jos työntekijän tuottamus on ollut lievää moitittavampaa.

Työntekijän huolimattomuutta arvioitaessa on arvioitava paitsi hänen huolellisuuttaan ja sitä mitä häneltä on kohtuudella voitu odottaa, myös työntekijän mahdollisuutta vaikuttaa työtehtäviinsä ja sitä, että tietyissä työtehtävissä suurenkin vahingon syntyminen on mahdollista verrattain pienen laiminlyönnin seurauksena.

Työnantajalla taas on mahdollisuus valita työntekijät, huolehtia työmäärän ja käytettävissä olevan työajan riittävyydestä. Työnantaja saa toiminnasta sen onnistuessa taloudellisen hyödyn ja työnantajalla on mahdollisuus valvoa työntekijöitä valitsemallaan tavalla.

A:n huolimattomuus ja toisintoimimismahdollisuus

A:n asema työpäällikkönä on ollut itsenäinen. Hän on voinut allekirjoittaa urakka-asiakirjoja yhtiön puolesta ja edustanut yhtiötä taloudellisesti merkittävissä urakkaneuvotteluissa. A ei ole kuitenkaan itse päättänyt, mistä urakoista tarjouksia tehdään.

D ja C ovat päättäneet, mistä kohteista A:n tulee laskea tarjous. A ei ole muutenkaan itsenäisesti voinut päättää aikataulustaan, työtehtävistään tai tehtäviin käytettävissä olevasta ajasta. Yhtiö on ollut tietoinen siitä, että A:lla on mielestään ollut liiallisesti työtehtäviä, koska hän on pyytänyt saada ostaa määrälaskennan tarjouksia varten ulkopuolelta. Tämä ilmenee myös siitä, että A:n avuksi on palkattu B.

Ottaen huomioon edellä tarjousten syntymistavasta ja niiden laskentaan vaadittavasta täysipäiväisestä 1-2 viikon työajasta esitetyn, käräjäoikeus toteaa, että A on lähtökohtaisesti ollut yksin vastuussa tekemiensä tarjousten oikeellisuudesta ja huolellisesta laatimisesta siitä huolimatta, että ne on tarkistettu esimiehen kanssa ennen lähettämistä.

Y:n tarjouksen tekohetkellä A on ollut vuosilomalla. A on ollut tietoinen siitä, että tarjous on ollut täysin keskeneräinen hänen jäädessään lomalle. Ammattitaitoisena ja kokeneena työntekijänä A:n vastuulla oli ollut ilmoittaa esimiehelleen C:lle esimerkiksi jo ennen lomalle lähtemistä, että laskenta on keskeneräinen ja puutteellinen. Näin ollen sillä, että A on ollut vuosilomalla tarjousta viimeisteltäessä, ei ole A:n vastuun poistavaa merkitystä. A:n vastuuta ei poista myöskään se seikka, että tarjoukseen on lisätty C:n ja B:n toimesta lisäeriä tarjouksen katteen varmistamiseksi.

Tarjousten perusteella yhtiölle syntyneeseen vahinkoon on vaikuttanut myös se, ettei A ole ennen urakkaneuvotteluja käynyt läpi tarjouksia miltään osin, vaikka hän on edustanut yhtiötä urakkaneuvotteluissa. A ei ole vaatinut Y:n urakkaneuvotteluissa kirjattavaksi edes rei'itykseen liittynyttä ristiriitaa, josta kokouksessa oli keskusteltu.

A:lla olisi huolellisesti toimien ollut mahdollisuus välttää tai ainakin rajoittaa yhtiölle nyt kysymyksessä olevista urakoista syntynyttä tappiota.

Työnantajan valvontavelvoite ja mahdollisuus rajoittaa omaa vahinkoaan

Asiassa on selvitetty, että yhtiön kyseisessä toimipisteessä on ollut työsuoritukseen ja tuloksellisuuteen vaikuttaneita ongelmia ainakin keväästä 2012 lukien. Näitä ongelmia on käsitelty ainakin 4.4.2012 tapaamisessa, johon ovat osallistuneet C ja toimipisteen työntekijät. Tapaamisen johdosta laaditussa muistiossa on muun muassa pyritty täsmentämään kunkin kyseisen toimipisteen työntekijän vastuualueita. Tästä huolimatta C, joka oli tuolloin kyseisen toimipisteen esimies, oli vieraillut kyseisessä toimipisteessä vain noin kerran kuukaudessa. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan tämä osaltaan selitti myös sen, että A:n työsuorituksessa olleet ongelmat kävivät ilmi yhtiölle vasta, kun D oli alkanut syksyllä 2012 johtaa yksikköä.

Y:n urakan tarjousta tehtäessä C on tiennyt A:n vuosilomasta ja siitä huolimatta antanut tarjoukselle hyväksynnän puhelimitse saatuaan tarjouksen itselleen sähköpostitse. C ei ole perehtynyt tarjoukseen tai tarjousasiakirjoihin sen syvällisemmin, vaikka B oli ollut tarjouksen sisällöstä epävarma ja ilmoittanut sen C:lle. Myös C on siten ottanut riskin hyväksyessään tarjouksen sisällön tekemillään pintapuolisilla lisäyksillä kustannuksiin ja katteeseen. D:n huolellisuudesta A:n laatimien tarjousten tarkistamisessa ja A:n muusta valvomisesta esimiehen ominaisuudessa tarjouslaskennan ja muiden työtehtävien suhteen ei voida saada luotettavaa näyttöä, koska D on menehtynyt ennen oikeudenkäyntiä.

Työnantajan olisi tullut näissä kyseisen toimipisteen mittakaavassa merkittävissä urakoissa valvoa tarjousten laatimista tai vähintään käyttää niiden tarkastamiseen enemmän aikaa erityisesti huomioon ottaen se, että A:n työsuhde yhtiön kanssa ennen nyt kysymyksessä olevia tapahtumia ei ole ollut pitkä ja erityisesti koska A on ollut vuosilomalla Y:n urakan tarjouksen viimeistelyviikolla.

Selvittäminen ja valvominen ei myöskään ole ollut mahdotonta tai kohtuutonta, koska A:n työn puutteet ovat lopulta tulleet ilmi sitä kautta, että D on alkanut selvittää havaitsemiaan epäselvyyksiä.

A:n esimiehet eivät ole edellä selvitetyllä tavalla toimineet huolellisesti. Käräjäoikeus toteaa, että A:n itsenäinen asiantuntijan asema ei ole poistanut työnantajan valvontavelvollisuutta, vaikkakin vähentänyt sitä verrattuna muussa asemassa olevaan työntekijään. Yhtiön huolimaton suhtautuminen tarjouslaskennan aikaiseen ja jälkikäteiseen valvontaan on luettava A:n eduksi arvioitaessa hänen vastuutaan aiheutuneesta vahingosta.

Johtopäätökset ja korvausvelvollisuus

A:n vahingonkorvausvelvollisuutta yhtiölle harkittaessa on otettava huomioon, että A:lla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa työtehtäviensä sisältöön, niihin käytettävissä olevaan aikaan tai niiden määrään. Tämä on aiheuttanut kiirettä ja sen, että A on joutunut tekemään osan vaativistakin työtehtävistä riittämättömällä ajalla.

A:n työtehtävistä juuri tarjouslaskenta on sellainen tehtävä, jossa pienetkin virheet, kuten yhden laskurivin puuttuminen tai väärä merkitseminen voi aiheuttaa suuren vahingon. Yhtiöllä taas on ollut mahdollisuus valita haluamansa työmenetelmät sekä huolehtia A:n työmäärän kohtuullisuudesta ja käytettävissä olevan työajan riittävyydestä. Yhtiöllä on myös ollut mahdollisuus ja velvollisuus valvoa A:n työntekoa valitsemallaan tavalla.

Vahingonkorvausvelvollisuus työnantajaa kohtaan ei synny sillä perusteella, että työntekijä on hoitanut tehtäviään epäpätevästi, huolimattomasti tai laiskasti. Työnantajalla on mahdollisuus valita haluamansa työntekijät sekä velvollisuus ja mahdollisuus valvoa ja kouluttaa työntekijöitään. Seuraus työtehtävien laiminlyönnistä on irtisanominen.

Merkitystä nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa on annettava myös sille, että aiheutunut tappio kuuluu osittain liiketoiminnan riskeihin. Urakan onnistuessa yhtiö olisi saanut lyhentämättömänä syntyneen taloudellisen hyödyn. Kaikki urakat eivät ole voitollisia eikä urakan tappiollisuus oikeuta työnantajaa siirtämään liiketoiminnan riskiä työntekijöille, vaikka usein aiheutuneen vahingon taustalla on huolimattomuutta ja muita inhimilliseen toimintaan liittyviä virhearvioita. Työntekijän korvausvastuu tulee kysymykseen ensisijaisesti silloin, kun työntekijä tekee tietoisesti työnantajalleen vahingollisia toimia esimerkiksi tavoitellessaan omaa tai muiden kuin työnantajan etua tai työnantajaa vahingoittaakseen.

Vahingonkorvauksen tarkoitus on saattaa vahinkoa kärsinyt siihen tilanteeseen tai mahdollisimman lähelle sitä tilannetta jossa tämä olisi ollut, mikäli vahinkoa ei olisi sattunut. Käräjäoikeudessa syntyneen

vaikutelman mukaan yhtiön motiivi vahingonkorvauksen vaatimiselle ei välttämättä ole vahingonkorvauslain mukainen tarve saada korvausta aiheutuneesta vahingosta vaan pikemminkin kysymys on ollut yhtiön tarkoituksesta painostaa A luopumaan kanteestaan, mitä osoittaa sekin että vahingonkorvausvaatimus on esitetty vasta vireillä olevassa irtisanomisriidassa. Vahingonkorvauslaki ei suojaa sanotun kaltaisia tavoitteita.

Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n mukaan vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa, hän on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava.

Käräjäoikeus katsoo, että A:n edellä selvitetyt laiminlyönnit ja menettely osoittavat lievää suurempaa tuottamusta. Kaikki edellä lausutut vahingonkorvausvelvollisuuden puolesta ja vastaan esitetyt seikat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoo kuitenkin, että kohtuullinen seuraus A:n menettelystä on ollut työsuhteen päättäminen. A:ta ei voida kohtuudella velvoittaa korvaamaan yhtiölle aiheutunutta vahinkoa tai osaakaan siitä.

Tuomiolauselma

A:n kohdan 6 osalta esittämät ja X Oy:n vaatimukset on hylätty.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Johanna Helminen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 16.3.2016

Asia:

Vahingonkorvaus, Työntekijän palkkaedut

Valittajat ja vastapuolet:

A ja X Oy

Asian käsittely hovioikeudessa

Pääkäsittely on toimitettu 18.-20.1.2016

Valitukset

A on toistanut käräjäoikeuden tuomiossa selostetusta kanteesta ilmenevät vaatimuksensa työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen osalta.

Yhtiöllä ei ollut ollut työsopimuslain mukaista asiallista ja painavaa perustetta A:n työsuhteen päättämiselle. Käräjäoikeus oli arvioinut A:n työtehtävät ja aseman yhtiössä sekä niihin liittyvän vastuun väärin. A ei ollut ollut itsenäisessä asemassa työtehtäviinsä tai työmaiden vastuisiin liittyen. Hän oli toiminut työntekijältä vaadittavan huolellisuus- ja lojaliteettivelvoitteen mukaisesti.

A:n väitetyt virheet ja laiminlyönnit olivat tapahtuneet ja myös tulleet yhtiön tietoon jo paljon ennen työsuhteen päättämistä vuoden 2012 puolella. Niihin ei siten voinut vedota työsuhteen päättämisen perusteena.

A:n menettelyä arvioitaessa tuli joka tapauksessa ottaa huomioon, että hänellä oli ollut tuona aikana aivan liikaa töitä. Hänen vastuullaan olleita tarjouslaskentoja oli ollut vireillä useita, ja hänen oli tullut samaan aikaan huolehtia myös olemassa olevien hankkeiden etenemisestä. B oli palkattu tekemään määrälaskentaa nimenomaan siksi, että A:n työt vähenisivät. A oli myös esittänyt, että määrälaskenta ostettaisiin ulkopuoliselta toimijalta virheiden välttämiseksi.

Asiassa tuli lisäksi huomioida, että A:lla ei ollut ollut mahdollisuutta käyttää irtisanomiskeskustelussa avustajaa. Hänen esittämiään perusteluja ei otettu keskustelussa huomioon eikä niitä kirjattu keskustelusta tehtyyn muistioon.

Yhtiö on toistanut käräjäoikeuden tuomiossa selostetusta vastauksesta ja vastakanteesta ilmenevät vaatimuksensa.

A tuli velvoittaa korvaamaan yhtiölle aiheuttamansa vahinko. Hänen asemansa työpäällikkönä oli ollut itsenäinen ja vastuullinen. Hän oli yksin vastannut muun muassa urakoiden tarjouslaskennasta ja tarjousten tekemisestä.

A:n tekemät tarjouslaskennat olivat olleet puutteellisia ja virheellisiä. Hän oli myös laiminlyönyt hankintojen kilpailuttamisen ja kustannusten seuraamisen. A oli lisäksi peitellyt virheitään, mikä oli tehnyt vahingon rajoittamisesta mahdotonta. Hän oli ollut tietoinen laskennan puutteellisuuksista sekä siitä, että yhtiön toimitusjohtaja C luotti hänen toimivan vastuullisesti.

A:n olisi tullut kokemuksensa ja koulutuksensa perusteella ymmärtää virheidensä ja laiminlyöntiensä merkitys sekä vastuunsa aiheuttamastaan vahingosta. Hänen olisi tullut kertoa tiedossaan olevista laskennan puutteista työnantajalle sekä kilpailuttaa työt ja hankinnat siten, ettei laskelmia ylitetä. A:lle oli painotettu avoimuuden merkitystä ja sitä, että kaikista virheistä tuli kertoa heti työnantajalle.

A oli näin ottanut kiellettyjä riskejä työnantajan kustannuksella. Koska hän oli tehnyt saman merkittävän virheen kaksi kertaa peräkkäin yrittämättäkään rajoittaa vahinkoa, oli hänen tuottamustaan pidettävä törkeänä. Koska A oli useista reklamaatioista huolimatta salannut laiminlyöntinsä työnantajalta, kyse ei ollut huolimattomuudesta vaan tietoisesta työnantajan kannalta suuririskisten seikkojen peittelystä sekä epärehellisyydestä ja törkeän piittaamattomasta menettelystä.

Vahingonkorvausta ei tullut jättää kokonaan tuomitsematta tilanteessa, jossa kyse oli lievää suuremmasta tuottamuksesta. Työntekijän irtisanominen ei ollut vahingonkorvausvelvollisuudelle vaihtoehtoinen seuraamus, vaan se saattoi ainoastaan vaikuttaa yhtenä seikkana vahingonkorvauksen määrään. Työntekijän korvausvelvollisuus ei edellyttänyt tahallisuutta.

Yhtiö oli mahdollisuuksiensa mukaan valvonut A:n työtehtävien suorittamista. Yhtiöllä oli ollut lupa luottaa siihen, että A hoiti työtehtävänsä asianmukaisesti ja vastuullisesti eikä peitellyt virheitään. A ei ollut kertonut väitetystä liiallisesta työmäärästään C:lle silloin, kun vahingot olisivat vielä olleet vältettävissä. A:n menettely lähestyi tahallisuutta, eikä sitä voinut pitää normaaliin liiketoimintaan lukeutuvana riskinä.

Vahingonkorvauskanteen nostaminen oli mahdollista myös sen jälkeen, kun työntekijä oli riitauttanut irtisanomisen. A ei ollut käräjäoikeudessa vedonnut siihen, että yhtiön kanteen nostamisen motiivina olisi ollut painostaminen, eikä käräjäoikeuden siten olisi tullut lainkaan arvioida kyseistä seikkaa.

Yhtiön vaatima 180.000 euroa oli kohtuullinen vahingonkorvauksen määrä verrattuna A:n aiheuttamaan ja yhtiön kärsimään kokonaisvahingon määrään, joka oli yhteensä 1.355.913,98 euroa. Saamatta jäänyt kate oli osa yhtiön kärsimää vahinkoa.

Vastaukset

Yhtiö vaatinut, että A:n valitus hylätään.

Yhtiöllä oli ollut työsopimuslain mukainen asiallinen ja painava peruste päättää A:n työsuhde. A oli toistuvasti jättänyt noudattamatta esimieheltään saamiaan ohjeita. Hän oli välinpitämättömällä toiminnallaan aiheuttanut taloudellista vahinkoa työnantajalleen.

A:n tehtävänkuva oli ollut tarkasti määritelty, ja sen mukaan hän oli ollut vastuussa muun muassa urakkatarjouksista. B:n osallistuminen laskentaan ei poistanut A:n vastuuta. B oli myös muistuttanut A:ta erään kustannuslaskelman vajavaisuudesta.

A:ta oli muistutettu tekemättömistä töistä. Hän oli ymmärtänyt hankintojen tärkeyden sekä ennakoinnin merkityksen hankintoja tehtäessä. Kuitenkin hän oli salannut virheensä työnantajalta. Yksinomaan A:n oma käsitys työmääränsä liiallisuudesta ei ollut oikeuttanut häntä laiminlyömään tehtäviään, joiden huomattavasta taloudellisesta merkityksestä hän oli ollut tietoinen.

Virheiden peittely oli ollut tietoista toimintaa. Ottaen huomioon A:n tekemien virheiden suuri taloudellinen merkitys sekä se, että A:ta oli kehotettu avoimuuteen, peittely oli jo itsessään niin vakava teko, että työsuhde olisi voitu päättää ilman varoitustakin.

A on vaatinut, että yhtiön valitus hylätään.

A:n toiminnasta ei ollut aiheutunut yhtiölle mitään korvattavaa vahinkoa. Yhtiön tuli osoittaa aiheutunut vahinko ja sen syy-yhteys A:n virheeseen tai laiminlyöntiin. Yhtiö oli joka tapauksessa laskenut aiheutuneen vahingon määrän liian suureksi.

Väitetyssä vahingossa oli kyse useiden henkilöiden ja seikkojen pitkän ajan kuluessa yhdessä aikaansaamasta tilanteesta. A ei voinut olla henkilökohtaisesti vastuussa kaikkien tappioon vaikuttaneiden osatekijöiden toiminnasta tai muiden henkilöiden tekemistä virheistä. Tarjouksia ja sopimuksia allekirjoitettaessa laskennan puutteet eivät olleet olleet tiedossa. A:lla ei ollut ollut kokonaisvaltaista päätäntävaltaa tarjouskohteiden osalta, toisintoimimismahdollisuutta muiden tekemien virheiden osalta eikä mahdollisuutta peruuttaa jo hyväksyttyjä tarjouksia.

Rakennusurakoissa oli aina tavallista suurempi riski. Pienten virheiden merkitys saattoi helposti kasvaa. Alalla vallitsevan käytännön mukaan rakennusliike kuitenkin vastasi tappioista eikä siirtänyt niitä työntekijän vastuulle ilman erittäin painavaa syytä.

Y:n työmaan tappio oli korkeintaan 266.871,91 euroa ja Z:n työmaan tappio korkeintaan 355.709,10 euroa. Vahingot eivät olleet luettavissa osaksikaan A:n syyksi. Yhtiö ei myöskään ollut ryhtynyt mihinkään toimiin vahingon minimoimiseksi. Lisäksi asiassa tuli ottaa huomioon, että A:n toiminta koski Z:n työmaan osalta vain noin kolmen kuukauden ajanjaksoa. Molemmat työmaat olivat jatkuneet vielä A:n työsuhteen päättymisen jälkeenkin.

A oli toiminut sillä huolellisuudella, mikä niissä olosuhteissa ja niillä välineillä oli ollut mahdollista. Arvioitaessa A:n mahdollista tuottamusta tuli ottaa huomioon muun ohella hänellä ollut suuri työpaine ja kiire sekä työnantajan antaman ohjeistuksen puutteellisuus. Lisäksi tuli huomioida se, että A:n työhön liittyvissä olosuhteissa oli ollut huomattava riski suurtenkin vahinkojen sattumisesta, vaikka työntekijä olisi toiminut huolellisesti. Tästä huolimatta A ei ollut voinut kieltäytyä hänelle osoitetuista työtehtävistä. Hänen väitetyn huolimattomuutensa lievyyttä korostivat lisäksi tilanteen yllätyksellisyys, toimintaolosuhteiden poikkeuksellinen vaikeus sekä hänen pyrkimyksensä asianmukaisen menettelytavan valintaan. A oli noudattanut työssään alan yleistä käytäntöä.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

A on työskennellyt yhtiössä työpäällikkönä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 1.3.2011 alkaen. Yhtiö on irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään 31.3.2013.

A on kanteessaan vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Yhtiö puolestaan on vastakanteessaan vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan sille korvausta vahingosta, jonka hän oli työssään aiheuttanut yhtiölle.

Käräjäoikeus on katsonut, että yhtiöllä oli ollut työsopimuslain mukainen asiallinen ja painava peruste päättää A:n työsuhde, ja hylännyt A:n vaatimuksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavasta korvauksesta. Lisäksi käräjäoikeus on katsonut A:n menettelyn aiheuttaneen yhtiölle suuruusluokaltaan 180.000 euron määräisen vahingon ja A:n tuottamuksen olleen lievää moitittavampaa. Käräjäoikeus on kuitenkin katsonut, että työsuhteen päättäminen oli kohtuullinen seuraus A:n menettelystä, eikä häntä siksi voitu kohtuudella velvoittaa korvaamaan yhtiölle aiheutunutta vahinkoa tai osaakaan siitä.

