HelHO:2020:10

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä lapsenraiskauksesta neljän vuoden kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että rangaistusta oli korotettava viideksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi vankeutta.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 24.9.2019

SELOSTUS ASIASTA

Käräjäoikeuden syyksilukeminen

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen törkeään lapsenraiskaukseen seuraavalla menettelyllä:

A oli 24.06.2019 pakottamalla, käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, ollut sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan B:n kanssa tavalla, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä.

A oli tarttunut ja kiskonut B:tä hiuksista kiinni, riisunut tämän housut ja alushousut, laittanut käden suun eteen ja ollut sukupuolielimellään emätinyhdynnässä takaapäin B:n kanssa. B oli yrittänyt päästä tilanteesta pois, mutta hän ei ollut päässyt, koska A oli pitänyt B:tä hiuksista kiinni ja estänyt jaloillaan tämän poispääsyn.

Teon kohteena oli ollut kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi, teko oli tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla ja teko oli ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeuden perusteluista

Selostettuaan rangaistuksen määräämiseen liittyviä oikeuslähteitä käräjäoikeus totesi, ettei korkein oikeus ole vielä antanut törkeää lapsenraiskausta koskevissa rikoksissa rangaistuksen mittaamiseen liittyviä ennakkopäätöksiä.

Käräjäoikeuden mukaan tässä tapauksessa asianomistaja ja vastaaja eivät olleet olleet tekoaikaan seurustelusuhteessa. He olivat tutustuneet kaveriporukassa joitakin viikkoja ennen tekoa, tavanneet joitakin kertoja ja viestitelleet. Tuttavuus oli ollut lähinnä kaverisuhde. Asianomistaja B oli ollut tekoaikaan 15 vuotta 10 kuukautta ja vastaaja A oli ollut 22 vuotta 3 kuukautta, jolloin heidän välinen ikäeronsa oli ollut 6 vuotta 5 kuukautta.

Teko oli kohdistunut B:hen varsin yllättäen A:n asunnossa, jossa oli ollut neljä muuta henkilöä paikalla ja samassa huoneessa kaksi muuta henkilöä hereillä. Asianosaisten välillä ei ollut aikaisemmin ollut seksuaalista kanssakäymistä, eikä tällaisesta ollut ollut mitään keskustelua illan kuluessa. Asianosaiset eivät olleet ennen tekoa olleet edes puheväleissä, eikä B ollut itse käynyt nukkumaan A:n viereen. B:llä oli kaverillisen tuttavuuden ja muiden henkilöiden läsnäolon perusteella ollut syy luottaa A:han.

Sängyllä A oli kääntänyt B:n ja sanonut raiskaavansa tämän, riisunut tämän housut ja alushousut sekä B:n vastustellessa sanallisesti ja fyysisesti pitänyt B:tä koko teon ajan hiuksista kiinni, laittanut käden tämän suun eteen ja jalat tämän jalkojen ympärille. Tämän jälkeen A oli ollut B:lle kipua aiheuttaneessa emätinyhdynnässä B:n kanssa. Yhdyntä oli ollut suojaamaton. Vastaaja oli lopettanut yhdynnän asunnossa olleiden kahden muun henkilön tultua vessasta. B oli ollut teon aikana lähes toimintakyvytön, eikä hän ollut kyennyt tai uskaltanut pyytää apua muilta huoneessa olevilta. B oli ollut myös illan ja yön aikana voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alainen. Hänellä oli aikaisempien illan tapahtumien perusteella ollut ilmeinen syy pelätä A:ta ja asunnossa ollutta toista henkilöä. Lisäksi A:n menettely osoitti, etteivät muut asunnossa olleet henkilöt tulisi puuttumaan hänen toimintaansa.

