I-SHO:2020:3

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A oli ylittänyt suurimman sallitun nopeuden 89 eri kerralla. Nopeuden ylitykset olivat olleet 3–6 kilometriä tunnissa. Ylinopeudet oli mitattu automaattisilla valvontalaitteilla, ja A oli saanut kaikista ylinopeuksista postitse lähetettävän huomautuksen.

Syyttäjä vaati, että A:n syyksi luetaan liikennerikkomukset ja että hänelle määrätään 170 euron rikesakko 40 eurolla korotettuna.

Kysymys ne bis in idem -säännön kannalta siitä, olivatko A:n saamat huomautukset pitäneet sisällään A:n vapauttamista tai tuomitsemista Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Hovioikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, etteivät A:n saamat huomautukset olleet perustuneet asian aineelliseen arviointiin. Asiassa ei ollut ne bis in idem -säännöstä johtuvaa estettä ottaa A:n syytettä liikennerikkomuksista tutkittavaksi.

Kysymys myös huomautusten vaikutuksesta muutoin. Asiassa ei ollut esitutkintalain 3 luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityistä syytä ottaa asiaa uudelleen käsiteltäväksi enää sen jälkeen, kun poliisi oli huomautukset antamalla luopunut muista toimenpiteistä. (Ään.)

Vahvennettu kokoonpano

ETELÄ-SAVON KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 5.7.2019

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Liikennerikkomuksia
Tieliikennelaki 103 §
Tieliikenneasetus 3 § 2
Laki rikesakkorikkomuksista 7 §
09.03.2017 - 17.09.2018

A on tahallaan tai huolimattomuudesta rikkonut tieliikennelain nojalla annettuja säännöksiä kuljettaessaan henkilöautoa ylittämällä liikennemerkein osoitetun suurimman sallitun ajonopeuden yhteensä 89 eri kerralla.

- - - - - - - - - - - -

Nopeuden ylitykset ovat siten olleet 3-6 kilometriä tunnissa, ja niistä on vähennetty tekninen vähennys 3 km/h. Ylinopeudet on kuvattu automaattisilla liikennevalvontalaitteilla. Menettely on ainakin suurimmaksi osaksi ollut tahallista.

- - - - - - - - - - -

Todistelu

Kirjalliset todisteet

Syyttäjä:
1. Huomautus

Vastaaja:
1. Huomautus
2. Iltalehden artikkeli/uutinen 24.09.2018
3. Ote poliisin verkkosivuilta www.poliisi.fi vastauksista kysymyksiin automaattivalvonnalle (tulostettu 11.06.2019)

- - - - - - - - - - -

Tuomion perustelut

- - - - - - - - - - -

Käräjäoikeus katsoo, että huomautus ja rikesakko on tarkoitettu vaihtoehtoisiksi seuraamuksiksi liikennerikkomuksesta, ja että poliisi on huomautukset vastaaja A:lle antaessaan käyttänyt lainsäädännössä poliisille annettua harkintavaltaa kyseisten seuraamusten osalta.

Käräjäoikeus katsoo huomautuksen olevan luonteeltaan seuraamus liikennerikkomuksesta ja siten kuuluvan ihmisoikeussopimuksen sisältämän ne bis in idem -säännön soveltamisalaan. Koska vastaaja A on jo saanut poliisilta huomautukset samoista liikennerikkomuksista kuin joista nyt kyseessä olevassa syyteasiassa on kysymys, prosessioikeudessa voimassa oleva ne bis in idem -kielto estää rankaisemisen samoista teoista. Syyte on siten hylättävä.

- - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma
Vastaaja A

Hylätty syyte

1. Liikennerikkomuksia
09.03.2017 - 17.09.2018

Muut lausunnot

Valtio velvoitetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla suorittamaan A:lle – – korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 2.250,60 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjänotaari Laura Tawast

- - - - - - - - - - -

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 26.3.2020

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että A:n syyksi luetaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän syytteen mukaiset liikennerikkomukset ja että hänelle määrätään 170 euron rikesakko 40 eurolla korotettuna.

A:n menettely on riidaton. Syyteoikeus 9.3.2017 ja 19.4.2017 välisenä aikana tapahtuneista teoista ei ole vanhentunut, koska teot ovat olleet jatkuvia A:n ylläpitäessä lainvastaista asiantilaa.