Sekä A että yhtiö ovat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta. Asiassa on hovioikeudessa kysymys A:n valituksen johdosta ensinnäkin siitä, mitkä olivat A:n työtehtävät ja niihin liittyvät vastuut yhtiössä ja oliko hän laiminlyönyt tai rikkonut niitä siten, että yhtiöllä oli ollut työsopimuslain mukainen peruste hänen työsuhteensa päättämiselle. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, olivatko A:n tekemiksi väitetyt virheet ja laiminlyönnit joka tapauksessa niin vanhoja, ettei yhtiö voinut vedota niihin työsuhteen päättämisen perusteena, sekä siitä, olivatko virheet ja laiminlyönnit jatkuneet A:lle annetun varoituksen jälkeen. Mikäli hovioikeus katsoo, että yhtiöllä ei ollut asiallisia ja painavia perusteita A:n työsopimuksen päättämiseen, harkittavaksi tulee myös työsopimuksen päättämisestä suoritettavan korvauksen määrä.

Yhtiön valituksen johdosta hovioikeuden on ratkaistava, oliko A:n väitetty menettely aiheuttanut yhtiölle vahinkoa, mikä oli mahdollisesti aiheutuneen vahingon määrä ja oliko A velvollinen korvaamaan vahingon tai osan siitä.

Ratkaisun keskeinen sisältö

A:n kanne

Perusteet A:n työsuhteen päättämiseen

Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää muun muassa työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

A:n irtisanomisen perusteeksi yhtiö on 14.2.2013 päivätyssä työsuhteen päättämisilmoituksessa nimennyt työntekijän toistuvat ja vakavat laiminlyönnit. Yhtiö on vedonnut asiassa siihen, että A:n tekemissä Y:n ja Z:n urakoiden tarjouslaskennoissa oli ollut puutteita ja virheitä. Lisäksi A oli laiminlyönyt hankintojen kilpailuttamisen ja kustannusten seuraamisen, jättänyt noudattamatta esimieheltään saamiaan ohjeita sekä peitellyt tekemiään virheitä.

A on myöntänyt, että Y:n ja Z:n urakoiden tarjouslaskennassa oli jäänyt huomioimatta useita eriä, Y:n urakan osalta yhteensä 229.360,29 euron ja Z:n urakan osalta 73.057,95 euron edestä. Y:n urakan osalta määrälaskennan oli tehnyt B. A oli suorittanut vain tarjouksen hinnoittelun. Tarjous oli jätetty A:n ollessa lomalla. A on katsonut, etteivät Y:n tarjouksessa olleet virheet olleet hänen vastuullaan, vaan tarjouksen oikeellisuudesta olivat vastanneet B ja tarjouksen tarkastanut C. Z:n urakan osalta A on kertonut tehneensä laskennan pääosin itse. A on myöntänyt, että tarjouslaskennan puutteet johtuivat hänen virheistään, mutta katsonut, ettei hän ollut niistä yksin vastuussa, koska yksikönjohtaja D oli antanut luvan tarjouksen tekemiseen A:n esittämällä hinnalla.

Asiassa on riidatonta, että A:n työtehtäviin on muun ohella kuulunut urakoiden tarjouslaskenta, ja että A on ollut tarjousvastuussa ainakin niistä urakoista, joiden tarjouslaskennan hän oli itse suorittanut. Muistiossa, joka koskee 4.4.2012 pidettyä palaveria, on lisäksi erikseen todettu, että myös niissä pienissä urakoissa, joissa tarjouslaskennan teki B, tarjousvastuu oli A:lla. A on hovioikeudessa kertonut mieltäneensä muistiossa mainitut tehtävät omiksi tehtävikseen ja vastuikseen. Myös C, E ja B ovat kertoneet, että A oli työpäällikön asemassaan vastannut tarjouslaskennan oikeellisuudesta aina, eli myös silloin, kun laskennan oli tehnyt B. Hovioikeus katsoo asiassa näytetyksi, että A on työpäällikkönä ollut vastuussa sekä Y:n että Z:n urakoiden tarjouslaskennan oikeellisuudesta, vaikka B olikin suorittanut Y:n urakan tarjouksen määrälaskennan.

Hovioikeus toteaa, että Y:n ja Z:n urakoiden tarjouksissa on A:n myöntämin tavoin jäänyt huomioimatta merkittäviä kustannuseriä. Kuten edellä on todettu, A on myöntänyt Z:n urakan tarjouslaskennan puutteiden johtuneen hänen virheistään. B on huomauttanut A:ta Z:n urakan laskennan vakavista puutteista ja keskeneräisyydestä sähköpostilla 19.3.2012. A on vastauksessaan samana päivänä ilmoittanut lisänneensä laskelmaan osan puuttuneista tiedoista ja todennut, ettei muuhun määrien laskentaan tarvinnut nyt käyttää aikaa. Hovioikeus katsoo, että A:n on täytynyt huomata tarjouslaskentaan jääneen puutteita. Hänen olisi tullut korjata huomaamansa virheet tai ainakin kertoa niistä esimiehelleen. A:n on vuodesta 1979 alalla toimineena täytynyt olla tietoinen siitä, että tarjouslaskennassa tapahtuneet virheet voivat helposti aiheuttaa rakennusyhtiölle suurtakin vahinkoa. Ottaen huomioon A:n työtehtäviin liittynyt vastuu ja tarjouslaskennan virheiden laajuus hovioikeus katsoo, että A on Y:n ja Z:n urakoiden tarjouslaskennassa laiminlyönyt työpäällikön velvollisuudet sekä häneltä edellytettävän huolellisuuden.

Asiassa on selvitetty yhtiössä olleen käytäntönä, että muu kuin tarjouksen laskenut henkilö tarkastaa urakkatarjouksen ennen sen antamista. Y:n urakan tarjouksen tarkastamisesta oli vastannut C, ja Z:n urakan tarjouksen oli tarkastanut D. C:n ja E:n mukaan tarjouksen tarkastajalla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tutustua tarjoukseen niin yksityiskohtaisesti, että hän huomaisi mahdolliset laskuvirheet tai huomioimatta jääneet työvaiheet. Jos tarjouksen laskija ei ollut nostanut laskennasta esille mitään erityistä, laskentaa ei tarkastuksen yhteydessä käyty tarkemmin läpi. C on lisäksi kertonut, ettei hänellä ollut ollut tarkastusvaiheessa käytettävissään Y:n urakkaa koskevia asiakirjoja, joten hän ei edes olisi voinut tarkastaa laskelmien oikeellisuutta. Hovioikeus katsoo, ettei C:n tai D:n suorittama urakkatarjousten tarkastaminen vapauta A:ta Y:n ja Z:n urakoiden urakkatarjouksia koskevasta vastuusta.

A on osallistunut sekä Y:n että Z:n urakan urakkaneuvotteluihin. C, E ja F ovat kertoneet, että urakkaneuvottelujen tarkoituksena oli varmistua siitä, että tilaaja ja tarjoaja olivat kumpikin ymmärtäneet tarjouspyynnön ja tarjouksen oikein. Kaikki epäselvyydet ja ristiriitaisuudet tuli ottaa neuvotteluissa esiin ja kirjata neuvottelupöytäkirjaan. Ennen neuvottelua urakkatarjous tuli käydä läpi ja laskennan oikeellisuus tarkastaa. C:n, E:n ja F:n käsityksen mukaan urakasta saattoi yleensä vielä neuvotteluvaiheessa vetäytyä ilman sanktioita, mikäli tarjouksessa havaittiin merkittäviä virheitä. A:n mukaan sen sijaan urakasta ei voinut enää urakkaneuvottelujen aikana vetäytyä, vaikka tarjouksessa huomattaisiin virheitä.

A on hovioikeudessa kertonut, ettei hän ollut ennen Y:n urakkaa koskevaa urakkaneuvottelua ehtinyt perehtyä urakkaa koskeviin asiakirjoihin. A:n käsityksen mukaan B oli ollut urakkaneuvottelussa läsnä siksi, että hän oli vastuussa tarjouslaskennan oikeellisuudesta ja että hänen tehtävänään oli ollut ottaa mahdolliset epäselvyydet esiin. B taas on kertonut olleensa urakkaneuvottelussa vain "kuunteluoppilaana". Neuvottelussa oli ollut mukana myös kyseisen yksikön päällikkö G, jolla ei kuitenkaan ollut osaamista urakkalaskennasta. Z:n urakkaa koskevassa urakkaneuvottelussa A oli ollut yhtiön ainoa edustaja. Hän on kertonut ottaneensa esiin tiedossaan olleet epäselvyydet, mutta niitä ei ollut kirjattu neuvottelupöytäkirjaan, mistä syystä hän ei ollut suostunut allekirjoittamaan sitä.

Hovioikeus katsoo, että A:n olisi työpäällikkönä tullut perehtyä riittävästi urakka-asiakirjoihin ja tarkastaa urakkatarjoukset ennen urakkaneuvotteluja. A ei ole tutustunut Y:n urakan lopullisiin tarjousasiakirjoihin etukäteen. Hän ei myöskään ennen neuvottelua ole kertonut esimiehelleen, ettei hän ollut selvillä Y:n urakan tarjouksen yksityiskohdista. Z:n urakan osalta A:n olisi tullut vähintäänkin kertoa laskennan puutteista ja epäselvyyksistä esimiehelleen. Hovioikeus katsoo, että A on laiminlyönyt velvollisuuksiaan työpäällikkönä myös toimimalla välinpitämättömästi urakkaneuvotteluissa. Hovioikeus toteaa, ettei sillä, voiko urakasta urakkaneuvotteluvaiheessa vielä vetäytyä vai ei, ole A:n menettelyn arvioinnin kannalta merkitystä.

Hovioikeus katsoo, että A:n jo yksin Y:n ja Z:n urakoiden tarjouslaskennassa ja urakkaneuvotteluissa tekemät virheet ja laiminlyönnit ovat hänen vastuullinen asemansa huomioon ottaen laadultaan sellaisia, että hänen voidaan katsoa vakavasti rikkoneen ja laiminlyöneen työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteita. Lisäksi moitittavana on pidettävä sitä, ettei A ole kertonut esimiehelleen tekemistään virheistä ja laiminlyönneistä. Yhtiöllä ei siten ole ollut tilaisuutta selvittää mahdollisuutta urakoista vetäytymiseen tai tarjousten tarkistamiseen. Hovioikeus katsoo, että edellä mainitut puutteet A:n työsuorituksessa ovat muodostaneet asiallisen ja painavan syyn hänen työsuhteensa päättämiselle. Sen sijaan yhtiön väittämät A:n laiminlyönnit hankintojen kilpailuttamisessa ja kustannusten seuraamisessa ovat jääneet yksilöimättä ja näyttämättä.

A on vedonnut hänen menettelyään arvioitaessa siihen, että hänellä oli ollut suuri työpaine ja kiire, sekä ohjeistuksen puutteellisuuteen. Näiden seikkojen huomioon ottaminen edellyttäisi kuitenkin, että A olisi saattanut ne työnantajan tietoisuuteen. Koska hän ei ole menetellyt näin, seikoille ei voida antaa asiassa merkitystä.

Irtisanomismenettelyn lainmukaisuus

A on valituksessaan vedonnut siihen, että hänen tekemikseen väitetyt virheet ja laiminlyönnit olivat joka tapauksessa niin vanhoja, ettei niihin voinut enää vedota työsuhteen päättämisen perusteena.

Työsopimuslain 9 luvun 1 §:n mukaan työnantajan on toimitettava työsopimuksen irtisanominen kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun työnantaja sai tiedon työntekijän henkilöön liittyvästä irtisanomisen perusteesta.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin käräjäoikeus on katsonut, että A:n tekemien virheiden ja laiminlyöntien luonne ja laajuus olivat selvinneet yhtiölle vasta vähitellen, minkä vuoksi ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, että virheet oli tehty pääosin yli puoli vuotta ennen irtisanomista.

A on valituksessaan vedonnut myös siihen, ettei hänen väitetty menettelynsä ollut enää jatkunut hänelle annetun varoituksen jälkeen. Asiassa on riidatonta, että yhtiö on antanut A:lle kirjallisen varoituksen 21.11.2012. Hovioikeus katsoo, että myös C:n 31.1.2013 A:lle lähettämä sähköpostiviesti on varoitus, koska sen otsikkona on "ohjeet jatkosta ja varoitus ks. kohta 9" ja viestin kohdassa 9 lukee: "Seuraavasta peitellystä taloudellista vahinkoa aiheuttaneesta mokasta tulen purkamaan A:n työsopimuksen ilman irtisanomisaikaa."

Hovioikeus toteaa, että antamalla työntekijälle varoituksen työnantaja lähtökohtaisesti luopuu vallastaan reagoida varoituksen kohteena olleeseen työntekijän menettelyyn ankarammin. Varoitus ja irtisanominen ovat siten luonteeltaan toistensa vaihtoehtoja.

A:n työsuhteen päättämisen perusteena olevat virheet ja laiminlyönnit olivat tapahtuneet pääasiassa jo ennen ensimmäisen varoituksen antamista. Kuten edellä on jo todettu, A:n tekemien virheiden ja laiminlyöntien luonne ja laajuus sekä niiden aiheuttama vahinko ovat selvinneet yhtiölle vasta vähitellen siten, että ne ovat paljastuneet yhtiölle lopullisesti vasta keväällä 2013. Tämän johdosta hovioikeus katsoo, että yhtiöllä on ollut oikeus päättää A:n työsuhde, vaikkei virheitä ja laiminlyöntejä ole näytetty tapahtuneen enää A:n saaman toisen varoituksen jälkeen.

Hovioikeus toteaa, että työsuhteen päättämisperusteen kannalta ei ole merkitystä A:n väitteellä siitä, ettei hänellä ollut ollut mahdollisuutta käyttää irtisanomiskeskustelussa avustajaa tai ettei hänen keskustelussa esittämiään perusteluja ollut huomioitu.

Johtopäätökset työsuhteen päättämisen osalta Edellä mainituilla ja muuten käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus katsoo, että yhtiöllä on ollut työsopimuslain mukainen oikeus päättää A:n työsuhde. A:lla ei siten ole oikeutta vaatimaansa korvaukseen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.

Yhtiön vastakanne

A:n menettelyn aiheuttama vahinko

Asiassa on riidatonta, että sekä Y:n urakka että Z:n urakka ovat olleet yhtiölle tappiollisia. Yhtiön mukaan sille oli aiheutunut tappiota Y:n urakan johdosta 476.510,84 euroa ja Z:n urakan johdosta 360.533,03 euroa. Saamatta jäänyt kate mukaan lukien yhtiölle aiheutuneen kokonaisvahingon määrä oli yhtiön mukaan 1.355.913,98 euroa. Yhtiö on katsonut, että sille aiheutunut vahinko johtui kokonaan A:n menettelystä. A puolestaan on katsonut, että Y:n työmaan tappio oli korkeintaan 266.871,91 euroa ja Z:n työmaan tappio korkeintaan 355.709,10 euroa. A:n mukaan yhtiölle urakoiden tappiollisuudesta aiheutunut vahinko ei ollut osaksikaan hänen syytään. Vahinko oli aiheutunut, koska yhtiö oli hänen työsuhteensa päättämisen jälkeen muun muassa jättänyt lisätöitä laskuttamatta ja hankintoja kilpailuttamatta ja koska töitä oli tehty tehottomasti ja huolimattomasti. A on lisäksi vedonnut siihen, ettei yhtiö ollut ryhtynyt mihinkään toimiin vahingon rajoittamiseksi.

Hovioikeus on edellä katsonut, että A on ollut vastuussa tarjouslaskennassa tehdyistä virheistä. A ei myöskään ole tuonut virheitään ja laiminlyöntejään esimiehensä tietoon, joten yhtiön johdolla ei ole ollut aihetta arvioida urakoiden kannattavuutta ja harkita mahdollisuutta niistä vetäytymiseen. Yhtiöllä ei siten ole ollut tietoja, joiden perusteella se olisi voinut yrittää rajoittaa vahinkoja. Hovioikeus katsoo, että A on vastuussa ainakin niistä vahingoista, jotka ovat aiheutuneet välittömästi tarjouslaskennan virheistä. Sen sijaan A:n ei voida katsoa olevan vastuussa niistä mahdollisista virheistä ja laiminlyönneistä, jotka ovat tapahtuneet hänen työsuhteensa päättymisen jälkeen tai jotka ovat aiheutuneet esimerkiksi yhtiön muiden työntekijöiden tehottomasta tai huolimattomasta työskentelystä.

A on myöntänyt, että urakoiden laskennassa oli jäänyt huomioimatta eriä Y:n urakan osalta yhteensä 229.360,29 euron ja Z:n urakan osalta 73.057,95 euron edestä. Hovioikeus katsoo asiassa selvitetyksi, että A:n menettelyn yhtiölle aiheuttama vahinko on vähintään näiden A:n myöntämien laskennassa huomioimatta jääneiden erien suuruinen eli yhteensä 302.418,24 euroa.

A:n velvollisuus korvata vahinkoa

Työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan työntekijän, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai tästä laista johtuvia velvollisuuksia tai aiheuttaa työssään työnantajalle vahinkoa, on korvattava työnantajalle aiheuttamansa vahinko vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan. Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n mukaan vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa, hän on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

Työntekijän vahingonkorvausvelvollisuuden syntyminen edellyttää, että työntekijän menettely ilmentää tahallisuutta tai vähäistä moitittavampaa huolimattomuutta työntekijän suhtautumisessa velvoitteitaan kohtaan. Hovioikeus toteaa, että todistustaakka on tältä osin työntekijällä: työntekijä joutuu korvausvelvolliseksi aiheuttamastaan vahingosta, ellei hän osoita vahingon johtuneen korkeintaan lievästä huolimattomuudesta.

Työntekijän tuottamuksen astetta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon muun ohella työntekijän asema työnantajan organisaatiossa, työntekijän henkilökohtaiset edellytykset työstä suoriutumiseen sekä työnantajan luomat työnteon edellytykset. Jos työnantaja ei ole riittävällä tavalla huolehtinut omista velvollisuuksistaan, työnantajan katsotaan osaltaan myötävaikuttaneen vahingon syntyyn. Hovioikeus katsoo, että A:n asema työpäällikkönä on ollut vastuullinen ja itsenäinen. Hänen on täytynyt olla tietoinen laskennan virheistä ja puutteellisuuksista sekä siitä, että niistä aiheutuisi vahinkoa yhtiölle. Hän ei tästä huolimatta ole tuonut virheitä ja puutteita työnantajansa tietoon. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että A:n tekemät virheet ja laiminlyönnit osoittavat hänen menettelyssään lievää moitittavampaa tuottamusta. Asiassa ei kuitenkaan ole tullut ilmi seikkoja, joiden johdosta A:n menettelyä tulisi pitää tahallisena. A on velvollinen korvaamaan yhtiölle aiheuttamastaan vahingosta kohtuulliseksi harkittavan määrän.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus harkitsee kohtuulliseksi vahingonkorvauksen määräksi 70.000 euroa, joka A on velvoitettava korvaamaan yhtiölle.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

A velvoitetaan suorittamaan yhtiölle vahingonkorvauksena 70.000 euroa korkoineen.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Muilta osin asiassa esitetyt vaatimukset hylätään.

Kokoonpano hovioikeudessa

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Harri Katara
hovioikeudenneuvos Risto Niemiluoto
Valmistelija: asessori Mari Köngäs

Äänestys.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko:

A:n työsuhteen päättämisperusteen osalta olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.

Myös yhtiön vastakanteessaan esittämän vahingonkorvausvaatimuksen osalta olen enemmistön kanssa samaa mieltä A:n menettelyllään yhtiölle aiheuttamasta vahingosta ja hänen lähtökohtaisesta velvollisuudestaan korvata yhtiölle aiheuttamansa vahinko. Eri mieltä olen kuitenkin A:n korvausvelvollisuuden suuruudesta.

A:n vahingonkorvausvelvollisuutta on arvioitava enemmistön perusteluissa selvitettyjen työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 3 momentin ja vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n perusteella. A on siten velvollinen korvaamaan yhtiölle määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet.

A:n asema yhtiössä puoltaa suurta korvausvelvollisuutta. Toisaalta A:n menettelyn moitittavuus ja tapahtuneeseen liittyneet muut olosuhteet kokonaisuudessaan eivät puolla suurta korvausvelvollisuutta. Myöskään vahingon kärsineen tarve ei puolla erityisen suurta korvausvelvollisuutta.

Totean, että tämänkaltaisissa työntekijän työsuhteen päättymisriidoissa alkuperäisenä vastaajana oleva työnantaja ei yleensä vaadi vastakanteella korvausta työntekijän aiheuttamasta vahingosta, vaan tyytyy työsuhteen päättämisperusteen olemassaolon toteamiseen. Tosin tavanomaista ei ole myöskään käräjäoikeuden ratkaisu, jossa on työnantajan vahingonkorvausoikeuden syntymisen toteamisen jälkeen katsottu kohtuullisen seurauksen työntekijän menettelystä olevan vain työsuhteen päättäminen.

Asiaa kokonaisuudessaan harkitessani katson kohtuulliseksi ja oikeudenmukaiseksi lopputulokseksi sen, että A velvoitetaan suorittamaan yhtiölle vahingonkorvaukseksi 15.000 euroa.