Käräjäoikeus katsoi, että kyse oli selvästi B:n hyväksikäytöstä ja alistamisesta. Kanssakäyminen B:n kanssa oli ollut ainoastaan seksuaaliseen tyydytykseen tähtäävää. Lisäksi yhdyntä oli ollut suojaamaton ja A oli sen aikana suhtautunut piittaamattomasti B:n tuntemaan kipuun, sukupuolitautien tartuntariskiin ja 15-vuotiaan B:n raskaaksi tulon mahdollisuuteen. Teko oli ollut B:n kannalta varsin nöyryyttävä myös muiden henkilöiden läsnäolon vuoksi.

Toisaalta käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että B oli ollut varsin lähellä suojaikärajaa, teolla ei ollut aiheutettu B:lle alavatsan ja päänahan kipua vakavampia vammoja eikä teko ollut ollut käytetyn väkivallan laadun, uhkauksen taikka kehoon tunkeutumistavan perusteella vielä erityisen nöyryyttävä. Myöskään näyttöä erityisen tuntuvasta henkisestä kärsimyksestä ei ollut esitetty eikä B ollut joutunut hakemaan ammattiapua trauman käsittelemiseksi. Asiassa oli jäänyt epäselväksi, oliko A saanut siemensyöksyn B:n emättimeen. Epäselväksi oli niin ikään jäänyt, kuinka päihtynyt B oli vielä aamuyöllä kello 4 aikaan ollut.

Käräjäoikeus katsoi, että huomioon ottaen, että yhdyntä oli toteutettu törkeän raiskauksen tunnusmerkistön täyttävällä väkivallan käytöllä tai sen uhalla, ja muutoinkin asianosaisten välinen 6 vuoden 5 kuukauden ikäero, suojaamattoman yhdynnän kohdistuminen emättimeen, B:n ilmeinen hyväksikäyttö sekä A:n piittaamaton suhtautuminen sukupuolitautien tartuntariskiin ja 15-vuotiaan B:n raskaaksi tulon mahdollisuuteen, A:n syyksi luettu rikos oli ollut lapsen kehityksen kannalta hyvin vahingollinen ja vaarallinen. A:n menettely oli siten ollut hyvin moitittavaa. Toisaalta teko ei omassa luokassaan ollut vaarallisimmasta päästä vaan rangaistuksen mittaamisen kannalta edelleen lähelle rangaistuksen alarajaa sijoittuva. Huomioon ottaen rikoksen yleinen laatu ja vahingollisuus, rangaistuskäytännön yhtenäisyys sekä A:n muu syyllisyys, käräjäoikeus harkitsi oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi neljä vuotta kaksi kuukautta vankeutta.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomari Mitja Korjakoff ja lautamiehet.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 11.9.2020

Muutoksenhaku hovioikeudessa

Syyttäjä valitti hovioikeuteen vaatien, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan. A vaati vastavalituksessaan, että syyte hylätään tai että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

Hovioikeuden ratkaisu

Hovioikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että A oli syyllistynyt menettelyllään törkeään lapsenraiskaukseen.

Rangaistusseuraamus

Rangaistuksen arvioinnin lähtökohdat ilmenevät käräjäoikeuden tuomiosta. Sen lisäksi, ettei korkein oikeus ole antanut vielä rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä törkeästä lapsenraiskauksesta, tiettävästi myöskään hovioikeuksissa ei ole annettu tästä rikosnimikkeestä kuin kaksi tuomiota. Hovioikeuksien antamat tuomiot koskevat tapauksia, joissa muutoksenhakuasetelma ei ole ollut avoin kaikkiin suuntiin rangaistuksen mittaamisen osalta. Rangaistuksen mittaamista ohjaavaa oikeuskäytäntöä ei siten ole vielä muodostunut.