Ne bis in idem -kielto ei estä asian tutkimista ja rankaisemista. A:n syyllistymistä syytteessä kuvattuun menettelyyn ei ole aiemmin tutkittu, eivätkä hänelle annetut huomautukset ole olleet rangaistuksia. Poliisin liikenneturvallisuuskeskus lähettää automaattisesti huomautukset ajoneuvon omistajalle, haltijalle tai tilapäiselle käyttäjälle, kun automaattisella valvontalaitteella todettu nopeuden ylitys on korkeintaan kuusi kilometriä tunnissa. Tällöin ei tutkita, kuka ajoneuvoa on kuljettanut. Huomautuksen tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta. Sitä ei ole säädetty rikoslaissa rangaistukseksi, eikä sillä ole rankaisullista tavoitetta. Huomautukseen ei voi hakea muutosta. Huomautukset eivät ole johtaneet muihin toimenpiteisiin, eikä niitä ole merkitty liikenneasioiden rekisterin ajo-oikeustietoihin.

Vastaus

A on vastustanut muutosvaatimuksia ja vaatinut ensisijaisesti, että syyte jätetään tutkimatta, ja toissijaisesti, että valitus hylätään. Lisäksi A on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 954,80 eurolla korkoineen.

Teot, jotka on tehty 9.3.2017 ja 19.4.2017 välisenä aikana, ovat vanhentuneet. Ne ovat olleet erillisiä, eikä kysymys ole ollut lainvastaisen asiantilan ylläpitämisestä.

Euroopan ihmisoikeussopimus estää rankaisemisen lisäksi syyllisyyden tutkimisen kahdesti samassa asiassa. Kun rangaistuksellinen seuraamus eli huomautus on tuomittu tai tullut lopulliseksi, ei samaa asiaa koskevaa syytettä voida enää käsitellä uudelleen. A:n hallinnollisessa menettelyssä saamat huomautukset on katsottava Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetuiksi lopullisiksi rangaistuksiksi, koska niistä ei ole ollut muutoksenhakuoikeutta ja koska tiedot ovat jääneet poliisin rekisteriin. Huomautukset on osoitettu A:lle, ja ne on lähetetty hänen kotiosoitteeseensa. Kysymys on ollut jo huomautusvaiheessa tehdystä rangaistuslajin valinnasta. Nopeuden ylitys yksittäisissä tapauksissa on ollut niin vähäinen, ettei se ole aiheuttanut aikaisemmin eikä voi aiheuttaa nytkään sakon määräämistä. Poliisin vakiintuneen linjauksen mukaan nopeuden ylityksestä 3–6 kilometriä tunnissa seuraa kaikilla nopeusrajoitusalueilla huomautus. Kansalaisia on kohdeltava yhdenvertaisesti, eikä poliisin käytäntöä voi muuttaa taannehtivasti. A:n menettely on ollut niin lievää, ettei siitä voi seurata sakkoa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on riidatonta, että A on ylittänyt suurimman sallitun nopeuden 89 eri kerralla syytteessä kuvatulla tavalla. Ylinopeudet on mitattu automaattisilla valvontalaitteilla, ja A on saanut kaikista nyt kysymyksessä olevista ylinopeuksista postitse ajoneuvon omistajalle, haltijalle tai tilapäiselle käyttäjälle lähetettävän huomautuksen.

Asiassa on hovioikeudessa kysymys siitä, loukkaako asian käsittely kahteen kertaan syyttämisen ja rankaisemisen kieltoa (ne bis in idem -sääntö) tai estävätkö annetut huomautukset asian käsittelyn muutoin. Mikäli syyte tutkitaan, ratkaistavana ovat myös kysymykset siitä, onko kysymys yhdestä vai useammasta teosta ja onko syyteoikeus vanhentunut vastauksessa sanottujen tekojen osalta.

Ne bis in idem -sääntö

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetään kiellosta syyttää ja rangaista kahdesti. Artiklan 1 kappaleen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on oikeuskäytännössään todennut, että artiklan ensimmäinen kappale koostuu kolmesta osatekijästä, joita ovat menettelyjen rikosoikeudellinen luonne, tosiasioiden samuus ja menettelyjen toistuminen (ks. esim. Mihalache v. Romania 8.7.2019, kohta 49).