Tuomiolauselmanani lausun seuraavan:

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

A velvoitetaan suorittamaan X Oy:lle vahingonkorvauksena 15.000 euroa korkoineen.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

VARSINAIS-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 16.12.2015

Puheenjohtaja

Käräjätuomari Kari Laine

Syyttäjä

Kihlakunnansyyttäjä - - -

Vastaaja

A

Asianomistaja

B

Asia

Törkeä rattijuopumus

Vireille

05.11.2014

Syyttäjän rangaistusvaatimukset

1. Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus

- - -

Rikoslaki 28 luku 9a § 1

30.08.2014 Turku

A on ottanut luvattomasti käyttöönsä B:n omistaman - - - henkilöauton - - -. Käyttöönoton aikana A on ajanut auton ojaan, jolloin se on vahingoittunut.

2. Törkeä rattijuopumus

- - -

Rikoslaki 23 luku 4 §

30.08.2014 Turku

A on kuljettanut yleisillä teillä syytekohdassa 1 tarkoitettua henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon jälkeen ollut 2,98 promillea olosuhteiden ollessa sellaiset, että rikos on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.

3. Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta

- - -

Rikoslaki 23 luku 10 §

30.08.2014 Turku

A on kuljettanut syytekohdassa 1 tarkoitettua henkilöautoa yleisellä tiellä ajo-oikeudetta.

Syyttäjän muut vaatimukset

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ajokiellon määrääminen syytekohdassa 2

Vastaaja on määrättävä ajokieltoon. Ajokiellon pituus tulee olla vähintään kuusi kuukautta.

Vastaajaa ei ole määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.

Ajokorttilaki 66 § 1

Ajokorttilaki 64 § 1

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaus

Syytekohdat 1-3

A on tunnustanut menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Todistelu

Kirjalliset todisteet

Syytekohta 2

-Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion ja siihen liittyvä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnot

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Muu oikeudenkäyntiaineisto

-tutkintailmoitus.

Tuomion perustelut

Syyksilukeminen

A on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Perustelut

A on tunnustanut menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla eikä tunnustuksen oikeellisuutta ole syytä epäillä.

Syyttäjän kirjallisina todisteina ja muuna oikeudenkäyntiaineistona esittämät asiakirjat tukevat vastaajan tunnustusta.

Syyte on näytetty toteen.

Muut lausunnot

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ajokielto

Ajokorttilain 66 §:n mukaan törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja on määrättävä ajokieltoon vähintään kolmeksi kuukaudeksi.

Vastaaja on viiden vuoden kuluessa aikaisemmin syyllistynyt rattijuopumukseen 23.3.2014. Ajokorttilain 66 §:n mukaan ajokiellon kestoksi on määrättävä vähintään kuusi kuukautta.

Koska vastaajalla ei ole ollut ajo-oikeutta eikä häntä ole tämän vuoksi määrätty väliaikaiseen ajokieltoon, ajokiellon kesto lasketaan tuomitsemispäivästä.

Ajokorttilain 6 §:n mukaan vastaajan ajo-oikeus alkaa kuitenkin vasta uudelleen, kun ajokiellon päättymisen jälkeen ajokortti palautetaan haltijalleen tai hänelle luovutetaan uusi ajokortti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Vastaaja

A

Syyksi luetut rikokset

1. Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus

30.08.2014

Rikoslaki 28 luku 9a § 1

2. Törkeä rattijuopumus

30.08.2014

Rikoslaki 23 luku 4 §

3. Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta

30.08.2014

Rikoslaki 23 luku 10 §

Rangaistusseuraamukset

Yhteinen rangaistus

Syyksi luetut rikokset 1-3

6 kuukautta vankeutta

Vankeusrangaistus on ehdollinen.

Koeaika päättyy 16.12.2017

Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa 50 päiväsakkoa à 9,00 euroa = 450,00 euroa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Muut rikosoikeudelliset seuraamukset

A määrätään ajokieltoon.

Ajokiellon viimeinen voimassaolopäivä on 18.9.2016.

Ajokorttilaki 66 § 1

Ajokorttilaki 64 § 1

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Kari Laine

TURUN HOVIOIKEUS TUOMIO 1.4.2016

Ratkaisu, johon on haettu muutosta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus 16.12.2015 nro 154857 (liitteenä)

Asia

Ajokielto

Valittaja

A

Vastapuoli

Kihlakunnansyyttäjä - - -

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on vaatinut, että ajokieltoa lyhennetään.

Perusteinaan A on lausunut, että hän tarvitsee ajo-oikeutta työssään rengasasentajana. Lisäksi ajo-oikeus helpottaisi hänen K:n kaupungissa asuvien lastensa tapaamista. Hän ei ole yli vuoden kestäneen ajo-oikeuden puuttumisen aikana syyllistynyt rikkeisiin.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Perusteinaan syyttäjä on lausunut, että ottaen huomioon, että A on syyllistynyt viiden vuoden aikana kahdesti rattijuopumusrikoksiin ja että nyt kysymyksessä olevassa teossa A:n veren alkoholipitoisuus oli ollut 2,98 promillea ja että tämä oli syyllistynyt tekoon aiemman ajokiellon aikana, oikea ajokiellon pituus olisi ollut noin 20 – 24 kuukautta. A:n esittämästä ei käy ilmi, että ajo-oikeus olisi välttämätön tämän työssä. A:ta ei ole nyt kysymyksessä olevan törkeän rattijuopumuksen vuoksi määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Käräjäoikeuden määräämän ajokiellon lyhyydestä on kuitenkin pääteltävissä, että käräjäoikeus on ajokieltoa määrätessään ottanut tosiasiallisesti huomioon sen seikan, että A on ollut ilman ajo-oikeutta 23.9.2014 alkaen, jolloin Päijät-Hämeen käräjäoikeuden määräämä ajokielto on päättynyt.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Ajokorttilain 66 §:n 4 momentin mukaan ajokiellon kestosta määrättäessä otetaan huomioon ne vaikutukset, jotka toimenpiteellä on ajokieltoon määrättävän toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen.

Ajokorttilain 66 §:n 5 momentin mukaan ajokiellon kestosta määrättäessä on vähennyksenä otettava huomioon aika, jonka kuljettaja on ajokieltoon johtaneen teon vuoksi ollut ilman ajo-oikeutta, taikka katsottava ajokielto väliaikaisen ajokiellon pituuden vuoksi kokonaan kärsityksi.

A:n ajoneuvoliikennerekisteriotteesta ilmenee, että Päijät-Hämeen käräjäoikeus on 30.5.2014 tuominnut hänet rattijuopumuksesta ja määrännyt hänet ajokieltoon 23.9.2014 asti. A on syyllistynyt nyt kysymyksessä oleviin 30.8.2014 tehtyihin tekoihin edellä mainitun ajokiellon aikana. Edelleen rekisteriotteen kohdasta "Ajo-oikeuspäätökset" ilmenee aiempien merkintöjen ohella Lounais-Suomen poliisilaitoksen merkintä, jossa päätöspäivämäärä on 30.8.2014, toimenpiteen lajina "Epäilty" ja perusteina törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Törkeän rattijuopumuksen osalta lainkohdaksi on kirjattu ajokorttilain 70 §:n 1 momentin 1 kohta. Mainitun lainkohdan mukaan poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottaa ajokortin haltuunsa muun ohella silloin, jos on todennäköisiä syitä epäillä ajo-oikeuden haltijan syyllistyneen rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 momentissa tai 4 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumusrikokseen.

Syyttäjä on valitukseen antamassaan vastauksessa lausunut lajitiedon "Epäilty" ilmentävän, että kysymyksessä ei ole väliaikainen ajokielto, koska viimeksi mainitussa tapauksessa lajitietona olisi "Ajokieltoon määrääminen" ja alalajina "Väliaikainen". Tältä osin hovioikeus toteaa, että ajo-oikeutta koskevien merkintöjen kirjaamisessa on ilmeisesti vaihtelevuutta tai virheitä, sillä esimerkiksi samaan aikaan hovioikeudessa vireillä olevassa toista vastaajaa koskevassa ajokieltoasiassa ajo-oikeuspäätöksen lajina on "Epäilty", mutta siinä asiassa esitetyn muun kirjallisen selvityksen mukaan vastaajalle on määrätty kyseisestä teosta väliaikainen ajokielto. Nyt esillä olevassa tapauksessa tutkintailmoitukseen on tehty kirjaus "A:lla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta." Tutkintailmoituksessa ei ole mitään sellaista merkintää, joka viittaisi väliaikaiseen ajokieltoon määräämiseen. Lisäksi syyttäjä on ilmoittanut tarkistaneensa 1.2.2016 poliisilta, ettei A:ta ole esillä olevan tapauksen johdosta määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Edellä lausutut seikat huomioon ottaen hovioikeus pitää selvitettynä, että A:ta ei ole määrätty 30.8.2014 väliaikaiseen ajokieltoon, vaikka tuolle päivälle päivätty edellä mainittu päätösmerkintä näkyy rekisterissä ajo-oikeuspäätösten kohdalla.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2014:43 ilmenee, että myös sellainen epäilty, joka on törkeään rattijuopumukseen syyllistyessään ollut tuomioistuimen määräämässä ajokiellossa, voidaan ajokorttilain 70 §:n nojalla määrätä väliaikaiseen ajokieltoon, jos hän on voimassa olleesta ajokiellosta huolimatta ajokorttilain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ajo-oikeuden haltija. Tällöin väliaikainen ajokielto on otettava ajokorttilain 66 §:n 5 momentin mukaisesti vähennyksenä huomioon määrättäessä vastaajalle tuomioistuimessa ajokieltoa pääasiaratkaisun yhteydessä.

Poliisikäytäntö sen suhteen, sovelletaanko edellä mainitusta korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevää oikeusohjetta siten, että vastaaja määrätään kerrotunlaisissa tilanteissa väliaikaiseen ajokieltoon vai ei, ei ilmeisesti ole täysin yhtenäinen. Korkeimman oikeuden ratkaisussa – kuten ajokorttilain 70 §:n 1 momentin 1 kohdassakaan – ei ole lausuttu, että väliaikainen ajokielto tulee määrätä, vaan että se voidaan määrätä.

Nyt esillä olevassa tapauksessa saatu selvitys viittaa siihen, että poliisi on tulkinnut kysymyksessä olleen tilanne, jossa ei ole ollut edes mahdollista määrätä väliaikaista ajokieltoa. Tätä tukee myös käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan A:ta ei ollut määrätty väliaikaiseen ajokieltoon sen vuoksi, että tällä ei ollut ollut ajo-oikeutta. Edellä mainittu korkeimman oikeuden ratkaisu huomioon ottaen estettä väliaikaisen ajokiellon määräämiselle ei kuitenkaan tosiasiassa olisi ollut.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2014:42 ilmenee, että ajokorttilain 66 §:ssä säädettyjä, ehdottomiksi tarkoitettuja ajokiellon vähimmäiskestoja ei voida alittaa sillä perusteella, että vastaaja olisi voitu määrätä väliaikaiseen ajokieltoon, jos häntä ei siihen kuitenkaan ollut määrätty. Ratkaisussa on tätä laajemminkin katsottu, ettei ajokiellon kestosta määrättäessä ole perusteltua ottaa huomioon myöskään muita rikoksia, joiden perusteella poliisimies olisi voinut määrätä kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon näin kuitenkaan tekemättä. Toisaalta ratkaisussa on myös toistettu ratkaisun 2007:98 perusteluissa ollut lausuma siitä, että ajokiellon mittaaminen riippuu monista harkinnanvaraisista seikoista.

A:n aikaisempi ajokielto on päättynyt 23.9.2014. Sen jälkeen hän on ollut käräjäoikeuden tuomioon 16.12.2015 asti eli lähes 15 kuukautta syyttäjänkin lausumin tavoin tosiasiassa ilman ajo-oikeutta. Hän on kuitenkin tuolloinkin ollut ajokorttilain 3 §:n 1 kohdan merkityksessä ajo-oikeuden haltija. Mikäli hän olisi 23.9.2014 jälkeen pyrkinyt saamaan ajokortin haltuunsa, hänet olisi todennäköisesti määrätty rikosepäilyn 30.8.2014 nojalla väliaikaiseen ajokieltoon, joka olisi ajokorttilain 66 §:n 5 momentin nojalla tullut otettavaksi ajokiellon kestossa huomioon.

Edellä lausutut, vastaajan kannalta sattumanvaraisiksi katsottavat viranomaistoimintaan liittyvät seikat huomioon ottaen hovioikeus päätyy A:n teonaikaisesta korkeasta veren alkoholipitoisuudesta huolimatta siihen, että ajokiellon kesto lyhennetään ajokorttilain 66 §:n 1 momentin 1 c kohdan mukaiseen vähimmäiskestoon eli kuuteen kuukauteen. Tähän nähden ja koska edellä todetuin tavoin ajokiellon vähimmäiskestoa ei voida alittaa, ajokorttilain 66 §:n 4 momentin mukaisilla perusteilla ei näin ollen ole vaikutusta ajokiellon pituuteen.

Hovioikeuden ratkaisun lopputulos ilmenee tuomiolauselmasta.

Tuomiolauselma

Vastaaja

A

Muutos käräjäoikeuden tuomiolauselmaan

Muut rikosoikeudelliset seuraamukset

A määrätään ajokieltoon.

Ajokiellon viimeinen voimassaolopäivä on 15.6.2016.

Käräjäoikeuden määräämää ajokieltoa on lyhennetty.

Ajokorttilaki 64 § 1, 66 § 1/1c ja 66 § 5

Muilta osin asia ei ole ollut hovioikeuden käsiteltävänä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Leena Virtanen-Salonen

hovioikeudenneuvos Juha Karvinen

viskaali Hanne-Maria Kari (esittelijä)

Ratkaisu on yksimielinen

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Pikaluottoja myöntänyt rahoitusyhtiö oli liittänyt luoton myöntämisen edellytykseksi, että luotolle annetaan takaus. Kuluttaja oli sitoutunut luoton ottamisen yhteydessä hyväksymillään vakiosopimuksilla rahoitusyhtiön yhteistyökumppaneiden tarjoamiin maksulliseen takauspalveluun ja siihen liitettyyn maksulliseen mobiilipalveluun. Velkojana oleva yhtiö oli kanteella vaatinut, että kuluttaja velvoitetaan maksamaan mainittuihin takaus- ja mobiilipalveluihin liittyvät kustannukset. Kuluttaja ei ollut antanut kanteen johdosta vastausta. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimukset oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n nojalla selvästi perusteettomina.

Hovioikeus katsoi, että asiassa oli kysymys sopimusehtodirektiivin (kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettu neuvoston direktiivi 93/13/ETY) soveltamisalaan kuuluvista elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisistä vakiosopimusehdoista, joiden kohtuuttomuutta tuomioistuimen oli arvioitava viran puolesta. Hovioikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että luottosopimuksen edellyttämä maksullinen takauspalvelu siihen liittyvine mobiilipalveluineen oli kokonaisuudessaan kuluttajan kannalta kohtuuton. Koska kohtuuttomat ehdot eivät sitoneet kuluttajaa, hovioikeus katsoi, että velkojan vaatimukset korkosaatavineen ja kuluineen tuli hylätä selvästi perusteettomina.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 28.4.2016

Vaatimukset hovioikeudessa

A Oy (jäljempänä yhtiö) on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Vaihtoehtoisesti yhtiö on toistanut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän kanteensa ja vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Käräjäoikeus on perusteettomasti hylännyt yhtiön kanteen kokonaan oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n nojalla. Käräjäoikeus on virheellisesti katsonut yhtiön vaatimusten olevan lainvastaisia ja siten perusteettomia. Yhtiön vaatimukset ovat lainmukaisia ja perustuvat B:n luottosopimuksen tekemisen yhteydessä hyväksymiin sopimusehtoihin, joten käräjäoikeuden olisi tullut hyväksyä yhtiön kanne kokonaan tai ainakin osittain.

B ei ole antanut häneltä valituksen johdosta pyydettyä vastausta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuus

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n mukaan jos vastaaja, jota on kehotettu vastaamaan kirjallisesti asiassa, jossa sovinto on sallittu, ei ole antanut pyydettyä vastausta määräajassa, asia ratkaistaan valmistelua jatkamatta. Kanne hyväksytään tällöin yksipuolisella tuomiolla. Siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton, kanne hylätään tuomiolla. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 13 §:ssä säädetään vastaavasti, että jos vastaaja tällaisessa riita-asiassa jättää vastaamatta tai saapumatta istuntoon, asia ratkaistaan kantajan vaatimuksesta yksipuolisella tuomiolla tai hylätään siltä osin kuin kanne on selvästi perusteeton.

Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin ei saa riita-asiassa tuomita muuta tai enempää kuin asianosainen on vaatinut. Asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei pykälän 2 momentin mukaan saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut.

Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuteen vaikuttavat nykyään unionin kuluttajansuojalainsäädäntö, erityisesti kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettu neuvoston direktiivi 93/13/ETY (jäljempänä sopimusehtodirektiivi) ja sitä koskeva unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö. Direktiivi koskee sellaisia elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiä sopimusehtoja, joista ei ole erikseen neuvoteltu. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan tällaista sopimusehtoa pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja. Jäsenvaltioiden on direktiivin 7 artiklan mukaan varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2015:60 todennut, että tuomioistuimen tulee omasta aloitteestaan tarkastaa, onko sen käsiteltävänä olevassa asiassa kysymys edellä mainitun sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisestä vakiosopimusehdosta. Jos näin on, tuomioistuimen on arvioitava ehdon kohtuuttomuutta viran puolesta. Tuomioistuimen on ryhdyttävä tutkimaan asiaa, kun tuomioistuimella on käytössään tutkimisen edellyttämät oikeudelliset ja tosiasialliset seikat. Tutkimisvelvollisuus ei riipu siitä, onko vastaaja vedonnut asemaansa kuluttajana tai sopimusehdon kohtuuttomuuteen. Unionin tuomioistuin on edellyttänyt, että tuomioistuimet täyttävät tutkimisvelvollisuutensa jopa vastakkaisista kansallisen oikeuden säännöistä huolimatta (tuomio Faber, C-497/13, EU:C:2015:357, kohta 42). Lisäksi Korkein oikeus on todennut, että näiden unionin oikeuteen perustuvien menettelyä koskevien vaatimusten johdosta Suomessa keskeisinä pidettyjä menettelysäännöksiä on sovellettava tavalla, joka ottaa laajasti huomioon unionin kuluttajaa suojaavat oikeudet. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:ää ja 12 luvun 13 §:ää on siksi perusteltua tulkita niin, että niissä tarkoitettuna selvästi perusteettomana ja viran puolesta hylättävänä kanteena pidetään myös sellaista kannevaatimusta, joka perustuu sopimusehtodirektiivin vastaiseen kohtuuttomaan sopimusehtoon. Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuus sopimusehtodirektiivin osalta ei riipu kuluttajan esittämistä väitteistä. Tutkimisvelvollisuuteen ei vaikuta se, onko kuluttaja paikalla oikeudenkäynnissä vai onko hän pysytellyt kokonaan passiivisena.

Lisäksi Korkein oikeus on katsonut, ettei tuomioistuimen tutkimisvelvollisuutta voida toisaalta ilman lainsäädännöllistä tai unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuvaa tukea laajentaa tulkintateitse koskemaan kaikkia kuluttajasopimusten ehtoja. Sopimusehtodirektiivin ydinsisältöä ovat vakiosopimusten liitännäisehdot. Tällaisista ehdoista on esimerkkiluettelo direktiivin liitteenä. Sopimuksen olennaiset ehdot on direktiivissä asetettu eri asemaan. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa koskea pääkohteen määrittelyä, hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Vakiosopimukseen sisältyvien olennaisten ehtojen kohtuuttomuuden arviointi estyy ainoastaan siinä tapauksessa, että kansallinen tuomioistuin yksittäistapauksessa katsoo, että elinkeinonharjoittaja on laatinut ehdot selkeästi ja ymmärrettävästi (Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid, C-484/08, EU:C:2010:309, tuomion 31 ja 32 kohta ja Pohotovost´, määräyksen 72 kohta). Tuomioistuimen on siten omasta aloitteestaan pyrittävä selvittämään edellytykset tutkia kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä sopimuksessa olevien vakioehtojen kohtuuttomuus, jos tuomioistuimella on tutkimiseen tarvittavat tiedot. Jos kohtuuttomuusepäily kohdistuu direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun sopimuksen olennaiseen ehtoon, tuomioistuimen on selvitettävä myös se, onko vakioehdot laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

Hovioikeus katsoo, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan kuuluvista elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisistä vakiosopimusehdoista. Tuomioistuimen on sen vuoksi arvioitava ehtojen kohtuuttomuutta viran puolesta.

Arviointi asiassa

Sopimusehtodirektiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille. Saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen. Lisäksi direktiivin 5 artiklan mukaan jos kysymys on sopimuksesta, jonka kaikki tai tietyt kuluttajalle esitetyt ehdot on laadittu kirjallisesti, ehdot on aina laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi. Jos ehdon merkityksestä syntyy epäilystä, kuluttajalle suotuisin tulkinta on etusijalla.