Hovioikeus toteaa edelleen, että rikoslain rangaistussäännökset heijastavat yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä arvoista ja niiden tärkeysjärjestyksestä. Rikoslain kokonaisuudistuksessa tarkoituksena oli arvioida yhtenäisesti suojeltavia arvoja ja rangaistavia käyttäytymismuotoja (KM 1976:72 s. 43–44). Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on saanut 2000-luvulla yhä merkittävämmän arvon. Samalla tietoisuus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vahingollisuudesta on lisääntynyt (ks. esim. KKO 2018:60 kohta 14). Näitä muutoksia ilmentää se, että seksuaalirikoksia koskeviin säännöksiin on tehty useita rangaistusten ankaroittamiseen johtaneita muutoksia 1.1.1999 voimaan tulleen rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen jälkeen. Arvojen ja käsitysten muuttumista osoittaa konkreettisesti esimerkiksi, että 1.1.1999 voimaan tulleiden rangaistussäännösten perusteella sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa tuli lähtökohtaisesti arvioitavaksi lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä (rikoslain 20 luku 6 §, L 563/1998), josta voitiin tuomita rangaistukseksi vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään neljä vuotta. Mikäli teko sisälsi väkivaltaa tai sillä uhkaamista, teko täytti myös raiskauksen tunnusmerkistön (rikoslain 20 luvun 1 §, L 563/1998). Sen rangaistusasteikko oli vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta. Törkeissä tekomuodoissa, joiden soveltaminen edellytti nykyisin voimassa oleviin säännöksiin nähden merkittävästi suppeampien kvalifiointiperusteiden täyttymistä, voitiin tuomita vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta (rikoslain 20 luvun 2 ja 7 §, L 563/1998). Nykyisin sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa arvioidaan lähtökohtaisesti törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä, jonka rangaistusasteikko on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Sellainen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa, jossa on käytetty väkivaltaa tai sen uhkaa, tulee 15.4.2019 voimaan tulleiden säännösten perusteella lähtökohtaisesti arvioitavaksi törkeänä lapsenraiskauksena, jonka rangaistusasteikko on neljästä kahteentoista vuotta vankeutta. Tunnusmerkistön soveltaminen edellyttää sitä, että sekä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä että raiskausta on myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeinä. Viimeksi mainitun lainmuutoksen yhteydessä myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 6 §, L 486/2019) enimmäisrangaistusta nostettiin kuuteen vuoteen vankeutta. Sen piiriin kuuluvat muun ohella koskettelemalla tai muulla tavoin tehdyt alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistuneet vahingolliset seksuaaliset teot.

Törkeää lapsenraiskausta koskevan säännöksen säätämiseen johtaneen lain esitöissä (HE 212/2018 vp s. 22, ks. myös LaVM 24/2018 vp s. 13) todetuin tavoin rikosoikeudellinen suhteellisuusperiaate edellyttää, että rangaistuksen on oltava oikeudenmukaisessa suhteessa teon vahingollisuuteen ja moitittavuuteen. Periaate edellyttää niin ikään sitä, että eri rikoksia koskevien rangaistusasteikkojen on oltava oikeudenmukaisessa ja loogisessa suhteessa toisiinsa. Hallituksen esityksessä (s. 25–26) on edelleen todettu, että rangaistusasteikkojen muutoksilla lainsäätäjä voi ohjata rangaistuskäytäntöä tiettyyn suuntaan, jos käsitys teon rangaistusarvosta ja siihen liittyen paheksuttavuudesta on muuttunut. Hallituksen esityksestä (s. 28) ilmenee lisäksi, että törkeää lapsenraiskausta koskevan kriminalisoinnin säätämisen tavoitteena oli rangaistusten kiristäminen ja rangaistuskäytännön ankaroituminen vakavimmissa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Rikosnimikkeellä ja rangaistusasteikolla on tarkoitettu kuvata teon erityistä vahingollisuutta ja erityisen ankaraa suhtautumista kyseisiin seksuaalirikoksiin. Hallituksen esityksessä törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikon on todettu vastaavan terroristisessa tarkoituksessa tehtyä surmaa ja enimmäisrangaistuksen vastaavan taposta säädettyä enimmäisrangaistusta.