Hovioikeus toteaa, että nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei ole esitetty väitteitä menettelyjen rikosoikeudellisesta luonteesta tai menettelyjen liittymisestä samoihin tosiasioihin. Molemmat menettelyt ovat olleet rikosoikeudellisia, ja A:n saamat huomautukset ovat koskeneet samoja tekoja. Asiassa on siten arvioitava, ovatko menettelyt toistuneet siten, että asian käsittely sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa menettelyssä estää asian uudelleen käsittelyn nyt kysymyksessä olevassa syyteasiassa (säännön bis-elementti). Tämä edellyttää ensimmäiseksi sen arvioimista, onko A poliisin antamin huomautuksin lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Syyttäjä on katsonut, ettei A:n syyllistymistä syytteessä kuvattuihin tekoihin ole aiemmin tutkittu, eivätkä hänen saamansa huomautukset ole olleet rangaistuksia.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei artiklassa tarkoitettu vapauttaminen tai syylliseksi tuomitseminen edellytä tuomioistuimen antamaa tuomiota (ks. esim. Mihalache v. Romania, kohta 95 oikeuskäytäntöviittauksineen). Se on Mihalache-tuomiossaan (kohdat 97–98) ottanut ensimmäistä kertaa kantaa vapauttamista tai syylliseksi tuomitsemista koskevan vaatimuksen laajuuteen. EIT:n mukaan asiaa on arvioitava päätöksen tosiasiallisen sisällön ja vaikutusten perusteella. Lisäksi artiklan sanamuoto viittaa siihen, että syytetyn rikosoikeudellisen vastuun toteaminen on perustunut asian olosuhteisiin eli asian aineelliseen arviointiin. Tämän tyyppiseen arviointiin viittaa esimerkiksi se, että asiassa on suoritettu esitutkinta ja hankittu näyttöä, johon asiassa annettu perusteltu päätös on pohjautunut. Kun toimivaltainen viranomainen on määrännyt rangaistuksen syyksi luetun menettelyn seurauksena, voidaan perustellusti katsoa, että se on arvioinut asian olosuhteet ja henkilön käyttäytymisen lainmukaisuuden.

Huomautukset on annettu poliisin automaattisten valvontalaitteiden avulla suorittaman liikennevalvonnan yhteydessä. Ne on lähetetty ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle, haltijalle tai tilapäiselle käyttäjälle, eikä asiassa ole tutkittu, kuka ajoneuvoa on tosiasiassa kuljettanut. Huomautuksissa ei ole otettu kantaa ajoneuvon omistaneen A:n syyllisyyteen, eikä hänelle ole määrätty rikoslaissa säädettyjä rangaistuksia. Edellä esitetyn perusteella hovioikeus katsoo, etteivät A:n saamat huomautukset ole perustuneet asian aineelliseen arviointiin. Siten ne eivät ole pitäneet sisällään A:n vapauttamista tai tuomitsemista Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi asiassa ei ole ne bis in idem -säännöstä johtuvaa estettä ottaa A:n syytettä liikennerikkomuksista tutkittavaksi.

Huomautusten vaikutus muutoin

Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, estyykö asian tutkiminen muusta syystä. Kirjallisena todisteena 1 esitetyssä A:n saamassa huomautuksessa on todettu, että huomautus ei aiheuta muita seuraamuksia, eikä vastaanottajan tarvitse ottaa asian vuoksi yhteyttä poliisiin. Poliisi on huomautuksessa kehottanut tapahtumahetkellä kyseistä autoa kuljettanutta henkilöä noudattamaan nopeusrajoituksia.

Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 §:n mukaan, jos 14 §:n 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu rikkomus on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, rikkomukseen käytetyn ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle, haltijalle tai tilapäiselle käyttäjälle voidaan muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa kirjallinen huomautus. Säännös vastaa tältä osin sisällöltään tieliikennelain 104 §:n toimenpiteistä luopumista koskevaa säännöstä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos 103 §:ssä tarkoitettu rikkomus on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, voidaan siitä jättää syyte ajamatta ja rangaistus tuomitsematta. Pykälän 2 momentin mukaan, milloin rikkomus ilmeisesti on sellainen kuin 1 momentissa säädetään, voi poliisimies muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa rikkomukseen syyllistyneelle huomautuksen.

Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 § mahdollistaa siis sen, että poliisimies voi muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa kirjallisen huomautuksen, kun liikennerikkomus on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen. Hovioikeus katsoo pykälän sanamuodon perusteella, että kirjallinen huomautus on lähtökohtaisesti vaihtoehtoinen suhteessa muihin toimenpiteisiin, eikä säännös mahdollista sekä kirjallisen huomautuksen antamista että muihin toimenpiteisiin ryhtymistä. Asiassa tulee tämän vuoksi arvioida, onko poliisi voinut toimenpiteistä kertaalleen luovuttuaan ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi.

Esitutkintalain 3 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan, jos viranomainen sen perusteella, mitä muussa laissa säädetään, jättää ryhtymättä toimenpiteisiin rikoksesta epäillyn saattamiseksi syytteeseen, esitutkinta toimitetaan kuitenkin vain erityisestä syystä. Oikeuskirjallisuudessa (Helminen ym., Esitutkinta ja pakkokeinot, 2014, s. 376) on katsottu, että säännöksessä tarkoitettuja toimenpiteistä luopumista koskevia säännöksiä ovat muun muassa rikoslain 35 luvun 7 §, tieliikennelain 104 §, vesiliikennelain 25 § ja maa-aineslain 18 §:n 2 momentti. Hovioikeus katsoo siten, että esitutkinnan suorittaminen voi olla kysymyksessä olevassa tapauksessa mahdollista vielä senkin jälkeen, kun poliisi on muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antanut asiassa huomautukset. Esitutkinnan suorittaminen ja asian ottaminen uudelleen käsiteltäväksi edellyttää kuitenkin erityistä syytä. Erityisen syyn arvioinnissa vertailukohtaa voidaan hakea syyttämättäjättämistä koskevista säännöksistä.

Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 31 §:n 1 momentin ja asiallisesti samansisältöisen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta, hän saa peruuttaa päätöksensä vain, jos asiassa ilmenneen uuden selvityksen mukaan päätös on perustunut olennaisesti puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. Viimeksi sanotun säädöksen säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 82/1995 vp, s. 40–41) todetaan, että momentin mukaan edellytyksenä on, että asiassa on ilmennyt uutta selvitystä, joka osoittaa aikaisemman päätöksen perustuneen olennaisesti puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. Uuden selvityksen tulee koskea juuri sitä rikosta, josta on jätetty syyttämättä. Aikaisempien tietojen vähäinen puutteellisuus tai virheellisyys ei riitä, vaan asian on tultava kokonaan uuteen valoon. Esimerkkinä tällaisesta uudesta selvityksestä on tilanne, jossa tuottamuksellisena pidetty rikos osoittautuukin tahalliseksi tai teon törkeysarvostelu muutoin muuttuu olennaisesti. Syyte voitaisiin aikaisemmasta päätöksestä huolimatta nostaa myös, jos ilmenee, että syyttämättä jätetty oli ennen päätöstä syyllistynyt muihinkin rikoksiin, ja kaikkien rikosten yhteys edellyttäisi yhteistä syyteharkintaa. Sen sijaan syyttämättä jätetyn henkilön moitittava käytös päätöksen jälkeen ei oikeuta päätöksen peruuttamiseen.

Hovioikeus toteaa, että syyte on perustunut täysin samoihin seikkoihin, joista A:lle ajoneuvon omistajana on jo annettu huomautukset. Aiemmin saaduilla huomautuksilla voi olla merkitystä myöhemmin arvioitavaksi tulevan menettelyn vähäisyysarvioinnissa. Oikeusvarmuus ja ennakoitavuus asettavat kuitenkin vaatimuksia sille, missä tilanteissa aiempia ratkaisuja voidaan jälkikäteen muuttaa. Hovioikeus katsoo, että poliisin on tullut olla tietoinen kysymyksessä olevaa ajoneuvoa kuljettamalla tehdyistä suurimman sallitun ajonopeuden ylittämisistä ja niiden johdosta A:lle aiemmin osoittamistaan huomautuksista. Siten poliisi olisi voinut tarvittaessa arvioida menettelyn vähäisyyttä kussakin tapauksessa toisin jo ennen toimenpiteistä luopumista ja kirjallisten huomautusten antamista. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt annettujen huomautusten jälkeen mitään uutta selvitystä. Kun lisäksi otetaan huomioon velvollisuus ratkaista asia epäselvässä laintulkintatilanteessa syytetyn eduksi, hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt esitutkintalain 3 luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityistä syytä ottaa asiaa uudelleen käsiteltäväksi. Koska asiassa ei ole lain mukaisia edellytyksiä syytteen tutkimiselle enää sen jälkeen, kun poliisi on luopunut toimenpiteistä, on A:ta vastaan ajettu syyte liikennerikkomuksista jätettävä tutkimatta.