Korkein oikeus on katsonut, että vakioehtojen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon se, onko elinkeinonharjoittajan antamien tietojen virheellisyys, puutteellisuus tai harhaanjohtavuus koskenut kuluttajan päätöksenteon kannalta merkityksellistä seikkaa, kuten luotosta aiheutuvia kokonaiskustannuksia tai mahdollisuutta purkaa sopimus. Lisäksi Korkein oikeus on todennut, että sopimusehtodirektiivin 6 artiklassa edellytetään, että tuomioistuimen tulee jättää elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomaksi todettu ehto kokonaan huomiotta sopimuksen jäädessä voimaan entisin ehdoin. Uutta tasapainotilaa ei saa hakea ehtoa sovittelemalla taikka sijaan tulevalla kansallisen lain säännöksellä, ellei se ole kuluttajan edun mukaista. Ankaran seuraamuksen tarkoituksena on jo ennalta estää elinkeinonharjoittajia käyttämästä vakiosopimuksissa kuluttajien kannalta kohtuuttomia ehtoja. Sopimusehdon kohtuuttomuudesta seuraa sen mitättömyys eli sopimusehdon jättäminen huomiotta, kun kohtuuttomuusarviointi perustetaan sopimusehtodirektiiviin. Tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa muuttaa kohtuuttoman ehdon sisältöä. (KKO 2015:60)

Hovioikeudella on ollut käytössään asiaan liittyvät vakiosopimukset eli C Oy:n luottoehdot, D-takaussopimusehdot ja E Oy:n mobiilipalveluiden toimitusehdot.

Yhtiö on käräjäoikeudelle toimittamassaan 19.12.2014 päivätyssä lausumassa ilmoittanut, että B:n hakeman lainan myöntäjä on C Oy ja se on lainojen osalta todellinen sopimuskumppani. Lainanhakijalle ei aiheudu itse lainasta tai sen hakemisesta tekstiviestikuluja. Lainanhakijan on kuitenkin hyväksyttävä E-mobiilipalveluiden ehdot lainahakemuksen yhteydessä. Mobiilipalvelut ovat kantajana olevan yhtiön tarjoamia palveluja. Laina voidaan myöntää hakijalle vain, jos lainalla on takaaja. Lainanhakija voi itse vapaaehtoisesti valita lainaa hakiessaan, haluaako hän lainalleen maksuttoman yksityistakaajan vai haluaako hän käyttää maksullista takauspalvelua, jonka tarjoaa kantajana oleva yhtiö D Oy -nimellä. Takauspalvelusta veloitetaan sopimusehtojen mukaiset maksut.

Lisäksi yhtiö on edellä mainitussa lausumassaan sekä käräjäoikeudelle toimittamassaan 17.11.2014 päivätyssä lausumassa ilmoittanut, että vaatimus 1 liittyy 16.5.2014 otettuun G-lainan takaukseen sekä kyseisen lainan eräpäivän siirtoon. B on tilannut E-mobiilipalveluja yhteensä 20 eurolla. Nyt kysymyksessä olevat palveluista perittävät määrät koostuvat vaatimuksen 1 osalta siitä, että B on 16.5.2014 lähettänyt kaksi virheellistä viestiä, joista häneltä on veloitettu yhteensä yksi euro, ja tilannut tekstiviestillä takauspalvelun, josta on veloitettu neljä euroa, sekä lisäksi B on 18.5.2014 siirtänyt ottamansa lainan eräpäivää tekstiviestin välityksellä, josta on veloitettu 15 euroa. Vaatimuksen 3 osalta yhtiö on ilmoittanut, että myös se liittyy 16.5.2014 otettuun G-lainan takaukseen. B on tilannut 16.5.2014 D-takauspalvelun samana päivänä ottamalleen lainalle. Vaadittu 16 euroa koostuu takausmaksusta ja sopimussakosta. Yhtiön vaatimukset perustuvat osapuolten välisiin sopimuksiin, jotka ovat syntyneet palveluiden tilaamisen yhteydessä B:n lähettäessä tekstiviestin, jolla hän on ilmaissut haluavansa tilata kysymyksessä olevat palvelut, ja jota käyttämällä hän on samalla ilmoittanut hyväksyneensä sopimusehdot itseään sitoviksi.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan luotonantajan on luotonannossa meneteltävä vastuullisesti. Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan erityisesti edellytetään, että luotonantaja ei käytä luottoa markkinoitaessa, sitä myönnettäessä eikä muussa luottosuhteeseen liittyvässä asioinnissa lisämaksullista tekstiviestipalvelua tai muuta vastaavaa viestipalvelua. Saman luvun 5 §:n mukaan sopimusehto, joka poikkeaa tämän luvun säännöksistä kuluttajan vahingoksi, on mitätön.

Yhtiön vaatimus 1 on liittynyt C Oy:n B:lle myöntämään G-lainaan ja sen takaukseen. Asiassa on ilmennyt, että B:n on tullut hyväksyä lainahakemuksen yhteydessä E-mobiilipalveluiden ehdot, joihin yhtiön kysymyksessä olevat vaatimukset perustuvat. Hovioikeus katsoo, että C Oy on siten, liittämällä lainaan liittyvässä asioinnissa velvoitteen tilata yhteistyökumppaniltaan E-mobiilipalveluja, kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 2 momentin 3 kohdan vastaisesti käyttänyt luottoa myönnettäessä ja muussa luottosuhteeseen liittyvässä asioinnissa lisämaksullista tekstiviestipalvelua tai muuta vastaavaa viestipalvelua. Merkitystä ei ole sillä, kuka perii mainituista palveluista aiheutuvat kustannukset. Koska yhtiön vaatimus 1 perustuu kerrotulla tavalla jo lähtökohtaisesti kuluttajansuojalain pakottavien säännösten vastaiselle menettelylle, hovioikeus katsoo, että yhtiön vaatimus 1 sekä siihen liittyvät muut korkosaatavaa ja kuluja koskevat vaatimukset ovat selvästi perusteettomia.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan tässä luvussa luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää; luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Saman pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan luottokustannuksiin ei lueta kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja. Lisäksi saman pykälän 3 momentin mukaan todellisella vuosikorolla tarkoitetaan tässä luvussa korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen. Todellisen vuosikoron laskemistavasta ja laskennassa käytettävistä oletuksista säädetään oikeusministeriön asetuksella.

Yhtiön vaatimus 3 perustuu aikaisemmin kerrotulla tavalla C Oy:n B:lle myöntämän lainan takaukseen. Asiassa on ilmennyt, että B:lle myönnetyn luoton määrä on ollut 30 euroa ja laina-aika seitsemän vuorokautta. Luoton saaminen on edellyttänyt, että luotolla on takaaja. Takaukseksi on hyväksytty luotonhakijan esittämä henkilötakaaja tai C Oy:n yhteistyökumppanin myöntämä maksullinen takaus. Mikäli luotonhakija ei ole valinnut lainalleen yksityistakaajaa, hänen on täytynyt käyttää C Oy:n osoittamaa maksullista takauspalvelua, jonka on tarjonnut kantajana oleva yhtiö D Oy -nimellä. D-takaussopimusehtojen mukaan takaaja antaa toissijaisen takauksen luotonantajalle velallisen luottosopimuksen pääomasta. Velkoja saa toissijaisen takauksen perusteella vaatia takaajalta suoritusta vain tilanteissa, joissa päävelka on erääntynyt ja velallinen on asetettu konkurssiin. B on käyttänyt maksullista takausta. Yhtiön vaatimus 3 muodostuu takauspalkkion määrästä ja takaukseen liittyvästä sopimussakosta.

Yhtiön ilmoituksen mukaan B:lle myönnetyn luoton todellinen vuosikorko ilman takauksen kustannuksia on ollut 48,92 prosenttia. D-takaussopimusehtojen mukaan velallinen maksaa luottosopimuksen perusteella tapahtuvasta nostosta takauspalkkiona takaajayhtiölle 30 prosenttia noston määrästä eli tässä tapauksessa yhdeksän euroa. Lisäksi takausta haettaessa hakija käyttää kahta viestiä, jolloin hänelle koituu kuluja takauksen hakemisesta ja hyväksymisestä kahdeksan euroa. D käyttää ulkopuolista palveluntarjoajaa E Oy:tä. Maksullisista palveluista E Oy lähettää asiakkaalle erillisen laskun. Viestien hinnat ovat seuraavat: takauksen hakeminen 4 euroa, takauksen vahvistaminen 4 euroa ja MS eli eräpäivän siirto 15 euroa.

Hovioikeus katsoo, että kysymyksessä oleva maksullinen takaus on kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu lisäpalvelu. Kysymyksessä olevan luoton saaminen markkinoiduin ehdoin ja ilman henkilötakaajaa on edellyttänyt maksullista takausta koskevan sopimuksen tekemistä luotonantajan yhteistyökumppaneiden D Oy:n ja E Oy:n kanssa. Selvää on, että maksullisen takauksen kustannukset ovat olleet luotonantajan tiedossa, koska ne ovat määräytyneet luotonhakemisen yhteydessä hyväksyttävien vakiosopimusehtojen perusteella. Merkitystä ei ole sillä, periikö kustannukset luotonantaja vai joku kolmas taho tai että luotonantaja on tarjonnut myös henkilövakuudellista luottoa. Näin ollen kysymyksessä olevan maksullisen takauksen kustannukset on otettava huomioon osana luottokustannuksia, jolloin luoton todellinen vuosikorko ei todellisuudessa vastaa sitä, mitä luottosopimuksessa on ilmoitettu.

Hovioikeus katsoo, että kysymyksessä olevaan luottosopimukseen liittyvässä takauspalvelussa on kysymys sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisistä vakiosopimusehdoista, jotka kuuluvat direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin sopimuksen olennaisiin ehtoihin. Hovioikeuden tulee näin ollen arvioida kysymyksessä olevien sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta sekä sitä, onko ehdot laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

Ehtojen kohtuuttomuutta arvioidessaan hovioikeus on ottanut huomioon, että luoton saamiseen liittyvään maksulliseen takaukseen on kytketty aiemmin kerrotulla tavalla kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 2 momentin 3 kohdan vastainen mobiilipalvelu. Lisäksi maksullisen takauksen perusteella kuluttajan maksettavaksi tulee luoton pääomaan ja laina-aikaan nähden suhteettoman suuria kustannuksia koskien takauspalkkiota, mahdollista sopimussakkoa ynnä muita kuluja. Takaussopimusehdot ja mobiilipalveluiden toimitusehdot on laadittu vaikeaselkoisesti ja näiden vakiosopimusten sekä luottosopimuksen keskinäinen suhde on kuluttajan kannalta katsottuna epäselvä. Takaajan vastuu on myös rajattu ainoastaan siihen, että kuluttaja on erittäin poikkeuksellisesti asetettu konkurssiin, mistä seuraa se, että kuluttaja ei saa takaussitoumusta vastaan käytännössä mitään vastinetta, mikä korostaa ehtojen kohtuuttomuutta. Lisäksi takaussitoumuksesta johtuen kuluttajan maksettavaksi tuleva luoton todellinen vuosikorko on kerrotulla tavalla tosiasiassa suurempi kuin mitä luottosopimuksessa on ilmoitettu ja mihin kuluttaja on sitoutunut. Takausta koskevat sopimusehdot johtavat siten myös siihen, että luottosopimuksen todellista vuosikorkoa koskeva sopimusehto on virheellinen ja kuluttajaa harhaanjohtava. Takaussitoumuksesta johtuvien kustannusten vuoksi kuluttajalla ei ole todellista mahdollisuutta arvioida hänen maksettavakseen tulevia luoton kokonaiskustannuksia. Hovioikeus katsoo, että takausta koskevia ehtoja ei ole siten laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Luottosopimuksen edellyttämä maksullinen takauspalvelu siihen liittyvine mobiilipalveluineen on kokonaisuudessaan kuluttajan kannalta kohtuuton.

Yhtiön vaatimukset 1 ja 3 ovat perustuneet kerrotulla tavalla kohtuuttomaan takauspalveluun ja ovat lisäksi vaatimuksen 1 osalta kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 2 momentin 3 kohdan vastaisia. Huomioon ottaen, että sopimusehtodirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että tuomioistuimen tulee jättää elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomaksi todettu ehto kokonaan huomiotta, hovioikeus katsoo, että yhtiön vaatimukset korkosaatavineen ja kuluineen on hylättävä kokonaan selvästi perusteettomina.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Pekka Pärnänen
hovioikeudenneuvos Sirpa Pulkkinen
hovioikeudenneuvos Tellervo Turunen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa

POHJOIS-SAVON KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU 13.11.2015

Käräjäoikeus ei ole määrännyt oikeudenkäyntiavustajalle lainkaan palkkiota jälkitoimista, koska tuomio on julistettu pääkäsittelyn päätyttyä.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Virpi Pääkkönen

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 12.5.2016

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on vaatinut, että hänelle N:n avustamisesta käräjäoikeudessa valtion varoista maksettavaksi määrättyä palkkiota korotetaan 136,40 eurolla.

Avustajanpalkkiota on korotettava yhden tunnin työmäärällä. Palkkio on maksettava tuomioistuimen ratkaisun tiedoksiantamisesta päämiehelle ja ratkaisun läpikäymisestä tämän kanssa. Tuomion julistaminen käräjäoikeuden istunnossa ei poista tarvetta käydä tuomio läpi päämiehen kanssa. Päätöksen läpikäyminen päämiehen kanssa oli tarpeellista myös siksi, että päämies ei ollut paikalla istunnossa ja hänet velvoitettiin maksamaan vahingonkorvauksia.

Vastaus

Syyttäjä on ilmoittanut, että ei anna vastausta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymys on siitä, onko oikeudenkäyntiavustajalla oikeus palkkioon ratkaisun tiedoksiantamisesta päämiehelle ja sen läpikäynnistä tämän kanssa silloin, kun ratkaisu on julistettu istunnossa.

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella ja valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin muun muassa niistä toimenpiteistä, joista palkkiota maksetaan. Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n mukaan tuomioistuimen päätöksen tiedoksiantaminen päämiehelle ja päätöksen läpikäyminen päämiehen kanssa ovat palkkioon oikeuttavia toimenpiteitä. Saman asetuksen 4 a §:n mukaan niistä maksetaan palkkiota yhteensä yhdeltä tunnilta, ellei ole erityisiä syitä maksaa palkkiota pidemmältä ajalta.

Rovaniemen hovioikeus on 13.1.2016 antamassaan päätöksessä nro 11 katsonut, että jälkitoimista on maksettava palkkiota ilman enempää selvitystä niiden sisällöstä ja myös silloin, kun ratkaisu on julistettu istunnossa. Helsingin hovioikeus on ratkaisussaan HelHO 2016:3 katsonut, etteivät palkkioasetuksen säännökset voi syrjäyttää oikeusapulaissa asetettua yleistä edellytystä toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Kun valittajan päämies oli ollut läsnä pääkäsittelyssä, jonka jälkeen julistetussa tuomiossa päämiestä vastaan esitetyt vaatimukset oli hylätty, tuomiota ei ollut ollut tarpeen antaa tiedoksi päämiehelle eikä käydä läpi tämän kanssa. Siten tarpeellisia ja korvattavia toimenpiteitä ei ollut tullut tehtäväksi tuomion antamisen jälkeen.

Valtioneuvoston asetus oikeusavun palkkioperusteista on annettu oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa säädetyn valtuutuksen nojalla. Näin ollen hovioikeus katsoo, että edellytyksenä palkkioiden maksamiselle jälkitoimista on, että toimenpiteet ovat lainkohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeellisia.

Oikeudenkäyntiavustajan on tarpeen antaa tuomioistuimen ratkaisu tiedoksi päämiehelle ja selostaa se tälle, jotta tämä ymmärtäisi ratkaisun sisällön ja sen täytäntöönpanomenettelyn sekä voisi tarvittaessa harkita muutoksenhakua. Avustajantehtävän asianmukainen ja huolellinen hoitaminen edellyttää siten toimenpiteiden suorittamista. Edellä mainittujen seikkojen kannalta merkitystä ei ole sillä, onko ratkaisu julistettu istunnossa vai annettu tuomioistuimen kansliassa tai onko päämies ollut läsnä istunnossa ratkaisua julistettaessa. Tämän vuoksi jälkitoimet ovat lähtökohtaisesti tarpeellisia. Kysymyksessä olevassa asiassakin avustajan toimenpiteet ovat olleet tarpeellisia. A:lla on näin ollen oikeus saada pyytämänsä palkkio yhdeltä tunnilta ratkaisun tiedoksiantamisesta päämiehelle ja läpikäymisestä tämän kanssa.

Päätöslauselma

Muutos käräjäoikeuden tuomioon

Valtion varoista maksetaan asianajaja A:lle palkkioksi N:n avustamisesta käräjäoikeudessa käräjäoikeuden tuomitsemien määrien lisäksi yhdeltä tunnilta 110 euroa ja arvonlisäveron määrä 26,40 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Marja-Leena Honkanen
hovioikeudenneuvos Juha Nieminen
hovioikeudenneuvos Tiina Kiviranta

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa.

POHJOIS-SAVON KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU 9.2.2016

Käräjäoikeus on määrännyt oikeudenkäyntiavustajille palkkiota jälkitoimista puolelta tunnilta, koska tuomio on julistettu pääkäsittelyn päätyttyä ja koska päämiehet ovat olleet paikalla.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Virpi Pääkkönen.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 12.5.2016

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitukset

A on vaatinut, että hänelle maksetaan valtion varoista palkkio jälkitoimista puolen tunnin asemesta yhden tunnin ajankäytön mukaan.

Avustajanpalkkiota on korotettava puolen tunnin työmäärällä. Jälkitoimenpiteistä on maksettava palkkiota vähintään yhdeltä tunnilta. Tuomioistuimella ei ole harkintavaltaa jättää palkkio suorittamatta tai suorittaa sitä vain puolelta tunnilta. Palkkio on suoritettava, vaikka tuomio on julistettu istunnossa, koska asian hoitamiseen liittyy muitakin jälkitöitä kuin tuomion lopputuloksen selvittäminen päämiehelle. Päämiehen kanssa on keskusteltava jatkotoimenpiteistä ja tässä tapauksessa myös siitä, miten hänelle maksettavaksi määrättyjen korvausten kanssa on syytä menetellä.

B on vaatinut, että hänelle maksetaan valtion varoista palkkio jälkitoimista puolen tunnin asemesta yhden tunnin ajankäytön mukaan.

Avustajanpalkkiota on korotettava puolen tunnin työmäärällä. Palkkiota jälkitoimista ei voida maksaa yhtä tuntia lyhyemmältä ajalta.

Vastaus

Syyttäjä ei ole antanut vastausta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymys on siitä, onko oikeudenkäyntiavustajalla oikeus palkkioon jälkitoimista yhden tunnin ajankäytön perusteella siitä huolimatta, että käräjäoikeus on julistanut ratkaisun istunnossa.

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella ja valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin muun muassa niistä toimenpiteistä, joista palkkiota maksetaan. Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n mukaan tuomioistuimen päätöksen tiedoksiantaminen päämiehelle ja päätöksen läpikäyminen päämiehen kanssa ovat palkkioon oikeuttavia toimenpiteitä. Saman asetuksen 4 a §:n mukaan niistä maksetaan palkkiota yhteensä yhdeltä tunnilta, ellei ole erityisiä syitä maksaa palkkiota pidemmältä ajalta.

Rovaniemen hovioikeus on 13.1.2016 antamassaan päätöksessä nro 11 katsonut, että jälkitoimista on maksettava palkkiota ilman enempää selvitystä niiden sisällöstä ja myös silloin, kun ratkaisu on julistettu istunnossa. Helsingin hovioikeus on ratkaisussaan HelHO 2016:3 katsonut, etteivät palkkioasetuksen säännökset voi syrjäyttää oikeusapulaissa asetettua yleistä edellytystä toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Kun valittajan päämies oli ollut läsnä pääkäsittelyssä, jonka jälkeen julistetussa tuomiossa päämiestä vastaan esitetyt vaatimukset oli hylätty, tuomiota ei ollut ollut tarpeen antaa tiedoksi päämiehelle eikä käydä läpi tämän kanssa. Siten tarpeellisia ja korvattavia toimenpiteitä ei ollut tullut tehtäväksi tuomion antamisen jälkeen.

Valtioneuvoston asetus oikeusavun palkkioperusteista on annettu oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa säädetyn valtuutuksen nojalla. Näin ollen hovioikeus katsoo, että edellytyksenä palkkioiden maksamiselle jälkitoimista on, että toimenpiteet ovat lainkohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeellisia.

Oikeudenkäyntiavustajan on tarpeen antaa tuomioistuimen ratkaisu tiedoksi päämiehelle ja selostaa se tälle, jotta tämä ymmärtäisi ratkaisun sisällön ja sen täytäntöönpanomenettelyn sekä voisi tarvittaessa harkita muutoksenhakua. Avustajantehtävän asianmukainen ja huolellinen hoitaminen edellyttää siten toimenpiteiden suorittamista. Edellä mainittujen seikkojen kannalta merkitystä ei ole sillä, onko ratkaisu julistettu istunnossa vai annettu tuomioistuimen kansliassa tai onko päämies ollut läsnä istunnossa ratkaisua julistettaessa. Tämän vuoksi jälkitoimet ovat lähtökohtaisesti tarpeellisia.

Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 4 a §:n sanamuodon mukaan tuomioistuimen päätöksen tiedoksiantamisesta päämiehelle ja päätöksen läpikäynnistä päämiehen kanssa palkkio maksetaan yhteensä yhdeltä tunnilta, ellei ole erityisiä syitä maksaa palkkiota pidemmältä ajalta. Pykälän sanamuodon mukainen tulkinta johtaa siihen, että tilanteessa, jossa tarpeellisia jälkitoimia on syntynyt, niistä on maksettava vähimmäispalkkio yhden tunnin ajankäytön perusteella.

Päätöslauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon.