Rangaistuksen määräämisen osalta hallituksen esityksessä (s. 42) on todettu, että johtoa voitaisiin hakea nykyisestä törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta oikeuskäytännöstä. Rangaistuksen mittaaminen olisi kuitenkin sovitettava uuden rangaistusasteikon mukaiseksi siten, että ankarampi vähimmäisrangaistus tulisi otetuksi huomioon. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että jatkossa mitattaisiin kaavamaisesti kaksi vuotta nykyistä pidempiä rangaistuksia. Muutoksen on arvioitu pidentävän keskirangaistuksia noin puoli vuotta. Tässä yhteydessä hallituksen esityksessä on nostettu esiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus vuodelta 2009 ja todettu, että sen mukaan mikäli törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos, rikoksista tuomittiin keskimäärin 5 vuoden 11 kuukauden mittainen ehdoton vankeusrangaistus. Hallituksen esityksessä on edelleen mainittu, että kyseinen tutkimustieto on peräisin ajalta ennen aikaisempia, ankarampaan oikeuskäytäntöön johtaneita lainsäädäntömuutoksia. Hallituksen esityksessä on vielä katsottu, että lähimmäksi asteikon yläpäätä voitaisiin ajatella kuuluvan esimerkiksi sellaisia rikoksia, jotka ovat olleet tekoajaltaan pitkäkestoisia, joissa on ollut useita asianomistajia tai useita yksittäisiä samaan asianomistajaan kohdistuvia eri tekoja ja tekijänä on ollut asianomistajalle erityisen läheinen henkilö. Osasta esimerkkeinä mainituista tapauksista rangaistus määrätään yhteistä rangaistusta koskevalta asteikolta (4–15 vuotta vankeutta).

Lakivaliokunta on puolestaan lausunnossaan (LaVM 24/2018 vp s. 14) painottanut, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ja erityisesti seksuaalirikosten törkeimmät tekomuodot ovat hyvin vahingollisia ja vaarallisia rikoksia. Niistä voi aiheutua vakavia pitkäaikaisia haittoja lapsen terveydelle ja hänen kehitykselleen ja niillä on vahingollisia vaikutuksia myös lapsen perheelle ja yhteiskunnalle yleisemmin. Lapset ovat aikuiseen nähden haavoittuvassa asemassa. Myös lakivaliokunta on todennut, että suhtautuminen lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin on yleisesti ottaen entisestään tiukentunut. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten joukosta lakivaliokunta on pitänyt erityisen vakavina sukupuoliyhteyden sisältäviä ja pieniin lapsiin kohdistuvia tekoja.

Osa lakivaliokunnassa kuulluista asiantuntijoista oli kiinnittänyt huomiota siihen, että törkeän lapsenraiskauksen vähimmäisrangaistuksen säätäminen neljäksi vuodeksi vankeutta saattaa johtaa hyppäykseen rangaistusten määräämisessä ja vaikeuksiin lapsenraiskausrikosten ja muiden rikosten moitittavuuden oikeasuhtaisessa arvioinnissa. Lakivaliokunta kuitenkin katsoi, että uusi rikosnimike ja rangaistusasteikko kuvaavat hyvin teon erityistä vahingollisuutta ja erityisen ankaraa suhtautumista lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin. Valiokunnan mielestä ankara rangaistusuhka oli perusteltu ottaen huomioon, että kyse on vakavimmista lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista. Lakivaliokunnan mukaan arvioitaessa ehdotettua rangaistusasteikkoa suhteessa esimerkiksi väkivaltarikosten rangaistusasteikkoihin on myös otettava huomioon, että pitkään jatkuneet vakavat lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset luetaan usein syyksi yksittäisinä rikoksina, kun taas pitkään jatkunut väkivalta saatetaan yksiköidä useiksi rikoksiksi, jolloin teoista voidaan mitata yhteinen rangaistus, joka on yksittäisistä rikoksista tuomittavia rangaistuksia ankarampi (LaVM 24/2018 vp s. 17).