Oikeudenkäynnin kustannukset

Koska A:ta vastaan ajettu syyte jätetään tutkimatta, valtio on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa. Hovioikeus pitää A:n oikeudenkäyntikulujen määrää kohtuullisena.

Päätöslauselma

Hovioikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Päätöslauselma

Vastaaja A

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon.

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevaa ratkaisua lukuun ottamatta. Syyte liikennerikkomuksista jätetään tutkimatta.

Valtio velvoitetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 954,80 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden päätöksen antamispäivästä.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Presidentti Pertti Nieminen
Hovioikeudenneuvos Eero Antikainen
Hovioikeudenneuvos Minna Koskinen
Hovioikeudenneuvos Juha Halijoki
Hovioikeudenneuvos Sisko Heimonen
Hovioikeudenneuvos Sirpa Pulkkinen
Hovioikeudenneuvos Kari Puukka

Esittelijä:
Hovioikeuden esittelijä Ulla-Riitta Paso

Äänestys

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto asiassa R 19/979

Hovioikeudenneuvos Juha Halijoki:

Hovioikeuden enemmistön tavoin katson, että ne bis in idem -sääntö ei ole esteenä nyt kyseessä olevan syytteen tutkimiselle. Perustelujen osalta totean täydennyksenä, että A:n saamien huomautusten osalta kyseessä on ollut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa rikosprosessin keskeyttämistä koskeva ratkaisu, joka ei ne bis in idem -säännön tarkoittamalla tavalla ole sellainen lopullinen ratkaisu, joka muodostaisi esteen asian uudelle käsittelylle.

Tämän jälkeen kysymys on siitä, onko poliisin A:lle antamien huomautusten osalta muusta syystä kyse sellaisista lopullisista ratkaisuista, joita ei voida enää huomautusten antamisen jälkeen ottaa uudelleen käsiteltäväksi. Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 §:n mukaan, jos 14 §:n 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu rikkomus on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, rikkomukseen käytetyn ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle, haltijalle tai tilapäiselle käyttäjälle voidaan muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa kirjallinen huomautus. Huomautuksen antaa poliisimies, ja se lähetetään huomautuksen saaneen henkilön liikenneasioiden rekisteristä ilmenevään osoitteeseen. Säännös vastaa tältä osin sisällöltään tieliikennelain 104 §:n toimenpiteistä luopumista koskevaa säännöstä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos 103 §:ssä tarkoitettu rikkomus on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, voidaan siitä jättää syyte ajamatta ja rangaistus tuomitsematta. Pykälän 2 momentin mukaan, milloin rikkomus ilmeisesti on sellainen kuin 1 momentissa säädetään, voi poliisimies muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa rikkomukseen syyllistyneelle huomautuksen.

Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 30 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä saa jättää rangaistusmääräyksen ja rikesakkomääräyksen antamatta, jos laissa säädetyt syyttämättäjättämisen edellytykset täyttyvät. Saman lain 31 §:n mukaan, jos rangaistusmääräys tai rikesakkomääräys on päätetty jättää antamatta ja jos asiassa ilmenneen uuden selvityksen mukaan päätös on perustunut olennaisesti puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin, syyttäjä saa sanotun päätöksen estämättä ottaa asian uudelleen ratkaistavaksi.

Esitukintalain 3 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan, jos viranomainen sen perusteella, mitä muussa laissa säädetään, jättää ryhtymättä toimenpiteisiin rikoksesta epäillyn saattamiseksi syytteeseen, esitutkinta toimitetaan kuitenkin vain erityisestä syystä. Oikeuskirjallisuudessa (Helminen ym., Esitutkinta ja pakkokeinot s. 376) on katsottu, että säännöksessä tarkoitettuja toimenpiteistä luopumista koskevia säännöksiä ovat muun muassa RL 35:7, TLL 104 §, vesiliikennelain 25 § ja maa-aineslain 18.2 §. Vastaavanlaisia toimenpiteestä luopumista koskevia säännöksiä ovat myös edellä mainitut sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 ja 30 §:n säännökset. Esitutkintalain 3 luvun 9 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan estettä ei ole sille, että esitutkinta toimitetaan vielä senkin jälkeen, kun viranomainen on teon johdosta päättänyt olla ryhtymättä toimenpiteisiin. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun teon jälkeen ilmi tulleet seikat viittaavat siihen, että aikaisempi toimenpiteistä luopumista koskeva päätös on perustunut olennaisesti puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. Tämän vuoksi katson, ettei huomautus ole sillä tavoin lopullinen toimenpide, ettei asiaa huomautuksen antamisen jälkeen voitaisi ottaa uudelleen käsiteltäväksi.