Valtion varoista maksetaan asianajaja A:lle palkkioksi J:n avustamisesta käräjäoikeudessa käräjäoikeuden määräämän palkkion lisäksi 55 euroa ja arvonlisäveron määrä 13,20 euroa eli yhteensä 68,20 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Valtion varoista maksetaan varatuomari B:lle palkkioksi K:n avustamisesta käräjäoikeudessa käräjäoikeuden määräämän palkkion lisäksi 55 euroa ja arvonlisäveron määrä 13,20 euroa eli yhteensä 68,20 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Marja-Leena Honkanen
hovioikeudenneuvos Juha Nieminen
asessori Eeva Kaisa Kääriäinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa.

VALVOTALAUTAKUNNAN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

VALVONTALAUTAKUNTA / 2. jaosto 12.6.2015

Julkinen ratkaisuseloste valvonta-asiassa dnro 39911

Ratkaisun antamispäivä: 12.6.2015 (3 §)

Asianajaja: B

Pääpiirteittäinen selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista

Asianajaja B oli ennen X Oy:n konkurssia toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Ulkomainen yhtiö oli B:n hallituskaudella maksanut X Oy:lle sovintokorvauksen, joka oli talletettu X Oy:n avaamalle määräaikaistilille. Sovintokorvauksesta 3.000.000 USA:n dollaria oli vakuussopimuksella pantattu 1,8 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan antajille.

X Oy oli sen omasta hakemuksesta asetettu konkurssiin ja asianajaja A määrätty konkurssipesän pesänhoitajaksi. A ehti toimia noin 10 kuukautta pesänhoitajana, kun hänet Konkurssiasiamiehen toimiston hakemuksesta esteellisenä vapautettiin tehtävästä. A oli ennen pesänhoitajan tehtävää toiminut X Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtajana ja valmistellut toista ylimääräistä yhtiökokousta.

Kantelija moitti B:tä siitä, että tämä ehdotti X Oy:n konkurssipesän pesänhoitajaksi A:ta, vaikka tiesi, että A oli tehtävään esteellinen. B:n tiedossa oli, että A oli toiminut X Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtajana ja valmistellut peruuntunutta yhtiökokousta. B laiminlöi huolehtia siitä, että X Oy:lle maksetusta ja määräaikaistilille talletetusta sovintokorvauksesta pantattiin vakuussopimuksen mukaisesti 3.000.000 dollaria vaihtovelkakirjalainan antajien saatavan vakuudeksi. Lisäksi B mm. oli toistuvasti antanut kantelijalle totuudenvastaisia tietoja siitä, että kyseinen panttaus olisi kunnossa.

B vetosi siihen, että velallinen saattoi esittää esteellisenkin henkilön nimeämistä pesänhoitajaksi, ja että päätöksen asiassa teki käräjäoikeus, joka myös pesänhoitajaa nimittäessään selvitti tämän kelpoisuuden toimia pesänhoitajana.

Jotta käräjäoikeus olisi voinut harkita A:n kelpoisuutta pesänhoitajan tehtävään, olisi A:n tullut tuoda esiin seikat, jotka olisivat mahdollistaneet hänen kelpoisuuteensa liittyvän käräjäoikeuden harkinnan suorittamisen. A ei ollut ilmoittanut käräjäoikeudelle toimenpiteistään X Oy:n yhtiökokouksia koskeneissa asioissa.

Valvontalautakunta katsoi, että kokeneena konkurssipesän hoitajana B:n olisi tullut ottaa huomioon A:n yhtiökokouksen puheenjohtajana ja toisen kokouksen valmistelun yhteydessä saamat yhtiötä koskevat tiedot ja näiden tietojen mahdollisesti aiheuttama esteellisyys X Oy:n konkurssipesän pesänhoitajan tehtävään. Ollessaan omalta osaltaan esittämässä A:ta tähän tehtävään B oli menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti.

Kun sovintokorvaus maksettiin X Oy:n avaamalle määräaikaistilille, vaihtovelkakirjalaina, jonka vakuudeksi pantti korvausvaroihin oli annettu, ei ollut vielä erääntynyt maksettavaksi.

Helsingin hovioikeus oli lainvoimaisessa ratkaisussa katsonut, että panttaus oli pätemätön konkurssipesän yleiseen velkojatahoon nähden, koska niin sanottu julkivarmistus oli jäänyt tekemättä.

Kantelija oli sähköpostitse useita kertoja tiedustellut X Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimineelta B:ltä, oliko panttaus kunnossa. B oli vastannut mm., että hänen tiedossaan ei ollut ongelmia panttauksen suhteen ja että kaikki varallisuus, mitä asiassa oli yhtiölle kertynyt, oli täysin erillään yhtiön varallisuudesta. Määräaikaistilin julkivarmistus oli kuitenkin tekemättä.

Valvontalautakunnan ratkaisevana kysymyksenä oli sen selvittäminen, kenen toimesta julkivarmistus olisi tullut suorittaa sen jälkeen, kun korvausvarat talletettiin X Oy:n nimenomaan näitä varoja varten avaamalle pankkitilille.

Panttausilmoitus edellytti denuntaatiota joko omistajalta, jolloin ilmoitus oli vapaamuotoinen, taikka pantinsaajalta, jolloin ilmoitus edellytti tuekseen pankille esitettävää "omistajan kirjallista todistusta panttauksesta". Kantelija pantinsaajana ei ainakaan yksin olisi kyennyt kaikin puolin pätevää denuntiaatiota tekemään. Mikäli X Oy olisi suorittanut julkivarmistuksen, olisi tämä voinut tapahtua vapaamuotoisesti.

Kantelijan useamman tiedustelun jälkeen B:n olisi tullut selvittää, oliko panttauksesta tehty asiamukainen ilmoitus/julkivarmistus pankille, ja kun asiassa olisi selvinnyt, että näin ei ollut tehty, ainakin ilmoittaa puutteesta kantelijalle. Samalla kantelijalle olisi tullut ilmoittaa, mihin pankkiin sovintosumma oli talletettu. Sen jälkeen, kun denuntiaatio kantelijalle ilmoitettuun pankkiin olisi kantelijankin toimesta tehty, olisi julkivarmistuksen loppuunsaattaminen joka tapauksessa riippunut pankin ja X Oy:n toimenpiteistä.

Jättäessään varmistamatta sen, että panttaus oli voimassa yleiseen velkojatahoon nähden, sekä ilmoittaessaan kantelijalle muun muassa, että hänen tiedossaan ei ole ongelmia panttauksen suhteen, B on menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti.

Säädökset ja määräykset

Laki asianajajista 7 § 1 ja 3 momentit.

Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet 4.1 -kohta sekä 7.5 -kohdan 1 ja 2 momentit.

Lopputulos

Varoitus.

Asian ovat valvontalautakunnassa ratkaisseet Matti Kunnas (pj.), Ilkka Salonen ja Pia Letto-Vanamo.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 20.4.2016

Valittaja:

Asianajaja B

Kuultavat:

Suomen Asianajajaliitto
Valtioneuvoston oikeuskansleri
C

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Valitus

Asianajaja B on vaatinut, että valvontalautakunnan päätös kumotaan ja hänelle määrätty varoitus poistetaan. Toissijaisesti hän on vaatinut, että seuraamus lievennetään huomautukseksi.

Kohta 3

Valvontalautakunnan ratkaisu oli ilmeisen virheellinen ja kohtuuton, sillä pesänhoitajaksi esitetyn henkilön esteellisyys oli vahvistettu korkeimman oikeuden ratkaisulla toukokuussa 2015, mitä ennen Helsingin hovioikeus oli vuonna 2012 katsonut, ettei esteellisyyttä ollut olemassa. B ei siten helmikuussa 2010 ollut voinut tietää esteellisyyden tulkinnasta, eikä siksi ollut toiminut huolimattomasti. B oli ollut yhtiön hallituksessa, kun pesänhoitajaehdokkaasta oli päätetty, tietoinen siitä, että tämä oli toiminut yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtajana. B:llä ei kuitenkaan tällöin ollut ollut mitään syytä epäillä tämän aiheuttavan esteellisyyden. Oli kohtuutonta antaa B:lle varoitus, kun kyse oli ollut hyvän asianajajatavan kehittymisestä ja täsmentymisestä, joka oli tapahtunut vasta B:n toiminnan jälkeen.

Kohdat 4 ja 5

Valvontalautakunnan ratkaisu oli ilmeisen virheellinen, sillä B oli kertonut tiedossaan olleet julkivarmistukseen liittyneet seikat kantelijalle ja täyttänyt hänelle yhtiön hallituksen puheenjohtajana kuuluneen selvitysvelvollisuuden.

B oli valittu yhtiön hallitukseen 17.6.2009 ja seuraavana päivänä hallituksen puheenjohtajaksi. Hallitukseen oli samanaikaisesti valittu kolme juristia ja yksi kauppatieteen maisteri, joilla kaikilla oli ollut aikaisempi rooli yhtiössä. Kaikki mainitut henkilöt sekä yhtiön käyttämä kokenut asianajaja olivat suositelleet samana päivänä sovintosopimuksen allekirjoittamista. Yhtiön hallitus oli valtuuttanut yhden hallituksen jäsenistä siirtämään yhtiölle tulleen suorituksen välittömästi erilleen yhtiön muista varoista talletettavaksi. B oli syyskuussa 2009 saanut tietoonsa, että sopimukseen perustuva korvaus oli osittain pantattu vaihtovelkakirjalainan haltijoiden hyväksi joulukuussa 2008. Hän oli vasta huomattavasti yhtiön konkurssiin asettamisen jälkeen saanut tietää, että sovintokorvauksen pankkiin tallettanut hallituksen jäsen ei ollut ilmoittanut pankille varojen panttauksesta.

B oli rehellisesti ja parhaan tietonsa perusteella vastannut kantelijan tiedusteluihin panttauksesta. Tiedustelujen jälkeen B oli välittömästi tiedustellut asiaa muilta hallituksen jäseniltä ja asiaa hoitaneilta asianajajilta. Saamansa tiedon perusteella B oli todennut kantelijalle, ettei hänen tiedossaan ollut mitään panttaukseen liittyvää ongelmaa. B ei siten ollut antanut kantelijalle vääriksi tietämiään tietoja. Panttauksen julkivarmistuksen tekeminen ei myöskään ollut hallituksen puheenjohtajan tehtäviin kuuluva toimi, eikä B:llä ollut ollut mitään syytä ryhtyä erikseen tutkimaan panttauksen voimassaoloa ja julkivarmistuksen toteuttamista. Tapaohjeiden 7.4 kohdan 2 momentti ei asettanut asianajajalle selvitysvelvollisuutta hänen antamiensa tietojen oikeellisuudesta. B oli hallituksen puheenjohtajana luottanut asiasta saamaansa tietoon.

B:n käsityksen mukaan kantelijalla oli ollut käytettävissään koko ajan ulkopuolista oikeudellista ja kaupallista asiantuntija-apua. B:llä oli ollut täysi syy olettaa, että kantelija oli tiennyt, ettei B:n tehtäviin yhtiön hallituksen puheenjohtajana ollut kuulunut valvoa kantelijan välitöntä etua. Valvontalautakunta ei ollut ratkaisussaan edes moittinut B:tä tapaohjeiden 7.4 kohdan 1 momentissa mainituista seikoista, joten ratkaisu oli tämän kohdan soveltamisen osalta ilmeisen virheellinen.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunto

Suomen Asianajajaliiton hallitus on lausunnossaan katsonut, että valvontalautakunnan ratkaisua ei ole syytä muuttaa ja että valvontalautakunnan määräämä varoitus ei ole ollut kohtuuton seuraamus.

B ei ollut valituksessaan tuonut esiin seikkoja, joita valvontalautakunta ei olisi voinut ottaa huomioon asiaa ratkaistessaan. Asiassa ei ollut tullut esiin muitakaan seikkoja, joiden nojalla valvontalautakunnan ratkaisua olisi pidettävä ilmeisen virheellisenä tai valittajan kannalta kohtuuttomana. B:tä oli valvontamenettelyssä asianmukaisesti kuultu.

Korkein oikeus oli tulkinnut hyvän asianajajatavan sisältöä konkurssipesän pesänhoitajan esteellisyyskysymyksen osalta vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti. Helsingin hovioikeuden aikaisempi ratkaisu ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin.

Kantelijalle lähetettyjen sähköpostivastausten osalta asianajajan vastausten tuli perustua tosiseikkojen riittävään tutkimiseen myös silloin, kun vastaus annettiin vastapuolelle. Panttauksen pätevyydellä oli ollut kantelijalle suuri taloudellinen merkitys. B:n oli tullut menetellä valvontalautakunnan ratkaisusta ilmenevällä tavalla.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin lausuma

Valtioneuvoston oikeuskansleri on lausumassaan katsonut, ettei valvontalautakunnan ratkaisua ole syytä muuttaa.

Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä, josta hyvä asianajajatapa ilmenee, ei ennen korkeimman oikeuden ratkaisua 9.4.2015 ollut edellytetty esteellisyyden toteamiseksi, että konkreettisesti ja yksilöidysti osoitetaan asianajajan saaneen salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Korkein oikeus oli siten tulkinnut hyvän asianajajatavan sisältöä valvontalautakunnan vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti.

Valvontalautakunta oli sille kuuluvan harkintavallan rajoissa voinut katsoa B:n toimineen hyvän asianajajatavan vastaisesti, kun tämä omalta osaltaan oli esittänyt esteellistä pesänhoitajaa yhtiön konkurssipesän hoitajaksi, eikä valvontalautakunnan ratkaisua ollut pidettävä ilmeisen virheellisenä tai kohtuuttomana.

Kantelijan lausuma

C on lausumassaan katsonut, ettei valvontalautakunnan ratkaisua ole syytä muuttaa.

Kohta 3

B oli toiminut hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 4.1 kohdan vastaisesti esittäessään esteellistä henkilöä yhtiön konkurssipesän pesänhoitajaksi.

Kohdat 4 ja 5

B:n johtama yhtiön hallitus oli ottanut vaihtovelkakirjalainan vakuuden haltuunsa ja oli tahallisesti laiminlyönyt vakuuden julkivarmistuksen, vaikka tämä oli kuulunut hallituksen velvollisuuksiin. Tämän seurauksena vaihtovelkakirjalainan merkitsijät olivat menettäneet vakuuden.

B oli tullut tietoiseksi vakuutta koskevista velvoitteista ja julkivarmistuksen laiminlyönnistä viimeistään 1.9.2009 pyytäessään hallitukselta panttaukseen liittyvää selvitystä. Hän oli tämän jälkeen tietoisesti antanut C:lle totuudenvastaisia tietoja panttaukseen liittyen ilmoittaessaan, ettei hänen tiedossaan ollut ongelmia panttauksen suhteen. B oli ollut vakuussopimuksen nojalla velvollinen ilmoittamaan panttioikeuden voimassaoloon vaikuttaneesta seikasta. B:llä oli ollut korostunut huolellisuus- ja perehtymisvelvollisuus koskien panttauksen pätevyyttä, koska hänen tehtäviinsä oli kuulunut yhtiön velkojien oikeudellisten etujen turvaaminen. B:n toimien johdosta C ei itse ollut ryhtynyt panttauksen julkivarmistukseen liittyviin toimenpiteisiin.

Valvontalautakunnan B:lle antama varoitus oli liian lievä seuraamus. B olisi tullut erottaa Suomen Asianajajaliitosta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Kysymyksenasettelu ja sovellettavat säännökset

Hyvän asianajajatavan vaatimukset ilmenevät asianajajista annetun lain säännöksistä, oikeusministeriön päätöksellä (540/2012) vahvistetuista yleisen asianajajayhdistyksen säännöistä sekä Suomen Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskevista ohjeista (tapaohjeet).

Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko B toiminut hyvän asianajajatavan vastaisesti, kun hän on yhdessä yhtiön hallituksen muiden jäsenten kanssa päättänyt esittää konkurssipesän pesänhoitajaksi esteelliseksi osoittautunutta asianajajaa. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, onko B toiminut hyvän asianajajatavan vastaisesti jättäessään varmistamatta sen, että panttaus oli voimassa yleiseen velkojatahoon nähden sekä ilmoittaessaan kantelijalle muun muassa, ettei hänen tiedossaan ollut ongelmia panttauksen suhteen.

Tapaohjeiden 4.1 kohdan mukaan tehtävät on hoidettava huolellisesti, täsmällisesti, tarpeellisella joutuisuudella sekä tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta.

Tapaohjeiden 7.4 kohdan 1 momentin mukaan jos vastapuolella ei ole omaa avustajaa, hänelle on tarvittaessa huomautettava, että asianajajan tehtäviin ei kuulu vastapuolen etujen valvominen. Lisäksi asianajajan on tarvittaessa neuvottava vastapuolta käyttämään omaa asianajajaa. Saman kohdan 2 momentin mukaan asianajaja ei saa johtaa vastapuolta harhaan antamalla tälle tosiseikoista tai oikeussäännöksistä tietoja, jotka hän tietää vääriksi.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2009:10 todennut hyvää asianajajatapaa koskevan valvonta-asian ja tällaisessa asiassa tehdyn valituksen arvioinnin lähtökohtana olevan, että asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hyvä asianajajatapa asettaa asianajajille pidemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Hyvän asianajajatavan sisältö kehittyy ja täsmentyy toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten johdosta. Tähän nähden hyvän asianajajatavan valvonta onkin lähtökohtaisesti uskottu asianajajalaitokselle itselleen sekä sen piirissä toimivalle valvontalautakunnalle, jonka ratkaisukäytäntö osaltaan määrittää tapaohjeiden tulkintaa ja hyvän asianajajatavan sisältöä. Tuomioistuimet toimivat valvonta-asioissa oikeussuojaa takaavina valitusasteina, ja niissä korostuu kysymys kurinpitoratkaisun mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä valvonta-asiassa.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus hyväksyy valvontalautakunnan päätöksestä ja Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunnosta ilmenevillä perusteilla johtopäätöksen, että B:n menettely on ollut hyvän asianajajatavan vastaista. Hovioikeus toteaa lisäksi kohdan 3 osalta, että B on riidattomasti ollut tietoinen pesänhoitajaehdokkaan esteellisyyden aiheuttaneista seikoista. Näin ollen hänen on voitu katsoa menetelleen huolimattomasti laiminlyödessään ottaa nämä seikat huomioon myötävaikuttaessaan sittemmin esteelliseksi todetun henkilön esittämiseen pesänhoitajaksi.

Valvontalautakunta on määrännyt B:lle seuraamuksena varoituksen, mitä ei voida pitää kohtuuttomana. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ole.

Päätöslauselma

Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisua ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Ari Kyllönen
hovioikeudenneuvos Risto Niemiluoto

Esittelijä: viskaali Kristian Sjöblom

ESITTELIJÄN MIETINTÖ ASIASSA

Viskaali Kristian Sjöblom:

Hovioikeuden päätös oli esittelijän mietinnön mukainen kysymyksenasettelun ja sovellettavien säännösten osalta. Tämän jälkeen hovioikeus lausunee seuraavaa:

Asian arviointi ja johtopäätökset

Kohta 3

Valvontalautakunnan ratkaisussa kuvattu B:n menettely koostuu pääpiirteissään siitä, että hän on osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana myötävaikuttanut sittemmin esteelliseksi osoittautuneen asianajajan esittämiseen kyseisen yhtiön konkurssipesän pesänhoitajaksi. Konkurssihakemuksen on sitä vastoin laatinut B:n kanssa samassa asianajotoimistossa työskennellyt toinen asianajaja. Asiassa on ensiksi arvioitava sitä, missä määrin B on tässä roolissa ollut velvollinen huolehtimaan pesänhoitajaksi esitettävän henkilön esteettömyydestä.

Konkurssilain 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan sen, joka on antanut suostumuksensa pesänhoitajan tehtävään, tulee ilmoittaa tuomioistuimelle kaikki ne seikat, jotka voivat olla omiaan vaarantamaan hänen tasapuolisuuttaan ja riippumattomuuttaan pesänhoitajana tai aiheuttamaan perusteltuja epäilyksiä hänen tasapuolisuudessaan ja riippumattomuudessaan pesänhoitajana.

Edellä mainitun säännöksen sanamuodosta ilmenee, että esteellisyyden arviointi ja siihen vaikuttavien seikkojen ilmoittaminen on konkurssilaissa säädetty lähtökohtaisesti pesänhoitajaehdokkaan vastuulle. Asianajajille on kuitenkin tapaohjeiden nojalla asetettavissa myös lakimääräisiä velvoitteita pidemmälle meneviä velvollisuuksia ja vaatimuksia esimerkiksi koskien tehtävän huolellista hoitamista.

Asianajaja ei lähtökohtaisesti ole henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että toinen asianajaja omassa toiminnassaan noudattaa tapaohjeista ilmeneviä velvollisuuksia (vrt. samansisältöinen lisäys 8.6.2012 koskien luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia tapaohjeiden 11.5 kohdan 2 momentissa). Tapaohjeiden mukaan tehtävä on kuitenkin hoidettava huolellisesti.

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kommentaarin (31.1.2011) mukaan huolellisuusvaatimus edellyttää, että neuvot ja toimenpiteet on perustettava tosiseikkojen ja voimassa olevan oikeuden sisällön riittävään tutkimiseen. Kun arvioidaan sitä, onko asianajaja toiminut huolimattomasti, ratkaisevaa on se, millaista huolellisuutta asianajajalta yleensä voidaan ammattikuntansa jäsenenä kohtuudella vaatia kyseessä olevassa konkreettisessa tilanteessa.

Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä toisen henkilön esteellisyyden huomioimatta jättäminen on katsottu huolimattomaksi toiminnaksi tilanteessa, jossa esteellinen henkilö on ollut asianajajan valvontavelvollisuuden piirissä toimiva lakimies (2. jaosto 16.2.2007 § 8).