Lain säätämisen yhteydessä eduskunnan täysistunto hyväksyi yksimielisesti myös kaksi ponsilausumaa, joissa eduskunta muun ohella edellytti hallitusta ripeästi muutoinkin uudistamaan rikoslain 20 luvun säännökset koskien lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksia ja kiristämään lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö- ja raiskausrikosten rangaistuksia, erityisesti vähimmäisrangaistuksia, sekä käynnistämään rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen (EV 305/2018 vp s. 1).

Hovioikeus toteaa, että törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikko on säädetty tietoisesti selvästi ankarammaksi kuin muissa seksuaali- tai sellaisissa väkivaltarikoksissa, jotka eivät johda toisen kuolemaan. Esimerkiksi törkeän raiskauksen rangaistusasteikko (rikoslain 20 luvun 2 §) on kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 7 §) sekä törkeän pahoinpitelyn (rikoslain 21 luvun 6 §) rangaistusasteikko on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Tuomittavaa rangaistusta ei voida siten suoraan verrata muita väkivaltarikoksia koskevaan rangaistuskäytäntöön rangaistusasteikkojen poikkeavuuden vuoksi. Hallituksen esityksessä on edellä todetuin tavoin verrattu törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikkoa tahallisten henkirikosten rangaistusasteikkoihin, mikä osaltaan kuvaa yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä törkeän lapsenraiskauksen vakavuudesta. Edellä mainituista lainvalmisteluasiakirjoista ja laissa säädetystä muuhun rikoslainsäädäntöön nähden poikkeuksellisen ankarasta rangaistusasteikosta ilmenee selkeästi eduskunnan tahto ankaroittaa selvästi rangaistuskäytäntöä lapsiin kohdistuvissa raiskausrikoksissa.

Rangaistuksen määräämisen kannalta jossain määrin ongelmallista on, että seksuaalirikosten osalta rikoslainsäädännön uudistaminen on tällä hetkellä kesken eikä siten tiedossa ole, muuttuvatko esimerkiksi törkeän raiskauksen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikot ankarampaan suuntaan, mihin edellä mainittu eduskunnan vastaus kuitenkin antaa viitteitä. Tämä vaikeuttaa törkeästä lapsenraiskauksesta tuomittavan rangaistuksen suhteuttamista muihin seksuaalirikoksiin ja myös niitä koskeneeseen aikaisempaan rangaistuskäytäntöön. Törkeästä lapsenraiskauksesta tuomittavan rangaistuksen tulee kuitenkin olla johdonmukaisessa suhteessa samassa yhteydessä muutettuun lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan rangaistusasteikkoon ja siihen, miten tätä asteikkoa on tarkoitettu sovellettavaksi. Lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 24/2018 vp s. 16) ilmenee kyseisen rikosnimikkeen osalta, että sukupuoliyhteyden käsittävien tekojen lisäksi rangaistusasteikon ankarimpaan päähän voi sijoittua esimerkiksi yhteen asianomistajaan kohdistuneita, pitkään kestäneitä, toistuvia ja tekotavaltaan varsin olennaisia tekoja, joissa eivät kuitenkaan täyty törkeän tekomuodon edellytykset, kuten pitkäaikainen koskettelu.

