Quantcast
Channel: Hovioikeuden ratkaisut
Viewing all articles
Browse latest Browse all 264

RHO:1017:2

$
0
0

Oikeudenkäyntikulut
oikeusapu
tuomioistuinsovittelu
todistelukustannukset

Diaarinumero: R 16/950
Ratkaisunumero: 436
Antopäivä:

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA


Käräjäoikeus oli sovittelumenettelyssä vahvistanut sovinnon yhtiökokouksen päätöksen moittimista koskevassa asiassa, jossa A oli ollut kantajana. A:lle oli myönnetty oikeusapua 20 prosentin omavastuulla. Oikeudenkäyntikuluja koskeva asia oli siirretty sovittelumenettelystä erikseen ratkaistavaksi.

Käräjäoikeudessa A vaati, että valtion varoista korvataan hänelle asiassa aiheutuneita kuluja, jotka olivat syntyneet erilaisista mittauksista, jotka olivat olleet tarpeen sen osoittamiseksi, että A:n osakehuoneisto ei ollut ollut kunnossa.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n vaatimuksen kustannusten korvaamisen osalta, koska osa kuluista oli syntynyt oikeusavun saamista edeltävänä aikana ja asiassa oli lisäksi jäänyt epäselväksi olivatko A:n vaatimuksessa tarkoitetut selvitykset ja mittaukset olleet tarpeellista todistelua asiassa.


ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA


A valitti käräjäoikeuden tuomiosta ja vaati, että valtion varoista korvataan hänelle asiassa aiheutuneita kuluja, jotka olivat olleet tarpeellisia todistelukustannuksia tuomioistuimen sovittelumenettelyssä käsitellyssä asiassa. Kustannukset olivat johtuneet erilaisista mittauksista, jotka olivat olleet tarpeen harkittaessa sovitteluhakemuksessa esitettyjä vaatimuksia.


HOVIOIKEUDEN RATKAISU


Hovioikeus hylkäsi A:n vaatimuksen siltä osin kuin se kohdistui kuluihin, jotka olivat aiheutuneet ennen oikeusavun voimaantuloa, vaikka A:lle oli osittain samoihin tosiseikkoihin perustuvassa toisessa asiassa aikaisemmin myönnetty oikeusapua. Hovioikeus totesi, että oikeusapulain 13 §:n mukaisesti oikeusapu on voimassa sen myöntämisestä lähtien kaikissa oikeusasteissa, joissa asiaa käsitellään. Säännös rajoittaa oikeusavun ajallisen ulottuvuuden lähtökohtaisesti niihin kuluihin, jotka ovat syntyneet oikeusavun voimassa ollessa. Oikeusapulain 13 §:n sanamuodosta ja esitöistä (HE 82/2001) ilmenee, että oikeusapua koskeva etuus rajoittuu asiallisessa suhteessa siihen asiaan, johon se on myönnetty.

Siltä osin kuin kulut olivat aiheutuneet oikeusavun voimassa ollessa, hovioikeus totesi, että oikeusapulain 4 §:n 2 momentin mukaan oikeusapua saaneen tuomioistuimessa tapahtuneesta todistelusta aiheutuneet kustannukset korvataan valtion varoista, jos todistelu on ollut asian selvittämiseksi tarpeen. Lainkohdan esitöiden (HE 82/2001) mukaan oikeusapua ja aiemmin maksutonta oikeudenkäyntiä koskevan lainsäädännön tarkoituksena on ollut vapauttaa maksuttoman oikeudenkäynnin ja yleistä oikeusapua saanut kaikista muista asian oikeuskäsittelyyn kuuluvista kustannuksista paitsi omista matkakuluistaan ja henkilökohtaisista kustannuksistaan.

Lain tarkoitus huomioon ottaen lainkohdassa tarkoitettuina todistelukustannuksina voidaan pitää myös sellaisia asian selvittämiseen liittyviä tarpeellisia kustannuksia, joita ei ole esitetty tuomioistuimessa todisteena sen vuoksi, että asia on päättynyt sovintoon. A:n vaatimat kulut voivat siten tulla oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla korvattavaksi, mikäli ne ovat olleet tarpeellisia asian selvittämiseksi.

Lain esitöiden mukaan kulujen tarpeellisuutta koskeva arviointi tulee yleensä riitaasiassa tehdyksi valmistelun yhteydessä, kun tuomioistuin kartoittaa asiassa tarpeellisen todistelun. Tuomioistuinsovittelua koskevassa asiassa ei esitetä todistelua, joten kulujen tarpeellisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota sovitteluhakemuksen vaatimuksiin ja niiden perusteisiin. Tarpeellisuuden arvioinnissa voidaan hakea johtoa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun

1 §:stä, jossa säädetään korvattavista oikeudenkäyntikuluista. Kyseisen lainkohdan esitöiden (HE 107/1998) perusteluissa on todettu, että tarpeellisilla toimenpiteillä tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, jotka ovat olleet aiheellisia kanteen ajamiseen tai siihen vastaamiseen. Tarpeellisuutta on arvioitava sen mukaan onko toimenpiteen suorittamisen ajankohtana ollut objektiivisesti ajatellen perusteltu syy pitää toimen suorittamista aiheellisena.

A oli sovintomenettelyä koskevassa hakemuksessaan vaatinut taloyhtiötä tekemään ilmastointiremontin vaadittujen rakennusmääräyksien mukaisesti ja perustellut vaatimustaan muiden seikkojen ohella sillä, että hänen väitteensä mukaan asunnon makuuhuoneen melutaso on ollut rakennusmääräysten vastainen johtuen ilmanvaihdon puutteellisesta järjestämisestä. Tämän väitteensä A oli perustanut toimitettuihin melumittauksiin ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin.

Hovioikeus katsoi, että A:n teettämä melumittaustutkimus oli liittynyt suoraan sovittelua koskevan hakemuksen perusteiden selvittämiseen. Siitä aiheutunutta kulua oli pidettävä tarpeellisena todistelukustannuksena, joka tuli korvata A:lle valtion varoista oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla.


ASIAN RATKAISSEET HOVIOIKEUDEN JÄSENET

hovioikeudenlaamanni Seppo Hyartt
hovioikeudenneuvos Liisa Rintala
asessori Maija Mononen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 264

Trending Articles