B:n tapauksessa pesänhoitajaksi ehdotettu henkilö on ollut eri asianajotoimistossa työskennellyt kokenut asianajaja, joka on ollut omalta osaltaan velvollinen noudattamaan sekä konkurssilain että hyvän asianajajatavan mukaisia esteettömyysvaatimuksia itsenäisesti. Pesänhoitajaehdokkaalla on myös ollut lakisääteinen velvollisuus tuoda esille kaikki seikat, jotka objektiivisesti arvioiden voivat vaikuttaa esteellisyysarviointiin. Konkurssihakemuksen on laatinut tuomioistuimelle toinen asianajaja, joka ei siten myöskään ole ollut B:n välittömän valvontavelvollisuuden piirissä toimiva henkilö.

Hovioikeus katsonee kohtuulliseksi, että B:n on näissä olosuhteissa täytynyt voida luottaa pesänhoitajaehdokkaana olleen kokeneen asianajajan tekemään arvioon omasta esteettömyydestään sekä siihen, että tämä kieltäytyy tehtävästä, mikäli katsoo olevansa esteellinen.

Pelkästään päätöksen tekemistä yhtiön hallituksen kanssa siitä, että sittemmin esteelliseksi osoittautuvaa henkilöä pyritään esittämään pesänhoitajaksi, ei voine hovioikeuden arvion mukaan näissä olosuhteissa pitää hyvän ajanajajatavan vastaisena huolimattomana menettelynä. Hovioikeus katsonee perustelluksi suhtautua lähtökohtaisesti varauksella siihen, että esteellisyyssäännösten noudattamisen vastuuta laajennetaan yleisen huolellisuusvelvoitteen perusteella koskemaan huomattavan laajaa henkilöpiiriä.

Hovioikeus katsonee edellä mainitut seikat huomioon ottaen, että kurinpidollisen seuraamuksen määrääminen B:lle näissä olosuhteissa on kohdan 3 osalta kohtuutonta.

Kohdat 4 ja 5

Valvontalautakunnan viittaama tapaohjeiden 7.4 kohdan 1 momentti koskee muun muassa vastapuolen neuvomista oman avustajan hankkimisen suhteen. Tältä osin hovioikeus katsonee, että valvontalautakunnan ratkaisun perusteluista ei ilmene lainkaan perustetta momentin soveltamiselle. B:tä ei ole ratkaisussa miltään osin moitittu tämän momentin vastaisesta toiminnasta. Näin ollen kurinpidollisen seuraamuksen perustamista tähän tapaohjeiden kohtaan on pidettävä ilmeisen virheellisenä.

Valvontalautakunnan viittaaman tapaohjeiden 7.4 kohdan 2 momentin osalta hovioikeus todennee, että kyseinen momentti kieltää sanamuotonsa perusteella ainoastaan sellaisten tietojen antamisen, joiden asianajaja tietää olevan virheellisiä. Asianajajaliiton hallitus on lausunnossaan katsonut, että asianajajalla on tämänkin momentin osalta perehtymisvelvollisuus ja että annetun vastauksen on perustuttava tosiseikkojen riittävään tutkimiseen.

Tapaohjeiden kommentaarin (31.1.2011) mukaan asianajajalla on tosiseikkojen osalta oikeus luottaa asiakkaansa hänelle kertomaan, ellei asianajajalla ole erityistä syytä kyseenalaistaa näitä tietoja. Tämä on yhdenmukaista tapaohjeiden 8.2 kohdan 2 momentin kanssa, jonka mukaan asianajaja ei ole ilman erityistä syytä velvollinen tarkistamaan asiakkaansa antamia tietoja. Tapaohjeiden kommentaarin mukaan erityiset syyt, joista voi aiheutua velvollisuus tietojen tarkistamiseen, riippuvat asian luonteesta ja voivat olla monenlaisia. Tehtävän asianmukainen hoitaminen ja asiakkaan etu edellyttävät usein, ettei asianajaja toimi asiakkaan antamien tietojen pohjalta kritiikittä, tietoja tarkistamatta. Mitä vakavammasta väitteestä tai asiasta on kysymys, sitä pidemmälle menevää kriittisyyttä asianajajalta voidaan edellyttää.

Oikeuskirjallisuudessa on samansuuntaisesti edellä mainitun kanssa katsottu, ettei asianajaja lähtökohtaisesti toimi väärin, jos hän toistaa asiakkaansa hänelle kertomaa. Asianajajalla on katsottu olevan oikeus käyttää tehtävää hoitaessaan asiakkaan hänelle uskomia tietoja ja vedota niihin niin kauan, kunnes hän saa tietää niiden olevan epätosia. Näiden tietojen käyttämisen mittatikkuna ei ole katsottu olevan se, mitä asianajajan olisi tullut tietää, vaan se, mitä hän todella tiesi (Ylönen, Markku: Asianajajaoikeus, 2014, s. 355 ja 361).

B:n menettelyä on arvioitava suhteessa hänen tehtäviinsä. Panttauksen julkivarmistuksen laiminlyönti on tässä tapauksessa liittynyt yhtiön tekemään vakuussopimukseen, joka on laadittu toisen asianajotoimiston toimesta ennen kuin B on valittu yhtiön hallitukseen. Tämä samainen toinen asianajotoimisto on huolehtinut muun muassa panttausilmoituksen tekemisestä sovintokorvauksen suorittavalle taholle sekä varojen siirtämisestä yhtiön avaamalle tilille. Yhtiön hallitus on B:n ollessa sen puheenjohtaja päättänyt avata pankkitilin, jolle pantatut varat sittemmin siirrettiin. Hallitus on samassa päätöksessä valtuuttanut yhden hallituksen jäsenistä avaamaan tilin ja allekirjoittamaan tarvittavat dokumentit yhtiön puolesta.

Panttausasian hoitaminen asianajotoimeksiantona ei toisin sanoen ole missään vaiheessa ollut nimenomaisesti B:n tai hänen asianajotoimistonsa tehtävänä, ja pankkitilin avaaminen sekä siihen liittyvät toimenpiteet on hallituksen nimenomaisella päätöksellä uskottu yhdelle yhtiön hallituksen muista jäsenistä. B:n toimintaa arvioitaessa ratkaisevaa on siten se, missä määrin hän on voinut näissä olosuhteissa luottaa panttauksesta saamaansa tietoon, kun hän on vastannut kantelijan tiedusteluihin asiasta. Yhtiön hallituksen muita jäseniä ja panttausasian hoitamisesta vastannutta toista asianajotoimistoa on näissä olosuhteissa pidettävä tietyssä määrin asiakkaaseen verrattavissa olevana tietolähteenä, kun arvioidaan tapaohjeiden 7.4 kohdan 2 momentin noudattamista ja siihen liittyvää perehtymisvelvollisuutta. Mikään asiassa ei viittaa siihen, että B olisi ollut tietoinen panttauksen julkivarmistuksen laiminlyönnistä. Kysymys on siten lähinnä siitä, onko B perehtynyt asiaan riittävällä tavalla vastatessaan kantelijalle.

Kantelijan tiedustelut ovat pääosin koskeneet panttauksen suhdetta yhtiön aikaisempiin velvoitteisiin, jotka vakuussopimuksen ehdon mukaisesti olisivat voineet vaikuttaa panttauksen asemaan. Kantelija on lisäksi pyytänyt tietoa siitä, onko panttauksesta tehty ilmoitus sovintokorvauksen maksaneelle taholle. Mainitut tiedustelut eivät kuitenkaan viittaa siihen, että rahojen tallettamisesta ja vakuussopimukseen liittyneistä muista toimenpiteistä huolehtineet asiantuntevat tahot olisivat laiminlyöneet sinänsä rutiininomaisena toimenpiteenä pidettävän julkivarmistuksen pankille. Asiakirjoista käy ilmi, että B on välittömästi kantelijan tiedustelujen jälkeen pyytänyt yhtiön hallitukselta selvitystä panttauksen ja vaihtovelkakirjalainan suhteesta yhtiön aikaisempiin velvoitteisiin.

Kun otetaan huomioon, että B vaikuttaa toimineen vakuussopimuksesta ja rahojen tallettamisesta huolehtineilta tahoilta saamiensa tietojen perusteella, hovioikeus ei katsone hänen laiminlyöneen perehtymisvelvollisuuttaan ennen vastauksen antamista kantelijalle. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimineelta B:ltä ei näissä olosuhteissa ole tapaohjeiden valossa voitu kohtuudella edellyttää, että hän ryhtyisi selvittämään ja kyseenalaistamaan toisten asiantuntevien tahojen tehtävänä olleiden toimenpiteiden kaikkien vaiheiden asianmukaisuutta. Nämä muut tahot eivät myöskään ole olleet tapaohjeiden tarkoittamalla tavalla B:n henkilökohtaisen valvontavastuun alaisena, joten muiden tahojen mahdollisten laiminlyöntien ei tule johtaa kurinpidolliseen seuraamukseen B:lle. Muissa kuin valvontavastuuta koskevissa tilanteissa tapaohjeiden noudattamisen kannalta ratkaisevana tullee hovioikeuden arvion mukaan pitää kysymyksessä olevan asianajajan henkilökohtaista toimintaa, eikä ainoastaan hänen asemaansa esimerkiksi yhtiön toimielimessä.

Hovioikeus katsonee, että B on perehtynyt panttausasiaan tapaohjeiden ja kantelijan tiedustelujen sisällön valossa riittävällä tavalla vastatessaan kantelijan tiedusteluihin. Kurinpidollisen seuraamuksen määräämistä B:lle on näissä olosuhteissa myös muutoin pidettävä kohtuuttomana, kun julkivarmistuksen tekemättä jättämisen ei ole osoitettu johtuneen B:n omasta laiminlyönnistä.

Lopputulos

Hovioikeus kumonnee Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisun ja poistanee B:lle määrätyn varoituksen.

RÄTTEGÅNGEN I HOVRÄTTEN

HOVRÄTTENS AVGÖRANDE

AVGÖRANDETS CENTRALA INNEHÅLL

A hade grundat en vinklubb, vars medlemmar via klubbens nätsida kunde beställa viner, som A sedan im­porterat från en portugisisk vingård. Det pris som medlemmarna betalade till A översteg vad A hade beta­lat i inköpspris, skatter och transportkostnader. Hovrätten fann att A hade infört vinerna och förmedlat dem i kommersiellt syfte utan att ha i alkohollagen 8 § 1 momentet och 14 § avsett detaljhandelstillstånd och således handlat i strid med finsk lagstiftning.

EU-domstolen har konstaterat (C-198/14, Visnapuu) att 14 § alkohollagen bör bedömas mot bakgrund av artikel 34 i Fördraget om Europeiska unionens funktionssätt (FEUF), som gäller fri rörlighet av varor. Ett nationellt system med förhandstillstånd kan godkännas om det är ägnat att säkerställa skyddet för folkhälsan, detta mål inte kan uppnås med mindre ingripande åtgärder, samtidigt som systemet inte får utgöra medel för godtycklig diskriminering.

Hovrätten ansåg att skyddet mot folkhälsan motiverar begränsningar i införseln och förmedlingen. För­säljningen av gårdsviner i Finland är småskalig, varför fråga inte är om diskriminering av utländska viner. Däremot fann hovrätten att åklagaren inte i målet visat sådana omständigheter, utgående från vilka ett absolut tillståndssystem är nödvändigt. Alkoholens skadeverkningar kan undvikas genom mindre omfat­tande begränsningar än att verksamheten förbjuds helt. Alkohollagens stadganden, enligt vilka A:s förfa­rande varit lagstridigt, är inte förenliga med EU-rätten och åtalet för grovt alkoholbrott förkastades.

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A oli perustanut viinikerhon, jonka jäsenet kerhon nettisivujen kautta saivat tilata viinejä, jotka A toi maa­han portugalilaiselta viinitarhalta. Jäsenten maksama hinta ylitti sen, mitä A oli maksanut hankintahinta­na, veroina ja kuljetuskustannuksina. Hovioikeus katsoi, että A oli tuonut viinit maahan ja välittänyt ne kaupallisessa tarkoituksessa ilman alkoholilain 8 § 1 momentissa ja 14 §:ssä tarkoitettua vähittäismyynti­lupaa, ja siten toiminut kansallisen lain vastaisesti.

EU-tuomioistuin on todennut (C-198/14, Visnapuu), että alkoholilain 14 §:n säännöksiä on tutkittava Eu­roopan unionin toiminnasta solmitun sopimuksen (SEUT) tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevan 34 artiklan kannalta. Kansallinen ennakkolupaa vaativa lainsäädäntö voidaan hyväksyä, mikäli sen tavoittee­na on kansanterveyden suojelu eikä tätä tavoitetta ole mahdollista saavuttaa lievemmin keinoin. Samalla toimenpiteet eivät saa muodostaa mielivaltaista syrjintää.

Hovioikeus katsoi, että kansanterveyden suojelu on hyväksyttävä syy rajoittaa viinien maahantuontia ja välittämistä. Tilaviinien myynti Suomessa on pienimuotoista, joten kysymys ei ole ulkomaalaisten viinien syrjinnästä. Sen sijaan hovioikeus katsoi, että syyttäjä ei ollut näyttänyt sellaisia seikkoja, joiden nojalla ehdoton lupajärjestelmä olisi tarpeen. Alkoholin haittavaikutukset ovat torjuttavissa lievemmin keinoin kuin toiminnan täydellisellä kiellolla. Alkoholilain säännökset, joiden nojalla A:n menettely on ollut lain­vastaista, eivät ole EU-oikeuden mukaisia ja syyte törkeästä alkoholirikoksesta hylättiin.

ÖSTERBOTTENS TINGSRÄTTS DOM 29.11.2013 NRO 128134

Åklagare B

Svarande A

Ärende Grovt alkoholbrott

Åklagarens straffanspråk

1. Grovt alkoholbrott

8360/R/0000106/12

Strafflagen 50a kap. 2 § 1

26.02.2011 - 02.01.2012 Vasa

A har i strid med alkohollagen eller bestämmelser som utfärdats med stöd av den i försäljningssyfte fört in alkoholdrycker till landet samt sålt och förmedlat dem vidare till andra personer och företag på följande sätt:

A har via J:s (klubbens) hemsidor på internet annonserat om att privatpersoner och företag, genom att bli medlemmar i klubben, kan importera vin från utlandet. Klubbens kunder har via K Ay:s (bolagets) konto hos Suomen Verkomaksut Oy:s betalningstjänst gjort sina beställningar och betalat dem, jämte skatter och övriga anskaffningskostnader. A har styrt betalningarna till klubbens konto i Vasa Andelsbank.

A har därefter gjort beställningen i klubbens namn direkt hos leverantören, slutit avtal med speditören i klubbens namn samt förtullat alkholdryckerna i klubbens namn. Alkoholdryckerna har av speditören levererats direkt till kunderna.

A har på detta sätt vid minst tre olika tillfällen fört in i landet sammanlagt 1 912 liter vin (2 549 st flaskor) till ett sammanlagt uppskattat värde av 33 978 euro.

Gärningen är som helhet att anse som grov när man beaktar att brottet gällt en anmärkningsvärt stor mängd alkoholdrycker och att A eftersträvat en avsevärd ekonomisk vinning.

Åklagarens övriga anspråk

Ekonomisk vinning av brott i åtalspunkt 1

A bör dömas att till staten förverka brottsnyttan, sammanlagt 15 162 euro.

(Beräkningsgrund: medelförsäljningspris/flaska 13,33 x 2 549 flaskor = försäljningens totalvärde 33 978 euro. Avräknas inköpspris 12 428 euro samt betalda skatter 6 387 euro = brottsnytta 15 162 euro).

Svaromål

Svaranden har bestridit åtalet och yrkat att detta skall förkastas.

EU-domstolen har 4.10.2007 avgjort ärendet C-186/05 (Kommissionen mot Sverige). Enligt avgörandet hade Sverige inte iakttagit förpliktelsen i 28 artikel i EU:s grundfördrag, eftersom Sverige förbjudit privatpersoner att importera alkoholdrycker, vilken import skedde mellan självständiga förmedlare som dessa personer valt eller mellan professionella transportföretagare och då detta förbud inte kunde anses motiverat med stöd av 30 artikeln i grundfördraget.

Detta avgörande av EU-domstolen ledde till att det i Sverige grundades ett flertal vinklubbar, som började beställa vin och andra alkoholdrycker från utlandet till sina medlemmar.

Valvira (Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården) har 22.10.2007 tagit ställning till nämnda avgörande av EU-domstolen och har konstaterat att privatpersoner enligt finsk alkohollagstiftning redan tidigare kunnat köpa och beställa alkoholdrycker från utlandet och att EU-domstolens avgörande inte förorsakade någon förändring till denna del.

Helsingfors tingsrätts avgörande 5.3.2010. I ärendet yrkade statsåklagaren på straff åt tre svaranden för yrkesmässig förmedling av alkoholhaltigt ämne. Åtalet förkastades och statsåklagaren anförde inte besvär.

Nytt direktiv av Valvira 18.3.2010

Ovan nämnda Helsingfors tingsrätts dom fick stor publicitet. Småningom fylldes internetsidor av annonser från partiaffärer som grundats särskilt i Estland, men också i andra EU-länder och vilka sålde vin och andra alkoholdrycker. Enligt annonserna kunde finska privatpersoner och företag via internet helt lagligt beställa alkoholdrycker för eget bruk från utlandet.

Det nya direktivet från Valvira gavs uttryckligen med anledning av Helsingfors tingsrätts förkastande dom. Detta direktiv är enligt svarandens uppfattning fortfarande i kraft.

Svarandens verksamhet

Det fanns i Vasa bland personer med vin som hobby ett intresse för att beställa vin från utlandet och uttryckligen direkt från vingårdarna. Svaranden har själv i åratal haft vinkultur som sin hobby och är väl insatt i olika vinsorter och vinodlingsområden. Medlemmar i Vasa vinklubb tog kontakt med svaranden och bad honom reda ut på vilket sätt de kunde beställa vin direkt från vinodlarna. Man tog kontakt med svaranden, eftersom man kände till hans språkkunskaper, erfarenhet från utrikeshandel, samt internetfärdigheter.

På grund av svarandens förfrågningar blev det klart att vinodlarna inte var intresserade av att leverera några vinflaskor, eftersom byråkratin var för omfattande i förhållande till avkastningen. Det blev därför aktuellt att grunda en vinklubb och svaranden ansågs lämplig att ta itu med detta. Utgångspunkten var att verksamheten strikt skulle följa den finska alkohollagstiftningen och Valviras, samt tullens direktiv gällande importen. Den klubb som grundades var J (nedan Klubben).

Klubben har strävat efter att ordagrant iaktta Valviras direktiv från 18.3.2010, som ingår på klubbens hemsida som information till klubbens medlemmar.

Enligt direktivet får ett utländskt alkoholföretag inte importera alkohol till Finland. Detsamma gäller också alla andra som på uppdrag av ett utländskt företag importerar alkohol till Finland och förmedlar dryckerna vidare till köpare i Finland.

Klubben har inte handlat på detta förbjudna sätt.

Direktivet förutsätter att köparen beställer alkoholdryckerna direkt från en i utlandet befintlig säljare utan att använda mellanhand i Finland. Enligt svaranden har Klubben uppfattat direktivet så att en utländsk säljare av alkohol inte får ha en egen representant eller motsvarande verksamhetspunkt i Finland.

Köparen skall enligt direktivet betala alkoholdryckerna direkt till säljaren, innan produkterna transporteras till Finland. Betalning får inte ske till säljarens representant i Finland.

Direktivet har iakttagits till denna del. Varje medlem i Klubben har gjort sin egen beställning via Klubbens egna webbsidor, samt har betalat sin beställning via Suomen Verkkomaksut Oy till Klubbens bankkonto. Då en tillräcklig mängd beställningar inkommit, har Klubben betalat de beställda vinerna till säljaren i utlandet. Äganderätten till vinerna har övergått till beställarna, då betalningen inkommit på den utomlands befintliga säljarens konto.

Säljaren skall överlåta alkoholdryckerna till köparen eller till en av denne uppgiven representant, exempelvis ett transportföretag utanför Finlands gränser, vilket bör vara ett självständigt, av säljaren oavhängigt företag.

Så här har det gått till. Klubbens medlemmar har redan innan verksamheten inletts, överenskommit om att ett känt internationellt transportföretag skulle anlitas för transporterna. Man hade valt Schenker, som är ett stort internationellt transportföretag. Den utländska säljaren har överlåtit de beställda alkoholdryckerna i sitt hemland till Schenker för vidaretransport.

Det bör, enligt direktivet, föreligga ett separat avtalsförhållande mellan köparen och transportföretaget och köparen skall betala transportföretaget separat.

Klubbens medlem visste, då han gjorde beställningen, att han samtidigt betalade transportkostnaderna för de beställda vinerna till ett självständigt transportföretag. För medlemmarna har noggrannt klargjorts vilka olika kostnader som ingick i priset för en vinflaska. Transportkostnadernas andel var i medeltal 12 % av flaskans pris.

Direktivet förutsätter att vinerna skall transporteras direkt till kunden i Finland och inte exempelvis till säljarens mellanlager.

Klubben har för sina medlemmars räkning ingått avtal med Suomen Lähikauppa Oy (Siwa, Valintatalo och Euromarket) och Matkahuolto, enligt vilka avtal Schenker, som ansvarar för utlandstransporten, i Finland levererar kundernas försändelser till Matkahuolto, som levererar de med beställarens namn försedda slutna försändelserna vidare till den Suomen Lähikauppa Oy:s affär som ligger närmast beställaren för att hämtas därifrån. Klubben har således agerat i enlighet med direktivet.