Rangaistuksen määräämisen kannalta jossain määrin ongelmallisena voidaan pitää edelleen sitä, että hallituksen esityksessä on aikaisemmin todetuin tavoin arvioitu rangaistustason nousevan uuden rikosnimikkeen myötä aikaisempaan nähden noin puoli vuotta. Aikaisemmasta rangaistuskäytännöstä on erityisesti nostettu esiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus. Tähän viitaten keskimääräisen rangaistuksen on mainittu olleen viisi vuotta yksitoista kuukautta, jos törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos. Kyseisestä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta (Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, Tutkimustiedonantoja nro 92, 2009 s. 45) kuitenkin ilmenee, että näitä tapauksia oli tutkimusaineistossa kuusi kappaletta. Tätä määrää voidaan pitää varsin suppeana otantana. Tapausten mediaanirangaistus oli viisi vuotta kolme kuukautta vankeutta. Edelleen tutkimuksen aineisto koostui pääasiallisesti vuonna 2006 annetuista käräjä- ja hovioikeustuomioista sekä korkeimmassa oikeudessa vuosina 2000–2007 vireillä olleista valituslupa-asioista. Korkeimman oikeuden osalta tutkimuksessa todetuin tavoin aineistoa rasittaa valikoitumisharha eli aineisto ei kuvaa tuomioistuimissa käsiteltäviä hyväksikäyttörikoksia yleisesti, vaan niiden törkeintä osaa. Tämän vuoksi rangaistuskäytäntö näytti aineiston valossa ankarammalta kuin rikoslajin todellinen rangaistuskäytäntö kokonaisuutena (emt. s. 3–4). Tästä syystä hovioikeus katsoo, että suhteutettaessa nyt tuomittavaa rangaistusta aikaisempaan rangaistuskäytäntöön, on sitä tarkasteltava laajemman tilastollisen aineiston perusteella. Tässä tarkastelussa on huomattava rangaistuksiin vaikuttaneiden lainsäädäntömuutosten ohella, ettei tilastotiedoissa käytettävissä ole päärikosnimikkeen ja tuomitun rangaistuksen lisäksi muita, kuten tekotapoihin tai uhriin liittyviä tietoja. Törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tilastoja arvioitaessa on myös otettava huomioon, että tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä sukupuoliyhteyttä. Raiskausrikoksia arvioitaessa on puolestaan otettava huomioon, että sukupuoliyhteyden käsite on laaja: Sukupuoliyhteyden täyttää esimerkiksi sormella tunkeutuminen toisen sukupuolielimiin. Tällaisten tapausten teko-olosuhteet voivat käytännössä olla keskimääräistä vähemmän vakavia kuin sukupuolielintä käyttäen tapahtuneet tunkeutumiset, joskin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta on aina arvioitava kokonaisuutena (ks. KKO 2017:69 kohta 26).

Tilastokeskuksen ylläpitämistä tilastoista käräjäoikeuksien tuomitsemista rangaistuksista törkeistä raiskauksista vuosina 2009–2018 ilmenee, että keskimääräinen ehdoton vankeusrangaistus on vaihdellut noin kolmen vuoden viiden kuukauden ja viiden vuoden kahdeksan kuukauden välillä. Rangaistuksen mediaani kyseisenä ajanjaksona on vaihdellut kolmen vuoden ja viiden vuoden välillä. Rangaistusten alakvartiili on vaihdellut noin kahden vuoden kahdeksan kuukauden ja neljän vuoden välillä sekä yläkvartiili neljän vuoden ja seitsemän vuoden välillä. Vuosittaiset tapausmäärät ovat olleet siinä määrin pieniä, että yksittäisten tapausten merkitys on voinut tilastoissa korostua.

Vastaavista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista tilastoista ilmenee, että keskimääräinen rangaistus on vaihdellut noin kahden vuoden kymmenen kuukauden ja noin neljän vuoden välillä. Rangaistuksen mediaani on vaihdellut noin kahden vuoden neljän kuukauden ja kolmen vuoden kahden kuukauden välillä. Rangaistuksen alakvartiili on vaihdellut noin yhden vuoden seitsemän kuukauden ja kahden vuoden neljän kuukauden välillä sekä yläkvartiili noin kolmen vuoden neljän kuukauden ja viiden vuoden kolmen kuukauden välillä.