Esitutkinnan suorittaminen ja asian ottaminen uudelleen käsiteltäväksi edellyttää kuitenkin erityisiä syitä. Erityisten syiden arvioinnissa vertailukohtaa voidaan hakea syyttämättäjättämistä koskevista säännöksistä. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta, hän saa peruuttaa päätöksensä vain, jos asiassa ilmenneen uuden selvityksen mukaan päätös on perustunut olennaisesti puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. Hallituksen esityksessä (HE 82/1995 vp.) todetaan, että momentin mukaan edellytyksenä on, että asiassa on ilmennyt uutta selvitystä, joka osoittaa aikaisemman päätöksen perustuneen olennaisesti puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. Uuden selvityksen tulee koskea juuri sitä rikosta, josta on jätetty syyttämättä. Aikaisempien tietojen vähäinen puutteellisuus tai virheellisyys ei riitä, vaan asian on tultava kokonaan uuteen valoon. Esimerkkinä tällaisesta uudesta selvityksestä on tilanne, jossa tuottamuksellisena pidetty rikos osoittautuukin tahalliseksi tai teon törkeysarvostelu muutoin muuttuu olennaisesti. Vastaavanlainen syyttämättäjättämistä koskeva järjestely on omaksuttu sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 31 §:ssä.

Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 §:n mukainen toimenpiteistä luopuminen edellyttää, että rikkomus on ollut olosuhteet huomioon ottaen vähäinen. Vähäisyyskriteerin osalta säännös vastaa esitutkintalain 3 luvun 9 §:n 1 momentin säännöstä, jossa esitutkinnan toimittamatta jättämisen edellytykseksi on asetettu muun muassa se, että rikosta on kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Hallituksen esityksessä (HE 222/2010 vp.) todetaan, että rikoksen vähäisyyden arvioinnissa keskeistä on sen vahingollisuuden tai vaarallisuuden arvioiminen. Sakolla rangaistavakin rikos voi aiheuttaa huomattavia haitallisia seurauksia. Lisäksi arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi rikollisen menettelyn toistuvuuteen.

Syytteen mukaan A on ajalla 9.3.2017 – 17.9.2018 tahallaan tai huolimattomuudesta rikkonut tieliikennelain nojalla annettuja säännöksiä henkilöautoa kuljettaessaan ylittämällä liikennemerkein osoitetun suurimman sallitun ajonopeuden. Syytteessä tarkoitettuja A:n ajokertoja on pidettävä erillisinä tekoina ja näin ollen syyteoikeus on vanhentunut ajalla 9.3.2017 – 19.4.2017 tapahtuneiden tekojen osalta. Näiden tekojen osalta syyte tulee hylätä. Sen sijaan syyttäjällä on syyteoikeus ajalla 7.8.2017 – 17.9.2018 tapahtuneiden tekojen osalta. Tänä aikana A on ylittänyt suurimman sallitun ajonopeuden 74 eri kerralla. Ajonopeuden ylitykset kullakin kerralla ovat olleet sinänsä vähäiset. Tekojen toistuvuus kuitenkin osoittaa, että kysymys ei ole ollut huolimattomuudesta tapahtuneesta liikennesääntöjen rikkomisesta. Katson tekojen lukumäärän päinvastoin osoittavan, että A on tahallaan rikkonut nopeusrajoituksia koskevia liikennesääntöjä. Lisäksi A:n menettely osoittaa piittaamattomuutta liikennesääntöjä kohtaan. Tämän vuoksi katson, että A:n menettelyä ei voida pitää sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 §:n tarkoittamalla tavalla vähäisenä.

Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 §:ssä tarkoitettu huomautusmenettely on tarkoitettu ensisijassa sovellettavaksi yksittäisiin huolimattomuudesta tapahtuneisiin vähäisiin liikennerikkomuksiin. Kun olen edellä esitetyillä perusteilla katsonut, että A on tahallaan ja piittaamattomuudesta rikkonut liikennesääntöjä, kyse ei ole ollut sellaisista teoista, joihin edellä mainittua säännöstä on tarkoitettu sovellettavaksi. Hovioikeuden enemmistön tavoin katson, että oikeusvarmuus ja ennakoitavuus asettavat sinänsä vaatimuksia sille, missä tilanteissa aiempia ratkaisuja voidaan jälkikäteen muuttaa. Katson kuitenkin, että nyt kyseessä olevassa tapauksessa nämä seikat eivät muodosta estettä syytteen tutkimiselle edellä mainituilta osin. Ensinnäkin totean, että oikeusvarmuutta ja ennakoitavuutta ei voida käyttää yksinomaisena perusteena sille, että tahallisia rikoksia jätetään tutkimatta ja rankaisematta. Oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden vastapainona on vaatimus tehokkaasta rikosoikeudellisesta järjestelmästä. Rikosoikeudellisen järjestelmän tehokkuus ja rikoksesta epäillyn edut on pyrittävä saattamaan keskenään tasapainoon. Oikeusvarmuus ja ennakoitavuus suojelevat rikoksesta epäiltyä yllättäviltä ja kohtuuttomilta seurauksilta. Tahallisten rikosten rankaisemista ei voida epäillyn kannalta pitää yllättävänä tai kohtuuttomana seuraamuksena. Rikosoikeudellisen järjestelmän tehokkuus päinvastoin vaatii tällaisten rikosten rankaisemista. Kohtuuttomilta seurauksilta epäiltyä suojaavat syyteoikeuden vanhentumista koskevat säännökset. Toiseksi voidaan todeta, että syyttämättäjättämistä koskevakin päätös voidaan jälkeenpäin ottaa uudelleen harkittavaksi päätöksen tekemisen jälkeen ilmenneiden uusien seikkojen perusteella. Oikeusvarmuus ja ennakoitavuus eivät siis estä asian ottamista uudelleen käsiteltäväksi. Nyt kyseessä oleva huomautusmenettely ja syyttämättä jättämismenettely ovat nähdäkseni asiallisesti täysin toisiinsa rinnastettavissa. Kummassakin tapauksessa rikosasian käsittely lopetetaan saattamatta asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi tai määräämättä rikoksesta epäillylle rangaistusta muussa menettelyssä. Epäjohdonmukaisena on pidettävä sitä, että sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 23 §:ssä tarkoitetun huomautuksen antamisen jälkeen asiaa ei voitaisi ottaa uudelleen käsiteltäväksi vastaavin edellytyksin kuin mitä on asianlaita sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 31 §:n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 11 §:n 1 momentin osalta.

A:lle on annettu huomautus kustakin ylinopeudesta erikseen. Tällöin tekoja on arvioitu yksittäisinä tekoina. Tekojen osalta ei ole tarkemmin selvitetty, onko A aikaisemmin syyllistynyt vastaavanlaisiin tekoihin ja ovatko kyseessä olleet mahdollisesti tahalliset teot. Sitäkään ei ole selvitetty, kuka on kussakin tilanteessa toiminut ajoneuvon kuljettajana. Käytössä oleva automaattinen järjestelmä ei ole mahdollistanut edellä mainittujen seikkojen selvittämistä. Edellä mainitut seikat ovat tulleet ilmi vasta sen jälkeen, kun on havaittu, että samalla ajoneuvolla on useamman kerran syyllistytty ylinopeuksiin. Erityisesti se, että A on toiminut ajoneuvon kuljettajana kaikissa tilanteissa ja että aikaisemmin yksittäisinä tekoina pidetyt teot osoittautuvat toistuviksi ja tahallisiksi, ovat seikkoja, jotka osoittavat aikaisempien päätösten perustuneen olennaisesti puutteellisiin ja virheellisiin tietoihin. Näillä perusteilla katson, että asiassa on tullut esiin sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella A:n menettely on voitu ottaa aikaisemmista huomautuksista huolimatta uudelleen käsiteltäväksi. Tämän vuoksi tutkisin syytteen.

Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta ilmoitan olevani tältä osin hovioikeuden päätöksestä ilmenevällä kannalla.

Vakuudeksi: Hovioikeuden esittelijä Ulla-Riitta Paso

Lainvoimaisuustiedot

Vailla lainvoimaa.