C, som är direktör för juridiska ärenden vid Suomen Lähikauppa Oy, har i ett e-postmeddelande som finns i förundersökningsmaterialet uppgett att han utrett verksamhetens laglighet med Valvira, samt att verksamheten enligt Valviras uppfattning ansetts vara i enlighet med gällande lag i Finland.

Enligt åtalet skulle svaranden i strid med alkohollagen eller bestämmelser som utfärdats med stöd av den i försäljningssyfte ha fört in alkoholdrycker till landet, samt sålt och förmedlat dem vidare till andra personer och företag. Eftersom beställning av alkoholdrycker via internet var ett okänt förfaringssätt, då alkohollagen stiftades, finns inga bestämmelser härom i alkohollagen. Direktiven gällande förfaringssätt har delegerats till Valvira, varför ärendet måste avgöras i enlighet med de direktiv som Valvira gett.

Alkoholbrott är straffbart endast som uppsåtlig gärning. På svarandens vägnar har ovan redogjorts för hur svaranden på Klubbens vägnar på alla sätt försökt försäkra sig om att de inköp som Klubbens medlemmar gjort inte på något sätt skulle stå i strid med Finlands lagstiftning och Valviras direktiv.

Svaranden har vid tre olika tillfällen varit i telefonkontakt med Valvira och redogjort för Klubbens verksamhetsidé. Svaranden kommer inte ihåg personernas namn, men en av dem var Valviras jurist. Efter telefonsamtalen har svaranden i sin almanacka antecknat "Valvira OK". Såvida tingsrätten anser att svaranden tolkat Valviras direktiv felaktigt, har detta inte varit uppsåtligt.

Den ekonomiska nyttan

Åklagaren har ansett att svaranden genom sitt förfarande erhållit en ekonomisk nytta om 15.162 euro. Svaranden bestrider detta och konstaterar att Klubben år 2011 gått 13.391,68 euro på förlust.

Bevisning

- - -

Domskäl

Bevisning

Av Klubbens hemsida har (S1, bilaga 1 i förundersökningsprotokollet) angående Klubbens ideologi framgått följande:

" Valitsemme viinimme yhdessä viinien asiantuntijoiden ja vierailemme säännöllisesti viinitarhoissa Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa. Tällä tavalla takaamme jäsenillemme parhaimman viinivalikoiman. Klubin jäsenenä voit istua PC:si ääressä, käydä viinikerhomme sivuilla ja valita omat suosikkiviinisi jne. Ostamme aina viinit suoraan viinitarhoilta kilpailukykyisiin hinnoin, niinkuin itse olisit viinitarhassa ostamassa viinisi. Meillä on Schenkerin kanssa vuosisopimus, joka takaa edulliset ja luotettavat kuljetukset Euroopasta Suomeen. Huolehdimme siitä, että kaikki viranomaismaksut ja rahtimaksut tulevat ajallaan hoidettua ja että noudatamme verottajan, tullin, sekä Valviran ohjeita viinintuonnissa."

Av svarandens e-postmeddelande till vinleverantören L (S2, bilaga 2 i förundersökningsprotokollet) har det framgått att svaranden meddelat leverantören att han betalat fakturan och att Klubben vill göra den första beställningen omfattande 60 lådor vin.

Av e-postmeddelande från D (S3, bilaga 2, s. 10(17) i förundersökningsprotokollet) har det framgått att till tullen meddelats 3 mottagna försändelser, samtliga från leverantören L i Portugal. 19.4.2011 har mottagits 225 liter vin, för vilken mängd uppburits alkoholskatt 636,75 euro och returflaskskatt 114,75 euro. 2.8.2011 har mottagits 234 liter vin, för vilken mängd uppburits alkoholskatt 662,22 euro och returflaskskatt 119,34 euro. 2.12.2011 har mottagits 1453 liter vin, för vilken mängd uppburits alkoholskatt 4.111,99 euro och returflaskskatt 741,03 euro. Sammanlagt har således mottagits 1 912 liter vin, samt betalats skatt 6 387 euro.

Av leveransbekräftelsen (S4, bilaga 7, s. 11(17) i förundersökningsprotokollet) har det framgått att värdet på den största enskilda beställningen inklusive skatter och andra omkostnader varit 25 345 euro, samt att beställningen omfattat 323 lådor, dvs 1 938 flaskor.

Svaranden har åberopat ett e-postmeddelande från Suomen Lähikauppa Oy:s chef för juridiska ärenden C till nämnda bolags direktör E (S6, bilaga 7, s. 4(17) i förundersökningsprotokollet), i vilket meddelande C sammanfattat sina telefonsamtal med Valvira och Tullen och konstaterat att Valvira låtit förstå att verksamheten enligt deras uppfattning var i överensstämmelse med gällande lagstiftning.

Svaranden har också åberopat ett e-postmeddelande från juristen F vid Valvira till undersökaren G vid Österbottens polisinrättning (S7, bilaga 4, s. 2(3) i förundersökningsprotokollet), i vilket meddelande F konstaterat följande: "Sellainen viinikerhotoiminta on siis ok, jossa esim. tuttavaporukka ostaa juomat alkosta ja maistelee niitä yhdessä. He voivat myös tilata juomat ulkomailta, mutta tällöin tilauksen tulee olla yksilöitävissä. Eli sellainen toiminta ei ole sallittua, että tilataan esim. lavallinen viiniä, joka jaetaan Suomessa. Tilauksen tulee tilausvaiheessa olla yksilöity, vaikkakin sen vastaanottajana ym hoitaisi yksi henkilö kaikkien puolesta."

Svaranden A har i rätten uppgett att det inte är särskilt lätt för en privatperson att beställa vin från utlandet. Man måste först hitta en vinproducent som är villig att sälja ett litet parti och komma överens om ett pris, samt betala i förskott. Sedan måste man hitta ett transportföretag, som är villigt att transportera en liten mängd och komma överens om ett pris med detta företag. Därefter skall man besöka tullen och fylla i en tullblankett för import av alkoholdryck, samt betala punktskatt och returflaskskatt. Först då skatten är betald, kan man beställa vinet och därtill skall man sända tullens referensnummer till vinleverantören, som matar in numret i EMCS-systemet. Logistiken tar 3-4 veckor beroende på transportföretaget och det tar normalt 4-6 veckor från beställningen tills man får varan. Dessutom blir det dyrt att beställa vin på detta sätt.

Svaranden har uppgett att han varit i kontakt med motsvarande vinklubbar i Sverige och fått råd och tips därifrån. Därtill hade han haft kontakt med Valvira och Tullen (D och H). Vid tullen hade man uppgett att tullen hade mandat att bestämma hur importen av vin på internet skall ske. Svaranden har vidare uppgett att han strävat till att utveckla Klubbens hemsida så att vinbeställningarna skulle kunna ske så automatiskt som möjligt gällande betalning och logistik. Han hade i Klubbens namn ingått avtal med Schenker om transporterna från Europa till Finland och med Suomen Lähikauppa Oy och Matkahuolto om transporterna inom landet. 3.5.2011 hade han ännu kontrollerat med Valvira att allt var ok.

Svaranden har berättat att en beställning via Klubbens hemsida gick till så att beställaren först registrerade sig, varefter denne godkändes som medlem. Därefter kunde man välja viner och lägga dessa i webshopens köpkorg och betala. Då klubbmedlemmar lagt in beställningar motsvarande en halv (½) Europall, skickades beställningarna av svaranden till vinproducenten, skatterna betalades och EMCS-numret skickades till vinproducenten, varefter beställningarna kunde levereras. Själva leveransen från Sydeuropa tog ca 2 veckor, varefter distributionen till beställarna skedde via Matkahuolto och Suomen Lähikauppa Oy.

Svaranden har ansett att det med det beskrivna förfarandet inte var frågan om att Klubben skulle fungera som mellanhand. Varje enskild beställning kunde identifieras och enligt svaranden uppfylldes alla kriterier i Valviras direktiv. Såväl tullen som Valvira hade sett Klubbens hemsidor och godkänt dem. Strävan hade varit att automatisera så långt som möjligt. Skapandet av hemsidan hade krävt den största arbetsinsatsen. Då systemet varit uppbyggt, krävdes inte mycket arbete, förutom besök till tullen betalning av skatterna. Kunderna hade själva inte varit i kontakt vare sig med transportföretag eller vinproducent, utan allt hade skötts av Klubben.

Svaranden har vidare uppgett att K Ay var ett öppet bolag, som existerat i ett tiotal år. Dess verksamhet gick ut på import till restauranger. En beställning som Klubben gjort hade skett tillsammans med detta bolag och det hade berott på att ifrågavarande vinproducent inte varit intresserad av en ny aktör. I detta fall hade bolaget betalat avgifterna till olika myndigheter och Klubben hade betalat åt bolaget. De betalningar som Klubbens medlemmar gjort via Suomen Verkkomaksut Oy:s betalningstjänst hade i detta fall gått på bolagets konto. I de övriga fallen hade Klubbens medlemmars betalningar till Suomen Verkkomaksut Oy gått till Klubbens konto.

Klubben var inte en registrerad förening, men hade haft bokföring, där inkomster och utgifter framgick. Enligt svaranden hade han inte erhållit någon ekonomisk vinning. Klubbens lönsamhet hade varit negativ det första verksamhetsåret. Det hade inte heller varit meningen att Klubben skulle göra någon vinst.

Det pris som betalats åt producenten hade varierat, beroende på bl.a beställningens storlek. I priset som beställaren betalat, ingick därtill alkohol och returflaskskatten, transportkostnaderna, bank- och IT-kostnader, samt mervärdesskatten, vilket har framgått på Klubbens hemsida (S1, bilaga 1 s. 5(5) i förundersökningsprotokollet). Angående beräkningen av den ekonomiska nyttan i stämningsansökan har svaranden konstaterat att i beräkningen inte beaktats transportkostnaderna, vilka var ca 2 euro/flaska, mervärdesskatten, samt IT-kostnaderna, av vilka den största kostnaden varit skapandet av hemsidan. Svaranden har uppgett att han behövt utomstående hjälp från bolaget Creamarketing för uppgörandet av hemsidan och att kostnaderna totalt uppgått till ca 12.000 euro. Då kostnaderna för transport, mervärdesskatt och IT beaktats, återstod ingen ekonomisk nytta.

Angående fraktkostnaderna har svaranden uppgett att man tillämpat en enhetlig fraktkostnad, eftersom det varit omöjligt att säga vad frakten skulle kosta till olika adresser.

Svaranden har ytterligare uppgett att Klubben ännu hade obetalda räkningar för 12.000 euro. Det som svaranden nu upplevde som tyngst var att Klubbens styrelsemedlemmar blivit tvungna att betala Klubbens förlust, vilka avbetalningar pågick fortfarande.

Vittnet D har uppgett att hon arbetat vid tullen sedan år 1980 och sedan år 1996 på accisavdelningen. A hade kommit till tullen och velat ställa säkerhet i vinklubbens namn. D hade frågat om klubben hade Y-signum och tillstånd och då hade A svarat att detta inte behövdes. Han hade förklarat att kunderna beställer och sköter själva allt. Sedan hade det ändrats till att vinklubben skulle beställa, vilket även framgår från Klubbens hemsidor. A hade varit i kontakt upprepade gånger och versionerna om hur verksamheten skulle gå till hade varierat. Enligt D var det dock klart att om vinklubben var beställare, krävdes tillstånd. Tullens uppgift var att uppbära skatt och alla skulle ställa säkerhet på förhand. D hade diskuterat behovet av tillstånd med A och denne hade sagt att han varit i kontakt med Valvira och att tillstånd inte behövdes. D har uppgett att hon också hade kontaktat Valvira och man hade därifrån meddelat att uppgifterna varierat och att det förekommit olika versioner.

D har vidare uppgett att hon bekantat sig med Klubbens hemsidor och att det av dem klart framgick att Klubben var den som beställde, fastän A åtminstone i början uppgett att medlemmen skulle beställa själv, sköta transporten, ställa säkerhet och betala allt. Då Klubben i alla fall varit den som beställt, hade allt skötts via Klubben, som A representerat. Detta innebar, enligt D, att Klubben var skattepliktig.

Bevisvärdering och slutsatser

Jämlikt strafflagen 50a kapitlet 1 § skall den som i strid med alkohollagen eller en bestämmelse som utfärdats med stöd av den bl.a för in alkoholdrycker eller sprit i landet, eller säljer, förmedlar eller annars överlåter alkoholdrycker eller sprit till någon annan dömas för alkoholbrott. Om brottet bl.a gäller en anmärkningsvärt stor mängd alkoholdrycker eller sprit, eller avsevärd ekonomisk vinning eftersträvas och brottet även bedömt som en helhet är grovt, är det frågan om grovt alkoholbrott.

Enligt alkohollagens 8 § får alkoholdrycker importeras för eget bruk utan importtillstånd. I alkohollagen ingår inga särskilda bestämmelser om handel med alkoholdrycker via internet. Däremot har Valvira utfärdat bestämmelser härom och sålunda bör tingsrätten ta ställning till om svarandens förfarande har stått i strid med dessa bestämmelser.

Enligt Valviras 18.3.2010 daterade direktiv förutsätts:

- att köparen beställer alkoholdryckerna direkt från en i utlandet befintlig säljare utan att använda mellanhand i Finland ,

- att köparen betalar alkoholdryckerna direkt till säljaren, innan produkterna transporteras till Finland. Betalning får inte ske till säljarens representant i Finland,

- att säljaren överlåter alkoholdryckerna till köparen eller till en av denne uppgiven representant, exempelvis ett transportföretag utanför Finlands gränser, vilket bör vara ett självständigt, av säljaren oavhängigt företag,

- att det föreligger ett separat avtalsförhållande mellan köparen och transportföretaget och köparen betalar transportföretaget separat,

- att vinerna transporteras direkt till kunden i Finland och inte exempelvis till säljarens mellanlager.

Det är ostridigt att

- svaranden vid tre olika tillfällen till landet fört in sammanlagt 1 912 liter vin eller 2 549 flaskor beräknat efter 0,75 l/flaska,

- Klubben har för alkoholdryckerna betalt åt leverantören sammanlagt 12 428 euro,

- Klubben har till tullen betalt skatter om sammanlagt 6 387 euro,

- Klubben har på sina internetsidor gjort reklam till allmänheten om möjligheten att via Klubben importera vin från utlandet,

- Klubben har inte varit registrerad förening,

- Klubben har inte varit registrerad hos Valvira eller haft tillstånd att idka handel med alkoholdrycker,

- Klubben har varit innehavare av det konto till vilket Klubbens kunder betalt sina inköp,

- mottagarna av alkoholdryckerna har varit privatpersoner och företag.

Av svarandens utsaga har det framgått att varje medlem i Klubben har gjort sin egen beställning via Klubbens egna webbsidor, samt har betalat sin beställning via Suomen Verkkomaksut Oy till Klubbens bankkonto, förutom en beställning beträffande vilken betalningen skett till K Ay:s konto. Då en tillräcklig mängd beställningar inkommit, har Klubben betalat de beställda vinerna till säljaren i utlandet. Äganderätten till vinerna har övergått till beställarna, då betalningen inkommit på den utomlands befintliga säljarens konto. Det är svaranden som på Klubbens vägnar gjort betalningen till säljaren.

Den frågeställning som tingsrätten har att ta ställning till är huruvida svaranden har fungerat som en icke tillåten mellanhand eller om svaranden, som han själv ansett, endast fungerat som en sakkunnig rådgivare som på vinbeställarnas vägnar skött det praktiska genomförandet av beställningarna och har detta i så fall varit tillåtet.

Tingsrätten anser att det på basis av svarandens egen utsaga, samt svarandens e-postmeddelande till vinleverantören L (S2, bilaga 2 i förundersökningsprotokollet) utretts att svaranden beställt vinerna, enär han i nämnda meddelande uppgett att Klubben ville göra den första beställningen. omfattande 60 lådor vin, samt han även själv medgett att vinbeställningarna gjorts av honom.

Vidare har det på basis av svarandens eget medgivande utretts att han på Klubbens vägnar ingått transportavtalen med såväl Schenker som Matkahuolto och Suomen Lähikauppa Oy. Att transportavtalen gjorts i Klubbens namn bekräftas även av informationen på Klubbens hemsida, varur bl.a. framgått att Klubben köper vinerna direkt från vingårdarna till konkurrenskraftiga priser, samt att Klubben har årsavtal med Schenker, vilket garanterar förmånliga och pålitliga transporter från Europa till Finland.

Det har vidare med stöd av svarandens egen utsaga utretts att svaranden lagt ned mycket arbete och kostnader på att skapa Klubbens hemsida, vilket enligt svarandens uppgift kostat sammanlagt 12.000 euro. Med hänsyn härtill och med beaktande av innehållet i hemsidan, anser tingsrätten att det inte är trovärdigt att svaranden skulle ha gjort detta enbart för att underlätta för Klubbens medlemmar att köpa vin från utlandet, varför tingsrätten anser utrett att svarandens avsikt varit att marknadsföra ett för kunderna bekvämt sätt att köpa vin från utlandet, vilket samtidigt skulle vara vinstbringande för svaranden. Att det första verksamhetsåret gått med förlust utesluter inte att det skulle ha funnits ett vinstintresse. På grund härav och då såväl beställningar som transportavtal gjorts i Klubbens namn, även om varje medlems beställning varit individualiserad, samt betalningen av alkoholdryckerna gjorts av svaranden, efter att beställarna betalat dryckerna till Klubbens konto, anser tingsrätten utrett att svaranden är att betrakta som en i Valviras direktiv avsedd mellanhand och således har alkoholdryckerna införts till landet i strid med Valviras direktiv. Tingsrätten anser att man inte av Valviras direktiv kan dra slutsatsen att endast en av säljaren anlitad mellanhand skulle vara förbjuden.

Vad gäller svarandens uppsåt anser tingsrätten att det inte visats att Valvira och tullen skulle ha godkänt svarandens agerande med beaktande av att det av D:s utsaga framgått att svarandens uppgifter om verksamheten varierat och att hon även vid kontakt med Valvira fått uppfattningen att detsamma gällt svarandens kontakter med Valvira. Det har inte av D:s utsaga framgått att hon skulle ha gett grönt ljus för verksamheten. E-postmeddelandet från Suomen Lähikauppa Oy:s direktör för juridiska ärenden C till direktören E visar endast att en verksamhet som per telefon beskrivits för Valvira och tullen ansetts vara laglig, utan att det dock framkommit vilka uppgifter Valvira och tullen erhållit om verksamhetens innehåll. För den skull och då det på basis av svarandens utsaga utretts att han varit väl förtrogen med Valviras direktiv och de regler som gällde, anser tingsrätten att svaranden bör ha insett att hans agerande i Klubbens namn stred mot dessa direktiv och att han således handlat medvetet för egen vinning.

Med anledning av det av svaranden åberopade e-postmeddelande från juristen F vid Valvira till undersökaren G vid Österbottens polisinrättning (S7, bilaga 4, s. 2(3) i förundersökningsprotokollet) konstaterar tingsrätten ytterligare att svarandens verksamhet med hänsyn till marknadsföringen och de kostnader som lagts ned inte är att jämföra med att ett kamratgäng tillsammans beställer vin från utlandet och en person fungerar som kontaktperson.

På dessa grunder finner tingsrätten utrett att svaranden i strid med bestämmelser som utfärdats med stöd av alkohollagen i försäljningssyfte mot betalning beställt och till Finland infört alkoholdrycker, samt förmedlat dessa vidare till privatpersoner och företag. Då det är ostridigt att den sammanlagda beställda mängden alkoholdrycker varit 1 912 liter vin eller 2 549 flaskor à 0,75 liter, anser tingsrätten att gärningen gällt en anmärkningsvärt stor mängd alkoholdrycker. På grund härav och även bedömd som en helhet är gärningen att anse som grov. Åtalet är således styrkt.

Tillräknande

Svaranden A har gjort sig skyldig till det brott för vilket åklagaren yrkat på straff.

Straffmätningen

Straffet för grovt alkoholbrott är fängelse i minst 4 månader och högst 4 år.

Tingsrätten anser med beaktande av gärningens art att ett fängelsestraff om 7 månader utgör en rättvis påföljd för brottet i fråga. Enligt straffregisterutdraget har svaranden tidigare dömts till villkorliga fängelsestraff 14.6.2012 och 29.11.2012. Då den nu aktuella gärningen begåtts, innan dessa domar getts, anser tingsrätten att även det fängelsestraff som svaranden nu döms till kan vara villkorligt.

Den ekonomiska nyttan

Åklagaren har ansett att svaranden genom sitt förfarande har erhållit en ekonomisk nytta om 15.162 euro. Beräkningen av den ekonomiska nyttan har baserat sig på att den största enskilda beställningen skulle ha omfattat 1 902 flaskor, vilket då beställningen inklusive skatter och andra omkostnader varit värd 25 345 euro skulle ha inneburit ett medelförsäljningspris om 13,33 euro per flaska. Då den olovligen införda alkoholen omfattat 2 549 flaskor har försäljningens totalvärde enligt denna beräkningen varit 33 978 euro. Från detta belopp har avdragits det sammanlagda till vinproducenterna erlagda inköpspriset 12 428 euro och den sammanlagda till tullen erlagda alkohol- och förpackningsskatten 6 387 euro.

På basis av det som framgått av leveransbekräftelsen (S4) ovan anser tingsrätten utrett att den största enskilda beställningen omfattat 323 lådor, dvs 1 938 flaskor, vilket, då beställningen jämte skatter och andra omkostnader varit värd 25 345 euro, innebär ett medelförsäljningspris om 13,08 euro/flaska. Försäljningens totalvärde har således uppgått till 33 341 euro. Enligt beräkningssättet ovan skulle den ekonomiska nyttan då ha uppgått till 33 341 euro - 12 428 euro - 6 387 euro = 14 526 euro.