Hovioikeus katsoo, että edellä mainitut tilastotiedot viittaavat siihen, ettei hallituksen esityksessä mainittua viiden vuoden yhdentoista kuukauden keskimääräistä rangaistustasoa ole perusteltua käyttää sellaisenaan osoituksena aikaisemmasta rangaistuskäytännöstä, jota tulee ankaroittaa. Tätä johtopäätöstä tukee osaltaan esimerkiksi myös ratkaisu KKO 2017:50 (kohdat 30–32, 34–35, 37–39, 49, 58 ja 60), jossa oli kyse useita osatekoja sisältäneestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, johon ei kuitenkaan liittynyt pakottamista. Selvää kuitenkin on, että törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tilastoja tarkasteltaessa yksittäisten tekojen osalta jo aiemmin ankarimmin rangaistujen tekojen piiriin ovat kuuluneet ne teot, joissa on ollut kyse fyysistä väkivaltaa sisältäneestä, sukupuolielimellä tehdystä suojaamattomasta sukupuoliyhteydestä (ks. myös Ojala, Timo: Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, 2012, s. 195–200). Myös raiskausrikoksiksi tilastoiduista teoista jo aiemmin vakavimpien tekojen piiriin ovat kuuluneet lapsiin kohdistuneet teot.

Nyt käsillä olevaa tapausta arvioitaessa on otettava huomioon, että tekoaikaan 22-vuotias A on ollut alle 16-vuotiaan B:hen nähden sukupuolielimellään suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Teko on siten sukupuolitautien tartuntariskin ja raskaaksi tulon mahdollisuuden vuoksi lähtökohtaisesti vakavampi kuin esimerkiksi tyypillinen sormin tunkeutumalla tapahtunut raiskaus. A on kohdistanut B:hen teossa konkreettista fyysistä väkivaltaa, kuten hiuksista repimistä ja kiinnipitämistä, eikä esimerkiksi pelkästään uhkaillut väkivallalla. Teon nöyryyttävyyttä on korostanut muiden henkilöiden läsnäolo samassa tilassa raiskauksen tapahtuessa. A:n tahallisuutta korostaa, että hän ei ole ollut B:hen nähden minkäänlaisessa seurustelusuhteessa ja välittömästi ennen tekoa hän on sanonut B:lle raiskaavansa tämän. Käräjäoikeuden toteamin tavoin A on suhtautunut piittaamattomasti paitsi edellä todettuun sukupuolitautien tartuntariskiin ja 15-vuotiaan B:n raskaaksi tulon mahdollisuuteen, myös tämän kokemaan kipuun. Vailla yösijaa olleen päihtyneen alle 16-vuotiaan B:n voidaan katsoa olleen kyseisenä iltana ja yönä haavoittuvassa asemassa. Tekoon on siten liittynyt useita teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta sekä tekijän syyllisyyttä lisääviä piirteitä. Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, rangaistuksen tulee näistä syistä siten olla selvästi vähimmäisrangaistusta ankarampi. Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus ei myöskään vastaa lainsäätäjän tarkoitusta rangaistustason ankaroittamisesta aikaisempaan lapsiin kohdistuneita raiskausrikoksia koskevaan käytäntöön nähden. Siten käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta on korotettava.

Rangaistusta määrättäessä on toisaalta otettava huomioon se, että käytetty fyysinen väkivalta ei ole ollut erityisen voimakasta. B on ollut yli 15-vuotias. Kysymys on ollut kertaluonteisesta teosta eikä teon voida muutoinkaan katsoa sisältävän sellaisia piirteitä, joiden perusteella rangaistus tulisi aiemmin selostetut esityölausumat huomioon ottaen tuomita läheltä rangaistusasteikon yläpäätä. Hovioikeus katsoo edellä mainitut seikat huomioon ottaen, että rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin ja muuhun tekijän syyllisyyteen nähden oikeudenmukaisena seuraamuksena voidaan pitää 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

Rangaistusseuraamukset

Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
5 vuotta 6 kuukautta vankeutta
Vapaudenmenetysaika 8.7.2019 - 10.9.2020
Rangaistusta on korotettu.
Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Taina Tuohino
Hovioikeudenneuvos Kaarlo Hakamies (puheenjohtaja)
Hovioikeudenneuvos Ville Laine

Valmistelija:

Hovioikeuden esittelijä Timo Kaksonen

Ratkaisu on yksimielinen.