På basis av svarandens utsaga ovan och utdraget ur Klubbens hemsida (S1, bilaga 1 s. 5(5)) anser tingsrätten att det utretts att i priset för en flaska vin beaktats, förutom ovan nämnda inköpspris och skatterna till tullen, även transportkostnaderna, bank- och IT-kostnader, samt mervärdesskatten. Transportkostnaderna har enligt hemsidan utgjort 12 % av priset och kostnaderna för skapandet av hemsidan har enligt svarandens utsaga ovan uppgått till 12.000 euro. Med hänsyn härtill och då Klubbens första verksamhetsår, vilket det nu varit frågan om, enligt svarandens uppgift, som tingsrätten inte funnit anledning att betvivla, uppvisat en förlust om 13 391,68 euro, samt Klubben enligt svarandens utsaga hade obetalda räkningar om ca 12 000 euro, anser tingsrätten att det förblivit outrett att svaranden skulle ha erhållit någon ekonomisk nytta av den honom tillräknade gärningen, varför yrkandet på förverkandepåföljd förkastas i sin helhet.

- - -

Domslut

Svarande

A

Tillräknat brott

1. Grovt alkoholbrott

26.02.2011 – 02.01.2012

Strafflagen 50a kap. 2 § 1

Straffpåföljder

Fängelse

Fängelse i 7 månader

Fängelsestraffet är villkorligt.

Prövotiden går ut 28.11.2015

Det kan bestämmas att ett villkorligt straff ska verkställas, om den dömde under prövotiden begår ett brott för vilket han/hon döms till ovillkorligt fängelse och för vilket åtal har väckts inom ett år efter prövotidens utgång.

- - -

Ärendet har avgjorts av lagman Karin Träskman och tre nämdemän.

RÄTTEGÅNGEN I HOVRÄTTEN

Besvär

Yrkande jämte grunder

A har yrkat att tingsrättens dom upphävs och åtalet för grovt alkoholbrott förkastas.

Europeiska gemenskapernas domstol har i sin dom 4.10.2007 (C-186/05) ansett att Sveriges dåvarande alkohollag, som innebar förbud för privatpersoner att importera alkoholdrycker, var en kvantitativ importrestriktion såsom avses i artikel 28 Fördraget om upprättandet av Europeiska gemenskapen (FEG). Den dåvarande svenska restriktionen var inte heller befogad enligt artikel 30.

Tingsrättens dom står i strid med artiklarna 28 och 30 i FEG (egentligen artiklarna 34-36 i Fördraget om Europeiska unionens funktionssätt, FEUF).

Helsingfors tingsrätt har i sin laga kraft vunna dom 5.3.2010 (R 09/5991) förkastat ett motsvarande åtal.

Riksdagens justitieombudsman har klandrat Valviras tidigare direktiv för alkoholinförsel. De nu i fråga varande direktiven från 18.3.2010 är fortfarande oklara. Dessutom står de i strid med europeiska unionens regler om varors fria rörlighet.

Bemötande

Yrkande jämte grunder

Åklagaren har yrkat att A:s besvär förkastas.

Tingsrätten har bedömt den i ärendet företedda bevisningen riktigt och gjort en riktig juridisk bedömning av ärendet. EU-domstolens avgörande 4.10.2007 C-186/05 gäller svensk lagstiftning och har ingen relevans i ärendet. Finska myndigheter har suverän rätt att utfärda anvisningar och ställa villkor för importen av alkohol från utlandet så länge reglerna inte är i strid med EU-domstolens avgöranden. A har i klubbens verksamhet klart brutit mot Valviras direktiv 18.3.2010.

EU-domstolen

Helsingfors hovrätt har i sitt mål R 12/2908 beslutat begära förhandsavgörande av europeiska unionens domstol i ett mål gällande införsel av alkohol till Finland. A har ansett att det i detta mål är fråga om i princip samma sak. Åklagaren har ansett att det i stort sett är fråga om samma frågeställningar och att andra frågeställningar inte är aktuella. Hovrätten har 16.10.2014 beslutat att behandlingen av detta mål fortsätter först sedan europeiska unionens domstols avgörande kommit. Domstolen har gett sin dom 12.11.2015 (C-198/14, Visnapuu).

A har anfört att målet i Helsingfors hovrätt gäller distansförsäljning medan detta mål gäller distansköp. A har via klubbens verksamhet förfarit på samma sätt som vinklubbar gör i Sverige och vilket där konstaterats vara förenligt med EU-rätten efter Europeiska gemenskapernas domstols dom 4.10.2007.

A har i varje fall ansett att det juridska läget är så oklart att ansvarsfrihetsgrunderna i 4 kapitlet strafflagen bör tillämpas.

Åklagaren har anfört att på samma sätt som i domen 12.11.2015 har försäljaren av alkoholdryckerna befunnit sig i ett annat land. Det är ostridigt att A inte haft detaljhandelstillstånd trots att han bedrivit sådan verksamhet i avsikt att få ekonomisk nytta. EU-rätten godkänner begränsningar i varor fria rörlighet bland annat för att främja folkhälsan.

Hovrättens avgörande

Domskäl

Nationella bestämmelser

Enligt 50 a kapitlet 1 § 1 momentet i strafflagen skall den som i strid med alkohollagen eller en bestämmelse som utfärdats med stöd av den, för in alkoholdrycker eller sprit i landet, säljer, förmedlar eller annars överlåter alkoholdrycker eller sprit till någon annan dömas till straff för alkoholbrott.

Enligt alkohollagens 8 § 1 mom. får alkoholdrycker utan särskilt importtillstånd importeras för eget bruk samt i kommersiellt syfte eller annars för bedrivande av näringsverksamhet. Närmare bestämmelser om import för eget bruk ingår i lagens 10 §. Den som använder alkoholdrycker i kommersiellt syfte eller annars för bedrivande av näringsverksamhet skall ha ett i lagen avsett särskilt tillstånd att importera alkoholdrycker.

I 14 § 2 momentet i alkohollagen fastställs att detaljhandel med alkoholdrycker som framställts genom jäsning och som innehåller högst 13 volymprocent etylalkohol får utom av alkoholbolaget bedrivas av den som enligt villkor som social- och hälsovårdsministeriet bestämmer och med tillstånd av tillståndsmyndigheten har beviljats tillstånd för framställning av produkten i fråga. Detta tillstånd kan därmed enbart beviljas tillverkare som är etablerade i Finland. Vidare stadgas i 4 momentet att detaljhandel enligt 1 och 2 momentet får bedrivas endast på sådana av tillståndsmyndigheten godkända försäljningsställen som är lämpliga när det gäller läget och försäljningslokalerna samt verksamheten och där försäljningen är ordnad så att en effektiv övervakning är möjlig.

Enligt 31 § i alkohollagen är det förbjudet att mot arvode förmedla alkoholdrycker, om inte något annat följer av alkohollagen eller av stadganden som har utfärdats med stöd av den.

Tingsrätten har i sina domskäl (sida 8, andra stycket) anfört att Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården (Valvira) utfärdat bestämmelser om handel med alkoholdrycker på internet och att tingsrätten bör ta ställning till om svarandens förfarande har stått i strid med dessa bestämmelser. I 62 § alkohollagen stadgas att närmare föreskrifter om verkställigheten av alkohollagen utfärdas genom förordning. Med stöd av detta stadgande har tjugotvå förordningar getts, men ingen av dem gäller stadgandet i 8 § 1 mom. alkohollagen om den tillåtna importen för eget bruk. Hovrätten konstaterar att Valviras i fråga varande anvisning gällande beställning och import av alkoholdrycker är en del av en myndighets informationsverksamhet mot allmänheten. Denna anvisning kan i brottmål åberopas av försvaret som stöd för bristande uppsåt eller rättsvillfarelse, men kan inte åberopas som stöd för fällande dom. Frågeställningen i detta mål är alltså att A kan dömas till straff endast om han brutit mot stadgandena i strafflagen och alkohollagen och om dessa straffstadganden inte står i strid med EU-rätten.

Förfarandet

De faktiska omständigheterna i ärendet är ostridiga. Kunderna har registrerat sig på J:s (klubben) hemsida, varefter de har godkänts som medlemmar i klubben. Medlemmarna har kunnat välja viner på klubbens hemsida och lägga i köpkorgen. A har skickat iväg beställningen till vinproducenten samt skött förtullningen. Klubben har ingått avtal med Schenker som har transporterat vinet till Finland varefter detta har levererats till någon butik i kedjan Suomen Lähikauppa Oy eller till Matkahuolto, som i sin tur har distribuerat vinet direkt till beställarna. Medlemmarna har i samband med beställningen betalat för sina varor via dåvarande Suomen verkkomaksut. Betalningen har gjorts till klubbens konto, med undantag av beställningen 1.4.2011 då betalningarna har gjorts till K Ay:s (bolaget) konto.

I målet är ostridigt att vinleveranser skett 19.4.2011, 2.8.2011 och 2.12.2011 om sammanlagt 1.912 liter (2.549 flaskor) och att alkoholskatt och returflaskskatt uppburits av tullen för dessa.

I åtalet har framförts att A i strid med alkohollagen skulle ha sålt alkoholdrycker.

Åklagaren har inte visat att A i något skede skulle ha haft äganderätt till en enskild vinbeställning. Köpeavtalens innehåll har också utformats enligt leverantörens och vinklubbens medlemmars samstämmiga vilja. Det har således inte visats att A i strid med alkohollagen skulle ha sålt vinerna.

I åtalet har framförts att A i strid med alkohollagen skulle ha infört alkoholdrycker i landet. Beställningarna har gjorts på ovan nämnt sätt. A har disponerat över beställningarna, varför han bör anses vara den som fört in dem i landet.

I åtalet har vidare framförts att A i strid med alkohollagen skulle ha förmedlar alkoholdrycker och att han agerat i kommersiellt syfte ("i försäljningssyfte").

För den första leveransen om 225 liter vin har A till producenten betalat 1.462,50 euro, vilket ger ett literpris om 6,50 euro. Han har för de tre i åtalet nämnda leveranserna betalat skatter sammanlagt 6.387 euro samt transportkostnader. En av klubbens medlemmar har för en leverans betalat ett pris som motsvarar 13,33 euro per flaska vin.

Tingsrätten har i sin dom på sidan 10 gjort uträkningar och kommit fram till att A erhållit ekonomisk nytta av verksamheten. A har i sina besvär inte bestridit uträkningarna. A har således då han förmedlat alkoholdrycker agerat i kommersiellt syfte. Han har inte haft ett i alkohollagen 8 § 1 momentet och 14 § avsett detaljhandelstillstånd och har således handlat i strid med finsk lagstiftning.

Därmed aktualiseras frågan gällande den finska lagstiftningens förenlighet med EU-rätten.

EU-rätt

En nationell bestämmelse som står i strid med EU-rätt ska inte tillämpas.

Helsingfors hovrätt har i ett mål angående grovt skattebedrägeri mm. (R 12/2908) begärt förhandsavgörande av Europeiska unionens domstol (EU-domstolen) i ett mål gällande införsel av alkohol till Finland. Åklagaren och A har anfört att det i detta mål delvis är fråga om samma frågeställningar och hovrätten har med parternas samtycke inväntat EU-domstolens avgörande, vilket givits 12.11.2015 (C-198/14, Visnapuu). Parterna har därefter till hovrätten redogjort för hur de anser att avgörandet kan tillämpas i detta mål.

EU-domstolen har i sitt avgörande (punkterna 80-92) inledningsvis konstaterat att vid granskningen av det finländska alkoholförsäljningssystemets förenlighet med EU-rätten ska starksprit bedömas mot bakgrund av artikel 37 FEUF, eftersom det monopol som införts med stöd av 13 § i alkohollagen uppställer regler om ett nationellt handelsmonopols existens och funktionssätt. De två former av tillstånd som framgår av 14 § alkohollagen utgör undantag från monopolet. Dessa ska därför bedömas mot bakgrund av artikel 34 FEUF som gäller fri rörlighet av varor.

I 14 § 2 mom. alkohollagen stadgas gällande detaljhandel av alkoholdrycker som har framställts genom jäsning och som innehåller högst 13 volymprocent etylalkohol. Tillstånd kan beviljas den som framställer produkten ifråga. I praktiken är det fråga om så kallade tillverkare av gårdsviner och försäljning som sker i anknytning till dessa.

I detta fall har de förmedlade vinernas exakta alkoholhalt inte utretts. Detta faktum är dock inte av avgörande betydelse vid tolkningen av bestämmelserna om varors fria rörlighet enligt artikel 34 FEUF, som skall gälla alla handelsregler antagna av medlemsstaterna som direkt eller indirekt, faktiskt eller potentiellt kan hindra handeln mellan medlemsstaterna (C-189/14 Visnapuu, punkt 98). EU-domstolen har således i punkt 108 konstaterat att kravet på tillstånd som uppställs i 14 § i alkohollagen ska anses utgöra en åtgärd med verkan motsvarande en kvantitativ importrestriktion, i den mening som avses i artikel 34 FEUF, då en säljare som är etablerad i en annan medlemsstat måste ha ett detaljhandelstillstånd för import av alkoholdrycker som är avsedda för detaljhandelsförsäljning till konsumenter som bor i den första medlemsstaten, när säljaren utför transporten av dessa drycker, eller anlitar tredje man för denna transport.

Till skillnad från målet C-189/14 Visnapuu, där verksamheten har bedrivits av ett företag verksamt i en annan medlemsstat, har verksamheten i ifrågavarande fall skötts från Finland. Enligt unionsrättens vedertagna tolkning har detta dock ingen betydelse, eftersom begränsningen ifråga påverkar handeln mellan medlemsstaterna (C-120/78 Cassis de Dijon).

Artikel 36 FEUF stadgar att bestämmelserna i artikel 34 FEUF inte ska hindra sådana förbud mot eller restriktioner för import, export eller transitering som grundas på hänsyn till allmän moral, allmän ordning eller säkerhet eller intresset att skydda bland annat mänskors hälsa och liv. Sådana förbud eller restriktioner får dock inte utgöra ett medel för godtycklig diskriminering eller innefatta en förtäckt begränsning av handeln mellan medlemsstaterna. EU-domstolen har med hänvisning till fast rättspraxis konstaterat (C-189/14 Visnapuu, punkt 110) att hinder för den fria rörligheten kan godkännas ifall den nationella åtgärden är ägnad att säkerställa att det eftersträvande målet uppnås, och den får inte gå utöver vad som är nödvändigt för att uppnå detta mål.

Den finländska lagstiftningen har motiverats med att kravet på detaljhandelstillstånd är motiverat av hänsyn till målet att skydda mänskors hälsa och liv enligt nämnda artikel, och att alkohollagens syfte är att förebygga de samhälleliga, sociala och medicinska skadeverkningarna av alkoholhaltiga ämnen (punkt 111). Förfarandet med detaljhandelstillstånd gör det möjligt att kontrollera att de som bedriver detaljhandelstillstånd följer bestämmelserna om försäljning av alkoholdrycker, däribland skyldigheten att endast sälja alkoholdrycker mellan klockan 7 på morgonen och klockan 9 på kvällen, förbudet att sälja alkoholdrycker till personer som är under 18 år och förbudet mot försäljning till berusade personer. De nämnda målen kan inte uppnås med mindre ingripande åtgärder (punkterna 113-114).

EU-domstolen konstaterar att det i tidigare rättspraxis fastställts att bestämmelser som har till syfte att genom styrning av alkoholkonsumtionen förebygga de samhälleliga, sociala och medicinska skadeverkningarna av alkoholhaltiga ämnen, och därigenom motverka alkoholmissbruk, bidrar till att skydda folkhälsan och allmän ordning i enlighet med artikel 36 FEUF. EU-domstolen har vidare konstaterat att om en nationell åtgärd berör folkhälsan, ska det emellertid beaktas att människors hälsa och liv ges högsta prioritet bland de värden och intressen som skyddas genom fördraget och att det ankommer på medlemsstaterna att fastställa på vilken nivå de vill säkerställa skyddet för folkhälsan och på vilket sätt denna nivå ska uppnås. Eftersom denna nivå kan variera mellan medlemsstaterna ska medlemsstaterna till denna del ges prövningsrätt (punkterna 115 och 118). Det ankommer på den nationella domstolen att avgöra huruvida det aktuella systemet med förhandstillstånd är ägnat att säkerställa skyddet för folkhälsan och allmän ordning, och huruvida detta mål kan uppnås på ett minst lika effektivt sätt genom mindre ingripande åtgärder. Lagstiftningen får inte heller utgöra ett medel för godtycklig diskriminering eller innefatta en förtäckt begränsning av handeln mellan medlemsstaterna (punkterna 119 och 129).

EU-domstolen har i sin praxis fastställt att bestämmelser som har till syfte att genom styrning av alkoholkonsumtionen förebygga de samhälleliga, sociala och medicinska skadeverkningarna av alkoholhaltiga ämnen, och därigenom motverka alkoholmissbruk, bidrar till att skydda folkhälsan och allmän ordning i enlighet med artikel 30 FEG (C 170/04 Rosengren m.fl. punkt 40, C 434-04/ Ahonen och Leppik punkt 28). Hovrätten konstaterar att den första förutsättningen för begränsningar uppfylls.

Utgående från den i ärendet företedda utredningen har klubben sakenligt erlagt alla betalningar av skattepliktig natur. Klubbens verksamhet är småskalig och därför kan det inte anses sannolikt att det genom denna skulle bildas en ny distributionskanal för alkohol, som skulle påverka helhetskonsumtionen av alkohol och uppkomsten av alkoholskador. Överlåtelsen av alkoholdrycker har dessutom åtminstone delvis skett på försäljningsställen inom kedjan Suomen Lähikauppa, vilka enligt 14 § alkohollagen har detaljhandelstillstånd för alkoholdrycker som innehåller högst 4,7 volymprocent etylalkohol och vilka har som skyldighet att iaktta de ovan nämnda begränsningarna för överlåtelse av alkoholprodukter.

Med beaktande av ovan nämnda anser hovrätten att åklagaren inte har åberopat sådana omständigheter utgående från vilka hovrätten kan konstatera att ett absolut tillståndssystem är nödvändigt. Alkoholens skadeverkningar kan undvikas genom mindre omfattande begränsningar än att verksamheten förbjuds helt, till exempel genom instiftande av ett tillståndssystem där man i samband med beviljandet av tillståndet uppställer villkor för hur möjliga skadeverkningar kan förebyggas. Hovrätten finner alltså att det andra villkoret som uppställs i artikel 36 FEUF inte uppfylls.

Begränsningar får inte uppställas så att det egentliga syftet åsidosätts eller för att diskriminera varor från andra medlemsstater eller för favorisering av inhemsk tillverkning. Eftersom undantaget i 14 § 2 momentet i alkohollagen endast gäller tillverkare etablerade i Finland kan bestämmelsen enligt EU-domstolen tänkas innebära ett skydd för inhemsk tillverkning av alkoholdrycker som framställts genom jäsning och som innehåller högst 13 volymprocent etylalkohol (punkt 126). Det räcker emellertid inte som stöd för slutsatsen att skälen rörande folkhälsa och allmän ordning skulle ha missbrukats och utnyttjats för att diskriminera varor från andra medlemsstater eller för att indirekt skydda vissa inhemska varor, i den mening som avses i artikel 36 FEUF och i rättspraxis. Den nationella domstolen kan i sin prövning fästa vikt vid verksamhetens omfattning, dess anknytning till turistnäringen och de hantverksmässiga metoderna vid tillverkningen. (punkt 128).

Enligt rättegångsbalken 17 kapitlet 5 §:n kan domstolen vid avgörandet av ärendet ta i beaktande omständigheter som är allmänt kända. Hovrätten anser att det är allmänt känt att den så kallade försäljningen av gårdsviner är småskalig och använder sig av traditionella och hantverksmässiga metoder. Verksamheten är ofta anknuten till turism och kan inte anses ha någon avgörande betydelse för vinmarknaden i Finland. Det är inte frågan om en förtäckt begränsning av handeln mellan medlemsstater och det tredje villkoret som uppställs i artikel 36 FEUF uppfylls.

Sammanfattningsvis konstaterar hovrätten att alkohollagens stadganden, enligt vilka A:s förfarande varit lagstridigt, inte är förenligt med EU-rätten, eftersom de restriktioner som lagen påbjudit visserligen varit ägnade att uppnå ett godtagbart syfte, men varit överdimensionerade då målet kan uppnås på ett minst lika effektivt sätt genom mindre ingripande åtgärder (FEUF artikel 36). Gemenskapsrätten ska tolkas så att en nationell domstol inte har rätt att utdöma straff för underlåtenhet att följa en nationell bestämmelse som står i strid med gemenskapsrätten (C-8/77 Sagulo punkt 12 och C-157/79 Pieck punkt 16). För den skull skall åtalet mot A förkastas.

- - -

Domslut

Svarande

A

Förkastade åtal

1. Grovt alkoholbrott 26.02.2011 – 02.01.2012

A befrias från det honom ådömda straffet.

- - -

Ärendet har avgjorts av: hovrättspresidenten Tapani Vasama, hovrättsrådet Antti Vaittinen och hovrättsrådet Hagar Nordström.

Föredragande: fiskal Pia-Maria Pihlaja

Avgörandet är enhälligt.

Uppgifter om laga kraft:

Domen har inte vunnit laga kraft.